keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

''Jo tägyjä'' ja tulevia tägyjä

Ensi sunnuntaina 4.8. Liikunta Pyörteen pyöräretki Otamukseen. Lähtö Nokian liikuntakeskuksen pihasta kello 9.30. Perille päästyämme tehdään noin 5 km:n luontopolkukävely, ja sen jälkeen nautitaan Otamuksen kahvilan antimista. Sitten kotimatkalle. Varaa matkalle tarpeeksi nestettä ja energiaa.

14.9. lauantaina Finlandia maraton. Matkoina kokonainen ja puolikas. Ilmoittaudu Anulle jos olet kiinnostunut. Jos väkeä lähtee tarpeeksi, matkataan Jyväskylään bussilla. Oiva tilaisuus lähteä vaikka puolikkaalle, ns. pitkälenkki ennen muutaman viikon päästä juostavaa Loch Nessin maratonia.

4.-8.10. Skotlanti - Loch Ness Marathon.

16.-17.11. Joensuu Night Run 12H.

TULEVIA TÄGYJÄ


2020
Kokkola Ultra, 6H, 12H, 24H, 100 km
Ahvenanmaa pyöräillen, ajankohta heinäkuun alku
Masokistin Unelma, 100 km, ajankohta elokuu
Hawaijin maraton, ajankohta joulukuu

2021
Del Passatore, Italia, 100 km, ajankohta toukokuu
NUTS Ylläs Pallas, eri matkoja (vuonna 2019 oli matkoina 37 km, 55 km, 105 km, 160 km), ajankohta heinäkuu

2022
Pariisin maraton

Siinä tulevia tapahtumia joihin ollaan suunniteltu jo lähtevämme. Jos kiinnostuit jostain vaihtoehdosta, niin nyt on hyvää aikaa alkaa treenaan sitä varten.

KEPEITÄ KESÄASKELEITA KAIKILLE!

torstai 25. heinäkuuta 2019

NUTS Ylläs Pallas 2019 (105 km)


Tuli kesä ja heinäkuu – joko mennään, ei malta varrota enää YYhtään! Kaikessa tohinassa unohdin sitten pyytää Jukalta kellon lainaan. Ongelmiahan siitä seurasi, sillä kännykän kelloa ei polulla vain tule vilkuiltua, satoi tai paistoi. Muistui mieleen muutama läheltä piti -tilanne edellisiltä kerroilta, kun ronklaa taskusta puhelinta esiin ja juuri ennen kuin saa vilkaistua ajan tökkää varvas kiveen ja seuraa tasapainon vakautusrituaali. Onni oli mukana enkä löytänyt itseäni mahaltaan ja puhelinta kymmenen metrin päästä lasi pirstaleina. Siis antaapa olla, kattellaan auringosta.
 
Sinnikkäät 105 kilsan juoksijat maalissa, Tiina ja Jari.

Aika tuntui pitkältä, kun kävimme porukalla lähettämässä muita tiimiläisiä bussiin Äkäslompolon kisakeskuksessa ennen omaa lähtöä. Niin olisi itsekin jo halunnut matkaan. Iltapäivällä koitin nukkua hiljenneessä mökissä, mutta tulomatkan bussissa huonosti nukutun yön jälkeenkin uni pysyi poissa. Kävin mielessäni läpi juoksurepun ja drop bagin tavaroita ja tein suunnitelmaa, kuinka pitää juoda ja tankata kun nesteenä on vain vesi. Siinäpä ne tämän juoksun kolme akilleen kantapäätä sitten olivatkin – tankkaus sekä kellon ja unen puute.

Saavuimme Jarin kanssa lähtöpaikalle Pallakselle yhdentoista aikaan illalla. Tunturikyyhkyjen tietotoimiston mukaan 160 kilometrille startannut Marko saattaisi olla siellä myös. Löysimmekin ystävämme mieli maassa soppakulho kourassa huoltoteltalta. Kyllä harmitti itseäkin toisen puolesta, kun saattelimme Markon Ylläkselle lähtevään bussiin. Pian olikin puoliyö ja viimein aika startata 105 kilometrin taipaleelle Pallastunturin juurelta Ylläkselle Äkäslompoloon. Koko vuorokausi olisi aikaa ja keli mitä parhain.

Matkan alku sujui hyvää vauhtia jonossa edeten. Tunturikeskuksen pihasta päästiin pian metsäpolulle. Välillä noustiin ylemmäs tunturiin ja keron laelle, josta pääsimme ihailemaan auringon laskeutumista ja nousua. Polku jatkui teknisenä ensimmäiseen Rauhalan huoltoon saakka ja juuri ennen huoltoa saimme kastaa varpaita Anuntivuoman suolle laskeviin puroihin. Aamuyön kylmyys tuntui ja Rauhalasta lähdettäessä saimme laittaa sormikkaat ennen kuin jatkoimme matkaa tietä pitkin kohti uutta polun päätä. Kapusimme taas ylängölle ennen laskeutumista toiseen huoltoon Pahtavuomaan. Tämä alun reilut 30 kilometriä kulki oikein mukavasti; juoksua ja kävelyä vuorotellen maaston mukaan, repusta juomaa ja evästä ja tunnin välein tauko pysähdyksellä. Etenimme toisinaan samassa jonossa Lausteen Markun kanssa ja tuttujahan on aina kiva nähdä.

Aamuyön tunteina saimme kavuta jyrkkää nousua Äkäskeron päälle ja hölkötellä tovin laella ihailemassa huikeita maisemia ennen pitkää laskua. Samalla alkoi uni painaa silmiäni ja keskittyminen tankkaukseen herpaantui, mikä vaikutti koko loppumatkaan. Mutta ihan niin tuskaiseksi ei matkanteko muuttunut kuin päälliköllämme Markuksella, jonka kohtasimme ennen Peurakaltion isoa huoltoa. Kaatuessa murjottu kroppa vaikutti todella kipeältä ja meno sen mukaiselta. Anu oli päättänyt jatkaa matkaa yhdessä rakkaansa kanssa.

Saavuimme Peurakaltioon (46 km) ennen puolta kahdeksaa aamulla. Vaihdoimme drop bagistä kuivaa päälle ja lisäsimme tankattavaa reppuun. Huollon antimista maistui nuudelikeitto ja cola. Saimme päälliköltä moitteet tussaroinnista huollon kaverin palvellessa samalla kolme muutakin juoksijaa valmistellessaan keittoani ja kesken kaiken iskeneen puskahädän vuoksi. A&M näyttivät mallia, kuinka huollossa toimintaan ripeästi ja jatkoivat matkaansa ennen meitä vaikka saapuivat paikalle myöhemmin. No kuluihan aikaa melkoisesti, eli tässä yksi oppi seuraavalle kerralle. Toinen opetus oli se, että koskaan ei saa jättää muita juomia drop bagiin, jos huolloissa ei ole tarjolla muuta itselle sopivaa juomaa kuin vettä. Varsinkin, kun edessä oli maratonin verran matkaa pelkällä vesihuollolla.

