Coastal trail series: Gower, half marathon by Marianne Hyppoenen

Osallistuin Gower trail-puolimaratonille. Kyseessä oli itselleni ensimmäinen juoksutapahtuma ulkomailla ja ensimmäinen ulkomaan reissu Team Raholan kanssa – sen verran onnistuneita molemmat, että lähden ehdottomasti toistekin. Juoksuaamuna saatiin hotellilta aikaistettu aamupala, jonka jälkeen lähdettiin takseilla Leenan ja Veeran kanssa kohti maalipaikkaa, josta oli bussikuljetus puolimaratonin lähtöpaikalle. Matkaa lähdin taittamaan yksin, musiikki ja kuulokkeet seurana. Pian lähdön jälkeen oli mielestäni koko reitin kovin nousu, jota vahtimassa oli pässi komeine sarvineen. Nousun jälkeen huipulla odottivat upeat merimaisemat. Reitti jatkui vaihtelevana – välillä oikein mukavaa polkua, välillä perunamaahan verrattavissa olevaa maastoa, välillä nurmikkoa, rantaa, kivikkoa, portaita sekä ylös että alas. Jossain 4 km kohdalla lensin komeasti selälleen, kun satuin hieman huolettomasti astelemaan erittäin märällä nurmikolla. Kaatuminen ei kuitenkaan aiheuttanut kuin korkeintaan kuraroiskeita vaatteille, joten pääsin ongelmitta jatkamaan matkaa. Jäin tosin pohtimaan, näytinkö kaatumisen jälkeen jotenkin huonovointiselta, kun minulta kysyttiin useampaan kertaan, onko kaikki hyvin. Toisaalta kyseessä saattoi olla paikallinen tapa osoittaa kohteliaisuutta kanssajuoksijaa kohtaan.

Upeaa merimaisemaa

Voihan pernamaa sentäs!

Reitti kulki paljolti merimaisemissa ja pysähdyin pariin otteeseen kuvaamaan maisemia matkan varrelta. Paikalliset eläimet olivat myös hyvin edustettuina – eräällä kohtaa reitti vaikutti kulkevan kolmen hevosen keskeltä. Päätin kuitenkin ohittaa hevosryhmän näiden oikealta puolelta. Hevoset vaikuttivat olevan ilmeisen tottuneita ohimeneviin kulkijoihin eivätkä näyttäneet välittävän juoksijoista juuri mitään. Myöhemmin reitillä osui kohdalle myös nautaeläinten parvi – pikimustilla naudoilla näytti olevan tärkeää asiaa toinen toisillensa niiden ammuessa toinen toisilleen. Kolmas reitillä vahvasti edustettu eläinlaji oli koirat. Mukana oli useita canicross-harrastajia, jotka juoksivat koiriensa kanssa. Roduiltaan nämä vaikuttivat olevan pointtereita, bordercollieita ym. aktiivirotuja. Reitillä liikkui myös joitakin retkeilijöitä koirineen (tulkitsen, että he eivät osallistuneet juoksuun, koska heidän etenemissuuntansa oli eri). Vaikka olen koiraihminen, oli reitillä välillä tunne, että koira on hieman liian lähellä. Ehkä Walesissa kulttuuri koirien pidossa on hieman erilainen kuin täällä Suomessa? Tai ehkä juoksusta rasittuneena suhtautuu vieraisiin koiriin eri tavalla, kuin normaalioloissa?

Vielä niitä on.

Reitti oli haastava muuttuvine maastoineen ja ylä- ja alamäkineen. Erikoismaininta perunapeltoa muistuttaville pätkille sekä keltaisille piikkisille kukille (Euroopan piikkikukka?). Sääolosuhteet olivat kuitenkin mitä mainioimmat – lämpötila n. 10–12 °C, poutaa ja tuuli 1–2 m/s ja välillä jopa mietin, olisiko hattu tai huivi ollut hyvä valinta mukaan juoksuun. Edellä mainitut perunapeltohenkiset kohdat erityisesti alamäissä olisivat olleet vielä astetta mukavampia (lue: kamalampia), mikäli keli olisi ollut sateinen. Vaikka keltainen on lempivärini, piikkikukan kohdalla opin sitä väistämään – käsistä ja jaloista löytyi juoksun jälkeen muutama naarmua, kun tämä ja muutama muu kasvi tuli hieman liian läheltä kohdattua. Onneksi myös ensimmäistä kertaa yllä ollut tiimitakki pysyi ehjänä. 

