sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Yhdistyksen vuosikokous

Yhdistyksemme vuosikokous pidetään Westerin liikekeskuksessa sijaitsevassa hyvinvointikeskuksessa 1.4.2019 klo 16.30 alk.

Kokouksen jälkeen lähdemme maanantailenkille poikkeuksellisesti klo 18.40. Normaalista poiketen jätämme siis alun 40min. lenkin pois.

Tervetuloa kokoustamaan!

Kokouskutsu on lähetetty jäsenille sähköpostitse. Jos olet lunastanut viimeisen jäsenkortimme, niin sinulla pitäisi olla kutsu sähköpostissasi.

Sähköpostissa mainittu kokouspaikka on vaihtunut Westeriin!!!

Terveisin,

Markus

Maanantain lenkki 1.4. klo 18.40 n.10km, lähtee liikekeskus Westerin viereisen liikenneympyrän nurkalta!

perjantai 29. maaliskuuta 2019

Luento liikunnasta torstaina 9.5.


Taas olisi mielenkiintoinen paketti kaikille halukkaille tarjolla. Luentopäivä torstaina 9.5. klo 19.25 Nokian liikuntakeskuksella yläkerran jumppasalissa. Kesto n. 1 h 15 min. Hinta 8,-, team-kortilla 5,-. Tarjolla olisi tärkeää asiaa liikunnasta ja kaikesta mukavasta siihen liittyvästä. Myös tulevan Kokkolan juoksun (18.–19.5.) asioita käydään läpi tällä luennolla. Tule kuuntelemaan ja esittämään omia kysymyksiä mieltä askarruttavista asioista.

torstai 28. maaliskuuta 2019

Siljalle piste – Leskenlehti bongattu


Eipä siinä kauaa kestänyt. Hormian Silja bongasi Leskenlehden eteläisessä Suomessa, ja komeasti on kukallaan. Onnittelut Siljalle, piste ja papukaijamerkki!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Pitkähiaiset paidat saapuneet!

Paidan voi noutaa Anulta ja seuraa teamin sivuja, koska maksetaan ja paljonko?

T: Anu

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Spinning 3 h 23.3.2019 - hyvä pitkä treeni


Lauantaina 23.3.2019 klo 10–13. (Teamin sivuille sivupalkkiin oli virheellisesti merkattu kellonajaksi 9.30, nyt korjattu).

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kokkolan juoksu 18.-19.5.2019

18.5. aikaisin aamusta (lähtöaika ja -paikka myöhemmin) lähtee bussikyytikuljetus halukkaille kohti Kokkolan juoksua. Jos olet kiinnostunut tulemaan tuolla bussikyydillä, laita viestiä Anulle 040 828 5700. Kuljetuksen hinta 43,75 euroa/henk. Maksu maksetaan kuskille bussissa käteisellä. Takaisin lähdetään 19.5. kun kaikki bussikyytiläiset ovat oman urakkansa saaneet päätökseen.

Keväisiä juoksukelejä!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Jyväskylä Ski Marathon 9.3.2019


Lähdimme lauantaina aamulla klo 7 aikoihin kohti Vaajakoskea vanhempieni kanssa. Ajomatka Nokialta kesti noin pari tuntia. Aamu alkoi pienessä, noin 5 asteen pakkaskelissä ja oli hieman pilvistä. Perille päästyämme kävin hakemassa urheiluhallissa olevasta kisainfosta tarvittavat materiaalit. Tämän jälkeen vielä vähän tankkausta, varusteiden vaihto ja pientä lämmittelyä ennen kisan starttia urheilukentällä, josta lähdimme matkaan. Ennen kisaa tapasin vielä Nurmelan Juhan, joka on aktiivisena puuhamiehenä mukana Kalevan Kierroksen järjestelyissä ja osallistui myös itse kisaan. Juteltiin siinä pieni hetki ja toivotettiin toisillemme tsemppiä kisaan. Sitten olikin meidän vapaan tyylin lähtö edessä klo 11:00. Perinteisen tyylin lähtö oli ollut klo 8:30 samassa paikassa. Perinteisen 30 kilometriä starttasi klo 10:00 Huhtasuolta ja vapaan 30 kilometrin matka niin ikään Huhtasuolta klo 12:30.
  
    
Juhani valmiina matkaan.

Startissa Kalevan Kierroksen hiihtäjät asettuivat kahdelle vasemman puoleisimmalle ladulle. Jouduin lähtemään melko kaukaa, jostain 4 tunnin aikatavoiteryhmän kohdalta. Lähdössä oli edessä todella ahdas baana ja muutama ensimmäinen kilometri mentiinkin jonomuodostelmassa. Ohituspaikkojen hakeminen oli työn takana, mutta jostain sitä sitten kuitenkin aina sopiva väylä löytyi. Ensimmäinen 10 kilometrin lenkki kierrettiin lähtöalueen lähiympäristössä Vaajakoskella. Ensimmäisen 10 kilometrin lenkki oli todella vaihteleva. Ala- ja ylämäkiä riitti ja reitti tuntui todella vauhdikkaalta varsinkin, kun alusta oli todella kovassa kunnossa ja liukas. Ylämäissä ryhmä meni sumppuun nopeasti ja siinä sitten eteneminen hidastuikin melko lailla, kun jäisiä mäkiä ei ollut kovinkaan helppo nousta nopeasti ylös. Osa hiihtäjistä horjahtelikin näissä nousuissa. Välillä oli vauhdikkaita laskuja, joissa sai olla tarkkana ympärillä olevien muiden hiihtäjien suhteen. Ekan kympin kohdalla tuntui, että tänään mennään tosi kovaa.