Matka jatkui hölkötellessä tasaisempaa metsäosuutta kohti Kotamajaa. Nuudelikeitto oli tunnissa kulutettu ja voimistunutta energiantarvetta koitettiin vaimentaa pienellä purtavalla ja juomalla. Kotamajan jälkeen kaivoimme ensi kertaa sauvat käsiin, ja niiden avustuksella kapusimme Kukakselle enemmän helpommin kuin vaikeemmin vaikkei ny liian helppoo ollukaan. Päältä terkut tiimin whatsapp-ryhmään ja rullien alas takaisin Kotamajalle (63 km). Matkalla pohdin kumpi painaa enemmän, univajeesta johtunut väsymys vai energianpuute. Kotamajalla kulautin drop bagista ottamani kaurajuoman, joka piristi selvästi. Imeytymisen kannalta oli siis kaikki hyvin, mutta pitäisi vain muistaa tankata enemmän.

Edessä oli puolimaratonin verran melko tasaista ja suurimmaksi osaksi ihan juostavaa polkua, mutta huonon tankkauksen vuoksi reidet olivat asiasta eri mieltä. Kävely kyllä onnistui normaalia lyhemmällä askeleella, mutta juoksu oli vaikeaa. Askel ei vain noussut niin, että olisin päässyt yli kuin ihan pienistä kivistä ja juurista. Lisäksi väsymys laski reagointikykyä ja sai välillä kivet näyttämään kahdelta, joten turvallisinta oli kävellä. Harmitti, kun Jarilla olisi selvästi kulkenut kovempaa, mutta hän päätti jäädä etenemään seuraksi. Jari harppoi menemään pitkällä askeleella ja sanoin, että antaa mennä vaan. Minä sitten hölkkäsin kiinni muutamiin metreihin kasvaneen eron sopivassa kohtaa. Kyllä potutti ja ihmetytti oma kroppa – kuinka pää voi olla unten mailla, mutta muuten (reisiä lukuun ottamatta) kulkee ihan hyvin.

Varkaankurua kohti pitkospuita noustessa sai todella keskittyä, ettei pudonnut viereiseen puroon. Se solisi niin mukavasti ja suorastaan houkutteli varrelleen nukkumaan. Tuomiokurussa avotunturissa iltapäivän auringonpaiste voimisti pöhlöä oloa edelleen. Energiat alkoivat olla taas vähissä ja ennen seuraavaa huoltoa oli istuttava puun varjoon nauttimaan kupillinen nesteytysjuomaa suklaapatukan pätkän kera. Jälkiviisaana saatoin todeta, että tämä olisi pitänyt tehdä jo paaaljon aiemmin. Olo helpottui ja sain jutkittua lopun suklaapatukasta vielä ennen huoltoa. Kysyessäni nukkumapaikkaa Ylläsjärven huollossa (84 km), minua neuvottiin pötköttämään tunturinrinteeseen ja mahalleen, jottei linnut nokkisi silmiä. Huh hei. No ilokseni toinen juoksija tarjosi kofeiinitabletin. En ole niitä ennen kokeillut ja tiesin riskin, mutta triplaespresson juojana päätin tarttua tarjoukseen. Saisinpahan pitää silmäni ja toivottavasti paremmin auki. Tämä koitui pelastuksekseni ja unisuus pysyi poissa maaliin saakka.

Seuraavaksi lähdimme kapuamaan Ylläksen rinnettä ylös yhteisellä päätöksellä huilata aina välillä. Alkurinne sauvojen avustuksella, sitten kiveltä toiselle askel kerrallaan ja huipun saavutettua oli taas mahtava fiilis. Vaikka reidet eivät juoksuun enää taipuneetkaan, rinnettä ylös kavutessa ne sen kuin könttäsivät. Hauska oli huomata se, että jyrkkää rinnettä laskeutuminen tuntuikin paljon enemmän. Ihme pökkelöt. Siinä matkalla pieni ajatus päällikölle, kuinkahan mahtaa tässä edetä – takaperin, mutkittelemalla, kylkimyyryä…

Solisevan tunturipuron laitaa saavuimme viimeiseen huoltoon Kellokkaaseen (91,5 km). Haukkasin siellä toisen kerran banaania, joka ei juostessa vatsalleni oikein sovi. Edelliselle välille olin saanut siitä hyvin energiaa, joten otin lisää. Kävelyä loppumatka olisi pääosin kuitenkin. Hyvissä fiiliksissä lähdimme jatkamaan laskua kohti Kesänkijärveä ja viimeistä haastavaa nousua Pirunkurua. Polku muuttui helpoksi ja koitin taas josko jonkinmoinen juoksua muistuttava eteneminen onnistuisi, mutta reidet eivät vain nousseet. Potutti. Viimein olimme Pirunkurun juurella, josta kipuaminen alkoi juurakossa ja jatkui kivikossa Kesängin päälle. Olin odottanut koitoksen paljon vaikeammaksi, vaikka matka toki jaloissa jo tuntui. Oli se kumma – ylöspäin pystyi kapuamaan ilman ongelmia, mutta juoksemaan tasaisella ei! Loppumatka Kesängin päältä kohti Äkäslompoloa tuntui pitkältä ja tuulen tyyntyessä iltaa kohti itikat alkoivat päästä paremmin iholle. Viimein saavuimme viimeiselle tieosuudelle ja pistimme juoksuksi mökin kohdalta. Oli hienoa saapua maaliin tiimin ollessa vastassa. Suuri Kiitos Jari matkaseurasta ja kärsivällisyydestä!
 
Siinä se on, 105 km, ja maalissa!
 
Juoksun jälkeen oli jälleen aivan huippu fiilis!! Matkalla tulee aina jotain ja sitä edetään niin kuin päästään. Odotin olevani enemmän puhki maaliin saapuessa, mutta pitkät kävelypätkät vaikuttivat paljon. Unta ei toki tarvinnut kauaa odotella. Tulen varmasti taas uudelleen – kellon ja juomien kera. Kiitos Tiimi mahtavasta matkasta!
Tiinä Hä

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pirkan soutu la 27.7. klo 16 2. aalto

PAIKALLE TUNTIA ENNEN LÄHTÖÄ!!

Airoja heiluttaa:
Anu (tahti)
Harri
Pete V.
Marika
Marjo
Hannu
Outi
Mari (tahti)
Jukka Lehtonen
Petteri
Irene
Sari Rosendahl
Jenna
Markku Hartio
Teija (varalla)

Iltaruokailu halukkaille on Pyynikin Brewhousessa klo 21.30. Ilmoita Anulle tuletko syömään.

Veneeseen on hyvä varata tarpeeksi nestettä. Juomareppu esim. on oikein hyvä tähän tarkoitukseen. Varaa mukaan myös energiaa; esim. geelejä, rusinoita, pähkinöitä, suolaa pussiin. Jalkaan umpinaisen kengät, esim. lenkkarit. Päähän päähine, luvassa tällä hetkellä aikas lämmintä ja aurinkoista keliä. Käsiin saumattomat käsineet, aurinkorasvaa, mahdollisimman saumattomat vaatteet, hyvä penkinsuojus.

