Vuosi alkaa olla juoksutapahtumien osalta pulkassa, sunnuntaina tiimiläisiä osallistui kahteen hyvin eri olosuhteissa juostuun tapahtumaan: Pomarkun maratonille ja puolikkaalle sekä Honolulun maratonille. Tämä on kertomus niistä kylmemmästä.. Raholasta starttasi siis kokonaiselle Juho, Mikko, Maikku, Laura ja Mimmi sekä puolikkaalle Seppo, Tarmo, Mari ja Tiina H.
Olkaa hyvät, kokonaiset ensin:
Juho:
Sunnuntainen aamu starttasi kaurapuurolla, pikkupakkasella sekä kymmenen minuutin myöhästymisellä tiimin yhteislähdöstä Pomarkkuun. Matka tuijoteltiin auton ulkolämpömittaria, mutta se ei totuutta muuttanut - maratoni juostaisiin tai oltaisiin juoksematta noin 20 asteen pakkasessa.
Katsojatkin oli ihan jäässä
Juoksu aloitettiin klo 11.00 taskut täynnä geelipusseja, kypärämyssy päässä ja pieni jännitys vatsanpohjassa. Reitti koostui kahdeksan kertaa juostavasta reilun 5 kilometrin lenkistä, joka sisälsi kyllä pikkukumpareita, mutta ei yhtäkään tappomäkeä. Ensimmäiset kierrokset sujuivat hyvissä tunnelmissa. Viidennellä kierroksella laskin päässäni jo hyvin tarkkaan, montako kierrosta vielä on jäljellä: "kun nyt juoksee tämän, niin sitten sitä seuraavan jälkeen on jäljellä enää toiseksi viimeinen ja sen jälkeen viimeinen...".
Kuudennella kierroksella kohtasimme paljon puhutun maratonin 30 kilometrin seinän. Tässä kohtaa kroppa oli huomattavasti väsyneempi kuin edellisillä kierroksilla. Pää sanoi, että jos väsymys kasvaa vielä kuten on kasvanut tähän asti, en koskaan jaksa viimeistä kymmentä kilometriä.
Sanoisin, että seinän yli pääsee seuraavilla konsteilla:
- Uskottele itsellesi, että väsymys vakiintuu tietylle tasolle sen sijaan että jatkaisi trendin mukaista kasvuaan
- Hoe itsellesi, miten kuivaa ruuti vielä onkaan. Täältä jysähtää!
- Hae vertaistukea matkan aikana
Lopulta olimme Mikon kanssa viimeisellä kilometrillä. Sarjassamme meitä ennen maaliin oli tullut kaksi juoksijaa, joten taistelimme pronssipokaalista. Kukapa ei muistaisi pohjoissatakuntalaisen pesäpalloilun pimeää vuotta 1998, kun paljastettiin niin sanottu sopupelijupakka. Sama sopupelihenki väreili pohjoissatakuntalaisessa pakkassäässä nyt, kun Mikko "kompastui" loppukirissä siivittäen minut sarjan kolmannelle sijalle ajalla 4:35. Jäi pysti muistoksi ensimmäiseltä. Nousujohteinen kehitys tarkoittanee, että Tukholmassa otetaan hopeaa. Eroa kärkeen jäi Pomarkussa vaivainen yksi tunti.
Ensimmäinen maraton oli mahtava kokemus. Kiitos Team Raholan Pomarkun iskuryhmälle ja kaikille kannustaneille!
Äijät ripirimman
Maikku:
Ite juoksin Ritvan kanssa koko reitin. Ritva voitti tuon 40 vee sarjan ja mulle lankesi sitten elämäni ensimmäinen voittopokaali!! Reitti oli upea ja huolto pelasi vallan moitteettomasti.Upeaa tsemppiä juoksuun antoi meidän porukan mieletön kannustaminen aina kohdatessamme. Jopa tuo kanssani juoksema Ritva kiinnitti asiaan huomiota ja yllättyi, miten jaksoimme nenä ja kasvot huurussa toisiamme tsempata.
Hyvä me!!
Koin kokonaisella uuden elämyksen, jota en ole koskaan kokenut maratonilla. Tuli ihan kaaamea pissahätä mutta ei tehnyt mieli mennä puskaan.. Palkontoani hakiessani kauniisti isoon ääneen kiitin koko Team Raholan puolesta järjestäjiä.
Laura eli minä ja Mimmi juostiin vähän yli puoleen väliin yhtämatkaa ilman mitään sen kummallisempia kommelluksia ja täytyykin Mimmiä kiittää hyvästä seurasta ja tsemppauksesta. Reitti oli hyvä, hiekoitettu, aurattu ja tampattu sekä melkoisen mutkikas.
Juuri Juhonkin mainitsemalle kuudennelle kierrokselle lähtiessäni alkoi pikkuhiljaa aivot tehdä omaa myyräntyötään ja olin jo melkein varma, että enpä juokse sitten enää yhtään kierrosta. Olikin kyllä aika lohdullista kuulla juoksun jälkeen, että muilla oli ollut hyvin samansuuntaisia ajatuksia. Omalta kannaltani ratkaiseva hetki koitti noin 500m (todellisuudessa varmaan 200m?) ennen kuudennen kiekan päättymistä, kun yllättäen Mari seisoikin siellä mäen alla odottamassa! AAh, tuttu naama, ihana kannustava pajatus koko mäen ylös asti ja vielä tsempit loppuun. Viimeset kaks kierrosta menikin sitten ihan muissa tunnelmissa, vaikka jalat oli ihan älyttömän tönköt ja meno ei varmasti muistuttanut juoksua.
