Berliinin puolimaraton by Keijo M.

Olen harrastanut lenkkeilyä aktiivisesti nyt pari vuotta, ennenkin hieman liikuntaa mutta ei ihan joka viikko eikä juoksua lainkaan. Lenkit ovat pikkuhiljaa pidentyneet ja vauhti parantunut. Joitakin lappujuoksuja on takana ja Berliinin puolimaraton tulisi olemaan elämäni toinen puolimaraton.

Aprillipäivänä lauantaina aamuyöllä puhelin herätti noin kolmen aikaan, pikainen aamukahvi ja matkaan oman auton kyydissä kohti Tampereen linja-autoasemaa. Juna olisi ollut mukavampi kyyti Vantaalle lentoasemalle mutta yöllä ei niitä kulje.

Lento Berliiniin Tegelin kentälle lähti noin kahdeksan aikoihin. Meitä nousi pieni juoksuun hurahtanut kaveriporukka koneeseen. Syksy ja talvi oli yritetty lenkkeillä, käydä salilla ja uimassa. Nyt oli käsillä se suuri päivä jolloin odotettu matka kohti Berliinin puolimaratonia alkoi!

Vajaan kolmen tunnin lennon jälkeen oltiin jo Berliinin kentällä iloisina odottamassa matkalaukkuja. Odotettiin ja odotettiin kunnes laukut alkoivat hihnalta loppua. Ei oltu ainoita! Noin sata muutakin henkilöä oli samassa tilanteessa.

Samassa koneessa oli matkannut joku jokiristeilylle suuntaava isohko ryhmä eläkeläisiä ja hekin jäivät ilman matkalaukkujaan. Heidän matkanjohtajansa alkoi selvittää puuttuvien matkatavaroiden arvoitusta joten jäimme toiveikkaina odottamaan.

Kävi jo mielessä, että ainakin tutut jalkaan mukautuneet juoksukengät olisi ollut viisasta ottaa käsimatkatavaroihin, vaatteet on ostettavissa mutta vastaavia kenkiä ei saa.

Puolen tunnin odottelun jälkeen selvisi että matkalaukut eivät olleet jääneet Vantaalle mikä oli varsin helpottava tieto! Ehkä tavarat löytyvät jostain valtavan rahtiterminaalin uumenista?

Aika kävi pitkäksi, joten ilmoitimme palaavamme tunnin päästä ja lähdimme kiertelemään kauppoja ja syömään toiseen terminaaliin.

Tämän jälkeen meidät ohjattiin rakennuksen ulkopuolelle jossa laukut olivat, jakelu tapahtui nimenhuuto systeemillä laukuissa olevan viivakoodin perusteella. Ihmiset pysyivät rauhallisina vaikkakin jotain pientä jupinaa saksalaisesta täsmällisyydestä kuului. Ihme sinänsä sillä lähes kolmen tunnin viivästys tuosta tuli.

Kuljetus kaupunkiin oli ollut ja mennyt mutta kentältä pääsi kaupunkiin bussilla kätevästi. Pikainen majoittuminen hotelliin ja metrolla kuuden aseman välimatka noutamaan juoksunumeroa ja chippiä jotka olivat haettavissa urheilutarvikemessujen yhteydestä. 

Näytteilleasettajia oli valtavasti, myynnissä oli kaikkea juoksuun liittyvää melko kohtuulliseen hintaan.  Silmiinpistävän useat kävelivät oluttuoppi kädessä, ihmettelin voiko tänään ryystää noin olutta ja huomenna aamupäivällä juosta, kunnes tajusin, että se onkin alkoholitonta. Joitakin pieniä viime hetken ei niin välttämättömiä heräteostoksia tuli tietenkin tehtyä.

Hotellille paluumatkalla olimme nälkäisiä, joten etsimme ruokapaikan jossa tankkasimme salaatteja ja hyvää pastapitoista ruokaa. Hotellilla venyttelyjä ja aikaisin nukkumaan.

Aamiaisella oli kymmenillä jo juoksukamppeet yllä, vaikka mitään kiirettä ei ollutkaan. Ehkä odotettavissa oleva startti jo jännitti? Kymmenen maissa lähdimme kävellen vajaan kilometrin päähän lähtöpaikalle johon juoksijoita olikin valtavasti liikkeellä. Vaikka olikin ennakkotieto 30 000 juoksijasta, ihmismäärän näkeminen oli silti yllätys.

Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme lähtöryhmät ja asetuimme odottamaan starttia. Aikaa kun oli, niin yritimme ottaa kuvia suuresta väkijoukosta Aleksanderplatz´n aukiolla.

Lopulta lähtö tapahtui, joukko alkoi madella välillä pysähdellen kohti lähtöviivaa jonne pääsy kesti joitakin minuutteja. Sitten se alkoi, se johon oli kauan valmistauduttu, se juoksu! Alussa tuntui, että vauhtia on melkeinpä liikaakin, odottelu purkautui keveinä jalkoina. Ihmiset hymyilivät, tuntui että kaikki olivat ainakin jonkinlaisia ystäviä keskenään. Yhteinen harrastus, yhteinen ajatus, melkeinpä samalaiset kamppeet ja samanlaisuus muutenkin.

Juostavana oli vain yksi kierros, suuren kaupungin nähtävyydeltä toiselle. Olisipa ollut aikaa ennalta tutustua noihin kaikkiin huomattaviin rakennuksiin, muistomerkkeihin ja niiden historiaan. Tien toinen puoli oli koko matkan suljettu vain juoksuntapahtuman käyttöön. Alusta oli hyvää kuivaa asfalttia. Risteyskohtiin oli maalattu kolme vihreää viivaa jotka ohjasivat oikeaan suuntaan.

Tunnelma oli melkeinpä huumaava, koko matkan oli kannustajia hurraamassa ja heiluttamassa kylttejä, suuria ilmapallo sydämiä, jänisräikkiä tms. Miehiä, naisia, lapsia, nuoria ja vanhoja. Täytyy tunnustaa, että kuulumme jäykkään havumetsien kansaan. Ei, ei tuollaista tapahdu Suomessa, olemme niin hiljaisia ja muutenkin erilaisia.

Usein teiden risteyksissä oli erilaisia bändejä soittamassa sopivaa eteenpäin vievää musiikkia varsin kuuluvasti. Heilutimme heille, osa heistä kykeni jopa vastamaan tähän soittamisen lomassa. Huoltoa oli noin viiden kilometrin välein, vettä, urheilujuomaa, banaanin puolikkaita, ensiapua tarvitseville sekä bajamajoja.

Juoksu tuntui helpolta, tosin olimme sopineet rauhallisesta etenemisestä ja pysyttelimme samassa vauhdissa mitä muutkin. Vasta viimeisillä kilometreillä alkoi näkyä uupuneita juoksijoita joita ohittelimme.

16 kilometrin opasteen kohdalla nuorehko nainen vieressä kysyi minulta jotain saksaksi jota en ymmärtänyt. Pyysin toistamaan englanniksi jolloin selvisi, että tiedustelee ollaanko juostu tuon verran vai onko 16 km vielä jäljellä? Hieman jäi arveluttamaan, miten on noin sekaisin ja silti puhuu ja juoksee ihan hyvissä voimissa!

Viimeiseen kaarteeseen oli kerääntynyt kannustusjoukkoja sankoin joukoin hurraamaan ja heittelemään värikästä paperisilppua. Tunne oli mieletön kun sai juosta tämän kannustuksen saattelemana! He hurrasivat minulle – juuri minulle! Voittajafiilis!! Maalissa vielä ripustettiin mitalit kaulaan!

Chippi oli sidottu kengän nauhoihin. Oli virhe istua maahan sitä irrottamaan, sillä nousu siitä ylös tuntui melko lailla jäykälle. Tuli ajatus, että nyt jos koskaan pitää jaksaa kohta kunnolla venytellä.

Seuraavana päivänä ennen kotiin lähtöä kävimme Berliinin kiertoajelulla ja erään hyvin korkean hotellin kattoterassilla josta näkyi rakennuksia silmänkantamattomiin asti. Tuli mieleen, että tässä kaupungissa ympäristöineen saattaa olla yhtä paljon rakennuksia ja taloudellista omaisuutta kuin koko Suomessa yhteensä. 

Nyt ajatukset kohti uusia lenkkejä, retkiä ja juoksuja!