Hieman
meistä kahdesta ensin, olemme Kirsi ja Simo Kataja-aho Nokian Alhoniitystä.
Lähtöisin olemme Keuruulta ja täällä asuneet vuodesta 1989. Kolme lasta, jo
aikuisikään ehtineitä, olemme kasvattaneet aika mallikkaasti mielestämme.
Iästämme ei viitsitä kerskua mutta, jos ennen oltiinkin kauniita ja nuoria niin,
edelleen ollaan kauniita ja tunnetaan itsemme ainakin nuorekkaiksi. Ja nyt on
tullut sitten "oma aika" ja kaikenlaisesta liikunnasta onkin tullut
meidän juttu.
Kirsin
aktiivisesta liikkumisesta sai Simokin alkuun kipinänsä spinningistä ja ekan
tunnin jälkeen tunsi olonsa sellaiseksi, että kuolo varmaan korjaa miehen, niin
hurjaa oli Katrin ohjaama kyyti! Vaan siitä se ajatus sitten lähti, että
tämähän on kivaa ja tekee gutaa ja tarttee saada lisää! Kiitos Katrille!
Sittemmin olemme läpikäyneet koko menun, mitä tuntilistalta löytyy. Ykkösinä
suosikit pumpit, spinningit, lihas&syke, juoksut ym. ym. ja onhan toi
kuntonyrkkeily meidän "parisuhdeterapiatunti"...Tuhansia ellei jopa
miljoonia hikipisaroita on tunneilla tiristetty ja onpa jokunen kilokin matkan
varrella sulanut. Simo on lisäksi löytänyt sisältänsä pikkuhindun joogan
merkeissä.
"Rahola
tiimiin" liityimme vuoden 2014 puolella, aika untuvikkoja siis vielä
ollaan, mutta monta hauskaa jutskaa ollaan jo koettu ja varmaan on vielä
edessäpäinkin. On ollut spinningmaratonia, pikkujoulua, herkutonta ja tipatonta
ja juoksuja Sorvan kylällä. Anun ja Markuksen viikkolenkeilläkin ollaan aika
uskollisesti käyty ja näin huomaamatta kasvatettu juoksukestävyyttä lihasjumppien
ohessa. Aiemmin juostiin itsenäisyyspäivän kymppi Sorvassa männä vuonna ja
hyvinhän sen jaksoi. Kun kaikki tiimiläiset ovat niin ihanan kannustavia, niin
sitä rupesi ajattelemaan jo puolikasta ja -aina se eka kerta on joskus koettava
ja niinpä se oli meillä 31.1.2015. Hyvä päätös herkuttomalle &
tipattomalle.
 |
| Kauniit ja Rohkeat, onnelliset tiimiläiset |
Jännitti
aivan sairaasti, ainakin Kirsiä, kelikin oli aika haastava. Fiilis oli, että
jos munaa, niin munaa sitten ainaskin tuttujen edessä. Aamupuurot napaan kahvin
kera, tamineet päälle ja eikun Volvon keula kohti Sorvaa. Matkalla tarvitsi
nousta ihan autosta ja kokeilla, että pitääkö tossu tantereessä ja ai-ai kun
tuntui liukkaalle. Pihassa vaihdeltiin kuulumisia ja yhtä mieltä oltiin kaikki,
että juu liukasta on.Ilmottautumisten jälkeen palkittiin ansioitunut
100maratonin mies komealla pokaalilla. Onnea, vielä kerran, Ville!
Saatesanojen
ja opastusten jälkeen meidät 33 lähetettiin matkaan. Kuuma ryhmä ampaisi
kärkeen, mutta me aloittelimme varovaisesti maltilla. Aikatavoitteita ei ollut,
ainoastaan tulla omin jaloin maaliin. Juoksu kulki kevyesti ja tuntui ihan tosi
hyvältä. Eka kymppi meni helposti ja tankatakin malttoi taukopisteillä. Simon
ryystäessä mustikkasoppaa, Kirsi yritti irtiottoa, mutta siitä mitään tullut!
Porukka tsemppasi molemmista suunnista toisiaan kannustavasti. Ehkä noin 18 km
kohdalla alkoi jaloissa pikkasen tuntua krampinpoikasta ja jos joku olisi
sanonut, että sää voit kyllä jo lopettaa, niin oisi voinut harkitakin.. Mutta
täytyy aina muistuttaa itseään, että se on päästä kaikki kiinni - pää jaksaa
enempi kuin keho.
Toistamme
kannustaen ja henkisesti tuupaten saavuimme yhdessä maaliin takana 21.1 km -ikinä
ei oltu juostu näin paljon yhtä pötköö! Oli kyllä ihan voittajafiilis ja
siitähän tässä oli kyse - itsensä voittamisesta. Perillä onniteltiin kovasti.
Meidän poistuessa kotia kohti, jatkoivat sitkeimmät vielä urakkaansa lumisateen
tihentyessä. Kotona saunan jälkeen, tämä pariskunta suuntasi kiinalaiseen
syömään ja Makuunin kautta kotisoffalle naatiskelemaan! Untakaan ei tarvinnut
odotella.
 |
| Maalissa!!! |
Vaikka
ihminen on itse itsensä suurin liikuttaja ja motivoija, niin suuri merkitys on
kannustavalla, innostavalla ohjaajalla, jolla lisäksi on hyvin järjestetyt
tunnit sisältöineen, välineineen ja sillä, että elää niin kuin muita opettaa.
Kiitos Anu & Markus!
Kiitti
kun jaksoit lukea! :)
