Tulokset Juokse Sorvassa Munajuoksu/ Anun 200+juhlajuoksu 26.3.2016

	Miehet 50KM
1.	Ville Niemenmaa	Team Rahola	4:24:05
2.	Marko Silvennoinen	Team Rahola	6:05:14
	Naiset 50KM
1.	Virpi Virtanen	Team Rahola	6:05:14
	Miehet Maraton
1.	Petri Mononen	Team Rahola	4:14:32
2.	Markus Ilva	Team Rahola	4:19:41
3.	Juha Johansson	TreMK	4:30:05
4.	Jari Nieminen	Team Rahola	4:34:31
5.	Petri Myllymäki	Team Rahola	4:44:40
6.	Sami Putkisaari	Ilveksen Miäs	4:49:31
7.	Johan Gröndahl	Team Rahola	4:50:10
8.	Pekka Mononen	Häjyt Pirkkala	5:02:00
9.	Mikko Perttula		5:07:02
10.	Mikko Ahonen	Kirkkonummi	7:33:24
	Naiset Maraton
1.	Outi Ojala	Team Rahola	4:22:21
1.	Tiina Häkkinen	Team Rahola	4:22:21
3.	Anu Ossberg	Team Rahola	4:31:50
	Miehet 30KM
1.	Jere Katvala	Team Rahola	3:10:00
2.	Jari Kurvinen	Team Rahola	3:19:30
3.	Jarkko Jokela	Team Rahola	3:24:27
4.	Risto Valkeala	Team Rahola	3:26:15
5.	Anssi Sandelin	Järvenpää	3:26:17
	Naiset 30KM
1.	Maarit Aaltonen	Team Rahola	3:12:00
2.	Tanja Tohni	Team Rahola	3:12:40
3.	Sirpa Walker	Team Rahola	3:18:25
3.	Elina Hurme	Team Rahola	3:18:25
5.	Maija-Liisa Kallio	Team Rahola	3:20:02
5.	Minna Nurro	Team Rahola	3:20:02
7.	Kirsi Tuomisto-Kataja-aho	Team Rahola	3:23:55
8.	Päivi Linnero	Team Rahola	3:26:29
	Miehet Puolimaraton
1.	Kaj Koivumäki	Team Rahola	1:54:44
2.	Unto Peltoniemi	Liikuttavat	2:05:30
3.	Jere Häkkinen	Team Rahola/TT226	2:12:48
4.	Jani Räisänen	TT226	2:21:48
5.	Petteri Haapamäki	Team Rahola	2:56:00
	Naiset Puolimaraton
1.	Minna Heikkinen	Team Rahola	2:12:47
2.	Eerika Hedin	Team Rahola	2:16:00
3.	Sanni Kataja-aho	Team Rahola	2:24:30
4.	Jenni Lahtinen	Ikurin Vire/Team Rahola	2:31:04
5.	Teija Virtanen	Team Rahola	2:38:45
6.	Arja Virtanen	Team Rahola	3:40:00
	Miehet 10KM
1.	Iiro Poutiainen	Team Rahola	1:08:29
2.	Kari Poutiainen	Team Rahola	1:08:40
3.	Ari Helenius	Team Rahola	1:34:00
	Naiset 10KM
1.	Katri Koivisto	Team Rahola	1:01:19
1.	Minna Kärkkäinen	Team Rahola	1:01:19
3.	Tiia Häkkinen	Team Rahola	1:01:30
4.	Elsa Sammalniemi		1:03:00
4.	Anitta Järvenpää	TreMK	1:03:00
6.	Jessica Autio-Rajala	Team Rahola	1:04:00
7.	Lea Linnero	Järvenpää	1:04:20
8.	Elina Kurvinen	Team Rahola	1:56:06

26.3.2016 klo 10:00 Sorvassa juostaan perinteinen Munajuoksu.

Lisäjuhlan aiheena on iki-ihana ANU. Anu juoksi Espoossa 24tunnin juoksussa yli 200km, mikä ei riitä, vaan juoksee samana vuonna 200 maratoninsakin. Tämän kunniaksi Anu tarjoaa kakkukahvit.

Startti ja maali osoitteessa: Riihitie 3, 37120 Nokia

Tarjolla on siis tuttuun tapaan 10km, 21,1km, 30km, 42,2km ja 50km. 

Reitti on 10km:n edestakainen lenkki ja luonnollisesti virallisesti mitattu.