   
Lähdön jälkeistä ruuhkaa.


Ekan kympin jälkeen lähdettiinkin sitten etenemään kohti pohjoista, jossa maali olisi edessä Laukaan Peurungassa. Välietappeina matkalla oli Hiihtomaa, Huhtasuo, Ampujien maja ja Vihtavuori. Matkalla oli 6 huoltopistettä, joissa tarjolla oli urheilujuomaa, mehua, suolakurkkua ja rusinoita. Järjestäjien tarjoiluilla pärjäsi ihan hyvin ja lisäksi itselläni oli mukana geelejä. Reitti tuntui olevan yhtä vuoristorataa ja latu oli todella liukkaassa ja jäisessä kunnossa. Välillä jotkut alamäet ja mutkat olivat jopa vaarallisen liukkaita ja joku näytti vetäneen vähän pahemminkin metsään. Yhdessä alamäessä kehotettiin ottamaan vauhti kokonaan pois, kun laskuun tultiin mutkasta kovalla vauhdilla. Mäki oli todella vauhdikkaassa kunnossa. Itsekin taisin kaatua matkan aikana noin 5 kertaa ja välillä sitä mietti, että homma alkaa olla jopa hieman turhan vaarallista. Toisaalta välillä sai kyllä nauttia todella vauhdikkaasta menosta ja olihan niitä laskuja siistiä laskea kovalla vauhdilla. Olin kyllä etukäteen kuullut, että kyseessä on todella mäkinen reitti. Hieman kuitenkin Keski-Suomen mäet pääsivät yllättämään. Perinteisellä tyylillä olisi voinut tulla pidon suhteen hieman haasteita jäisimmillä kohdilla.

   
Liukkaasta kelistä johtuen sai olla todella tarkkana.


Matka eteni ihan mukavasti ja voimia tuntui riittävän hyvin. Ylämäet alkoivat olla loppupuolella haastavia, kun ne alkoivat olla ihan jäässä ja suksi ei oikein purrut niihin. Olisi varmaan pitänyt olla laskettelusuksien tyyppiset kantit käytössä. Suorilla kuitenkin kulki ihan mukavasti, kun luisto oli kohdillaan. Joillain metsäosuuksilla ei ollut niin paljoa lunta ja vähän oli roskiakin. Järjestäjät olivat kuitenkin tehneet hyvää työtä lumetuksen suhteen. Alkumatkasta olin ohitellut jonkin verran muita hiihtäjiä, mutta lopussa alkoi sitten suhahdella 30 kilometrin kärkipään hiihtäjiä vauhdilla ohi. Välillä sai olla tarkkana ladulla, kun ympärillä oli paljon hiihtäjiä ja ohituksia tuli vasemmalta ja oikealta. Oli myös mukavaa, kun omat vanhemmat ajoivat autolla reittiä läpi ja olivat kannustamassa huoltopisteillä.

  
Matka taittuu vauhdikkaasti.


Lopulta aloimme Leipäpohjan ja Asemankylän kautta lähestyä maalia. Lopussa myös aurinko alkoi paistaa. Asemankylän jälkeen menimme pidemmän matkaa rautatien vartta pitkin ja välillä kävimme metsässäkin. Lopulta saavuimme isolle peltoaukealle, jota pitkin etenimme kohti maalia. Maali on perinteisesti ollut Peurungan kylpylähotellin vieressä järven jäällä. Tällä kertaa sinne ei kuitenkaan hiihtäjiä heikkojen jäiden vuoksi uskallettu päästää. Maali olikin vaihdettu tällä kertaa laukaalaisen hevostilan pihaan. Itseni maali hieman yllätti, kun reitti ei ollut entuudestaan ollenkaan tuttu. Yhtäkkiä alettiin siis lähestyä jotain hevostilaa ja siellä se maali hevosineen sitten näytti olevan. Matkaa tuli tällä kertaa noin 47 kilometriä, kun normaalisti pisin matka on 50 kilometriä. Joskus on ilmeisesti hiihdetty myös noin 54 kilometrin reitti. Fiilis maalissa oli hyvä ja vapautunut, kun Finlandia-hiihdon, Pirkan Hiihdon ja Jyväskylä Ski Marathonin muodostama oma 3 hiihdon tour oli ohi. Oma bruttoaikani maalissa oli 3:20:43 ja nettoaika oli 3:16:28. Miesten yleisessä sarjassa aika riitti 134. sijaan ja kaikista perinteisen hiihtäjistä 413. sijaan.

  
Hiihto kulkee hienosti ja maali lähestyy.


Maalissa saimme mitalit ja tarjolla oli vielä mehua ja urheilujuomaa. Maalialueelta jatkoimme sitten bussikyydillä Peurungan kylpylähotellille syömään, saunaan ja suihkuun. Ruokana oli herkullista ja lämmintä jauhelihakeittoa ja lisäksi tarjolla oli leipää, pullaa, keksiä, mehua, kahvia ja teetä. Tämän jälkeen sitten lähdimmekin kotimatkalle.    

       
Maalissa.


Tällä kertaa tuli 5. sija Kalevan kierroksen haastekilpailussa, johon osallistuu 6 joukkuetta. Meillä on nyt 944,47 pistettä kasassa 2 lajin jälkeen. Nyt on enää 51,16 pistettä eroa 5. sijalla olevaan X-tri Lahti joukkueeseen. Kärjessä on SkiJyväskylän joukkue 1873,51 pisteellä.

