Yllätysten Ylläksen reissu

Tämän reissun suunnittelu alkoi tasan siitä hetkestä n. vuosi sitten, kun Anu ilmoitti, että teemme vielä tiiminä yhden reissun Ylläkselle. Olimme jo miettineet naimisiin menoa samalle kesälle. Mieleen alkoi hiipiä ajatus vihkimisestä samalla reissulla pohjoisessa. Ensimmäisenä ajatuksena oli toteuttaa vihkiminen tunturin laella, koska matkaksi olimme valinneet tutun 66 km reitin Hetasta Pallakselle. Asiaa selvitellessä seurakunnalta, he tarvitsivat suunnitelma B:n, koska pohjoisen kelit ovat tunnetusti erittäin arvaamattomat. Tätä B vaihtoehtoa pohtiessa ja paikkoja tutkiessa, löytyi heti lähtöpaikan vierestä ihana pieni Hetan kirkko. Kirkon kuvia googlesta selaillessa totesimme, että tämä on meidän vihkipaikka. Toki seurakunnalta piti varmistaa, että kirkkoon on soveliasta saapua polkujuoksuvarusteissa. Ideaa kehuttiin ja meidät toivotettiin tervetulleiksi semmoisina kuin olemme. Varausajankohta vihkimiselle juuri ennen starttia onnistui loistavasti.

Matka Ylläkselle alkoi meidän osalta suuren salaisuuden ja pienen jännityksen merkeissä, koska kukaan ei tiennyt meidän suunnitelmista. Bussimatka sujui tällä kertaa leppoisasti päiväsaikaan Atro Vuolteen kyyditsemänä. Bussissa vallitsi koko matkan rento tunnelma Karimin viihdyttäessä meitä letkeillä hanuriviedoillaan. 

Torstai sujui tiimin kanssa hengaillessa, syödessä ja askelia kerätessä. Anun vetämän kävelylenkin lopussa onnistuimme vielä salaa suorittamaan puhelimitse vihkipapin meille tekemän yllättävän haastattelun. Tähän emme todellakaan olleet varautuneet. 

Perjantaina kisapäivänä aamupalan jälkeen hotellihuoneessa jännitys oli jo melkoisen suuri. Sen kertoi käsien vapina ja epämäärinen tarkistelu tavaroiden suhteen. Käsillä oli hetki, kun piti kertoa tiimille mitä Hetan päässä tapahtuu. Äkäshotellilla majoittuneet 160km ja 66km juoksijat kokoontuivat hotellin eteen ennen lähtöä Hettaan. Pientä hämmennystä väessä herätti Marin outo asuvalinta tulevaan polkujuoksuun, joten nyt oli oikea hetki kertoa uutinen heille ja muutamalle saattajalle. Tämä tieto sai aikaiseksi paljon hämmennystä ja ilon kyyneleitä. Samalla purkautui pahin jännityksemme ja hyppäsimme porukalla bussin kyytiin. 

Ei tässä mitään...juoksemaan vaan...

Vihkitilaisuus itsessään oli juhlava ja sujui ongelmitta, vaikka mitään suunnitelmaa tai harjoitusta siihen ei ollut. Hieman harmitti jälkeenpäin ainoastaan se, kun emme saaneet järjestettyä kaikkia halukkaita mukaan meidän tärkeään hetkeen. Onneksi kuitenkin Silja, Keijo ja Petri V. pääsivät omalla kyydillä paikalle. Keijo hoiti myös komeasti yllättävän bestmanin roolin. 

Elämän eka tuuletus Lehtosina

Alttarilta siirryimme sydämet täynnä onnea ja rakkautta starttiviivalle kohti yhteistä 66 km häämatkaa kohti Pallasta. Kisa ei tällä kertaa ollut meille suoritus vaan yritimme edetä vain matkasta nauttien. Ilmeisesti treenit olivat onnistuneet, koska saavuimme Ketomellaan mielestämme rauhallisesta vauhdista huolimatta hyvissä voimissa ja nopeammin kuin viime vuonna. Ketomellassa tussaroitiin ihan kunnolla syöden porosämpylät ja kaikkea hyvää huoltopöydästä.

Just ja Married

Itikat pakottivat meidät nopeasti liikkeelle, mutta matkan teko jatkui pääasiassa kävellen. Ilmeisesti kepeät kintut jäivät Ketomellaan, sillä askel oli molemmilla melko raskas. Tämä viimeinen puolikas matkasta osoittautui kaikkea muuta kuin nautinnolliseksi. Oli pientä nivuskipua, polvivaivaa, hulluna itikoita ja varpaat napsui siihen malliin kiviin, että Jukka kuvitteli jo Parkisonin taudin iskeneen. Oli aika pitää kunnon tauko tunturin kupeessa joten istahdimme samalle pienelle kivelle syömään eväitä. Porosämpylä maistui edelleen taivaallisen hyvälle. Tauon jälkeen loppumatkan myötä- ja vastamäet selätettiinkin hyvällä mielellä ja vähemmillä tossun napsahduksilla.

