lauantai 22. heinäkuuta 2017

Nuts Pallas 134 km matka 12.-16.7.2017 Juhanin jaloin

Keskiviikkona illalla lähdimme Sorvasta noin klo 19:30 aikoihin Markuksen kanssa liikkeelle. Veljeni heittivät meidät Tampereelle, josta matka jatkuisi klo 21:34 yöjunalla kohti Kolaria.  Ensin kävimme syömässä herkulliset burgerateriat Pancho Villassa. Pääsimme lähtemään matkaan aurinkoisessa ja mukavan lämpimässä kelissä. Junamatka oli itselleni siihen mennessä pisin ja se eteni mukavasti makuuvaunussa. Itse nukuin sikeästi läpi yön ja aamulla heräsin Ylitornion kohdalla, kun Markus pyysi aamupalalle ravintolavaunuun. Tämän jälkeen olikin enää Pellon pysäkki ennen kuin olimme perillä Kolarissa noin klo 9 aikoihin.

Varo juonipaljastusta! Juhanin päässä Finisher-lippis.
Kolariin päästyämme keli oli pilvinen ja hieman kostea, tuli melkoinen syksyinen fiilis. Junasta päästyämme parkkipaikalla olikin jo valmiina odottamassa Ylläkselle menevä bussi, joten matka jatkui sujuvasti eteenpäin. Kolarista oli Ylläkselle matkaa noin 40 kilometriä. Tie oli melkoisen vaihtelevaa ja Maisematiellä tuli alueen korkeuserot selväksi. Bussilla pääsimme kätevästi majapaikkamme, Lapland Hotel Saagan pääoven eteen. Meillä oli käytössä todella tilavat ja mukavat huoneet. Kisakeskus oli kätevästi aivan hotellimme alapuolella Ylläksen laskettelukeskuksen yhteydessä. Torstai meni lepäillessä ja kävellen ympäristöön tutustuessa tuli myös tehtyä verryttelyä edessä olevaan kisaan. Kävimme Markuksen kanssa myös gondolihissillä Ylläksen huipulla. Tuntui hieman hurjalta ajatella, että seuraavana päivänä noustaisiin tuo matka huipulle omin voimin. Illalla kävimme syömässä erittäin maistuvat pippuripihvit hotellin omassa ravintolassa. Voin suositella ravintolaa ja näitä pippuripihvejä ehdottomasti kaikille! Tämän jälkeen olikin sitten aika alkaa valmistautua seuraavana päivänä edessä olevaan kovaan koitokseen ja mennä nukkumaan.

Perjantaina kävimme aamulla syömässä maistuvan ja todella kattavan hotelliaamupalan. Tämän jälkeen kävimme hakemassa kilpailunumerot ja muut kisamateriaalit. Itse sain matkaan myös GPS-seurantalaitteen, jonka olin itselleni pienellä lisämaksulla varmistanut. Kilpailuoikeuden lunastamisesta tulikin sitten hieman yllättävän mutkikas prosessi. Piti vielä ostaa avaruuslakana, joka oli jäänyt puuttumaan ja oma kuoritakkini ei täyttänyt järjestäjän vaatimuksia. Onneksi kuitenkin kilpailukeskuksen alueen myymälöissä oli tarjontaa joka lähtöön ja kaikki loput varusteet sai hommattua kätevästi ilman ongelmia. Uudesta hyvin vettä ja tuulta kestävästä kuoritakista on varmasti paljon iloa myös muissa tulevissa tapahtumissa. Näistä muodollisuuksista selvittyämme palasimme hotellille pakkaamaan mukaan tarvittavia tavaroita ja valmistautumaan klo 18:00 starttaavalle 134 kilometrin matkalle.  Itselläni lähti juomareppuun mukaan mm. vaihtovaatetta, 3 litraa urheilujuomaa, 15 geeliä, karkkia, urheilupatukoita, pähkinöitä, sidettä, rakkolaastareita, hyttysmyrkkyä ja muki. Osa tavaroista pakattiin Pallakselle ja maaliin meneviin dropbageihin. Kun kaikki oli valmista osa tiimiläisistä saapui Ylläkselle hakemaan meidän ylimääräisiä tavaroita, jotka kulkisivat heidän mukanaan maaliin Hetan kylään. Tiimistä oli mukana lyhyemmällä 55 kilometrin matkalla Anu, Eerika, Nina H., Tanja T., Tiina Hä?, Jari N., Mika, Marko S., Marko K. ja Mono. Muiden tiimiläisten saavuttua Ylläkselle he kävivät hakemassa omat kilpailunumeronsa ja muut kisamateriaalit ja tämän jälkeen menimme vielä syömään hotellin ravintolan buffettiin. Tarjolla oli kinkkupastaa, kanaa, riisiä, leipää ja erilaisia salaatteja. Jälkiruokana oli piirakkaa ja piparkakkuja. Ruokailun jälkeen muut tiimiläiset jatkoivat matkaansa kohti Hetan kylää, jossa he majoittuivat Hetan Majataloon. Heidän oma startti oli edessä seuraavana päivänä klo 12:00.

