Pirkkalan Yöhölkkä ja fillarilenkki

Keskiviikkona 1.8. klo 19.00 starttaa Pirkkalan Yöhölkkä. Matka on hieman yli 10km tai hieman yli 5km. Maasto on mukavan vaihteleva ja hien saa helposti irti. Tapahtumapaikka on Pirkkalan liikuntatalo/keskusurheilukenttä. Jälki-ilmottauttuminen tuntia ennen 14€ tai juoksija-kortilla 12€, liikunta/virikesetelit käy.

Ainakin Markus on lähdössä, joten mulle saa ainakin soitella 050 5487661.

La 11.8. klo 15.00 lähdetään liikkarin pihasta n.90km:n fillarilenkille. Kaikki mukaan!!!!

ARKANGELI, MARATON POHJOIS-VENÄJÄLLÄ

Vuonna 2010 juoksin kymmenennen Arkangelin maratonini ja ajattelin, että nyt saa se herkku riittää, ainakin muutamaksi vuodeksi.  Uusi elämäntilanteeni Tampereella kuitenkin sai minut uusiin ajatuksiin ja houkuttelin kumppanini Outin mukaan reissuun. Talvella ajoissa ostettu Pietari-Arkangeli-Pietari lento oli vielä kohtuuhintainen 170 euroa ja niin oli lähtöpäätös tehty. Junalipun saattoi ostaa vasta lähellä lähtöä ja sitä ostaessa totesin, että Tampereelta lippu Pietariin on melkein tuplahintainen Lahteen verrattuna, joten ajelimme Outin kanssa ensin Lahteen ja sieltä hyppäsimme Allegroon. Pari tuttavaani, Tenho Hesasta ja kaimapoika Unto Salosta, tulivat koko matkan lentäen eivätkä siis olleet mukana matkaseurueessani.

Tämän vuoden maraton ajoittui taas juhannukseksi. Menomatkalla torstaina oli hetki aikaa katsella Pietaria, joka on aina yhtä kiehtovaa ja mielenkiintoista. Perillä Arkangelissa olimme illalla myöhään ja vastassa vanhat tutut Galina ja isänsä Nikolai, maratoonari itsekin. Nikolai on yksi kolmesta jotka ovat juosseet kaikki 29 Arkangelin Gandvik maratonia. Vettä satoi aivan kaatamalla ja vaikka pappa Nikolain venäläinen jeeppi oli vain vuoden vanha, niin se ei pitänyt täysin vettä, eikä ikkunoiden huuruuntumisen takia nähnyt oikein mitään missä mennään. Ei kunnolla kuskikaan. Olimme tehneet hotellivarauksen jo keväällä, mutta juuri ennen matkaa tuli tieto, että saisimme käyttöön tämän Nikolain toisen tyttären Svetlanan asunnon. Sveta itse kun lomaili samaan aikaan Itävallassa ja Italiassa. Asunto oli meille todella passeli ja sijainti reilun kilometrin päässä pääkatu Troiskilta hyvä. Jos ei viitsinyt kävellä, niin noin 60 sentin hintainen bussilippu ei pahemmin kukkaroa rasittanut. Muu autokanta Arkangelissa on melko hyvää ja hienojen katumaastureiden osuus on merkittävää, mutta bussit on vanhoja rämisköitä joiden toimivuutta voi aina epäillä. On vaikea kuvitella niiden lähtevän lainkaan liikkeelle joskus ankarissakin talviolosuhteissa. Toisaalta busseista löytyy erilaista eksotiikkaa kuten kangasverhoja, kukkalaitteita ja reippaasti karhulangalla paikattuja penkkejä. Kaupungilla ei ole rahaa uusia bussikalustoa ja sama varojen vähyys näkyy kaikessa julkisessa rahankäytössä. Kerrostalot ovat useimmiten kaupungin tai valtion omaisuutta ja julkisivu huonossa kunnossa, vaikka yksityisten asunnot sisällä korjattujakin. Rahaa kyllä kaupungissa liikkuu ja Arkangeli onkin erittäin kehittyvä bisneskaupunki, jossa uusia ostoskeskuksia syntyy kuin sieniä sateella.