Porosämpylä parantaa vaikka Parkinssonin, niin hyvää se on.

Maaliin saavuimme sopivasti juuri ennen 100 km starttia ja ehdittiin huutamaan tsempit tiimiläisille. Ehtipä Tiina Hä starttiviivalta vielä tulla meidät halaamaan. Häämatka tunturipoluilla oli upea ja ikimuistoinen.

Lauantaina parasta viihdettä oli ehdottomasti seurata muiden matkojen startteja ja maaliintuloja. Oman matkan jo suorittaneena tunnekuohuilta ei voinut välttyä, sillä niin upeasti tiimiläiset onnistuivat suorituksissaan. Silmänurkkaan tirahti kyynel aina kun tiimiläinen ylitti maaliviivan. Illan kruunasi vielä suuri jännitysnäytelmä, jonka Niko ja Petri V meille järjesti. Tulospalvelun ennusteaika näytti, että he eivät ehtisi aikarajassa ennen puolta yötä maaliin. Lähdimme kuitenkin optimistisin mielin klo 23:30 odottaman heitä Äkäshotellin kulmalle. Sieltähän parivaljakko yllättäen ilmestyi esiin pitkospuilta. Kummatkin etenivät hyvissä voimin juosten ja ehtivät ihan heittämällä maaliin ja aikaakin vielä jäi. Täydellinen päivä kaikkinensa.

Jotain muuta kuin urheilujuomaa välillä

Tässä lopuksi voisi vielä todeta, että meidän kilpajuoksu koronaa vastaan päättyi hienoiseen voittoon, sillä tämä kurja tauti iski meihin vasta paluumatkalla kotiin. Nyt ollaan onneksi jo hyvin toipumassa. Haluamme kiittää kaikkia mukana olleita ja erityisesti Anua ja Markusta erinomaisista järjestelyistä jälleen kerran. Hyvää kesää kaikille ja nenät kohti uusia seikkailuja.

Lehtoset

Puolassa häissä

Mikolaj ja Kinga purjehtivat avioliiton rauhaisaan satamaan

Saimme Anun kanssa kutsun häihin Puolaan asti, kun Teamin jäsen Mikolaj oli astelemassa avioon pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kingan kanssa. Hiukan alkuun emmin matkaan lähtöä, kun meillä oli tuo rakennusprojekti alkamaisillaan ja se aiheutti hieman epävarmuutta lähdön suhteen. Vaimo kuitenkin ilmoitti, ettei ole mitään hätää, kun hänellä on jo puku katsottuna. Taloprojektista ei siis huolta, kun vaimo näin kertoo, joten matkat pistettiin varaukseen.

Alkaahan se jo olemaan melkein valmis, joten matkaan!

Lensimme Varsovaan päivää ennen häitä, josta sitten junalla puksutimme pari tuntia Bialystokiin, jossa häät olisivat. Bialystok on myös Kingan kotikaupunki. Soittelin Mikolajn kanssa kuinka pääsemme juhlapaikalle, kun se näytti olevan yli 30km kaupungista ja keskellä ei mitään. No, herra lupasi tulla hakemaan meidät, kunhan selviäisimme pari tuntia omillamme Bialystokissa, kun sulhasella oli pari muutakin asiaa hoidettavana. Juhlapaikka oli todellakin keskellä metsää pienessä taajamassa Lipowy Mostissa. Upea hotelli Golf Park Lipowy Most oli siis juhlapaikka ja siellä törmäsimmekin onneksi myös juhlakaluihin. Vaihdoimme muutaman sanan ja aloimme valmistautua lauantain juhlaan. Kirkkoon oli tarkoitus mennä klo 17.00, joten ehdimme lauantaina hyvin käydä lenkillä mukavilla metsäteillä ennen pappilaa.

Juhlaväelle oli järjestetty bussikuljetus kirkolle. Bussikuskilla ei ollut ihan selkeää tietoa mikä kirkko oli kyseessä, mutta kun saavuimme herranhuoneen eteen, jossa seisoi prätkäporukka prätkineen, sanoimme kuskille sen olevan oikea osoite. Kuulimme sulhasen isältä, että Kingan isä aikoo yllättää tyttärensä saapumalla kirkkoon prätkäporukkansa kanssa ja luovuttaa morsiamen Mc No Name Polandin liiveissä. 

Juhlaväkeä

Kirkonmenot eivät sinänsä tuntuneet eroavan meikäläisistä menoista, toki jotain erojakin oli. Pari lupasi papille rakastavansa toisiaan niin myötäisessä kuin vastaisessakin, joka oli tietysti ihanainen asia. Papin aamenen jälkeen siirryttiin ulos heittelemään riisiä. Riisin jälkeen pari siirtyi kirkon sivulle, mihin sitten juhlaväki jonotti onnittelemaan ja antamaan lahjansa. Kaikki kävivät onnittelemassa lahjojensa kanssa ja pitivät pienen puheen jne. Meidän vuorolla olikin sitten kerrottava, että meidän lahja on hotellissa ja onnittelukin jäi jotenkin puolitiehen, kun sanoja ei vain tuntunut löytyvän. Siinä samalla Harrikat kirkon aidan toisella puolen alkoivat jytistä, oli siis aika lähteä takaisin juhlapaikalle.