50 kilometrin miesten vapaan tyylin kisan nopein oli tällä kertaa Saarijärven Pullistuksen Sami Lähdemäki ajalla 1:56:12. Hannu Manninen oli myös vapaan tyylin kisassa mukana ja oli kaikista vapaan hiihtäjistä 7. nopein ajalla 2:02:45. Manninen siirtyi myös Kalevan Kierroksen miesten kokonaiskisan kärkeen. Naisten 50 kilometrin vapaan kisan nopein oli Ikaalisten urheilijoiden Sini Alusniemi ajalla 2:04:50. Miesten 50 kilometrin perinteisellä nopein oli Jämsänkosken Ilveksen Veli-Matti Räsänen ajalla 2:13:11. Naisten 50 kilometrin perinteisellä nopein oli Jyväskylä Ski Marathonin Anni Kainulainen ajalla 2:23:49. Perinteisen 50 kilometrin kisassa mukana oli myös hiihtolegenda Harri Kirvesniemi ja hän voitti M60-sarjan ajalla 2:34:13. Harrin tytär Anita oli myös mukana 30 kilometrin perinteisellä ja voitti naisten yleisen sarjan ajalla 1:28:37.

   
Reittiprofiili.

Reitti.


Tässä vaiheessa haluan toivottaa Syrjäsen Antille paljon tsemppiä seuraavana edessä olevaan Kalevan Kierroksen suunnistusosuuteen! 15 kilometrin suunnistus on edessä 25.5. Mynämäellä. Antti varmasti nostaa meidän asemia haastekilpailussa entisestään.





Teksti ja kuvat: Juhani Yli-Marttila.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Peten ensimmäinen Pirkan Hiihto!

Voittajafiiliksin maalissa! On ne kunkkuja nuo hiihtäjät(kin)!

Niin, kaikkihan sai alkunsa Teamin pikkujouluista, missä sain tämän aivan "ihanan joululahjan" Team Raholan Anulta ja Markukselta (lahjan, josta ei voi kieltäytyä). 

98 kilometriä, siinä oli mun reenimäärä ennen Pirkan hiihtoo.

Viimeisin hiihtoreeni oli viikkoa ennen Pirkkaa. Se jäi kyllä mieleen: latu oli täynnä roskaa ja välillä olis päässyt vesisuksilla paremmin kun oli hiihtoura veden peitossa. Olin aika kypsä. Tätäkö tulee oleen mun eka Pirkan hiihto, tämmöisessä loskassa ja roskien seassa hiihtäminen? Ei tuu mitään, siinä kohtaa katkee meikäläisen kamelin selkä, en tule ikinä pääseen maaliin. Ei auttanut itku markkinoilla, toivoa vain että sää muuttuisi (ja onneksi niin kävi)

Viikko alkoi viemällä sukset huoltoon ja loppuviikko meni lepäillen, poislukien torstain spinningiä. Oli pakko mennä polkeen jännitystä pois, ja huomasin et huili oli tehnyt hyvää. Olin kuin uusi mies, jaksoin komeesti polkee tunnin ja oli positiivinen olo kun tuo sääkin oli muuttumassa parempaan päin hiihdon kannalta. Lauantaina hain sukset huollosta ja rupesin keräileen kamoja kasaan kun oli sunnuntaina aikainen herätys.

Kello soi 3.15, sitten ylös ja aamutoimiin ja muonaa kitusiin. Klo 4.20 Teija lähti heittään mua Sorvaan josta lähdimme 4.45 kohti Niinisaloa, minä keltanokka ja kolme konkaria, Anu ja Juhani sekä Markus, joka oli tällä kertaa kuskina.


Aika rauhallista oli autossa, kaikilla ajatukset jo tulevassa. Muutaman asian kyselin Juissilta, Anulta ja Markukselta. Lähinnä missä on tiukemmat alamäet ja ylämäet, et osaa vähän jakaa voimia ja olla "varuillaan".


Saavuttiin Niinisaloon. Siitä heti vessajonoon, jossa menikin tovi. Kun saavuin autolle, niin Anu ja Juhani oli jo lähtenyt kohti lähtöaluetta. Ei muuta kun monot jalkaan ja minäkin Markuksen ohjaamana kohti lähtöaluetta. Saavuttiin lähtöalueelle ja Markus toivotti hyvät hiihdot ja jatko matkaa tarkoituksena nähdä lähtölaukaus, minä kävin vielä vaatetukseni läpi. Suoristin hiihtovermeet ja tarkastin, että geelit ja muut oli taskuissa niin kuin pitikin olla.

Lähtölaukaus kajahti kun mä vasta laitoin suksensiteitä monoihin kiinni. Aika rauhallinen startti siis, eikä sitten muuta kun matka kohti Teivoa alkakoon. Loivaa alamäkeä alas rauhallisesti jonon mukana eteenpäin kohti ensimmäistä etappia joka oli Kuninkaanlähde.

