Helsinki City Marathon XXXIII 17.8.2013 Juhanin juoksemana

Lähdimme lauantaina aamulla Nokialta klo 10 aikoihin kohti Helsinki City Marathonia Lepolan Annin ja Hiltusen Teemun kanssa, joka toimi meidän huoltajana. Perillä Helsingissä haimme ensiksi Töölön Kisahallista ilmoittautumismateriaalit ja kävimme tutustumassa HCM Expoon. Expossa sai ihan mukavasti tietoa erilaisista juoksuun liittyvistä tuotteista ja muista juoksutapahtumista. Hallissa oli myös Intersportin myymälä, jossa oli tuotteita myynnissä messutarjoushintaan. Messuosaston läpikäynnin jälkeen aloimme valmistautua edessä olevaan maratoniin. Kisahallin seinällä oli tyylikkäästi tauluun kirjoitettuna jokaisen maratonin osallistujan nimet aakkosjärjestyksessä. Kisahallissa lähtöä odotellessa tapasin tiimikavereista Harrin, Tanjan ja Miran, joiden kanssa kävimme läpi edessä olevaa maratonia. Omalta osalta valmistautuminen maratonille oli sujunut hyvin, fiilikset positiiviset ja maratonia edeltäneet pari päivää tuli lepäiltyä hyvin.

Keli Helsingissä oli ennen lähtöä hieman sateinen ja pilvinen, lämpötila oli +15 asteen paikkeilla. Ennen lähtöä kävimme viemässä tavarat säilytykseen Helsingin Olympiastadionin C-katsomoon. Lähtöä odottelimme viimeiseen asti Kisahallin sisätiloissa. Lähtövaiheessa keli oli pilvinen ja vettä satoi vain hieman. Koko maratonin aikana säästyimme suuremmilta vesisateilta, keli oli sopivan lämmin ja ilma happirikas. Startti tapahtui klo 15 Mäntymäentieltä Olympiastadionin vierestä. Puoli tuntia aiemmin starttasi miesten MM-maraton Moskovassa. Lähdimme maratonille 3:30 jäniksen kohdalta ja alkuvaiheessa tuli muutaman kilometrin ajan ohiteltua paljon juoksijoita.

Ensimmäinen puolikas maratonista meni muita juoksijoita ohitellessa ja vauhti tuntui olevan todella kohdallaan. Kannustusta reitin varrella riitti paljon ja etenkin lasten innokas kannustaminen oli hienoa. Matkan varrella oli myös torvisoittokunta, välillä kuuluttaja kertoi tuloksia ja aika-autoista näki väliajat. Helsingin ja Espoon kaupunkien maisemat loivat todella upean ympäristön maratonille. Huoltoja oli 16 reitin varrella ja ne toimivat hienosti. Tarjolla oli urheilujuomaa, vettä, suolakurkkua, banaaneita ja yhdellä huoltopisteellä myös geeliä. Matkan varrella oli myös huuhteluasemia, joilta sai viilentäviä kastelusieniä. Ensimmäinen puolikas meni aikaan 1:31:47 ja sijoitus oli 138:s kaikki miehet huomioiden.

Puolen välin jälkeen takaa alkoi tulla ensimmäisiä ohittajia ja vauhti alkoi hieman hiipua loppua kohti. Reitti maratonilla oli aika vaihteleva ja kiersi Itämeren rantaviivaa pitkin, kävi Espoossa Keilalahden ja Keilaniemen alueilla sekä kiersi Helsingin hienoja puistoja.  Reitti tuntui hieman rankemmalta kuin Tuusulanjärvellä, jossa juoksin ensimmäisen maratonini. Reitti juostiin yhtenä 42,2 kilometrin lenkkinä, jossa muutaman kerran kohdattiin hitaampia juoksijoita. Viimeiset 10 kilometriä oli jälleen haastavimmat ja viimeiset 5 kilometriä tuntuivat erityisen kovilta. Loppua kohden kuitenkin tiesin kilometrivauhtien perusteella, että vauhdin oli hieman varaakin tippua ja mielessä oli vain oman ennätyksen tekeminen. Voimia riitti kuitenkin loppuun asti hienosti. Olympiastadionille sisään juokseminen, oman maaliintulon kuuluttaminen ja maaliviivan ylittäminen olivat upeita hetkiä. Maaliin tullessa oli myös hienoa nähdä screeniltä meneillään olevan miesten keihäänheiton MM-finaalin tapahtumia. Tero Pitkämäelle tuli lopulta loistavasti MM-hopeaa. Itse onnistuin saavuttamaan ennätykseni ja tavoitteeni lähestyä 3 tunnin rajaa. Bruttoaika oli 3:12:15, nettoaika 3:11:03 ja sijoitus maratonilla 136:s kaikki miehet huomioiden. Miesten yleisessä sarjassa sijoituin 82. sijalle. Juoksun jälkeen reidet oli aika loppu ja muutenkin oli aika uupunut ja kaikkensa antanut olo. Maratonilla maaliin pääsy on kuitenkin joka kerta yhtä hieno ja palkitseva hetki. Varsinkin suuren yleisön keskellä ja Olympiastadionilla riitti tunnelmaa.

