torstai 27. joulukuuta 2012

Uutta vuotta vastaanottamaan

Vuoden viimeisenä päivänä on mahdollisuus suorittaa n.3 tuntia kestävä juoksulenkki, jonka jälkeen on mahdollisuus nauttia saunasta, herkuista ja hyvästä seurasta Sorvan kylässä A&M:n tiluksilla. Lenkki starttaa osoitteesta Riihitie 3 klo 16.00. Saunottelemaan voit tulla ilman juoksulenkkiin osallistumistakin. Ranchin isäntä on vielä sen verran vammainen, ettei kykene lenkkeilemään, joten paikalle voi saapua ihan hyvissä ajoin. Myöhemmin illalla tykitetään sitten raketteja taivaalle!

Ilmoitathan osallistumisestasi illanviettoon, että osaamme varautua hieman purtavien suhteen (nakkeja, salaateja,patonkia jne). Samalla voit ilmoittaa itsesi tammikuun tipattomalle ja herkuttomalle ihanuudelle. Tähän asti ilmottautumisia on tullut todella vähän, joten nyt ilmoja liikkeelle, jotta saadaan kunnon palkinto helmikuulle! 
Ilmot osoitteeseen: r.ontti@windowslive.com tai 040 8285700 Anu

tiistai 25. joulukuuta 2012

Tiimipuku

Uudet tiimipuvut saadaan pukea päälle tammikuussa, mutta haluaisimme kovasti, että maksaisit tilaamasi puvun vuoden loppuun mennessä. Eräpäivä 31.12.2012

Housut 45€ ja takki 75€

Tili: Sports Team RAhola ry.  450300- 173561
Viestikenttään: Team asu ja oma nimi

Tipaton ja herkuton tammikuu 2013

Vuosi vaihtuu ja on aika tipattoman ja herkuttoman tammikuun! Aloita vuotesi ilman alkoholia ja herkkuja samalla voit voittaa itsellesi helmikuun herkkukorin. Osallistuminen tammikuun koitokseen maksaa 2€, osallitumismaksuilla täytetään herkkkukori. Ota siis itseäsi niskasta kiinni ja ilmottaudu mukaan ja toimita maksu Anulle. Ilmoittautua voit soittamalla tai tekstaamalla 040 8285700 Anulle tai s-postin kautta r.ontti@windowslive.com

Kiellettyjen aineiden listalla ovat: alkoholi, makeiset, sipsit, hampurilaiset, lihapiirakat, pitsat, kebabit, suolaiset ja makeat leivonnaiset, keksit, siivet, limut, jäätelö, erilaiset makeat jälkiruokarahkat...

Herkutella voit: mehulla, tervellisillä wrapeillä, erilaisilla tavallisilla pähkinöillä, kuivatuilla hedelmillä, hillosilmä puurossa tai leivän päällä on sallittu, maitorahkalla (sekaan esim. marjoja, hedelmää, maustettua jugurttia tms.)....

Hyvää loppuvuotta 2012 ja alkavaa vuotta 2013! JAXAAA!!!!

maanantai 24. joulukuuta 2012

Arvotaan Juoksija- ja Hiihto-lehtien vuosikerrat

On tullut aika arpoa ensi vuodeksi Juoksija- ja Hiihto-lehtien vuosikerrat. Jos haluat osallistua arvontaan, ja sinulle ei ennestään tule näitä lehtiä, laita yhteystietosi sähköpostilla Lauralle (pyykko.laura@gmail.com) tämän vuoden loppuun mennessä (31.12.2012). Ilmoita sähköpostissa yhteystietojesi lisäksi osallistutko vain Juoksijan tai vain Hiihto-lehden arvontaan vai molempien ja jos osallistut molempien arvontaan, ilmoita kumman otat mielummin, jos arpa sattuu napsahtamaan kohdallesi kaksi kertaa.


Team Rahola toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua! 

Joulupukilta toivottu paljon kivuntonta ja vammatonta reeniä on
Tukea ja linimenttiä odottaa moni tiimiläinen malttamaton

Petteri pukin piipusta illalla pudottaa
Pukki lahjat antaa ja ohjeen levosta opettaa

Monta toivetta muutakin on
Valon pimeään tuo Petteri peloton

Mistä ensi vuodelle kunto armoton
Tiimin voima tässä korvaamaton




lauantai 22. joulukuuta 2012

Hyvää joulua!

Jere-tonttu toivottaa kaikille raholalaisille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Ps. Kiitos upeasta bodystä :D

perjantai 21. joulukuuta 2012

Pisa marathon 2012

Päätimme lähteä katsastamaan Pisan maratonin uuden reitin ja luonnollisesti samalla reissulla sukuloisimme muutaman päivän ajan. Anun täti perheineen asustaa Pisassa.Matkaan lähti huoltoporukoihin myös Anun isä.

Maraton järjestettiin nyt kolmannen kerran näin joulukuussa ja reitti oli uusiutunut myös ajankohdan vaihdon myötä. Uuden reitin lähtö sekä maali sijaitsivat ihmeiden aukiolla mistä löytyy mm. maailman kuulu Pisan kalteva torni. Ensimmäinen yritys järjestää maraton joulukuussa meni täysin munille, koska talvi yllätti pisalaiset täysin ja tarjosi lunta ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen. Suomalaiselle nylkkääjälle pieni talvi ei varmasti tee mitään, mutta Pisassa juostaan kovaa ja sinne tullaan tekemään kovia tuloksia, joten lumen tulon myötä oli ymmärrettävää, että kisa peruttiin. Nyt ei homma jäänyt kelistä kiinni. :)

                                           Valmistautumista

Lähdimme matkaan Nokialta 2.00 perjantai yönä. Menomatka taittui mukavasti, Helsingistä lensimme Münchenin kautta kätsästi Pisaan eka Lufthansan siivin ja Saksasta Air Dolimitin tasaisesta kyydistä nauttien. Perille päästyämme tapasimme Sirkan ja Marcellon (Anun tädin ja hänen miehensä) maraton expossa mikä sijaitsi kätevästi lentokentällä. Saimme numerolappumme ja chipit mukaan ja vaihdoimme hieman kuulumisia capuccinokupin ääressä. Kiersimme loistavan expon ympäri ja teimme hieman ostoksia samalla, jonka jälkeen jatkoimme matkaa majapaikkaamme bussilla, koska Sirkka ja Marcello jäivät jatkamaan töitään expoon järjestäjän ominaisuudessa. Tässä kohtaa tarviikin mainita, että on hienoa saada palvelua maailman maratonilla suomeksi. Tälläkin kertaa maratonille oli saapunut useita suomalaisia jotka olivat yllättyneet positiivisesti saadessaan vastauksia kysymyksiinsä jo ennen kisaa sähköpostin kautta suoraan suomeksi ja tutun kielen puhuminen jatkui siis expossakin. Sirkka ja Marcello tarjosivat sukulaisilleen katon pään päälle ja  kun pääsimme perille alkoi uni maistua. Bussi muuten kulkee hyvin ja sitä on helppo käyttää eikä maksa paljon. 

Anu ja expon henkilökuntaa


Lauantaiaamuna aikaisin isäntäväkemme starttasivat jälleen jatkamaan toimiaan kisaexpossa. Matkaan lähti myös yksi seurueemme jäsenistäkin ottamaan oppia suuren juoksutapahtuman järjestelyistä. Tämä expoon lähtenyt oli luonnollisesti kirkassilmäinen energiapakkaus nimeltään Anu, pojat jäivät nukkumaan takapuoli homeessa vielä muutamaksi tunniksi. Lopulta päätimme lähteä pelastamaan Anua exposta ja samalla lähtisimme katsastamaan kaltevan tornin kaltevuutta. Tiemme kulki ostoskatua pitkin kohti kuuluisaa tornia ja taivaalta tuli välillä vettä enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta eihän se mitään haitannut, koska minulla oli käytössä yksi Italian parhaista sateenvarjoista. :) Kulutimme aikaa ja poikkesimmepa maistamassa mukavat pizzatkin noin niinku tankkausmielessä. Päivä kului mukavasti ja myös itse pääsin käymään historiallisessa tornissakin, kun ihana pieni vaimoni osti minulle synttärilahjaksi pääsyn tornin kierteisille portaille.  Kokemus oli hieno ja torni on muuten todellakin tosi kalteva, vaikka sitä jokin aika sitten hieman suoristettiinkin. Tornin jälkeen suunnistimme takaisin kämpille ja illalla meitä odotti loistava pastaillallinen Tonyn ja Marcian tarjoamana (Anun serkku ja hänen vaimonsa). Vatsat täynnä vetäydyimme yöpuulle tietäen, että aamusta pääsisimme maistamaan jälleen maratonin ihanan makeaa makua. 