Hetki meni niin huomasin että Anu tulee mun viereistä latua. Hihkaa et "mä luulin et sää oot jo mennyt", mutt ei Anullakaan ollut mennyt lähtö niin kuin olis pitänyt. Suksien kanssa jotain ongelmia oli ollut. No, mä ajattelin et kokeillaan ny pysyä Anun peesissä mahdollisimman pitkään. Eka kymppi siinä mentiin pitkässä letkassa. Anu välillä huuteli vieläkö sää oot mukana, vielä mä oon täällä vastasin. Mikäs tässä. Matka eteni kuin juna, rauhallisesti, välillä vähän nykien, mutta hyvää vauhtia. Sukset toimi hyvin. Oli kyllä todella hyvä luisto. Melkein tasatyönnöillä mentiin eteenpäin. Saavuttiin Kuninkaanlähteelle ja pysähdyin tankkaan lämmintä urheilujuomaa ja geelin niin kuin olin suunnitellut. Joka pisteellä reilu tankkaus, joka toinen geeli roctainegeeli ja joka toinen normaali geeli. Siinä juodessani katseeni etsii Anua. Vilahduksen ehdin näkeen selästä kun se jo meni menojaan. No, se oli odotettavissa.

Siitä sitten kohti Jämiä, hyvällä fiiliksellä. Aurinko oli jo noussut ja oli tulossa hieno keli hiihdellä, nyt on kaikki kohdallaan. Matka eteni hyvin ja saavuin ilman mitään kommelluksia Jämille. Sukset pois jalasta ja kuumaa juomaa, roctanegeeli kitusiin ja vessaan ja sitten taas menoksi. Pääsin muutaman hiihtäjän letkaan mukaan. Vauhti oli sopivaa ja huomasin itsessäni että vau, mähän nautin tästä, sukset suorastaan lentää, ei tarvi töitä hirveesti tehdä, paitsi muutamassa ylämäessä. :) Saavuttiin Varpeeseen ja matkaa oli kuljettu jo 25 kilometriä. Taas tankkaus ja matka jatkui edelleen hyvillä fiiliksillä, pahin ruuhka oli jo hellittänyt. Sain hiihdellä yksin.

Sitten rupesi tapahtuun, tuli alamäki ja sitten olikin jo myöhäistä huomata, että se kääntyy jyrkästi vasemmalle! Koitin kyllä saada suksia kääntyyn mutta ei auttanut, maasto kutsui. Siinä sitten makasin naama hangessa ja mietin että kävipä se äkkiä tuo kaatuminen, siitä ylös ja tarkistus onko sukset, sauvat ja äijä vielä kunnossa. Onneksi pääsin nopeesti ylös ja eteenpäin ja siinä samalla kävin kehityskeskustelua itseni kanssa ja lupasin, että ei moista saa enää käydä. Välineet ei kestä monia kaatumisia, saatika loukkaan itseni ja leikki loppuu siihen. Äkkiä se hyvä fiilis sitten muuttu vähemmän hyväksi tuon kaatumisen takia. No, saavuin Vatulaan, 33 kilometriä taivalta takana. Tankkaus, ja nyt sain maistaa mustikkasoppaa jota oli kehuttu, ja maistu kyllä todella hyvälle niin että mielialakin parani hieman. Siinä huilatessani vielä teroitin itseäni et ollaan tarkkana alamäissä, näin sovittiin.

Matka jatkui, oli tasaista ja loivaa ylämäkee alkuun ja sitten tuli alamäkee jonka nyt ymmärsin tulla vähän hiljempaa. Kunnes tuli kohta jossa latu-uraa tuskin oli, oikeenpuoleinen suksi rupee kääntyyn kohti ladun juurella, tai ainakin sillä hetkellä liian lähellä olevaa mäntyä kohti, sain väistettyä männyn. Ei tarvinnut vielä ainakaan aloittaa puiden halailua. Tilanteesta vähän pelästyneenä hiljensin vauhtiani alamäessä entisestään, jolloin sain seuraa taakseni. No, ajattelin, menköön ohi jos mun vauhti on liian hiljainen.


Näin edettiin kohti lentokenttää. En muista kaunko mentiin peräkkäin, mutta ennen lentokentää tuli pitkähkö nousu ja kaveri oli siinä aivan kantapäillä edelleen kun aloitettiin nousu. Kuuntelin, että lähteekö ohi vai tuleeko vaan peesissä. Peesissä tulee. Sitten ennen mäen puoliväliä laitoin kaikki peliin mitä koivista sain irti, ensin Kleebomaisesti niin kauan kun pitoo oli, sitten siirryin haarakäyntiin ja mäen päälle päästyäni sainkin loppumatkan hiihtää rauhassa lentokentälle. Olin puolivälissä urakkaani, 44 kilometriä takana.

Siinä tankatessani tuumailin, että aikani jumpilla ja spinningissä ei ole mennyt turhaan vaan reisissä oli vielä hyvin voimia tallella, tosin kovemmat koitokset on vasta edessäpäin. Näin olin Teamin veljiltä kuullut, Rokkakoskee odotellessa. Edessäpåin on mielenkiintoisia mäkiä sanoi kanssahiihtäjä, kun tankkailtiin siinä ennen seuraavaa koitosta, ei muuta kun toivotettiin hyvät hiihdot ja jatkettiin eteenpäin.


Matka Kyröskoskelle meni muuten hyvin, mutta siinä kohtaa kun latu menee valtatien vieressä niin siinä oli, ei nyt mikään iso mäki, mutta mäki kumminkin, niin siinä sitten haarakäynnillä onnistuin kompuroimaan itseni taas naamalleni. En tiedä oliko siinä jäätä vai luistiko suksi muuten vaan, mutta äkkiä ylös ja mäen päälle ja ladun sivuun ja annoin isomman ruuhkan mennä edelle. Saavuin koululle ja päätin, että nyt sitten pidän reilun tauon, sukset pois jalasta ja soppaa kulhollinen sisuksiin siinä ulkona auringon lämmittäessä.