Maaliin tullessa jokainen maratonin suorittanut sai todella upean HCM-mitalin, jossa on vuosittain vaihtuva kuva kohteesta reitin varrella ja HCM-tarran. Maaliintulon jälkeen oli vielä tarjolla leipäpusseja, Becel-rasioita, suolakurkkuja, banaaneita, myslipatukoita, sipsipusseja, urheilujuomaa, vettä ja kahvia. Huolto oli todella kattava ja hienosti hoidettu. Tapahtuman virallisia kuvaajia riitti hienosti lähdöstä maaliin asti ja pääsin poseeraaman useammankin kerran.

Komia mitali

Maaliintulon jälkeen odottelin stadionin katsomossa siihen asti, että kaverini Anni pääsi maaliin ja hän tulikin varsin pian. Hän juoksi oman ensimmäisen maratoninsa aikaan 3:20:13 ja tämä riitti naisten yleisessä sarjassa hienosti 7. sijaan ja kaikki naiset huomioiden 16. sijaan. Huikea startti maratonuralle ja tästä on todella hieno jatkaa eteenpäin. Parhaat vuodet ovat vielä edessä. Kilpailutaustan tuoma kuntopohja todella näkyy tuloksen taustalla. Anni sai jälkikäteen postissa Suomen Urheiluliitolta naisten yleisen sarjan 7. sijasta palkintona lihasharjoittelulaudan ja Suunnon rannetietokoneen.

Maaliintulon jälkeen siirryimme uimastadionille saunaan ja suihkuun. Uimastadionilla alkoi hetkellisesti tuntua, että voimat oli loppu ja tuli heikko olo, onneksi kuitenkin huonovointisuus meni nopeasti ohi. Elimistö oli varmaan vielä hieman sekaisin urheilujuomista, vedestä ja geelistä. Päivän aikana oli muu ruokailu jäänyt vähiin. Maratonin jälkeen oli todella hieno tunne päästä hetkeksi saunomaan. Uimastadionilta päästyämme lähdimme kävelemään autolle Pasilaan ja lähdimme kotia kohti.

Helsingissä Team Raholasta oli edustettuna Harri, Jaana, Johanna, Maikku, Mira, Tanja ja Tero. Onnittelut Johannalle ensimmäisen maratonin johdosta sekä Tanjalle ja Miralle omista ennätysajoista. Koko tiimi suoriutui jälleen todella hienosti ja kaikilta nähtiin upeita onnistumisia. Tässä kohtaa täytyy myös onnitella kaveriani Miikkaa, joka hienosti juoksi HCM:ssä oman ensimmäisen maratoninsa. Miikalla meni maratoniin aikaa 4:16:31.

Koko Helsinki City Marathonin kovimman ajan juoksi Kenian Hosea Kipkemoi Kiplagat ajalla 2:22:26. Kaikista naisista nopein oli Suomea Lontoon Olympialaisissa edustanut IF Länkenin Leena Puotiniemi ajalla 2:41:08. Yhteensä maaliintulijoita oli 4368.

Alla linkit tuloksiin ja kuviin matkan varrelta:

http://www.hcm.fi/tulokset

http://www.marathonfoto.com/Marathon/Helsinki-City-Marathon-2013/LastName/Yli-Marttila/BibNumber/1259/offering/myMarathonfotos/RaceOID/23592013M1/Language/fi

Oxroad ultra 100 mile

Loppukesästä 2012 huomasin uuden juoksutapahtuman joka vaikutti todella mielenkiintoiselta jo pelkän nimensä "Oxroad Ultra" ansiosta. Kyseessä oli siis 100 mailin juoksu Turunlinnasta Hämeenlinnaan. Anu ja Markus oli tietenkin heti lähdössä tämmöiseenkin ulkoilutapahtumaan kun heille tästä mainitsin. Itselläni tosin rohkeuden kerääminen kesti niin pitkään että vasta toisen maksukynnyksen sulkeutuessa laitoin ilmoituksen sisään.