Olethan muistanut ilmoittautua?!!

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Himos Trail

Himos Trail 23.-24.8.2019

Team Raholalaisia löytyy jo nyt mukavasti Himoksen polkujuoksun osallistujalistalta, joten jos alkoi kutkuttamaan tapahtuma, niin pistähän ilmo sisään ja sovitaan kimppakyydeistä ym. sitten lähempänä.

Matkoja Himoksella on vaikka kuinka ja mihinkään kivikkoon ei tarvitse pelätä joutuvansa, vaan tarjolla on kaikille sopivaa helppoa tai helpohkoa polkua nousuineen ja laskuineen.

Perjantaina 23.8.
17.00 Kisatoimisto aukeaa
18.00-21.00  Lasagnebuffet
19.00 Himos Kids, ilmainen lasten extreme-henkinen juoksutapahtuma (300 ensimmäistä ilmaiseksi)

Lauantai 24.8.
8.30 Kisatoimisto aukeaa
10.00 Himos Easy 5km, yhteislähtö
10.00 Himos Enjoy 9km, yhteislähtö
10.00 Himos Double Extreme 52km, yhteislähtö
10.10 Himos Vaellus starttaa (suositeltu lähtöaika) liukuva lähtöaika 10.10-11.00
11.30 Keittobuffet
13.30 Himos Challenge17km, yhteislähtö
13.30 Himos Extreme 26km, yhteislähtö
13.30 Himos Team Spirit, yhteislähtö
19.00 Jälkipelit avautuvat Mono Pubissa
20.00 Maali sulkeutuu
20.00 Keittobuffet stoppaa
21.30 Himos Trail Party starttaa

Ilmoittautudu mukaan heinäkuun loppuun mennessä halvemmalla tai 18.8. mennessä vähän kalliimmalla. Täällä käy aika mukavasti liikuntasetelit ja saldot.

Himoksella on käynnissä myös kilometrikisa yhteisöjen välillä. Se porukka, joka kerää eniten kilometrejä tapahtumasta, voittaa hämmästyttäviä palkintoja ja niittää tietysti kunniaa ja mainetta.
Esim. Pete M. osallistuu Double Extremeen ja pääsee maaliin, niin silloin Team Raholan tilille kilahtaa 52km jne. Huomatkaa varmistaa, että ilmoitatte seuraksenne Team Raholan!

Kuten tästäkin jo käy selväksi, niin kyseessä on iso ja mukava tapahtuma, johon voi osallistua vaikka koko viikonlopuksikin. Järjestäjältä kannattaa kysellä vuokramökkien perään, jos innostut viettämään enemmän aikaa Himoksella. Juoksun jälkeen voi olla mukava käydä vähän Trail Partyissa ja jatkaa kotiin vasta sunnuntaina jne.

Kurkatkaahan lisää tietoa järjestäjän sivuilta Himos Trail.

Eiköhän käydä pokkaamassa porukalla tuo kilometrikisa. ;-)

Markus

torstai 18. heinäkuuta 2019

Hetta-Ylläs 160+km

Ilmoittauduin Hetta-Ylläs hölkälle hyvissä ajoin, kun pari vuotta sitten juostu vastaava väli, joka silloin oli 134km mittainen sujui kohtalaisesti ilman suurempia valmistautumisia. Nytkin piti kovasti valmistautua, mutta niinhän sitä taas lähdettiin matkaan ilman sen suurempia reenejä. Toki tuleehan sitä liikuttua vähintäänkin kohtalaisesti kaiken aikaa, joten kunto kyllä varmasti antaa myöten sen verran, että vaeltamalla tuolta selviäisi.

Rakkaan vaimoni ja hienon tiimikaveri Markon kanssa hyppäsimme bussiin perjantai aamuna majoituksemme Ylläksen Yöpuun ja Jounin kaupan huudeilta, joka meidät sitten kuljetti erittäin smoothisti aina Hetta-kylään asti. Marko ja Anu starttasivat ensi kertaa pidemmälle kuin 55km matkalle täällä ja meitä kaikkia jänskätti kovasti starttia odotellessa. 


Marko, Markus ja Anu jännän äärellä

Hienon joikun jälkeen pääsimme matkaan. Alkumatka oli odotetun tylsä n.5km asfalttia+6km hiekkatietä ensimmäiselle huollolle asti. Tässä alkumatkassa oli paljon hyvääkin, kun juttelin kahden japanilaisen herrasmiehen kanssa ja vaihdoimme kuulumisia. Mun mielestä on aina niin mukavaa, kun saa höpötellä heidän kaltaistensa kanssa. Erosimme Takan ja Moton jäädessä etenemään vielä maltillisemmin kuin minä ja toivotimme tsempit toisillemme.

Ekan huollon jälkeen sitten alkoi matka kohti Pyhäkeroa ja ekaa nousua, ja päästiin siis asiaan. Reitti on tuttu itselle parin juoksun lisäksi myös parilta vaellukseltakin.  Homma eteni hyvin maltin kera. Olin päättänyt, etten juokse yhtäkään ylämäkeä kuin sen verran mikä tuntuu hyvältä. Siinä sitä taitoin matkaa kohti tokaa huoltoa hyvällä fiiliksellä. Porukkaa lappasi ohi, mutta en todellakaan välittänyt siitä, koska tiesin saavuttavani selkiä myöhemmin, jos kaikki menisi oman suunnitelman mukaan. Alkumatkasta porukka tykkää aina höntyillä kovasti. Tokaan huoltoon saavuin 3:25 ajassa, huolsin itseni ja painelin matkoihini.

Kova reissu oli tulossa, mutta toivottavasti ei tuollaiseen kivikasaan joutuisi


Jonkun pätkän etenin muutaman muun taivaltajan kanssa ja juteltiin siinä kaiken moisia. Jokusen kilsan jälkeen ajatukseni karkasi johonkin ja siitähän seurasi sitten turvalleen meno tietenkin. Löin hiukan olkapäätä ja ylähuuli pysäytti vauhdin juuri sopivasti ennen suurempaa törmäystä kiveen. Selvisin siis säikäyksellä ja huuleenkin tuli vain ihan pieni naarmu ja ikenet saivat pitää hampaansa.

Kaatumisen jälkeen jäin hiljalleen porukasta ja päätin jatkaa matkaa terävänä poikana, etten enää kompuroisi. Tuollaisessa maastossa on ihan hyvä olla kaiken aikaa tietoinen missä juoksee. 

Keli oli melkosen lämmin ja juoma kului hyvää vauhtia rakosta ja jo hyvissä ajoin käsitin vetäneeni viimeiset tipat kitusiini. Hetken aikaa oli hieman hämmentynyt olo, kun ihan tarkasti en muistanut mistä seuraavaksi saisi vettä purosta. Tunturien tarjoama mahtavan raikas vesi tuli tarjolle onneksi nopsaan Montellin majalla ja heti perään Nammalakurussa. Sain siis täytettä vesivarantoihin ja sain jatkaa matkaa hyvillä mielin.