Ruokailun jälkeen aloimme Markuksen kanssa odotella minun huoneessa tulevaa starttia. Luovutimme toisen huoneistamme, mutta toiseen olimme hankkineet lisäaikaa klo 16 asti. Minunkin huoneen luovutuksen jälkeen siirryimme hotellin aulaan odottelemaan jännityksellä edessä olevaa starttia. Ennen kilpailun starttia tapasimme vielä Tanja T.:n ja Peten, joka oli harmittavasti joutunut jäämään huoltojoukkoihin jalkavaivojen takia. Hieman ennen starttia iski oikein kunnon ukkoskuuro ja aloin siinä hieman miettimään, että mitähän tästä kisasta oikein tulee. Onneksi tilanne kuitenkin muuttui ennen meidän lähtöä ja ukkoskuuro helpotti. 30 kilometrille startanneita kävi hieman sääliksi, kun silloin oli vielä kovin märkä keli. Heidän starttinsakin viivästyi 15 minuutilla.Lopulta meidän odotettu startti tapahtui ajallaan klo 18:00. Startti tapahtui Ylläksen eturinteessä. Tässä kohtaa tuli nousua yhteensä noin 400 metriä 4 kilometrin matkalla. Tämä rinne on samalla myös Suomen pisin laskettelurinne. Keli oli sumuinen ja pilvinen. Reisissä ja pohkeissa alkoi tuntua maitohapot matkalla kohti huippua. Onneksi matkassa mukana oli myös uudet Black Diamondin hiilikuituiset vaellussauvat. Sauvat toivat mukavasti lisätehoa etenkin ylämäkiin ja kävelyosuuksilla koko matkan ajan. Markus tuli jossain kohtaa tämän ekan nousun aikana ohitseni ja sen jälkeen en häntä enää tavoittanutkaan, kun hänellä oli sen verran kova ja määrätietoinen vauhti päällä. Ensimmäinen nousu otti monelta varmasti turhat luulot pois. Tämän jälkeen reitti sitten jatkui alamäkeen ja yllättävän vaikeaa oli juokseminen jyrkkään alamäkeen. Polkujuoksu vaatii aika erilaista tekniikkaa kuin asvalttijuoksu ja pitäisi saada enemmän kilometrejä poluilla alle. Tämän jälkeen oli pitkä pätkä, noin 31 kilometriä helposti juostavaa polkua ja siellä odottikin sitten reitin toinen huoltopiste. Lisähaastetta matkaan toi sopivan vauhdinjaon arvioiminen, kun ei ollut koskaan aiemmin näin pitkää polkujuoksumatkaa juossut. Varkaankurun nousu jäi alkumatkasta kuitenkin kovana nousuna mieleen, kun noustiin ylös todella kivikkoista ylämäkeä. Alkumatkalta tuo Varkaankurun ja Yllästunturin Luontokeskuksen alue oli muutenkin tuttua, kun siellä tuli viime vuonna käytyä valmistautumassa ennen Nuts Pallas 55:sta. Matka eteni ihan mukavasti tämän jälkeen vaihtelevissa porukoissa juoksun ja sauvakävelyn tahdittamana.

Rauhalan huoltopisteen saavutin ajassa 8:39:45 ja tässä vaiheessa matkaa maaliin oli jäljellä 75 kilometriä. Pitkä matka alkoi tehdä tehtävänsä ja väsymys tuntui päässä ja lihaksissa. Välillä tuntui aika kylmältäkin, matalasta lämpötilasta ja energiavajeesta johtuen. Juokseminen ei ollut enää kovin helppoa ja pään sisälläkin sai käydä kovaa taistelua väsymystä vastaan. Rauhalasta eteenpäin reitti oli todella vetistä, kun liikuttiin suoalueilla. Juurakkoa ja hankalakulkuista polkua riitti myös. Onneksi sain tälle välille matkakaveriksi Antin, jonka kanssa sitten taivallettiin yhdessä aamuyön tunteita loppumattomalta tuntuvaa matkaa kohti Pallasta. Tässä kohtaa reittiä olikin sitten varmaan kaikkein vaikeimmat hetket ja useamman kerran mietti, että jättäisikö vaan koko homman kesken Pallaksella. Ajattelin kuitenkin sitten, että vedetään maaliin asti vaikka väkisin, jos ei tule mitään isompia ongelmia. Laskin, että 30 tunnin aikaraja alittuu edelleen helposti vaikka kävelisin koko loppumatkan maaliin. Noin 80 kilometrin alkupätkä oli melko teknistä ja välillä aika kapeaakin polkua ja hienoja maisemia riitti paljon. Viime vuoteen verrattuna oli iso plussa, kun välillä näki ihan kunnolla ympärilleen ja aurinko paistoi. Viime vuonna olikin melko myrskyinen, sateinen ja pilvinen keli koko 55 kilometrin matkan ajan.






Nynnäkyy
Pallakselle pääsimme lopulta ajassa 13:45:24, joten noin 20 kilometrin matkaan Rauhalasta meni hieman yli 5 tuntia aikaa. Keli oli melko sumuinen ja pilvinen. Oli kyllä helpottava tunne päästä hieman laajennettuun aamuhuoltoon, joka oli lämmitetyssä teltassa. Tarjolla oli muilta huoltopisteiltä tuttuun tapaan suklaata, banaania, suolakurkkuja, urheilujuomaa ja keksejä, mutta tämän lisäksi myös puuroa, kahvia, cokista ja pizzaa. Lisäksi täytin tässä vaiheessa juomareppuni 3 litran rakon, jonka olin juonut kokonaan tyhjäksi. Huollossa sain mukavasti tankattua lisää energiaa ja huolettua varusteet. Lihaksetkin ehtivät hieman palautua. Huollon jälkeen oli heti edessä kova nousu Pallastunturin päälle Taivaskerolle. Tässä kohtaa nousua tuli n. 200 metriä. Pallakselle kanssani edennyt Antti piti tässä kohtaa pidempää taukoa ja jäi minusta jälkeen. Sainkin edetä Pallakselta eteenpäin pitkät matkat yksin ja vain muutama kilpailija tuli takaa ohi. Pallakselta eteenpäin reitti oli todella kivikkoista ja terävät rakkakivet todella alkoivat tuntua jalkapohjissa. Rakoilta ei oikein voinut välttyä, kun kengät ja sukat kastuivat aiemmin ihan kunnolla ja kenkiin tuli jatkuvasti pikkukiviä. Pallakselta eteenpäin oli isompaa juostavampaa polkua, joka ei ollut aivan niin teknistä. Tosin tässä vaiheessa omat jalat oli jo aika väsyneet ja voimat vähissä, joten juoksemaan kykenin vain ajoittain.