Sitten vaan keräämään kilometrejä että olisi edes teoriassa mahdollista suorittaa matka vaadittuun 24 tuntiin. Kesälomanikin ajoitin loppumaan tähän reippailuun. Toisaalta se tuntui välillä virheeltä koska näin jäi aikaa pyöritellä päässään kaikkia mahdollisia kauhukuvia jotka sitten lopulta tulivat ihan uniin asti ja kaksi viimeistä päivää ennen lähtöä olivatkin jostain paniikin ja pakokauhun välimaastosta. Huolellisten valmistelujen ja auton pakkauksen jälkeen pääsimme vihdoin Mimmin kanssa lähtemään kohti Turkua, mukaan tosin noukimme Tampereelta vielä Kokkolalaisen ultraajan Samulin. Tapahtuma haluttiin järjestää ns. linnalta-linnalle, mutta koska tästä olisi kertynyt jo paljon enemmän kuin tuo 100 mailia niin Turussa juoksimme vähän niinkuin lämmittelynä pienen prologin hevoskärryn ja poliisien saattelemana linnalta ohi Paavo Nurmen patsaan aina  tuomiokirkolle asti, matkaa tästä kertyi reilut 2km ja lämminkin siinä ehti kyllä tulemaan. Kirkolta sitten hyppäsimme linja-autoon joka kuljetti hieman alle 60 juoksijaa Liedon kunnantalolle josta varsinainen kilpailu starttasi klo 22.00.

Juoksukamojen säätöö

Hepan perässä mennä hirnahdeltiin

Oma taktiikkani oli juosta 25min ja kävellä 5min, tätä sitten jatkoinkin läpi yön aina Somerolle asti jolloin matkaa oli takana n.75km ja aamukin ehtinyt juuri valjeta. Yöllä oli kyllä todella mahtava juosta kun tuolla maallahan ei mitään katuvaloja ole niin silloin on kyllä todella pimeää ja kun käänsi otsalampun valon pellolle niin usein sieltä vastaan katsoi kiiltävät silmät, tosin kaikki ne olivat aina niin lähekkäin ettei siellä kettua isompaa eläintä kait ollut. Muuten tuli kyllä nähtyä useita lepakoita sekä yksi peura loikkasi tien ylitsen edestäni. Yksin kun taivalsin aivan koko matkan ja ensimmäisen juoksijan sitten lähdön näin vasta juuri ennen Someroa niin hyvin sai rauhassa katsella tähtiä ja kuunnella napeista Topia ja Jorkkaa. No, tähän asti meni tosiaan oikeinkin kivasti ja matkaa rytmitti sekä kävely että 45min välein otettu geeli ja tietenkin Mimmi oli huoltopakkinsa kanssa aina odottamassa joka huoltopisteellä.

Mahtava huoltopakki!

Mimmi hakemassa täytettä huoltopakkiin

Jaloissa rupesi pientä matkan ja etenkin ajan aiheuttamaa rasitusta olemaan ja väli 75-85 olikin enimmäinen raskaampi osuus. Samalla kun puoliväli ylittyi alkoi myös jäätävät ylämäet joista ainakin yksi hiekkainen jäisi monelta pyöräilijältäkin polkematta ylös asti. Tietysti mäkiä vielä jyrkensi hiipuva kunto sekä huumori. Itseni kun sain taas tankattua iskuun niin seuraavana etappina pidin Minnan lähettämässä kuvassa ollutta 120km merkkiä. Näin jälkeenpäin ajatellen tämä osoittautui ehkä virheeksi koska tämän jälkeiset kilometrit olivatkin sitten jo todella pitkän tuntuisia eikä rytmitys oikein pysynyt kasassa vaan kävelyjä tuli enemmän osittain tosin lisääntyneiden mäkien takia. Myös muilla juoksijoilla oli hieman ongelmia havaittavissa koska viimeisellä 40 kilometrillä ohitin 12 enemmän tai vähemmän klenkkaavaa juoksijaa.

Kepeellä askeleella kohti maalia

Ykkönen satasen kohdalla

Vihdoin sitten monien kilometrien ja muutaman kirosanan jälkeen saavuin lähelle maalia jossa kilpailun johtaja odotti pyörän ja lipun kanssa juoksijoita, juoksijalla olikin sitten kunnia juosta maaliin kantaen tapatuman lippua. Maalissa sitten hieman ansaittua istuskelua viltti harteilla jaffasta nauttien. Tässä vielä hieman lukuja omasta juoksusta

-100 Mailia

-21h.29min.59sek

-15446kcal

-15 geeliä

-1ps chompseja

-7 suolatablettia

-4ps diasporalia

-puolipellillistä pitsaa

-puolipussia sipsejä (näistä loput söin kotona aina kun heräsin ekana yönä)

-6kpl Teho palautusjuomaa

-4ps mehukatti marjajuomaa

-3prk riisifruttia

-2ps lasten mehusosekeittoa

-2kpl mustikkakeittoa

-1kpl marjasmoothie

-1ps puuroa

-Muutama juusto-kalkkuna leipä

-Muutama kinkkupasteija

-Useampi litra vettä, urheilujuomaa, maltoa, colaa, kahvia, batterya, vichyä

Näiden Mimmin tarjoilemien omien eväiden lisäksi otin välillä kylien loistavista huoltopisteistä mm. lämpöisiä juustosarvia joiden sisällä oli suolarakeita!

