JNR 2024 Hennan jaloin

Oli synkkä ja myrskyinen yö… 

Tai eipä mulla ole mitään tietoa millainen keli oli Joensuun Areenan ulkopuolella, mutta sisällä oli hyvinkin valoisaa ja tuuletonta. Synkkyys ja myrsky oli vain minun pääni sisällä.

Team Rahola antoi Petteri Jokelalle kiitoksen valokuvista, joita hän on ottanut monissa juoksutapahtumissa.

Olin toivonut saavani tänä vuonna sellaisen tuloksen, johon voisin olla itse tyytyväinen. Aiemmat tämän vuoden satasen juoksut oli mennyt tosi hyvin ja ilman pahempia vaivoja. Nyt oli kuitenkin jo lähtiessä monenmoisia vaivoja, jotka ajattelin kaikki kuvittelevani jännityksen takia. Pahimpana oli perjantaina alkanut polvikipu, joka muuttui matkan aikana pahemmaksi. Hankasalmen Jari-Pekassa huomasin kivun siirtyneen polven takaosaan ja pienenkin portaan astuminen aiheutti kipua. Kurkussani oli ollut ”roskan” tunne jo kaksi viikkoa, mutta sen tiesin olevan itse kuvittelemani asia ja se katosikin heti, kun sunnuntaina pääsin kotiin juoksulta. Mutta kyllä sitä sai yöllä tosissaan nieleskellä Joensuussa!

Peloistani huolimatta juoksu lähti kulkemaan hyvin ja kivuttomasti. Polven kipu helpotti, kun jalat lämpeni. Vessassa jouduin käymään alusta asti noin puolen tunnin välein, olin juonut vähintäänkin riittävästi. Se hieman turhauttikin varsinkin alussa. Mutta jo parin tunnin jälkeen, kun jalkakipuni alkoi ilmoitella itsestään, huomasin pienen vessatauon auttavan kipuun hetkellisesti. 

Tiimiläiset olivat sopineet Kummelihengessä suorittavansa tamppauksen kello 24 ja 04. En uskaltanut tähän osallistua, mutta se sai aikaan hymyjä muissa juoksijoissa. Tamppaus suoritettiin uloimmilla radoilla, jotta emme tapojemme mukaisesti ole tulppaamassa ykkösrataa nopeammilta juoksijoilta.

Maratonin verran taisteltuani alkoi jalkakipu olevan jo niin paha, että jouduin menemään huoltopöydän taakse usein kyykkyyn. Yritin olla siellä matalana piilossa Mr. Presidentiltä, mutta vaikka Ilva muuta väittää, taitaa hänen näkönsä olevan kuitenkin priima. Pienen kyykkäilyn jälkeen pystyin taas jatkamaan kävelyä ja hetken päästä juoksemaan. Kipu tuli aaltoina ja alkoi polven takaa levitä koko jalan takaosaan. Välillä juoksu oli täysin kivutonta (tosin varpaat ja jalkapohjat oli muusina, mutta se on siedettävissä ja normaalia). Ensimmäisen kahvikupillisen jälkeen juoksu oli hetken taas kevyttä ja osasinko  nauttia kaikista helpoista hetkistä. Lopulta koko hommasta ei tullut enää mitään.

Erittäin huono piilo

Ollilan Veikko tarjosi radan varressa kevyttä hierontaa ja lihaksia rentouttavaa ravistelua. Veikko juoksi itse maratonin, mutta oli paikalla koko yön kannustamassa vaimoaan hienoon suoritukseen! Kävin Veikon potilaana kerran ja sain siitä hetkellisen avun. Aamun lähestyessä Veikolla näytti olevan kiirettä ja hierontapisteellä oli koko ajan avun tarvitsijoita.

