sunnuntai 29. syyskuuta 2013

DANANG MARATHON VIETNAM

Parturissa käynti euron luokkaa, 10 km:n taksimatka neljä euroa ja tunnin hieronta seitsemän euroa, miltä kuulostaa? Tämä kaikki ja paljon muuta on vielä mahdollista nykyajan Vietnamissa. Parturiliike oli länsimaista tasoa (kun vain sen ensin löysi, sillä oli todella hakusessa) ja takseilla hyvät korealaiset tai japsimerkkiset autot, joilla he huristelivat hyväkuntoisia leveitä katuja.  Entäpä hieronta sitten. No jaa itämaisen erilainen selän päällä kävelyineen ja muine reippaine venytyksineen, jonka vaikutus maratonin jälkeen saattoi olla hieman kyseenalaista. Sillä maratonia olimme tänne asti Outin kanssa lähteneet juoksemaan, kavereina Terttu ja Ari Sastamalasta.

Tuhansia skoottereita sukkuloi sinne tänne ja pitää liikenteessä mielen virkeänä

Jos hinnoista vielä jatkaa, niin reissumme budjetti kaikkineen oli 950 euroa henkilö, kun valmismatkojen hinnoittelu lähtee yli 2000 eurosta ylöspäin, hotellin tasosta riippuen. Meidän budjetti edellyttää useampaa vaihtoa lennoissa, mutta hotellin tasosta ei juuri tarvitse tinkiä. Hotellimme oli hyvää keskitasoa, melkein rannalla, mutta rauhallisella paikalla. Huone oli tilava, siivottiin ja liinavaatteet vaihdettiin päivittäin. Aamiaisella oli itämaiseen tapaan paljon ruohoja ja mereneläviä, mutta tuore patonki ja munakas kuului valikoimaan. Huoneen hinta oli 18 eur/2hh per yö, eli kokonaista yhdeksän euroa per nuppi. Hotellimme oli siis lähellä rantaa, josta keskustaan piti napata taksi, mutta niitä notkui nurkilla koko ajan. Ihmiset olivat todella avuliaita ja ystävällisiä, lähinnä tuli mieleen hymyilevät thaimaalaiset, joten enpä ihmettele Vietnamin räjähdysmäistä suosion kasvua turismikohteena. Maratonkaupunkimme Danang sijaitsee maan keskiosassa ja on kuuluisa sodan aikana olleesta USA:n tukikohdasta, sekä ehkä maan parhaasta monta kilometriä pitkästä hiekkarannasta.

Tosin rannalla emme järin paljon makailleet ja syykin oli selvä, siellä oli liian kuuma. Päiväsaikaan ei rannoilla ollut juuri ketään, mutta aamuviideltä ja varsinkin illalla kuuden jälkeen alkoi suhina. Näillä selkosilla ei länsituristia juurikaan kohdannut, ellei maratonia olisi ollut tuskin montaa. Ranta vilisikin paikallisia, jotka kylpivät lähinnä vaatteet päällä, yhtään bikinipukuista emme bonganneet. Toki nuorisossa oli havaittavissa tiettyä vapautumista, mutta kyllä me hieman ihmetystä siellä vielä aiheutimme. Paras oli ja siitä tuli yksi reissumme sloganeista, kun poikaporukassa hengaillut nuori tyttö, arviolta 13-vee kysäisi minulta, että ”What are you doing here”? No mitäpä meikäläinen siihen muuta kuin, että ”I`m swimming” ja likka pyöritteli suuria tummia silmiään. Jatkoin uimistani kuumassa merivedessä, jonka laatuista en muista koskaan kokeneeni. Se oli todella niin lämmintä, että mistään virkistäytymisestä ei voinut puhua ja se tapahtuikin reissumme ajan ainoastaan hyvin ilmastoidussa huoneessamme. Tätä virkistäytymistä kaipasimmekin sitten usein matkamme aikana, eikä tietenkään vähiten maratonilla, mikä oli tosi tiukka kokemus olosuhteista johtuen. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Maratonin kilpailukeskus sijaitsi kolmen km:n päässä hotelliltamme ja kahtena lenkkinä juostu reitti kiersi myös kotikulmillamme. Jo numeroiden noudossa edellisenä päivänä tuli selväksi mitä tuleman piti. Hiki virtasi norona paikallaan seistessäkin. Maraton oli ensimmäinen Vietnamissa ja järjestelyiden taustalla oli amerikkalainen joukko asian harrastajia ja ilman heitä homma tuskin olisi pelittänytkään. Nyt järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa, jos siksi ei lasketa sitä, että huollossa ei ollut kuin juomaa ja moni taivalsi maratonia yli kuusikin tuntia. Juoksukulttuurin ero näkyi siinä, että sekaan mahtui paljasjaloin juoksevia ja eniten ihmetystä herättäneitä varvastossupinkojia. Aika uskomaton temppu juosta kokomaraton varvastossuilla. Muukin varustus aiheutti usein päivistelyä, pitkine puntteineen ja hihoineen. Erilaista oli myös paikalle komennetut kannustajat, joita oli sankoin joukoin lähinnä ensimmäisellä kierroksella. Reitistä suurin osa meni ihan kaupungin keskustassa, joten kannustusta saatiin hyvin ja eksymisen pelkoa ei ollut.

