Tiimin yhteishiihtolenkki osa 2

Nyt olisi jälleen mahdollisuus lähteä nautiskelemaan hiihtämisen ihanuudesta yhteishiihdon merkeissä.

Lähtö tapahtuu Tesoman Jää/Uimahallin parkkipaikalta lauantaina 26.1 klo 11.00 

Hallilta hiihdämme Haukiluoman ja Ikurin kautta Koukun majalle jossa pysähdymme mehulle. Varatkaa siis hiukan kolikoita mukaan jos ostatte mehun tai
pakatkaa omaa lämmintä juomaa termospulloon mukaan. Majalla on myös mahdollisuus käydä wc.ssä. Paluu tapahtuu samaa reittiä takaisin.
Jos keli on mahtava ja intoa sekä kuntoa piisaa, niin toki on mahdollisuus pidentää matkaa porukan toiveiden mukaan.

Profiililtaan melko tasaisen reitin pituudeksi tulee hiukan alle 20 km. Hiihtovauhti pidetään rauhallisena.
Tälle reitille suosittelen valitsemaan perinteisen hiihdon sukset, sillä pienillä metsäosuuksilla ei ole luistelubaanoja ajettuna.

Tähän yhteishiihtoon liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä minun, eli Mari Järvisen puoleen vaikka puhelimitse. ( p. 040-511 82 06)
Varaan mukaani myös pitovoidetta ja korkin siltä varalta että jonkun suksi lipsahtelee ja meinaa viedä ilon koko hommasta ;)

Tervetuloa kaikki innokkaat sivakoijat mukaan!!

Tammikuun raholalaiset: Evikosket

Vuoden 2013 ensimmäisenä kuukauden raholalaisena esitellään kaksi henkilöä, jotka muodostavat tiiviin liikunnallisen yksikön: Mr & Ms Evikoski.  

Vierivät kivet eivät sammaloidu 

Raholan jumppien vakiokalustoon kuuluu pirteä pariskunta, jolle liikunta on ehkä enemmän elämäntapa kuin harrastus. Maria ja Jussi Evikoski ovat urheilleet aktiivisesti koko ikänsä, ja nyt, kun kummankin jälkikasvu on varttunut aikuisiksi, yhteinen liikuntaharrastus kutsuu paria 4-5 kertaa viikossa. Kesällä useamminkin, jos keli on houkutteleva.

Marialla on vankka liikuntatausta lentopallosta, jota hän aikanaan pelasi Ylöjärven Ryhdin riveissä ykkösdivarissa ja pelaa yhä työnantajan puulaakiporukassa. Muutkin joukkuelajit ovat Marialle mieluisia, ja ennakkoluulottomana ihmisenä ”kaikkia lajeja on kokeiltu paitsi kahvakuulaa”. Raholan liikkarilla Maria aloitti aikoinaan sulkapallon merkeissä, nykyään lempilajeihin lukeutuvat jumpat, spinning ja juoksu.

Jussin liikuntahistoriaan kuuluu yleisurheilua, työmatkapyöräilyä, kamppailulajeja; nykyään tosin useimmiten listalla on pumppia, spinningiä ja juoksua. Mies on myös innokas uimari, jopa siinä määrin, että muutamia vuosia sitten ui kymmenen parhaan joukkoon valtakunnallisessa kampanjassa, jossa kerättiin tietyllä ajanjaksolla uituja kilometrejä. Tuolloin Jussi kävi kauhomassa hallissa kuusikin kilometriä kerrallaan. Ja oli niin jääräpää, että vietti altaassa vappuaatonkin, koska oli virittänyt toisen samanlaisen kanssa kisan kilometreistä. Vetisen vapun ansiosta Jussi voitti tiukan kamppailun. Uintikilometrejä kertyi yhteensä 194km.

Liikunta tiivistää ihmistä ja oloa 

Evikosket arvostavat liikunnan tuottamaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Molemmat lähtevät yleensä jumpalle tai lenkille yhtä innokkaina, ja jos sohva tuntuu toisesta liian kutsuvalta, virkeämpi osapuoli komentaa vetelämmän ruotuun. Roolit kuulemma vaihtelevat.

