Ylläkseltä Hettaan 134km

2016 olimme tiimiä edustamassa Pallas-Hetta juoksulla 55km ja silloin karmeassa säässä ja huonossa kunnossa taivallettuani päätin osallistua seuraavana vuonna pidemmälle matkalle, eli 134km oli edessä aina Ylläkseltä asti Hettaan...

Hyvissä ajoin kyllä tajusin, että jotain tarttis tehdä tuon taivalluksen eteen, jotta sieltä siedettävästi selviäisi. Kaiken maailman selkä ja persusvaivat olivat vaivanneet pari viime vuotta, mutta nyt ne olin saanut selätettyä jo viime syksynä ja kuntokin on alkanut kohentua mukavasti, mutta kaikkihan tietävät, ettei se sileällä hölkkääminen ihan kauheasti lohduta, kun kiivetään tunturia ylös ja varsinkin tullaan sieltä alas. No, jonkun verran sain kuitenkin käytyä poluilla ja mäissä totuttelemassa, mutta vähäiseksihän se kuitenkin tahtoi jäädä, mutta niinku vaimokin aina sanoo, nin näillä mennään mitä on.

Hyppäsimme keskiviikkoiltana junaan jäsen Juhanin kanssa ja siitähän tuli hieno kokemus molemmille, kun kumpikaan ei ennen ollut matkannut noin pitkää matkaa junalla ja varsinkaan makuuhytissä. Kolaria kohti kolkuteltiin menemään ja untakin tuli yöllä otettua ihan mukavasti. Juhani nyt tosin veti melkosella tunteelle unta palloon yläpetillä ja olisi varmaan nukkunut takaisin Tampereellekin, jos en olisi herättänyt aamupalalle ennen Kolaria. Yöllä asensin molempiin korviin useammat korvatulpat peräkkäin ja yhdet otin sisäisestikin matkatoverin imitoidessa höyryveturia tai maamoottoria. Kolarista siirryimme kätevästi bussilla majapaikkaamme Ylläksen Saaga-hotelliin, joka sijaitsi kisakeskuksen vieressä ja starttikin olisi samaisesta paikasta. Torstai meni päikkärien ja paikkojen verryttelyssä mukavasti ja starttipäivään meidät saatteli vielä Saagan mahtavat pippuripihvit.

Perjantaina aamupalan jälkeen saimme sovittua toisen huoneen luovutuksen myöhemmäksi, joten meillä oli hyvin aikaa sählätä kamojen kanssa. Nappasimme juoksurepun mukaan vaadittuine tavaroineen ja suunnistimme hakemaan numerot hölkälle. Säännöt kertoivat mm. avaruuspeitteen ja vedenpitävän kuoritakin olevan pakollisia. Numerot saikin näyttämällä em. varusteet. Jäsen J joutui ostoksille ensin avaruuspeitteen puuttumisen takia ja sen jälkeen kuoritakkikin tuli hankintalistalle. No, lopulta kaikki me kaksi saimme numerot. Tämän jälkeen menimme laittamaan omat dropbagit ja maaliin tulevat varustekassit kuntoon ennen muiden tiimiläisten saapumista. 55km:n matkalle olivat tulossa Anu, Marko K.,Marko S., Eerika, Mono, Vahtolammi, Tiina Hä¿,Nina H. Tämän ryhmän kanssa käytiin yhdessä viimeisellä aterialle ennen lähtöä ja annoimme ylimääräiset kamamme heidän kyytiin. Majoitus oli muilla Hetassa ja niin meilläkin olisi juoksun jälkeen.

Parasta A-ryhmää

Ennen starttia moikkasimme tuttuja ja poikkesivat Tanja T., ja Petekin vielä moikkaamassa meitiä. Huono uutinen oli se, että Pete ei päässyt starttaamaan kovan kuntokuurin kipeytettyä jalan. Sellaista se vaan joskus on, mutta onneksi ensi vuonna Petekin sitten pääsee.