Maalissa kaulaan ripustettiin ansaittu mitali

Muuten en tosin olisi pelkällä järjestäjän huollolla selvinnyt koska se sisälsi suurelta osin vain makeaa, joten taas ei voi kuin kiittää Mimmiä loistavasta huoltamisesta ja yli 36 tunnin valvomisesta kun joku vähäjärkinen painelee pitkin Härkätietä..

Elokuun raholalainen: Timo M.

Satamailereiden ja HCM-maratoonareiden raportteja odotellessa elokuun raholalaisena esitellään triathloniin hurahtanut lääkärismies.

Ihmemiehen ihailijasta triathlon-tohtoriksi

Pari vuosikymmentä sitten Ylöjärvellä asui pieni poika, joka ihaili kovasti telkkarin Ihmemies MacGyveria. Poika haaveili tekevänsä isona vähän samanlaisia suurtekoja kuin sankarinsa, ja päätti ryhtyä aikuisena neurokirurgiksi ja triathlonistiksi.

No ei se tainnut ihan noin mennä, vaikka faktat kyllä pitävät paikkansa. Ylöjärvellä lapsuutensa viettänyt Möttösen Timo tosiaan ihaili ihmemiestä pikkupoikana, mutta neurokirurgiksi erikoitumisesta hän päätti vasta lääkärinopintojen loppuvaiheessa, kun pääsi ensimmäisen kerran poraamaan potilaan kalloa. Triathlon-päähänpisto puolestaan iski vasta pari vuotta sitten, vanhojen kurssikavereiden kanssa vietetyn (kostean?) pokeri-illan päätteeksi.

Ja koska Timo on päättäväinen luonne, hän myös piti kiinni päähänpistostaan. Noin puolentoista vuoden määrätietoisen harjoittelun jälkeen Möttönen osallistui tänä kesänä ensimmäisiin triathlonkisoihinsa, joista ensimmäiset olivat lyhyemmät Vantaan triathlon ja Sääksi-triathlon Hyvinkäällä.

Machoilua Vantaan triathlonilla.

Heinäkuussa vuorossa oli Joroisissa kisattu Finntriathlon, jossa mentiin edellisiä vaativampi puolimatka eli 1,9 km uimalla, 90 km pyörällä ja päälle vielä puolimaraton. Timon tavoitteena oli päästä kisa läpi alle kuudessa tunnissa; maalissa kello näytti 5:32:08.

– Uinti oli aika haastavaa kovan aallokon takia, mutta pyöräily sujui helposti ja meni alle tavoiteajan. Juoksun aikana jalat kramppaili, mutta henkisesti juoksu oli silti helppoa, koska siinä vaiheessa tiesin jo tavoitteen alittuvan. Tunnelma 5000 asukkaan Joroisissa oli tosi mahtava, koko kylä tuntui kannustavan kisaajia, Timo kertoo syystä tyytyväisenä.

Tavoitteellisuus lisää liikunnan iloa

Timon harjoittelu triathlonia varten alkoi tammikuussa 2012 armeijan harmaissa. Hän oli varusmiespalvelusta suorittaessaan pitkällä komennuksella Upinniemessä, jossa ”ei ollut mitään tekemistä vapaa-ajalla”. Niinpä aikaa kului paljon kuntosalilla sekä uiden, pyöräillen ja juosten. Siitä se triathlon lähti.

Viime talvesta lähtien Timo on harjoitellut ohjelmallisesti pienessä porukassa triathlon-koulussa: kahdesti viikossa porukalla ja muuten itsekseen. Monipuolinen treeni on sisältänyt mm. crossfit-tyyppistä lihaskuntoharjoittelua ja tietty uintia, pyöräilyä ja juoksua. Timo kiittää, että erityisesti uintitekniikka on parantunut valmentajan ohjauksessa.

– Jotain yhtä lajia on ehkä helpompi treenata itsekseen, mutta kolmea lajia on jo vaikeampi. Lisäksi triathlonissa on harjoiteltava esimerkiksi jalkojen sopeuttamista pyöräilystä juoksuun, Timo tuumii.