Rahaa on liikutettu. Taustalla Vladimir Iljits

 Vanhan tavan mukaan perjantai oli taas numeroiden noutopäivä ja latausta lauantaiaamun juoksuun. Gandvik klubin kerhohuoneessa alkoi taas kisakuume nousta, kun numerot saatuamme istuimme teepöytään hyviä keksejä ja korppuja mutustellen. Klubin nokkamies Sergei oli iloinen taas minut nähdessään ja erityisen tyytyväinen neljästä suomalaisesta maratoonarista. Vaimonsa Galina kaksossiskonsa Tamaran kanssa hyörivät ja pyörivät meitä passaamassa ja sitä souvia jatkui melkein koko reissumme ajan.  Illemmalla kävimme vielä syömässä Tenhon ja Unton kanssa Traktir nimisessä paikassa, joka on aito venäläinen, hieman askeettisen oloinen ravintola. Ruokalista oli vain venäjäksi, mutta niin vain onnistuimme riisikanaa saamaan, juuri sen verran on kielitaitoa tarttunut reissuillani.

Maratonklubin Sergei ja naiset+Unza ja Tenho

Olimme arvuutelleet maratonpäivän säätä, joka usein on ollut jopa helteinen, mutta nyt ennusteet lupasivat viileää ja sadetta. Onneksi sadetta ei saatu ja +10-+15C lämpötila oli juoksun kannalta mitä parhain. Maratonin reitti on melko tasainen neljänä lenkkinä kaupungin rantakatua sahaava, jossa hyvät tulokset ovat mahdollisia. Oli reitti tai mikä, mutta meillekin juoksu maittoi ja yhdessä Outin kanssa juostessa saimme hänelle reilun ennätysparannuksen. Fiilikset koko juoksun ajan olivat korkealla, vaikka osanottajia ja varsinkin katsojia oli vähän, ei se matkantekoa haitannut. Huolto ja huolenpito on aina Arkangelin maratonilla ollut erinomaista, niin tänäkin vuonna.  Kaima Salosta tuli muutaman minuutin ennen meitä maaliin ja Tenhokin ihan hyvissä voimissa. Perinteenä Arkangelissa on, että kilpailupäivän iltana pidetään asiallinen palkintogaala, jossa Outikin pokkasi upean pokaalin. Veimme myös tuliaisia, joita sitten jaettiin juoksuharrastuksessa ansioituneille tai arvontapalkinnoiksi. Ihan kadehtien sitä katsoo kun suorituksia arvostetaan ja kunnioitetaan, eikä kaikki häivy heti kilpailun jälkeen vain omille kotikonnuilleen. Voi sitä taputusten määrää, siitä ei välillä meinannut tulla loppua lainkaan. Pakko vielä mainita osanottajien pienimuotoinen paraati ja lipunnosto kansallishymneineen stadionilla ennen starttia, mikä tekee kilpailusta paljon arvokkaamman tuntuisen. Palkintojuhlan jälkeen on näköjään jo perinne, että aktiivisemmat klubin jäsenet kokoontuvat viettämään iloista iltamenoa. Meno on heti alusta asti riehakasta ja mukaansa tempaavaa, eikä siihen viinaksia tarvita. 10-20 henkilöä on koko ajan tanssilattialla ja siinä ei tangoja taivutella, vaan päästetään slaavilainen temperamentti valloilleen. Suolaista ja makeaa on runsaasti tarjolla edesauttamaan maratonilta palautumista. Palauduimmekin maratonista todella hyvin, sillä kävelimme juoksun jälkeen asunnolle, kuten uudestaan näistä pippaloistakin puolenyön aikaan.