Huoltopisteet sijaitsevat lähtö-/maalialueella sekä matkan varrella n.3km:n ja 7km:n paikkeilla. Huoltopisteet ovat ns. kylmiä, joten jokainen hoitaa itse juoman laskemisen mukiinsa jne.

Lähtö-/maalialueen huollossa on tarjolla vettä, Teho-urheilujuomaa, mehua, suolaa, karkkia, keksiä... siis suht. kattavasti kaikkea. Reitin huollossa on vettä ja urheilujuomaa.

Suljethan hanat aina juoman ottamisen jälkeen! Riittää juomat paremmin.

Juoksun päätyttyä jokainen merkkaa suoritusaikansa tuloslappuun itse, jos paikalla ei ole ajanottajaa. 

Kisakeskuksella on suihku/sauna tarjolla. Pientä venymistä vaaditaan, koska suihkuja on vain yksi, mutta se ei ole ollut ikinä ongelma. Muistat vain, ettet lotraa, jotta muutkin pääsevät. :-)

Osallistumismaksu on 5€, varaa tasaraha. Ilmoitathan tulostasi etukäteen viimeistään 19.3. Osataan varautua huoltotarvikkeisiin paremmin. Toki voit ilmaantua paikalle lauantaina. 

Tulethan hyvissä ajoin ennen lähtöä Sorvaan!!

Tapahtumassa noudatetaan normaaleja tieliikennelakeja!

Jokainen osallistuu tapahtumaan omalla vastuullaan!

Ilmot: Markus Ilva 050 5487661 tai ilva.markus@gmail.com 

          Anu Ossberg 040 8285700 tai anu.ossberg@gmail.com

Näsinneulan porrasjuoksu

Tres Hombresin järjestämät porrasjuoksutapahtumat Tampereella saivat jatkoa Näsinneulan porrasjuoksun muodossa. Tapahtuma oli edellisen kerran järjestetty syyskuussa 2012. Tällöin tapahtuma oli Särkänniemen järjestämä kutsukilpailu, johon sai lisäksi erikseen hakea mukaan kuka tahansa. Tällä kertaa tapahtumaan oli mahdollista osallistua kenen tahansa. Saavuin kilpailupaikalle noin klo 12.30 aikoihin ja väkeä oli jo jonkin verran paikalla, kun ensimmäiset juoksijat olivat päässeet matkaan jo klo 12:00. Tapahtumassa tornin huipulle vievään portaikkoon lähettiin puolen minuutin – minuutin välein, jotta ruuhkalta portaikossa vältyttäisiin. 

Kilpailupaikalla aluksi videokuvaaja halusi kuvata minua tapahtuman koostevideoon ja tapasin juoksijatuttuja. Vähän aikaa odoteltuani paikalle ilmestyi tiimikaverit Petri ja Marko, jotka olivat jo käyneet lämmittelylenkillä Naistenlahden voimalaitoksella. Lisäksi paikalla olivat kannustamassa, kuvaamassa ja huoltamassa Päivi, Anna ja Daniela. Ennen kilpailun alkua portaiden ennätysmies ja todellinen kestävyyshirmu Jari Koistinen Ylöjärveltä ilmestyi paikalle ja hän tuli juttelemaan minulle ja Markolle ja otti kuvia. Koistinenhan  oli aikoinaan erittäin lähellä päästä mukaan myös Soulin Olympiamaratonille ja hän on myös rullaluistellut maailmanennätysvauhtia halki Euroopan 72 vuorokaudessa ja Helsinki-Utsjoki-Helsinki välin 24 vuorokauteen. Hänen ennätysaikansa portaissa on 03:04 vuodelta  1989 ja lähimmäksi sitä on päässyt Markus Välimäki ajallaan 03:12 vuonna 2012.

