sunnuntai 29. syyskuuta 2013

DANANG MARATHON VIETNAM

Parturissa käynti euron luokkaa, 10 km:n taksimatka neljä euroa ja tunnin hieronta seitsemän euroa, miltä kuulostaa? Tämä kaikki ja paljon muuta on vielä mahdollista nykyajan Vietnamissa. Parturiliike oli länsimaista tasoa (kun vain sen ensin löysi, sillä oli todella hakusessa) ja takseilla hyvät korealaiset tai japsimerkkiset autot, joilla he huristelivat hyväkuntoisia leveitä katuja.  Entäpä hieronta sitten. No jaa itämaisen erilainen selän päällä kävelyineen ja muine reippaine venytyksineen, jonka vaikutus maratonin jälkeen saattoi olla hieman kyseenalaista. Sillä maratonia olimme tänne asti Outin kanssa lähteneet juoksemaan, kavereina Terttu ja Ari Sastamalasta.

Tuhansia skoottereita sukkuloi sinne tänne ja pitää liikenteessä mielen virkeänä

Jos hinnoista vielä jatkaa, niin reissumme budjetti kaikkineen oli 950 euroa henkilö, kun valmismatkojen hinnoittelu lähtee yli 2000 eurosta ylöspäin, hotellin tasosta riippuen. Meidän budjetti edellyttää useampaa vaihtoa lennoissa, mutta hotellin tasosta ei juuri tarvitse tinkiä. Hotellimme oli hyvää keskitasoa, melkein rannalla, mutta rauhallisella paikalla. Huone oli tilava, siivottiin ja liinavaatteet vaihdettiin päivittäin. Aamiaisella oli itämaiseen tapaan paljon ruohoja ja mereneläviä, mutta tuore patonki ja munakas kuului valikoimaan. Huoneen hinta oli 18 eur/2hh per yö, eli kokonaista yhdeksän euroa per nuppi. Hotellimme oli siis lähellä rantaa, josta keskustaan piti napata taksi, mutta niitä notkui nurkilla koko ajan. Ihmiset olivat todella avuliaita ja ystävällisiä, lähinnä tuli mieleen hymyilevät thaimaalaiset, joten enpä ihmettele Vietnamin räjähdysmäistä suosion kasvua turismikohteena. Maratonkaupunkimme Danang sijaitsee maan keskiosassa ja on kuuluisa sodan aikana olleesta USA:n tukikohdasta, sekä ehkä maan parhaasta monta kilometriä pitkästä hiekkarannasta.

Tosin rannalla emme järin paljon makailleet ja syykin oli selvä, siellä oli liian kuuma. Päiväsaikaan ei rannoilla ollut juuri ketään, mutta aamuviideltä ja varsinkin illalla kuuden jälkeen alkoi suhina. Näillä selkosilla ei länsituristia juurikaan kohdannut, ellei maratonia olisi ollut tuskin montaa. Ranta vilisikin paikallisia, jotka kylpivät lähinnä vaatteet päällä, yhtään bikinipukuista emme bonganneet. Toki nuorisossa oli havaittavissa tiettyä vapautumista, mutta kyllä me hieman ihmetystä siellä vielä aiheutimme. Paras oli ja siitä tuli yksi reissumme sloganeista, kun poikaporukassa hengaillut nuori tyttö, arviolta 13-vee kysäisi minulta, että ”What are you doing here”? No mitäpä meikäläinen siihen muuta kuin, että ”I`m swimming” ja likka pyöritteli suuria tummia silmiään. Jatkoin uimistani kuumassa merivedessä, jonka laatuista en muista koskaan kokeneeni. Se oli todella niin lämmintä, että mistään virkistäytymisestä ei voinut puhua ja se tapahtuikin reissumme ajan ainoastaan hyvin ilmastoidussa huoneessamme. Tätä virkistäytymistä kaipasimmekin sitten usein matkamme aikana, eikä tietenkään vähiten maratonilla, mikä oli tosi tiukka kokemus olosuhteista johtuen. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Maratonin kilpailukeskus sijaitsi kolmen km:n päässä hotelliltamme ja kahtena lenkkinä juostu reitti kiersi myös kotikulmillamme. Jo numeroiden noudossa edellisenä päivänä tuli selväksi mitä tuleman piti. Hiki virtasi norona paikallaan seistessäkin. Maraton oli ensimmäinen Vietnamissa ja järjestelyiden taustalla oli amerikkalainen joukko asian harrastajia ja ilman heitä homma tuskin olisi pelittänytkään. Nyt järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa, jos siksi ei lasketa sitä, että huollossa ei ollut kuin juomaa ja moni taivalsi maratonia yli kuusikin tuntia. Juoksukulttuurin ero näkyi siinä, että sekaan mahtui paljasjaloin juoksevia ja eniten ihmetystä herättäneitä varvastossupinkojia. Aika uskomaton temppu juosta kokomaraton varvastossuilla. Muukin varustus aiheutti usein päivistelyä, pitkine puntteineen ja hihoineen. Erilaista oli myös paikalle komennetut kannustajat, joita oli sankoin joukoin lähinnä ensimmäisellä kierroksella. Reitistä suurin osa meni ihan kaupungin keskustassa, joten kannustusta saatiin hyvin ja eksymisen pelkoa ei ollut.