Kyyhkyläiset kietoutuneena toisiinsa <3
Olimme sopineet Outin kanssa juosta yhdessä, mutta eka kierroksen jälkeen tuli selväksi, että oli parempi mennä eri teille. Erittäin vastahakoisesti Outi tähän suostui, mutta lopulta lähti omille teilleen ja saapui maaliin yli puoli tuntia ennen minua. Itselläni oli vaikeuksia oikeastaan koko matkan ja toisen kierroksen tavoite oli vain selvitä jotenkin maaliin. Oma diagnoosini oli, että jotain muutakin oli pielessä kuin vain se +40C joka taivaalta paahtoi, sillä onhan sitä tullut juostua trooppisissa olosuhteissa ennenkin. No hospitaaliin ei sentään jouduttu, vaikka Outi sitäkin jo epäili mua maaliin varrotessaan. Ari selvitti urakkansa täysmaratonilta myös maaliin, Tertun ollessa porukan selväjärkisin ja tyytyessä vain puolikkaaseen.

Kaikki toivuimme kuitenkin rasituksesta melko nopeasti ja oli aika katsella pari päivää paikkoja. Teimme taksin kanssa puolipäivädiilin ja kävimme katsomassa UNESCON maailmanperintökohteisiin kuuluvan Hoi Anin kaupungin. Vanhimmilta osiltaan 1500-luvulta oleva kaupungin keskusta on todella eksoottinen paikka, jossa on helppo samaistua vanhoihin aikoihin ja tapoihin. Siellä ensimmäisen kerran näimme runsaammin myös länsituristeja, jos Danangissa olimme olleet hieman kummajaisia. Samalla reissulla poikkesimme Marmorikylään (Marble Mountains), jossa kymmenet pienet ja isommatkin verstaat tekevät marmorista eri kokoisia patsaita ja muita esineitä. Niitä myyviä kauppoja on myös kymmeniä ja vaikea oli kylällä kulkea ilman ostoksiin sortumista. Kylän vieressä on ”vuori”, jonka päällä ja luolien uumenissa on monenlaista kiinnostavaa kohdetta, temppeleistä vuorikiipeilyyn. Patsailla on useissa Aasian maissa erityinen merkitys ja ovat siksi suosittuja. Kaksi mahdollisimman isoa leijonaa firman portin vieressä osoittaa yhtiön varakkuutta ja iso naurava buddha (Happy Buddha) kaupan tai ostoskeskuksen keskellä tuo hyvää bisnesonnea.

Osta tästä kiva Onnellinen Buddha ja kauppa käy, takaan sen
Seuraavan päivän nähtävyyskohde oli aivan erilainen, mutta aivan huippu omassa sarjassaan. Ba Na Hills (kannattaa googlettaa) nimisessä paikassa on nimensä mukaan iso mäki, siis vuori, jonka laella 1487 metrissä on hotelli, huvipuisto,temppeli, 100m pitkä viinikellari, sekä muita rakennuksia. Merkittävää on se, että perille mennään maailman suurinta köysirataa käyttäen. Rata on 5801 metriä pitkä ja siinä on 86 hyttiä, jotka kulkevat mahtavien maisemien yllä antaen ainutkertaisen elämyksen kokeneemmallekin matkailijalle. 

