Olin odottanut Wihan kilometrejä pitkään, koska Masun epäonnistuminen on kaivellut mieltä (eka keskeytys ikinä). No, valmistautumisen olin päättänyt aloittaa hyvissä ajoin ja suunnitelmat olivat selvät, mutta sitten suuremmat voimat astuivat esiin pari viikkoa ennen Wihan starttia. Pari yhteistä vapaapäivää vaimon kanssa vei minut yllättäen alakerran remontin pariin ja tarkkaan suunniteltu valmistautuminen vaihtui maalaamiseksi, laminaatin laitoksi ja veipä se mukanaan myös polvisärkyjen pariin. Energinen ihana vaimo voi saada aikaan mitä vain. Viimeiset päivät kuitenkin sain kuitenkin lepuuttaa ja harjoittaa tankkausta pitkää taivalta varten.
Itse asiaan
Heräsimme 6.00 keittelemään aamupuuroja ja pakkaamaan kamoja päivän taivallusta varten. Oikea herätys tuli siinä vaiheessa, kun käväistiin pihalla Moonan kanssa, mittari näytti nimittäin kymmentä pakkasastetta, ei välttämättä ihan perus lokakuun keli. Siitä sitten hypättiin autoon ja matkattiin Pirkkahallille Johanna H:n kautta. Johanna tuli mukaan toteuttamaan itseään Nonstopille. Perille päästiin ja parin vessareissun jälkeen siirryimme viivalle odottamaan lähtöhuutoa. Hetki ennen lähtöä tsempattiin toinen toisiamme, halasimme ja lopuksi vielä Mikko kaatoi päälleni mukillisen vettä, mikä piristikin kummasti. Mikko totesi vain, että onneksi vesi oli lämmintä. On muuten ihan mukava tapa tsempata kaveri kunnon vauhtiin heti alusta asti. (oikeesti koko vesihomma oli mun omaa syytä, mutta ei kerrota sitä kaikille)
Matkaan päästiin ja ekaa kertaa lähdimme taittamaan kilometrejä erillään Anun kanssa. Kilometrit taittuivat alkuun suorastaan loistavasti ja nopeasti selvisi, että tällä kertaa pääsen maaliin, jos ei mitään täysin mullistavaa satu. Kilometrejä taitoin mukavien kavereiden kanssa ja juttua irtosi mukavasti ja matka siinä sivussa väheni ihan huomaamatta.
Hieman ennen puoltaväliä mietin Mikon kohta ohittavan minut kiekalla ja tämä tarjoaisi mahdollisuuden kostaa aamuinen vesiepisodi jollain ennalta arvaamattomalla tavalla. Harmikseni Mikko ei ihan saanut minua kierroksella kiinni, joten tyydyin vain etenemään kohti maalia.
Kierrokset taittuivat mukavasti ja omalle huoltopisteelle oli aina ilo saapua, koska tiimillä oli ihan superhyvät huoltajat, jotka jaksoivat tsempata ja palvella meitä alusta loppuun asti.
Homma eteni hyvin, eikä edes viimeiset kiekat pakottaneet juurikaan kävelemään. Kerran erehdyin kävelemään juomamukini kanssa pari sataa metriä, jolloin hyvä juoksukumppani, Timo, jo kajautti takaa että" Markus, huutelevat tuolla jotta tää olis juoksukilpaalu!", ei siinä sitten auttanut kun pistää juoksuksi, etteivät pois radalta ota sääntörikkomuksen takia.
Maali koitti vihdoin päivän puurtamisen jälkeen ja viivan ylitin omaan ennätysaikaan 9.50. Onnellinen, mutta väsynyt poikanen siirtyi nopsaan sisätiloihin suihkuun ja sieltä odottelemaan omaa rakasta maaliin. Anu tuli pirteänä ja tuulettaen maaliin palttiarallaa 10.30 ajassa.
Kiitokset kaikille mukana olleille tiimiläisille ja onnittelut kaikille upeista suorituksista! Kaikki lienevät tyytyväisiä suorituksiinsa. Erityiskiitokset meidän todella upeille huoltajille, jotka jaksoivat koko päivän olla mukana! Kiitos myös kaikille tsemppaajille ja upeille juoksukumppaneille. Ilman teitä homma olisi huomattavasti vaikeampaa.
Markus