Ihmeiden aukio


                                                   Maraton

Aamupalan jälkeen lähdimme starttipaikalle joka siis sijaitsi ihmeiden aukion välittömässä läheisyydessä. Maratonaamu oli lämmin tuuleton, sateeton ja aurikokin halusi esiin, joten keli oli täydellinen, lämpötila aamulla 10 ja siitä se nousi päivän mittaan n. 15 asteeseen. Anu ajatteli Intiassa juostun ultran hyisen aamun jälkeen, että tällä kertaa ei kylmä pääse puraisemaan ja puki päällensä kunnolla. Painelimme vessan kautta lähtöviivalle ihaillen samalla kuinka mukaan oli uskaltautunut monta joulupukkia ja Gotham citystä asti paikalle oli matkustanut myös muuan Batman. Lähtö tapahtui ja alun pieni ruuhka purkautui todella nopeasti. Lähdimme Anun kanssa molemmat omaa vauhtiamme painattamaan. Itsellä meno maistui hyvin ja kilometrit taittuivat mukavasti kauniita maisemia katsellen. 7km jälkeen Anun oli pakko ottaa takki vyötärölleen ja vaihtaa numerolappu paidan rintaan. Tämä suoritus aiheutti ihmetystä muissa juoksijoissa, koska muut painelivat menemään shorteissa ja hiattomissaan samalla yhden kiskoessa takkia kahden paidan päältä .Tällä kertaa Anu juoksi ekaa kertaa eläessään jäniksien kanssa lähes koko matkan, koska askeleet sopivat hyvin näiden pitkäkorvien kanssa ja totesikin sen olevan hyvä kokemus. Oma vauhti yllätti minut positiivisesti, koska olin varautunut hieman siihen, ettei välttämättä kulje kovinkaan hyvin, koska ohjelma on ollut aavistuksen tiukka viime aikoina. Matka vain taittui mukavasti ja hieman puolikkaan jälkeen reitti teki täyskäännöksen ja pian tämän jälkeen näin oman rakkaani taivaltavan omaa matkaansa hyvissä voimin vain hyvin vähän minun perässä. Tällä kertaa olisin jopa uskaltanut kysyä, että kuinka sujuu, mutta päätin varmuudeksi jättää kysymyksen sisääni. Käännöksen jälkeen oli luvassa pitkä loiva nousu mikä lopulta tiputti vauhtiani hieman, mutta samalla maisemat olivat upeat ja mereltä tuuli mukavan lämmin hönkä, joten hidastunut vauhti ei haitannut lainkaan ja eikä muutenkaan ollut tarkoitus puristaa hirmuisesti. Matka väheni ja n.35km kohdalla pohje ilmoitti pienestä halustaan supistua äärimmilleen, mutta onneksi se kuitenkin päätti luopua halustaan parin kilometrin jälkeen ja sain painella loppuun asti ilman murheita. Maalisuora oli huikea, väkeä oli paikalla paljon ja maaliviivan paikkeilla vieressä seisoi historiallinen torni. Ihan joka maratonilla ei näin hienoa maaliintuloa voi odottaa! Maaliintulon jälkeen nojasin pienen hetken polviini ja sain heti kättelyssä lämmittävän avaruushuovan päälleni ja muutenkin kaikista pidettiin hirmuisen hyvää huolta. Kymmenen minuuttia viivan ylityksen jälkeen sain halata maaliin tullutta Anua, joka oli taittanut matkan erittäin hyvissä voimin. Maalialueelta suunnistimme lepäämään ja suorittamaan jälkitankkausta onnellisina mahtavat mitalit kaulassamme. 

Maalissa 3.19

Maalissa 3.29


Seuraava aamu tarjosi meille vesisadetta ja ukkosen mukana tuomaa raesadetta, joten saimme todeta oleemme erittäin onnekkaita sään suhteen. Sateen takia emme päässeet lähtemään läheisille vuorille, mutta Sirkka järjesti meille hienon kierroksen mitalitehtaalla. Tehdaskierros sai ajattelemaan, että ehkäpä tilaamme vielä joskus sieltä mitskut Raholan kympille.

Jarmo, Sirkka ja Anu hierovat mitalikauppaa

Pisan maratonia ja kaupunkia voi suositella kaikille! Kaupunki on mukava, sopivan pieni, tarjoaa nähtävää, ravintoloita on paljon ja herkkuja on tarjolla paljon ja esim. junalla pääsee mukavasti lähikaupunkeihin tutustumaan. Itse juoksu ansaitsee järjestelyiden puolesta täyden kympin ja reitti on nopea, kaunis ja kierretään yhtenä lenkkinä. Hultopisteiltä otetut juomapullot kiersivät tarvittaessa juoksijalta toiselle vielä pitkään huoltopisteen jälkeenkin ja pitkin matkaa reitin varrella oli hyvä kannustus. Kaikista pidettiin hyvää huolta.

Markus

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Ultraa ja maratonia Intian Gurgaonissa 2.12.2012


Hämmentyneenä Intiassa

Matkasimme Intiaan yhdessä Outin ja Unskin kanssa, jotka ehdottivat syksyllä maratonmatkaa tähän ihmeelliseen maahan. Maa hämmensikin kaikki meidät saasteillaan, liikenteellään, väkimäärällään sekä sioillaan ym. vapaana vipeltävillä eläimillään.

Ammut aamulla

 Gurgaon sijaitsee Delhin vieressä n. 30km:n päässä pohjois-Intiassa. Kaupunki on suurelta osin kauheaa sekamelskaa sekä köyhää aluetta, toki hienojakin asuntoja ja kauppakeskuksiakin löytyy sekasorron sekä köyhyyden joukosta. Jätteen määrä on täysin uskomatonta, sitä ei voi mitenkään kuvailla, se tarvitsee nähdä, jotta sen uskoo. Liikenne on täyttä kaaosta, autot, pyörät, mopot, traktorit, härkävankkurit, kävelijät sekaisin ja joka suuntaan. Moottoritielläkin vastaan saattoi tulla mitä tahansa kulkuneuvoja väärää kaistaa pitkin. Selvisimme liikenteestä onneksi vain yhdellä hyvin pienellä kolauksella matkallamme Agraan ja takaisin.  Ihmiset asuivat moninaisissa ”asunnoissaan”, vieri vieressä saattoi olla hieno talo, jonka vieressä olikin vain tiilikasa tai pahvista kyhätty maja ja osa asusti taivasalla. Sanat eivät riitä kertomaan vallitsevaa tilannetta ja näkyä.

Pyykkipäivä
Kohti juoksua

Intiassa ruoka oli hyvää, kunhan vain löysi siistin ravintolan, katukeittiöistä ei homma parane, sen verran epäilyttäviä shotteja oli tarjolla. Kana maistui hyvälle, mausteet ja naan-leipä kruunasivat makunautinnon. Suklaata ja sipsiä kului todella paljon koko matkan ajan, koska välipalat oli vaikea löytää siitä maasta. Onneksi tuttua urheilujuomaa löytyi joistakin kaupoista, joten tankkaus juoksua varten onnistui edes jotenkin. Puuropusseja otimme jälleen mukaan ja oman vedenkeittimen aamuja varten. Puuro osoittautui kullan arvoiseksi, vaikka sen joutui nauttimaan juoksevana juomapullon suusta. Banaani oli myös maistuvaa ja niitähän sai joka puolelta ja joka makuun, oli vihreetä ja mustaa ja enemmän mustaa.

Päivää ennen juoksua kävimme hakemassa numerolappumme kisa-exposta, jossa oli vihreä pieni nurmialue ja puhdas kohta ja sekös tuntui taivaalta. Expo sijaitsi lähdön tuntumassa n.500m lähtöviivasta. Lähtöpaikkaa kysyessämme saimme vain viittovan vastauksen, että tohon suuntaan. Expossa tapasimme huikean yli 80v. papparaisen, joka oli juossut reilusti yli sata maratonia ympäri maailmaa esim. -91 Turussa veteraanien kisoissa. Intian mittapuussa tämä on todella kova suoritus, koska siellä ei ihan noin vain ollakaan juoksenneltu maratoneja ja pystytty matkustelemaan, joskin nykyään tilanne on parantunut. Tuimme papparaista ostamalla hänen kirjoittamansa kirjan omista maratonelämyksistään.

Anu ja äärimmäisen kova Intian papparainen


Juoksupäivä

Juoksuaamuna ultran 63,3km lähtö oli hieman epäselvien vaiheiden jälkeen klo 5.00, tosin luulimme sen olevan 5.30, joka ilmoitettiin lähtöajaksi myös expossa, mutta lopulta startti tapahtui 5.05. Myöhästynyt 5 minuuttinen lisättiin sitten jokaisen lopputulokseen. J
Hotelilta lähtiessämme oli pilkkopimeää ja hotellin portti oli vahvalla lukolla lukittu emmekä meinanneet päästä pihalle, vaikka huutelimme ympärillemme, viimein uninen vartija päästi meidät ulos. Matkanteko pimeässä oli huikeaa, sillä kulukoirat reagoivat meihin mukavasti haukkuen ja välillä seuraten, siellä täällä rapisteli joku ja sikojakin paineli menemään, mutta juuri mitään ei nähnyt. Lopulta selvisimme expopaikalle, missä kohtasimme yhden unisen ovivartijan sekä hasiksen hajuisia motskarityyppejä, jotka viittoivat kohti lähtöpaikkaa samaan tapaan kuin edellispäivänä. Pimeässä kävelimme kohti lähtöpaikkaa, mutta mistään ei kuulunut ääntä, ei näkynyt valoa eikä opasteita ollut. Käännyimme jo ympäri, mutta motskarityypit karauttivat opastamaan meidät pilkkopimeälle tielle. Vähän matkan päässä pienen kurvin takana vilkkui auton valot ja muutamat ihmiset hytisivät kylmässä aamuyön säässä. Tässä kohtaa on todettava, että kaikki kohtaamamme ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita, vaikka esim. motskarityypit ninjapipoineen olivatkin alkuun epäilyttäviä.

Pimeetä ja kylmää ennen starttia

 Lähdössä meitä oli vajaa kymmenen, joista parilla oli otsalamppu, mikä olikin järkiveto. Tapahtuman sivuilla kerrottiin jokaisen pimeässä lähtevän saavan lampun, mutta eihän sitä tietenkään saatu. Reitillä sai olla pimeän ajan n.15km todella tarkkana mihin astui, koska tie ei paikoitellen ollut ihan tasainen. Alkuun juoksimme n.2 kierrosta kertakäyttösadetakki päällä, koska oli tod. kylmä. Reitti oli 10,55km pitkä mikä sitten kierrettiin tarvittavan monta kertaa. Siellä oli tarjolla vaikka mitä, oli kameli, paljon lehmiä, kulkukoiria, sikoja, paskasta lättyjä tekeviä paikallisia naisia (mihin lättyjä tarvitaan, sitä ei tiedä) yms.