Startti tapahtui lopulta ja matkaan päästiin klo 18.00. Edessä oli heti hyvä nousu Ylläksen päälle, nousua n.400m. Kivikkoisen nousun jälkeen tulikin heti oikein kunnon alamäkin, kun hyvän tunturille nousun jälkeen sieltä piti tulla alas. Tässä alamäessä huomasi heti sen, että reeniä tarvittaisiin kovasti lisää, kun valitettavasti sen kestäessä reisissä alkoi tuntua. Matkaa ei kuitenkaan ollut enää kuin n. 130km. Reitti jatkui helposti juostavana paria poikkeusta lukuunottamatta 31km:n kohdille, jossa oli toinen huoltopiste. Tähän mennessä mieleen oli jäänyt ei niin miellyttävä Pirunkurun nousu, joka oli sellaista kivikkoa, että huh. Juoksentelin parempieni seurassa aina tuonne toiseen huoltoon asti, mutta sitten oli pakko antaa vauhdissa periksi osittain osaamattomuuteni ja osittain vähäisen polkureenin takia. Nousuakin oli koko reitin n.4000m:tä takana jo hyvä siivu, joten tuntumaa alkoi jo olemaan. Huollossa täytin ekaa kertaa repun rakon, kun en missään nimessä halunnut juoman loppuvan, vaikka kyllähän sitä tuolla pohjoisessa uskaltaa juoda melkein mistä lätäköstä tahansa.

Pirunkuru

Yllästä alas. Kuva: Onevision.fi

Lähdin keskenäni painelemaan kohti seuraavaa huoltoa, joka oli 44km:n paikkeilla. Reitti oli mukavasti edettävää ja hommahan tuntui mukavalta. Saavutin huollon pikkusen alta kuuden tunnin ja tankkasin taas reppuni, söin, join ja painelin matkoihini kohti Rauhalaa n.13km:n päähän. 

Rauhalaa kohti mennessä alkoi jo tuntumaan mäet ja polku. Otin kävelyä ja koitin hölkätä, mutta kintut alkoi lyömään setsuuria. Tässä kohtaa porukkaakin alkoi mennä ohi aina silloin tällöin, kunnes yksi hieno kaveri sattui menemään juuri sopivassa kohdin ohi ja myös hän otti muutaman kävelyaskeleen silloin tällöin ylämäkeen. Tämän kaverin rytmi ja vauhti auttoivat minut hyvään peesiin ja lopulta juoksimme aina Rauhalan huoltoon asti hyvää kyytiä. Rauhalan huollon saavutin hieman yli 7,5:n tunnin taivalluksen jälkeen, matkaa oli taitettuna n.56km. Kiitin kaveria hyvästä rytmityksestä ja peesistä sekä toivotin tsempit loppumatkalle ja jäin jälleen huoltamaan itseäni. 

Rauhalan jälkeen olikin luvassa jo odotettu Pallas, missä oli luvassa aamupuuroa, kuivaa paitaa ja vaikka mitä. Matkaa oli Pallakselle n.20km. Heti huollon jälkeen pysähdyin laittamaan takin päälle, kun ensi kertaa iski kylmyys ja t-paita ei enää riittänyt. Kylmyys johtui jo varmaan osittain ehkä vähäisestä energiastakin. Meno jatkui ja maasto muuttui todella vetiseksi ja suon reunaa painellessa sai kierrellä suurempia vetisiä alueita aikas huolella. Vetisyyden lisäksi reitti muuttui melkoisen juurakkoiseksi, joten ihan niin mukavaa ei aina ollut. Se mikä oli hyvää, niin hyttysiä ei juurikaan ollut koko matkalla. Mahtui tähän väliin hienojakin maisemia ja parempaa polkuakin, ei pelkästään suota, mutta tämä väli oli kyllä ainakin minun mielestä koko juoksun ikävin. Pallakselle saavuin 11,5 tunnin taivalluksen jälkeen. Matkaa oli takana n.77km. Ennen Pallaksen huoltoa sain parhaat tsempit eräältä valkoiselta koiralta, joka nätisti kajautti ilmoille hienon hienot ulvonnat. :-)

Huollossa kaivoin dropbagistäni kuivat sukat, vaseliinin ja kuivan T-paidan. Rasvasin jalat, vaihdoin paidan ja sukat, jonka jälkeen oli vuorossa kauan odotettu aamupuuro sekä paistettu kuraläppä jaffan kera. Ehdottomasti paras kuraläppä minkä olen ikinä syönyt! Tankkasin repun juomavarat, otin dropbagista evästä loppumatkaa varten ja aloin tekemään lähtöä. Tähän huoltoon hujahti lopulta aikaa n.30min., kun kiire ei enää ollut. 