Tässä ollaan vasta mäen alla ja kohta maisemat aukeaa
Vuoren päällys on yhtä rakennustyömaata. Kahdessa vuodessa sinne rakennetaan ranskalaista keskiaikaista kylää muistuttava yhdyskunta, josta nyt valmiina oli ehkä kolmannes. Ja erikoisin osuus tulee nyt vasta. Koko komeuden omistaa yksi Ukrainasta kotoisin oleva miljardööri, että sellainen bisnes. Tällainen todennäköisesti on mahdollista vain Vietnamin tyyppisessä maassa, missä esim. korruptio on vielä voimissaan. Poliisi on erittäin pahoin korruptoitunutta ja rahalla pääsee helposti pälkähästä. Tämä aiheuttaa monia ongelmia, kuten 20-25 päivittäistä skootterikolareissa kuollutta, kun vaadittavan ajokortin voi korvata sakot maksamalla. Skoottereita kun tässä maassa piisaa ja henkilöautojen osuus olikin paljon odotettua pienempää. Liikenne vaikuttaa ensin kaaosmaiselta, kun se menee aina ensin kuka ehtii, mutta tähän tottuu nopeasti eikä ole lainkaan niin vaarallista kuin ensivaikutelma antaa. Intian tapaista kaaosta Vietnamissa ei ole, vaikka isoissa kaupungeissa liikenne onkin todella vilkasta. Ja liikenteessäkin pätee siellä sama kuin muussakin kanssakäymisessä, ystävällisyydellä ja avuliaisuudella pääsee pitkälle ja seuraavaksi tulee mun vuoro.

Yksi seikka on vielä pakko mainita. Meillä maratonmaiden keräilijöillä on oma epävirallinen Country Club, jonka nokkamies ja tilaston ylläpitäjä John Wallace on eniten maratonmaita haalinut juoksija. Danangissa minulla oli eka kertaa kunnia tavata John ja varsin puheliaaksi osoittautuneen kaverin kanssa tapasimme parikin kertaa. John sai 117. maratonmaansa täyteen Vietnamissa, joten minulla on melkoisesti matkaa tuollaiseen saavutukseen, eikä se ole edes realistista. Mutta 52 maata on kasassa ja sillä tuloksella olen parhaana skandinaavina 15. sijalla maailmantilastossa. Jos Vietnamissa ei olisi ollut niin helkkarin kuuma niin sanoisin, että lämmittää maaliin pääsy mieltä.


t. Unski

perjantai 27. syyskuuta 2013

Cooper

Cooperi vetästiin maanantaina ja nyt on tuloksetkin päivitetty. Viime syksynä löytyi yksi parantaja keväästä ja tällä kertaa vähiten huonontanut oli Harri -70m. Karmaisevan huonokuntoinen Markus rahjusti -250m keväästä ja oli paha floppi ja fiasko! No, nyt säästyy tiimin rahat. Toki taas oli mukana loistavia suorituksiakin, mutta kovat parannukset tulivat joko viime syksystä tai kauempaa menneisyydestä. Erikseen tarvii mainita Sinna 8v., joka juoksi peräti 2100m!!!

Keväällä sitten taas juostaan tämä ihanainen testi.

Espoo Rantamaraton – Esbo Strandmaraton 21.9.2013

Espoo Rantamaraton Juhanin matkassa

Lähdin Nokian Shelliltä klo 8.15 lauantaiaamuna kohti Espoota Anun kyydillä. Raholasta kyytiin tulivat vielä Maija-Liisa ja Ville. Matkalla Espoon Otarantaan pysähdyimme viime hetken tankkaukselle Kahvila Roosaan Nurmijärvelle. Siellä tapasimme maratonille myös matkalla olleet tiimiläiset, Marin ja Maaritin. Tämän jälkeen jatkoimme perille Otarantaan. Aivan aluksi haimme numerolaput ja tapahtuman t-paidat Otahallista. Tällä kertaa saimme Puman valmistamat erittäin tyylikkäät ja laadukkaat tekniset t-paidat. Seuraavaksi kävimme läpi tapahtuman expon ja suuntasimme alakertaan vaihtamaan varusteet.