Anu jutskailee paikallisen mukavan tyypin kanssa


Huoltopisteillä oli tarjolla juomaa sekä erilaisia hedelmiä ja paistettuja perunoita. Huoltopisteiltä Markus nautti yhteensä 5 pientä mukillista pahanmakuista urheilujuomaa ja Anu yhden, muuten selvisimme omilla Anun repussa olleilla juomilla ja geeleillä. Hedelmiin ja perunoihin emme koskeneet, koska ne olivat kaikki tarjolla avoimissa isoissa astioissa ja vieläpä koko päivän eli siis juoksussa oli mukana 24h juoksijoita, joten tarjottavaa piti olla jatkuvalla syötöllä. Juoksun aikana sai normaalin ilmansaasteen lisäksi maistella hiekkapölyä suussa sekä haistella aamun ajan paikallisten nuotion ja renkaanpolttajien käryjä, ajoneuvojen ohittaessa silmät sai laittaa kiinni, jottei pöly ärsyttäisi silmiä. Kaikki saavat olla todella kiitollisia Suomen ihanista ja puhtaista olosuhteista.

24h juoksijatkin pääsivät maaliin ja käytiin heitä onnittelemassa


Juoksu sujui hyvin, tapahtuma oli hieno ja järjestelyt toimivat juoksun aikana sekä kannustusta riitti. Kaikki olivat iloisia ja hyväntuulisuus huokui ihmisistä. Kokemuksena koko matka ja juoksu oli todella erilainen ja mieleenpainuva elämys. Juoksun kestäessä saimme vaihtaa aina välillä kuulumisia Outin ja Unskin kanssa. Juoksun jälkeen kaikki neljä olimme hyvissä voimissa ja tyytyväisiä aikaansaannokseemme.

Aiemmin jutussa mainittu matka Agraan tehtiin, koska halusimme nähdä ja kokea yhden maailman uudesta seitsemästä ihmeestä eli Taj Mahalin (alkuperäisistä ihmeistä on pystyssä vain Gizan pyramidi). Tämä hauta on todella kaunis ja uskomaton, joten jos liikut Agran nurkilla, niin poikkea tsekkaamassa paikka. Tätä kokemusta on hyvä pureskella ja miettiä maailman erilaisuutta. Kiitos Outille ja Unskille matkaseurasta!

Taj Mahal


T: A&M

perjantai 7. joulukuuta 2012

Team Raholan jäseniä ovat kaikki Raholan jumppaajat, juoksijat, hiihtäjät, soutajat jne. lajista riippumatta! Team Rahola ei kerää jäsenmaksuja eikä meillä ole mitään pääsyvaatimuksia, vaan kaikki ovat tervetulleita osallistumaan touhuun ja toimintaan. Tietoa tapahtumista, joihin osallistumme ja joihin olemme jo osallistuneet saat näiltä sivuilta. Tule rohkeasti mukaan tähän iloiseen joukkoon, meitä on tällä hetkellä jo aikas suuri määrä!


Asioista voi kysyä enemmän Anulta 040 8285700, r.ontti@windowslive.com tai Markukselta 050 5487661, markus.ilva@elisanet.fi

tiistai 4. joulukuuta 2012

Moona tahtoo aina kärkeen

Vuoden viimeisenä vaan ei vähäisimpänä kuukauden raholalaisena esittelemme juoksijaneiti Moona von Ossberg de Ilvan Sorvan perukoilta. Hän on 5,5 vuotta nuori ja kotoisin samoilta tanhuvilta, jossa asuu perheensä kanssa.

Paljasjalkajuoksija Moona ei tarvitse menokenkiä.
– Hankin emännän heti 7 viikon ikäisenä, ja isäntä liittyi laumaani pari kuukautta myöhemmin. Perheeseen kuuluu lisäksi kaksoisveljeni Rontti, joka on 13-vuotias maatiaiskissa, Moona kertoo.

Moona on todella kova neiti juoksemaan ja sen myös näkee linjakkaasta olemuksesta. Hän yritti jo hyvin nuorena viestittää emännälle ja isännälle luontaisista juoksijanlahjoistaan, mutta hämäläinen kotiväki ymmärsi vasta järjettömästä määrästä vetoa joka käänteessä, että tämä tyttö haluaa juosta ja paljon.
 
– Ok, myönnetään, että lenkkeily olisi pitänyt aloittaa vasta hieman myöhemmin, mutta minkä sitä haluilleen voi. Asiaan saatiin erikoislupa eläinlääkäriltä ja eräältä miellyttävältä koirankouluttajalta. Kiitos heille!

Sivistyksen pintasilaus

Nykyään Moona tunnetaan lempeänä ja joviaalina johtajana, joka pitää hyvää huolta laumastaan ja antaa muiden mennä rauhassa. Hän ei koskaan sorru haukkumaan ohikulkijoita, vaikka joskus syytä olisi. Onko sosiaalinen ja rauhallinen luonteesi kasvatuksen vai geenien tulosta?

– Geenit ovat toki kohdillaan, mutta sain arvokasta oppia siisteydestä ja hyvistä käytöstavoista seuratessani isäntäni koulutusta, Moona paljastaa.

Sivistyksen ohut pintasilaus kuitenkin katoaa salamannopeasti, jos lenkkipolun yli sattuu loikkimaan pupu tai kipittämään kurre…

– Pupun ja kurren nähdessäni kaikki muu unohtuu. Peurat ja pelloilla oleilevat varikset lasketaan samaan nippuun. On se vaan komeeta hommaa jahdata niitä!

Tiimi on tärkeä lauma

Moona on aina innolla lähdössä tiimin lenkeille - silloinkin, kun pitäisi vain kannustaa muita tiimiläisiä kuten taannoin Tampereen puolikkaalla: reitin varrella yleisönä ollut isäntä sai pitää kaksin käsin kiinni, kun Moona halusi lähteä ohi taivaltaneiden tiimiläisten kaveriksi.

Tiimi onkin hänen mielestään parasta mahdollista juoksuseuraa: lenkin pituudella ei niin ole väliä, kunhan keli on viileä ja tiimi mukana. Vain se vähän harmittaa, kun emäntä ja isäntä aina hidastelevat remmin toisessa päässä.

– Onneksi saan lenkkeillä paljon ilman remmiä maaseudulla, Moona huokaisee.

Tiimin lenkillä Moona haluaisi aina olla kärjessä, varsinkin jos mukana on myös muita nelijalkaisia. Hän kuitenkin kiistää olevansa kilpailunhaluinen, kuten eivät kuulemma ole muutkaan Team Raholan naiset (?).

Leikkiä ja kivoja kavereita

Ahkeran treenaamisen vastapainoksi Moona lataa akkujaan leikkimällä isäntäväkensä kanssa. Nämä näyttävät nauttivan kovasti esimerkiksi renkaan ja kepin heittelystä, mutta eivät vuosien harjoittelun jälkeenkään ole oppineet noutamaan sitä takaisin. Moonan mielestä hyviä rentoutumistapoja ovat myös paalittelu sekä kesällä uiminen ja näin talvisaikaan lumen kaivaukset.

– Tärkeä rooli rentoutumisessa on luonnollisesti myös hyvällä ruoalla (kuten maksalaatikko rusinoilla!) ja kunnon unosilla, hän opastaa.

Säihkysilmä Rontti on kiva kaveri.
Isännän ja emännän lisäksi Moonan parhaita kavereita ovat Rontti ja naapurin lapinkoira Kaira.

– Kairan kanssa on kiva rähistä aina välillä ja Rontin kanssa touhutaan paljon kaikkea, kun ollaan paljon yhdessä, Moona kertoo.

Herkkujen hankkimisen taito

Moona väittää olevansa nykyään aina kiltti. Pentuna oli toisin: kotona oleva iso nahkasohva oli kiva tuhota järsimällä. Isäntä yritti estää tuhovimmaa maustamalla sohvan kulmaa välillä pippurilla.

– Pippuri teki hyvän säväyksen, mutta vasta mausteen vaihtuessa tabascoon menetin makuni moiseen sohvaan, Moona muistelee.

Asioista yleensä hyvin perillä olevat tahot väittävät, että Moonalla on yhä omalaatuisia makumieltymyksiä, kuten ruohonleikkurista pudonneet ruohopaakut: mitä vanhempia, sitä parempia. Suurta herkkua ovat myös karviaismarjat suoraan puskasta nautittuna, minkä takia hänelle on nimetty ihka oma karviaispensas kotipihaan. Puskaan ei monta marjaa jää Moonan jäljiltä.

Herkkupalojen hankkimisen taito Moonalla on hallussa muutenkin. On tunnettu tosiasia, että Sorvan huushollissa emäntä pitää tiukkaa jöötä, mutta isäntä lepsuilee. Niinpä Moona osaa taitavasti kohdistaa vetoomuksensa alttiimpaan kohteeseen.


Moona katsoo anovasti, mutta kohde on väärä. Herkkua ei tipu.

– Luon vain anovan ja surkean katseen isäntään. Toimii muuten aina! Myös Rontti on oppinut saman. Emäntään ei auta vaikka kuinka näyttelisi kuollutta, aina vaan samat pöperöt illasta toiseen, Moona selvittää.

Teksti: Minna N. & Markus I.
Kuvat: Markus I.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Rautaveden Maraton 3.11.2012 - Willen eka muttei vika

Ensimmäinen kokomaraton oli antanut odottaa itseään kohtuullisen pitkään, ajatus tuntui jotenkin ylivoimaiselta kun oli juossut "vain" puolikkaita ja pirkan hölkkiä. Lopulta kun uskollinen juoksukaverini JussiK ilmoitti olevansa menossa rautavedelle tänä vuonna kokomatkalle, kypsyi päätös lähteä itsekin kokeilemaan. Kilometrejä oli kuitenkin alla ihan kohtuullisesti ja  hyvin sujuneet tampereen puolikas ja pirkan hölkkä antoivat uskoa selviytymismahdollisuuksista. Kirsikkana kakunpäällä olivat vielä tiimin kanssa tehdyt pyhäjärven kierrot.