Päätin käyttää koulun wc:tä hyväkseni. Siinä jonotellessani kuuntelen kun nainen sanoo vieressä olevalle miehelle, että tästä se hiihto vasta alkaa. Kolme kilometriä nousua yhteensä ennenkuin ollaan Teivossa. No tuon halusinkin kuulla, että semmoinen rypistys vielä edessä. Wc-käynnin jälkeen sukset kainaloon ja käveleen noin kilometri kohti hiihtobaanaa.


Sukset jalkaan ja eteenpäin kohti Lintuharjua, jolloin matkaa on menty 59 km. Mutta ennenkuin pääsin Lintuharjulle niin siinä oli ainakin yksi muuttuja. Nimittäin jäinen, loiva, pitkä ylämäki. Sen puolivälissä sain yhden mieshiihtäjän kiinni ja mulla oli suksi syönnillään, niin päätin tehdä ohituksen, siitä urasta sukset rohkeesti tasaselle ja menoksi. Juuri kun pääsen kaverin viereen, niin taas kompuroin ja rähmälleni mäkeen. Nyt pääsi jo kunnon voimasanoja kun kömmin ylös ja kaveri katsoo, että mitä tapahtu. Ei sano mitään, on ihan vaan ihmeissään, mä siinä toteen et tällaista tää on. Jatkoin ohitukseni loppuun ja otti pannuun ja hävetti.


Lintuharjulle päästyäni suoritin nopean tankkauksen jotta pääsen nopeesti vaan jatkaan matkaani. Ennen Rokkakoskee oli yksi paha alamäki jonka onneksi pystyin selvittään ilman kaatumisia. Johtu varmaan siitä, ettei ollut lopussa mutkaa vaan ylämäki. :)


Saavuttuani Rokkakoskelle kuulen huutokannustusta, ja sit mä kuulen kun mun nimi huudetaan, katson sivulleni. Siellä oli mukava yllätys: Kataja-ahon Kirsi, Sanni ja Simo oli kannustamassa. Tuntu kyllä hienolta, kaiken tämän jälkeen sain hymyn taas naamalleni.

Rokkakoski, 67 km takana. Mennyt matka tuntu jo kropassa, varsinkin yläkroppa oli jo aikas väsynyt. Roctanegeeli suuhun ja muki mustikkasoppaa ja kauravelliä ja taas menoksi. Laskettelen rauhallisesti peltoaukeen ja saavun metsän reunaan jossa on kyltti missä lukee vaativa lasku. Siinä päivystää nuorempi naishenkilö jolta kysyn, että toiko se on, ja osoitan mäkeä mikä nyt ei näyttänyt vaativalta. Joo, siinä on tiukka mutka, vastaa tyttö. Ok vastaan, ja huilaan hetken ennenkuin jatkan matkaa. Eikä tullut edes mieleen, että olisin ottanut sukset pois ja mennyt kävellen alas. Mistään mitään oppineena lähden alaspäin ja kuinkas kävikään!??!! Äitimaa taas kutsui! Rähmälleni taas. Siinä ähisin ja koitin nousta ylös, mutta en päässyt! Ei ollut enää käsissä voimia, että saisin noustua ylös. Onneksi tajusin, että otappa toinen suksi pois niin se on paljon helpompaa, ja pääsin lopulta ylös.


Suksi takaisin jalkaan ja nopeesti pois. Oli siinä tytöllä varmaan naurussa pitelemistä, mietin samalla kun jatkoin matkaani ja sanoin itelleni taas että kiitos. Hetken hiihdettyäni huomaan naisen ladun varressa ilmeisesti odottamassa jotain oikeeta hiihtäjää siinä lähestyessäni häntä. Kysyn, että näyttääkö tämä mun hiihto edes etäisesti hiihtämistä, johon hän vastaa et joo, jollain tapaa. Siitä rohkaistuneena jatkoin matkaa kohti Rokkakosken nousua, joka sieltä sitten vihdoinkin tuli eteeni. Mahdollisiman kova vauhti ja menoksi ja yhteensoittoon haarakäyntiä ylös, tää mäki ei mua lannista päätin, eikä lannistanut! Rehellisesti sanottuna, ei tarvinnut edes pysähtyä mäen päälle ottaan happee. Se meni kivuttomasti. Eteenpäin, reidet palautuu liikkeessä mietin. Saavuin Pentinmaahan, matkaa takana 75 km. Taas tankkaus ja pieni huili ja eteenpäin. Nyt rupesin jo ajatteleen, että taidan päästä Teivoon ja vielä valosaan aikaan. Ja sekin toi voimia lisää ajatella, että kohta tää on ohi!


Pentinmaan ja Topintuvan väli meni mukavasti. Päästyäni Topintuvalle matkaa oli takana 79 km. Soitto Teijalle että menee varmaan reilu tunti niin saavun Teivoon, tuu ajoissa vastaan. Teija: ok. Viimeinen roctane suuhun ja lämmintä urheilujuomaa huuhteluun ja eikun menoksi. Taas uutta virtaa täynnä lähden kohti Teivoa. Hiihdettyäni tovin niin taas tulee alamäki ja kääntyyy… jyrkästi!! Yllätys, yllätys, sieltä taas löydän itseni rähmältäni! No, sen verran tämä erosi muista, että siinä oli oikein mukavan pehmeetä kaatua. Nyt en enää voinut kun hymyillä itelleni, suksi irti, ylös, suksi kiinni. Matka jatkui. Jostan syystä mulle tuli Joensuussa Kurvisen Ellun toivoma kappale viimeiset viisi kilometriä soimaan päähän. Mutta mulla ne soi viimeiset viisi pannua (kaatumista) on aivan liikaa niin.