Hänen mielestään tavoitteellinen harjoittelu on osa liikunnan nautinnollisuutta: on palkitsevaa asettaa itselleen realistinen mutta silti vaativa tavoite ja seurata treenin tuomaa kehitystä. Lisäksi nykyteknologia tarjoaa kaikkia kivoja vempeleitä, joiden avulla harjoituksia voi analysoida. Pakollinen kysymys: mikä triathlonin lajeista on mieluisin?

– Tankkaus! Uintiin olen tykästynyt ja pyöräily on myös mukavaa, joten juoksu on ehkä se hankalin lenkki, Timo tunnustaa.

Seuraava urheiluetappi Dublinissa
 

Triathlonistiksi ei kehitytä ihan tyhjästä, ja Timoltakin löytyy vankka urheilutausta. Hän pelasi nuoruudessaan 8 vuotta jääkiekkoa VaPS:issa Vammalassa, jossa perhe asui pojan kouluajan. Lukiossa ja Tampereen lääkiksessä opiskellessaan nuorimies keskittyi enemmän opintoihin kuin urheiluun, joskin pyörää tuli poljettua ihan hyötyliikunnan vuoksi. Pari vuotta Timo harrasti myös krav magaa.  

Juoksun hän aloitti joskus vuosina 2009–2010, ja Team Raholan riveihin mies tuli avopuolisonsa Johanna Heikurisen johdattamana keväällä 2012. Joviaalina persoonana Johanna oli paljastanut raholalaisille, että siippa tähtää triathloniin, mikä hieman hirvitti siippaa: hän epäili, että tiimiläiset kuvittelevat hänen olevan hirmukuntoinen himotreenaaja (”joku teräsmies”). :-)

Ensimmäinen juoksutapahtuma, johon Timo osallistui, oli Tuusulassa keväällä 2012 ja matkana 10 km. Samana kesänä hän osallistui myös Johannan kanssa ideoimaansa Raholan Riatloniin sekä elämänsä ensimmäiseen ja viimeiseen Pirkan soutuun, ja kävi syksyllä juoksemassa puolimaratonin Tallinnassa.

Yöpyöräily onnellisesti ohi, kuten ilme kertoo.

Tämän kesän urheilukaudella Timo on osallistunut myös Pirkan yöpyöräilyyn, mutta muuten triathlon-kisojen väleihin ei muita rientoja ole mahtunut. Seuraava etappi siintää kuitenkin jo  lähitulevaisuudessa: Timo pinkaisee ensimmäisen kokomaratoninsa Dublinissa lokakuussa.

– Tavoite on päästä ehjänä maaliin, ja jos alle 4:30:n niin loistavaa. Varsinaisesti en ole tähän asti noin pitkää matkaa treenannut, mutta harjoittelun fokus siirtyy nyt juoksuun ja pyöräily pysyy rinnalla, hän kertoo.

Liikunta tasapainottaa työn vaatimuksia

Timo ei enää osaisi olla harrastamatta liikuntaa, joka tasapainottaa ja auttaa jaksamaan neurokirurgin vaativaa työtä. Silloin tällöin hän ehtii myös soittelemaan syntetisaattoria Consciousness Removal Project -nimisessä kokoonpanossa, jonka tyylilajin Timo itse määrittelee tunnelmalliseksi postmetalliksi, puoliso Johanna taas ”mörkömusiikiksi”. Miehen muita potentiaalisia harrastuksia ovat laitesukellus ja ruoanlaitto, jos aikaa vaan löytyy.

Häät häämöttävät juhannuksena

Timon ja Johannan yhteinen aikaa vievä projekti seuraavan vuoden aikana, jos nyt ei varsinainen harrastus, on ensi juhannuksena vietettävien häiden valmistelu. Sydänsuvi on valittu juhlan ajankohdaksi, koska pari tapasi toisensa juhannuksena 2007. Kävi niin, että Timo kavereineen lähti viettämään keskikesää Turkuun, koska ”siellä ei tapahdu mitään”. Väärin päätelty.

– Emme varsinaisesti tunteneet toisiamme entuudestaan, mutta oli hälisty aiemmin samalla kanavalla IRC:ssä, silloisessa somessa. Jo ensitapaamisella välillämme oli järjetön kemia – ei ehkä rakkautta heti ensi silmäyksellä, vaan piti vilkaista toisenkin kerran, pariskunta muistelee kuorossa.

Ja jotta tämänkertainen tarina ei päättyisi näin siirappisiin tunnelmiin, niin listataan tähän loppuun vielä Timon tunnustamat paheet:

• skotlantilaiset single malt -viskit, joista suosikki on Ardbeg,
• jäätelö, jota Möttönen syö pakastimesta salaa eikä Heikuriselle jää mitään,
• Hauskimmat kotivideot -telkkariohjelma, joka on omituisella tavalla koukuttava.