Lähdön tunnelmia
Kisaa edeltävä viikko oli jo ennakkoon luokiteltu kategoriaan "haastava". Vaimo oli alkuviikon opiskelemassa toisella paikkakunnalla ja minulla päivystysvuoro töissä. Päivystys työllistikin enemmän mitä koskaan aiemmin (tietysti) ja kolme yötä meni noin tunnin-kahden unilla. Onnekseni suorituksen ajaksi tuurajakseni lupautunut työkaverini kysyi perjantaina josko hän päivystäisikin myös pe-la yön että saisin varmasti nukkua. Siinä kaiken hässäkän keskellä ei kauheasti ehtinyt miettiä mitään tankkauksiakaan saati jännittämään etukäteen. Perinteisesti join kyllä maltojuomiani parina päivänä ennakkoon ja koitin syödä suht järkevästi.

Lauantai aamun koittaessa lähdimme Jussin kanssa samalla kyydillä kohti Vammalaa. Matkalla satoi aika rankastikin mutta asteet olivat kuitenkin plussan puolella reilusti.Lähtö- ja maalipaikkana toimivalla keskuskentällä alkoi jonkinlainen pieni jännityskin kutkuttelemaan mahanpohjassa. Onneksi paikalla oli Anu ja muita tiimiläisiä toivottelemassa hyvää juoksua ja kannustamassa. Lähdimme "hitaasti kiiruhtavien" lähdössä joka oli tuntia ennen varsinaista starttia, lähtöviivalla olevan porukan keski-ikä oli huomattavan korkea mutta meininki oli leppoisaa ja sulauduimme hyvin joukkoon. Joukossa oli pikkupaikkakuntien tapaan myös todellisia persoonoita kuten mm. kultaiseksi spraymaalatuilla lenkkareilla juossut "veturimies" joka juoksi 200. juhlamaraa pikkutakissa ja kauluspaidassa. Osa hitaasti kiiruhtavista kiiruhti kyllä huomattavan nopeasti kadoten pian horisonttiin :) Olimme ennakolta miettineet että käyttäisimme aikaa jotain neljä-viisi tuntia ja sen mukaisesti lähdimmekin sitten jolkottelemaan tasaista 6min/km vauhtia. Omat sykkeet olivat heti lähdöstä jonkin verran normaalia korkeammalla liekö unenpuute, jännitys tai molemmat yhdessä ollut syynä. Nappailin geelejä ja suolaa sopivasti ennen juomapisteitä ja matka eteni varsin mukavasti ja ilman draamaa aina sinne noin 30km kohdalle. Tällöin juoksutoverini ilmoitti että matka alkaa vähän painaa jaloissa ja toivoi minun menevän menojani jos voimia on enempi. Onneksi en lähtenyt sooloilemaan sillä ei tarvinnut mennä kauaakaan kun omat jalat, etenkin etureisien sisäpuolet alkoivat viestittämään rasituksesta. Vauhtimme hiipui hieman ja juomapisteiden jälkeen kävelimmekin vähän järjestäjien hyviä eväitä nauttien.

Ei o paljo enää!
Kilometrit 33-39 olivat ennakko-odotusten mukaisesti ne vaikeimmat. 39km kohdalla saimme yllättävän boostin kun Lotta perheineen kurvasi autolla rinnalle kannustamaan ja yllyttämään loppukiriin. Tulisimmat kirit jäivät kyllä nyt ottamatta mutta tasaisen varmasti taivalsimme kohti maalia ja ihastelimme tunnin myöhemmin lähteneiden kärkiporukan keveää menoa heidän ohittaessaan meidät. Oli kiva tulla maaliin ripirinnan varsinkin kun Lotta miehistöineen oli ottamassa vastaan oikein palautuseväiden kera. Tapasimme maalissa myös kaverimme Tapsan joka oli juossut puolikkaalle oman ennätyksensä, suuren urheilujuhlan tuntu oli siis valmis. Loppuaika 4.29 ja risat.
Wille ja Jussi tyylittelevät maaliin

Seuraavana päivänä kävely oli vielä hieman jäykähköä mutta mitään pieniä hiertymiä kummempia vammoja ei tainnut tulla. Tiistaina kävinkin jo sitten varovasti kokeilemassa pikkulenkillä väsyneitä mutta onnellisia jalkoja. Maalissa ei voinut tosiaan todeta että "ei ikinä enää" sillä seuraava koitos on 20.12.2012 oleva Maailmanlopun Maraton Nokialla, saa muuten ilmottautua. :) Mukava fiilis jäi, tahtoo lisää! Ensiavuksi luen lainaamiani Dean Karnazesin opuksia. :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Noname

Tiistaina 20.11. klo 18.00 mennään porukalla Nonamen Tampereen myymälään. 
Kannattaa tulla mukaan Team Raholalle järjestettyyn tilaisuuteen! Täällä on mahdollisuus iskeä kiinni esittelytuotteisiin yms.
Meidän tiimipuvut ovat täältä ja yritys tarjoaa paljon muitakin laadukkaita urheilutekstiilejä, tossuja jne.

Kaikki mukaan!!!!

No Name 
Satamakatu 26
33200 Tre

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kuukauden raholalainen Markus J.

Marraskuun raholalainen on salskea Eurassa alkunsa saanut Markus J.

Markus on siis kotoisin Eurasta, josta tie toi Tampereelle vuonna 2005. Markuksella on kaksi veljeä, yksi nuorempi ja yksi vanhempi, mutta ikäeron myötä ei suurempia veljellisiä paineja ole nähty, välit ovat painimattakin hyvät. Työkseen mies tekee koneasennuksia ja on koulutukseltaan omien sanojensa mukaan metallin yleismies.

Duunia maailmalla

Ennen Tampereen löytymistä Markus käväisi maailmalla hieman hommissa. Poikamiehen kalenteriin sopi mukavasti parin vuoden keikka Saksan telakoille rakentelemaan laivoja. Ohjelmassa oli mm. Karibian risteilijöiden keittiöiden väsäämistä sekä kylmähuoneiden värkkäämistä. "Saksan kiertueella tuli tehtyä hommia eri kaupungeissa Kiel, Wismar ja Papenburg  olivat osoitteina, mutta aika kului töitä tehden, joten paljoa ei tullut kylillä pyörittyä", Markus muistelee rankkaa rupeamaa. Myös Englannissa ja Puolassa on tämä uuttera työmyyrä työskennellyt.

Haastattelija on pannut merkille, että Markus kurvailee ja kaasuttelee komealla Saabilla, mutta nyt vastaus tuli siihenkin, että mistä ihmeestä johtuu tämä merkki. Saksan reissulta sai ostettua tällaisen Saabin, mutta merkki on kuulemma kuitenkin sukuvika. No, onhan se kova rauta!

Harrastustoimintaa

Kun vuonna 2005 tämä herrasmies muutti Tampereelle, löysi hän nopeasti Raholan liikuntakeskuksen punttisalin. "Salilla tuli käytyä, mutta saman vuoden aikana puntti hiukan unohtui ja vuonna 2011 hyvän palautumisen jälkeen ostinkin seuraavan kortin liikkarille", Markus muistelee. Liikunta on alkanut todenteolla vasta 2011, jolloin kuvioihin astui Team Rahola. Herra toteaakin olevansa tiimin tuote. Kun Markus löysi tiimin netin kautta ajatteli hän, että siellä on porkkanamehua juovia kurkia, jotka ajattelevat vain juoksua ja kuinka vedot irtoavat tänään. No, näistä harhaluuloista Markus pääsi heti ensimmäisen kohtaamisen jälkeen. "Koen tärkeäksi sen, että ihan kaikki mahtuvat porukkaan mukaan, eikä kukaan katso toisten yli", Markus kertaa. Kesällä 2011 lenkkeilyn aloittanut kuntoilija osallistui omin päin Hämeenlinnan Linnakympille, mutta sen jälkeen ei ole tarvinnut omin päin paljon liikkua. Mies muistelee, että miten ihmeessä sekosi tähän porukkaan. Mielessä oli käynyt jumpille osallistuminen, mutta kynnys tahtoi olla kovin korkea. Kuvioihn astui muuan Anu, joka sai houkuteltua mukaan spinningiin. Lähitulevaisuuden tavoitteeksi kova kuntoilija luetteleekin pumppiin osallistumisen ja lihaskunnon iskuun saattamisen.

Pyöräilyn lomassa maistuu makea

Syksyllä 2011 oli vuorossa ensimmäinen puolimaraton, mikä sitten sujui tietysti loistavasti ja siitä se kipinä sitten taisi roihahtaa. Nyt tuosta ekasta puolikkaasta on kulunut hieman yli vuosi ja plakkarissa on 10 puolikasta, on Pirkan kierros suoritettuna ja vaikka mitä. Loppukesästä tuli suoritettua ensimmäinen maratoonikin Islannin Reykjavikissa.

"Pirkan kierros oli yllättävän helppo taivaltaa läpi, vain hiihto tuotti pientä tuskaa. Pyöräilystä voisi sanoa, että se oli pala kakkua, mutta siellä tarjoiltiin reitin varrella kääretorttua, joten olkoon se sitten pala torttua.",Markus muistelee yöpyöräilyä ja sen loistavaa huoltoa. Rennie kuulemma maistui pyöräilyn jälkeen.

Tiimimatkalle Reykjavikiin Markus lähti murtamaan maratonin muuria. Myös maraton sujui tältä huikealta kuntoilijalta mutkitta.

"Lähdettiin matkaan yhdessä Ritun kanssa ja kaverin läsnäolo helpotti hommaa", muistelee maratoonari.

Ritu ja Markus loppusoralla Reykjavikissa.