Enkan teko ottaa näin koville

Sunnuntaina tapasimme pari tuttavaani, kaksi Konstantinia, joista toinen on lääkäri ja toinen laulaja. Laulaja Konstantinin taidoista saimmekin lyhyen näytteen, kun hän oli vihkimässä jonkun runoilijan muistolaattaa kaupungin keskustassa. Itse toki olen tämän Kostjan laulusta saanut nauttia useammankin kerran ja hänen ammattitaidostaan ei ole mitään epäilystä. Esiintyipä hän eräällä jazzklubilla Tarja Halosellekin presidenttimme Arkangelin vierailun aikana vuonna 2005. Iltapäiväksi Sergei oli pyytänyt meidät suomalaiset kalaravintolaan, jossa hän naisineen järjesti meille ekstranäytöksen soittaen haitaria ja naisten esittäessä venäläisiä kansanlauluja. Kaiken kruunuksi he tarjosivat meille todella maittavaa uunikuhaa lisukkeineen, jonka päälle taas hieman tanssahdeltiin slaavilaisten rytmien vapaasti vietävänä. Ja hauskaa oli. Sunnuntaina, kuten koko viikonlopun, oli kaupunki täynnä erilaisia tapahtumia ja sessioita kaupungin vuosipäivää juhlistamassa. Arviot ihmisten määrästä viikonlopun juhlinnassa ovat yli 100.000 luokkaa. Illemmalla pyörimme vielä jonkin aikaa kaupungilla ja olimme ihailemassa ison brasilialaisen rytmibändin soitantaa keskusaukiolla. Päivän päätti hyvä illallinen ravintola Stare Mestossa.

Shoppailuun emme juuri sortuneet, vaikka siihenkin Arkangelissa on hyvät mahdollisuudet. Maanantaina toki sitäkin hieman teimme, jonka jälkeen noudatimme laulaja Konstantinin kahvikutsua hänen kotiinsa. Laulamisella saattoi näköjään jo neuvostoaikana tulla toimeen, sillä muuta työtä tämä Kostja ei ole koskaan tehnyt. Aikoinaan hänen bändinsä kiersi Amerikat ja Japanit, Euroopan maista puhumattakaan, eli meriittiä on kyllä takana melkoisesti. Kun vaimokin on menestyvä kosmetologi, niin ei ole ihme, että heillä on iso asunto eräällä Arkangelin parhaista paikoista kaupungin rantakadulla. Vierailun jälkeen menimme Nikolain tyttären Galinan kanssa syömään. Galina oli auttanut ja toiminut tulkkina useampaankin kertaan, joten oli hienoa päättää Arkangelin matkamme maittavaan lounaaseen hänen kanssaan Dvina hotellin Le Petit ravintolassa. Tässä yhteydessä voi vielä mainostaa arkangelilaisia ravintoloita, joiden taso on hämmästyttävän korkealaatuinen ja vetää vertoa minkä tahansa länsimaisen kaupungin tarjontaan. Tämä vinkiksi niille, jotka Arkangelin matkaa ajatellessaan arvuuttelevat ehkä ruokailun tasoa. Mitään muutakaan seikkaa en näe esteeksi Arkangelin matkaan. Turvallisuus ei ole ongelma ja niin monen epäilemä hygienian taso on koko Venäjällä kohentunut reippaasti viime vuosina. Joten tervetuloa siis kanssamme ensi kesänä Gandvik maratonin 30. juhlajuoksuun!

Riatlonia ja Tallinnan maratonia

Muistakaahan nyt la 14.7. klo 14.00 alk. Raholan Riatloni! Lähtö A&M:n pihasta Riihitie 3, 37120 Nokia. Lajeja on siis uinti n.200m, fillari 20km ja juoksu n.5km.
Homman saa vetää läpi vaikka viestinä tai uinnin voi vaihtaa toiseen juoksupätkään tai ihan miten vaan. Tärkeintä on tulla "kisaamaan" leikkimielellä, mutta veri olisi hyvä hiukan maistua. ;)
Riatlonin jälkeen tarjolla on saunaa, makkaraa ja sankaritarinoita riatlonista. Tervetuloa!!

Koska uinnin jälkeen on n.200m:n siirtymä pyörille, ota mukaan vaikka kroksit tms., jos et halua rannassa laittaa pyöräilykenkiä jalkaan. Pyörien tykönä on mahdollisuus viruttaa jalat ennen kenkien laittoa.

Tallinnan maraton 9.9.2012
Ilmoittakaahan itsenne mukaan Tallinan maratonille 9.9.! Varasimme Anun kanssa laivamatkan Tallinnaan 8.9. klo 8.30 potskilla ja paluun 9.9. klo 16.30 potskilla. Yövymme Tallink City hotellissa.
Pistäkää viestiä Anulle, kun olette ilmottautuneet, että tiedetään hiukan ketä on lähdössä.
Tuonnehan voi jäädä fiilistelemään vaikka päiväksi pariksi, jos lomaa sattuu riittämään.

