Anun maraton infot

- Ma 4.6 juoksun jälkeen.

- Ke 6.6 klo 20.00 liikkarilla. 

- To 7.6 klo 19.20 liikkarilla.

Ole paikalla jollain näistä infoista. Markus laittaa lisäinfoa kellonajoista, koska pitää olla paikalla. 

Olkaa tarkkoina kellonaikojen ja paikkojen kanssa! 😊

Keväisessä kurakelissä taannoin

Bodom Trail 5.5.2018

En ole juurikaan polkujuoksua harrastanut, yllytyshullu vain ehdotuksille. Vuosi sitten tyttäreni Lea houkutteli minut Bodom Night -juoksuun kymmenelle kilometrille pilkkopimeään. Silloin hän kuitenkin itse joutui jalkavaivojen takia siirtämään osallistumisensa. Siitä johtuenkin osallistuimme tänä vuonna yhdessä kyseiseen päivätapahtumaan. Vävy lähti kuskiksi ja kaksi hänen kaveriaan myös mukaan, vajailla autoilla Pirttimäen alueelle kun ei päässyt.

Ennätysosallistujamäärä; kahden päivän aikana yli 2000 polkujuoksijaa. Kympiltä oli lähtö viiden minuutin välein. Tankkausjuomat ja pullat kahvilassa ja eikun radalle. Meidän lähtö oli klo 10.15. Olin jo etukäteen päättänyt mennä tuon 21 km, muut 12 km. Leaa varovasti aloin jo autossa pohjustaan, että kyllä pääset ja jaksaisit pidemmänkin, meillä ei ole mikään kiire mihinkään. Reput selkään, alkupaniikki Lealla vielä kuinka juomareppu toimii (kaikki kokeiltiin vasta aamulla). 12 kilometrin jälkeen sai siis valita jatkaako vasenta laitaa vai tuleeko suoraan maaliin. Seuraavat 9 kilometriä olisi sitten sitä kuraisinta ja samalla kauneinta maisemaa Bodom-järven ympärillä. 

Bodomin iloista tunnelmaa. Kuva: Poppis Suomela

Iloista porukkaa metsä täynnä. Polkujuoksulle oletettavasti hyvinkin tyypillistä, kun kuuden kilometrin kohdalla ensimmäiselle soitettiin jo apua, nilkka oli mennyt. Oman fiiliksen juoksulle antoi myös juomapisteellä verta valuva nainen ja maalialueella oksentava mies, kuin myös pienet manaukset mukaanlukien aina silloin tällöin, kun jalka upposi syvälle suohon. Juomapisteelllä sai tankata omiin astioihin, ja metsään ei tietenkään saanut jättää roskan roskaa. Lean sain pari geelikarkkia ottamaan reitillä, tätäkin kokeili ensimmäistä kertaa.

Kura roiskuu, mutta se ei menoa haittaa. Kuva: Juha Saastamoinen/One Vision

Maalialueella ikäänkuin huomaamatta jatkoimme, vävyn ilme oli hieman hämmästynyt. Huoltopisteeltä energiaa, bajamaja äidille testiin ja jatkettiin. Todellakin oli kuraista!! Iso ihminen upposi todella syvälle, onneksi tossut tulivat mukana jalkoja esiin vedettäessä. Leakin kastui melkein vyötäröä myöden, mutta hauskaahan meillä oli. 17 km kohdan ohitettuamme totesin, että vähän reilu kolme kilometriä enää, johon viereltä kuului, että ”Melkein 4!!!” Oli juurakkoa, kivikkoa, kallioo, puiden ylitystä ja alitusta. Pitkospuilla tuli taas Anun tasapainoharjoitukset mieleen. Maali oli jo melkein näkyvissä, kun Lea tahtoi kävellä. Huomasin, että takaa lähestyi 5-6 juoksijaa. Sen verran kilpailuviettiä oli tuolla hetkellä jäljellä, että päätettiin olla päästämättä ohi, ja yhdessä juostiin maaliin. Upee suoritus Lealta, jonka pisin matka on ollut 10,5 km. Lean sanoin: ”Ihanan kamala päivä!”

Iloiset tyttöset maalissa. Kuva: ”Vävyn ottama”

On ollut ilo juosta molempien lasten kanssa parissa tapahtumassa, toivottavasti näitä tulee vielä monta lisää.

Teksti: Päivi Linnero

Kisaraportti: Kokkola Ultra Run 12h

MIKON MIELENHÄIRIÖSTÄ
SE LÄHTI…

25. päivä marraskuuta 2017 Mikko oli viikonlopusta kovin voimaantunut ja sohvalla maatessa ajatus 12 tunnin juoksusta oli alkanut tuntua oikein hyvältä. Niin hyvältä, että hän ilmoitti kisaan samalla minutkin, eli Minnan, vaivaantumatta kysymään mielipidettäni vaikka samassa huoneessa olinkin. Kyllä hullu toisen hullun tunnistaa jo ilmeestä ja turhia kyselemättäkin... Ihmettelin vain, mitä mies oikein itsekseen hihitteli sohvan nurkassa tietokone sylissään.

Juoksuharjoittelussa pyrittiin sitten ilmoittautumisesta lähtien keskittymään enemmän kilometrien kasvattamiseen vauhtilenkkien kustannuksella. Vaati hieman totuttelua hiljentää vauhtia aiemmasta ja pieniä sananvaihtoja yhteisillä lenkeillä asiasta käytiinkin. Takana oli kuitenkin onneksi jo yhteinen 50 mailin juoksu Anun maratonilta viime keväältä, joka antoi tunteen siitä, että 12 tunnin juoksukin voisi onnistua. Mikko excel-insinöörinä laski meille tavoitteeksi vaatimattomat sata kilometriä. Tuumin, että hyvänä päivänä se voisi kyllä onnistua minultakin.