Rakkaa. Rakoilta ei voinut vättyä. ;-)
Lauantaina päivän aikana keli alkoi kirkastumaan ja aurinko tuli jälleen esiin. 25 kilometrin matka Pallastunturilta Hannukuruun meni aika pitkälle yksin edetessä ja tälläkin osuudella jälleen nousuja ja vaihtelevuutta riitti. 25 kilometrin matkaan noin 7 tuntia ja 26 minuuttia. Hannukurusta eteenpäin jatkoinkin sitten Mikon ja Robertin kanssa. Pääasiassa etenimme kävellen sauvojen tehostaessa etenemistä ja välillä otettiin joitakin juoksuaskelia. Tässä kohtaa alkoi jo tuntua, että aletaan olla voiton puolella ja aurinkoinen kelikin paransi fiilistä. Tosin jalat oli aika loppu ja mies väsynyt. Mukavassa seurassa kuitenkin matkanteko eteni mukavasti ja kovatkin nousut vielä jaksoi, kun vauhti oli sopiva. Hannukurultakin oli vielä maaliin 30 kilometriä, joten ihan lyhyt matka ei kuitenkaan vieläkään ollut kyseessä. Hannukurusta etenimme Pahakurun, Tappurin ja Sioskurun kautta lopulta Pyhäkerolle. Nousu Pyhäkerolle olikin sitten tosi pitkä, mutta suhteellisen loiva. 4 kilometrin matkalla tuli noin 300 metriä nousua. Väsyneillä jaloilla tuo nousu tuntui aika haastavalta, jokainen askel alkoi tuntua jalkapohjissa ja lihaksissa. Huipulta oli sitten huikean hienot näkymät koko Pallaksen alueelle. Alastulo Pyhäkerolta oli sekin hieman haastavaa, kun oli niin pitkä alamäki. Pyhäkeron jälkeisestä viimeisestä huollosta oli maaliin enää 13 kilometriä. Huollossa kävin ulkovessassa ja tein vielä viimeiset energiatankkaukset. Loppumatka huollosta eteenpäin olikin sitten jo helppoa, kun siinä oli enää pikku pätkä polkua ja sitten mentiinkin maaliin asti hiekkatietä ja asvalttia.

Lapin akka yritti liftata kyytiin
Viimeiset 13 kilometriä meni sitten helpommin, kun oli tasainen alusta ja tässä kohtaa alkoi sitten näkyä jo enemmän muitakin juoksijoita. 55 kilometrin juoksijoita alkoi olla samassa kohtaa reittiä. Petekin oli tullut tsemppaamaan reitille ja muutenkin liikkeellä oli paljon katsojia kannustamassa juoksijoita. Kannustus siivitti mukavasti matkaa eteenpäin. Viimeiset 5 kilometriä asvaltilla tulin pääasiassa täysillä juosten kohti maalia. Tässä kohtaa jalat toimi jälleen yllättävän hyvin ja tunnelma oli korkealla, kun tiesi maalin lähestyvän. Maaliin saapuminen olikin sitten huikea kokemus, kun sinne oli vedetty oikein punainen matto loppupätkälle kohti maalialuetta.

Fiilis oli mitä parhain, kun matkan oli selvittänyt läpi ja ilman mitään vakavampia ongelmia. Koko matkaan meni aikaa 26:09:49 ja aika riitti 51. sijaan miesten sarjassa. Matkan aikana kertyi yhteensä 3753 nousumetriä. Maalissa Hetan kylässä sain Nuts Ylläs Pallas 134 Finisher lippiksen ja pienen Nuts Ylläs Pallas mitalikorun. Tässä yhteydessä tuli myös nautittua aina niin herkullista mustikkakeittoa. Maalialueella oli suihku- ja saunamahdollisuus ja sieltä löytyi myös palju. Hyvin pian maaliin tultuani myös Tiina saapui maaliin ja yhdessä menimmekin sitten tapaamaan Markusta, joka oli joutunut ensiapuun energiavajeen ja heikon olon vuoksi. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja Markus pääsi sieltä pois levon ja nesteytyksen jälkeen. Tämän jälkeen hain omat varusteeni maalialueen varustesäilytyksestä ja kävin syömässä maalissa tarjolla ollutta riistakeittoa. Tämän jälkeen olikin aika siirtyä Hetan Majataloon, johon majoituimme Hetassa. Pikku hiljaa majapaikkaan alkoi virrata enemmänkin meidän juoksijoita. Kävin saunassa ja suihkussa ja sitten olikin aika lähteä paikalliselle grillille hakemaan hampurilaisateriat. Myöhäisessä vaiheessa iltaa tuo olikin enää ainoa ruokapaikka, joka koko Hetassa oli auki. Hieno päätös jatkaa aukioloaikaa, kun tapahtumaviikonloppuna varmasti asiakkaita riittää. Tämän jälkeen olikin sitten kyllä jo aivan loppu, kun oli tullut valvottua lähes 40 tuntia putkeen. Uni tuli todella helposti.