Huollosta oli melko komiaa lähteä, kun lämmitin oli puhaltanut teltan oikein mukavaksi kahvit, pitsat yms. tuoksuivat ja sitten ulkopuolella odotti Pallastunturi, jonka ensimmäinen nousu lienee n.200M:n luokkaa. No, ei muuta kuin matkaan! Liike ei ollut enää ollenkaan pantterimainen, vaan enemmänkin pingviiniä muistutti meno. Hissukseen nousin Pallaksen päälle ja jatkoin kivikkoista matkaa seuraavaa huippua kohti. Tässä kohtaa jokainen askel alkoi sattumaan. Reidet olivat jo aivan valmiit sekä oikea nilkka ja päkiä ilmoittelivat vatustavansa tunturihölkää. Muutaman kilometrin jälkeen sain seurakseni kaksi loistavaa juoksijaa, joiden kanssa matkaa lähdin taittamaan kohti Hannukurun huoltoa. Pallas-Hannukuru väli oli n.25km. Siinä sitä mennä körköteltiin kaikki yhtä kankeina, mutta päättäväisinä eteenpäin. Näillä paikkeilla, kun vauhti hiipui hiipumistaan, aloin hypätä puskassa melko usein. Ei siis mitään ongelmaa, mutta hikoileminen väheni ja juominen jatkui, niin ei auta kun käydä puskassa. Olimme menneet Sioskuruun asti, josta huoltoon oli vielä n.6km, päätin jättäytyä suosista taivalluskavereistani, koska en tahtonut enää pysyä heidän hurjassa n.4km/h vauhdissa. Jalat olivat suoraan sanoen täysin paskana ja kipu tuntui joka askeleella. Sioskurun kämppä tuli passelisti vastaa, jonne minä sitten hyppäsin. Pistin kellon soittamaan 10min päästä, otin repusta särkylääkettä ja nostin jalat ylös. Tuo tauko + kofeiini auttoivatkin sitten hommaa todella paljon. Liikkeelle lähdettyäni huomasin nopeasti kuinka pystyin pitämään taas vauhtia paljon paremmin ja pääkin oli taas mukana ilman mitään keskeyttämismietteitä. Hannukurun huollossa näin jälleen parivaljakon, jonka kanssa oli niin mukava matkaa taittaa. Jäin heistä vielä, kun jäin itseäni huoltamaan. Huollossa lätisin loistavien huoltajien kanssa muutamia sanoja ja tankkasin taas itseni ja repun. Tähän 25km:n kului aikaa miltei 6 tuntia. Nyt edessä olisi enää yksi huotopiste ja sinne matkaa n.18km. Ei kun menox!

Tässä maastossa ei juoksijapoikaa välttämättä laulata.

Sain muutaman kilometrin päästä kaverini kiinni ja jäin käppäilemään heidän kanssaan. Jälkikäteen ajateltuna minun olisi kannattanut antaa mennä, kun tuossa kohtaa jalka vielä nousi. Tosin eipä tuolla väliä ole onko tulos 23h vai 24h. Siinä sitä mennä pätkittiin, kunnes jalat alkoivat taas vastustaa ihan vaan kunnolla. Maisemat onneksi antoivat voimia jatkaa vielä muutamia kilometrejä, mutta muuten oli tunnelma hieman maissa meikäläisellä. Kun aloimme lähestyä Pyhäkeron viimeistä, mutta pitkää nousua, oli minun taas jättäydyttävä kavareistani. Heitin repun selästä ja pistin muutamaksi minuutiksi selälleni maahan jalat kohti taivasta. Tästä näreestä jatkoin sitten matkaa Pyhäkeron juurelle, jossa toistin autiotuvan terassilla jalkojen noston. Terassilla istui pari muutakin juoksijaa keräten pari minuuttia voimia ennen nousua. Kaverit puhuivat, että ollaan aika korkealla. Itsellä kun ei korvien välissä taaskaan liikkunut oikein mitään, niin ajattelin aluksi, että korkeellahan sitä täällä tunturissa ollaan, mutta puhuivatkin sijoituksista. Veikkailivat sijoituksen olevan 30 sakissa. Itsellä oli ajatus, että sijoitus on jotain sata ja vaikka oli kaksisataa, ei kiinnosta, kunhan täältä pääsisi pois. Pää vaan on joskus tälläinen, kun on väsynyt. 