18.5. Ajelimme Kokkolaan Mikon torkkuessa repsikan penkillä, sillä työviikko oli ollut hektinen, eikä valmistuminen ollut unien kannalta ollut paras mahdollinen. Perille päästyämme kävelimme tarkastamaan reitin, joka kiersi vastapäivään joenvartta ja oli 864 metrin pituinen.  Reitti oli hyvin tasainen, puolet soraa ja puolet asfalttia. Kävimme myös tutustumassa ja heittelemässä kiekkoa Kokkolan frisbeegolfradalla.

Mikko Niemi ja Minna Ylivakeri mitalivauhdissa.

19.5. hotellissa aamupalalla törmäsimme Raholan tiimin Jariin ja Reijoon, jotka olivat niin ikään ilmoittautuneet 12 tunnin juoksuun. Hyvällä mielellä olimme kaikki matkaan lähdössä ja toivottelimme tosillemme tsemppejä. Aamupalan jälkeen lähdimme hakemaan kilpailunumeroita. Mikko sai numeronsa ja olin heti hänen perässään ainoana jonossa. Numeroiden jakaja ei tainnut nähdä minussa juoksija-potentiaalia, sillä hän käänsi minulle selkänsä ja alkoi juttelemaan viereisen toimitsijan kanssa. Sain kuitenkin kainosti pyytämällä itsellenikin chipin ja numeron.

Kisa starttasi klo 12.00. Sää oli mitä parhain, tuuli sopivasti ja lämpötila taisi korkeimmillaan käydä kisan aikana noin 20 asteessa. Lähtö onnistui kerrasta ja lähdimme hölkkäämään eteenpäin. Melko pian huomasimme, että Mikon nimeä ei näkynyt lainkaan tulostaulussa. Huomautin tästä järjestäjille, jotka selvittivät asiaa ja käskivät meitä juoksemaan yhdessä toistaiseksi. Kävi ilmi, että Mikon chip ei toiminut lainkaan. Meni hetken aikaa, että hän sai uuden chipin tilalle ja sitten alkoi näkyä hymyäkin Mikon huulilla. Takana oli kuitenkin jo turhan monta ”lämmittelykierrosta” ja olisi ollut melkoisen epäreilua, jos niitä ei olisi saatu laskettua mukaan. Onneksi ne kuitenkin kaikki laskettiin, sillä olimme juosseet yhtä matkaa ja minun chippini toimi moitteettomasti.

Team Raholan hyvän edustuksen kisassa varmistivat Jari Kurvinen ja Reijo Korvenpää.

Olimme sopineet, että aina kymmenen juoksukierroksen jälkeen kävelemme yhden kierroksen, jonka aikana nappaamme omalta huoltopöydältämme evästä ja juotavaa ja nautimme ne rauhassa kävelyn lomassa. Rytmitys tuntui helpolta noin 45 kilometriin asti, mutta sitten aloin kaivata kävelytaukoja hieman useammin. Juoksutahtimme oli ollut aiottua hieman kovempi ja jaksoin paremmin, kun pieniä kävelypätkiä tuli useammin. Mikko jatkoi vielä kymmenen kierroksen rytmitystä, kunnes 60 kilometrin jälkeen tihensi myös kävelypätkien määrää.

Huollon tarjottava oli runsasta ja etenkin suolakurkut sekä cokis maistuivat. Mikko puolestaan sai suurta lohtua ja voimaa kanakeitosta. Toimitsijat kannustivat juoksijoita tiheästi ja tunnelma oli lämmin. Myös juoksijat kannustivat toisiaan yhä huimempiin suorituksiin ja juoksu tuntui yllättävän helpolta. Mikko huikkasi jossain vaiheessa, että ”olet muuten ykkösenä”. Hämmästykseni oli suuri, sillä olin keskittynyt täysin omaan juoksuuni ja tuntemuksieni kuulosteluun. Suurta neste- tai energiavajetta ei saanut päästä syntymään, sillä sitten peli olisi menetetty. Muiden juoksijoiden kommentit ilahduttivat ja kannustimme itsekin muita. Joku huusi Mikon etenevän kuin juna. Yksi kanssajuoksija ihmetteli minulle juoksun aikana, olenko tosiaan ensimmäistä kertaa 12 tunnilla ja totesi, että ”sinulla on lahja”. Kommentti nauratti minua kovin, mutta purin poskiani, sillä hän tuntui lausuvan sanat suurella hartaudella. Vaikka kyllä kai hulluuttakin voi lahjaksi nimittää, jos siitä eivät muut kärsi.

Mikko sai sata kilometriä ennen minua täyteen ja alkoi chillailemaan lisäämällä kävelyn määrää. Minulle taas viimeisen tunnin alkaminen sai aikaan energiapiikin ”tämähän loppuu kohta” ja kiersin onnellisena rataa ympäri kuin kevätlaitumelle päästetty varsa. Vauhti taisi kuitenkin olla jo vähän vanhemman pollen, jos ei oteta lukuun viimeistä sataa metriä. Viimeisen sadan metrin spurttini jälkeen yleisö nimittäin nauroi ja joku sanoikin, että näytin siltä, kuin olisin vasta aloittanut. Voimia kyllä selvästi jäi, mutta mistään pidemmästä matkasta en edes haaveile.

Minnan debyytti 12h-matkalla toi hienon tuloksen ja ykköspalkinnon.

Mikko puolestaan pokkasi hopeamitalin.

Pääsimme molemmat palkintopallille hurrattavaksi. Mikko tuli miesten kakkoseksi 104,5 kilometrillä ja minä naisten ykköseksi 105,4 kilometrillä. Kameroiden salamavalot välkkyivät hämärässä, sillä palkintojenjako oli klo 01.00 yöllä. Kuvat ilmestyivät myöhemmin Kokkola Ultra Run:in sivuille. Tiimin Jari ja Reijo juoksivat myös hienosti; Jari 76 kilometriä ja Reijo 75 kilometriä. Hyvä me!