Reitillä mieltä lämmittivät kohtaamiset tiimiläisten kanssa. Ensimmäisenä meikäläisen taisivat ohittaa Jari ja Markus, joiden kanssa tuli muutama sananen ja kannustus vaihdettua. Muita reitillä tavattuja olivat Timo ja Anu, jotka pysähtyivät ottamaan minusta kuvan, sekä Veera, joka kysyi, miten menee. Anu oli myös maalissa vastassa ja ottamassa kuvia. Kiitos kaikille kannustuksesta.

Antakaa mun mennä vielä toinen kiekka, kun oli niin komiaa!

Maaliin viimein päästiin ehjänä, aikaa meni 4h58min46s. Suhteessa reitin vaativuuteen, omaan kuntoon ja syksyn juoksutaukoon, olen aikaan tyytyväinen. Kehittämisen varaa on, onneksi siihen on myös mahdollisuuksia. Juoksun jälkeen kävin sovitusti meressä uimassa, sen jälkeen siviilivaatetta päälle, evästä naamaan ja odottamaan taksia hotellille. Oikein hyvä. 

Marianne

Juhanin Walesin valloitus

 Walesin matka 9.-14.11.2023

 

Lähdimme matkaan torstaina 9.11. klo 2 ABC Kolmenkulmalta, josta matkustimme Atro Vuolteen bussilla Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Hain ensin Vahtolammin Mikan Pispalasta, josta suuntasimme yhdessä Kolmenkulmalle. Helsinki-Vantaalla meillä oli pari tuntia odottelua ja lensimme sieltä Amsterdamin kautta Cardiffiin. Amsterdamissa ei ollut vaihdossa juuri ylimääräistä aikaa ja saimme siirtyä juoksujalkaa Cardiffiin lähtevän lennon lähtöportille.

Cardiffista lähdimme bussilla kohti Swanseaa, matkaan meni noin puolitoista tuntia. Keli oli koko meidän matkan ajan vaihtelevaa, välillä sateli ja sitten oli taas poutaisempaa. Ajomatkan varrella näkyi vehreitä nummia ja paikallista teollisuutta. Lampaita ja hevosia oli nummilla ja isoilla peltoalueilla aika paljon. Paikallinen Liberty stadium tuli myös nähtyä. Paikallinen jalkapallo- ja rugbystadion vetää 21088 henkilöä. Swanseassa majoituimme The Grand Hotellissa sunnuntaihin asti ja kämppäkavereinani oli Vahtolammin Mika ja Peltomaan Niko. Hotellille päästyämme lähdimme Veeran, Eijan ja Mariannen kanssa pyörimään kaupungille, syömään ja ostoksille. Nummet ja meri ympäröivät kaupunkia. Aivan kaupungin keskustassa oli Swansean linna ja St. Maryn kirkko.

Swansean linna

Pyhän Juhanin eiku St. Maryn kirkko

Kävimme perjantaina tutustumassa St. Maryn kirkkoon, joka oli vaikuttava rakennus täynnä upeaa taidetta. Kirkko oli poltettu 2. Maailmansodassa saksalaisten toimesta ja sieltä oli eräs saksalainen opiskelija onnistunut pelastamaan rautaristin. Meille kirkkoa esitellyt nainen, Helen pyysi minua pitämään ristiä käsissäni ja pääsinkin sen kanssa sitten poseeraamaan kuviin. Kirkon jälkeen suuntasimme kohti satama-aluetta ja paikallismuseoon. Museossa riitti paljon nähtävää ja siellä esiteltiin erityisesti paikallista kaivosteollisuutta, joka on ollut merkittävässä roolissa Walesin alueella. Cornwallin kuparikaivokset sijaitsevat lähellä Swanseaa ja lähistöllä on runsaita hiiliesiintymiä, joiden ansiosta Swansean laaksoon kasvoi kansainvälisestikin merkittäviä kuparisulattoja. Satamasta siirryimme kävelemään rannallle ja kävimme paikallisessa tornikahvilassa teellä. Käytiin myös paikallisessa kauppakeskuksessa ostoksilla.