Tykköö Kesäyönmaraton 7.7.2012

Team Raholaa lähti Tykkööseen edustamaan iso joukko innokkaita yöjuoksijoita. Matkaan liikkarilta lähti Mikko, Mimmi, Tiina H, Johanna H, Seppo, Jaana, Niina, Markus J, Ritu ja Mari. Toinen pienempi ryhmä, eli Lotta ja sisko nähtiin paikanpäällä. Mirakin oli ilmestynyt puolikasta juoksemaan miehensä kanssa.

                                                Kovaa ryhmää

Matkalla Tykköötä kohti meitä lähinnä kauhistutti keli. Sadetta oli luvattu oikein kunnolla juuri yöksi ja ukkonenkin oli mahdollinen. Todettiin siinä että eipä tässä sokerista olla ja yritettiin ajatella muutenkin positiivisesti. Juu on silti lämmin ja jos sataa niin vesi on lämmintä jne.

Perille päästyä haettiin heti numerot ja mentiin pukuhuoneisiin eli luokkiin valmistautumaan ihanaan kesäyöhön. Lotta siinä pyörähteli juttusilla ja jännitys oli ihan käsin kosketeltavaa. Eikä ihme koska päätös juosta ensimmäinen maraton takahikiällä ja yö aikaan ja kelikin oli mitä oli. Täytyy kyllä todeta, että rohkeutta tältä naiselta ei puutu.
                                               

Eka maraton takana

                                                                  

Vihdoin päästiin matkaan. Lähdin tuttuun tapaan tekemään Mimmin kanssa yhteisjuoksua asenteella että katotaan kuinka kulkee.

Kulkihan se 20 km mukavasti mutta sitten jalat alkoi painamaan ja tuntumaan raskailta. Energiaa riitti kyllä mutta jalat vaan oli kokoajan eri mieltä jaksamisesta. Tiessä olevat kallistukset ei tätä tunnetta ainakaan yhtään helpottanut. Tossua laitettiin silti sitkeesti toisen eteen. Mimmillä satanen painoi selkeästi vielä ja ongelmia riitti. On se silti sitkee nainen tuo Mimmi.


Kimpassa kun matkaa tehtiin niin kimpassa myös jouduttiin poikkeemaan pari kertaa reitiltä puskan puolelle. Tulipa uusi kokemus plakkariin kun joutu ihan kunnolla keventään painoaankin toisella puskareissulla. Eikä oltu muuten ihan ainoita puskajusseja. No se vatsan toiminnoista.

Seppo vetää kevyellä askeleella ja ihmettelee puskista kuuluuvaa erikoista pärinää

Kolmannella kierroksella saatiin ripaus vettä, mutta onneks se vain jäi ripaukseksi. Oikeastaan pieni sade virkisti mukavasti, paitsi jalkoja. Kolmas ja neljäs kierros eteni taistellen.
Vihdoin pääsimme ylittämään maaliviivan ja käsi kädessä tietenkin. Oli se niin ihana tunne kun taistelu loppui! ja ihanaa oli myös kun omat joukot oli kannustamassa ja tsemppaamassa maalisuoralla. Kiitos siitä :)

Omalta osalta tiivistetysti yömaraton oli minulle rankka mutta ei kuitenkaan mikään huono, niin kuin HCM viime vuonna. Tämä oli myös kymmenes kokomaraton ja tulipa voitettua Tykköö cup omassa sarjassa. Juhlan aihetta siis riitti vaikka olo ei kovin juhlava ollut. Ja mitä tulee maratonin jälkeisiin vaurioihin, niin vasemman jalan rakot koristaa kauniisti kesävarpaita ja ihan oudosti rakko oli ilmestynyt myös napaan??? Outoa mutta totta :D

Lopuksi kiitos omasta puolesta Mimmille juoksuseurasta, Sepolle kyydistä, ja koko tiimille hyvästä seurasta/tsempeistä. Kiitos myös järjetäjille huollosta ja ihan kaikesta. Matkan varrella annetut tsempit tuli joka kerta niin tarpeeseen. Erityisesti mieleen jäi kääntöpaikan mieskolmikko joka huumorimielellä tuuppi juoksijoita eteenpäin. 