Siinä palkintopallilla reidet ja varpaat hellinä seistessäni lauloin hiljaa mielessäni Juha Tapion laulua ”Eläköön” ja kappaleen sanat saivat uuden, Fingerporimaisen merkityksen: ”Päivät, jotka juoksi iltaan, niiden riemut ja työt, rohkeus mennä vastavirtaan, eläköön hellät yöt..”

Minna Y, matkassa mukana Mikko N

Kuvat: Kurt Wargh

Göterborgsvarvet (21,1 km) – kisaraportti:

Kom igen Kaj!

Linjan seitsemän raitiotievaunun matkustajista suurin osa näyttää olevan juoksijoita, jotka ovat matkalla Göteborgsvarvetin lähtöalueelle. Vaunuun tuntuu hetki sitten laskeutuneen hetken hiljaisuus ja olen hiukan hämilläni, sillä minä olen syypää tilanteeseen. Muutama sekunti aikaisemmin lähelläni seisova rouva on kysynyt minulta på svenska, kuinka monta puolimaratonia minä olen juossut ennen tätä.

-          En ole ihan varma, mutta joka tapauksessa 13 maratonia ja 13 ultraa.

Vastaukseni saa päät kääntyilemään ja olen huomaavinani jopa pientä kunnioitusta. Rouva vastaakin minulle ihaillen:

-          Tämä matkahan on sitten sinulle aivan lastenleikkiä. Tyttäreni tässä juoksee toisen puolimaratoninsa.

Mietin itsekseni, että tietäisitpä vain miten hurjia juoksukavereita minulla on. Tänäänkin heidät löytää juoksukisoista Riiasta, Helsingistä, Seinäjoelta, Porista tai ties mistä. Viikon kuluttua he levittäytyvät ympäri Eurooppaa kuka minnekin. Nuo minun lukemani ovat ihan apuluokan tasoa. Mutta perisuomalaiseen käytökseen ei kuulu olla pääosassa, varsinkaan jos ollaan vieraalla maaperällä, joten lisään siis nopeasti:

-          Ei se matka tapa, vaan vauhti. Jokaista matkaa tulee kunnioittaa.

Tällaisia ne ruotsalaiset ovat. Ärsyttävät länsinaapurin Hannu Hanhet, joilla käy aina flaxi. Ainakin jääkiekossa. Mutta toisaalta hyvin avoimia, kohteliaita ja sosiaalisia.

Parikymmentä minuuttia kestäneen raitiotievaunumatkan jälkeen olen perillä. Lähden seuraamaan jonoa, joka muodostuu juoksijoilta näyttävistä henkilöistä. Kohta samanlaisia jonoja putkahtelee vähän sieltä sun täältä ja yhtäkkiä meitä kävelee iso massa kohti Göteborgsvarvetin lähtöaluetta. Olen lukenut, että ilmoittautuneita on 60 000. Sextiotusen – härregud. Kisa onkin maailman suurin puolimaraton ja juuri sen takia olen minäkin mukana. Kymmenen vuotta sitten juoksin ensimmäisen lappujuoksuni, joka oli puolimaraton Hangossa. Tämä on siis juhlan paikka.

Varustesäilytysalue täyttyy pikku hiljaa

Täällä on bileet, mutta suuta kuivaa!

Kisa starttaa kuuman ryhmän lähdöllä kello 13. Mutta siinä vaiheessa minä en ole lähelläkään lähtöviivaa. Olen luopunut varustekassistani, syönyt puolikkaan banaanin, lähes helteisen sään takia juonut runsaasti Mountain Dewtä, käynyt puskassa, juonut lisää, käynyt puskassa jne. Tänään kaikki lämmittely, hikoilu ja sykkeen kohotus ennen kisaa, tulee olemaan pois loppukilometreiltä, joten jatkan samoilua ruotsalaisten puskien lomassa.

Kello 13:28 on minun lähtöryhmäni – ryhmän numero 6 – vuoro syöksyä leikkiin mukaan. Löntystelen joukkion hännille ja kävelemme hiljakseen kohti lähtöä. Lähtöryhmäni on yksi isoimmista ryhmistä, joita on kaiken kaikkiaan 29. Massajuoksuissa lähtö on usein hiljaisen puoleista, kun porukkaa on paljon. Mutta täällä homma tuntuu lähtevän hyvin liikkeelle. Hitaammat etenevät oikealla ja nopeammat porhaltavat vasemmalta ohi. Itse pujottelen siellä sun täällä. Eka kilometri 5:13, joten vakionopeudensäätimeni on löytänyt oikean pykälän. Tällä ajalla kun painelen myös seuraavat 20,1 km, niin pääsen tavoitteeseeni 1:50 tai mieluiten edes sekunnin alle.

Gott & Blandat korvaa kotiin unohtuneet geelit

Jos on juoksijoita paljon, niin katsojia on vieläkin enemmän. Ajattelen, että tämä on nyt jotakin lähtöalueen tohinaa, kyllä se siitä kohta hiljenee. Mutta eipä hiljene, nej nej. Katsojia on juoksureitin varrella edelleen kilometri toisensa jälkeen. Ja bändejä ja muita musan soittopisteitä yli parikymmentä. Vilken fiilis! Mutta eihän meikäläisellä ole aikaa jäädä niitä kuuntelemaan. Minulla on kiire - ainakin omasta mielestäni. Niin kiire, että lämpimästä säästä johtuen olen päättänyt käydä vain joka toisella huoltopisteellä. Älä muuta taktiikkasi kesken kisan, se on yksi mantroistani eli sivuutan ensimmäisen noin kahden kilometrin kohdalla olevan juomapisteen. Olen myös jättänyt juoksuvyöni kotiin – ei turhia kantamuksia mukaan.