Vihdoinkin saavuin tuttuihin maisemiin. Nyt tiedän montako ylä- ja alamäkee on jäljellä. Enää. Saavun Pikku-Ahvenistoon, 84 km takana. Siinä nopea juomatankkaus ja viimeiselle etapille. Se menee oikeinkin kevyesti, saavun harjulla siihen paikkaan josta alkaa viimeinen lasku. Nyt lasken hiljaa auraamalla, tähän en kaadu! Viimeinen mutka enää ja siellä näkyy suoran päässä maali. Nyt uskallan jo sanoo et sä teit sen, pieni liikutus ja pari nielausua ja oon MAALISSA. Jes! Teijan sanoin kun saavuin maaliin: Hyvä Pete, sieltähän tuli ihan hiihtäjän näköinen mies! <3


Maalissa! Väsynyt 'pannujen kantaja'. Se oli siinä!!!

Sitten lyhyt yhteenveto: Olipahan reissu, haastoin itseni, menin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kunnolla! Nyt on ihan voittajafiilis, koska voitin Pirkan Hiihdon. Se ei voittanut mua! Selvisin kaikista kaatumisista huolimatta ehjin nahoin, saatika että varusteet pysy ehjinä.


Jos ja kun seuraavan kerran hiihdän Pirkan Hiihdon, niin kaksi asiaa on oltava kunnossa; ainakin lunta vähintään tämän verran kuin oli nyt ja reenikilometrejä huomattavasti enemmän.

Kiitoksia Anu ja Markus että haastoitte, ¼ SUORITETTU!
Kiitoksia myös kaikille teamiläisille tsemppaamisesta ennen ja jälkeen Pirkan Hiihdon.


Teksti: Ihan hiihtäjän näköinen mies

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Endurance 24h 23.-24.2.2019 -itkuvirsiraportti

Espoon yössä podium-paikka, ennätyksiä, jänis ja kettu

17. ultrasuoritukseni ja viides Espoon 24 h -juoksuni alkaa pienten vastoinkäymisten saattelemana. Nyt en tarkoita sitä, että kahden viimeisimmän viikon aikana olen ainoastaan kerran päässyt juoksulenkille flunssatuntemusten takia tai että kisapäivän aamuna huomaan suosikkisortsien kuminauhan pettäneen. Ensimmäisen tunnin aikana joudun nimittäin pysähtymään poikkeuksellisen monta kertaa, sillä vasemman pikkuvarpaan suojaamiseksi hankkimani varvassuoja ei tunnu toimivan yhtä hyvin kuin oikean jalan vastaavassa varpaassa oleva suoja. Ensin vaihdan puolinumeroa isompaan juoksukenkään, joka helpottaa varpaan puristuksen tunnetta hetkeksi. Jonkun ajan kuluttua heivaan koko suojan menemään ja jatkan matkaani luomuna toisen jalan osalta. 

Team Rahola valmiina koitokseen.

Miten pitkälle riittää tammikuussa hankittu kuntopiikki?

Ensimmäisen tunnin säätämisten jälkeen pääsen taas hommasta kiinni ja kaikki tuntuu sujuvan mukavasti. Etenen 4 kierrosta juoksua ja 1 kävelyä -taktiikalla, sillä aikaisempien kokemusteni perusteella se tuntuu sopivan minulle. Uuden kierroksen alkaessa tarkkailen ainoastaan kierrosaikaani, lähinnä sitä että en juokse liian kovaa kuntooni nähden. Sinänsä tällä kertaa en ole osannut asettaa itselleni mitään selkeätä km-tavoitetta, näen kisan enemmän valmistavana koitoksena kevät/kesäkauden kahteen polkujuoksukisaan, vaikka hallissa juostavan kilpailun reittiprofiili onkin todella kaukana tulevista koitoksista. Toki silti haaveilen itseni ylittämisestä ja 100 mailin tuloksesta – siitä huolimatta että kisaa edeltäneen jakson aikana minulle on kertynyt marraskuussa juoksukilometrejä lonkkavaivoista johtuen surkuhupaisat 78 km (Joensuu Night Run), joulukuun vaatimattomat 164 km ja tammikuun kelvolliset 324 km. Pilvilinnani perustuvat lähinnä siihen, että tammikuun hyvät viikot olisivat saaneet aikaan jonkinlaisen kuntopiikin.
Noin viiden ja puolin tunnin jälkeen iskevät ensimmäiset vatsaongelmat ilman mitään ennakkovaroitusta. Täysistunto numero yksi ei jää viimeiseksi, sillä noin puoli tuntia myöhemmin joudun uudelleen tutustumaan Espoon Ratiopharm -areenan viihtyisiin saniteettitiloihin. Imodium suuhun ja matka jatkuu. Pientä vaihtelua ongelmiin tuottaa myös vasen jalka. Kauhajoelta viime kesänä hankkimani kompressiosukkakammo ei ole vielä antanut periksi, joten olen liikkeellä lyhyillä juoksusukilla. Sukan lyhyt varsi tuntuu kuitenkin painavan sääriluun alaosan ja jalkapöydän yhtymäkohtaa ja leikkaan sukan sauman auki. Superhuoltajamme Virpivetäisee Ice Poweria kipukohtaan ja ei kun radalle uudestaan.