– Liikunta auttaa työssä ja arjessa jaksamisessa – ja ennen kaikkea antaa mahtavan hyvänolon tunteen, kun on oikein rehkinyt, perustelee Maria urheilumotivaatiotaan.

– Onhan se kiva myös huomata, kuinka säännöllinen liikunta "tiivistää”, muistuttaa Jussi, joka on tiivistänyt itseään tietoisesti vuoden verran. Vaimo tosin epäilee, että miehen lämmin ja syvä suhde ohrajuomaan saattaa hidastaa prosessia.

Burana ei aina ihan riitä 

Koko ikänsä aktiivisesti liikkuneet eivät ole täysin säästyneet urheiluvammoilta. Maria on telonut toisen olkapäänsä lentopallossa ja Jussilla prakaavat polvet. Maria myöntää, että vammojen hoito tahtoo välillä jäädä liiaksi buranan varaan.

– Vuosi sitten itselläni oli kolme rasitusmurtumaa jalkapöydässä. Sitten vasta oli pakko mennä lääkäriin, kun töissä ei enää pystynyt laittamaan turvakenkää jalkaan saati kunnolla kävelemään. Rassaa muuten vieläkin, kun en silloin malttanut huilia kuin 1,5 viikkoa määrätyistä 4 viikosta, hän tunnustaa.

Mieleenpainuva maraton takana

Mitään sen kummempia tavoitteita Evikosket eivät liikkumiselleen aseta, liikunnan ilo riittää. Maria huomauttaa, että aina välillä on kiva koittaa omia rajojaan, kuten pariskunta teki Reykjavikissa juoksemalla Team Raholan riveissä elämänsä ensimmäisen maratonin. Se oli molemmille mieleenpainuva kokemus, vaikka pieniä vastoinkäymisiä ensikertalaiset kohtasivat.

Onnelliset maratoonarit maalissa! Kuva: AnuMarkus

Maria ei saanut urheilujuomia imeytymään, vaan nesteet hölskyivät mahassa, kunnes noin 30 km kohdalla oli pakko ns. heittää laatat. Sen jälkeen olo oli kuitenkin kuin uudestisyntyneellä. Jussilla puolestaan alkoivat jalat tuntua huomattaan painavilta jo 20 km kohdalla: mies itse arvioi, että pitempiä lenkkejä olisi saanut olla takana enemmän.

Sisulla ja sinnikkyydellä pariskunta selvitti kaikki kilometrit maaliin asti – eikä Maria kärsinyt edes puujaloista seuraavana päivänä (toim.huom: kadehdittavan kummallista!).

Salainen alamäki edessä? 

Kaiken kaikkiaan Evikoskien ensimmäisestä maratonmatkasta jäi kuitenkin myönteinen muisto.

– Säät olivat hyvät ja porukka mukavaa ja kannustavaa. Se vaan mentiin niin hiljaa.., aloittaa Maria.
– Sen piti olla ensimmäinen ja viimeinen maraton, mutta…, huomauttaa Jussi.
– .. että mulla jäi vähän nälkä juoksemiseen. Meidän salaisissa suunnitelmissa on juosta jokin oma maraton, Maria kaavailee.
– Jokin helppo alamäkimaraton, Jussi tarkentaa.

Team Raholan vuoden 2013 ulkomaankohteen eli Dublinin Evikosket ovat jo kolunneet, joten ”salainen alamäkimaraton” sijoittunee johonkin toiseen paikkaan. Sen enempää infoa he eivät vielä suostu suunnitelmasta kertomaan.

Matkustaminen irrottaa arjesta

Jussi ja Maria Skotlannin nummilla.

