Ale! Ale! Siltä se ihan kuulosti (myöhemmin minulle
selvisi, että kirjoitusasu olikin allez allez). Tätä monet kannustajat
hokivat. En tiennyt mitä hokema tarkoitti, mutta päättelin äänensävystä ja
siitä, että sitä toistettiin tiheästi, että se oli jotakin hirmutärkeätä ja saman
tyylistä kuin tiimimme juoksutamineista löytyvä Jaxaa! Jaxaa!
 |
| Pascal-jäniksen kaveri Kaitsu. |
Alealea tarvittiinkin Pariisin maratonilla aimo annos, sillä vaikka olinkin tutustunut reittiprofiiliin, niin varsinkin loppumatkan pitkät nousut pääsivät yllättämään. Kolmen kuukauden valmistumisjakso oli omalta osaltani sisältänyt vaatimattomat 160 kilometriä juoksua ja ylämäen sattuessa eteen harjoituslenkillä, vaihdoin aina juoksusta kävelyyn. Mutta oikeastaan pärjäsin siitä huolimatta Pariisin nousuissa ihan mukavasti, mutta ne harvat kerrat, kun alamäki sattui kohdalle, niin porukkaa tuntui lappaavan ohi oikealta ja vasemmalta.
Olihan siellä reitillä muutakin ihmeteltävää kuin loppuosan
ylämäet. Riemukaari jäi taakse, kun vihdoin pääsin oman lähtöryhmäni kanssa
liikkeelle 45 minuutin odottelun jälkeen. Kisan voittaja – Etiopian Mulugeta
Uman maaliintulosta oli siinä vaiheessa kulunut jo puolitoista tuntia,
mutta sellaista se tuppaa olemaan tapahtumassa, jossa 54 000 juoksijaa
tulee maaliin. Ja lähtijöitä oli vielä enemmän. Mutta tosiaan, kisan
alkukilometreillä katse kiinnittyi reitin varrella oleviin historiallisiin
rakennuksiin, hurjasti kannustavaan yleisöön ja omaan kelloon. Olin teroittanut
itselleni, että näillä harjoitusmäärillä on turha kuvitella, että juoksuexposta
olisi tarttunut mukaan ”Pölhön päivän -buusti”, ja että loppuaika viiden tunnin
nurkilla oli realismia tai ainakin haave. No, alussa tuli kuitenkin juostua
vähän turhan rivakasti ja 7:06 per km -tahti alittui jatkuvasti. Eka vitonen
34:42, toka 34:24 ja kolmas edelleen nousujohteisesi 33:59. Neljäs vitonen
sekin aika lailla samaa tahtia eli 34:21. Tämä tahti olisi tarkoittanut 4:50
loppuajan alitusta.
Puolenvälin lähestyessä alkoi kuitenkin tuntumaan siltä,
että sinänsä loistavan hotellimme aamupala – ranskalaisine herkkuineen – ei
tulisi riittämään samanlaisen vauhdin ylläpitämiseen. Pikkasen lisäenergiaa
sain hetkeksi kun näin muita tiimiläisiä kuten Jarkon, Karin ja Marian
– mutta jouduin heittämään tutkan päälle, että mistä löytyisi ranskalainen lapin
eli jänis. Aika pian tämän jälkeen näinkin 5 h -viirin keikkuvan edessäni. Tämä
oli siis viiden tunnin vauhdinpitäjä, joka oli startannut jossakin aikaisemmassa
lähtöryhmässä, jonka olin nyt juossut kiinni. Pascal Huon oli tämän
kaverin nimi, eli ei mikään paskempi tai huonompi kaveri, sillä hänen peesiin
päästyäni taktiikkani tiivistyi varsin yksinkertaiseksi. Riittää, kun roikun
Pascalin vauhdissa – se takaa viiden tunnin alittavan loppuajan.
%20(1).jpg) |
| Kaitsu ja kaveri, 5 h:n Pascal-jänis. |
Taktiikka oli siis selvä. Pascal juoksi aina välillä
takaperin ja ajoittain tuntui siltä, että hän kertoi meille jotakin sen
hetkisestä paikasta, jonka ohitimme (oma mielenkiintoni reitin nähtävyyksiin
läheni jo nollaa). Ja aina välillä Pascal toisti Allez Allez! -litaniaa.