Vihdoin se maali koitti, en olis kyllä ikivä uskonut ja vihdoinkin pääsi saunaan! Superhyperkiitokset Marille tsempistä varsinkin kahella vikalla kiekalla, ilman sitä olisin vieläkin siellä Pomarkussa tamppamassa niitä "pikku" mäkiä ylös.
Ja sitten puheenvuoro puolikkaille:
Mari:
Järjestipä ilmojen herra taas haastavan kelin Pomarkun maratoonareille. Aamusta asti kauhisteltiin pakkaslukemia jotka vaan nousi ja nousi mitä lähemmäksi Pomarkkua tulimme.Ja perillä olikin huikeat 21 astetta mittarissa.
Siitä vaan sitten tyynen rauhallisesti juoksuvaatteet niskaan ja lähtöviivalle. Vihdoinkin pääsimme matkaan ja toden teolla uhmaamaan arktista keliä. Lähtö alkoikin heti kivalla ylämäellä, jottei totuus reitin vaativuudesta jäisi epäselväksi :D.
Kun saatiin ropat lämpenemään, niin matkanteko helpottui huomattavasti. Reitti oli todella hienosti hiekoitettu ja huollettu. Juomapiste tarjoiluineen odotti 5 km kohdalla missä saikin lämpöisen urheilujuoman avulla sulateltua naamaa ja henkitorvea.
Matkan edetessä olin erittäin tyytyväinen valintaani juosta vain puolimaraton, koska keli oli todella armoton ja laittoi juoksijat ihan oikeesti koetukselle. Me kaikki 4 puolikkaan juoksijaa pääsimmekin hyvävoimaisina maaliin ja siitä nopeasti saunan lauteille nauttimaan lämmöstä.
Mari ja Tarmo maalissa (kuva järjestäjien sivuilta)
Tarmo ja Seppo pääsikin ajoissa kotimatkalle, mutta mä ja Tiina jäätiin odottelemaan koko maran juoksijoita maaliin saapuviks. Saunan jälkeen menin reitin varrelle ottamaan muutaman arktisen kuvan, joista todellakin huokuu kylmyys läpi :)
Matka eteni kaikilla määrätietoisesti kohti loppuaan. Koville otti todellakin jokaisella ja mun sielua kirveli myötätunnosta :/ Kamalaa! mutta olin niin ylpee meidän porukasta, että meinas ihan tippa tulla silmään :) Mahtava sisu ja asenne jylläs eikä periks antanut kukaan. Tässä oli taas kerran sitä jotain, jota ei sanoin voi kuvata. Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos myös kannustujoukoille täällä "kotona" jotka eli hengessä mukana.
N40 voittaja ajalla 1:53 ja risat
Tiina:
Odotteluaika paikanpäällä meni hyvinkin pikaisesti korkealla sykkeellä, mahdollisesti hieman jännittäen. Starttia odotellessa pakkanen tuntui kyllä lähes kylmältä. Ja sitten se tuskainen taival alkoi, ensimmäiset 5 kilometriä ja niin tuskaa! Johtuisikohan siitä, että nämä minun lihakset vaativat vähän pidempää lämmittelyä. Noilla tuskaisilla kilometreillä päätin, etten juokse enää ikinä. En lähde enää ikinä yhteislenkille. Perun Tukholman. En pärjää tässä porukassa, tai missään juoksuporukassa. Sainpa Maikullekin muutaman ”pahan sanan” sylkäistyä sillä hetkellä kun kaveri kevyesti juosten ohitti ja katosi näköpiiristä.
Noiden tuskaisten kilometrien jälkeen juoksu kuitenkin sujui kohtuu positiivisilla ajatuksilla eteenpäin. Päätin jopa unohtaa nuo alun lupaukset ja päätökset. Vauhti ei ollut ollenkaan sitä, mitä olin ajatellut, eikä juoksuakaan voi ihan helpoksi sanoa. Mutta jotenkin kuitenkin niin ”nautinnollista”… pokaalin kiilto silmissä. Vauhtiin päästyä pakkasestakaan ei ollut sen suurempaa haittaa, paitsi parilla viimeisellä kilometrillä, kun reidet alkoivat tuntua lähes tunnottomilta puujaloilta. Reitti oli jotenkin oikein mukava, sen verta mitä ympärilleni katselin… Kiitos Mikko kun huutelit oikealle reitille! Tämä juoksija ei ihan jokaista nuolta noteeraa… Eikä ilmeisesti ihan jokaista ”palomiestäkään” reitin varrella…
Ja tulihan se puolikas juostua. Aikaan 2.25.55 ja 3. sija + pokaali! (No joo, sarjassa vain 3 osallistujaa). Ensimmäiseksi tuli lievä harmitus huonosta ajasta, mutta eiköhän tuolla Pomarkun kelillä ja minun kunnolla, tuo ollut ihan juostu pokaali ja maaliin pääsy pääasia.
Kiitos kaikki muut matkalaiset Team Raholasta! Ja onnittelut vielä kaikille huimista suorituksista ja hulluudesta (=täytyy olla ”hiukan” hullu kun moiseen keliin lähtee). On niin hienoa kuulua porukkaan! Nyt mää jo varmaan ymmärrän laittaa seuraavaan paikkaan ilmoittautuessa joukkueeksi omani, eli Team Raholan..
Ansaittu pokaali!
Onnea siis kaikille ja kiitos vielä kannustuksesta matkan varrella ja sen jälkeenkin..
M50 kolmonen 1:36 ja risat :)
Maisema...
.. ja sama mitalissa!
Mikä parasta,
Pomarkun maratonin sivuilla on pientä spekulointia jopa Markku Kyröjärven cupin järjestämisestä SITTENKIN ensi vuonna! Pysytäänpä kuulolla :)
Kuvat: Mari J