Pari kilsaa Nammalakurun jälkeen sitten aloin haaveilla taas jostakin ja taas mentiin turvalleen. Tällä kertaa sitten sattuikin. Löin olkapääni, taitoin ranteeni, kynsin maata kyynärvarrellani ja löin vasemman reiteni ulkosyrjän kiveen. Mitään ei onneksi mennyt oikeasti rikki, mutta reiden isku aiheutti puujalan tyyppiset oireet ja eteneminen siitä eteenpäin oli melko tuskaista.

Lopulta hiljalleen sain kinkattua reilun kympin Pallaksen huoltoon, jonka olin todennut olevan minun maalini tällä kertaa, en varmasti kinkkaisi n.115km kipeällä jalalla kävellen, vaikka aika ehkä voisi riittääkin. Huoltotelttaan päästessä sitten kysyin jääpussia reiteen ja kaivoin särkylääkkeen huuleen ja päätin antaa aikaa itselleni lopullisen päätöksen kanssa syöden samalla hyvin herkullista porokeittoa reilusti. Niin ja joinpa siinä 2,5 purnukkaa maistuvaa alkoholitonta oluttakin, se toimii aina.

Hyvää hoitoa Pallaksella. Kuva:Lluis Toll Riera

Fiilis oli hyvä ja vaimokin saapui huoltoon, joten päätös jatkamisesta alkoi saada ilmaa alleen. Anu ei ollut tietty iloinen kaatumisestani, mutta tyytyväinen, kun ei pahemmin sattunut. Jonkun ajan jälkeen Anun jatkaessa matkaa, hän huikkasi, että lähdenkö jatkamaan samaa matkaa, johon vastasin lähteväni vasta vähän ajan päästä. Päätös jatkaa ainakin Rauhalaan n.21km oli saanut vahvistuksen päässäni. Lähdin varttin verran Anun perään kohti Rauhalaa ja jalka vertyi yllättävän hyvin ja sain vaimon kiinni aika nopeasti. Jonkun matkaa koitettiin välillä hiukan juosta, mutta Anua hirvitti ja minun vammautunut jalka ei vaan noussut tarpeeksi osuen tämän tästä juurakkoihin ja kiviin, oli tehtävä päätös jatkaa kävellen, ettei tulisi ruumiita.

Rauhalan huollon jälkeen oli jälleen vuorossa muutama kilometri asfalttia, jonka pystyin jollain lailla vielä "juoksemaan", mutta poluille kääntymisen jälkeen ei taas tarvinnut muuta kuin kävellä. 105km juoksijoita alkoi tulla ohitsemme hiljalleen ja aloin miettiä missä kohtaa hienot tiimitoverit Tiina ja Niekku ohittavat meidät. Ohitus tapahtui hieman ennen n.100km:n kohdalla olevaa Peurakaltion huoltoa, jossa iloiset tiimiläiset saivat minut kiinni ja vaihdettiin muutamat sanat. Tässä kohtaa itsellä alkoi olla vaikeata varsinkin alamäissä, koska reisi ei tykännyt yhtään alamäistä. Anu meni hieman edeltä aina huoltoon asti ja sainkin melkein heti sinne päästyäni erittäin herkullisen parilassa lämmitetyn kuraläpän metvurstilla ja suolakurkulla maustettuna eteeni. Rakkautta on kuraläppä näreessä! Pizzan ja oluen jälkeen oli kinttu aika makea, mutta kyllä se siitä vertyisi ja niin myös kävi. Samaisella huollolla totesin, että Hä? ja Niekku ovat potenttiaalisia tussareita ja kehoitin lähettämään jäsenhakemuksen joko Hennalle tai Eerikalle.

Evästauko

Oikeastaan koko loppumatka noudatti samaa kaavaa, minä koitin taistella ja Anu eteni omalla vauhdillaan, mutta odotteli minua, koska ei halunnut hylätä miestään ahmojen, karmeiden karhujen ja porojen keskelle. Ainoa suurempi muutos matkanteossa tapahtui Kotamajan huollon jälkeen, kun saimme seuraksemme "Ollen"(Anun nimeämä). Olle toi mukavaa piristystä matkan tekoon.

"Olle" ja Anu

Ylläsjärven huoltoon pääsimme n.klo 4.30, jossa Olle sanoi seuraavan huoltopisteen sulkeutuvan klo 7.00, joten aikaa olisi 2,5 tuntia. Tiesin Ylläksen ylityksen olevan melkoinen pläjäys ihan tuoreillakin jaloilla, joten matkaan oli lähdettävä välittömästi. Ylämäkeähän seuraa aina alamäki, joka helposta alustastaan huolimatta oli minulle todella vaikea. Olle lähti varmistamaan viisaasti oman jatkoon pääsynsä, mutta vaimo ei toistuvista kehotuksista huolimatta sitä tehnyt, vaan odotteli minua milloin missäkin puskassa. Päästyämme klo 6.35 Kellokkaalle, meille ilmoitettiin sen sulkeutuva vasta klo 9.00. Tässä kohtaa lähti pienet kuitit Ollelle. Porukka vähän naureskeli minulle ja Anulle, koska meiltä molemmilta tuli verta nenästä ihan tuntuvasti. Pariskunnalla siis riitti vielä virtaa tapellakin keskenään.

Matsin jälkeen

Kellokkaan jälkeen tiesin ensi kertaa, että nyt saatan selvitä maaliin asti. Edessä oli vielä yksi iso koitinkivi, nimittäin Pirunkuru. Tuttu paikka odotti edessä, mutta en tiennyt miltä sen kiipeäminen tulisi olemaan. Pääsimme nousemaan kohti kurua alkumäen ollessa jyrkkää normaalia metsämäkeä. Mäen alussa Anu totesi, että tätä onkin paljon mukavampi nousta kuin Ylläksen rinnettä, kun ei ole niin kivikkoista. Vastasin vaimolla vain, että odota vielä hetki kurun oikeasti vasta alkavan. Pirunkurussa ei ole mitään muuta kuin kiveä! Olle ja Anu menivät kuin metsäkauriit mäen ylös, mutta itsellä meinasi kyllä poru päästä, tuo mäki oli elämäni selkeästi kovin koitos. Jäätävässä kivikossa oli koitettava edetä niin, ettei vasemmalle jalalle joutuisi ponnistamaan. Ei muuten helppoa! Lopulta Kesängin päällä huusin Anulle ja Ollelle, että ymmärtäisivät nyt vihdoin jättää minut, kun pääsevät vielä ihan hyvin etenemään ja tunsin onnistumisen iloa, kun molemmat hävisivät näkyvistäni. Nyt oli siis edettävä maaliin n.3 tunnin kuluessa.