Anu rentoutumassa

Oli ilo seurata muiden tiimikavereiden hienoja suorituksia. Varmastikaan kenelläkään ei ollut helppoa, mutta sisukkaasti muut tekivät omia suorituksiaan! Teija jaksoi tanssia ja nauttia musiikista. Myös Sandra huomasi etenemisen olevan peräti kevyempää, jos eteni tanssien. Lea painoi menemään tapansa mukaan sitkeästi ja kantoi Susannaa olkapäällään kannustamassa. Arja teki myös upean ennätyksensä, vaikka varpaat oli todella kipeät. Markus ylitti 100km päättäväisesti! 

Yöllä huoltopöydän takana istuessani tiesin, että kisan jälkeen miettisin, miksi en vaan juossut kivun kanssa. Ja silloin jo sanoin itselleni, että muista ettet pystynyt! Itkukin tuli siitä valtavasta harmituksesta. Oikeasti sain kerättyä hyvät kilometrit, mutta vielä en pysty niistä iloitsemaan. Joten nyt iloitsen muiden upeista saavutuksista!

Kisassa nähtiin uusi Suomen ennätys, jonka juoksi Matti Jonkka tuloksellaan 149,395km!

Tein minäkin yhden ennätyksen, nimittäin oman henkilökohtaisen ennätyksen tussaroinnissa. Toivottavasti en tuota ennätystä enää paranna, vaan se saa jäädä tuollaisena ennätystenkirjaan. 

Kiitos jälkeen kaikille tiimiläisille hyvästä seurasta ja myötäelämisestä! Kiitos myös Lehtisen Jaanalle, joka oli mukana reissussamme. Oli kiva tutustua! Joensuun porukka hoiti järjestelyt jälleen moitteettomasti ja kaikki toimi hienosti!

Virkeetä väkee paluumatkalla

JOENSUU NIGHT RUN 12 H 14 – 15.11.2020 by Kari K.

Valmistauduin ensimmäiseen tulevaan ultramatkaani excel -harjoituksella. Kaikki vaikutti paperilla erittäin yksinkertaiselta ja selkeältä. Lähtisin matkaan kahdeksan minuutin kilometrivauhdilla ja aina kymmenen kilometrin välein hidastaisin vauhtia 15 sekunnilla/kilometri. Tällä taktiikalla sykkeeni pysyisivät kurissa  ja voimia riittäisi jos ei nyt ihan koko 12 tunniksi niin ainakin pääosaksi koitosta. Eipä ne ultramatkojen suorittamiset kuitenkaan niin hankalia ehkä olisikaan!

 

Alkuviikolla kävin vain maanantain tiimilenkillä muutoin pidättäydyin fyysisistä rasituksista ja viikon puolivälissä aloin tankkaaman kisaa varten. Lauantaina aamulla startattiin matkaan pikkubussilla Kolmenkulman ABC:ltä kymmenen tiimiläisen voimin.

 

Menomatka Joensuuhun sujui rattoisasti ja erityisesti jäi mieleen keskustelut busissa ja tauoilla perjantai-illan Tappara-Ilves -pelistä joka päättyi onnellisesti Ilveksen voittoon. Kaiken lisäksi vielä lauantaina alkuillasta Ilves voitti ja Tappara hävisi oman pelinsä. Silloin ajattelin, että voiko hienompaa alustusta kisaan saadakaan.

 

Joensuu Areenalle saavuimme hyvissä ajoin ja laitoimme huoltopöydät kuntoon, vaihdettiin vaatteet, otettiin valokuvia ja alettiin valmistautua itse kisaan.

 

Kyseessähän oli siis jo otsikostakin pääteltävissä oleva kahdentoista tunnin yöjuoksu, jonka aloitus oli illalla klo 20.00 ja päätös klo 8.00 seuraavana aamuna. Excelin ääressä olin suunnitellut juoksevani kisassa vähintään oman ikäni verran kilometrejä, eli 61. Markus kuitenkin keksi menomatkalla, että parempi tavoite minulle olisi maraton + puolimaraton = 63,3 km.