Tres hombres

Ensimmäisenä Team Raholan triosta portaikkoon pääsi Petri klo 13:04 ja hänen jälkeen tuli minun vuoroni klo 13:34. Lähtöön siirryttiin tornin ulkopuolelta, jossa oli sisäänkäynti betoniseen sisäportaikkoon. Portaat olivat tällä kertaa suorat ja niiden välillä oli aina tasanne huipulle asti. Hieman ennen huippua oli myös uloskäynti näköalatasanteelle. Näsinneulassa portaita on 651 ja tornilla on pituutta 120 metriä. Näsinneulahan on myös Suomen korkein rakennus. Lähtöä odotellessa kylmyys pääsi ikävästi iskemään, kun lähtöpaikan ulko-ovi aukesi viimassa ja siitä liikuttaessa kokonaan. Muutama juoksija lähti ennen minua liikkeelle ja lopulta oma vuoroni oli edessä. Samoin kuin Moro-maratonilla jälleen oli käytössä sormeen kiinnitettävä tunniste, joka ensin nollattiin ja lähtövaiheessa työnnettiin lukijaan. Perillä tunniste jälleen työnnettiin lukijaan, jolloin loppuaika kirjautui järjestelmään. 

Juoksu tuntui alkuun helpolta, mutta loppua kohti suoritus alkoi jo tuntua raskaammalta ja keuhkoja alkoi poltella. Korkea ilmanalakin teki tehtävänsä. Kuiva, betoninen ilma tuntui keuhkoissa tällä kertaa jotenkin pahemmalta kuin Torni-hotellin portaissa. Tunne oli kuitenkin hieno, kun pääsi maaliin Suomen korkeimman rakennuksen huipulle.  Maalissa olin ajassa 05:08 ja aika riittii tällä kertaa 13. sijaan miesten kilpasarjassa. Perillä Petri, Päivi, Anna ja Daniela olivat odottelemassa minua ja Markoa maaliin. Perille päästyäni otin kuvia 120 metristä aukeavista upeista näkymistä ja odottelimme vielä Markoa maaliin. Markon lähtöaika oli klo 13:58 ja hän tuli maaliin ajassa 05:13. Petrillä oli omaan suoritukseensä mennyt aikaa 05:43. Miesten nopein oli tällä kertaa Aleksi Kujala ajalla 03:36 ja naisten nopein Moron tiimissä kilpaillut Linnea Harala ajalla 04:33. 

Jälleen oli hienoa päästä harrastamaan porrasjuoksua. Toivottavasti pian tulee vielä uusi mahdollisuus Näsinneulan portaissa ja silloin olisi hienoa saada aika jo 4 minuutin puolelle. Nyt vain valmistautumaan kohti seuraavaa haastetta, Sorvan Satkua.

Alla linkki kilpailun lopputuloksiin:

http://www.treshombres.fi/Results/Nasinneula20160312.htm

24: Live Another Day

Istun suihkunraikkaana ja väsyneenä Anun ja Markuksen auton takapenkillä. Olen samaan aikaan sekä iloinen että kateellinen Anulle. Iloinen siitä, että Anu on runsas tunti sitten rikkonut Endurancen 24 tunnin juoksussa 200 kilometrin rajan ja sijoittunut ennätyksellään naisten sarjan kuudenneksi. Kateellinen siitä, että en Anun tavoin pysty tyhjentämään vatsalaukkuani Esport Ratiopharm -areenan pysäköintipaikan asvaltille, siitä huolimatta, että hypistelemäni oksupussi on violetin värinsä ansiosta oivallinen huonon olon tunteen lisääjä. Markus istuu tyynenä ratin takana. Tunnelmallinen hetkemme päättyy, kun huoltopäällikkö Virpi saapuu paikalle. Virpi - Ihmenainen. Vähillä unilla huoltaa, tsemppaa ja käy vielä pokkaamassa Anun palkinnonkin. Projekti 24 h on ohi meidän kaikkien osalta. Autossa sanon, että kirjoittamani raportin nimeksi tulee 24 h - Tehtävä Espoossa. Kotona kuitenkin huomaan, että 24-tv-sarjan toistaiseksi viimeisen tuotantokauden nimi - Live Another Day - kuvaa 24 tunnin kisaa paremmin. Tämän tyylisessä kestävyyskisassa on suositeltavaa olla jonkinlaisessa terässä myös toisena päivänä.