Ihanan pirullinen kuru


Parin kilometrin jälkeen täysin helpossa alamäessä puskasta hyppäsi eteeni ihana lapinakka, joka olikin rakas vaimoni. Viimeiset kilometrit koitin vain purra hammasta ja mennä etiäppäi. Lopulta viimeisellä kilometrillä kuulin Anun huutavan "Täältä tullaan!", johon kuului kova huuto tiimiläisten toimesta. Tässä kohtaa meinasin pillahtaa poruun välittömästi. Vastassa olivat Tanja, Pete, Mari ja Jukka, jotka tsemppasivat ihan täysillä. En pystynyt tunnemyrskyssäni muuta kuin nostamaan vähän kättä ylös. N.200m ennen maalia tiimiläisiä olikin sitten vastassa oikein vaan iso nippu hurraamassa. Nyt tuli ihan täysin kyyneleet silmiin. Hieman ennen tiimiläisten isoa parvea vastaan kävelivät urakkansa suorittaneet japanilaiset uudet ystäväni, joiden kanssa halasimme ja löimme nyrkit yhteen. Uudet ystäväni pelastivat minut täydelliseltä kyynelvirralta, jossa ei siis mitään vikaa olisi ollut, mutta ehkä parempi näin.

Maaliviiva ylitettiin vaimon kanssa ja tunne oli mitä parahin. Aikaa kului 34,5h ja tuntui kuin olisin ollut voittaja, vaikka olin toiseksi viimeinen maaliintulija.

Maalin jälkeen Keijo talutti minut ensiavun kautta mökille, jossa vihdoin sai levätä hetken. Kiitos, Keijo!

Sitä en tiedä oliko taas mitään järkeä, mutta en tykkää jättää kesken vähäisin perustein ja tälläiset kokemukset kasvattavat  kyllä luonnetta. Suuret kiitokset jälleen ihanalle vaimolle, jota ilman en olisi maaliin päässyt. Kiitos myös "Ollelle", sinulla oli suuri merkitys matkanteossa. Molemmat em. tyypeistä olisivat tehneet huomattavasti paremman ajan ilman minun odottamista. Kiitokset myös kaikille tiimiläisille ja onnittelut teidän kovista, hienoista suorituksista.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

NUTS Ylläs-Pallas 2019: 37 km

37 km:n urakoitsijat: Keijo, Jukka, Mari ja Niina.

Teija V .antoi jo niin kattavan kuvauksen matkastamme pohjoiseen, ettei meillä ole siihen enempää lisättävää. Tässä kuitenkin pieni kuvaus meidän neljän ”pikamatkasta” Ylläksellä. Niina Taimisto starttasi kärkijoukossa matkaan, eikä sen koommin hänestä nähty vilaustakaan. Me kolme, eli Keijo, Jukka ja minä (Mari) nylkytimme hiukan leppoisampaan tahtiin. Päätimme jo ennen starttia, että nyt nautitaan koko rahan edestä.

37 km reitti alkoi lyhyellä asfalttiosuudella, jossa jalat saivat sopivasti lämpöä ennen ensimmäistä nousua. Nousu oli mukavaa pehmeää leveähköä latupohjaa, jossa runsas joukko pääsi etenemään sujuvasti. Ilma oli lämmin ja aurinko helli meitä. Otimme mäen rauhallisesti kävellen, ettei heti alussa tulisi noutaja. Reitti kääntyi kohti loivempaa alamäkivoittoisempaa maastoa kohti Ylläsjärveä. Matka eteni leppoisan tahtiin, mutta lämpö pakotti juomaan ja ottamaan suolalisää. Tosin minun suolat päätyi melko nopeasti mustikanvarvuille. Onneksi häiriö oli tilapäinen ja matka pääsi jatkumaan ongelmitta. Mitä nyt hevosen kokoiset paarmat yrittivät viedä lihasta palaa kahdenkin housun läpi, taisi jopa onnistuakin siinä. No, nekin kuuluvat luontoon miljardien mäkäräisten lisäksi.
Saavuimme hyvissä voimissa ja fiiliksissä Ylläsjärven kattavaan huoltoon. Tarjolla oli monenmoista herkkua, erityisesti Jaffa-keksejä, nam. Hyvin tankattuamme pääsimme testaamaan uusien sauvojen toimivuutta ensimmäiseen kunnon nousuun Ylläs-tunturin laelle. Nousu oli aluksi mukavaa hiekka/kivipohjaista polkua, mutta muuttui ylempänä pelkäksi irtokivilouhikoksi. Sauvoilla ei tehnyt enää tässä kohtaa mitään, koska ne jäivät kiinni kivien koloihin. Reisissä riitti paukkuja eikä hapot kiusanneet. Mieletön voiman tunne valtasi mielen ja kehon. Hetken fiilistelimme upeita maisemia tunturin laella ja otimme tietty kuvia. Kauaa siellä ei sitten tarjennut hengailla, koska tunturituuli oli jäätävän navakkaa. Pohkeet ilmoittivat nykimällä, että nyt pitää jatkaa matkaa.
 
Koko rahan edestä nauttivat.
 
Huipulta laskeuduimme helpon näköistä tietä alas, mutta se osoittautuikin reitin haastavimmaksi osuudeksi. Jyrkässä alamäessä jarruttelu sattui reisiin ja varpaat litistyivät tossujen kärkiin kipeästi. Alamäki tuntui turkasen pitkältä, mutta siitä selvittiin kuitenkin kunnialla. Mielessä käväisi, että miten ihmeessä ne pitkänmatkalaiset tämmöisestä selviävät. Huh huh.
 
Reitti kulki läpi luontokeskuksen. Tällainenkin erikoisuus.
 
Matka jatkui taas mukavaa juostavaa polkua kohti luontokeskusta. Siellä reitti kulki hauskasti luontokeskuksen läpi. Harmi ettei maltettu jäädä ihailemaan näyttelyä, sillä tankkaukseen oli jo kova kiire. Huolto oli jälleen runsas suklaineen ja juomineen. Upeiden tunturimaisemien jälkeen oli vuorossa vaihtelevia metsäisiä polkuja ja soiden ylityksiä hyväkuntoisilla pitkospuilla. Bongattiin Keijon ansiosta kaksi kuukkeliakin lähipuussa. Jaloissa matkanteko jo tuntui, mutta ei haitannut menoa.
 
Komiat on pitkospuut. Näilläpä kelpaa tiimiläisten tossutella.
 
Mielessä kummitteli vielä yksi haaste, eli Kesängin Pirunkurun valloitus. Nousun alapuolella eräs kulkija varoitteli kivikosta ja rinteen jyrkkyydestä. Mikä meitä mahtaa olla vastassa, tuumittiin. Juurakkoista polkua pitkin lähdimme ottamaan selvää tästä ”kummituksesta”. Melko nopeasti homma selvisi, kun juurakkopolku päättyi ja alkoi armoton kivikkoinen jyrkänne. Sauvat sai jälleen pistää ”narikkaan”. Nousu oli haastava ja hapottava, mutta hiljaa hyvä tuli. Kesängin laella oli jälleen voittajafiilis. Sykkeen tasaannuttua ja hetken henkeä vedettyämme matka jatkui helppoa vaihtelevaa maastoa kohti maalia.
 
Pirullinen Pirunkuru.
 