Nyt alkoi todellinen loma ja palauttelu alkukesän raastoista. Reykjavikia odotellen lämmintä kesää kaikille.

T.Mari

Niina tuulettaa pokaalia ja enkkaa

 

 

 

 

Ja lisää pyttykerholaisia

               ISOT ONNITTELUT KOKO POPPOOLLE HUIPPU JUOKSUISTA!

Onnin kierros 2012 24h

Viime vuonna juttelimme Anun kanssa, että ens kesänä mennään kokeileen 24h juoksua. Nyt se "ens kesä" oli sitten koittanut ja ilmoittautumiset Onnin kierrokselle oli pistetty menemään, joten nokka kohti Nivalaa.

Tapahtuman startti oli la 7.7. klo 12.00, mutta me lähdimme Nivalaan jo päivää aiemmin, koska matkaa sinne kertyi n.400km. Perjantaina käytiin syömässä pizzat ja paineltiin nukkumaan hotelliin ja odottamaan lähtöä.

Lauantaina saavuimme tapahtumapaikalle pari tuntia ennen starttia. Haimme numeromme ja laitoimme huoltopöytämme paikoilleen. Saimme auton ja pöytämme loistaville paikoille aivan radan varteen. Siinä kun pistimme eväitämme kuntoon huomasimme, että Moonakin oli huomioitu, eväiden seasta löytyi nimittäin herkullisia puruluita paketillinen. Kaikkille tiedoksi, että Moona on meidän perheen nuorin jäsen, 5v. saksanpaimenkoira. Vielä ennen starttia ehdimme moikkaamaan muutamia juoksijoita. Kaikki vaikuttivat rauhallisilta ja ilmapiiri oli lämmin. Kelinkin puolesta oli lämmin, sillä mittari näytti hellelukemia, eikä taivaalla näkynyt pilviä lainkaan.

                                                         Huoltoboxi

  

Kello näytti puoltapäivää, lähtölaukaus kajahti ja matkaan päästiin. Lähdimme tuttuun tapaan Anun kanssa yhdessä matkaan. Reitti kulki lämpöisen auringon alla 3,4km:n lenkkiä ensimmäiset 23 tuntia, jonka jälkeen aikanaan siirryttäisiin lyhyemmälle n.900m:n kierrokselle. Etenimme rauhallisesti muiden juoksijoiden kanssa jutellen monta kierrosta, kunnes porukka hiljalleen hajosi. Kierroksia kertyi mukavan tasaisesti helteestä huolimatta. Eräs kannustaja kertoi lämpötilan olleen klo 17:a nurkilla 28 astetta.

                                               Vähän ennen starttia

Alkuillasta ensimmäiset ongelmat saavuttivat minun jalkapöydän. Pieni kipu tuntui muutaman kierroksen ajan, mutta suihkutettuani siihen reilusti jääsprayta ja kylmägeeliä päätti kipu häipyä. Homma jatkui, mutta käveltävä oli hieman enemmän kuin alkukierroksilla. Kävelimme aina muutaman kierroksen välein, jotta homma ei menisi ihan puihin lopussa. Kuumuus teki tehtäviään ja syke nousi normaalia helpommin, joten vauhti pysyi väkisinkin maltillisena. Jokaisella kiekalla söimme ja joimme, ettei energiat ja nesteet vain päässeet loppumaan. Järjestäjän puolesta tarjolla oli hyvää urheilujuomaa, vettä, banaania, suolakurkkua ja loistavasti myös merisuolaa, käytimme myös näitä hyväksemme. Tosin suolakurkkuun en koske juoksun aikana vaikka mikä olisi. Ei vaan pysty!