Varusteiden vaihdon ja muun valmistautumisen jälkeen suuntasin ulos lämmittelemään lähtöalueena toimivalle Urheilupuiston stadionille. Ennen lähtöä stadionilla järjestettiin ohjattu lämmittelyjumppa. Tällä kertaa Anu ja Ville toimivat maratonin 4 tuntia 15 minuuttia aikatavoiteryhmän jäniksinä. Minä ja muut Team Raholan juoksijat lähdimme liikkeelle Anun ja Villen vetämässä 4:15 aikatavoiteryhmässä. Tällä kertaa omana tavoitteenani oli vetää maraton hieman rauhallisemmin läpi, koska edessä on vielä Nokia Maraton ja Pirkan Hölkkä kahtena seuraavana viikonloppuna. Aivan joka tapahtumassa ei tällä tahdilla ole järkevää lähteä huippuaikoja hakemaan.

Rantamaratonin startti oli edessä klo 13. Lähtö sujui hienosti ilman ongelmia. Ensimmäiset 5 kilometriä menin Anun ja Villen vetämässä ryhmässä, mutta siinä kohtaa kuitenkin vauhti tuntui riittävän parempaankin. Tämän jälkeen alkoi kova nousu ylöspäin ja ohitettavia riitti paljon noin 30 kilometriin asti. Alun rauhallisempi vauhti sopi tällä kertaa hyvänä lämmittelynä loppumaratonia ajatellen. Ensimmäinen puolikas meni tällä kertaa aikaan 1:49:53 ja 31,7 kilometriin tulin ajassa 2:42:50. Vauhti oli siis kiihtynyt erityisesti ensimmäisen puolikkaan kohdalta 31,7 kilometriin. Keskivaiheen kovempi vauhti kuitenkin hieman kostautui lopussa. Vaativa ja vaihteleva reitti vaati veronsa ja viimeiset 8 kilometriä olivat aika tiukkoja. Viimeisten kilometrien aikana tuli jonkin verran puolimaratoonareita ohi ja osa maratoonareista tuli uudelleen takaa ohi. Lopussa ajattelin lähinnä, että yritetään päästä kunnialla maaliin ja suunnilleen 3:40 aikaan. Lopulta bruttoaika maalissa oli 3:40:28 ja nettoaika 3:39:53. Sijoitus kaikki osallistujat huomioiden nousi matkan aikana lähdön sijalta 130 maalin sijalle 80. Miesten yleisessä sarjassa aika riitti 45. sijaan. Tavoitteisin tapahtuman osalta päästiin ja siihen voi olla ihan tyytyväinen. Tapahtuman maalialueella saimme mitalit, Powerbar-juomapullon saman valmistajan urheilujuomalla täytettynä ja kattavan tuotekassin. Maalissa tuntemukset jaloissa eivät olleet tällä kertaa niin mukavat. Jalat olivat aika loppu ja hetken aikaa käveleminenkin tuntui tuskaiselta. Palautumisessa kuitenkin auttoi maalialueen huoltopisteessä tarjolla olleet suolakeksit, suolakurkut, banaanit sekä urheilujuoma. Matkan aikana todennäköisesti oli päässyt energian ja suolojen määrä elimistössä turhan alas.

Maaliin tultuani odottelin muiden tiimin juoksijoiden tuloa ja kävin välillä Otahallissa sisällä. Pian huomasinkin, että Kallion Maija-Liisa oli saapunut maaliin. Hetki tämän jälkeen Anu ja Ville olivat tulleet maaliin onnistuneesti omista jänistehtävistään selvinneinä.  Maija-Liisa voitti tällä kertaa oman ikäluokkansa, naiset 60 ylivomaisesti ajalla 4:10:49. 2. sijalle tullut Häjyjen Eija Uusi-Esko selvitti maratonin ajassa 4:42:44. Suuret onnittelut Maija-Liisalle upeasta voittoon päättyneestä maratonista! Koko maratonin juoksi nopeimmin miesten yleisessä sarjassa juossut Jarno Piik ajalla 2:46:14. Maratonin nopein nainen oli naisten yleisessä sarjassa juossut Elina Junnila ajalla 3:06:17. Koko tiimin voimin suoriuduimme maratonista jälleen kerran loistavasti. Sääkin suosi juoksijoita koko päivä. Ilma oli jo hieman syksyisen viileä, mutta aurinko paistoi lähes koko päivän.