Bileet sen kuin jatkuvat, mutta kitalakeni alkaa tuntumaan kuivalta kuin beduiinin sandaali. Seuraavien tarjoilupöytien luona heitän jo vilkun päälle. Ja niin teen jatkossa myös kaikilla muilla vastaantulevilla huoltopisteillä, sillä keli alkaa tuntumaan lähes helteisellä. Juoksen jokaisen suihkun alta mikä eteeni sattuu, kaadan kipollisen vettä lippikseeni ja loput suuhuni. Urheilujuomaa otan aina, kun sitä on tarjolla. En edes tiedä mitä se on, mutta se maistuu taivaallisen hyvälle. Ruotsalaiset ovat kansa, joka syö maailmassa eniten banaaneja per henkilö, mutta huoltopisteillä Chiquitat tuntuvat loistavan poissaolollaan.

Kun Kaarel ei ole paikalla, löytyy pelastajaksi Erik

Sen verran olen tutustunut etukäteen reittiprofiiliin, että olen tietoinen ensimmäisen vitosen kovuudesta. Muutamia tiukkoja nousuja, joista kovin on, kun noustaan kilometrin pituiselle Älvsborgsbron-sillalle. Paikallinen murhamäki, jolla pelotellaan ensikertalaisia. Katsojia on sillallakin ja kannustus on kovaa, sillä jo tässä vaiheessa näen ensimmäiset kävelijät. Minunkin vauhtini hyytyy, vaikka käytän ohituskaistaa. Viides kilometri on hitain. 5:32. Kom igen Kaj! Kyllä – olen niin kuuluisa juoksija, että paikalliset tuntevat minut. Tai ehkä se johtuu siitä, että kaikkien juoksijoiden numerolappuihin on painettu isoin kirjaimin juoksijan etunimi. Minulle tulee mieleen, että samanlaisia staroja täällä olisivat ainakin myös Anna, Eerika, Mari, Maria, Mariia, Nina, Tiia ja Markus, Johanista puhumattakaan.

Oikeastaan Erikin paikka olisi oikealla puolellani, niin nimet olisivat oikeassa järjestyksessä

Vitosen väliaikani on 26:22, joten olen 17 sekuntia jäljessä tavoiteaikaani. Nyt tarvitaan Juhani Yli-Marttilamaista meininkiä, varsinkin kun geelit ovat jääneet kotiin. Sortsien taskussa oleva Gott & Blandat, 50 gramman irtokarkkipussi saa ajan saman asian. Diesel kiihtyy ja seitsemäs kilometri mennään alamäkeen jo alle viiden minuutin kilometrivauhtia. Satama-alue lähestyy ja katsojia piisaa. Fint Kaj! Yritän etsiä katseellani, että olisiko Tallinnan suojelusenkelini Jari ”Kaarel” Nieminen lähettyvillä. Hänestä saisi hyvää peesiapua. Ei näy Jaria, mutta viereen ilmestyy Erik ­– siis alteregoni, sillä toinen nimeni on Erik. Tämä saattaa luvata hyvää. Kaj ja Erik. Näin jatkamme matkaa, toki ympärillä parveilee monia muitakin juoksijoita. Ohitamme Indiana Jonesin tamineisiin pukeutuneen juoksijaan. Nahkatakki näyttää sekä raskaalta että lämpimältä tässä säässä.

Kymppi täyttyy ajassa 52:14 eli olen enää neljä sekuntia tavoitteestani. Jättebra! Uusi silta odottaa vielä, mutta nousu ei ole tällä kertaa yhtä haastava. Götaälvbron tuntuu lähes siedettävältä ja selkiä tulee vastaan toinen toisensa jälkeen. Siltaa alaspäin painaltaessa mennään taas lähelle vitosen vauhtia.  Erik katoaa jonnekin, en tiedä minne. Nyt on vain pärjättävä yksin. Helt ensam. Alan myös miettimään missä vaiheessa pistän kaikki peliin. Onko Super-Marion tamineissa hölkkäävä kaveri minulle merkki siitä, että nyt kaasu pohjaan? Mutta koska keli on lämmin, en vielä uskalla tehdä sitä liikettä. 15 km täyttyy ajassa 01:18:19. Helvete - samat neljä sekuntia edelleen tavoitteesta.

Göteborgsvarvetin reitti on hieno

Vi kämpa, vi ska ge allt det vi har

Juoksukaravaani lähestyy kaupungin keskustaa ja yleisöä on, jos mahdollista, vieläkin enemmän. Myös reitti on ajoittain kapeampi ja joudun väistelemään hitaampia. Ikävä kyllä joukossa on myös muutamia kilpailijoita, jotka kärsivät nestevajauksesta sillä heidän etenemisensä on vaappuvaa. Osuus Götaplatsenille on ainoa paikka reitin varrella, jossa juoksijoita tulee vastaan - samalla siinä on pitkä salakalava osuus, jossa on pientä nousua koko ajan. 17 km:n kohdalla huollosta saatu kylpysieni vilvoittaa mukavasti. Samainen km on kuitenkin juoksun toiseksi hitain; 5:29. Vad fan!?

Viimeiset kilometrit alkavat ja nyt mennään eikä meinata. Nu kör vi! 19. km 05:08 ja toiseksi viimeinen km 05:07. Maali-alueen musiikki kantautuu jo korviini. Vilkuilen kelloani ja en ole ihan varma siitä missä se lopullinen maali on. Viimeinen tonni mennään jo 04:30 aikaan sekä viimeinen satanen kelpo Cooper-vauhtia (3:40 min/km). Loppuaikani on lopulta 20 sekuntia alle tavoiteajan 1:50 ja tällä kertaa se perustuu mainioihin viimeisiin kilometreihin.

Tämäkö 3:40 min/km vauhtia? 

