Olen harrastanut lenkkeilyä aktiivisesti nyt pari vuotta,
ennenkin hieman liikuntaa mutta ei ihan joka viikko eikä juoksua lainkaan.
Lenkit ovat pikkuhiljaa pidentyneet ja vauhti parantunut. Joitakin
lappujuoksuja on takana ja Berliinin puolimaraton tulisi olemaan elämäni toinen
puolimaraton.
Aprillipäivänä lauantaina aamuyöllä puhelin herätti noin
kolmen aikaan, pikainen aamukahvi ja matkaan oman auton kyydissä kohti
Tampereen linja-autoasemaa. Juna olisi ollut mukavampi kyyti Vantaalle
lentoasemalle mutta yöllä ei niitä kulje.
Lento Berliiniin Tegelin kentälle lähti noin kahdeksan
aikoihin. Meitä nousi pieni juoksuun hurahtanut kaveriporukka koneeseen. Syksy
ja talvi oli yritetty lenkkeillä, käydä salilla ja uimassa. Nyt oli käsillä se
suuri päivä jolloin odotettu matka kohti Berliinin puolimaratonia alkoi!
Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen oltiin jo Berliinin
kentällä iloisina odottamassa matkalaukkuja. Odotettiin ja odotettiin kunnes
laukut alkoivat hihnalta loppua. Ei oltu ainoita! Noin sata muutakin henkilöä
oli samassa tilanteessa.
Samassa koneessa oli matkannut joku jokiristeilylle
suuntaava isohko ryhmä eläkeläisiä ja hekin jäivät ilman matkalaukkujaan.
Heidän matkanjohtajansa alkoi selvittää puuttuvien matkatavaroiden arvoitusta
joten jäimme toiveikkaina odottamaan.
Kävi jo mielessä, että ainakin tutut jalkaan mukautuneet
juoksukengät olisi ollut viisasta ottaa käsimatkatavaroihin, vaatteet on
ostettavissa mutta vastaavia kenkiä ei saa.
Puolen tunnin odottelun jälkeen selvisi että matkalaukut
eivät olleet jääneet Vantaalle mikä oli varsin helpottava tieto! Ehkä tavarat
löytyvät jostain valtavan rahtiterminaalin uumenista?
Aika kävi pitkäksi, joten ilmoitimme palaavamme tunnin
päästä ja lähdimme kiertelemään kauppoja ja syömään toiseen terminaaliin.
Tämän jälkeen meidät ohjattiin rakennuksen ulkopuolelle jossa
laukut olivat, jakelu tapahtui nimenhuuto systeemillä laukuissa olevan
viivakoodin perusteella. Ihmiset pysyivät rauhallisina vaikkakin jotain pientä
jupinaa saksalaisesta täsmällisyydestä kuului. Ihme sinänsä sillä lähes kolmen
tunnin viivästys tuosta tuli.
Kuljetus kaupunkiin oli ollut ja mennyt mutta kentältä pääsi
kaupunkiin bussilla kätevästi. Pikainen majoittuminen hotelliin ja metrolla
kuuden aseman välimatka noutamaan juoksunumeroa ja chippiä jotka olivat haettavissa
urheilutarvikemessujen yhteydestä.
Näytteilleasettajia oli valtavasti, myynnissä oli kaikkea
juoksuun liittyvää melko kohtuulliseen hintaan. Silmiinpistävän useat kävelivät oluttuoppi
kädessä, ihmettelin voiko tänään ryystää noin olutta ja huomenna aamupäivällä juosta,
kunnes tajusin, että se onkin alkoholitonta. Joitakin pieniä viime hetken ei
niin välttämättömiä heräteostoksia tuli tietenkin tehtyä.
Hotellille paluumatkalla olimme nälkäisiä, joten etsimme
ruokapaikan jossa tankkasimme salaatteja ja hyvää pastapitoista ruokaa. Hotellilla
venyttelyjä ja aikaisin nukkumaan.
Aamiaisella oli kymmenillä jo juoksukamppeet yllä, vaikka
mitään kiirettä ei ollutkaan. Ehkä odotettavissa oleva startti jo jännitti?
Kymmenen maissa lähdimme kävellen vajaan kilometrin päähän lähtöpaikalle johon
juoksijoita olikin valtavasti liikkeellä. Vaikka olikin ennakkotieto
30 000 juoksijasta, ihmismäärän näkeminen oli silti yllätys.
Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme lähtöryhmät ja asetuimme
odottamaan starttia. Aikaa kun oli, niin yritimme ottaa kuvia suuresta
väkijoukosta Aleksanderplatz´n aukiolla.
Lopulta lähtö tapahtui, joukko alkoi madella välillä
pysähdellen kohti lähtöviivaa jonne pääsy kesti joitakin minuutteja. Sitten se
alkoi, se johon oli kauan valmistauduttu, se juoksu! Alussa tuntui, että
vauhtia on melkeinpä liikaakin, odottelu purkautui keveinä jalkoina. Ihmiset hymyilivät,
tuntui että kaikki olivat ainakin jonkinlaisia ystäviä keskenään. Yhteinen
harrastus, yhteinen ajatus, melkeinpä samalaiset kamppeet ja samanlaisuus
muutenkin.
Juostavana oli vain yksi kierros, suuren kaupungin
nähtävyydeltä toiselle. Olisipa ollut aikaa ennalta tutustua noihin kaikkiin
huomattaviin rakennuksiin, muistomerkkeihin ja niiden historiaan. Tien toinen
puoli oli koko matkan suljettu vain juoksuntapahtuman käyttöön. Alusta oli
hyvää kuivaa asfalttia. Risteyskohtiin oli maalattu kolme vihreää viivaa jotka
ohjasivat oikeaan suuntaan.
Tunnelma oli melkeinpä huumaava, koko matkan oli kannustajia
hurraamassa ja heiluttamassa kylttejä, suuria ilmapallo sydämiä, jänisräikkiä
tms. Miehiä, naisia, lapsia, nuoria ja vanhoja. Täytyy tunnustaa, että kuulumme
jäykkään havumetsien kansaan. Ei, ei tuollaista tapahdu Suomessa, olemme niin hiljaisia
ja muutenkin erilaisia.
Usein teiden risteyksissä oli erilaisia bändejä soittamassa
sopivaa eteenpäin vievää musiikkia varsin kuuluvasti. Heilutimme heille, osa
heistä kykeni jopa vastamaan tähän soittamisen lomassa. Huoltoa oli noin viiden
kilometrin välein, vettä, urheilujuomaa, banaanin puolikkaita, ensiapua
tarvitseville sekä bajamajoja.
Juoksu tuntui helpolta, tosin olimme sopineet rauhallisesta
etenemisestä ja pysyttelimme samassa vauhdissa mitä muutkin. Vasta viimeisillä
kilometreillä alkoi näkyä uupuneita juoksijoita joita ohittelimme.
16 kilometrin opasteen kohdalla nuorehko nainen vieressä
kysyi minulta jotain saksaksi jota en ymmärtänyt. Pyysin toistamaan englanniksi
jolloin selvisi, että tiedustelee ollaanko juostu tuon verran vai onko 16 km
vielä jäljellä? Hieman jäi arveluttamaan, miten on noin sekaisin ja silti puhuu
ja juoksee ihan hyvissä voimissa!
Viimeiseen kaarteeseen oli kerääntynyt kannustusjoukkoja
sankoin joukoin hurraamaan ja heittelemään värikästä paperisilppua. Tunne oli mieletön
kun sai juosta tämän kannustuksen saattelemana! He hurrasivat minulle – juuri
minulle! Voittajafiilis!! Maalissa vielä ripustettiin mitalit kaulaan!
Chippi oli sidottu kengän nauhoihin. Oli virhe istua maahan
sitä irrottamaan, sillä nousu siitä ylös tuntui melko lailla jäykälle. Tuli
ajatus, että nyt jos koskaan pitää jaksaa kohta kunnolla venytellä.
Seuraavana päivänä ennen kotiin lähtöä kävimme Berliinin
kiertoajelulla ja erään hyvin korkean hotellin kattoterassilla josta näkyi
rakennuksia silmänkantamattomiin asti. Tuli mieleen, että tässä kaupungissa
ympäristöineen saattaa olla yhtä paljon rakennuksia ja taloudellista omaisuutta
kuin koko Suomessa yhteensä.
Nyt ajatukset kohti uusia lenkkejä, retkiä ja juoksuja!