Markus on sellainen viilipytty, ettei hänestä saa juurikaan puristettua suurta hehkutusta edes ekasta maratonista. Mahtaisiko ultramatkat saada kaverin innostumaan? "Olen miettinyt ultran suorittamista n.2 sekunnin ajan, mutta luopunut ajatuksesta toistaiseksi. Parannetaan nyt vaikka puolikkaan aikaa ja koitetaan pysyä hyvässä kunnossa.", Markus ajattelee viisaasti.

Hyvä kunto vaikuttaa monella tapaa miehen arkeen. Raskas työ sujuu nykyään paljon mukavammin ja virtaa jää myös vapaa-aikaan. Kuntoilu näkyy myös päällepäin. "Olemus on muuttunut ja ryhtiä on tullut lisää"; toteaa kuntoilija itse. Ja kyllä kaikkien on todettava, että kyseessä onkin rautainen kaveri.

Ralli lähellä sydäntä

Markus haaveili jo pikkupoikana rallista ja alkoikin harrastaa sitä jo hyvin nuorena. Nykyään ralliautot ja osat on myyty, koska nyt muiden harrastuksien aika, mutta kyllä männät ja sylinterit ovat aina miehellä mielessä.

Markus ajoi yksittäisiä kisoja ja pokaaleja kertyi vaihtelevasti. Pari viimeistä vuotta auto oli hyvä ja sijoitukset sen mukaisia. "Paljon piti ajaa kisoja, että sai vauhtia kasvatettua. Välillä ajoin sprintti-kisoja ilman kartanlukijaa. Auto kuului F-ryhmään, missä autot olivat hieman vanhempia ja viritykset melko vapaita ja se sopi hyvin minulle.", kertaa raholan Loeb.

Vauhtia piisaa! Kuva: Toni Ruotsalainen


Pokaaleja rallista kertyi n.30kpl, joten kova kuski on kyseessä, mutta aikansa kutakin.
"Ajaminen oli tosi hauskaa, mutta siihen menee kaikki aika ja raha. Oli hienoa toteuttaa pikkupojan unelma, mutta nyt harrastetaan Team Raholan touhuja."

Tiimiläiset kysyy

Muutamalla tiimiläisellä oli mahdollisuus esittää kysymys kuukauden raholalaiselle ja näitä tiukkoja kysymyksiä tuli myös. Ensin vuorossa Tiina Hä?

Kumpi vaati pidemmän suunnittelun ja valmistelun ensimmäinen maraton vai keittiöremontti?

Maratonille ei varta vasten harjoiteltu, kuljettiin vain tiimin mukana lenkeillä. Keittiöremontti on rassannut selkeästi enemmän.

Mistä ammennetaan juoksun parhaat ideat?

www.teamrahola.fi millä kellonlyömällä porukka lähtee liikkeelle.

Mikko kysyy: Penkkienkka ja nykyinen taso?

Ykkösiä ei ole tullut kokeiltua, mutta sanotaan 100kg, nykytaso hieman alempi.

Ritun mauste soppaan:  Olet osallistunut monipuolisesti erilaisiin urheilutapahtumiin (juoksua,hiihtoa, rallia, soutua, pyöräilyä), mikä on sellainen urheilulaji / taito, jota haluaisit harrastaa tai jota haluaisit osata / taitaa?

No, ralli on jäänyt sydämeen, ehkäpä joskus vielä takaisin rallin maailmaan entistä parempana.

Tulevaisuuden tiimimatkat

Nähdäänkö mies tulevaisuuden tiimimatkoilla? "Dublinin reissu lokakuussa 2013 on kalenterissa, muihin on sen verran aikaa, ettei sitä osaa vielä sanoa", miettii maailmanmatkaaja.

Miten sitten Honolulu joulukuussa 2015? "En ole moisesta kuullutkaan!", hämmästelee Markus.


Tiimi toivottaa Markukselle onnea ja menestystä kaikkeen mitä ikinä hän keksiikin!









maanantai 5. marraskuuta 2012

PIKKUJOULUT

Vihdoin on kauden parhaan tapahtuman aika eli lauantaina pidettävien PIKKUJOULUJEN!

Lauantaina 10.11. poljetaan pari tuntia spinningiä klo 15.00-17.00 ja sen jälkeen maistetaan pienet glögit ennen siirtymistä ravintola Franklyyn. Ravintolassa pitäisi olla klo 19.00.

Ota mukaan tonttulakki spinningiin ja saa sen tietysti ottaa mukaan raflaankin ja tietysti jatkoille!

Mukaan myös pieni lahja arvoltaan max. 5€!

Luvassa on siis hikoilua, mukavaa yhdessäoloa ja epäilemättä paljon naurua ja vauhtia!

Tervetuloa!!!!!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tiina H ja vihdoinkin SE maratoni !// Kankaanpää lauantaina 20.10.2012

Ensimmäiseksi täytyy todeta, että koittihan se päivä vihdoinkin! Kaikenmoista on matkan varrelle sattunut ja jalatkin olleet jonkinmoisena ”hidasteena”. Jos nyt hidasteeksi voi lukea kolmea jalkaleikkausta viimeisen 1.5 vuoden aikana.

Kankaanpää oli tavoite. Yksi onnistunut maraton-kokemus tänä vuonna! Eli ajatuksena mitä mainioin. Vielä kun Anu lupautui kuskaamaan, huolehtimaan, kannustamaan, auttamaan ja tietty vetämään perässä raskaita kilometrejä, niin kyllähän sitä jaxaa, pystyy ja kykenee. Ja todistettuahan se tuli...

Aamulla sitä matkaan lähdettiin aikamoisen jännityksen kera. Pitkiä lenkkejä ihan liian vähän alla ja   kaikenmoisia kipuja oli liiasta rasituksesta jaloissakin ollut ja esiintynyt. (Ja KYLLÄ - kannattaisi jalkojen lihaksia treenata muutakin kuin juosten, ja KYLLÄ - kannattaisi joskus venytellä).
 
Jännitystä ilmassa
 

Ilma oli juoksuaamuna mitä parhain, aurinkokin paistoi välillä ja on se vaan oma tunnelma starttia odotellessa. Ja niinhän sitä päästiin pitkää rupeamaa taivaltamaan (maraton juostiin neljänä 10,55 km:n lenkkinä).

Ensimmäiset muutamat kilometrit menivät perinteisesti; ei puhetta, vain hiljaista kiroilua, kunnes lihakset vähän edes lämpimänä ja hengitys tasaantunut. Aluksi juoksu kulki ihan hyvin ja matka meni nopeasti muiden juoksijoiden kanssa jutellessa. Tai oikeastaan, niinhän se meni, Anu huolehti juttelut ja oli sosiaalinen, minä vaan juoksin. Ensimmäinen kierros meni tasaisella vauhdilla ja kivuttomasti. Kuten toinenkin. Mutta kolmas, siitä se lysti sitten alkoi ;-). Ensin alkoi kipuilemaan oikea nilkka, vähän myöhemmin muutenkin jalat. Aika kokonaisvaltaisesti. Saimmepa pieniä kuittauksia lähinnä huoltopisteillä, ihan hyväntahtoisia kuitenkin. Anulla olisi vauhti ja voimia ymmärrettävästi riittänyt vaikka kuinka, minä sitten puujaloilla koitin jollain lailla edetä kohti päämäärää. Pakko todeta, että tuskaista se oli ja etenkin juomapisteiden jälkeen joutui hammasta purren juoksuun itsensä pakottaa (jos sitä voi juoksuksi sanoa ja kuvailla). Viimeinen kierros edettiin sisulla ja Anun toteamuksilla, tämä viimeinen kerta kun tästä mennään tänään, maali lähenee... Ja kyllähän se onneksi läheni ja jossain vaiheessa maaliinkin pääsi. Aikaahan juostessa meni ihan riittämiin, mutta eipä voi olla muuta mieltä kuin että tavoitteeseen päästy!!! Ja sehän on aina hienoa! Taisin siinä hieman huvittuneita katseita saada maalialueellakin. Empä oikein tiedä miten voisi juoksun jälkeistä etenemistä kuvailla, ainakin tönkköä ja tuskaista. Autoon kun päästiin, niin uni tuli aika nopeasti. Eipä edes palautusjuomaksi varattua siideriä jaksanut nauttia.


Kevyttä on, jaxaa, jaxaa!!!!
 
Jälkipyykki: Juoksun jälkeen oli tarkoitus lähteä kaupungilla pyörähtämään. Ei jaxanut eikä pystynyt. Seuraavana aamuna naapuri ystävällisesti kuskasi minut paikalliseen ensiapuun kyynärsauvoja hakemaan. Ilman niitä ei eteneminen onnistunut. Lisäksi koitettu kipulääkkeiden tehoa ja kinesioteippausta (pariakin erilaista). Ilmeisesti ottaa vaan aikansa palautuminen moisesta urakasta. Vieläkin on nilkka 1.5 viikon jälkeen aika turvoksissa ja kipeäkin. Odottakoot seuraavat tavoitteet toipumista.