 

Palastelin mielessäni aikaa ja matkaa siten, että kuuden tunnin juoksun jälkeen minulla on oltava vähintään 40 km kasassa, silloin jäisi hyvin pelivaraa tavoitteen saavuttamiseen lopulle kuudelle tunnille. Ensimmäinen kuusi tuntia sujuikin lähes suunnitelman mukaisesti. Vaihtelua 325 metrin radan kiertämiseen toi kolmen tunnin välein suoritettava kiertosuunnan muutos :) Sykkeet olivat alkumatkasta hieman korkeammalla kuin olisin toivonut muutoin kaikki sujui hyvin. Viiden tunnin jälkeen ongelmaksi muodostui se, että en enää pystynyt tankkaamaan mitään kiinteää lukuunottamatta muutamaa suklaanpalaa ja pieniä banaanipaloja. Myöskää energiageelit eivät enää

laskeutuneet. Jouduin myös pysähtymään hetkeksi ja laittamaan kylmägeeliä kipeytyneisiin polvitaipeisiin.

 

Kuuden tunnin juoksun jälkeen noin klo 02.00 oli tavoitteen mukaisesti vähän yli 40 kilometriä kasasssa ja päätin ottaa hyvin ansaitut yöunet. Vetäydyin pitkäkseni retkipatjalle ja laitoin kännykän herättämään puolen tunnin kuluttua. Nukahtaminen oli kyllä vaikeaa mutta sain kuitenkin oltua unessa noin kymmenen minuuttia.

 

Unien jälkeen jahtaamaan ensin 61 km rajapyykkiä. Lepääminen ja lyhyet unet auttoivat selvästi ja matka eteni kohtuullisen hyvin. Seitsemän ja puolen tunnin kohdalla alkoi vasen pohje kramppaamaan mutta onneksi melko lievästi ja lyhytaikaisesti. Pysähdyin myös toisen kerran laittamaan lisää kylmägeeliä erityisesti vasempaaa polvitaipeeseen, joka oli jo melko kipeä.

 

Energiavaje alkoi jo tuntumaan kun jouduin jatkamaan matkaa lähes yksinomaan coca-colan ja vichyn voimalla. Ennen seitsemää aamulla lähes yhdentoista tunnin uurastuksen jälkeen oli 61 ja 63.3 km saavutettu ja jopa hieman ylikin. Markuksen ja Markon protestoinneista huolimatta oli pakko ottaa toinen lepotauko retkipatjalla. Tällä kertaa en saanut nutkuttua yhtään ja niinpä lähdin radalle vielä reiluksi puoleksi tunniksi  taapertamaan lisäkilometrejä. Loppu olikin sellaista taaperrusta, että eräs toimitsijakin  kysyi joko antaisin periksi. Sanoin, että mennään koko rahan edestä ja omaksikin ihmetykseksi pystyin vielä viimeisillä minuuteilla ottamaan jopa loppukirin ja summerin soidessa olin ehtinyt taivaltaa 67,4 km.

 

Jotain kisan rasittavuudesta kertoo se, että pukuhuoneessa tajusin muitten tiimiläisten puheista sen, että nyt onkin aamu eikä ilta kuten itse olin hetkeä aiemmin ajatellut!

 

Järjestelyt oli tapahtumassa erinomaiset ja kannustus taas tiimiläisten kesken upeaa. Anu ja Markus kiitivät kisassa ilman taukoja palkinnoille. Olin tosi ylpeä saadessani olla Team Raholan joukoissa ensimmäisessä ultrassani.

 

Kisan jälkeen kerroin kaikille, että kyllä oli ekan kerran lisäksi myös viimeinen ultra minun osaltani. Tätä kirjoitettaessa (maanantai) olen jo alkanu miettimään, että ehkä vielä joskus  esim. 50 km voisi kuitenkin olla mahdollista...

Ansaittu mitali ekasta ultrasta