Liikunnan ohella Evikoskien rakas harrastus on matkailu. Pariskunta käy 4-5 kertaa vuodessa ulkomailla, jos aikataulut sen suinkin sallivat. Euroopan kaupungeista on koluttu mm. Berliini, Budapest, Dublin, Edinburgh, Frankfurt, Köln, Lontoo, Pariisi, Praha, Tallinna, Zürich … ja Euroopan ulkopuolelta on tullut nähtyä esimerkiksi Azorit, Turkki ja Thaimaa.

Matkailussa Evikoskia viehättää seikkailun tuntu sekä uusien ihmisten ja nähtävyyksien löytäminen. Lennot varataan ja majapaikat bongataan itse netistä, valmiiksi suunnitellut ryhmämatkat eivät ole heitä varten.

– On ihana huomata, että menitpä minne hyvänsä, niin aina pärjää – toisinaan hyvin ja toisinaan vähemmän hyvin. Pois kotoa on irti arjesta totaalisesti, Maria perustelee.

Reissussa on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, ja muistiin on jäänyt mm. Vatikaanin huikea Pietarin kirkko, sukeltaminen Thaimaassa Similan saarilla ja norsuratsastus viidakossa sekä Kultaisen Liigan kisat Zürichissä. Ja se, kun korkeanpaikankammoinen Jussi sai paniikkikohtauksen puolivälissä matkalla kohti Eiffel-tornin huippua; tai se, kun turkkilainen taksikuski kiidätti pariskuntaa yöllä majapaikkaan Alaniaan, ja ajoi pikku kotterollaan kilpaa ambulanssin kanssa kapeilla vuoristoteillä.

Myös kulttuuri kiinnostaa

Evikoskien elämään mahtuu niin ikään liikuntaa ja seikkailureissuja rauhallisempiakin harrastuksia. Pariskunta käy mielellään teatterissa katsomassa komedioita ja muita näytelmiä, jos näyttelijäkaarti vaikuttaa hyvältä.

Shake baby shake!

Kesäisin ohjelmaan kuuluu ehdottomasti myös musiikki ja festarit. Pariskunta on käynyt mm. Raumanmeren ja Himoksen juhannusfestareilla, ja mieluisia esiintyjiä mennään katsomaan vaikkapa Tampereen Keskustorin telttaan. Musiikin suhteen Evikosket ovat kaikkiruokaisia, mieluisinta on kuitenkin kasarimusa. Kotimainen perinnerock a la Hurriganes ja Popeda kolahtaa kuten myös Paula Koivuniemi.

Jussi tykkää niin ikään tanssia paritansseja, ja onkin Marian mukaan ihan hyvä viejä. Rouva itse tosin kallistuu enemmän nopeamman tahtilajin puoleen.

– Kun yhden oluen jälkeen saa vielä toisen niin homma repeää ja sit alkoi vatkaus ja disco kutsuu..., Maria muotoilee.

Letit sopisivat Jussille.

Veri on Jussille sydämen asia 

Yksi Jussin omalaatuinen mutta hyvä ”harrastus” on vielä mainittava, nimittäin verenluovutus. Se on Jussille konkreettisesti sydämen asia: hän on käynyt luovuttamassa verta jo 143 kertaa. Verta saa luovuttaa joka toinen kuukausi, joten voitte laskea, kuinka monta vuotta Jussi on jo verta luovuttanut. Kuinka monta ihmishenkeä lie niillä litroilla pelastettu…

Kauhulla mies miettii jo 65 ikävuoden rajapyykkiä, jonka jälkeen verta ei enää saa luovuttaa. Mites sitten jatketaan… ehkä Jussille pitää hankkia lemmikiksi oma vampyyri?

Teksti: Minna Nurro
Kuvat: Evikoskien kotialbumi

Kisaraportti: Rinkimaraton

Tässä raportti hieman erilaiselta maratonilta. Anu ja Ville käväisivät Uudenkaupungin Rinkimaratonilla mikä juostaan kokonaisuudessaan sisätiloissa. Ville kertaa tapahtunutta tuossa alla. 