Vielä pieni asfalttiosuus ja sitten Jukan innoittamana pieni loppukiri maalisuoralla siivitti meidät kolme käsi kädessä maaliviivan yli. Tiimiläiset kannustivat iloisen äänekkäästi ja sai melkein onnenkyyneleen tirahtamaan silmänurkkaan.
Tätä 37 km matkaa uskallan lämpimästi suositella niillekin, jotka ovat vähemmän polkuja tallanneet. Aikaa matkan taivaltamiseen on 12h, joten kävellenkin ehtii perille. Tunturimaisemat, vaihteleva maasto ja kutkuttavat mäkihaasteet takaavat huikean elämyksen pohjoisen luonnossa. Kiitos Anulle ja Markukselle järjestelyistä ja kiitos koko Team Raholan huikeille ”nylkyttäjille”. Porukassa on aina niin mukavaa.
Mari
 

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Hetta-Pallas 55 (58) km - 12 h 6 min

Kohti yötöntä yötä.

Retki alkoi, yllätys yllätys, tuttuun tapaan Kolmen Kulman ABC:ltä 11.7. torstai-iltana kello 22.00. Ajoissa paikalle, automaatilta bussiraha, vielä viimeiset tankkausostokset ja sitten bussiin. Kotoa oli kaapattu mukaan myös ihan ikioma tyyny, että saisi mukavamman asennon unen hiipiessä silmiin körötellessämme kohti yötä ja kohti Äkäslompoloa, välillä tipahtaen ihanaan uneen ja välillä tuijotellen bussin ikkunasta yöhön. Muutama pysähdys yön aikana. Viimeisenä pysähdyksenä oli sellainen mesta kuin Pörröporo, jossa osa porukasta söi poropaninit. Kello oli noin 9. Osalle niitä ei riittänyt kun paikanpitäjä ei tietenkään osannut varautua niin moneen tilaukseen, vielä kun ei kuitenkaan ollut sesonkiaika, joten osa otti pororieskaa, joka sekin oli todella hyvää. Ihastuimme paikkaan sen verran, että Anu varasi meille aamupalapaikan kyseisestä paikasta paluumatkalle sunnuntaiaamuun, noin kello 8.30. Teimme tilaukset jo valmiiksi sitä varten, niin kaikki halukkaat saivat mm. tuon poropaninin.

Perillä Äkäslompolossa olimme aamusella noin kymmenen-yhdentoista maissa. Aurinko paistoi ja keli näytti oikein sopivalta koitoksia ajatellen. Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi, jolloin 55 km:n matka taittui, oli luvattu ihan pilvetöntä taivasta ja tuultakin 'sopivasti'. Kelien suhteen ei olisi voinut parempaa toivoa.

Kamat mökkeihin, ostoksille ja syömään. Mökkien sijainti oli aivan paras mahdollinen (kiitos Anu ja Markus), ihan kisakeskuksen läheisyydessä pusikkojen takana. Ja kisakeskushan sijaitsi Jounin kaupan alueella. Myöskin mökkien varustus oli hyvä, kaikkea tarpeellista löytyi, ja tilaa oli hyvin.

Jounin kaupan 'aulassa' oli aivan ihana pikku ruokapaikka, josta sai tosi maukkaita porohampurilaisia. Siinä sitten seuraavaa tankkausta. Ihan ei ollut nälkä vielä päässyt kurnaisemaan, mutta hyvinpä tuo maistui. Tiedettiin kuitenkin että seuraavana päivänä oli sen verran suuri urakka edessä, että hyvä olla polttoainetta. Aterian jälkeen paluu mökeille, kamat jääkaappiin ja kahvinkeittoon. Hetken huilin jälkeen lähdettiin tutustumaan seutuun ennen numerolappujen hakua, joka oli vasta kello 18. Tarkoitus oli kävellä johonkin puotiin tai vastaavaan, mutta perille päästyämme totesimme että se on kiinni. No, käyntiinpä siinä sitten kuitenkin hieman tukkimassa tuttuun tapaan tietä, ja poikettiin matkalla olevaan toiseen urheilukauppaan. Siitä ns. expo-alueelle tutustumaan myös niiden tarjontaan.

Hetkeksi huilimaan mökille ja kello 18 sitten varustetarkastukseen ja numeroiden hakuun. Tämän paketin saatuamme olikin ohjelmanumerossa taas ruokailua. Anu oli varannut meille paikan alueella olevasta ruokapaikasta (nimeä en muista...), jossa nautittiin myös maittavat ateriat. Itse olin tilannut poropizzan, joka punasipulilla höystettynä maistui tosi herkulliselta. Vieläkään ei ollut 'täysi nälkä' päässyt yllättämään, mutta kyllä vain pizza maistui. Tosin Pete söi pienen palan mikä minulla ei kerta kaikkiaan enää uponnut.

160 km:n matkaajat valmiina urakkaan.

Seuraavana aamuna kello 9 kokoonnuttiin pihalla saattaaksemme matkaan 160 km:n lähtijät Anun, Markuksen ja Markon. Heidän lähtönsä oli kello 12. Bussi lähtöpaikalle lähti Äkäslompolosta kello 9.20 muistaakseni, ja ajoi lähtöalueelle noin 1 h 40 min. Saatettuamme ison urakan lähtijät bussille palasimme takaisin mökille pakkailemaan omia reppuja lähtökuntoon. Meidän bussin lähtö oli 14.50 ja lähtölaukaus pamahti kello 18. Vielä ennen bussin lähtöä käytiin tankkaamassa poropurilaiset, ja sitten oltiinkin valmiita urakkaan. Ei muuta kuin kisabussiin, ja matka lähtöalueelle alkoi.

Iloiset matkalaiset.

Ennen lähtölaukauksen pamahtamista miesääni kajautti ilmoille lähtöjoíkun. Oli ymmärtääkseni kunnianosoitus juoksulle. Kuulosti aikas hienolta. Sitten lähdetitin.

Matkaanhan lähdin 'ukkoni' Peten kanssa, joka oli luvannut pysyä völjyssäni (niin myötä- kuin vastamäessä). Alunperinhän en olisi uskaltaunut lupautua tälle matkalle ellei hän olisi lupautunut mukaan, kun suunnistustaidoiltani olen sellainen että 'mettään menee varmasti'. Reitti kuitenkin oli niin hyvin merkattu, että sieltä ei kyllä olisi voinut eksyä. Ja kun kelikin oli koko yön kirkas, niin merkit näkyivät hyvin.