Juoksijapoikaa laulattaa, juoksu se sille maittaa...

Virpi lähtee Espoon yöhön

Ennen puolta yötä arvuuttelen itsekseni, että mikä on isompi ongelma; äsken mainittu vasemman jalan kipu (jota yritän myöhemmin hoidattaa Magnesium-voiteella) vai se, että vessakäynnit jatkuvat Imodium-kuurista huolimatta. Välillä uskon vatsaongelmien jo hellittäneen, mutta vaivat palaavat kuin uskollinen koira isäntänsä luo. Omat Imoni loppuvat jo kesken, koska en ole varautunut tämän luokan ilotulitukseen ja Virpi katoaa Espoon yöhön hankkimaan lisäpillereitä. Sillä aikaa minulla on puhelinaika lääkäri P. Monoselle, joka kirjoittaa minulle reseptin, jossa määrätään vaivoihin alkoholitonta olutta. Bisse jää ottamatta, sillä Virpi löytää ylimääräisiä tabuja Anunja Markuksen auton kätköistä. Vasta neljäs Imo – oma henkilökohtainen ennätykseni tällä saralla – näyttää rauhoittavan tilanteen, mutta siinä vaiheessa olen menettänyt jo runsaasti nestettä ja suoloja. Koitan kaikesta huolimatta pysyä positiivisena ja muistaa Anun sanat: ”Kisa on pitkä, vaikeuksista ehtii selviytyä”.Yritän tempoa uusia pupuja taikurinhatustani tilanteen pelastamiseksi: ”Virpi, hakisitko kioskilta jäätelötuutin”.Lasi cokista järjestäjien pöydästä – sehän ei voi enää tilannetta pahemmaksi muuttaa. Tai 15–20 minuutin nokkaunet ja palaan supermiehenä radalle. Henkisellä puolella taas mietin, että mitenkä hienon tarinan pääsenkään kirjoittamaan tiimin sivuille, kun olen ensin selvinnyt alun varvas-hankaluuksista ja sen jälkeen vielä selättänyt vatsavaivat ja kaikesta huolimatta olen jaksanut juosta ennätykseni. Kaikella ihminen yrittääkin huijata itseään, sillä kun vuorokausi vaihtuu, niin sekä minä että haaveeni kirjaimellisesti kuivuvat kasaan.

Puhelu dr. Dogille on ajankohtainen

Ei lähde polte tää mihinkään

Kauneusunet toimivat sinänsä mainiosti, sillä sen jälkeen juoksen ilman vatsavaivoja ja unien lyhyydestä johtuen isompi kangistuminenkaan ei ole vielä ehtinyt iskeä. Mutta kun pian kello 01:30 tulee täyteen 90 km eli 10 km vähemmän kuin ennätysvuotenani ja kun fiilis on mikä on, ainoa poltetta lajiin muistuttava tunne löytyy häntäluun alapuolelta ja taikurinlaatikko on tyhjä, niin vaihtoehdot alkavat käydä vähiin. Kisaa on toki paljon jäljellä. Kymmenessä tunnissa esimerkiksi etenee kävellenkin jo 50 km. Tai kun homman lopettaa tähän, niin palautuu kisasta paljon nopeammin. En päädy oikein kumpaankaan, sillä painin myös sen valinnan kanssa, että jos olen itsekäs, niin onko ratkaisullani merkitystä muiden tiimiläisten lopputuloksiin. Aikarajoitteisissa kisoissa sillä on nimittäin vaikutuksensa muihin (tai niin ainakin kuvittelen), että millä puolella huoltopöytää olet numerolappu rinnassa. Oletko taistelemassa kanssani vai oletko kaivautunut – syystä tai toisesta – poteroosi huoltopöydän rojujen sekaan. Minun tapauksessani heilun jossakin rintaman ja poteroiden välimaastossa ja tilanteesta johtuen huomioni alkaa kävelyn lomassa kiinnittymään enemmän muiden raholalaisten suorituksiin. 

Kovakin suorittaja tarvitsee energiaa

24h-ensikertalaisesta  Ilonasta en ole huolissani. Sen mitä häntä tunnen aikaisempien suoritusten perusteella, luotan vahvasti siihen, että hän saavuttaa sen mitä on hakemassa. Lopputulos 135,344 km on hänen pisin koskaan kerralla etenemänsä matka. Marko tekee usein tasaisen suorituksen, hänellä olisi kapasiteettia parempaankin, mutta hänkin on joutunut kohtaamaan erilaisia ongelmia. Sitä tosin on vaikea uskoa, kun aamuyön nokkauniltaan herätetty mies juoksee kierros toisensa peräänJuhani-vauhtia, eikä auta vaikka häntä toppuuttelen. Ehkä juuri siitä syystä Markon tulos 137,684 merkitsee sitä, että viime vuoden debyyttikisan lukemat paranevat noin 400 metrillä. Markus on kisan alkupuolella hyvinkin omassa tavoitevauhdissaan, kunnes kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan (lopputulos 154,846). Tyrkytän sopivalla hetkellä edellä mainitulle kolmikolle milloin mukaan raahaamani putkirullaa, milloin laastaria varpaan väliin, milloin chilillä terästettyä magnesiumia tai Felden-rasvaa. Ninalle riittää tällä kertaa 50,3 km, sillä valmistautumisjaksolla juoksukilometrit ovat jääneet vähiin, joten en oikein ehdi tarjota hänelle muuta kuin huonoja juttujani.
Hanki itsellesi uusi elämä