Lähdin nousemaan Pyhäkerolle sen n.300m:n nousua, joka on suht loiva kestäen melkein 4km. Keron päältä sitten alkoikin todella herkullinen laskeutuminen kipeillä jaloilla. Alastulo tuntui vaan kestävän ja kestävän, mutta lopulta saavutin sen viimeisen huollon, josta matkaa oli maaliin 13km ja sillä matkalla ei enää tarvinnut nousta eikä laskea, koska se matka mennään melkein kokonaan tietä pitkin. Nautin huollosta vielä vähän evästä, kiittelin hyvästä huollosta ja jatkoin matkaa. 

Tieosuudella kinkkasin muutamia kilometrejä samalla tyylillä etenevän kaverin kanssa. Ennen viimeistä viittä kilometriä taisin saada aikaiseksi ainakin kilometrin yhtäjaksoisen pingviinimarssin/hölkän. Päästyäni asvalttitielle, mitä siis oli 5km ennen maalia, oli eväät syöty kyllä melko selkeästi. En enää pystynyt kuin pari tolpan väliä kinkkaamaan ja lopulta kävelin sauvojen kanssa maaliin asti. Pari kilometriä ennen maalia vastaan tuli Pete, joka tsemppasi vielä. Pieni tutun naaman näkeminen helpotti ja myös se helpotti, että lupauksista huolimatta Petellä oli vaatteet päällään. 

Vihdoin saavuin maaliin, jossa sitten alkoi aikasmoinen heikotus ja sehän vei vällyjen väliin horkasta täristen ensiavun puolelle. Siellä sitten liemiä sisäistäen menikin parisen tuntia, mutta ei siinä mitään kummallista ollut. Koko matkan olin pystynyt hyvin syömään ja juomaan, mutta en sitten tiedä tiheästä puskassa hyppäämisestä, että tuliko nesteet sitten vaan suoraan läpi. Kaikki suolat ja mineraalit oli kyllä käytössä, mutta....

Loppuaika 23:35. Paljon mäkiä ja polkuja lisää samalla jääräpäisyydellä, niin ajasta saa pois varmasti paljonkin, mutta tällä valmistautumisella pitää olla todella tyytyväinen, että homman sai menemään läpi.

Lopulta kävelin hissukseen majapaikkaamme Hetan majataloon suihkuun ja lepimään. Illalla muut kävivät vielä Hetan parhaalla grillillä syömässä ja rakas vaimoni toi minullekin sieltä pari loistavaa ja isoa porohampurilaista. Toisen nielaisin heti ja toisesta otin haukun ennen nukahtamista. Aamuyöstä heräsin ja kamala nälkä oli taas ja himoitsin hampparin jämää, mutta ajattelin, etten herätä muita rapistelemalla pussia. Helpotuksen tarjosi huoneen parvella nukkuneet tiimitoverit, joista toinen alkoi rouskuttamaan jotain näkkileipäänsä, jolloin iskin itsekin kiinni tuohon ihanaiseen kylmään burgeriin.

Sunnuntai menikin sitten kotiin ajellessa. Itse en pystynyt kuin istumaan paikallaan ja nauramaan koko matkan tiimitovereiden jutuille.

Tähän väliin on pakko mainostaa X-Socks sukkia. Juoksen aina kaikki matkat ja alustat mukaan lukien vain em.sukilla ja mitään ongelmia ei ikinään ole, ei myöskään nyt. Ei rakon rakkoa, ei hiertymiä jne. Maailman parhaat sukat!!

Kiitos kaikille kanssajuoksijoille, joiden kanssa sain matkaa taittaa! Kiitos omille rakkaille tiimitoveireille, kun olitte mukana tällä nautinnollisella reissulla. Toivottavasti kaikki nauttivat kokemuksistaan koko rahan edestä.

Markus  

Kuvia reissusta