Tämän vuoden toinen maraton tuli "hölköteltyä" Uudenkaupungin kuntoputkessa yrittäen Anua seurata. Ennen maratonia oli hieman epävarmat tuntemukset,koska edellisenä lauantaina oli meno ollut takkuista taapertamista Tykköössä. Maratonin reitti oli hieman tavallisesta poikkeava: -juostiin sisällä noin kilometrin lenkkiä,joka sisälsi 150 metrin "loivan nousun" + pari pientä "töppyrää". 

Ville tykittää töppyrällä

Tässä jo hymyillään maalissa

Juoksu lähti ihan hyvin liikkeelle tai oikeastaan vähän turhan vauhdikkkaasti. Vajaan 20 kilometrin kohdalla oli pakko hieman "himmata" tai muuten "Vilkki" ei näkisi maalia. Vauhti alkoi tippua ja tipppua ja tippua... . Saapuessani 40 kilometrin kohdalle vilkaisin kelloa ja huomasin etttä tässähän olisi pienet mahdollisuudet neljän tunnin alitukseen. Tästä puhtia saaneena otin kahden kilometrin mittaisen "loppukirin" ,joka kannatti koska kello pysähtyi aikaan 3.59.29 . Reidet oli aika loppu ylämäkien tarpomisesta ja muutenkin mies oli aika puhki. Varmaan olotilasta johtuen ei se hymy oikein irronnut valokuvaan joka otettin meikäläisestä + Anusta maalintulon jälkeen. Nyt on muutama päivä mennyt maratonista ja pari lenkkiä "hölkötelty". Seuraavan kerran olisi tarkoitus "ulkoilla" maratonin verran 26.1.2013. Nyt vaan ylös ulos ja lenkille...

Tiimin yhteinen Hiihtolenkki LA 19.1

Nyt on hyvä mahku lähteä hiihtämään, jos juoksu ei luonnistu tai haluaa vaihtelua tossujen kulutukseen. Lenkki tehdään normaalisti, mutta reipas hiihtäjämme Mari tarjoaa seuraavaa:

Tule mukaan nauttimaan yteishiihdon merkeissä raikkaasta talvisäästä ja leppoisasta seurasta.

Hiihtolenkin pituudeksi olen suunnitellut n.21km ja vauhti pidetään erittäin rauhallisena.

Reitti --> Lamminpää --> Julkujärvi --> soramontun kierto --> Julkujärvi --> Lamminpää

Lähtö tapahtuu Lamminpään urheilumajalta aivan Teivon raviradan kupeesta lauantaina 19.1. klo 12.00

Retken vetäjänä toimii Mari Järvinen p.040 5118206

Jos ja kun tulet omalla autolla, niin auto kannattaa ajaa TEivon raviradan yläparkkialueelle. Sieltä nousee jyrkät portaat ylös  harjulle missä urheilumaja sijaitsee. Odotan siellä paikalle saapuvia.

Urhailumaja on myös auki ja sieltä on mahdollisuus ostaa perille tultaessa juomaa ym Varaa siis raha näihin, jos ostoksille mielit.

VAraa mukaasi termospulloon lämmintä mehua tai jotain muuta juotavaa. Pysähdymme Julkujärven majalla ensimmäiselle tauollenja tarpeen mukaan järjestetään myös useampia pysähdyksiä.

Marilla on mukana pari pitovoidepurkkia ym. tarvikkeita, jos näille sattuu tarvetta ilmenemään.

TERVETULOA KAIKKI INNOKKAAT SIVAKOIJAT MUKAAN!

Tervanjuontia ja takkuamista Tykköössä

Starttasimme Sirpan kanssa tuttuun tapaan Pispalan grilliltä. Matka meni nopeasti jutustellen, ja olimmekin melkoisen aikaisin perillä. Pian naisten pukeutumistiloihin ilmestyivät myös Anu, Mimmi ja Outi. Herrat Markus, Ville ja Mikko tavattiin myöhemmin, ja juoksutapahtumasta ehkä eniten liekehtivä Moona tuli vastaan itse juoksureitillä, kun Markus kiersi reittiä vastapäivään kameran kanssa.