                                                       

Ge mig vatten! Mutta ei, vaikka kisaorganisaatiossa kuinka on 4 000 toimitsijaa, niin maaliintulon jälkeen joudun etenemään tovin, ennen kuin vesipullo lyödään käteen. Chipin luovutuksen jälkeen minusta on kyllä huolehdittu kiitollisesti. Suklaata, banaania ja kylmää maitoa (!) on tyrkytetty. Lopulta saan Löfbergsin kofeiinipitoista vettä. Kaikkea se ruotsalainen keksiikin. Vesi on taivaallisen hyvää. Oj oj!

Juoksun jälkeen tunnen itseni tyytyväiseksi. Juoksu on mennyt laskelmieni mukaan, vaikka sää onkin ollut paljon lämpimämpi mitä osasin odottaa. Olen pyhästi yrittänyt pitää kiinni periaatteestani, että juoksen yhdessä kisassa vain kerran, joten tämän vuotinen Göteborgsvarvetin puoliskani jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Mutta en koe haikeutta, sillä aina löytyy takaportteja. Vuonna 2021 Göteborg täyttää nimittäin 400 vuotta ja sen kunniaksi järjestetään ylimääräinen Göteborgsvarvet syksyllä ja matkana on – vuosilukua mukaellen 2x21 km eli maraton.

På återseende Göteborg!

Kaj Koivumäki

Tipaton ja herkuton lahjakortin arvonta!

Tällä kertaa arvonnassa onni suosi Sanni Kataja-ahoa. Paljon Onnea Sanni!
Perjantaina saa sitten taas herkutella! NAM!

Anun maratonin ja Pirkan soudun jälkeiset ruokailut

Ruokailut: Tuletko, onko allergioita/ruokavaliota?

Anun maraton ruokailu:

La 9.6 klo 20.30 Nokian Pepper buffet-pöytä.
- Ruoat laktoosittomia, kana - ja kasvis pääruokina.
- Hinta 26 euroa, josta Team maksaa 10 euroa. Eli 16 euroa/henkilö.
- Ilmoitus 1.6 mennessä Anulle!

Pirkan soudun ruokailu:

La 28.7 klo 21.00 Amarillo Tampere.
- Omakustanteinen
- Ruoka tilataan paikanpäällä, eli varaudu odottamaan.
- Ilmoitus 16.7 mennessä Anulle!

Super-Ville Goes Romania

Romanian Timisoara 26.-27.5. ja mukana myös Team Raholan Ville Niemenmaa. Tällä kertaa kuitenkin Suomen edustusasussa, sillä kyseessä ovat 24 tunnin Euroopan mestaruuskisat.

Otimme Villeen yhteyttä kisan alla ja hoidimme omalta osaltamme Villen alkuveryttelyn kevyellä 24 kysymyksen patterilla. Useat kysymykset olivat sellaisia, että Ville olisi varmasti valinnut molemmat vastausvaihtoehdot. Aloitimme kuitenkin sillä tärkeimmällä: Mikä on Villen tavoite, kun selkärepusta löytyvät tuoreet menestystarinat kuten hurjan Tupla-Spartathlonin (490 km) kakkossija ja helmikuisen Endurance 24h-kisan upea kolmossija omalla ennätyksellä 220 km.

-         Ennätystä lähdetään nytkin hakemaan. Toki se vähän riippuu keleistä. Romaniaan on luvattu kisan ajaksi sellaista 29 astetta. 1,2 km:n pituinen reitti kiertää puistossa, joten ihan auringon alla ei kuitenkaan tarvitse juosta - ainakaan koko ajan, kertailee Ville tai Super-Ville, joksi olemme häntä tottuneet kutsumaan. 

Super-Villen suosikkikanava ei löydy telkkarista - vaan Kreikasta

Villen alkuverrat - kysymykseen aina kaksi vastausvaihtoehtoa, joista Ville
valitsi toisen:

1.      200 km:n juoksu sateessa vai 24 tunnin juoksu sisällä Espoossa?

       Ville: Sateessa mieluummin.

2.      Mustikkakeitto vai urheilugeelit?

       Ville: Mustikkakeitto

3.      Coca-Cola vai urheilujuoma?

       Ville: Cokis.

4.      Kumpi on mukavampi, rakko jalan alla vai polvikipu?

       Ville: Rakko jalan alla.

5.      Unkari vai Kreikka:

       Ville: Kreikka tietysti. Kaksi kertaa olen käynyt ja molemmilla kerroilla on pyydetty nimmareita. Mä oon ihan julkkis siellä (nauraa).

6.      Alkuveryttely vai loppuvenyttely:

       Ville: No, en mä oikein tee kumpaakaan, mutta sanotaan nyt alkuveryttely.

6 kysymyksen jälkeen vaihdetaan suuntaa:

7.      Intervallitreenit tasaisella vai mäkivedot?

       Ville: Mäkivedot.

8.      Aamulla 20 km ja illalla 20 km vai kerralla 40 km?

       Ville: Kerralla 40 km.

9.      Juoksusäänä helle vai kylmä vesisade?

       Ville: Helle - ei oo kiva palella. 

10.   Vauhdin jako tuntemuksien mukaan vai ennalta mietityn suunnitelman mukaisesti?

       Ville: Tuntemuksien mukaan, mutta se perustuu suunnitelmaan (naurua).

11.    Rakon puhkaisu juoksun aikana vai vasta jälkeen?

       Ville: Jälkeen.

12.   Kemiläinen & Nurmela vai Jatta:

       Ville: Jatta. Ja Romaniassa on uusi tilanne - ei ketään näistä edellä mainituista mukana (uusille lukijoille tiedoksi, että kolmikko Kemiläinen ja Nurmela sekä Villen vaimo Jatta tekivät aivan mielettömän huoltosuorituksen, kun Ville juoksi 490 km Kreikassa).

Kysymykset puolessa välissä:

13.   Tankkaus istuen vai kävellessä?

       Ville: Kävellessä.

14.   Sipsit vai suolatabletti?

       Ville: Sipsit.

15.   Vartin nokkaunet vai kofeiinitabletti?

       Ville: Tabletti.