Sunnuntaina aloitimme kahden auton voimin pitkän kotimatkan kohti etelää. Jalat olivat todella jäykät ja kävely melkoisen vaikeaa alkuun. Sopivasti taukoja pitäen matka eteni kuitenkin kohti kotia. Nokialla olimme jälleen klo 23 jälkeen sunnuntai-iltana. Kaiken kaikkiaan todella upea ja rankka reissu. Nyt tällä hetkellä ei ole riittävästi motivaatiota lähteä noin pitkään polkujuoksuun, mutta eiköhän aika jälleen kultaa muistot. Seuraava tavoite ultramatkoilla on lokakuussa Wihan Kilometrien 100 kilometrin juoksu ja siellä olisi tavoite parantaa viime vuoden suoritusta. Kiitos paljon kaikille mukana olleille tiimiläisille, kanssajuoksijoille, kannustajille ja matkan aikana tsemppiviestejä lähettäneille! Erityiskiitos Markukselle, jonka kanssa teimme tämän vielä pidemmän matkan! Olette mahtavaa porukkaa!   

torstai 20. heinäkuuta 2017

Pirkan soudun muistio

Tässä muutama huomioitava juttu Pirkan soutua ajatellen.

Klo 15.00 pitää olla viimeistää paikanpäällä

Muista:
Hanskat, lenkkarit, persuksenalunen, juomareppu tai vastaava juomasysteemi (pullosta vaikea juoda!), suolaista ja makeaa evästä, vaihtoasu.
Juomareppua voi kysellä lainaan Anulta.

Soudun jälkeen mennään Amarilloon elvyttämään peräpäätä. Pöytä on varattu Amarillosta klo 21.00.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Nuts Ylläs Pallas 2017: Eerika tunturissa

Jo viime kesänä, kun kuulin, että Team Rahola on jälleen lähdössä pohjoisen polkujuoksulle, niin päätin, että lähden mukaan. Torstaina 13.7. oli lähtöpäivä käsillä. Viikon verran oli jo jännityksen täyteistä elämää  vietetty ja tavaroita laitettu kasaan. Anulta tuli hyvät ohjeet mitä pitää ottaa mukaan.
Tavarat oli pakattu valmiiksi ja töiden jälkeen nappasin Tiinan kyytiin ja ajeltiin Sorvaan. Sieltä sitten starttasi naislasti, Anu, Eerika, Tiina ja Nina kohti Kolmenkulman ABC:tä. Treffattiin siellä mukaan lähtevät uroksen Pete, Mika ja Markot S ja K. Tehtiin tasa-arvolain mukainen jako autoihin ja nokat kohti pohjoista. Pitkän matkan taivaltajat Juhani ja Markus olivat jo menneet edellisenä päivänä junalla. Matkalla pysähdykset tutuissa paikoissa, joissa tuntui viime kerralla mukana olleilla olevan vakkaripaikat huoltoasemien pöydissä. Illaksi Oulun Cumulukseen. Hyvää ruokaa, vakkaripaikoilla :)  Nauru alkoi olla jo aika herkässä. Vaikka ilta vähän venyi, kaksi reippainta Anu ja Marko S lähtivät viideltä aamulla aamulenkille, muut käänsivät kylkeä.
Aamupalan jälkeen kohti Yllästä. Haettiin numerot ja syötiin Markuksen ja Juhanin kanssa, joiden startti alkoi lähestyä. Salamat löi ja vettä tuli kuin saavista. Toivotettiin viimeiset tsempit pojille ja Jounin Kauppaan ostamaan eväitä ja palautusjuomia ”kisapäivälle”. Illalla majoituttiin Hetan Majataloon ja sitten taas syömään, sama paikka, sama pöytä ja samat pizzat.  Sitten kämpille pakkaamaan juomareput valmiiksi ja nukkumaan. Ne nukkui joille uni tuli, itsellä vähän koiranunta, koska jännitti niin paljon ja äijät kuorsas naapurihuoneessa.
Tankkausta 
Aamu valkeni ihan hyvän näköisessä juoksusäässä. Vatsat täyteen herkullisella aamupalalla, reput selkään ja kohti bussia. Bussi lähti 8:50 ja heti alkumatkassa tuli vastaan pitkän matkan voittaja. Hirveetä kyytiä oli Espanjan poika juossut. Netistä seurattiin, että Juhanilla ja Markuksella matka taittui myös hyvin. Reilun tunnin ajelun jälkeen saavuttiin lähtöpaikalle Pallakselle. Piinaavaa odotusta ja hermopissalla käyntiä….
Espanjan pojan kova meno sai hymyn huulille
Vihdoin reilu 700 juoksijaa asettui lähtökaaren alle, viimeiset tsemppaukset ja aaltoliikkeet ja matkaan. Totuus valkeni samantien kun reitti lähti kapuamaan kohti Pallaksen huippua. Itse jäin suosiolla häntäpäähän ja lähdin rauhallisesti massan mukana kävellen etenemään. Kauheasti ei ympärille voinut katsella, keskittyminen oli pidettävä omissa jaloissa, että pysyi pysytyssä. Koitin koko matkan muistella Anun ohjeita, että pitää juoda ja syödä usein. Tankkaamisen suhteen kaikki onnistuikin hyvin. Ensimmäiselle huoltopisteelle oli matkaa noin 25 km, jos oikein muistan, ja sinne asti matkanteko sujui aika hyvin. Ylämäet kävellen ja muuten koitin hölkötellä sen mitä maasto antoi myöden. Jalat oli jo polviin asti mudan peitossa, mutta muuten kulki ongelmitta. Jossain matkan varrella kuului Tiimiläisten ulvontaa, mikä sai hymyn huulille. 
Tiimiläinen Pallaksen mäessä. 
Huoltopisteellä näin Anun ja Markot, muut olivat jo menneet. Juomarakko täyteen ja vähän suklaata suuhun ja tietysti pissalle.  Ei muuta kun eteenpäin vaan. Jossain vaiheessa alkoi sitten väsy painaa jaloissa ja mudan täyttämät kengät hingata rakkoja jalkoihin. Totesin että reipas kävely sujuu nopeammin kuin ”ontuvajuoksu”, joten päätin kävellä. Siinä pystyi vähän ihailla sitten maisemiakin ja pari kuvaakin nappasin. Välillä ripsutteli vähän vettä, mutta kokonaisuutena sää suosi koko kisan ajan. Eteneminen tuntui pitkältä ja paikotellen hyvin raskaaltakin, mutta mieli ja fiilis pysyi hyvänä koko ajan. Aina sillon tällön rupattelin jotain muiden kisailijoiden kanssa, mutta pääsääntöisesti olin omassa hyvässä seurassa.  
Kotipolulta ei tätä näe
Viimeisen pitkän nousun ( 3,8 km) jälkeen jalat oli jo aika rikki, joten tunturista alaspäin lähteminen ei tuntunut hyvältä. Jotenkin sieltä kuitenkin könysin alas toiselle ja viimeiselle huoltopisteelle. Lisää suklaata ja äkkiä eteenpäin, itikat yritti syödä hengiltä. Pian huoltopaikan jälkeen alkoi soratie, josta mulle ole kyllä etukäteen sanottu, että se tuntuu pitkältä ja tylsältä siinä vaiheessa matkaa. Mutta eihän se jumankauta loppunut ollenkaan, nyt alko suorastaan vi…..aan. :)  Välillä koitin juosta pikku pätkiä, mutta jalat ei oikein antanut ja oli pakko kävellä. Kengät teki mieli heittää metsään, kun tunsi ettei varpaissa taida olla nahkaa enään ollenkaan. Taistelun jälkeen se soratie loppui ja alkoi viimeinen asfalttisuora, joka kyltin mukaan oli 5 kilometriä, ja ne viimeiset viisi kilometriähän ovat laulunkin mukaan  ”aina pitkät niin" ja niin ne olikin ja niitä oli enemmän kuin 5. Lopulta se maali tuli vastaan!!! Aikaa olin saanut kulumaan huikeat 10 tuntia 55 minuuttia. Pitkä oli taival ja jalat rikki, mutta nyt se oli ohi!! Vaapuin kämpille. Onnittelut Tiimiläisiltä ja suihkuun. Kaikki olivat selvinneet maaliin ja olosuhteisiin nähden vointi oli kaikilla hyvä.