 

Maamerkki kohdillaan

 Pesusieni hukassa

Tavoitteeni on 100 mailia (160,9 km), ja jotta voisin nukkua pitkään, olen saapunut jo perjantai-iltana Espoon Leppävaaran Glo Hotelliin. Sadalla maililla tosin ei nousta tuloslistassa korkealla, sillä kisasta povataan sekä naisten että miesten puolella kovatasoista. Ja se ennuste tulee osoittautumaan aivan oikeaksi. En osaa sanoa, että onko syy kisajännityksen, mutta herään aikaisin lauantai-aamuna runsaan kuuden tunnin yöunien jälkeen. Suunnitelmien muutos ja olen hotellin aamupalalla klo 7:30. Päätän yrittää lampaiden laskemista uudelleen syömisen jälkeen, mutta sitä ennen poikkean vielä Kauppakeskus Selloon. Salainen aseeni numeroni 1 - pesusieni - on nimittäin jäänyt kotiin. Myös edellisenä iltana olen vieraillut Sellossa, sillä juoksusortsit ja mustikkamehut ovat nekin jääneet pakkaamatta mukaan. Tämän jälkeen nukun ehkä vartin. Päätän kuitenkin jatkaa ennakkosuunnitelmani mukaisesti ja saavun kisapaikalle puolitoista tuntia ennen kilpailun alkua. Tiimin jäsenistä Mikko, Ville ja Mimmi ovat jo paikalla huoltajiensa kanssa ja ovat varanneet ystävällisesti paikat myös meille muille tiimin jäsenille. Pete on jättänyt pienen hajuraon meikäläiseen, sillä viereisestä pöydästä löytyvät kokeneiden kehäkettujen Hanna Vauhkosen ja Unto Stenroosin eväät. Lopulta myös Anu, Markus ja Virpi ilmaantuvat paikalle.

Valmiina matkaan

Huoltotiimi

Taktiikkana 4+1 ja myöhemmin 3+1

Ennen kisan starttia kertaan kuulumisten vaihtamisten lomassa kisastrategiaani. Olen hyvissä ajoin eli jo peräti torstai-iltana verrannut vastaavan kisan kierrosaikojani vuodelta 2014 Ultrajuoksuseura Sisun Mika Issakaisen aikoihin. Mika nimittäin saavutti silloin suorituksellaan edellä mainitsemani 160,9 kilometriä meikäläisen hyytyessä 140 km:n. Silmäilen Mikan ja omia kierrosaikojani ja nyökyttelen vanhalle totuudelle: Ei se matka tapa vaan vauhti. Excel-jumpan jälkeen päätän, että suunnitelmani on edetä ensimmäiset 12 tuntia taktiikalla neljä kierrosta vauhdilla 7:02 min/km (2:44 / kierros), jonka jälkeen kävelykierros, jolloin huolehdin energiatankkauksesta. Kisan puolen väliin jatkan 3+1 rytmillä Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 100 kilometriä tulisi täyttyä noin 14 tunnissa ja 100 mailia ajassa 23:01:00. Se tuntuu hitaalta, kun olen juossut 100 km parhaimmillani 11 tunnissa. Olen luottavainen, vaikka valmistautumistani ovat sotkeneet vuodenvaihteen flunssa ja helmikuun Sorvan Juoksun jälkeinen A-virus influenssa.

Viime hetken peruutusten jälkeen kisaan lähtevien juoksijoiden määrä on lopulta 114. Kilpailujen suojelija kansanedustaja Pauli Kiuru lähettää meidät matkaan kello 12 ex-triathlonistin viisaudella: ”Seuraavan 24 tunnin aikana tulette löytämään itsestänne uusia ominaisuuksia”. Tuota vapaasti siteeraamaani ajatusta mutustelen tulevan yön pimeinä hetkinä. Eivät nämä ominaisuudet ole mitään uusia minulle - tuskin kenellekään ultramatkoja taivaltaneelle. Olen kokenut tämän järjettömyyden tunteen aikaisemminkin ja kysyn taas kerran itseltäni useamman kerran: Miksi? Miksi olen maksanut tästä, että saan yhä uudelleen, kierros toisensa jälkeen kiertää 390,04 metrin pituista rinkulaa vuorokauden putkeen? Tiedän senkin, että kisan aikana pääkopassa pyörivä hullun hommaa ajatus ei ole oikea vastaus, vaan salaisuus selviää vasta suorituksen loppuvaiheessa tai sen jälkeen.