Tykköön kesäyön tapahtumasta osittain tuttu rata kierrettiin tässä lämminhenkisessä loppiaisen tapahtumassa neljä kertaa. Ensimmäinen kierros meni palautellessa reittiä mieleen. Olo tuntui vähän nihkeältä, ja jalat tuntuivat raskaammilta kuin normaalisti, mutta koitin olla murehtimatta asiaa ja odottelin, että kroppa alkaa lämpeämään. Eihän ne ensimmäiset 5 km koskaan parhaimmiston joukkoon mahdu. Toinen kierros ei kuitenkaan ollut sen parempi, vaan meno tuntui erittäin tahmealta, eikä juoksun nautinnollisuudesta ollut tietoakaan. Tässä vaiheessa aloin miettimään, että mikä on mennyt pieleen. Ensimmäisenä mieleen nousee joululoman innoittama kuntoiluputki, joka kesälomaltani tutulla tavalla alkoi loppuvaiheessa riistäytymään vähän käsistä tekemisen puutteen vuoksi ("Meen vesijuoksemaan! Ainakin tunnin! Ja juoksen uimahallille! Ja takaisin! Jooo!"). Tankkaus meni vähän vasemmalla kädellä, edeltävän yön unet jäivät ystävän synttärikutsujen takia kuuteen tuntiin ja niin edespäin. Että onnea vaan!

Kevyen näköistä tervanjuontia

Kolmannen kierroksen lähestyessä ajattelin, että mitä hemmetin järkeä tässäkin puuhassa on, kun jo pelkkä 10 kilometrin rämpiminenkin otti päähän niin hemmetisti. Leikittelin ajatuksella, että löisin vaan hanskat tiskiin, mutta koska pelissä on kuitenkin Markku Kyröjärvi Cupin kokonaissuoritus, niin ei auttanut kuin jatkaa. Mainittakoon tässä vaiheessa, että todellisuudessa kynnys keskeyttämiseen on aivan järjettömän suuri, sen jälkeisestä ketutuksesta puhumattakaan, joten ei se oikeasti ollut mikään vaihtoehto. Markus ja Moona tulivat vastaan vielä kolmannellakin kierroksella, jolloin vielä irtosi kameralle virnuilua.  Tässä vaiheessa piti kuitenkin ottaa taas käyttöön keinot, joilla etäännytän itseni tilanteesta ja tunnetiloistani: Laskin jäljellä olevia kilometrejä ja koitin sijoittaa ne arkilenkkien reiteille: Kuusi kilometriä on Tesoman uimahallille ja takaisin, eihän se ole mitään / Etenen vähän alle 7 min per kilometri-vauhtia, puolen tunnin päästä tämä on jo ohi - Ja parin tunnin päästä olen jo kotona. Palautin mieleeni myös lokakuisen nonstop-juoksun olotiloja: Vatsanväänteitä ei ole, eikä 21 km nyt oikeasti ole mitenkään paha rypistys. Tämän olen huomannut jo siitäkin, etten ole osannut enää jännittää puolimaratonin matkaa Pomarkkua ja Tykköötä edeltävinä päivinä. Ja oli tässä reissussa jotain plussaakin - Polvet ja reidet ovat paremmassa kunnossa, kuin kuukausi takaperin Pomarkussa. Takareidet eivät kiristäneet tällä reissulla, joten tästä voidaan päätellä hot jooga, jossa olen ravannut tiuhasti joulukuusta lähtien, toimii. Nyt ei auta muu, kuin ottaa tämä opettavaisena kokemuksena omasta korvien välistä, sillä tätä herkkua on luvassa sitten myös täyspitkällä maratonilla.