Päättäväisesti maaliin. Kuva: Onevision.fi
Nyt sitten ne palautusjuomat ja jonottamaan poroburgeria kylän ainoalle auki olevalle grillille. Hampurilaiset maistui ja nyt oli jo fiiliskin taas loistava. Anun kanssa mentiin vielä ”yksille” poikien kämppään. Hauskoja juttuja reitin varrelta ja muualtakin olisi riittänyt vaikka aamun asti, mutta nukkumatti alkoi kutsua. Meille selvisi kuitenkin mm. ”kaikkien miesten vessakäyttäytyminen”, PTHYI ! Tästä lisää tiimilenkeillä :)
Aamupalan jälkeen piiiiitkä kotimatka monella paussilla n.14 tuntia. Naurua riitti autossa niin, että vatsalihaksetkin saatiin kipeiksi. (toisilla ne on jo ja toiset alkavat juuri hankkia sixpäkkiä  )
Olen kyllä niin tyytyväinen, että lähdin reissuun muukaan. Kiitos matkaseuralaisille!! Ja Anu, olet huippukuski, ehkä pysäköintiä/peruuttamista voisit Sorvassa vähän harjoitella vielä lisää :)
Terveisiä mökiltä puutarhakeinusta, nyt on ansaittu lepo :)

Eerika

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ylläkseltä Hettaan 134km

2016 olimme tiimiä edustamassa Pallas-Hetta juoksulla 55km ja silloin karmeassa säässä ja huonossa kunnossa taivallettuani päätin osallistua seuraavana vuonna pidemmälle matkalle, eli 134km oli edessä aina Ylläkseltä asti Hettaan...

Hyvissä ajoin kyllä tajusin, että jotain tarttis tehdä tuon taivalluksen eteen, jotta sieltä siedettävästi selviäisi. Kaiken maailman selkä ja persusvaivat olivat vaivanneet pari viime vuotta, mutta nyt ne olin saanut selätettyä jo viime syksynä ja kuntokin on alkanut kohentua mukavasti, mutta kaikkihan tietävät, ettei se sileällä hölkkääminen ihan kauheasti lohduta, kun kiivetään tunturia ylös ja varsinkin tullaan sieltä alas. No, jonkun verran sain kuitenkin käytyä poluilla ja mäissä totuttelemassa, mutta vähäiseksihän se kuitenkin tahtoi jäädä, mutta niinku vaimokin aina sanoo, nin näillä mennään mitä on.