Olimme edenneet 11 tuntia ja tuuletimme pisintä lenkkiämme ikinä ajan puolesta, matkaa ei sentään vielä ollut kertynyt 100km, mutta näin pitkään ei ollut kumpikaan ennen lenkkeillyt (ekaan sataseen vuonna 2009 meni 10h 53min). Näillä main alkoi minulla jalat painaa ja mieleen hiipi kaikenlaisia ajatuksia, Anu puolestaan yllätys, yllätys jatkoi hommaa kevein askelin. Ehdottelin varovaisesti erkanemista, koska tiesin joutuvani kävelemään loppu ajasta todella paljon. Vastaus ehdotuksiin oli päättäväinen "Jumaleissön, yhdessä mennään, vaikka mikä olis!". Orastavan hiipumisen lisäksi minulla oli siis ongelmana myös se, että miten ihmeessä saan ihanan ja rakkaan vaimoni jättämään minut ja jatkamaan hommaa erillään. No, hommaa jatkettiin ja Anu keksi, että jokaisen uuden tunnin aikana, kun lähdimme uudelle kierrokselle keksisimme vuorotellen jonkin kappaleen mitä sitten "soittaisimme" seuraavaan asti. Biisejä piti siis keksiä, mutta mun hiipuminen vain jatkoi kulkkuaan. N. klo 00.20 saavutimme 100km:n rajan ja kaikki vaikutti vielä jotenkin siedettävältä.

14 tuntia takana, kymmenen edessä ja minä joudun toteamaan, etten varmastikaan pysty enää ottamaan juoksuaskeltakaan koko loppuaikana. Tämäkään tiedotus ei kääntänyt Anun päätä, matka vain jatkui yhdessä, mutta nyt pelkästään kävellen. En osaa sanoa mikä ihme jalkoihin iski, oliko se kuumuus vai mikä, mutta ihan loppu oli tän poikasen kintut. Kierroksia kertyi vieläkin, mutta homma meni todella tuskaiseksi. Koitin huoltopisteellämme huilata aina joka kiekalla, koska väsymys iski todella kovaa. Lopulta niitä biisejä sai keksiä jokaisella kierroksella, koska en päässyt enää kuin sen vaivaisen 3,4km tunnissa. Mulle välähti mieleen omaan tilaa kuvaava biisi, mikä alkaa sanoilla: "Kyllä on mukavaa, otatko makkaraa...", siitä tiesin ettei mulla oikeasti mitään hätää ole, koska huumorintaju pelaa vielä.

                                                     Onni ilmielävänä
                                               
Likipitäen 18 tuntia oli takana ja Anun loistavasta tsemppauksesta huolimatta päätin jäädä autoon nukkumaan hetkeksi. Silloin myös Anu suostui jatkamaan yksin, koska häntä ei tietenkään väsyttänyt. Join pullolisen palautusjuomaa sekä söin pullan, minkä jälkeen pistin herätyksen 20min päähän. Nukahdin heti ja unien jälkeen otin särkylääkkeen ja suihkutin kylmää kipeisiin paikkoihin. Tässä kohtaa ihana Anu ohitti auton ja viestitti menevänsä vielä toisen kiekan. Itse istuin takaisin autoon vielä 5 minuutiksi, jotta lääke vaikuttaisi hieman.

Levon jälkeen ekat askeleet olivat melkosen makeita, mutta paikat vertyivät nopeasti. Lepo teki todellakin ihmeitä ja näin jälkiviisaana, olisi minun ilman muuta kannattanut nukahtaa jo ainakin pari tuntia aiemmin. Ennen lepoa olin todellakin aivan katkipoikki, mutta nyt meno taas maistui ja kierroksia alkoi taas kertymään. Matka jatkui piristymisestä huolimatta kävellen.

Aikaa oli jäljellä enää vajaa pari tuntia, kun oli minun taas aika huilata. Päätin odottaa viimeisen tunnin lyhyemmän kiekan kiertämisen aloittamista. Anu jatkoi matkaa, vaikka unen puute alkoi vaikuttamaan häneenkin. Lopulta kello oli 11.00, takana 23 tuntia ja nyt päästiin porukalla "tykittämään" lyhyttä kierrosta. Tässä kohtaa melkein kaikki hymyilivät, vaikka väsymys ja kipu oli varmasti todella monen seuralaisena. Hieman ennen loppua jokaiselle annettiin omalla numerolla varustettu puupalikka, mikä piti jättää siihen paikkaan mihin etenemisen loppulaukauksen kajahdettua päätti. Omat palikkamme tiputimme vierekkäin maahan. Minun palikka putosi 147km 634m ja Anun 159km 424m:n kohdalle. Tässä kohtaa tuntui todella hyvältä!!!!