Espoossa järjestettiin lauantaina maraton ja puolimaraton sekä sunnuntaina Rantakymppi juoksijoille ja kickbike-harrastajille. Espoon Rantamaratonin reitti oli todella vaihteleva ja vaativa. Reitti ei todellakaan ole kovin nopea, mutta upeampia maisemia saa kuitenkin hakea. Nousua reitillä oli yhteensä 410 metriä ja laskua 430 metriä. Matkan varrelle mahtuu urbaania Espoota (Kivenlahden rantakorttelit, Keilaniemen tornitalot ja Länsiväylän varsi), mutta vielä enemmän espoolaista luontoa keskuspuiston jylhissä metsissä ja aivan vesirajassa kulkevalla Rantaraitilla. Voin ehdottomasti suositella tapahtumaa kaikille. Oli hienoa päästä kokemaan jälleen hieman erilainen maraton ja varmasti osallistun tapahtumaan vielä uudelleenkin.  

Tiimin syyspyöräily 22.9.2013 

Espoon Rantamaratonin jälkeisenä sunnuntaina lähdimme suorittamaan palauttavaa pyöräilyä tiimiläisten kanssa. Mukana olivat Anu, Jarkko, Mika ja minä. Muut tiimiläiset lähtivät klo 8.30 Raholan liikuntakeskukselta ja minä liityin mukaan ryhmään Tottijärvellä Sorvan risteyksestä. Pyöräilimme Tottijärven, Vesilahden ja Lempäälän kautta Pirkkalaan. Pirkkalasta palasimme Tampereelle, Nokialle, Sorvaan ja Tottijärvelle, jokainen vähän eri suuntiin.

Keli oli hieno lähes koko pyöräilyn ajan. Vettä satoi hieman Turuntiellä paluumatkallani. Syksyn ruska näkyi hienosti luonnossa ja puissa. Pyöräily oli sopivan erilaista liikuntaa maratonin jälkeen ja auttoi lihaksia palautumaan edellispäivän rasituksista. Yhteensä minulle tuli kilometrejä 84,76 ja aikaa matkaan meni kaiken kaikkiaan 3:48:46. Kyseessä oli tiimin viimeinen ulkopyöräily tänä vuonna ja jatkossa edessä onkin sitten spinning-tunteja Anun vetämänä. Kiitos kaikille mukana olleille tiimiläisille mukavasta pyöräilyseurasta!




 







sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Maanantaina 23.9. COOPER

Maanantaina 23.9. klo 18 järjestetään Team Raholan Cooper Lamminpään urheilukentällä, jolle Treeen kaupunki suuressa viisaudesaan ei ole osoittanut osoitetta. Kenttä sijaitsee kuitenkin Kivilevontien päässä, Lamminpään hautausmaan vierellä. Cooper on ilmainen eli maksuton. 12 minuutin rykäyksestä hengissä selvinneet saavat juosta vielä palauttavan 10 km lenkin. Kerran.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syyskuun kuukauden raholalainen Sirpa W

Pienestä kylästä suureen maailmaan

Puheliaan, iloisen ja pirteän Sirpan juuret ovat syvällä Keski-Savossa. 

– Pieksämäen pieni ”tuppukylä” oli pienuudestaan huolimatta kiva paikka viettää lapsuusaikaa, Sirpa naurahtaa.

Matka kohti suurempaa maailmaa kävi Kuopion kautta, josta tie lopulta vei sumujen saarelle, Englantiin. Sieltä löytyi myös elämänkumppani Richard. Englannissa asuessa vuosia vierähti yli 20, joista 16 vuotta näistä he asuivat Lontoossa.

– Lontoossa menimme naimisiin, perustimme perheen ja siinä kaiken arjen keskellä loimme myös työuraa, Sirpa muistelee.

– Vuonna 2008, kun lapset kasvoivat ja kouluiässä  tuli todellinen halu muuttaa Suomeen. Mikään tietty kaupunki ei ollut mielessä minne perheen uusi koti perustettaisiin, mutta kriteerinä oli, että kaupungin pitäisi olla iso ja kansainvälinen. Kotipaikaksi valittiin yhteisellä viisaalla päätöksellä upea ja ihana Tampere.

Viisihenkinen perhe, johon kuuluu aviomies Richard, poika 14 v. ja tytär 12 v. sekä tietenkin lemmikkikoira Fia (cairnterrieri), on viihtynyt oikein hyvin Tampereella.
Sirpa relaxing in a boat. Fia the Dog is watching the one that got away?