Sekalaisia havaintoja

Pystyykö ihminen kuvaamaan 24 tunnin kisan kokemuksensa ja tuntemuksessa loogisessa aikajärjestyksessä. En minä ainakaan. Sen voi sanoa, että yötä lukuun ottamatta hallissa tuntuu kuumalta. Nestettä kuluu ja kylmäksi kasteltu pesusieni on käytössä. Kisan jälkeen kierrosaikoja katsellessani voin vetää joitakin johtopäätöksiä. Tuossa oli vaikea hetki. Tuossa meni hyvin. Tuossa näköjään sekosin 4+1 taktiikassani ja juoksin kuusi kierrosta putkeen. Selkeimmät muistikuvani liittyvät joka kuuden tunnin välein tapahtuviin juoksusuunnan vaihtoihin. Ne ovat ikään kuin pieniä erävoittoja. Kisasta on helppo poimia esiin myös yksittäisiä hetkiä. Esimerkiksi kärkijuoksijat, jotka eivät tunnu lepäävän koskaan. Voimistuvat pahoinvoinnin tunteet, kun kaikki tarjoiltava ei enää maistu sekä ensimmäiset vatsavaivat, jotka vain jatkuvat, mutta loppuvat onneksi Imodiumin ottamisen jälkeen. Tai päänsärky, joka ei mene ohi kahvilla ja cokiksella, vaan on turvauduttava Buranaan. Kanssakilpailijat, jotka ottavat tukea seinästä ja yrittävät oksentaa roskakoriin. Verkkokalvolleni on jäänyt myös mielikuva Mikosta - jonka juoksutekniikan mielelläni kopioisin - pakkaamassa aamuyön tunteina kamojaan jalkavaivojen iskettyä ja Markus kävelemässä rauhallisesti pitkissä housuissa, suu yhä hymyssä vaikka kisa ei mene tällä kertaa suunnitelmien mukaan. Muistan erityisesti Peten, sillä yhdessä vaiheessa hän on niin huonovointisen näköinen, että itsekin pelästyn tai Mimmin, joka sisukkaasti jatkaa etenemistä vaikka havaintoni mukaan hän liikkuu juosten yhä harvemmin. Vastoinkäymiset kuuluvat kisan henkeen eikä niitä ei voi olla huomaamatta ja ne tuntuvat vaanivan ketä tahansa.

Onnellinen juoksija??

Vähemmän mukavista asioista ja etovasta olostani huolimatta yritän pysyä positiivisena. Netin kautta tulevat tsemppiviestit ilahduttavat myös. Villen ja Anun suorituksista tuntuu kumpuavan voimaa minullekin. Ville hymyilee, naureskelee, heittää läppää, syö jäätelöä - todennäköisesti Ville Vallattomia. Kukaan muu juoksija ei kannusta minua niin usein kuin Anu. Anu juoksee lopulta noin sata kierrosta enemmän kuin minä eli varmaankin kuulen kisan aikana noin sata kertaa ”Hyvä Kajtsu” -kannustuksen. Sitten on vielä Virpi. Superhuoltaja. Kaikki hoituu. Harmi, kun ei tullut pyydettyä, että tilaisi pizzataksin. Ehkä pizza olisi uponnut? Ensimmäinen matkan etenemisestä koittava iso piristysruiske tulee, kun 100 km rikkoontuu osaltani ajassa 13:33. Sitä ennen en ole ollenkaan tuijottanut aikataulunäytön km-saraketta, vaan tyytynyt pelkästään kierrosaikojen seuraamiseen. Olen siis vajaat puoli tuntia edellä aikatauluani, mutta tiedän, että se johtuu lähinnä siitä, että kävelykierrokseni ovat sujuneet oletettua rivakammin.

Kiinan muuri Espoossa

Noin 3,5 tuntia myöhemmin - noin klo 5:00 aamulla - kohtaan kisan vaikeimman hetkeni eli sen kuuluisan muurin (123 km juostuna). Ja se muuri on korkea, paksu ja pitkä. En tiedä miten selviän siitä yli tai ali tai voiko sen kiertää. Tietäisikö 24h-sarjan agentti Bauer? Minua nukuttaa aivan tolkuttomasti. Ei auta kahvi, ei cokis, ei Arctic Warriorsin hunajageelit, ei mikään. Tulen huoltoon ja ilmoitan ottavani vartin nokkaunet. Pienen arpomisen jälkeen valitsen lepopaikakseni pukuhuoneen puupenkin. Nukun koiranunta ja kuuntelen käsienkuivaajan lähes tauotonta huminaa. Runsas varttia myöhemmin raahustan radalle takaisin ja lähden juoksemaan. Jotakin ihmeellistä on tapahtunut. Väsymys on kadonnut ja saan juoksusta uudelleen kiinni. Jack Bauer is back - Live Another Day! Kun 140 km taittuu ajassa 19:49, mietin, että näin pitkälle en ole koskaan edennyt ja nyt olen todellakin matkalla kohti sitä tuntematonta. Tätä se Kiuru taisi tarkoittaa. Tosin yhä edelleen kierrän tätä hemmetin 390,04 metrin kokoista jättioravanpyörää uudelleen ja uudelleen.

