Viime syksynä ilmoittauduttiin rouvan kanssa Karhunkierrokselle jostain kumman syystä. Matkaksi valikoitui monesta hyvästä vaihtoehdosta ehkä se paras. Ilmo laitettiin sisään 166km matkalle. Edessä oli pitkä talvi ja kevät, joten aikaa reenille oli hyvin. Talvella oli paljon lunta ja mihinkään metsään ei tietenkään voinut mennä ja sitä lunta oli koko keväänkin aika paljon, joten hyvä määrä reeniä poluilla muuttui minun kahteen polkulenkiin. Anu ei edes kokeillut polkutossujaan. Vahvalla luotolla saatiin siis lähteä kohti Kuusamoa. Onneksi sentään oma oireillut polvi oli ollut pari päivää ihan hyvä.
Torstaina ajeltiin illaksi Rukalle hakemaan kisanumeromme ja samalla törmättiin muutamiin tiimikavereihin. Matkaan olivat lähteneet meidän lisäksi Team Raholasta ainakin Kari, Mika, Juhani, Samuel, Tiina, Laura, Anna ja Tanja. Mika oli lähtenyt tuomaan aurinkoista ilmettä kannustajan roolissa, Tanja oli myös kannustushommissa, koska oli vasta selättänyt taudin. Kari taas voisi melkeinpä kirjoittaa oman rapsan reissustaan, koska oli todella epäonninen. Karin kohtaloksi koitui kuume vain tunteja ennen odotettua starttia, n.vuorokausi ennen starttia miehen kunto oli vielä hyvä. No, kaikkea voi tapahtua.
 |
| Kari, Karhu, Anu ja Markus |
Saatiin dropbagit valmiiksi ja käytiin ne pudottamassa lähtöpaikalle. Matkaan pusseissa lähti paljon vaatetta ja tietty energiaa. Sääennuste näytti hieman haastavalta sateineen ja melko vilpoisen kelin puolesta. Päätettiin, ettei meidän perhe keskeytä etenemistään ainakaan sen takia, että energia loppuu tai tulee kylmä. Illalla vielä katseltiin Suomen lätkämatsi, jonka jälkeen oli hyvä laittaa pää tyynyyn voiton tunnelmissa.
Perjantaina hotellilla käytiin nauttimassa aikainen aamupala, jonka jälkeen sitten siirryttiin kohti lähtöviivaa. Viivalla päästiin toivottamaan tsempit myös Team Raholan Lauralle.
Matkaan lähdettiin ja asetuttiin heti joukon hännille, joka sopi hyvin meille. Lähdöstä päästään heti mäkiin kohti Rukatunturin lakea, jonka jälkeen on tarjolla muutamia nousuja ja tietty laskuja ensimmäisillä kilometreillä. Edettiin leppoisasti n.10km, mutta sitten oli tarjolla ensimmäinen pieni myrskynsilmä. Tultiin polulta pois tasaiselle hiekkatielle, jonka kunniaksi Anu veti turvalleen keskelle tietä. Siinä hiekka pöllysi hetken ja pippurinen rouva sai hieman tunnetta peliin. Mitään pientä naarmua suureempaa ei tullut, mutta ensimmäisen kerran siinä ehdotettiin, että mene omat menosi vaan. Tämä oli onneksi vain ohimenevää ja parin kilometrin päästä oli taas ihan kivaa.
Meno sujui meiltä hyvin, vaikka reitti oli suurelta osalta juurakkoista, joka ei oikein sovi meille kummallekkaan. Hiukan ennen 55km lähtöpaikkaa törmättiin Mikaan, joka oli lähtenyt laittamaan Juhania ja Tiinaa matkaan. Myös Anna oli starttaamassa tuolta. Eka suurempi huolto oli meillä tässä pisteessä. Vaihdettiin kuivaa päälle, täytettiin juomat ja muut energiat ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Edessä oli hiukka vajaa 30km kääntöpaikalle. Mennä kepsuteltiin ihan hyvää tahtia kohti Napapiirin kääntöpaikkaa ja siellä tarjottavaa kuraläppää. Menomme hiukan hiipui ennen Napapiiriä, mutta voimia riitti vallan mainiosti. Muutamia kilometrejä ennen huoltoa vastaamme juoksi Laura hyvävoimaisena. Kovavauhtiselle ja hyväntuuliselle juoksijalle ehdittiin pienet tsemit huutamaan. Huollossa nautittiin kuraläpät kaikilla mausteilla, vaihdeltiin vaatteita, rasvailtiin jalkoja jne.
Paluumatka alkoi n.15 tuntia startista. Aika nopeasti todettiin, että jalka ei ole enää ihan tuore ja ihan suosista sitten lähdettiin hyvässä kelissä käppäilemään kohti maalia. Kunto oli ihan hyvä, mieli oli kirkas, joten ei mitään hätää, kunhan vain pysytään liikkeessä kaiken aikaa, niin saavutamme maalin kyllä aikarajassa.
Joitakin hölkkäpätkiä otettiin ja Oulangan huoltoon päästiin taas nappaamaan tarpeita omista pussukoista. Tässä kohtaa aikaa oli kulunut jo 21,5 tuntia ja edessä oli meidän mielestä kurjin pätkä juurakkoineen. Mainittakoon, että kärki oli ollut maalissa tässä kohtaa jo muutaman tunnin, kun meillä oli vielä edessä 55km. Tämä etappi alkoi joissakin kohdin ärsyttämään, kun väsy alkoi painaa ja eteneminen oli hetkittäin reitin takia todella hidasta. Tällä etapilla vietettiin 7 tuntia, mutta sitkeästi edettiin sen suurempia juttelematta. Tunnelma oman pään sisällä oli hiukan huikea aika ajoin.