16.   Harjoittelussa määrä vai laatu?

       Ville: Määrä.

17.   Kompressiosukat vai nilkkasukat?

       Ville: Nilkkasukat.

18.   Syke rinnasta vai ranteesta?

       Ville: Ranteesta.

Jäljellä viimeiset kuusi kysymystä:

19.   Mehu vai vesi?

       Ville: Mehu.

20.   Omat vai järjestäjien eväät?

       Ville: Omat.

21.   Loppuun asti vaikka kontaten vai järki mukaan ja tarvittaessa pyyke kehään?

       Ville: Järki mukaan.

22.   Raholan Kymppi vai Anun maraton?

       Ville: Anun maratonin 50 mailia - jää muuten aika hintsusti palautumisaikaa (naurua).

23.   Onko ultrajuoksussa järkeä vai ei?

       Ville: Ei oo järkeä.

24.   Viimein puristus - oliko helppoja vai tosihelppoja kysymyksiä?

       Ville. Helppoja.

Kysymyksillä Ville Niemenmaata kiusotteli Kaj Koivumäki

Päivityksiä tapahtumiin - jokaiselle jotakin - talkoillen, pyöräillen, extratreenaillen

8.6. perjantaina klo 19 merkataan Anun Maratonin reitti. Lähtö Nokian Edenin parkkipaikalta. Tällä kertaa juostaan vain kerran uusittu lenkki (10 km), eli ei siis puolikasta eikä maratoonia. Ilmoita Anulle tulostasi merkkausreitille!

9.6. lauantaina oma tapahtumamme Anun Maraton. ILMOITTAUDU ANULLE TALKOOLAISEKSI, VÄKEÄ TARVITAAN!

15.6. perjantaina lähdetään polkemaan Pirkan Yöpyöräily. Lähtö tapahtuu Hakametsän jäähallilta klo 21. Ilmoittele Anulle jos olet tulossa, tiedetään sitten ketä odottaa paikalle. Jokainen hoitaa ilmoittautumisensa ja maksun itse.

21.6. torstaina järjestää Liikunta Pyörre kesäextratreenin Nokian Liikuntakeskuksella, klo 17-18 treenataan sisätiloissa ja klo 18-19 jatketaan ulkoilmassa, maksu jumppakortilla tai 8,-. Ota uimapuku mukaan, treenien lopuksi voi halukkaat pulahtaa järveen. Tämä treeni ei jätä kylmäksi! Saapuessasi paikalle, saat tietää mitä tunnit sisältää. Luvassa pelkkää nautintoa!!

15.7. sunnuntaina klo 9.00 lintujen liverrellessä lähdetään polkemaan Nokian Liikuntakeskukselta kohti Laukon Kartanoa, yhteen suuntaan n. 34 km. Poiketaan kartanon kesäkahviossa, joten varaa hieman kaffirahaa. Hörpätään sumpit ja ehkä nautitaan jotain hyvää. Virvokkeiden sun muiden nautittujen tuotteiden jälkeen lähdetään polkemaan takaisin Liikuntakeskukselle. Retki tehdään säässä kuin säässä. :) Muista ottaa evästä ja energiaa mukaan.

28.7. lauantaina soudetaan ratkiriemukas 40. Pirkan Soutu. Ja meidän vene/veneet lähtevät taas tuttuun tapaan toisessa aallossa, jonka lähtö on klo 16.00. Ole ajoissa paikalla! Laita tieto osallistumisestasi Anulle. Anu laittaa myöhemmin viitetiedon ja summan teamin sivuille, jolla jokainen voi sitten itse maksaa oman soutunsa. Soutu on annetulla viitteellä hieman edullisempi.

Nautitaan näistä ja tietysti myös monesta muusta hienosta tapahtumasta, joita on tulossa! Ilon kautta!

TIPATON JA HERKUTON MA 23.4 - TO 24.5!!!

Torstai on vielä herkuton!!!
Perjantaina saa sitten herkutella!

52€ lahjakortti arvotaan to 24.5.

Kalevi Montela – vaatimaton ja monitaitoinen teräsmies

Ensin oli kuularinki, kuula ja Kalevi

Päivä oli 26. toukokuuta vuonna 1971. Helsingissä oli alkamassa sosialistisen internatioonalin toinen kokouspäivä. Samana päivänä kello 17, kaukana pääkaupungin humusta, Willy Brandtista, Olof Palmesta ja muista tunnetuista ulkomaisista poliitikoista, Montelan kaksoisveljekset, Kalevi ja Olavi, lähtivät ensimmäisen kerran juoksulenkille. Oriveden metsissä juostun lenkin pituus oli viisi kilometriä – osa matkasta käveltiin. Veljesten aikomus oli aloittaa säännöllinen juoksuharrastus, jotta pääsisivät eroon turhista kiloista. Tietämättä minne päätös vielä heidät veisi vuosien saatossa, veljekset kirjoittivat tuona päivänä suomalaiseen ultrajuoksuhistoriaan aivan oman kappaleensa ensimmäiset rivit. Montelan veljeksistä on haastavaa puhua yksilöinä, sama koskee varmaan monia muitakin kaksosia. Kaikesta huolimatta – ainakin tällä kertaa – keskitymme enemmän Kalevi Montelaan, Team Raholan teräsmieheen.

-         Jo siitä ensimmäisestä lenkistä sen tiesi, että tämä on nyt menoa. Juoksemiseen syntyi heti voimakas side, joka vaati ja vaatii edelleen päivittäisen annoksensa. Saman vuoden syksynä oli vuorossa jo ensimmäinen pidempi juoksu, kun osallistuin Pirkan Hölkkään, joka oli silloin pituudeltaan 36 kilometriä, kertoo Kalevi Montela.