Neljännellä ja viimeisellä kierroksella oli ehkä ihan hyvä, ettei Markus enää tullut vastaan kameran kanssa. Olot alkoivat olemaan melko ristiriitaiset - Toisaalta olin hyvin iloinen, että edessä oli enää vain viisi kilometriä typerää takkuamista. Toisaalta jalat painoivat, juoksutekniikka oli muruina, alaselkä oli jo pitemmän aikaa tuntunut väsyneeltä ja vasemman talvilenkkarin nasta painoi ikävästi jalkapohjaan jo toista kierrosta. Jossain vaiheessa kiukutti ja taisin vannoa, että alan keskittymään vaan siihen hot joogaan. Ja Pirkan Hiihtoon en ainakaan mee, jumalauta. Tässä vaiheessa tämä sisäisen nelivuotiaani kiukuttelu tosina alkoi jo naurattamaankin. Ainoaa juoksun hurmosta koko matkalla sai irti vain siitä, että maali oli lopulta vain kolmen kilometrin päässä. Sen ajatuksen siivittämänä sain vähän kiristettyä vauhtia, että juoksu olisi vain nopeammin ohi. Ja tulihan se maaliviiva lopulta vastaan, ja se oli koko juoksussa parasta. Kaikesta nihkeydestä huolimatta aikani oli 7 minuuttia Pomarkkua nopeampi, ja koska sain tämän Via Dolorosan lusittua läpi ihan pelkällä sitkeydellä, juoksun jälkeen oli oikeastaan todella hyvä ja iloinen fiilis. Nyt kun lomien jälkeen pääsi taas töihin ja arkirytmiin kiinni, ei tule ylilyöntejä kuntoilun kanssa. Näin ollen on sataprosenttisen varmaa ettei kuukauden päästä kipiteltävä Heiska voi ainakaan tätä reissua nihkeämmin mennä. ;)

Ei paina nasta ja mielessä on not jooga

Tykköön loppiaismaraton

Team Rahola  oli hyvin edustettuna Tykköön loppiaismaratonilla 5.1.2013! Tässä hieman tunnelmia talvisesta Tykkööstä. 

Täällä on niin kivaa!!!

Kokonaiset lähdössä

Puolikas takana ja taas meni hyvin



Mikko on omaksunut juokse munat edellä-tyylin





Anu porskuttaa ja Moona kellottaa menoa

Lehtiarvonta on suoritettu

Tällä kertaa onni suosi Jenni-nimisiä henkilöitä, sillä Juoksija-lehden vuosikerran voitti Jenni Sara-aho ja Hiihto-lehden vuosikerran voitti Jenni Lahtinen. Voittajiin on otettu yhteyttä sähköpostitse. Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille.

Pomarkku – matka kohti haaveita

Virpi ja Susanna taittoivat ensimmäisen kerran puolimaratonin selän joulukuussa juostulla Pomarkun maratonilla. Tässäpä hieman tyttöjen tuntemuksia tuosta hienosta kokemuksesta:

Grilliltä ekalle puolikkaalle

Pomarkun maratonille lähdimme kello kahdeksan aikaan Pizpalalta, vahvuutena oli 4puolikkaan tarpojaa ja 2kokonaisen raatajaa. Autoihin jakauduimme matkojen perusteella. Johanna H. punaiseen paholaiseen istuutui Sirpa, Susanna ja Virpi. Mikan kyytiin hyppäsi Tiina Hä. Matka alkoi rattoisalla rupattelulla, mitä nyt pientä jännitystä ilmassa. ”Tuliko kaikki mukaan” ja muita paniikki ajatuksia käväisi mielessä. Muut Pomarkun taapertajat tulivat paikalle omia reittejään.