Ensin juostiin noin 4 km asfalttitietä, joka oli aikas pitkälti pelkkää nousua. Minulla alkoi vaikeudet melkein heti. Liekö liian nopea alkulähtö ylämäkeen, polkujuoksutossut asfaltilla ja reppu selässä aiheuttaneet kovemman rasituksen nilkoissa, josta johtuen nilkkojen etuosat olivat koko tuon neljän kilometrin pätkän ihan tulessa. Jouduin heti nousujen aikana pariin otteeseen laittamaan kävelyksi ja kaivamaan kylmäsuihkeen repusta. Luojan kiitos se tuli otettua mukaan. Kävelyni oli kuin ankkalinnalaisella, räpyläjalat lätkähti asfalttiin niin että pläjähti. Itku kurkussa jatkoin matkaa odottaen että vihdoinkin kääntyisimme metsätielle. Tiesin että kipu helpottaa kyllä kun jalat hieman lämpenee, mutta matkan alku ei ollut ihan paras mahdollinen. Tiedättekö sen tunteen, kun pidät henkisesti sisällä olotilaa jossa vit...käyrä on niin korkealla että saa sykkeenkin nousemaan, ja koko ajan pitää kuitenkin psyykata itseään henkisesti ja yrittää hengittää tasaisesti? Sellainen oli fiilis ensimmäiset puoli tuntia. Noin 7-8 kilsaa siinä mentiin, kun pikkuhiljaa nilkat alkoivat tuntumaan siltä, että tästä voisi jopa tullakin vielä jotain.

Matkakaverini Pete, Reijo ja Jari. Huippumatkakamut.

Ensimmäinen huolto tuli nopeasti (huoltoja oli vain 2 kpl matkan varrella), noin 10 km:n kohdalla. Hieman urheilujuomaa kitusiin, suolakurkkua ja banaaninpala. Repussa minulla oli 10 geeliä, 4 kpl geelivohveleita, 3 energiapatukkaa, 2 litraa urheilujuomaa, suolaa, magnesiumia, energiapastilleja ja kuivalihaa. Ensimmäisen huollon kohdalta lyöttäydyimme Jarin ja Reijon matkaan, jotka sattuivat paikalle samaan aikaan. Siihen saakka reitti oli ollut asfalttitien jälkeen aikas mukavan tuntuista hölköttelyä hiekkatiellä itikoineen ja paarmoineen. Pienen matkan päästä huollon jälkeen alkoi ensimmäiset nousut. Sauvat repusta antamaan tukea kulkuun ja eteenpäin. Aurinko paistoi ja maisemat olivat upeat. Niitä tosin ei oikein kauheasti ehtinyt ihailemaan ilman pysähtymättä, joten hirveästi ei tohtinut jäädä niitä katselemaan kun tiesin vauhdiltani kuitenkin joutuvani tekemään muutenkin koko ajan töitä jotta pysyttäisiin aikarajan sisällä. Siinä sitä sitten vain mentiin, välillä alaspäin, välillä ylöspäin, välillä pitkospuita, auringon lämmittäessä. Muutama pysähdys, valokuvan paikka ja eteenpäin. Tunnin välein tankkausta. Oli muuten hyvä että ukkoni oli mukana; hän aina muistutti tunnin välein että 'emäntä, tankkaushetki'. Jos olisin yksin mennyt, luultavammin olisi muutama tankkaus jäänyt tekemättä.

Reitin toinen pysähdys oli noin puolessa välissä. Suunnitellulla alkuperäisellä tankkauspaikalla oli vesi saastunut, joten tankkauspiste oli jouduttu siirtämään. Se aiheutti matkaan pienen lisäkierron, joka tuntureilla tuntui tosi pitkältä. Olisikohan tullut noin 1,5 km lisää... Eipä siitä lisäkierrosta mitään, siinähän sitä muutenkin sauvoteltiin etiäppäin, mutta kun saavuttiin kohtaan jossa sitten suikattiin noin 2 metrin levyistä rinnepolkua alaspäin vaikka kuinka monta kymmentä metriä, väsymyksen painaessa jo jaloissa, niin ei voinut muuta kuin pärrätä että hemmetti, eikö niinkun yhtään haastavampaan kohtaan olisi voinut tätäkin paikkaa sijoittaa. No joo, ymmärrettiin kyllä, että tuntureillahan ei niitä paikkoja kauheasti ole mihin helposti saa tankkauskamat tuotua, mutta voi yhden kerran!! Ja sitten kun piti vielä kavuta tuo polku ylöspäin takaisin!! Kyllä oli hapot paikallaan.

Näitä huippuja riitti. Kyllä oli kaunista.

Siinä sitten kivutessamme ylöspäin kysäisin Peteltä että kauanko ollaan tultu. 5,5 tuntia vastasi hän. Mielessäni ajattelin että huh-huh, saadaan muuten sitten pistää töppöstä töppösen eteen jos meinataan ehtiä aikarajan sisään, koska edessä oli vielä kuitenkin ymmärtääkseni haastavampi osuus kuin alkupätkä. Ei muuta sauvat heilumaan ja jalat etiäppäin, hopi hopi. Mahdollisuuksien mukaan juosten. Siinä sitä sitten mentiin, läpi ruohomättäiden, välillä huonokuntoisten pitkospuiden, polulta polulle, kiveltä kivelle, tunturin rinteeltä toiselle. Tsippa dii duu daa, älä mieti mitään, mene vain eteenpäin, nauti tuoksusta, poluista, kivistä, kipeytyneistä reisistä, kiipeä kiipeä, laskeudu, laskeudu. Aikas mimmi oot kuitenkin kun tässä vaan tarvot, ja ukkosi seuraa perässä. Lapin yötön yö, rauha. Jotain vuorilampea siinä matkan varrella ihaillessani ajattelin, että kyllä niillä poroilla on kans aikas hulppeat oltavat. Täällä ne vaan rauhassa käyskentelee, ei ole kiire minnekkään. Välillä ihmetellen heille hobitin näköisiä olentoja, meitä ihmisiä, että miten niillä nyt tuollainen puhku ja kiire on eteenpäin. Omituisia...

Jarin ja Reijon kanssa sitä matkaa taitettiin, välillä he katosivat näköpiiristä meidän jäädessä tankkaamaan, ja muutaman kerran kävi jopa niin että he jäivät meistä, ottaen meidät kuitenkin kiinni aina jossain vaiheessa. Toisella puolikkaalla teimme melkein niin, että tankkasimme liikkeessä.

Matkaan lähdin pitkähihaisella ja t-paidalla. Kun saavuttiin korkeimpaan kohtaan vähän ennen puolta väliä, tuuli kävi tosi kylmäksi. Lisäsin takin päälleni ja vaihdoin lippiksen pipaan ja hanskat käteen. Siinä vaeltaja ohitti samalla meidät, nosti sauvansa osoittaen sillä suuntaan johon olimme menossa, että se on tuo kolmas tunturi tuolla johon olette matkalla. Kyllä se sieltä tulee, jossain vaiheessa. Itse ensiksi ajattelin että maali sijaitsee sen ekan tunturin jälkeen. Että sinne sitten, tuumasin, tuuppien toisenlaisia ajatuksia pois päästäni, jotka hieman soittivat suutaan jäljellä olevasta matkasta, kun sitä noin konkreettisesti siinä katseli tunturien muodossa. Ei muuta ku newbalancien nokka kohti kyseisiä tuntureita, hopoti hop, hopoti hop. Alamäkeä alas, ylämäkeä ylös, sauvoilla välillä merkkaillen, nak nak, nak nak. Väsyttää mutta so what, tännekään ei voi jäädä. Silminkantamattomiin tunturien huippuja. Jossain kohtaa saavutettuamme taas yhden tunturin laen, Jari kääntyi ympäri ja tuumasi että 'Ei hyvää päivää', osoittaen takanamme olevia tuntureita, 'siis oikeesti, tuolta saakka ollaan tänne tarvottu, voi hittolainen, ollaan me kuulkaa aikas mestareita!' Jotakin tähän tyyliin. Vilkaisin taakseni, ja saman tien eteen, että joo, jaksamatta sen kummemmin ajatella asiaa. Ajatukset piti heittää siinä kohtaa polulle. Väsymyskin oli jo sellainen, että eteenpäin mentiin sen kummempia miettimättä.