Hyppäsimme keskiviikkoiltana junaan jäsen Juhanin kanssa ja siitähän tuli hieno kokemus molemmille, kun kumpikaan ei ennen ollut matkannut noin pitkää matkaa junalla ja varsinkaan makuuhytissä. Kolaria kohti kolkuteltiin menemään ja untakin tuli yöllä otettua ihan mukavasti. Juhani nyt tosin veti melkosella tunteelle unta palloon yläpetillä ja olisi varmaan nukkunut takaisin Tampereellekin, jos en olisi herättänyt aamupalalle ennen Kolaria. Yöllä asensin molempiin korviin useammat korvatulpat peräkkäin ja yhdet otin sisäisestikin matkatoverin imitoidessa höyryveturia tai maamoottoria. Kolarista siirryimme kätevästi bussilla majapaikkaamme Ylläksen Saaga-hotelliin, joka sijaitsi kisakeskuksen vieressä ja starttikin olisi samaisesta paikasta. Torstai meni päikkärien ja paikkojen verryttelyssä mukavasti ja starttipäivään meidät saatteli vielä Saagan mahtavat pippuripihvit.

Perjantaina aamupalan jälkeen saimme sovittua toisen huoneen luovutuksen myöhemmäksi, joten meillä oli hyvin aikaa sählätä kamojen kanssa. Nappasimme juoksurepun mukaan vaadittuine tavaroineen ja suunnistimme hakemaan numerot hölkälle. Säännöt kertoivat mm. avaruuspeitteen ja vedenpitävän kuoritakin olevan pakollisia. Numerot saikin näyttämällä em. varusteet. Jäsen J joutui ostoksille ensin avaruuspeitteen puuttumisen takia ja sen jälkeen kuoritakkikin tuli hankintalistalle. No, lopulta kaikki me kaksi saimme numerot. Tämän jälkeen menimme laittamaan omat dropbagit ja maaliin tulevat varustekassit kuntoon ennen muiden tiimiläisten saapumista. 55km:n matkalle olivat tulossa Anu, Marko K.,Marko S., Eerika, Mono, Vahtolammi, Tiina Hä¿,Nina H. Tämän ryhmän kanssa käytiin yhdessä viimeisellä aterialle ennen lähtöä ja annoimme ylimääräiset kamamme heidän kyytiin. Majoitus oli muilla Hetassa ja niin meilläkin olisi juoksun jälkeen.

Parasta A-ryhmää

Ennen starttia moikkasimme tuttuja ja poikkesivat Tanja T., ja Petekin vielä moikkaamassa meitiä. Huono uutinen oli se, että Pete ei päässyt starttaamaan kovan kuntokuurin kipeytettyä jalan. Sellaista se vaan joskus on, mutta onneksi ensi vuonna Petekin sitten pääsee.


Startti tapahtui lopulta ja matkaan päästiin klo 18.00. Edessä oli heti hyvä nousu Ylläksen päälle, nousua n.400m. Kivikkoisen nousun jälkeen tulikin heti oikein kunnon alamäkin, kun hyvän tunturille nousun jälkeen sieltä piti tulla alas. Tässä alamäessä huomasi heti sen, että reeniä tarvittaisiin kovasti lisää, kun valitettavasti sen kestäessä reisissä alkoi tuntua. Matkaa ei kuitenkaan ollut enää kuin n. 130km. Reitti jatkui helposti juostavana paria poikkeusta lukuunottamatta 31km:n kohdille, jossa oli toinen huoltopiste. Tähän mennessä mieleen oli jäänyt ei niin miellyttävä Pirunkurun nousu, joka oli sellaista kivikkoa, että huh. Juoksentelin parempieni seurassa aina tuonne toiseen huoltoon asti, mutta sitten oli pakko antaa vauhdissa periksi osittain osaamattomuuteni ja osittain vähäisen polkureenin takia. Nousuakin oli koko reitin n.4000m:tä takana jo hyvä siivu, joten tuntumaa alkoi jo olemaan. Huollossa täytin ekaa kertaa repun rakon, kun en missään nimessä halunnut juoman loppuvan, vaikka kyllähän sitä tuolla pohjoisessa uskaltaa juoda melkein mistä lätäköstä tahansa.
Pirunkuru

Yllästä alas. Kuva: Onevision.fi


Lähdin keskenäni painelemaan kohti seuraavaa huoltoa, joka oli 44km:n paikkeilla. Reitti oli mukavasti edettävää ja hommahan tuntui mukavalta. Saavutin huollon pikkusen alta kuuden tunnin ja tankkasin taas reppuni, söin, join ja painelin matkoihini kohti Rauhalaa n.13km:n päähän. 

Rauhalaa kohti mennessä alkoi jo tuntumaan mäet ja polku. Otin kävelyä ja koitin hölkätä, mutta kintut alkoi lyömään setsuuria. Tässä kohtaa porukkaakin alkoi mennä ohi aina silloin tällöin, kunnes yksi hieno kaveri sattui menemään juuri sopivassa kohdin ohi ja myös hän otti muutaman kävelyaskeleen silloin tällöin ylämäkeen. Tämän kaverin rytmi ja vauhti auttoivat minut hyvään peesiin ja lopulta juoksimme aina Rauhalan huoltoon asti hyvää kyytiä. Rauhalan huollon saavutin hieman yli 7,5:n tunnin taivalluksen jälkeen, matkaa oli taitettuna n.56km. Kiitin kaveria hyvästä rytmityksestä ja peesistä sekä toivotin tsempit loppumatkalle ja jäin jälleen huoltamaan itseäni. 