Teksti: Minna N
Kuvat: Johanna H

Juoksutossuja

Maanantaina 19.8 klo 15.30-16.30 on mahdollisuus tulla testaan ja ostamaan On running-tossuja. Nyt on siis mahdollisuus iskeä loistaviin tossuihin kiinni kilpailukykyiseen hintaan ja samalla hommata tossun sisään X-socks sukkia. Lisätietoja saat Markukselta 050 5487661 tai markus.ilva@elisanet.fi

Ilmoita tulostasi joka tapauksessa Markukselle. Tarkemmat osoitetiedot saat kysäisemällä ja annan mielellään pientä raporttia kokemuksistani tossujen ja sukkien parista. Nyt kannattaa olla hereillä ja tulla mukaan!

Apin maastopyörä seikkailu Messilässä

Julkijärven hurja on innostunut maastopyöräilyyn, sopii paremmin ruumiinrakenteelle…

Tulipa sit ilmottauduttua Messilän MTB Finlandiaan ja nyt se on ohi.

Aamulla 10.8 Fillari autoon ja noutamaan taistelijatoveri Antti-Jussi kyytiin. Ajoissa kisapaikalle, koska mitään vastaavaa ei ole aikaisemmin tullut tehtyä.

Ilmottautumaan ja numerolappu pyörään kiinni ja lähtöä odottelemaan.

Matkana oli 70km kahtena 35km lenkkinä, aikaa ekan lenkin suorittamiseen oli 2:45h, jotta pääsi toiselle kierrokselle.

Klo 12.00 vapautettiin tuo hullu joukko matkaan, osa täysmatkalle ja suurempi osa puolikkaalle 35km lenkille.

Reitti oli vaihteleva ja välillä todella hidas ja maastoajokokemusta vaativa, sokerina pohjalla oli liukkaus, joka paheni pienen sadekuuron aikana. Matka lähti mukavasti alkuun. Alusta oli aluksi hyvää latupohjaa, mutta 4km kohdilla totuus valkeni ja siirryttiin juurakko/kivikkopolulle. Matka meni mukavasti, kunnes 20km kohdilla takarenkaan sisägummi sanoi sopimuksen irti ja alkoi renkaanvaihtotalkoot. Menee jalat yllättävän jumiin, kun on yht´äkkiä polvillaan 10min kesken suorituksen. No matkaan, kuraa ja kiviä riitti, mutta välillä mentiin kohtuu nopeeta latupohjaa. Pienimmillään polut oli niin kapeeta, että 2 kävelijää ei mahdu kohtaamaan ja siihen sit vähän mäkee, kivee ja juuria…

Takavaihtaja keräs itteensä mutaa ja muuta ja alkoi välillä ketjut jumittamaan, ongelmaratkaisua edessä…

Loppunoususta oli lähdössä puhetta, no siinä se oli 33km kohdalla edessä. Ekaa kertaa Messilän laskettelumäen hissiura ja YLÖS tietysti, taluttamista tuli, mutta oli sitä komeeta laskee alaskin!

Kohti Messilän kartanoa ja toiselle kierrokselle alle aikarajan, alueella oli pyörien pesupalvelu, siitä vaan jonon ohi ja pienipyyntö pesusetämiehelle, et voisitko pestä vaihtajat ja taas matka jatkuu…

Jossain kohtaa tiukassa laskussa takajarru muuttui hidastimeksi, nopea korjaus juottopisteellä ja eteenpäin.

Kakkoskierros oli mukava ajella, kun ei oolut ruuhkia, oltiin viimeinen pari reitillä.

Jossai nousussa sit lähti ohajustanko kääntymään ja taas oli huolto paikallaan… Viimeiseen kurakkonousun jälkeen oli 2 hemmoo putsaamassa klósseja, kun ei tarttunut polkimiin, 2km hullua kyytiä kohti laskettelumäkee, että sais eroo kevereihin, kuka haluaa olla viimeinen maalissa…

Maaliin päästiin 5h34min siihen meni, keskisyke 155 ja maksimi 183, nousumetrejä n 3500m.

Mitä tästä opimme? Maantiepyöräily on nössöjen hommaa, ole mies ja lähde maastoon.

Lisää reeniä ajotekniikkaan ja hulluutta alamäkiin, fillari päivitykseen ja kisaamaan…

Api

Timon Finntriathlon 2013 – 1,9/90/21,1 km

Lainapakun pakkaamista ja menomatkaa.