Aurinko paistoi ja meno maittoi.

Matkaa ollessa jäljellä ajallisesti 12 h:iin noin tunti, yritimme hieman kiristää tahtia. Sitä en tiedä onnistuttiinko. Hieman alkoi epäilys hiipiin päähän, että mahdollisesti emme taida kyllä ehtiä. Siinä kohtaa maasto oli välillä rakkakivee, välillä kivistä polkua. Sitten kun aikaa oli 40 minuuttia, ajattelimme ihan tosissamme yrittää että josko se 12 h kuitenkin selättyisi. Juoksimme sellaisiakin kohtia joita oli hankala juosta, ei muuta kun kieli keskellä suuta eteenpäin. Mäkeä alas, se on tuon tunturin jälkeen vasemmalla puolella. Siihen kun pääsimme niin totuus valkeni. Maali oli niin kaukana, että tiesimme että ei millään ehditä. Kuitenkin vielä yritimme ja lähdimme kipittämään minkä jaloista enää jaksoimme hiekkatietä alaspäin. Jari luetteli minuutteja. Jossain kohtaa kuitenkin tajusimme, että ei ehditä, ei sitten millään. Pienestä jää kiinni, mutta ei voi mitään. Ainakin yritimme. Reijo oli tässä kohtaa jäänyt meistä jälkeen, hänellä oli tuskaa alamäkijuoksun suhteen. Sieltä hän rykäs meidän kohdalle ja tuumasi että mitäs täällä laiskotellaan. Lähdimme siitä taas juosta jolkottamaan, siitäkin huolimatta vaikka tiesimme että emme ehdi.

Kuudesta minuutista jäi kiinni että ei ehditty aikarajan sisään. Kuudesta minuutista. Se on pieni aika loputtomalta tuntuvassa 55 km:n reitissä, johon kului tuo noin 12 tuntia. Tässä tapauksessa reitti oli ylimääräisine kilometreineen noin 58 km. Vähän joutuu tekemään henkistä työtä tuon kuuden minuutin suhteen, mutta sen yli pääsee kyllä. 12 tunnin (noin) urakka oli ohi. Kiitos Jarille ja Reijolle, teidän kanssa oli tosi leppoisa matkata.

Mitali on kaunis kuin koru. Niinkuin Lappikin.

Itse tiedämme minkä urakan olemme tehneet. Oli upeaa kulkea tuntureiden läpi, nauttia yöttömästä yöstä, Lapin taiasta. Vaikka paljon ei pystynyt katsetta polulta kääntämään ettei olisi kompuroinut (ja siltikin kompuroi välillä, sauvat oli ihan verrattomat), niin ei jäänyt aistimatta se tunnelma minkä tunturit antoivat. Ja myös se fiilis, minkä lahjoitat itsellesi, kun lähdet saavuttamaan tällaista urakkaa. Nytkin istun tässä kirjoittamassa, istunut jo 2,5 h, ja aina välillä jaloitellessa tunnen tehdyn työn jäljet jaloissa, ja se tuntuu hyvältä. Oikeastaan en pysty edes sanoiksi pukemaan niitä tunteita mitä tuo erämaa itsessä herätti, se vain täytyy kokea.

Lapin luonto loi outoa taikaa, johon palaa aina hetkittäin...

Teija

torstai 4. heinäkuuta 2019

NUTS YLLÄS PALLS VARUSTEET


Tästä linkistä löydät Jukan tekemän tiivistelmän NUTS Ylläs Pallas juoksuista

Anun vinkki: Kannattaa ottaa reppuun esim. meetwurstileipiä, geelien yms. muiden energialähteiden lisäksi. Laita leivät helposti saataville, niin voit nauttia niitä milloin vain.

Sama lista löytyy sivun ylälaidan välilehdistä.


 = pakollinen + = suositeltu

Kaikki sarjat

Järjestäjältä saatavat varusteet

 Kartta

 Numerolappu ja hakaneulat – kiinnitä numero näkyvälle paikalle rintaan tai kisavyöllä vyötäisille

+ GPS-seurantalähetin valituille juoksijoille

+ Huoltokassi 160 ja 105 kilometrin juoksijoille, kts. “Huolto ja aikarajat”

Tuo mukanasi

 Toimiva matkapuhelin ladatulla akulla – suojaa kastumiselta ja tallenna puhelimeen       kisapäivystyksen numero 040 6605 281

 Elastinen tukiside vesitiiviisti pakattuna (min. 100 cm x 6 cm).

 Juomapullo tai nesterakko vähintään 1.5 litraa.

 Avaruuslakana hätätilanteiden lämmikkeeksi.

 Merkinantopilli.

 Muki – emme roskaa kansallispuistoa kertakäyttömukeilla.

✓ Varaenergiaa hätätilanteisiin vähintään 250 kcal.

+ Hyttysmyrkkyä

+ Suolaa – helpottaa imeytymisongelmissa

+ Rakkolaastareita, urheiluteippiä

+ WC-paperia

+ Kuoritakki

+ Juoksusauvat – Mikäli käytät, sauvat tulevat olla mukanasi koko matkan lähdöstä maaliin. Sauvoja ei saa olla huoltokassissa.

Lisäksi 55 km, 105 km ja 160 km

 Pitkähihainen urheilupaita (t-paita + irtohihat eivät täytä vaatimuksia)

 Vedenpitävä kuoritakki hupulla – minimi vesipilariarvo 10000

 Sormikkaat

Pakolliset varusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin.

Vapaaehtoisista varusteista sauvat on kuljetettava lähdöstä maaliin, niitä ei saa olla huoltokasseissa.

Suosittelemme käyttämään korkillisia energiageelejä. Roskat on tuotava huoltopisteiden roskiksiin!

Varustetarkastukset

Pakolliset varusteet tarkistetaan kisatoimistossa numeroiden jaon yhteydessä (55 km, 105 km sekä 160 km juoksijat). Reitillä voidaan tehdä varusteiden pistotarkastuksia.


Järjestäjien sivuilta lisäinfoa: https://nutsyllaspallas.com/

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Pirkan Soutu 27.7. klo 16 - maksut


Nyt voipi käydä maksamassa Pirkan Soudun maksun. 
Viestikenttään Team Rahola, 2. aalto
Viitenumero 1533
Hinta 42,75 euroa/soutaja
Tilinumero on FI47 1443 3000 1140 14
Eräpäivä 22.7.!!

LEPPOISIA VETOJA!