 Eläväistä elämää ennen ja nyt

Englannissa asuessaan ennen lasten syntymää Sirpa harrasti karatea. Laji oli oikein kiva ja mielenkiintoinen.

– Musta vyö oli tavoitteena suorittaa, mutta valitettavasti rahkeet eivät vaan riittäneet, koska treenimäärät olivat niin valtavat, Sirpa harmittelee.

Karate jäi ajanpuutteen vuoksi ja vuosi myöhemmin tilalle oli keksittävä korvaavaa liikuntaa. Tässä elämäntilanteessa oli helpointa siirtyä juoksuharrastuksen pariin.

– Juoksu sopii perheelliselle loistavasti, koska lajin harrastaminen ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu, Sirpa toteaa hymyillen.

Rohkea ”savolaisnainen” tutustui juoksun saloihin muutettuaan Itä-Englantiin Colchesteriin. Hölkkäily alkoi pikkuisessa ryhmässä, joka koostui lähinnä kovakuntoisista poliiseista, triatlonisteista ym. huimapäistä.

– Tätä en todellakaan tiennyt ennen kuin ryhmään liityin, mutta mukaan pääsin vaikka olinkin hitaasti juokseva kotiäiti, Sirpa nauraa.

– Colchesterin ryhmässä oli paljon samoja piirteitä kun Team Raholan joukossa. Kaikki ovat tervetulleita joukkoon semmoisena kuin on, Sirpa toteaa vielä.

Ensikosketus juoksuun numerolappu rinnassa

Sirpan ensimmäinen juoksutapahtuma oli haastava Mersea Island 'Round the Island 13 mile Race. Saaren ympärijuoksu inhottavalla pehmeällä hiekalla ja kovassa helteessä oli kaikkiaan erittäin rankka kokemus ensikertalaiselle. Sirpalla kun ei tuohon aikaan ollut mitään tietoa tankkauksesta saati sen tärkeydestä.

– Karmivan juoksukokemuksen jälkeen mielessä kävi, ettei ikinä enää.  13 mailin jälkeen kroppa oli täysin tyhjä energiasta, palelsi ja teki huonoa. Ihmettelin, että mikä on vikana, Sirpa muistelee hymyillen.

Liikunnan tuoma kipinä ei sammu sytyttyään

Varsinainen harrastusliikunta alkoi täällä koti-Suomessa. Juoksua Sirpan tuli harrastettua ensi alkuun yksin, mutta syksyn pimeys ja talvi olivat niin ankeaa aikaa, että Sirpa hakeutui tuttuun tapaan rohkeasti Team Raholan joukkoon ja tuli sinne sitten jäädäkseen. 

– Nyt lenkkeily maistuu paljon mukavammalle, kun on hyvää seuraa ympärillä. Tänä päivänä, vaikka lenkkejä tekeekin välillä yksin, niin tunne että kuuluu johonkin ryhmään, luo mukavan fiiliksen treenata myös yksin, Sirpa iloitsee.

Energian siirtoa näppärästi työyhteisöön

Ryhmäliikkuminen on innostanut Sirpaa ”potkimaan” myös työkavereita liikkeelle. Liikkuminen tosin tapahtuu heillä polkupyörän selässä. Työporukka on osallistunut leikkimieliseen Kilometrikisaan 2013 ja he ovat polkeneet yhteensä satoja kilometrejä. Tämä arjen mahtava hyötyliikuntamuoto kerryttää kilometrejä ihan huomaamatta. Sirpalle näitä kilometrejä on kertynyt kesän aika jo yli 700. Hienoa!

– Sateiden ja syksyn lähestyessä yhteistreenit työkavereiden kanssa jatkuu punttisalilla lihaskuntoa kohennellen. 

Syys- ja talvikausi tuo tullessaan Pispalan koulun äitien kesken myös vesijumpat Varalassa. Vesijumppa tuo kivaa vaihtelua ja on myös sosiaalista mukavaa toimintaa syksyn pimetessä, Sirpa analysoi. 

Ja liikkuvalle naisihmiselle kaiken tämän lisäksi myös hiihto tuo oman vaihtelun ja ilon pitkän talvikauden ylitykseen.