Juhlapaikalla oli ensin ohjelmassa jokin paikallinen perinne, jossa molemmat nauttivat palan leipää, suolaa ja tietenkin vodkaa, jonka jälkeen lasit piti rikkoa heittämällä ne maahan. Kinga suoriutui tehtävästään hyvin, mutta sulhanen joutui ihan tosissaan heittämään lasia maahan useamman kerran ennen rikkoutumista, kunnon tiimiläisen verta siis virtaa suonissa, kun pitää sählätä. 

Pohjanmaan kautta

Juhlat alkoivat ja melkoiset juhlat sitten olivatkin. Koko juhlan aikana ei paljoakaan ollut mitään erityistä ohjelmaa, mutta muutamia perinteisiä juttuja kuitenkin, kuten kimpunheitto ja pari pientä puheen pätkää sulhasen toimesta. Sitten oli tietysti meidän rouvan järkkäämä ohjelma, mitä olin pelännyt ennen matkaa. Anu ilmoitti hyvissä ajoin, että aikoo pitää puheen juhlassa, joka sitten tuntui minusta huonolta idealta. Minulle ei tätä ohjelmanumeroa sen enempää esitelty, mutta vakaasti se oli päätetty pitää. Lopulta selvisi, että Anu halusi kertoa hääparille mitä rakkaus on muutamilla sanoilla. Helpotus virtasi suonissani. Olin aivan varma, että keskelle juhlasalia kannetaan puhujanpönttö, minkä takaa A.Ossberg sitten pitää puheita. Lopulta Anu ja sulhasen isä aikoivat sanoa sanat ensin englanniksi ja sitten puolaksi, mutta loppuhetkillä sitten minäkin pääsin esiintymään sanomalla sanat englanniksi, Anun hoitaessa homma suomeksi ja Mikolajn isä puolaksi. 

Koko juhlan ajan ruokaa oli tarjolla alkupaloista jälkkäreihin, jonka lisäksi pöytiin tarjoiltiin kolmasti eri ruokia, nälkä ei siis varmasti vaivannut. Juomapuoli oli hoidettu vähintään yhtä hyvin. Sellainen ihmetytti suomalaista, että vaikka tarjolla oli kaiken aikaa vaikka mitä juomia, niin kukaan ei koko juhlien aikana ollut huonossa kunnossa, vaan kaikki juhlivat sopivan iloisissa tunnelmissa ja jopa todella myöhään. Kaiken syömisen, juomisen, yöpalojen, tanssimisen ja nauramisen jälkeen klo 3.30 oli meidän aika antaa periksi, vaikka vanhemmatkin vieraat vielä jorasivat täysillä. Ei vaan jaksa millään, mutta onneksi bändi jatkoi vielä kuuteen asti, jonka jälkeen juhlaväki siirtyikin läheiseen lampeen uiskentelemaan. Lampi oli meidän ikkunan läheisyydessä ja vesi oli ilmeisesti niin kylmää, että melkonen remakka kuului porukan mennessä vetehen. 

Sunnuntaihin sitten heräiltiin ja paineltiin n.10.30 aamupalalle, vaikka edelleen oli täysi olo. Pöytään kanssamme istahti Luca italiasta, jonka kanssa ihmettelimme juhlia ja mietimme sunnuntain ohjelmaa. Luvassa oli sitten perinteitä noudattaen tilaisuus missä on vihdoin mahdollisuus rauhassa vaihtaa kuulumisia juhlaväen kanssa. Siinä sitten selvisi, että siirtyisimme klo 11.00 läheiseen suureen katokseen grillijuhliin. Onneksi tuli syötyä se aamupala, että jaksoi kävellä 200m. grillijuhliin. Tarjolla oli vaikka mitä laidasta laitaan. 

Vaikka juhlat jatkuivat, niin meidän oli nostettava kytkintä, koska maanantaina tarvitsi lentää kotiin Varsovasta. Teimme Mikolajn kanssa suunnitelmia tulevaisuutta varten ja hyppäsimme Varsovaan ajavan parikunnan kyytiin.

Puolalaiset häät olivat loistava kokemus ja samalla tuli nähtyä taas vähän uutta. Puolan hintataso on mukava ja ainakin Varsova, Poznan ja Bialystok ovat erittäin siistejä kaupunkeja, joihin kannattaa tutustua vaikka pidennetyn viikonlopun merkeissä. 

Onnea vielä Mikolaj ja Kinga!

Kuvia tästä.