Museosta löytyi hyvä lätsä juoksullekin

Reissun aikana pääsimme nauttimaan monenlaisista herkullisista ruoista eri ruokakulttuureista. Tuli syötyä mm. vihreää currya, grande lasagane lihapullilla, hampurilaisia, fish & chipsejä ja chilli con carnea. Walesilainen aamupala on lisäksi merkittävä osa paikallista ruokakulttuuria ja osa syö sen jopa 2-3 kertaan päivässä. Swansean Grand Hotellissa valmistettiin aina lämmin osuus aamupalasta jokaiselle erikseen listalta toiveiden mukaan. Kertaalleen tuli syötyä kalapainotteinen The Grandest aamupala ja lisäksi perinteinen Walesilainen aamupala. Kaikki oli oikein maistuvia ruokia!

Lupasin tässä raportissa keskittyä enemmän oheistoimintaan, mutta kerrotaan nyt lyhyesti, miten lauantaina juostu Gowerin polkumaraton eteni. Muut voivat sitten käsitellä laajemmin juoksuja. Maraton starttasi klo 08:00. Etenimme koko matkan yhdessä Tiinan, Marjon ja Nikon kanssa. Jenni oli myös osan matkaa meidän mukana. Juoksu starttasi Oxwich Beachilta. Pääsimme juoksemaan upean aurinkoisessa kelissä Gowerin vehreillä nummilla ja rantapoluilla. Reitillä oli muutama vähän kovempi nousu ja välillä oli vähän liukastakin. Muutamassa kohdassa reitti oli mennyt suorastaan kuravelliksi aiempien sateiden ansiosta. Pariin kertaan kaaduin ja yhden alamäen tulin ihan kunnolla liukumalla alas. Ei voinut kuin ihmetellä miten marraskuussa voi olla 11-12 lämmintä ja niin vihreä ja hyväkuntoinen nurmimatto jokapuolella. Tuota juoksua on päästy äärimmäisen harvoin juoksemaan aurinkoisessa poutasäässä. Amazing weather!

Amazing weather

Juoksu meni ihan mukavasti. Yhdessä kohtaa oli eksymisvaara, kun ilmeisesti joku oli tahallisesti käynyt muuttamassa reittimerkintöjä tai sitten järjestäjällä oli käynyt joku moka. Onneksi osuttiin polkujen risteyskohtaan juuri oikeaan aikaan ja alhaalta laaksosta tulikin sitten kanssakilpailijoita takaisin ylöspäin. Joku kilpailija näytti kartastaan, miten reitti oikeasti kuuluu mennä ja sen mukaisesti sitten lähdettiin etenemään. Pian sitten löytyikin jo lisää merkkejä ja matka eteni oikeaan suuntaan. Reitti oli välillä ihan vauhdikastakin, kun oli tasaisia osuuksia. Mentiin kuitenkin porukalla niin, että kukaan ei jäisi. Rantapolkuosuuksilla hiekka oli aika upottavaa välillä ja raskasta edetä. Matkan varrella näimme paljon lampaita, villihevosia ja lehmiä. Ohitimme muutaman paikallisen farmin. Lopussa oli vielä aika pitkä porrasosuus edettävänä ja tuntui, että se loppupätkä ei lopu oikein koskaan. Viimeiset sadat metrit edettiinkin sitten aivan rantaa pitkin ja siinä oli jälleen upottavaa hiekkaa. Aikaa itselläni meni 7:26:40 ja Marjon, Tiinan ja Nikon kanssa tultiin maaliin 6 sekunnin sisällä. Iltapäivää ja iltaa kohti keli muuttui harmaan pilviseksi. Ei onneksi kuitenkaan sadellut mitään. Kunnon sadekelillä reitti voisi olla aika mielenkiintoinen kuraränni, nyt saatiin nauttia aika hyväkuntoisista poluista. Nyt ei ollut samanlaista kivikkoa mitä monissa Suomen polkujuoksuissa eikä teknisiä juurakkopolkuja. Enemmän ehkä sellainen maastojuoksutyyppinen reitti. Jälleen yksi uusi ja upea kokemus lisää sekä uran 202. ja tämän vuoden 25. maraton/ultra. 