Rauhalan jälkeen olikin luvassa jo odotettu Pallas, missä oli luvassa aamupuuroa, kuivaa paitaa ja vaikka mitä. Matkaa oli Pallakselle n.20km. Heti huollon jälkeen pysähdyin laittamaan takin päälle, kun ensi kertaa iski kylmyys ja t-paita ei enää riittänyt. Kylmyys johtui jo varmaan osittain ehkä vähäisestä energiastakin. Meno jatkui ja maasto muuttui todella vetiseksi ja suon reunaa painellessa sai kierrellä suurempia vetisiä alueita aikas huolella. Vetisyyden lisäksi reitti muuttui melkoisen juurakkoiseksi, joten ihan niin mukavaa ei aina ollut. Se mikä oli hyvää, niin hyttysiä ei juurikaan ollut koko matkalla. Mahtui tähän väliin hienojakin maisemia ja parempaa polkuakin, ei pelkästään suota, mutta tämä väli oli kyllä ainakin minun mielestä koko juoksun ikävin. Pallakselle saavuin 11,5 tunnin taivalluksen jälkeen. Matkaa oli takana n.77km. Ennen Pallaksen huoltoa sain parhaat tsempit eräältä valkoiselta koiralta, joka nätisti kajautti ilmoille hienon hienot ulvonnat. :-)

Huollossa kaivoin dropbagistäni kuivat sukat, vaseliinin ja kuivan T-paidan. Rasvasin jalat, vaihdoin paidan ja sukat, jonka jälkeen oli vuorossa kauan odotettu aamupuuro sekä paistettu kuraläppä jaffan kera. Ehdottomasti paras kuraläppä minkä olen ikinä syönyt! Tankkasin repun juomavarat, otin dropbagista evästä loppumatkaa varten ja aloin tekemään lähtöä. Tähän huoltoon hujahti lopulta aikaa n.30min., kun kiire ei enää ollut. 

Huollosta oli melko komiaa lähteä, kun lämmitin oli puhaltanut teltan oikein mukavaksi kahvit, pitsat yms. tuoksuivat ja sitten ulkopuolella odotti Pallastunturi, jonka ensimmäinen nousu lienee n.200M:n luokkaa. No, ei muuta kuin matkaan! Liike ei ollut enää ollenkaan pantterimainen, vaan enemmänkin pingviiniä muistutti meno. Hissukseen nousin Pallaksen päälle ja jatkoin kivikkoista matkaa seuraavaa huippua kohti. Tässä kohtaa jokainen askel alkoi sattumaan. Reidet olivat jo aivan valmiit sekä oikea nilkka ja päkiä ilmoittelivat vatustavansa tunturihölkää. Muutaman kilometrin jälkeen sain seurakseni kaksi loistavaa juoksijaa, joiden kanssa matkaa lähdin taittamaan kohti Hannukurun huoltoa. Pallas-Hannukuru väli oli n.25km. Siinä sitä mennä körköteltiin kaikki yhtä kankeina, mutta päättäväisinä eteenpäin. Näillä paikkeilla, kun vauhti hiipui hiipumistaan, aloin hypätä puskassa melko usein. Ei siis mitään ongelmaa, mutta hikoileminen väheni ja juominen jatkui, niin ei auta kun käydä puskassa. Olimme menneet Sioskuruun asti, josta huoltoon oli vielä n.6km, päätin jättäytyä suosista taivalluskavereistani, koska en tahtonut enää pysyä heidän hurjassa n.4km/h vauhdissa. Jalat olivat suoraan sanoen täysin paskana ja kipu tuntui joka askeleella. Sioskurun kämppä tuli passelisti vastaa, jonne minä sitten hyppäsin. Pistin kellon soittamaan 10min päästä, otin repusta särkylääkettä ja nostin jalat ylös. Tuo tauko + kofeiini auttoivatkin sitten hommaa todella paljon. Liikkeelle lähdettyäni huomasin nopeasti kuinka pystyin pitämään taas vauhtia paljon paremmin ja pääkin oli taas mukana ilman mitään keskeyttämismietteitä. Hannukurun huollossa näin jälleen parivaljakon, jonka kanssa oli niin mukava matkaa taittaa. Jäin heistä vielä, kun jäin itseäni huoltamaan. Huollossa lätisin loistavien huoltajien kanssa muutamia sanoja ja tankkasin taas itseni ja repun. Tähän 25km:n kului aikaa miltei 6 tuntia. Nyt edessä olisi enää yksi huotopiste ja sinne matkaa n.18km. Ei kun menox!

Tässä maastossa ei juoksijapoikaa välttämättä laulata.