Kevyttä menoa, ei tunnu missään

Kun 151 km tulee mittariin, niin lasken, että minulla on aikaa ruhtinaalliset 2:25 tuntia edetä viimeinen 10 km, jotta saavutan tavoitteeni. Sehän on Sorvan Juoksussa käynti Shellillä ja takaisin ja hallissa ei ole edes mäkiä. Samoihin aikoihin pysähdyn huoltoon yhtä aikaa Anun kanssa, joka osaa hyvin pukea tuntemuksensa sanoiksi: ”Nyt on kyllä V-käyrä todella korkealla”. Markus istuu keskeyttämisen aiheuttaneella ahterillaan huoltopöytämme takana ja myhäilee minulle. ”Kajtsu, aivan jäätävä juoksu. Sä tulet saavuttamaan tavoitteesi reippaasti ennen kisan päättymistä”. ”Mie saatan vielä romahtaa”, vastaan ja muistelen vanhoja Marja-Liisa tokaisuja. Tosiasia on, että voin yhä edelleen todella huonosti ja syön pikkulinnun annoksia. Järjestäjien pöydästä löytyy runsaasti vaihtoehtoja ja omista eväistä vielä lisää, mutta mikään ei maistu. Yksi sipsi tai puolikas suolakeksiä tuntuu maksimiannokselta. 

Kaikki loppu aikanaan

Vihdoin sunnuntai-aamupäivällä klo 11:03 ilmaantuu järjestäjien tulosseurantanäytölle rivi, josta näen että nyt olen juossut yli 161 km. Se on siinä! Tunnen suurta helpotusta, vähän iloakin. Ei kuitenkaan kyyneleitä, ei vapisevaa alaleukaa, sen sijaan päätän palkita itseni vessakäynnillä. Vaikka kuinka yritän kääntää pötsini ylösalaisin yläkautta, joudun palaamaan ihmisten ilmoille pettyneenä. Vartin ihmettelen huoltopöydän takana muiden juoksijoiden etenemistä ja otan vastaan tiimiläisten selkään taputteluja, kunnes lähden kävelemään kisan viimeistä puolituntista. Petekin kirmaa taas muiden joukossa ja viimeiset pari minuuttia innostun uudelleen juoksemaan, kunnes tuo päätön touhu viimein loppuu keskipäivällä. Zippi nilkasta ja numeropalikka radalle. Lähden raahustamaan kohti huoltoa ja näen liikuttuneen Anun, joka on Markuksen ja monen muun onniteltavana ja halattavana. Tilanteen herkkyys tarttuu minuunkin ja en saa sanottua oikein mitään vaan tyydyn antamaan Anulle rutistuksen. Niin ikään 200 km:n rajan ylittäneiden kerhoon itsensä urakoinut Ville näyttää kisan jälkeen hänkin hetken vähän hämmentyneeltä, mutta vain hetken, sillä pukuhuoneessa ryhdymme vielä uuteen kisaan, jossa vertailemme rakkojemme määrää ja kokoa. Tämä skaba on tasaisempi, kuin radalla käyty koitos, sillä vaikka Villellä on enemmän rakkoja, on minulla esittää pesäpallon kokoiseksi paisunut nilkka. 

Täydelliset ja kattavat tulokset löytyvät järjestäjän Endurancen verkkosivuilta. Kuvia ja tekstiä on tarjolla myös Ultrajuoksu.fi -sivustolla, joten tyydyn kertaamaan lyhyesti Team Raholan tiimiläisten tulokset:

Anu Ossberg 203,069 km, Ville Niemenmaa 201,789 km, Kaj Koivumäki 164,474 km, Maarit Aaltonen 140,024 km, Mikko Aaltonen 118,182 km, Markus Ilva 106,481 km ja Petri Mononen 102,971 km. Yhteensä runsaat 1 037 km eli se on melkein saman verran kuin taivaltaisi Sorvan kylästä Utsjoelle. Ei hassummin.

 Kuvia tapahtumasta paina tästä