Muutama kilometri ennen Basecampin huoltoa saimme seuraa 34km juoksijoista, joka oli todella piristävää. Saimme paljon tsemppejä edetessämme. Näillä paikkeilla väsymys alkoi painamaan jo ihan tosissaan. Silmät meinasi painua kiinni, vaikka liike jatkui. Myös kaikenmaailman otuksia, rakennnuksia ja muuta järkevää alkoi näkymään. Itsellä paras hetki näin jälkikäteen oli, kun ihmettelin maatuvassa puunlehdessä omaa kuvaani. Tuijotettuani hetken tätä huikaisevaa lehteä tökkäsin sitä sauvalla, ja totesin ettei siinä olekaan minun kuvaani. Väsymys tekee kyllä ihan pimeitä asioita.
Matkamme jatkui Basecampiltä kohti Konttaista, jossa on viimeinen huolto. Painelimme menemään n.4km/h, mutta menimme varmasti. Kelloa tuli vilkuiltua ja koitin laskeskella kuinka aika riittää. Pääsimme viimeiselle huollolle, jossa kuulimme Suomen päässeen loppuotteluun. Kauhea tuuletus lähti siinä kohtaa! Mika, Juhani ja Tiina kävivät heittämässä meille tsempit tässä kohtaa. Mika kyseli tuntemuksia, johon sain vastattua hienoa olevan. Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, koska edessä oli komeita nousuja ja laskuja toinen toisensa perään. Homma sujui hyvin, vaikkakin tosi väsyneesti. Viimeisiin nyppylöihin kuuluvan Valtavaaran päällä törmattiin Tanjaan, joka oli lähtenyt kylmään sateeseen meitä potkimaan eteenpäin. Muutamia sanoja vaihdettiin, mutta kovin kummoisella juttutuulella ei oltu. Tutun naaman näkeminen auttoi kyllä paljon menossa.
Viimeiset mäet alkoivat olemaan takana ja kello oli meitä armahtanut. Jäljellä oli n.1,5km, kun ihan tasaisella baanalla pyöräytin nilkkani. Nilkkaan alkoi heti tuntua, mutta pääsin kuitenkin kohtuu hyvin jatkamaan. Nilkka kipeytyi hyvää vauhtia ja vielä täytyi nousta Rukan päälle. Viimeiset sadatmetrit kinkkasin sauvojen avulla maaliin ja fiilis oli kyllä todella upea, vaikka viiva ylitettiin viimeisinä. No, tuli yksi mies meidän jälkeen. Maaliinpääsy ei kuitenkaan ole ihan päivänselvää, kun nytkin keskeytysprosentti oli 50. Aikamme oli jotaitain 35,5h.
 |
| Väsyneet mutta onnelliset maalissa. |
Maalissa meitä olivat vastassa Laura ja miehensä Mikko. Laura oli käynyt pokkaamassa hopeaa 166km sarjasta, jonka jälkeen olivat jääneet odottamaan meitiä.
Mikko ja Laura tarjoutuivat auttamaan meidät hotellille, josta oli kyllä todella suuri apu. Mikko roudasi meidän romut hotellille. Tässä kohtaa oma kävely ei oikein enää onnistunut nilkan takia, mutta lopulta pääsimme huoneeseen asti. Apuna ollut Mikkokin oli juossut elämänsä pisimmän juoksun 55km hyvällä suorituksella ja silti jaksoi meitä auttaa. Suuret kiitokset pariskunnalle!
Sitten oli vuorossa ehkä maailman paras kuuma suihku ja sieltä suoraan peiton alle horkassa pyörimään.
Nilkka kipeytyi niin paljon, etten pystynyt varaamaan painoa sille yhtään. Kintussa ei näkynyt mitään suurempia turvotuksia eikä värejä, joten mitään kovin pahaa ei ollut tapahtunut. Ongelmaksi koitui syöminen. Syötävää olisi saatava, mutta kun ei pysty yhtään astumaan ja Anun polvi oli myös todella kipeä, niin vaihtoehdoksi jäi huonepalvelu. Arvatahan saattaa, ettei hotellilla ollut henkilökuntaa tuona iltana tarpeeksi ja ruoka olisi noudettava respasta. Meidän huone oli jossain hotellin varasiiven varasiivessä, josta oli ihan tarpeeksi matkaa respaan. Mikään ei auttanut, vaan Anu joutui lähtemään pizzan hakuun. Lopulta saimme ruokaa ja mieli oli kohtuu hyvä, vaikka taisivat olla elämämme kalleimmat pizzat. Tosin tässä kohtaa ei viitsi valittaa pizzan hinnasta, kun joillekin matka koitui vielä kalliimmaksi.
Yön saimme nukuttua hyvin, tosin Anu oli jostain syystä laittanut herätyksen 5.00. Aamupalalle jo päästiinkin omin jaloin. Polvet ja nilkat oli huomattavasti paremmat kuin illalla.
Siitä kun sitten ajettiin parilla stopilla kotiin katsomaan Leijonien finaalivoitto, niin aktiivinen neljä päivän pläjäys oli paketissa.
Terveisin,
A&M