Tsempit olivat todellakin tarpeen, sillä olihan 26 ja 40 km:n välillä
joku laskuosuuskin, mutta henkisesti tuntui siltä, että loppupätkä oli totta
tosiaan yhtä hemmetin nousua toisensa jälkeen. Juoksusää oli melko
ihanteellinen – varsinkin edellisen päivän helteeseen verrattuna – mutta
pilvisestä harmaasta säästä ja lopun tihkusateesta huolimatta Suomi-pojasta
alkoi tuntumaan kuumalta. Niinpä ranskalaista Vittel-pullovettä alkoi kulumaan
tihenevään tahtiin, usein jopa kaksi putelia per juomapiste. Toinen juotiin ja
toinen kaadettiin päälle. Ja jos jossakin huoltopisteellä oli suihku tai sen
virkaa tekevä puutarhaletku, niin meikäläisen askel suuntasi juuri sen kautta.
Huoltopisteiden kohdalla Pascal vähän himmaili ja kokosi suojattinsa kasaan Allez
Allez -huudoilla.
 |
| Menossa mukana tämä rytmiryhmä. |
Kovasti teki miellä heittää välillä kävelyksi, mutta tiesin
kyllä, että jos Pascalin kyydistä jään, niin siitä ei hyvä heilu. Eräs
ranskalainen kanssajuoksija sanoi jäniksellemme jotakin ja alkoi kävelemään sen
jälkeen, ja Pascalilta tuli hänelle sellainen suullinen palauteryöppy, että se
ei kuulostanut kehumiselta. Niinpä, jos olin aikaisemmin harkinnut kävelyä,
niin tämän jälkeen en edes uskaltanut haaveilla sellaisesta. Eikun alealea,
Vitteliä ja suomalaista sisua – sillä loppuun saakka!
Neljänkympin kohdalla nousut vihdoin loppuivat ja lopun
viimeiset runsaat kaksi kilometriä olivat jo lähes kivoja. Oli aika heittää Salut
ja Merci Pascalille ja pistää viimeiset voimanrippeet peliin. Jengiä
oli reitin varrella lähes kaikkialla, mutta loppua kohden tunnelma tiivistyi ja
kannustus oli todella huikeata. Onhan sitä meikäläinenkin tullut numerolappu
rinnassa muutaman kerran maratonilta ja sitä pidemmiltä matkoilta maaliin,
mutta lopun fiilis oli kyllä makea kokemus. Välillä Vittelin kastelemat ihokarvat
nousivat ihan pystyyn, mutta ehkä se johtui samanlaisesta energiavajeesta,
jonka takia muutamat juoksijat joutuivat turvautumaan ensiapuun vielä aivan
loppukilometreillä.
Loppuaika 4:54:51 tuntui pieneltä voitolta ja toisaalta
tuntemukset omasta tämän hetkisestä kapasiteetistä osuivat aika oikeaan.
Maalissa lyöttäydyin odottamaan tiimin nopeimpien kanssa vielä muita Team
Raholan juoksijoita ja eipä siinä loppujen lopulta kauaa mennyt, kun koko jengi
oli kasassa.
Pariisin reissu ranskalaisina viivoina – sehän passaa
hyvin raportin lopputiivistelmäksi:
- Team Rahola edustettuna 29 hengen voimin:
Juoksijoita ja seisojia – ihan mahtavia tyyppejä jokainen (kiitos seurasta).
- Reissussa oltiin pe-ti 5.– 9.4. (itseasiassa perillä aamuyöstä ke 10.4.).
- KLM:n Lento Helsinki-Pariisi-Helsinki.
- Majoituspaikkana Graphik Montparnasse (mainio sijainti).
- Maratonin expo iso ja täynnä aktiviteetteja, ostettavaa ja ihmeteltävää – siellä olisi voinut viettää aikaa useamman tunnin.
- Viiden päivän aikana Pariisissa askelia – maraton mukaan luettuna – 125 km:n verran, siitä huolimatta, että liikuimme myös metrolla.
- Tajuton määrä nähtävyyksiä, joista itse nostan ykköseksi Eiffel-tornin, lukuisat Seine-joen ylittävät sillat, upeat puistot, Montparnassen hautausmaan ja Moulin Rouge -shown (jälkimmäinen ei nouse listoille naisesiintyjien kevyen pukeutumisen takia – vaan aivan älyttömien akrobaatti-esitysten takia).
- Maratonin suoritti 54 175 juoksijaa ja juoksijoiden keski-ikä oli 39 (meidän tiimi taisi hiukan nostattaa sitä…).
- Vanhin osanottaja oli 91-vuotias Koichi Kitabatake (aika 6:59:34).
- Juoksijoista ensikertalaisia oli järjestäjien mukaan peräti 30 426 – Team Raholan Henry Ahlgren oli yksi heistä.
- Tiimin matkanjohtajat Anu ja Markus
– heittäydy heidän johtamalleen tiimimatkalle, jos haluat mukaan hyvähenkiselle
reissulle (seuraavat Riika 2025 ja Ibiza 2026).
 |
| Rytmiryhmänvetäjät Anu ja Markus. |
Teksti: Kaj Koivumäki