 Lopuksi vielä todeten, että vaikka juoksu olikin jossain määrin kivulias kokemus, niin fiilikset jälkeenpäin ovat pelkästään positiiviset. Yksi kokemus muiden joukossa eikä todellakaan viimeinen minun maratoni... Uusia haasteita ja tavoitteita kohti... Super-hyper-iso kiitos Anulle! Ja tietysti ja ehdottomasti kiitokset ja terveiset teamiläisille, Teamin tuella ja kannustuksella jaxaa!!!

torstai 1. marraskuuta 2012

Wihan nonstop-juoksu 27.10.2012

Waikeuksien kautta Wihaan

 Kun elokuun puolivälissä polveni alkoivat reistailemaan lapasesta lähteneiden treenimäärien takia, enpä olisi arvannut miten vaikea urakka siitä hetkestä käynnistyi. Polvet ärtyivät, ja lisäksi säärissä oli niin mojovia kiinnikkeitä että oli ihme, etten saanut penikkatautia. Lihakset olivat venyttelyrutiineista huolimatta takapuolesta akillesjänteisiin kireässä sumpussa. Ensimmäiset neljä viikkoa menivät täysin ilman juoksua. Tauon jälkeen lenkille lähtöä ja ensimmäisiä kilometrejä siivitti usean viikon ajan huoli ja ahdistus, että onnistuuko lyhytkään lenkki vai ei. 8 visiittiä ja 312 euroa urheiluhierojalle, kolmen viikon Burana 800-kuuri (kolmesti päivässä joka päivä, ja sen jälkeen vielä ennaltaehkäisevästi ennen ja jälkeen juoksun), päivittäiset kylmä- ja lämpöhoidot, tympääntymiseen asti jauhetut venyttelyrutiinit, peruskunnon laskeminen, kolme missattua juoksutapahtumaa, muutamat katkerat itkut tyngäksi jääneiden lenkkien ja missattujen juoksutapahtumien takia.. Tämä ei ollut ihan sitä, mitä tilasin tälle syksylle.

 Parin kuukauden parantelun jälkeen uskalsin ilmoittaa itseni Wihan kilometreille. Juoksin viikkoa ennen 18 kilometrin testilenkin ja selvisin urakasta ilman polvi- tai säärikipuja. Ennen koko rasitusvammataistelua olin suunnitellut juoksevani nonstopissa 35 kilometriä (vanha matkaennätykseni oli 25 km), mutta nyt en ollut enää laisinkaan varma, mihin näillä jaloilla pystyisi. Tavoitteen määrittely oli mahdotonta, joten päätin lähteä juoksemaan kierroksia täysin tuntemusten mukaan.

 Valmistautumiskuviot

 Päivät keskiviikosta lauantai-aamuun menivät jälleen vanhojen tuttujen neuroott— taikauskoisten rutiinien parissa. Tankkausta, varusteiden arvontaa, venyttelyä. Timo oli työmatkalla koko tuon ajan, joten sain keulia ja jännittää itsekseni.  Kisapäivänä Markus ja Anu kaartoivat pihaan hyvissä ajoin, ja luontoäidin oikkuja ihmetellessä huristelimme Pirkkahallille.  Olo alkoi muuttua melko vakavaksi, kun numerolappu lyötiin käteen. Pukuhuoneessa arvoin hetken jos toisenkin sopivia varusteita, laitoin hevoslinimentit jalkoihin ja lopulta menin pihalle odottelemaan lähtöä. Ämyreistä ilmoille kajahtanut Pikku-Oravan herkkä tulkinta Tsingis Khanista irroitti lopulta vähän hymyäkin. Ennen lähtöä vaihdoimme porukalla onnentoivotukset ja lähtöhalit. Sitten päästiinkin jo matkaan.

 Nautiskellen seinää päin.

 Aurinko paistaa, ihana fiilis. Etenen kaikessa rauhassa mukavalla maanantailenkki-sykkeellä, sillä olen päättänyt että tänään vauhti on rauhallinen, sillä eihän sitä tiedä, kuinka pitkälle pääsee, jos kaikki vaan osuu kohdalleen.  "Onpas mukavaa kun ei tartte raastaa!"  Hemmetti soikoon, tämähän on ihan uusi lähestymistapa. Pysähtelen jokaisen kiepin kohdalla tiimin huoltopisteelle hörppimään pullostani urheilujuomaa, ja jutustelemaan Tanjan kanssa. Yhdeksän kilometrin kieppeillä jotain meni pieleen.  Vatsaa alkaa vääntämään sen verran pahasti, että 13.5 km kohdalla pitää pujahtaa radalta tyyppaamaan Pirkkahallin WC-tiloja. Tajuan, että olen luultavasti tehnyt epähuomiossa liian vahvaa urheilujuomaa, sillä vatsani ei ikinä oireile näin näin vähillä kilometreillä, tai näin rauhallisella vauhdilla. Taikauskoiset valmistautumisrituaalit puolestaan olivat minimoineet virheet tankkauksessa. Vaihdan juomani järjestäjien huoltopöydän mehuun ja herkkuihin, sillä suunnitelmani nesteytyksestä ja geeleistä olivat nyt virallisesti ja kirjaimellisesti vedetty viemäristä alas (hah haa).

Kato äiti, dorkat juoksee. Tunnelma on korkealla. (Kuva: Antti S.)
 

Matka jatkuu vatsan väänteistä huolimatta loistavissa ja leppoisissa tunnelmissa. Vauhtia tosin pitää vatsakipujen takia hidastaa 6.40-07.00 min/km --> 7.10-7.30 min/km vauhtiin.  Rennon tahdin vuoksi alan vasta 18 km jäljistä pääsemään kunnolla taajuuksille. Aika eksoottista, kun muistelee millä adrenaliininhuuruisella raastomentaliteetilla olen puolimaratonini kisannut. Totean parinkympin nurkilla, että tämähän menee vatsanväänteistä huolimatta hyvin. Vanhan matkaennätyksen (25 km) rikkominen alkaa lähestyä, eihän se ole kuin pari hassua rundia. Pidän pieniä pausseja järjestäjän huoltopisteen kohdalla, haukkaan evästä ja venyttelen koipia.

Valinnan vaikeus huoltopöydän herkkujen äärellä. (Kuva: Antti S.)
 

Lopulta 25 km tulee täyteen. Vielä hymyilyttää ja on iloinen olo, kun sain matkaenkan rikki.  Sovin itseni kanssa, että kokeilen juosta 30 km täyteen. Katsotaan sitten miltä tuntuu - Kaikki tästä eteenpäin on uutta ja tuntematonta. Tiimin huoltopisteeltä tulee aina aimo annos energiaa antavia kannustuksia. Jossain 27-30 kilometrin välillä taidan vähän kopautella päätäni siihen kuuluisaan seinään. Jalat alkavat painaa, tuntua tönköiltä  ja päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia. Olin onneksi lukenut pitkien matkojen psykologiasta, ja siitä pienestä äänestä, joka jossain vaiheessa alkaa kyseenalaistamaan koko homman mielekkyyttä. Joogaharrastuksen kautta olen oppinut, että  harjoituksen aikana saattaa nousta kaikenlaisia tunnetiloja pintaan, mutta niihin ei tarvitse kiinnittyä. Tuntemukset voi vaan kylmän viileästi todeta (tyyliin: “Jaahas, nyt tuntuu tältä”), ja päästää ne sitten menemään niihin sen kummemmin takertumatta. Siispä käskin äänen olla hiljaa, annoin ajatusteni olla ja siirryin tarkkailemaan olojani ja itseäni ikään kuin ulkopuolisen näkökulmasta. Mietin, miten monen juoksijan meno näyttää ulospäin useasti hyvinkin sujuvalta, vaikka fyysinen ja psyykkinen todellisuus onkin aivan toinen. Siispä minunkaan menoni ei todennäköisesti näytä niin vaikealta siihen nähden miltä minusta tuntuu, joten ei muuta kuin eteenpäin.  Vatsanväänteitä en valitettavasti saanut järkeiltyä pois. Pakki on totaalisen sekaisin ja takana on jo kolme visiittiä Pirkkahallille. Jossain vaiheessa vatsaa vääntää niin pahasti, että on pakko nöyrtyä kävelemään muutaman metrin matkoja, että saa kivun loppumaan. Ja minähän kun en juostessani kävele. Koskaan. Varsinkaan kisatessa.

Välillä vähän vakavammalla ilmeellä.. (Kuva: Antti Näreaho)
 
"Kaks menee viel."

Kolmessakympissä askel alkaa painamaan entistä enemmän. Jalat tuntuvat todella tönköiltä, mutta vielä ei ole huumori lopussa, eikä olo ole niin uupunut, etteikö pääsisi vielä vähän. Jaksan vielä fiilistellä musiikin tahtiin ja virnuilla tien varressa heiluville kuvaajille, joten tiedän että mitään hätää ei ole. Lisäksi taas on aihetta iloita - kolmenkympin rajan rikki! Myös tiimin huoltopiste ja iloiset tsempparit antoivat hurjan määrän voimia. Jo pelkkä tieto siitä, että oli samalla suoralla tiimin huoltopisteen kanssa, auttoi jaksamaan.  Jossakin vaiheessa näytän itselleni sormilla, että mene vielä kaksi kierrosta - Vaivaiset kuusi kilometriä jäljellä toiseen tämän kauden tavoitteista, jonka eteen on tehty niin paljon töitä ja jonka puolesta on polvien takia pelätty niin paljon. Jotta en vahingossakaan luistaisi tavoitteestani, tai hyytyisi matkan varrelle, ilmoitan nämä kierrokset myös ohittaessani tiimin huoltopisteen. Yritän asettaa väsymystäni ja jäljellä olevaa matkaa sopiviin mittasuhteisiin miettimällä, kuinka pieni matka kuusi kilometriä on esimerkiksi maanantailenkillä. Järkeilystä huolimatta viimeiset kolme kilometriä ovat elämäni pisimmät. Markus  juoksee vierelleni viimeisen 1,5 kilometrin kohdalla ja yrittää suostutella minua jatkamaan ne maagiset 42.1 km täyteen - "Älä ainakaan ota maalissa heti numeroa pois". 

 
Olin jo lukinnut ajatukseni 35 kilometrin ylitykseen, ja päässä alkaa olemaan jo niin utuinen olo etten enää erota varmaksi, koskeeko jalkoihini ihan perusväsymyksen, vai rasitusvammojen takia. Kisan aikainen tankkaus meni metsään, lisäksi vatsaa vääntää edelleen. Teen järkevän päätöksen: Tällä reissulla on saavutettu jo tarpeeksi, vaikka huumori ei vielä loppunutkaan - Siihen ilmeisesti vaaditaan ne puuttuvat 5-6 kilometriä. Päätän itsekseni, että kokeilen kokonaista, kun jalat ovat olleet pitemmän aikaa hyvässä kunnossa. Maalisuoralla jaksan vielä hiukan kiristää vauhtia, ja maaliviiva ylittyi mahtavissa fiiliksissä. Otan numeron pois rinnasta ihan varmuuden vuoksi, ja hyvä niin - Noin 10 minuuttia maaliin saapumisen jälkeen aloin miettimään, että olisiko sittenkin pitänyt mennä vielä ne kaksi kierrosta.