Anu pokkasi pokaalin 3-sijasta, jonka jälkeen saimme kyydin hotelliimme todella loistavalta Päivikiltä ja hänen mieheltään. Suihkun jälkeen kävin kaupasta hakemassa pienet eväät, jonka jälkeen nukuimme muutaman tunnin ja heräsimme vain syömään lisää ja taas syönnin jälkeen nukuimme lisää.

                                              Väsynyt, mutta onnellinen

Maanantaina herättyämme emme voineet olla nauramatta, koska jalat olivat niin koomisen turvoksissa, ettei mitään rajaa. Turvotuksen lisäksi minulla oli vasen polvi, oikea jalkapöytä, vasen akilles sekä jalkapohjat melkosen kipeät, mutta kait se kuuluu asiaan.

Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty, kaikki paikalla olijat tsemppasivat toisiaan ja kyseessä oli tosiaankin erittäin lämminhenkinen tapahtuma. Tästä tarttui melkoinen määrä oppia ja kokemus karttui myös kovasti. Uskon olevani ensi vuonna viivalla taas.

Suuret kiitokset järjestäjille ja kaikille juoksukavereille sekä erityiskiitos Päivikille ja hänen miehelleen!!!

Heinäkuun raholalainen Tanja T.

Kuukauden raholalaisena esittelemme aina iloisen ja energisen naisen eli Tanja T:n.

Tanja on syntynyt Tampereella, mutta löysi tiensä jo seitsemän vuotiaana Nokialle, missä onkin viihtynyt siitä asti. Tällä hetkellä hän työskentelee lähihoitajana ja nauttii työstään ohjaajana ryhmäkodissa. Perheeseen kuuluu Tanjan lisäksi ”parempipuolisko”, Petri, jonka kanssa he asustelevat omassa talossaan onnellisesti.
 ”Jostain hullusta päähänpistosta tuli muutettua vanhaan omakotitaloon vaikka aikanaan haettiin rivaria, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole. Siis jos sitä vapaa aikaa nyt on.”

Liikunta mukana pienestä pitäen

Tanjan harrastuksiin kuului nuorempana mm. koripallo ja pesäpallo, mutta pallot siirtyivät taka-alalle ja tilalle alkoi tunkea jumpat ja muut hikoilut. Parikymppisenä Tanja löysi spinningin ja salillakin käynti alkoi maistua siinä määrin, että niiden perässä tarvi lähteä aina ihan Tampereelle asti. Paikallaan pysyvän pyörän rinnalle tarvittiin myös jotain missä maisemat vaihtuu, joten energinen Tanja työnsi jalkansa rullaluistimiin. Hieman yllättäen tarina ei kerrokaan mistään loukkaantumisista luistimilla, joten ainakin tämä harrastaja on selvinnyt ilman suurta määrää asvalttirupea. Jumppia tämä ilopilleri lähti kokeilemaan myös Raholaan, missä tulikin koettua yksi kovimmista jumpista ikinä. Anu veti stepin pienelle porukalle todella kovaa ja siitä olikin sitten hyvä jatkaa muihin jumppiin.

                                         Kohti helppoa maratonia

Maraton mielessä

Tanjan mieleen hiipi ajatus juosta maraton ennen 40v. synttäriä ja sitä hän lähtikin toteuttamaan askel kerrallaan. Alkuvuodesta 2007 kypsyi päätös lopettaa tupanskin poltto ja ilmo Helsinki City Runille oli lähtenyt.

 ” Tupakin polton lopettamisen myötä innostuin juoksemaan. Kolmisen vuotta sitten ostin maantiepyörän ja muutama kesä tuli siinä pyöräiltyä. Juoksua olenkin sitten harrastanut tähän päivään asti kausiluontoisesti, viimeiset pari vuotta säännöllisemmin, johtunee siitä että olen ollut teamin  toiminnassa mukana. Joten iso kiitos kuuluu muille tiimiläisille joiden kanssa on kiva tallata ja harrastaa.”, Tanja kertaa.