Juoksu teki tehtävänsä ja kilot sulivat – samalla myös heittolajeista rakkaimman eli kuulantyönnön kaaret lyhenivät, juurikin työntäjän varren kaventumisen takia. Kalevi teki valintansa ja runsaan seitsemän kiloisen rakkaan teräskuulan työntäminen sai väistyä juoksuharrastuksen tieltä.



Huippukuntoinen Kalevi Helsinki City maratonilla Postin joukkueessa 1987.

 



Mustien vihkojen kertomaa: Pitääkö juosta?

Tuo suhde tai palo, miksi Kalevi siitä usein kutsuu juttutuokiomme aikana, on ollut harvinaisen polttava. 47 vuodessa juoksukilometrejä on kertynyt 238 000 eli lähes kuusi kertaa maapallon ympäri. Ja kaikki tahkotut metrit on merkitty ylös mustakantisiin vihkoihin.

-        Molemmat jalat ilmassa yhtä aikaa -kriteerin täyttäviä lenkkejä. Vihkoon on merkitty päivämäärä, juostu matka, juoksuun kulunut aika, sää ja tuntemukset. Jos on ollut jotakin pikku kipuja, niin sieltä muistiinpanoista nekin löytyvät. Kilometrejä voisi olla enemmänkin, mutta talvisin tykkään myös hiihtää.

Pienet krempat kuuluvat useimpiin urheilulajeihin, mutta ainakin ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että Montelan Kalevin, ei vain jalat – vaan koko mies on silkkaa terästä.

-        Pitääkö juosta? Niin se ortopedi kysyi vuonna 1972, kun minulla oli kipuja säärissä. Silloin ei vielä paljon tiedetty penikkataudista. Ensin Tapparan lääkäri Pekka Alanen hoiti sääret kuntoon kortisonilla, ja vaivan uusiuduttua Hämeen piirin oma urheilulääkäri Heikki Aho leikkasi penikat.

No, nyt siis tiedämme minkä vastauksen ortopedi sai kuulla. Ahon toimenpiteet ovatkin jääneet ainoaksi kerraksi, kun Kalevin tärkeimpiä juoksutyökaluja eli jalkoja on operoitu millään instrumentilla. Sehän on sinänsä ymmärrettävää, sillä harva työväline pureutuu teräkseen.

-        Olen aina tarkasti kuunnellut kehoni tuntemuksia. Jos on ollut jotakin pientä vaivan alkua, niin olen heti pyrkinyt hoitamaan sen kuntoon hieronnalla, venyttelyllä, kylmägeelillä tai kylmällä sekä pitämällä yhden päivän pituisen juoksutauon. Yleensä nämä toimenpiteet ovat auttaneet. Vuosien varrella olen lisäksi lukenut runsaasti urheilulääketiedettä koskevia teoksia ja kirjoituksia, joista on myös ollut hyötyä.

Suurin salaisuus terveenä pysymiseen on kuitenkin Kalevin mukaan hänen jalkateränsä rakenne ja askeltyyli.

-        Minulla on käynyt hyvä tuuri, kun olen saanut tällaiset geenit. Minulla on leveä jalkaterä ja askellan koko jalkaterällä. Haittapuoliakin on, sillä US13-kokoa (46) olevia juoksukenkiä ei helposti löydy kotimaisten urheiluliikkeiden hyllyistä.

Kaikesta huolimatta kenkiä tuntuu jostakin löytyneen, sillä vuosien saatossa niitä on kulunut lähes 150 paria eli keskimäärin kolmet vuodessa.

Kalevin mustat vihot sisältävät kaiken oleellisen juostuista lenkeistä vuodesta 1971 lähtien.

 

Suomi-juoksu = Kalevi Montela / Kalevi Montela = Suomi-juoksu

70-vuotias Montela puhuu palosta, geeneistä ja hyvästä tuurista. Jos ulkokuori on kirjoittajan mielestä kuitenkin terästä, niin mies on muilta ominaisuuksiltaan lämminhenkinen, hyvä tarinan kertoja ja vaatimaton. Hän ei tee itsestään isoa numeroa, vaikka on eittämättä yksi suomalaisen ultrajuoksun legendoja ja häntä on tyystin mahdoton sivuuttaa Suomi-juoksusta puhuttaessa. Suomi-juoksu on maailman toisiksi vanhin, yhä edelleen joka vuosi järjestettävä ultrajuoksukisa. Kalevi on kolmea vuotta (1972, 1977 ja 1979) lukuun ottamatta osallistunut kaikkiin Suomi-juoksuihin. Saldo on siis tällä hetkellä 40 kpl 100 kilometrin juoksuja ja kolme 60 km:n juoksua. Omassa luokassaan kova suoritus ja mitä todennäköisimmin jonkin sortin maailmanennätys. Osallistumisesta tämän vuoden kisaan hän ei ole vielä tehnyt päätöstä.

-        Kahdeksan tunnin alitusta (7:57:15) Hartolassa vuonna 1987, juurikin Suomi-juoksun sadalla kilometrillä, pidän parhaimpana juoksusaavutuksenani. Silloin kaikki meni nappiin. Myös seuraavana vuonna juoksu kulki hyvin, vaikka aika painui hitusen yli kahdeksan tunnin. Silloin reitillä olleet tietyöt hidastivat hiukan vauhtia.

Näiden kahden edellä mainitun kisan lisäksi Kalevi on juossut maaliin ”muutamassa” muussakin kisassa. Saldo näyttää tällä hetkellä 168 maratonia ja 67 sitä pidempää kilpailua.

-        Nämä kisat ovat ikään kuin tulleet mukaan pienenä bonuksena. Olen kilpaillut monissa maissa, mutta tärkeintä on silti aina ollut itse juokseminen. Samassa yhteydessä olen päässyt tutustumaan lukuisiin hienoihin ihmisiin, joita en todennäköisesti olisi muuten tavannut.

Monien Suomi-juoksujen lisäksi Montelan mieleen ovat erityisesti jääneet Baselin 24 tunnin juoksu (EM 1997) ja osanottajamäärän takia Los Angelesin Maraton (1988).