Tästä tietää, ettei ole mitään hätää. (Kuva: Antti S.)
 
 Virallinen matkani oli 36.70 kilometriä, sykemittarissa 37.24 km. Matkaennätys paukkui rikki 12 kilometrillä, jalat kestivät matkan ongelmitta. Nyt voin varmasti todeta, että taistelu rasitusvammailua vastaan on vihdoin ohi, ja minä voitin. Wihan nonstop-juoksu oli lähes täydellinen hyvitys viime kuukausien kärvistelystä (jonka aikana tuli tosin opittua aimo annos kohtuullisuutta). Kokemus oli vatsavaivoista huolimatta melkoista herkkua, ja tunnelma oli niin tiimitovereiden, kuin järjestäjienkin osalta mahtava. Iso kiitos kaikille, ketä matkan aikana tuli kohdattua!

 
Lauantai meni melkolailla levätessä ja syödessä. Sunnuntaina kohosi kova maratonkuume, ja työmatkalta kotiutunut Timo sai kuunnella yhtään liioittelematta kuusi tuntia  sirkutusta ja mikroanalyysia juoksusuorituksestani - Vähemmällä olisi varmaan päässyt, jos olisi ollut paikalla.. ;-)  Nyt ei muuta kuin täysi matka kiikariin ensi vuoden puolelle. Marin sanoin, “Maraton on lähempänä kuin koskaan.”

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Wihan kilometrejä 2012

Valmistautumista

Olin odottanut Wihan kilometrejä pitkään, koska Masun epäonnistuminen on kaivellut mieltä (eka keskeytys ikinä). No, valmistautumisen olin päättänyt aloittaa hyvissä ajoin ja suunnitelmat olivat selvät, mutta sitten suuremmat voimat astuivat esiin pari viikkoa ennen Wihan starttia. Pari yhteistä vapaapäivää vaimon kanssa vei minut yllättäen alakerran remontin pariin ja tarkkaan suunniteltu valmistautuminen vaihtui maalaamiseksi, laminaatin laitoksi ja veipä se mukanaan myös polvisärkyjen pariin. Energinen ihana vaimo voi saada aikaan mitä vain. Viimeiset päivät kuitenkin sain kuitenkin lepuuttaa ja harjoittaa tankkausta pitkää taivalta varten.

Itse asiaan

Heräsimme 6.00 keittelemään aamupuuroja ja pakkaamaan kamoja päivän taivallusta varten. Oikea herätys tuli siinä vaiheessa, kun käväistiin pihalla Moonan kanssa, mittari näytti nimittäin kymmentä pakkasastetta, ei välttämättä ihan perus lokakuun keli. Siitä sitten hypättiin autoon ja matkattiin Pirkkahallille Johanna H:n kautta. Johanna tuli mukaan toteuttamaan itseään Nonstopille. Perille päästiin ja parin vessareissun jälkeen siirryimme viivalle odottamaan lähtöhuutoa. Hetki ennen lähtöä tsempattiin toinen toisiamme, halasimme ja lopuksi vielä Mikko kaatoi päälleni mukillisen vettä, mikä piristikin kummasti. Mikko totesi vain, että onneksi vesi oli lämmintä. On muuten ihan mukava tapa tsempata kaveri kunnon vauhtiin heti alusta asti. (oikeesti koko vesihomma oli mun omaa syytä, mutta ei kerrota sitä kaikille)

Matkaan päästiin ja ekaa kertaa lähdimme taittamaan kilometrejä erillään Anun kanssa. Kilometrit taittuivat alkuun suorastaan loistavasti ja nopeasti selvisi, että tällä kertaa pääsen maaliin, jos ei mitään täysin mullistavaa satu. Kilometrejä taitoin mukavien kavereiden kanssa ja juttua irtosi mukavasti ja matka siinä sivussa väheni ihan huomaamatta.

Hieman ennen puoltaväliä mietin Mikon kohta ohittavan minut kiekalla ja tämä tarjoaisi mahdollisuuden kostaa aamuinen vesiepisodi jollain ennalta arvaamattomalla tavalla. Harmikseni Mikko ei ihan saanut minua kierroksella kiinni, joten tyydyin vain etenemään kohti maalia.

Kierrokset taittuivat mukavasti ja omalle huoltopisteelle oli aina ilo saapua, koska tiimillä oli ihan superhyvät huoltajat, jotka jaksoivat tsempata ja palvella meitä alusta loppuun asti.

Homma eteni hyvin, eikä edes viimeiset kiekat pakottaneet juurikaan kävelemään. Kerran erehdyin kävelemään juomamukini kanssa pari sataa metriä, jolloin hyvä juoksukumppani, Timo, jo kajautti takaa että" Markus, huutelevat tuolla jotta  tää olis juoksukilpaalu!", ei siinä sitten auttanut kun pistää juoksuksi, etteivät pois radalta ota sääntörikkomuksen takia.

Maali koitti vihdoin päivän puurtamisen jälkeen ja viivan ylitin omaan ennätysaikaan 9.50. Onnellinen, mutta väsynyt poikanen siirtyi nopsaan sisätiloihin suihkuun ja sieltä odottelemaan omaa rakasta maaliin. Anu tuli pirteänä ja tuulettaen maaliin palttiarallaa 10.30 ajassa.

Kiitokset kaikille mukana olleille tiimiläisille ja onnittelut kaikille upeista suorituksista! Kaikki lienevät tyytyväisiä suorituksiinsa. Erityiskiitokset meidän todella upeille huoltajille, jotka jaksoivat koko päivän olla mukana! Kiitos myös kaikille tsemppaajille ja upeille juoksukumppaneille. Ilman teitä homma olisi huomattavasti vaikeampaa.

Markus



tiistai 23. lokakuuta 2012

Nuori nainen, osallistu Polarin sykemittaritestiin!


Polar Electro hakee sykemittaritutkimukseen 20–30-vuotiaita naisjuoksijoita. Tutkimukseen valitaan yhteensä 20 harraste- ja kilpatason naisjuoksijaa ja suunnistajaa, jotka harjoittelevat säännöllisesti.

Testin tavoitteena on selvittää, miten naisjuoksijat hyödyntävät RX3 GPS ja RCX3-harjoitustietokoneita sekä PolarPersonalTrainer.com-internetpalvelua harjoittelussaan. Polar toimittaa tarvittavat laitteet juoksijoiden käyttöön, ja testiin osallistuneet saavat ne tutkimuksen päätyttyä omaksi.

Sykemittarien testaaminen alkaa marraskuussa. Testiin valituille urheilijoille järjestetään kuun alussa alkuinfo, jossa mm. opastetaan mittareiden käyttöä. Urheilijoille on tarkoitus tehdä marraskuussa myös maksimitestit (suora mattotesti maitohappomittauksilla, kynnysanalyysit ja VO2 max) UKK-instituutin fysiologian laboratoriossa.

Testiin osallistuvat urheilijat käyttävät mittareita 10–12 viikkoa, minkä jälkeen on mahdollisesti loppukeskustelut harjoitustietokoneiden käytöstä. Lisäksi osallistujat antavat palautetta Polar-laitteista.

Jos haluat mukaan testiin, ota nopeasti yhteyttä: ari.saarijarvi(at)gmail.com, puh. 0400 734 988

lauantai 20. lokakuuta 2012

Pikkujoulut la 10.11.2012

Team Raholan PIKKUJOULUT lähestyvät taas! Luvassa on hyvää ruokaa, ohjelmaa, seura on parasta mahdollista ja eiköhän Joulupukkiin törmätä myös. Pikkujoulut pidetään tänä vuonna ravintola Franklyssä Tampereella la 10.11. klo 19.00.  Ota mukaan pieni lahja max.5€ hintainen.

Ennen syömistä on syytä herätellä ruokahalua pienellä spinningillä. Ohjelmassa on kaksi tuntia ruokahalua kiihottavaa poljentaa Raholan liikkarilla.

Vielä ehdit ilmoittaa itsesi mukaan kekkereihin! Tsekkaa alla olevasta menusta sopiva ruoka itsellesi ja kerro se joko Anulle tai Markukselle. Kyseessä on siin kolmen ruokalajin illallinen ja hintaa aterialle kertyy 32€/naama. Ravintola Frankly Hallituskatu 22, 33200 Tre.

Anu p. 040 828 5700 r.ontti@windowslive.com
Markus p. 050 5487661 markus.ilva@elisanet.fi

Listalla on jo yli 50 nimeä, vauhtia ja ääntä siis riittää varmasti!



Alkuruoat

Yrttitarhurin vihreä salaatti
Salaattia, tomaattia, kurkkua, marinoituja kasviksia ja yrttikastiketta

Tomaatti-vuohenjuustokeittoa
Kermalla pehmennetty tomaattikeitto vuohenjuustolla maustettuna

Lohi-katkaraputerriini
Merilohesta ja katkaravuista valmistettu terriini, lisäksi Walldorfin salaattia

Pääruoat

Pekoniin käärittyä kananpojanrintaa
Tummaa siiderikastiketta ja grilliperunaa

Grillattua merilohta ja jättirapuja
Kermaista rapukastiketta ja ratatouillea

Paahdettua häränsisäfileetä
Kanttarelli-perunapyreetä ja punaviinikastiketta

Jälkiruoat

Sitruunasorbettia, marjasalaattia ja marenkia

Suklaakakkua ja maitosuklaamoussea


Hinta Kolmen ruokalajin hinta on 32 euroa/ hlö.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Outi ja Unski maailmalla

Team Raholan ja Liikuttavien omat ihqulaiset, Outi ja Unski, päättivät lähteä hieman eksoottisemmalle maratonmatkalle Georgiaan. Tässä hieman tarinaa upeasta matkasta.