Helsingin puolikas sujui ja maratonille piti lähteä saman vuoden syksyllä, mutta sydänvaivat puskivat pintaan. Tanja kärsi rytmihäiriöistä. Vaivoja hoidettiin ja vuonna 2008, kun Tanja ja Pete saapuivat kotimaahan Singaporen matkaltaan, oli seuraavan päivän osoite tiedossa, se oli TAYS. Mitään hätää ei ollut, mutta aika sydänoperaatioon vain sattui kohdalle. Sydämestä poistettiin polttamalla kudosta mikä aiheutti rytmihäiriöitä. Hoito toimi ja sen jälkeen kului vain 3kk, kunnes ohjelmassa oli puolimaraton. Puolikas sujui, joten ohjelmassa oli elämän eka maraton Helsingissä! Maraton sujui loistavasti aikaan 4:11. Nyt takana on viisi maratonia ja juuri tuo tuorein toi mukanaan tavoitellun neljän tunnin alituksen 3:53.

                                               Fillarilla pääsee

Tavoitteita 

”Tavoitteita on jo saavutettu eli maraton juostu ja neljä tuntia alitettu. Olen myös saanut houkuteltua toisen puoliskoni lenkeille ja juoksemaan ainakin puolikkaan tänä vuonna. Islantia odotellessa Petri! ”

”Jatkaa liikkumista nauttien siitä, ja juosta se maraton vielä ns. helposti ilman sitä tuskaa ja kipua. Niin ja tulevaisuudessa suorittaa Pirkankierros ja jos se 60:piä ens vuonna Perniössä.”, Tanja sirkuttaa.

Muutakin kuin liikuntaa

Liikunnan vastapainoksi Tanja ja Petri tonkivat pihaa yhdessä, mutta se ei tietetnkää riitä vaan välillä on päästävä matkustamaan. Matkustus onkin yksi tärkeimpiä asioita, mitä pariskunnan elämään kuuluu. Yhdessä he ovat kolunneet vaikka mitä paikkoja mm. Barbadoksen, kiivenneet mahtavan Mauin Halekalan päälle, nauttineet lapin vaelluksista jne. Vaikka paljon on nähty, niin vielä enemmän on näkemättä ja kokematta. Tanja haaveilee pitkästä matkasta minkä aikana pääsisi tutustumaan Australiaan, Uuteen Seelantiin ja Tyynenmeren saariin. ”Havaiji on siis jo nähty, mutta Fidzi, Tahiti ja ennen kaikkea Cookin saaret olisi hieno kokea.”, maailmanmatkaaja huokaisee.

                                            Tätä lisää, kiitos!

Nopeat

Kiina vai Japani? Kiina!                                                 

Nike vai Adidas? Nike!

Puolimaraton vai maraton? Maraton, sellainen helppo!    

Pätkis vai Suffeli? Pätkis, totta kai!

Muppetit vai Smurffit? Muppetit!!                                      

Kaikenlaista

Tanja tunnetaan aina nauravaisena ja hyväntuulisena, mutta osaako hän olla jotain muutakin?

Suututko ikinä?

”No suutun tietysti aika ajoin ja sen saa valitettavasti tuta tuo toinen puoliskoni.

Oma saamattomuus suututtaa aika ajoin.”, kertoo Tanja hymyssä suin.

Kysyttäessä idolia urheilun saralta ei Tanja löydä ketään varsinaista idolia, mutta seuraavaa hän kertoo:

 ” Nostan hattua kestävyys urheilijoille kuten triatlonisteille jotka paahtavat läpi kolme lajia joissa matkat ovat huikeita. Sekä ihailua herättää nuo ultramatkan juoksijat, on se vaan kovapäisten hommaa, näin paikanpäällä sitä nähneenä ja seuranneena.”

Itsensä rääkkäystä?

”Olen mukavuudenhaluinen, en siis tykkää kiusata itseäni  joten suosin mm. rauhallisia lenkkejä,  mutta välillä pitää tietty vähän koittaa joten esim. juoksemalla coopperin tai maratonin, kiitos vaan teamille  varsinkin tuosta ensimmäisestä. Molemmissa yleensä koetellaan omia rajoja. Niin ja Anun spinning tunnit, niissä saa kyllä itsestään kaikki irti. ”

Loppuun vielä Tanjan terveiset pessimisteille:

Pessimisti ei pety niinhän sitä sanotaan, mutta paljosta jää kyllä paitsi.

Tiimi toivottaa Tanjalle kaikkea hyvää ja onnea matkoille sekä maratoneille!!