Matkalla törmättiin tuttuihinkin

Cardiffissa majoituimme Radisson Blu-hotelliin ja kämppäkavereinani olivat jälleen Mika ja Niko. Islannin U21 jalkapallomaajoukkue ja vissiin jotain rugbyn pelaajiakin majoittui meidän kanssa samaan hotelliin. Cardiffin hotelli oli selkeästi hienompi ja modernimpi kuin Swansean hotelli. Pääsimme heti tutustumaan Cardiffin linnaan, jonka normannin perustivat 1000-luvulla vanhan roomalaislinnoituksen paikalle. Oli kyllä valtavan kokoinen linnoitus, joka sisälsi paljon historiaa. Osuimme sinne paikallisena sotaveteraanipäivänä, jolloin muistettiin ympäri maailmaa sodissa menehtyneitä. Käyntimme aikana vietettiin hiljainen hetki uhrien muistoksi ja tykitkin pamahtelivat jossain. Linnassa oli historiallista taidetta ja vanhoja huonekaluja esillä. Yksi käytävä oli myös täynnä sotapropagandatauluja. Linnoituksen lähellä olevassa teeravintolassa pääsimme myös kokemaan paikalliset teekutsut. Saimme valita useiden teelaatujen joukosta haluamamme teen ja meille tuotiin valtava määrä erilaisia leipiä ja skonssit nautittavaksi. Skonssit nautittiin hillolla ja jollain voikermavaahtosekoituksella. Otimme vielä tarjoiluun kuuluneet kakut mukaan, kun emme niitä millään enää jaksaneet syödä teekutsuilla. Oli kyllä upea kokemus nuo teekutsutkin. 

Cardiffissa oli lisäksi valtava ostoskeskus, johon pääsimme shoppailemaan ja hankkimaan tuliaisia. Varsin kattavasti oli eri liikkeitä ja löytyi laaja kattaus eri urheilu- ja vaateliikkeitä. Primarkissa oli ainakin edullisesti kaikkea mahdollista tarjolla. Victoria’s Secretiinkin jostain syystä Mikan kanssa eksyttiin jopa 3 kertaan! No oli ainakin pari kertaa naisia mukana shoppailemassa. Ostoskeskuksen läheisyydessä olevilla kaduilla oli lisää kauppoja ja kojuja. Kauppojen vieressä oli myös paljon enemmän kodittomia ja kerjäläisiä kuin meillä täällä Suomessa. Joulutorikin oli jo pystytetty. Walesissa tuntui jouluhypetys alkaneen aiemmin kuin Suomessa. Puistoissa nähtiin mm. paikallisia oravia, lintuja, patsaita, puita ja kasvillisuutta. Kaikki tuntui olevan isompaa kuin täällä, varmaankin pidemmästä kasvukaudesta johtuen. Puut ja lehdet olivat selkeästi suurempia. Cardiffin Principality Stadium oli valtavan kokoinen jalkapallostadion ja sen vieressä oli rugbystadion. Stadionin yleisökapasiteetti on 74500. 

Tiistaina sitten koitti kotiin lähdön aika. Päivällä vielä pyörittiin kaupungilla tekemässä viimeisiä ostoksia ja syötiin bratwurstia ja currywurstia. Klo 14 aikoihin lähdettiin Cardiffin kentälle ja siellä sitten jouduin jostain syystä pitkään turvatarkastukseen. Paperitkin taskussa kiinnosti virkailijoita ja vähänkin paksummat kengät piti ottaa pois jalasta. No siitäkin selvittiin, tuntuu nuo turvallisuuskäytännöt aina vähän vaihtelevan. Sitten odoteltiin vielä parin tunnin verran lentoa Amsterdamiin. Amsterdamissa oli jälleen aika nopea vaihto Helsinkiin menevään koneeseen. Takaisin Kolmenkulman ABC:llä oltiin yhdellä nopealla pysähdyksellä keskiviikkona klo 3 aikoihin. Sitten vielä heitin Vahtolammin Mikan ja Linneron Päivin kotiin ja nukkumassa olin varmaan joskus klo 3:30 jälkeen. 

Suuri kiitos Anulle ja Markukselle huippujärjestelyistä ja kaikille muille huipusta matkaseurasta! Ensi vuoden huhtikuussa jatketaan näissä merkeissä Pariiisin maratonreissulla.