Saavuttuamme pelipaikalle keli oli melko tuulinen ja pakkasta oli muutaman asteen verran. Nopeasti saimme haettua kisanumerot ja lähdimme kohti pukuhuoneitta lämmittelemään sekä vaatteiden vaihtoon. Siinä alkoi kisajännitys nousta ja ajatuksissa käyntiin läpi ohjeita, joita saatiin Anulta ja Markukselta.  J

Kymmenisen minuuttia ennen starttia, lähdimme porukalla kohti lähtöpaikkaa. Johanna kysyi meiltä ensikertalaisilta, mikä oli jännitysaste. Molemmat vastasimme 7-luokkaa. ;) Tuuli osu lähtöviivalle niin hyvin, että menimme suojiin paikallisen yrityksen katoksen alle. Sitten tulikin jo aika lähteä lähtöviivalle, onnittelut vielä kaikille ja matkaan. Lähdimme juoksemaan omaan tahtiimme, sitä normaalia lenkki vauhtiamme.

Virpin ja Susannan tyylinäyte puolikkaalta

Juttelimme niitä näitä ja äimäilimme tapahtumaa, sai nähdä vaikka minkälaista juoksijaa ja juoksutyyliä. Ensimmäinen kierros meni ihmetellessä maisemia ja tarkastellen reittiä. Yht’äkkiä näimme sillan jälkeen istuvat tontut, joista Mari mainitsi, tosin tontut olivat melkein lumen peitossa.  :D Muutenkin muistelimme muiden tarinoita kyseisestä reitistä.Toinen kierros meni samaa rataan, hieman geelejä naamaan ja nesteytystä. Toisen kierroksen aikana huomasi tuulen purevuuden paremmin, parilla suoralla tuuli viilsi naamaan ja pöllytti lunta katoilta, niin ettei hetkeen meinannut nähdä. Keskityimme vain taivaltamaan eteenpäin ja pitämään vauhdin ja sykkeet rajoissa.

Kolmannen kierroksen aikana näimme tiimiläisistä, kokonaisten juoksijoita ja heidän kannustus antoi potkua matkaan. Ajatukset olivat välillä ”vielä viimeisen kerran meidän täytyy juosta tää suora”. Viimeiselle kierrokselle lähdimme asenteella, että nyt kiristetään tahtia ja annetaan mennä. Huolto pisteen jälkeisen mäen jälkeen ohitimme papparaisen, joka huuteli meidän perään ”minnekkäs ne tytöt on menossa?” ja tuntui hyvältä huutaa takaisin ”MAALIIN”, papparaisella oli edessä vielä puoltoista kierrosta. Tahti kiristyi koko ajan, mutta meno säilyi rentona. Viimeisen alamäen jälkeen otimme kunnon maalisuora sprintin. Vauhti oli sen verran hurjaa, ettemme meinanneet pystyä kääntymään maaliin.  Maalissa saimme mitalit käteen ja setä halusi ottaa kuvat, siihen heti tuumasimme yhteiskuva. 

Tytöt tyylikkäässä yhteiskuvassa. Kuvaaja: Setä

Suskin mietelmät:

Juoksu sujui alkuviikon epäonnistuneista lenkkiyrityksistä huolimatta hyvin, vaikka polvi se ilmoitti itestään jo 2 kierroksen jälkeen. Alkujännityksen jälkeen matka oli oikein mukavaa juostavaa ja Virpin kanssa meillä oli rento ja hyvä vauhti, tosiaan kun jälkeenpäin puhuttiin niin olishan tuon vähän nopeamminkin voinu vetästä!! (tavoitteita seuraavalle!!) :D Juoksun jälkeen tosi hyvä olla vaikka kävely ei ihan sujunutkaan polven takia. Kiitokset Johannalle kyydistä!! =)

Virpi mietelmät:

Juoksun jälkeen tunne oli eufoorinen, mä tein sen. Kaikista upeinta oli, että juoksu sujui ilman mitään ongelmia ja palautuminen alkoi heti miten. Siinä jopa pystyi naureskelemaan, että olisi ollut paukkuja näköjään juosta nopeampaa. Suurin itselle merkitsevä asia, oli itsensä ylittäminen. Päätös juosta Pomarkun puolikkaan syntyi, ensimmäisen pitkän lenkin jälkeen 19.11, sitä ennen olin ajatellut juosta puolikkaan tulevana kesänä. Kiitos Suskille, kun ”pakotti” mukaan!  ;)