Kyyhkyläiset kietoutuneena toisiinsa <3
Olimme sopineet Outin kanssa juosta yhdessä, mutta eka kierroksen jälkeen tuli selväksi, että oli parempi mennä eri teille. Erittäin vastahakoisesti Outi tähän suostui, mutta lopulta lähti omille teilleen ja saapui maaliin yli puoli tuntia ennen minua. Itselläni oli vaikeuksia oikeastaan koko matkan ja toisen kierroksen tavoite oli vain selvitä jotenkin maaliin. Oma diagnoosini oli, että jotain muutakin oli pielessä kuin vain se +40C joka taivaalta paahtoi, sillä onhan sitä tullut juostua trooppisissa olosuhteissa ennenkin. No hospitaaliin ei sentään jouduttu, vaikka Outi sitäkin jo epäili mua maaliin varrotessaan. Ari selvitti urakkansa täysmaratonilta myös maaliin, Tertun ollessa porukan selväjärkisin ja tyytyessä vain puolikkaaseen.

Kaikki toivuimme kuitenkin rasituksesta melko nopeasti ja oli aika katsella pari päivää paikkoja. Teimme taksin kanssa puolipäivädiilin ja kävimme katsomassa UNESCON maailmanperintökohteisiin kuuluvan Hoi Anin kaupungin. Vanhimmilta osiltaan 1500-luvulta oleva kaupungin keskusta on todella eksoottinen paikka, jossa on helppo samaistua vanhoihin aikoihin ja tapoihin. Siellä ensimmäisen kerran näimme runsaammin myös länsituristeja, jos Danangissa olimme olleet hieman kummajaisia. Samalla reissulla poikkesimme Marmorikylään (Marble Mountains), jossa kymmenet pienet ja isommatkin verstaat tekevät marmorista eri kokoisia patsaita ja muita esineitä. Niitä myyviä kauppoja on myös kymmeniä ja vaikea oli kylällä kulkea ilman ostoksiin sortumista. Kylän vieressä on ”vuori”, jonka päällä ja luolien uumenissa on monenlaista kiinnostavaa kohdetta, temppeleistä vuorikiipeilyyn. Patsailla on useissa Aasian maissa erityinen merkitys ja ovat siksi suosittuja. Kaksi mahdollisimman isoa leijonaa firman portin vieressä osoittaa yhtiön varakkuutta ja iso naurava buddha (Happy Buddha) kaupan tai ostoskeskuksen keskellä tuo hyvää bisnesonnea.

Osta tästä kiva Onnellinen Buddha ja kauppa käy, takaan sen
Seuraavan päivän nähtävyyskohde oli aivan erilainen, mutta aivan huippu omassa sarjassaan. Ba Na Hills (kannattaa googlettaa) nimisessä paikassa on nimensä mukaan iso mäki, siis vuori, jonka laella 1487 metrissä on hotelli, huvipuisto,temppeli, 100m pitkä viinikellari, sekä muita rakennuksia. Merkittävää on se, että perille mennään maailman suurinta köysirataa käyttäen. Rata on 5801 metriä pitkä ja siinä on 86 hyttiä, jotka kulkevat mahtavien maisemien yllä antaen ainutkertaisen elämyksen kokeneemmallekin matkailijalle. 

Tässä ollaan vasta mäen alla ja kohta maisemat aukeaa
Vuoren päällys on yhtä rakennustyömaata. Kahdessa vuodessa sinne rakennetaan ranskalaista keskiaikaista kylää muistuttava yhdyskunta, josta nyt valmiina oli ehkä kolmannes. Ja erikoisin osuus tulee nyt vasta. Koko komeuden omistaa yksi Ukrainasta kotoisin oleva miljardööri, että sellainen bisnes. Tällainen todennäköisesti on mahdollista vain Vietnamin tyyppisessä maassa, missä esim. korruptio on vielä voimissaan. Poliisi on erittäin pahoin korruptoitunutta ja rahalla pääsee helposti pälkähästä. Tämä aiheuttaa monia ongelmia, kuten 20-25 päivittäistä skootterikolareissa kuollutta, kun vaadittavan ajokortin voi korvata sakot maksamalla. Skoottereita kun tässä maassa piisaa ja henkilöautojen osuus olikin paljon odotettua pienempää. Liikenne vaikuttaa ensin kaaosmaiselta, kun se menee aina ensin kuka ehtii, mutta tähän tottuu nopeasti eikä ole lainkaan niin vaarallista kuin ensivaikutelma antaa. Intian tapaista kaaosta Vietnamissa ei ole, vaikka isoissa kaupungeissa liikenne onkin todella vilkasta. Ja liikenteessäkin pätee siellä sama kuin muussakin kanssakäymisessä, ystävällisyydellä ja avuliaisuudella pääsee pitkälle ja seuraavaksi tulee mun vuoro.

Yksi seikka on vielä pakko mainita. Meillä maratonmaiden keräilijöillä on oma epävirallinen Country Club, jonka nokkamies ja tilaston ylläpitäjä John Wallace on eniten maratonmaita haalinut juoksija. Danangissa minulla oli eka kertaa kunnia tavata John ja varsin puheliaaksi osoittautuneen kaverin kanssa tapasimme parikin kertaa. John sai 117. maratonmaansa täyteen Vietnamissa, joten minulla on melkoisesti matkaa tuollaiseen saavutukseen, eikä se ole edes realistista. Mutta 52 maata on kasassa ja sillä tuloksella olen parhaana skandinaavina 15. sijalla maailmantilastossa. Jos Vietnamissa ei olisi ollut niin helkkarin kuuma niin sanoisin, että lämmittää maaliin pääsy mieltä.


t. Unski

4 kommenttia:

  1. Huippua, lämmintä tuntui todella piisaavan ja ihmeteltävää riittävän!

    VastaaPoista
  2. Oi oi mikä hellemaratoni! Reissu on varmasri ollut antoisa kuumuudesta huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Hieno raportti! Ihan iski matkakuume :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno matkaraportti varsin eksoottisesta maraton-kohteesta. Mukavaa, kun tuotte näitä elämyksiä myös muiden saataville :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.