-        Baselissa oli hieno rata, upea tunnelma iltavalaistuksineen ja juoksukin kulki mukavasti (203,094 km). Mutta ei sen aina tarvitse olla kisa, että kokemus jää vahvasti mieleen. Esimerkiksi, kun olimme Olavin kanssa paikan päällä Albertvillen Olympialaisissa (1992), niin kisojen aikana Alppiteillä tehty juoksulenkki oli hieno kokemus.

Kun mies tuntuu olevan silkkaa terästä (maratonennätys 2:53:17), niin onkohan koskaan tullut eteen kisan keskeyttäminen?

-        Sen takia ei ole tullut keskeytyksiä, että ei olisi maaliin jaksanut, mutta kieltämättä silloin alkuaikoina jäi joku kisa kesken, kun vatsa reistaili, ja jouduin vähän väliä käymään pusikon puolella. Olin tankannut väärin. Muutenkin ensimmäisinä vuosina se kilpaileminen oli enemmän sellaista, että katsotaan nyt miten käy.

Kyllä juoksija juoksijan tuntee. Kalevi Montela ja Anu Ossberg vuoden 2013 Suomi-juoksun lähtötunnelmissa Perniössä.

 

Kalevin vinkit ultrajuoksuun

On selvää, että edellä mainittu ”Katsotaan miten käy” -valmistautumistaktiikka vaihtui jossakin välissä joksikin aivan muuksi. Eli miten on esimerkiksi mahdollista päästä sadalla kilometrillä lopputulokseen, joka alittaa kahdeksan tunnin rajan? Vaikka Kalevi ei sinänsä ole valmentanut ketään, hän mielellään kertoo näkemyksiään ja on myös antanut monille hyviä vinkkejä harjoitteluun.

-        Viikkokilometrit päälle sadan kilometrin ja ne koostuvat mm. yhdestä pitkästä lenkistä, joka juostaan loppua kohden kiihdyttäen vauhtia. Sen lisäksi kerran viikossa 15–20 km:n pituinen lenkki, jossa ei nyt aivan täysillä juosta, mutta kuitenkin hyvin reipasta vauhtia. Näiden lisäksi yhtenä päivänä keskitytään tonnin vetoihin radalla. Jos jalat tämän kestävät, niin sitten ovat mahdollisuudet olemassa eli tarvitaan sekä laatua että määrää. Kisoissa pitää lähteä matkaan heti hyvää vauhtia ja muistaa, että huoltopisteille ei jäädä seisoskelemaan.

Suomen kestävyysjuoksussa oli ennen sekä laatua että määrää, mutta nyt kehitys on ollut pidemmän aikaan pieniä valonpilkahduksia lukuun ottamatta heikkoa.

-        Syitä tähän on monia. Paljon näkyvyyttä saavat lajit – erityisesti joukkuelajit – kuten esimerkiksi jääkiekko ja salibandy vievät massasta – joka on matalan syntyvyyden takia liian pieni – parhaimmat lahjakkuudet. Muiden lajien joukossa on varmasti yksilöitä, joilla olisi hyvät ominaisuudet tulla huipuiksi myös kestävyysjuoksun puolella. Juoksu on yksinkertainen laji, mutta kovaa hommaa ja siinä puurretaan paljon yksin. Tämä ei sovi kaikille.

Tätä et tiennyt jonklööri Kallasta

Tämän kaiken jälkeen luulisi, että Kalevin elämä on ollut ja on edelleen pelkkää juoksemista. Ei – ei se ole. Se on paljon muutakin. Jutustelun loppupuolella siirrymme kohti ”Tätä et tiennyt Kalevista” -osuuteen. Osalla muista harrastuksista tuntuu kyllä olevan jonkinlainen yhteys toisiinsa, sillä lenkeillään Kalevi esimerkiksi kuuntelee tarkasti lintujen laulua, sillä hän tunnistaa linnut jo pelkästään niiden ääntelyn perusteella.

-        Luonto ja luonnossa liikkuminen ovat minulle tärkeitä. En voisi kuvitella että olisin lenkillä korvanapit päässä.

Lintujen laulusta päästään kuorolauluun, sillä Montela on harrastanut kuorolaulua lähes yhtä pitkään kuin juoksua. Hän kuuluu Oriveden kirkkokuoroon ja laulaa siellä bassostemmaa.

-        En minä nyt mikään Petri Myllymäen tasoinen kaveri ole, mutta kuorolaulu on mukava harrastus.

Eivätkä yllätykset suinkaan tähän pääty. Mies, joka jakoi työkseen Orivedellä postia 44 vuotta, päätti aikoinaan eläkepäiville päästyään istahtaa uudelleen koulun penkille. Hän meni nimittäin Sorin Sirkuksen aikuiskurssille opettelemaan jongleerausta. Kuulostaa ihan siltä kuin, että se aikoinaan rakas teräskuula on saanut uudelleen paikan Kalevin sydämessä, tosin huomattavasti kevyemmän ilmaan heiteltävän pallon muodossa.

-        Sirkus on aina kiehtonut minua, joten ei se mikään päähän pilkahdus ollut mennä Sorin Sirkukseen kurssille opettelemaan pallojen, keilojen ja renkaiden heittämistä. Jongleeraus on sitä paitsi erittäin hyvää harjoitusta aivoille.

Kalevin sirkustaitelijanimi on Jonklööri Kalla, mutta pakko kysäistä vielä kerran juttuhetken päätteeksi, että miksi hän yhä edelleen juoksee?

-        Kyllä se on se palo siihen juoksemiseen edelleen niin kova. Se on liekki, joka roihuaa yhä edelleen. Päivästä toiseen.



Jonklööri Kalla harjoittelemassa Oriveden maisemissa.

Kalevi Montelan kanssa turisi Kaj Koivumäki

Kuvat: Kalevi Montelan arkisto