Sain muutaman kilometrin päästä kaverini kiinni ja jäin käppäilemään heidän kanssaan. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi kannattanut antaa mennä, kun tuossa kohtaa jalka vielä nousi. Tosin eipä tuolla väliä ole onko tulos 23h vai 24h. Siinä sitä mennä pätkittiin, kunnes jalat alkoivat taas vastustaa ihan vaan kunnolla. Maisemat onneksi antoivat voimia jatkaa vielä muutamia kilometrejä, mutta muuten oli tunnelma hieman maissa meikäläisellä. Kun aloimme lähestyä Pyhäkeron viimeistä, mutta pitkää nousua, oli minun taas jättäydyttävä kavareistani. Heitin repun selästä ja pistin muutamaksi minuutiksi selälleni maahan jalat kohti taivasta. Tästä näreestä jatkoin sitten matkaa Pyhäkeron juurelle, jossa toistin autiotuvan terassilla jalkojen noston. Terassilla istui pari muutakin juoksijaa keräten pari minuuttia voimia ennen nousua. Kaverit puhuivat, että ollaan aika korkealla. Itsellä kun ei korvien välissä taaskaan liikkunut oikein mitään, niin ajattelin aluksi, että korkeellahan sitä täällä tunturissa ollaan, mutta puhuivatkin sijoituksista. Veikkailivat sijoituksen olevan 30 sakissa. Itsellä oli ajatus, että sijoitus on jotain sata ja vaikka oli kaksisataa, ei kiinnosta, kunhan täältä pääsisi pois. Pää vaan on joskus tälläinen, kun on väsynyt. 

Lähdin nousemaan Pyhäkerolle sen n.300m:n nousua, joka on suht loiva kestäen melkein 4km. Keron päältä sitten alkoikin todella herkullinen laskeutuminen kipeillä jaloilla. Alastulo tuntui vaan kestävän ja kestävän, mutta lopulta saavutin sen viimeisen huollon, josta matkaa oli maaliin 13km ja sillä matkalla ei enää tarvinnut nousta eikä laskea, koska se matka mennään melkein kokonaan tietä pitkin. Nautin huollosta vielä vähän evästä, kiittelin hyvästä huollosta ja jatkoin matkaa. 

Tieosuudella kinkkasin muutamia kilometrejä samalla tyylillä etenevän kaverin kanssa. Ennen viimeistä viittä kilometriä taisin saada aikaiseksi ainakin kilometrin yhtäjaksoisen pingviinimarssin/hölkän. Päästyäni asvalttitielle, mitä siis oli 5km ennen maalia, oli eväät syöty kyllä melko selkeästi. En enää pystynyt kuin pari tolpan väliä kinkkaamaan ja lopulta kävelin sauvojen kanssa maaliin asti. Pari kilometriä ennen maalia vastaan tuli Pete, joka tsemppasi vielä. Pieni tutun naaman näkeminen helpotti ja myös se helpotti, että lupauksista huolimatta Petellä oli vaatteet päällään. 

Vihdoin saavuin maaliin, jossa sitten alkoi aikasmoinen heikotus ja sehän vei vällyjen väliin horkasta täristen ensiavun puolelle. Siellä sitten liemiä sisäistäen menikin parisen tuntia, mutta ei siinä mitään kummallista ollut. Koko matkan olin pystynyt hyvin syömään ja juomaan, mutta en sitten tiedä tiheästä puskassa hyppäämisestä, että tuliko nesteet sitten vaan suoraan läpi. Kaikki suolat ja mineraalit oli kyllä käytössä, mutta....

Loppuaika 23:35. Paljon mäkiä ja polkuja lisää samalla jääräpäisyydellä, niin ajasta saa pois varmasti paljonkin, mutta tällä valmistautumisella pitää olla todella tyytyväinen, että homman sai menemään läpi.

Lopulta kävelin hissukseen majapaikkaamme Hetan majataloon suihkuun ja lepimään. Illalla muut kävivät vielä Hetan parhaalla grillillä syömässä ja rakas vaimoni toi minullekin sieltä pari loistavaa ja isoa porohampurilaista. Toisen nielaisin heti ja toisesta otin haukun ennen nukahtamista. Aamuyöstä heräsin ja kamala nälkä oli taas ja himoitsin hampparin jämää, mutta ajattelin, etten herätä muita rapistelemalla pussia. Helpotuksen tarjosi huoneen parvella nukkuneet tiimitoverit, joista toinen alkoi rouskuttamaan jotain näkkileipäänsä, jolloin iskin itsekin kiinni tuohon ihanaiseen kylmään burgeriin.

Sunnuntai menikin sitten kotiin ajellessa. Itse en pystynyt kuin istumaan paikallaan ja nauramaan koko matkan tiimitovereiden jutuille.

Tähän väliin on pakko mainostaa X-Socks sukkia. Juoksen aina kaikki matkat ja alustat mukaan lukien vain em.sukilla ja mitään ongelmia ei ikinään ole, ei myöskään nyt. Ei rakon rakkoa, ei hiertymiä jne. Maailman parhaat sukat!!

Kiitos kaikille kanssajuoksijoille, joiden kanssa sain matkaa taittaa! Kiitos omille rakkaille tiimitoveireille, kun olitte mukana tällä nautinnollisella reissulla. Toivottavasti kaikki nauttivat kokemuksistaan koko rahan edestä.

Markus  

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Pirkan soutu

Pirkan soutuun on taas menossa iloisia ja viimeistään veneessä onnellisia tiimiläisiä. Hommahan on tutusti se, että toinen aalto kutsuu ja siitäkin tarvitsee maksaa. Hoidathan oman osallistumismaksusi hyvissä ajoin seuraavilla tiedoilla.

Saaja: Pirkan soutu
Tili: FI47 1443 3000 1140 14
Viite: 95316
Summa: 45€

Veneeseen lähtevät nauttimaan:
Anu
Teija V.
Mari J.
Sanni
Simo
Kirsi T.-K-a
Harri L.
Tiina Hä¿
Eerika
Henna
MArko S.
Anne R.-T.
Ilona
Jari N.

Varalla: Markus (ei hätää, vaikka kaikki pääsisivät matkaan)