Noin neljä tuntia ennen kisan päättymistä saan täyteen runsaat 110 km ja varmistan samalla, että viime vuoden suoritukseni vastaavasta kisasta pysyy edelleen vähintään 5 km:n erolla huonoimpana 24 h -tuloksenani. Zippiä en kuitenkaan luovuta vaikka suihkuun lähdenkin, sillä mietin, että palaan vielä radalle nauttimaan kisan viimeisistä ja hienommista hetkistä. Pukuhuonekeikan jälkeen alan tarkemmin seuraamaan Anun etenemistä naisten sarjassa, sillä taistelu kolmossijasta on käynnissä ja Anu näyttää ottavan pikkuhiljaa tukevimman otteen pronssisesta pokaalista. Laskeskelemme Virpin kanssa, että 200 kilometrin saavuttaminen on mahdollista, mutta se tavoite ei salli kävelykierroksia viimeisen puolituntisen aikana. Löydän siis itselleni uuden elämäntehtävän; Anun kirittämisen. En ole asiasta sopinut hänen kanssaan. Muistelen, että kisasäännöissä kiriapua toisen juoksijan toimesta ei kielletä, ja jos ryhdyn siihen täysin omasta päätöksestäni, niin se tuskin on rangaistava teko. Tässä kaikessa on vielä pieni Mutta. Anu painaa nimittäin menemään edelleen sellaista vauhtia, että en ole varma pystynkö toimimaan jäniksenä yhtä kierrosta pidempään. Suihkusessioni aikana olen todennut, että vasemman koipeni jalkapöytä on ottanut turpiinsa enemmän kuin odotin, sillä jalka on selvästi paisunut. Puolirampana jäniksenä valmistaudun tehtävään kolmella kävelykierroksella, jotta pääsen pahimmasta kankeudesta eroon. Ja kun meikäläisen 289. ja Anun 505. kierros täyttyvät, alkaa yhteinen taipaleemme. Anu juoksee seuraavat kahdeksan kierrosta 2:29 – 2:34 kierrosaikoihin huohottaen niskaani Markuksen edetessä hänen rinnallaan. Viimeiset Markuksen ohjeet Anulle, jotka kuulen, ovat selkeät: ”Jos olisit nyt vain hiljaa ja otat tuon Kaitsun selän tavoitteeksi.”En osaa sanoa mitä keskustelua aikaisemmin on käyty, mutta näiden sanojen saattelemina Team Raholan punaisiin väreihin pukeutunut trio jatkaa matkaansa ja Anu saavuttaa lopulta 200 km:n maagisen rajan ”hyvissä” ajoin eli viisi minuuttia ennen kisan päättymistä. Tällaista loppuhetkien käsikirjoitusta kisaan minäkään en osannut etukäteen kuvitella. Että olisin Anun jäniksenä 24 tunnin kisassa – viimeisen puolen tunnin ajan. Anun lopullinen tulos on 200,481 ja sijoitus naisten kisassa kolmas.

Anu jäniksen perässä

Kun rampa jänis muuttuu viekkaaksi ketuksi

Okei, mission completed viisi minuuttia ennen määräaikaa. Nyt kun olen päässyt vauhtiin, voisin vielä motivoida itseäni jollakin. Silvennoisen tuttu pikajuna kiitää ohitseni sellaista vauhtia, että perävalot katoavat näkyvistäni saman tien. Tämä on kuin toisinto Joensuun Night Runista kahden vuoden takaa. Paikallisjuna ei pysty Pendolinon vauhtiin. Mutta kun ohitseni pyyhältää hiukan hitaammin Ruotsin keltaisen edustusasuun pukeutunut herrasmies, on kuin olisin saanut elämälleni jälleen uuden suunnan. Muutun jäniksestä ketuksi ja seuraavat 2,5 kierrosta jahtaan länsinaapuria. Kierroksen vaihtuessa hän katsoo tulostaulua ja ilmeisesti huomaa, että hänen nimensä perään ilmestyy välittömästi toinen nimi (minun nimeni) samalla kierrosajalla. Hän vilkaisee hiukan sivulleen ja kiristää vauhtia. Vastaan n. 05:21 tempoon, mutta en uskalla vielä lähteä loppurutistukseen, sillä en osaa sanoa, että onko hän pitkän kirin mies vai löytyykö hänen takataskustaan vielä ylimääräinen vaihde. Takakaarteessa sijaitseva kisakello näyttää aikaa olevan jäljellä alle 10 sekuntia, kun vihdoin uskallan painaa tallan pohjaan. Lähes Suomi–Ruotsi -maaottelun hengessä ja Topi Raitanen-sisulla nousen ensin rinnalle ja lopulta olen pari metriä edellä, kun kisan loppulaukaus kajahtaa ilmoille. Voitto! Olkoonkin, että olen varma, että hän on juossut kisassa enemmän kierroksia kuin minä.
Tämän kaltaisten kisojen jälkeen tulee usein kysyneeksi itseltään pitäisikö tälle kaikelle nauraa vai itkeä. Tällä kertaa vastaus on helppo: Ehdottomasti nauraa, sillä kaikkien kisaajien suorituksia varjelevat ultrajumalat suovat minulle lopputuloksen 116 km, joka sisältää aikaisemmin mainitsemani 100 mailin lukemat (161 km), numerot ovat vain väärässä järjestyksessä. Aivan kuten suolen mutkat vatsalaukussani. 
Teksti: Kaj Koivumäki