Jalat takaisin lenkkareihin

Winter is no excuse not to run.
Sirpan ensimmäinen virallinen juoksutapahtuma Suomessa oli Tampereen puolimaraton 2011. Tapahtumasta kovasti tykänneenä ja innostuneena hän osallistui samaiselle puolikkaalle myös vuonna 2012 ja tottahan toki ilmo on sisällä tämän vuoden puolikkaallekin. Tsemppiä koitokseen!

– Markku Kyröjärvi cup tuli suoritettua puolikkaiden osalta viime talvena. Kelit suosi  ja pakkanen oli onneksi  lauha. Oli oikein nautinto juosta tuolloin talvella, vaikka talvijuoksu ei muuten kovin mielekästä olekaan, Sirpa muistelee.

Ensimmäinen Kuningasmatka

Ajatus maratonista on kytenyt Sirpan mielessä jo vuosikaudet. Sirpan oli tarkoitus toteuttaa suuri haave ennen kuin täyttää 40 mutta aika riensi ja haave jäi toteutumatta. Mieli ei kuitenkaan antanut rauhaa ja Sirpa asetti itselleen toisen tavoitteen, ja se oli tietenkin ennen kuin täyttää 50.

– Tämä haave toteutui onneksi upeasti ja paljon, paljon ennen kuin viimeinen aikaraja olisi tullut vastaan, hän 
nauraa.
Tired but so happy after her first marathon.

– Tapahtumia tutkiskellessani mikään ei oikein kolahtanut, eikä tuntunut omalta. Sitten kuulin Anun 100+ -maratonista, ja päätös ensimmäisestä maratonista syntyi helposti ja heti, Sirpa toteaa mielissään.

Hyvin valmistautuneena Sirpan maraton sujui ongelmitta ja rauhalliseen maltilliseen tahtiin. Sen verran hän oli tavoitetta itselleen asettanut, että alle viiden tunnin pitäisin matkan taittua. Niin siinä sitten kävi, että Sirpa pääsi upeasti tavoitteeseensa ja kellotti loppuajaksi hienot 4.59.25.

– Anun 100+ -tapahtumasta ja omasta juoksusta jäin oikein mahtavat fiilikset, Sirpa huokailee koitosta muistellen.

Mökkihöperökö muka?

Vapaa-ajastaan Sirpa perheineen viettää mahdollisimman paljon mökillä, joka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä. Sinne on helppo mennä vaikka töiden jälkeen.

– Mökkeily on niin in. Mökillä on kiva kalastaa, marjastaa ja nauttia luonnosta monessa muodossa. Kalastamisessa mielekkääksi lajiksi on tullut varsinkin vetouistelu, Sirpa intoilee.

– Mökkeily on meidän perheelle erittäin tärkeää yhdessäolemisen aikaa kaikkea kivaa puuhastellen. Pelaamme ”leikkimielisesti” sulkapalloa, teemme porukalla puutöitä ym. mökkeilyyn liittyviä hommia. Lapsille mökkeilyaika on myös hyvää aikaa irtaantua tietokoneista ja kännyköistä, hän naurahtaa.

Katse koti-Suomesta maailmalle

– Vaikka arkista iloa tuo ihana kesämökki, niin kuitenkin haaveena olisi matkustaa tyttären kanssa matkustaa keväällä Pariisiin ja puolison kanssa tulevaisuudessa New Yorkiin, Sirpa unelmoi.

– Vaikka pienet haaveet eivät toteutuisi, niin elämässä suurimman ilon tuo oma perhe, yhdessäolo, terveys ja hyvä kunto, Sirpa toteaa lopuksi.

Oikein hyvää alkanutta syksyä!                     

Teksti: Mari J
Kuvat: Sirpan kotialbumi

maanantai 2. syyskuuta 2013

Raholan Kympin 2013 KUVAT!

Raholan Kympin 2013 "kuvaajalla" on yhä paljonkin kaikenlaisia ongelmia, mistä huolimatta kaivatut kuvat olisivat nyt joka tapauksessa nähtävissä Flickr-kuvapalvelussa.

Postmodernin poikkitaiteellisesti organisoitu kuvakavalkadi näkyy ainakin "kuvaajan" näytöllä lopusta alkuun, mutta valituksia nurinperoisuudesta tahi kuvien kehonosta laadusta ei tässä tapauksessa oteta vastaan.