Usein raporteissani kehun kuinka halvalla olen matkakustannuksissa päässyt ja olinkin jo päättänyt olla siitä kertomatta, mutta enpä pysty. Georgian vuoristomaratonia bongatessa tuli eteen lento Tbilisiin Tallinnan kautta hintaan 110 euroa per henkilö ja olin myyty. On käsittämätöntä, että edestakainen lento Euroopan itälaidalle voi olla noin halpa. Näiden huippuhalpojen lentojen huono puoli usein on ikävät lentoajat ja pitkät vaihtovälit, mutta se on lähinnä asennekysymys. Outin kanssa reissuun lähdimme iltapäivällä Helsingistä, viettäen leppoisan alkuillan Tallinnassa hyvin syöden ja akkuja ladaten. Vähän ennen puoltayötä lähti lentomme Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin, jossa olimme aamuneljältä. Tulopäivän ainoa tavoite oli päästä 180 km:n päässä sijaitsevaan Kazbegin kylään, jossa tämä Kaukasuksen vuoristomaraton järjestettiin. Tosi halvan minibussimatkan (5 euroa) sijaan päätimme uhrata 80 euroa taksikyytiin, joka sekin kesti noin neljä tuntia ja oli varmasti oikea valinta. Reilun tunnin ajon jälkeen päivä alkoi valjeta ja saimme esimakua jylhistä maisemista, jotka sysäsivät orastavan väsymyksen pois mitä edemmäksi matka vuoristoon eteni. Kansainväliseen tapaan kuskimme räväytteli ajoittain mittariin sellaiset lukemat, että senkään puoleen ei tullut nukkumisesta mitään. Matkan varrella oli Gudaurin hiihtokeskus yli 3000 metrin korkeudessa, isoine hiihtohisseineen ja hotelleineen. Loppumatkasta tie muuttui todella kehnoksi ja saimme ihmetellä niiden rekkakuskien hermojen pitävyyttä, jotka tätä tietä ajokkejaan Venäjälle asti sompailivat. Uutta tietä toki tehtiin, mutta monenko vuoden päästä se on valmis, jäi mieltämme askarruttamaan. Mutta perille Kazbegiin päästiin ja juoksujalkaa hotellimme vessaan.
 
Tästä ei maisema parane! Mäellä olevan kirkon kohdilla oli ensimmäinen huolto.
 
Oma valmistautumiseni tälle reissulle oli ollut tosi kehnoa. Flunssanpritku oli vaivannut jo pari viikkoa ja varoiksi hankittu matka-apteekki oli korkattava pari päivää ennen matkaan lähtöä. Olen juossut muutaman alppimaratonin, mutta nyt eka kerran tuntui, että ohut ilman-ala vaikutti oleellisesti hengitykseen ja yleisvointiin. Ehkä suurin syy oli se, että olimme koko ajan noin 2000 metrin korkeudessa, laskeutumatta lainkaan välillä alempiin ilmakerroksiin. Hotellimme sijaitsi muutaman sata metriä Kazbegin kylän keskustaa ylempänä ja tämä aiheutti pientä päivittäistä lisätreeniä, sillä kaikki kylän viisi kauppaa (lue=kioskia) sijaitsivat keskustassa. Kaupoissa ei ollut lainkaan liha- eikä maitotuotteita, sillä seutu on erittäin omavaraista ja lähes joka talossa on karjaa omiksi tarpeiksi. Tämä karja saakin sitten useimmiten käyskennellä vapaasti kylän raiteilla ja vastaan tulee milloin iso sika, tai lammaslauma, kulkukoirista puhumattakaan. Lehmiä ja hevosia on runsaasti ja oman hotellimme isäntäperheen pojatkin ratsastelivat hotellirakennusta ympäri, antaen välillä puolimetriselle pikkusiskolleenkin hyvät kyydit. Ilman satulaa tietenkin. Mutta kuten tyypillistä näille itämaille elintasoerot ovat valtavat ja kalliita maastureita sukkuloi yhtenään hyvässä sovussa karjalaumoja väistellen.
 
Unskin ratsu?
Hotellimme oli ihan hyvä, eikä hinta 57 euroa/2hh puolihoidolla aiheuttanut surua puseroon. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja palveluhenkistä, mitä pienet kieliongelmatkaan eivät haitanneet. Huone oli tilava ja siisti, eikä TV:n puuttumista tullut edes ajatelleeksi, siksi paljon kaikkea mielenkiintoista oli koko ajan tapetilla. Tulopäivä meni tietenkin univelkaa korvaillessa ja seuraavan päivän eli perjantain ainoa isompi aktiviteetti oli kilpailunumeroiden nouto. Keskustan hotelli Stepantsminda, mitä nimeä kylästäkin nykyään käytetään, toimi kilpailukeskuksena ja illan Pasta Partyn juhlapaikkana. Illan pastoilla sitten törmäsimmekin lisäksemme reissun ainoaan suomalaiseen, joka oli useihin ulkomaisiin juoksutapahtumiin osallistunut vanha konkari. Tarjolla oli ihan maittavaa makaroonia, mutta leipää tai jotain muita höysteitä jäimme hieman kaipaamaan. Leipää kyllä oli hyvin muuten myynnissä ja seudulle tyypillinen iso ohut leipä on paikallista perusruokaa. Kerran näimme Ladan täynnä isoja raavaita miehiä sätkät suupielissä ja auton koko takaikkunan levyinen leipä matkaeväinään. Hygieniapuoli jäi mietityttään, mutta koska hotellissamme se oli kunnossa, niin asia ei meitä vaivannut. Kazbegissa on kolme hotellia, useiden guesthousien lisäksi. Aivan hotellimme lähellä oli juuri avattu varsin erikoinen viiden tähden hotelli, jonka upea aulatila oli jo näkemisen arvoinen. Sisustukseen oli todella satsattu ja kirjojen, pelien ja muun rekvisiitan kirjo oli valtava.

Paikallisissa ostoskeskuksissa ei eksymään päässyt
 Sää alueella oli ollut koko ajan lämmin, lähes hellelukemissa ja niin maratonpäivänäkin. Oikean pukeutumisen arvioiminen oli aiheuttanut rutkasti päänvaivaa, sillä sään muuttuminen vuoristossa saattaa olla todella nopeaa. Nyt sää ei muuttunut, eikä vaatetuksessa ollut ongelmia, mutta muita ongelmia juoksun varrelle kyllä sitten riitti. Noin kilsan juoksun jälkeen alkoi ensimmäinen todellinen haaste, lähes kuuden kilometrin tautinen nousu. Joku kohveli on aikanaan saanut päähänsä rakennuttaa kirkon korkean vuoren laelle ja sinne tavoittelimme, palkeet hoosiannaa huutaen ja tajunnan ollessa ainakin itselläni äärirajoilla. Outilla kulki paljon paremmin ja matkan edetessä hän joutui usein kuuntelemaan mun armon pyyntelyä vauhdin hidastamiseksi. Vieressä siinnelleelle 5047 metriä korkealle Mount Kazbegille emme sentään tavoitelleet, vaan se sai lumipeitteisenä rauhassa katsella juoksijoiden letkaa. Osallistujia oli koko matkalla noin 40 ja sama määrä puolikkaalla, sekä 8 km:n kisassa, joten pienestä juoksutapahtumasta on kyse. Siksi olikin hieman anteeksiantamatonta huollon taso, liian pitkine huoltoväleineen ja tarjonnan puutteellisuuksineen. Kaiken huippu oli reitin merkinnän puute, joka aiheutti usein päänvaivaa ja jopa eksymisiä. Järjestäjät myöhemmin syyttivät ulkopuolisia, jotka olisivat viittoja poistaneet tai väärään suuntaan kääntäneet. Joka tapauksessa reitti olisi ollut tarpeeksi vaativa ilman parin kolmen kilsan ylimääräistä juoksuakin, johon jouduimme Outin kanssa sortumaan. Juuri tätä ennen olimme juosseet noin tunnin ilman nesteitä, lämpötilan kolkutellessa hellerajaa ja maaston ollessa vaativia polkuja ja mäkiä. Taisi siinä muutamakin härmäläinen tehostesana kiiriä kuuroille korville vuorten laaksoihin. Samoilla kohdin yllättäen tavoitimme tämän suomalaisen konkarin, joka oli jäänyt melko kauas taaksemme jo aikoja sitten, eli eksymistä oli tapahtunut hänellekin.
 
Onnelliset maalissa
Riemulla ei ollutkaan sitten rajoja kun tavoitimme maalin. Muutama sekunti alle kuusi tuntia oli kulunut startista ja silti tunne oli mitä parhain, näin vain se tunne palkitsee vaivan ja kärsimyksen. Näitä tuntemuksia ja riemun purkauksia voi ihailla tapahtuman sivujen galleriassa osoitteessa kazbegi-marathon.com. Palkinnoksi näiden tuntemusten lisäksi saimme upean mitalin ja hyvälaatuisen juoksupaidan. Ja jotta näistä osittain negatiivisista kritiikeistä ei saisi aivan väärää käsitystä matkamme onnistumisesta, pitää sanoa että reissu oli yksi parhaimmista. Maisemat olivat todella upeita ja sellaiset pitäisi jokaisen kokea ainakin kerran elämässään. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka hyvää, sekä hintataso tietenkin tosi edullinen. Georgiaan tutustuminen jäi kuitenkin muuten tekemättä ja paluumatkalla itse pääkaupunkikin jäi matkalaisten väsymyksen takia katsastamatta.

t. Unski