Kesä kului nopeasti ahkerasti treenatessa ja lopulta yllättävänkin pian edessä oli jo kauden päätavoite, Finntriathlonin puolimatkan kisa Joroisissa (ja nimenomaan Joroisissa, ei Joroisilla – tämä on tarkistettu pariltakin alkuperäiseltä Joroislaiselta. :) Matkaan lähdettiin jo kisaa edeltävänä päivänä ja saavuimme Joroisiin perjantaina päivällä hyvissä ajoin. Ilmoittautumiset, varustepussien, uimalakkien ym. kuittaamiset ja kisainfo, jossa kuultiin vielä viimeisimmät tiedot reitistä. Käytiin nauttimassa pastalounas ja majoituttiin hotelliin Varkauteen. Koska perjantai-iltana oli menossa pikatriathlon, polkupyörää ja muita varusteita pääsi viemään vaihtopaikoille vasta illalla, joten oli hyvin aikaa pienelle juoksulenkille jalkojen herättelemiseksi.

Kisainfoa ym.

Tavarat räjäytettiin lahjakkaasti ympäri hotellihuonetta muutamassa minuutissa.

Pyörä oli helpointa viedä katsastuksen kautta vaihtopaikalle perjantai-iltana.

Illalla tehtiin vielä reissu Joroisiin, pyörä katsastuksen kautta T1:een (vaihto uinti -> pyörä, T = transition) Valvatusjärven rantaan ja juoksuvehkeet pussissa T2:een (pyörä -> juoksu) Joroisten urheilutalolle. Vaihdot olivat siis eri paikoissa, kuten suurissa kisoissa usein, ja tarvittavat varusteet pakattiin kisaorganisaation tarjoamiin, numeroituihin pusseihin. Päivä oli pitkä ja illalla uni maistui. Aamulla ennen kisaa jännitti, kuten aina, mutta tällä kertaa lähinnä keliolosuhteet: kisapäiväksi oli ennustettu varsin kylmää, sateista ja tuulista, ja mietinkin kovasti tarvittavaa vaatetusta ja jäädynkö lopulta kuitenkin pyöräreitin varrelle.  

Kisa-aamun tunnelmia. Sääennuste piti tarkistaa miljoonannen kerran. Vaihtoalueen sadoissa pyörissä oli varmasti hirrveesti rrahaa kiinni.

Lähtö lähestyy. Ensimmäistä kertaa saatiin ennen kisaa kuva, johon riitti vähän hymyäkin. :)

Ei kauaa enää! Johanna ehti starttia odotellessa aloittaa päivänsä munkkikahveilla.

Lähtöviivalla ennen kisan alkua jännitys katosi ja tilalle tuli selkeys. Kävin mielessäni läpi kaikessa rauhassa tulevaa suoritusta. 

Starttisireeni törähti ja matka alkoi. Ranta oli jyrkkä ja kivinen, ja satutin hiukan jalkapohjaani teräviin rantakiviin. Ajattelin tarkistaa jalan takaisin rantaan päästyäni, mutta muistin asian vasta maalissa. Järvellä tuuli reippaasti, ja tästä seuranneen aallokon takia uinti olikin melko vaikeaa. Suunnistaminen hankaloitui ja tein joitakin isohkoja mutkia. Takasuoralla aalto iski kerran suoraan naamalle, ja uimalasit pyörähtivät otsalle! Onneksi eivät pudonneet päästä järven syvyyksiin vaan hetken vettä poljettuani sain ne takaisin silmille.

Matka tuntui kestävän kovin kauan ja seuraavan lähdön kärkeäkin meni jo ohi. Tuntui hetken jo siltä, ettei uinti lopu ikinä ja kuuden tunnin tavoitteelle saisi heittää hyvästit, muttei uintiin lopulta mennyt kuin muutama minuutti suunniteltua enemmän, 38:29. T1 oli tavallista hitaampi, olo oli vähän huippaava (kylmä vesi vaikuttaa korvien tasapainoaistiin), piti laittaa enemmän vaatetta päälle kuin aiemmissa kisoissa (lisäsin ylle irtohihat, pyöräilypaidan ja sukat) ja märkäpuvun pussiin sullomisessakin meni hetki.

Valvatusjärvessä kävi kova kuhina. 

Nopsasti pyörän selkään ja menoksi. Vaihtoalueelta piti taluttaen nousta melko jyrkkä ylämäki.

Pyörän selässä oli tarkoitus viettää noin kolme tuntia, eli 90 km pitäisi taittua 30 km/h keskinopeudella, ja silti säästää voimia vielä juoksuunkin. Koko kevään jatkunut ajoasennon hakeminen kannatti ja pisaran mallinen aerokypäräkin auttoi: pystyin polkemaan reippaasti lisätangoilta eikä tarvinnut juuri selkää oikoa. Ylämäissä säästelin, tasaisella ja alamäissä runttasin hieman kovempaa. Meno tuntui kevyeltä, ja kolmen tunnin tavoite alittui huimasti: aikaa kului 2h 38min ja 39 sek, eli keskinopeudeksi tuli noin 34 km/h.

Ujona tavoitteena maaliin pääsyn ohella oli ”ois kiva jos alle kuuden tunnin”, joten juoksuun lähtö oli psykologisesti helppoa, kun aikaa oli jäljellä yllin kyllin. Sen sijaan fyysisesti juoksu oli erittäin hankala. Puolimaraton juostiin neljänä kierroksena, joista jokainen alkoi melko jyrkällä ylämäellä. Ensimmäisellä kierroksella jalat olivat tavalliseen tapaan kankeat, mutta lisäksi pohkeet kramppailivat. Suola auttoi kramppeihin, mutta sitten puutui oikea jalkaterä.

T2:een saapuminen ja juoksumatkan varrelta.

Loppusuora ja maaliintulo.

Löysäsin kenkää, ja tunto palasi lopulta kolmannen kierroksen aikana, mutta tuolloin alkoi väsymys painaa ja tuntui jotain pientä seinän tapaistakin. Siitä päästiin sitkeydellä läpi, ja viimeiselle neljännelle kierrokselle yritin lisätä vauhtiakin. Sitä olisi vielä koneesta löytynyt, mutta pohkeet alkoivat taas krampata - lisää suolaa ja venyttelyä niille. Loppua kohden jouduin pitämään aika paljon kävelytaukoja, mutta siitä huolimatta oma puolimaratonenkka parani viitisen minuuttia. Tavoiteaika alittui siis lopulta reippaammin kuin osasin odottaakaan: loppuaika oli 5:32:08! Uinti helpommissa olosuhteissa ja krampiton juoksu, niin 5:30 olisi mennyt sekin rikki. Kaikkiaan todella tyytyväinen olo jäi omasta suorituksesta.

Maalissa olo oli aivan sanoinkuvaamaton. Väsynyt, sekava, euforinen, onnellinen… adjektiiveja voisi luetella enemmänkin eikä sitä tunnetilaa täysin tavoita. Elpymisteltan jääkylmä kola ja perunalastut maistuivat taivaallisilta. Olutta en tohtinut ottaa. Vasta maalissa huomasin kisapuvun toisesta reidestä sisäsauman jossakin vaiheessa antautuneen, tästä reiteen tulleen pienen hiertymän ja muut pienet kolotukset. Kun sain vähän koottua itseäni, hain Finisher-paidan, puin sen saman tien päälleni ja poistuin maalialueelta etsimään Johannaa, joka oli ostanut minulle mahtavan, lämpöisen Finntriathlon-hupparin! Suihkun, varusteiden haun ja tukevan aterian (mm. pienen vuoren korkuinen keko lihapullia) oli aika suunnata kotia kohti. Finntriathlonin 30-vuotisjuhlagaalaa emme jääneet seuraamaan.

Kisatoritunnelmia. Huoltaja ja iktyonomi Heikurinen löysi muikkuja.

Kehutaan vielä loppuun ensiluokkaisia kisajärjestelyjä, huolimatta valtavasta kilpailijamäärästä (yli 1000!) kaikki sujui mainiosti. Eri paikoissa sijaitsevista vaihtopaikoista ja niiden varustepusseista aiheutui ensikertalaiselle hieman päänvaivaa, mutta hyviä ohjeita noudattamalla kaikki järjestyi.

Paljon puhuttua Joroisten henkeä ei todellakaan liioiteltu: reitin varrella oli valtavasti väkeä kannustamassa, ihmisillä oli omia kisakatsomoita kotipihoillaan ja juoksureitin varrella oli palvelutalon terassille tuotu vanhuksetkin kannustamaan kilpailijoita. Uskomattoman upeaa!

Ensi vuonna menen mielelläni uudestaan jos vain aikataulut osuvat kohdilleen – tosin tämänvuotinenkin kisa myytiin loppuun jo tammikuussa, joten kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin. Ehkä lähdetään Team Raholan porukalla joukkueviestiin…? ;)

Erityiskiitokset jälleen omalle huoltajalle ja valmentajalle sekä tiimin kannustuksista myös!

Uinti 0:38:29

T1 0:05:46

Pyöräily 2:38:39

T2 0:04:46

Juoksu 2:04:30

Loppuaika 5:32:08 

           Elokuun viimeinen päivä kirmataan, könytään ja järkätään

           ensimmäinen Ellivuoren polkumaratooni puolikkaineen ja

           kymppeineen erittäin komealla reitillä.   

Lisätietoa: täältä.