Ilmoja pikkujouluihin

Laittakaas nopsaan ilmoja pikkujouluihin, niin tiedetään varata oikea määrä pöytiä ja keilaratoja. 

Jos siis tiedät osallistuvasi, niin ilmoita siitä nyt heti! 

Pikkujoulut 23.11. lauantaina Nokian keilaamolla

Tänä vuonna järjestetään teamin pikkujoulut Nokian keilaamolla. Klo 17–19 on hohtokeilausta, ja sitten aloitellaan ruokailu. Katso menu Nokian keilaamon sivuilta (keilaamo.fi) ja valitse haluamasi ruoka (alkupala, pääruoka, jälkiruoka, tai vaikka vain yksi vaihtoehto). Ilmoittautuessasi Anulle, ilmoita myös valitsemasi ruoka.

Jos haluat mukaan rientoon, hyvään seuraan ja hauskanpitoon, laita Anulle viestiä viimeistään 27.10. mennessä. Toki jos tiedät jo nyt tulevasi, niin laita tieto mahdollisimman pian.

Aamupäivällä ennen keilausta on juoksua ja jumppaa, niistä tarkempaa infoa lähempänä ajankohtaa.

''Tip-tap-tip-tap... nooooo onkos tullut keesää...''

edit. jälkkäreistä tietoa myöhemmin.

Spartathlon 2024

Tässä pientä reissurapsaa Spartathlonin reissusta, johon Anu osallistui ja Markus sitten koitti huoltaa juoksijaa.

Anu selvitti Spartan ensiyrittämällään 2019, jonka piti olla se yksi ja ainoa kerta tuossa juoksussa, mutta uudestaanhan sinne piti hänen lähteä 2022. -22 kisa jäi kesken mahtavien kramppien johdosta jo puolivälin heippeille ja seuraavalla yrittämällä 2023 oli huonoa onnea matkassa, kun flunssa nujersi sisukkaan juoksijan jälleen puolivälin haminoille. Vaikka tuo viimeinen keskeyttäminen ei johtunut huonosta kunnosta, niin Anu päätti reenata kerrankin kohti jotakin tavoitetta ja se oli tietty Spartathlon 2024.

Spartallehan ei vain ilmoittauduta mukaan, vaan sitä varten pitää olla sinne oikeuttava tulos määrätyistä kisoista. Anulla oli tulos jo Espoon 24h kisasta, mutta välitavoite oli kuitenkin tehdä hyvä tulos -24 Espoon 24:lla. Naisilta vaaditaan arvontaa varten vähintään 170km tulos 24h:n kisoista ja suoran paikan saa lisäämällä tuohon +25% eli 212,5km. Suoraa paikkaa Anu ei saanut, mutta ei siitä kyllä unelmoinutkaan. Tulos 204,7km oli Anun enkka ja antoi hyvää luottamusta tulevaan.

Arvonta suoritettiin keväällä ja arpaonni oli kohdillaan, joten oli aika ilmoittaa mukaan itse juoksija ja huoltaja. Osallistumismaksu on saanut paljon kritiikkiä jo muutaman vuoden ajan, kun se on tupannut vuosi vuodelta nousemaan, mutta kyllä tuo hinta pitää sisälläänkin paljon. 950€ sekä juoksijalta että huoltajalta saattaa kuulostaa suolaiselta, mutta hintaan kuuluu majoitukset Ateenassa 4 yötä ja Spartassa 1-2 yötä. Yksi yö Spartassa, jos kaikki menee hyvin ja 2 yötä, jos joutuu keskeyttämään. Majoituksen lisäksi ruokailut kuuluvat hintaan, bussikuljetukset starttiin, mahdolliseen majoitukseen kauempana Spartassa ja muut kyydit mitä tarvitaan. Kisan aikana huolto on kattavaa ja myöskin huoltajat ovat otettu huomioon monella pisteellä, joista saa evästä. Näiden lisäksi pitää ottaa huomioon, että tämän eteen tehdään tuolla ympäri vuoden hommia ja suurimmalta osalta vain rakkaudesa lajiin. Ja kuuluuhan kisan jälkeinen gaalakin tietysti hintaan kyyteineen ja eväineen.

Varasimme lennot ja vuokrasimme auton huoltoa varten jo hyvissä ajoin. Kaikki oli siis valmista ja Anun reenit jatkuivat suotuisissa tuulissa läpi kesän ja alkusyksyn.

Lopulta koitti aika hypätä koneeseen kohti Ateenaa. Lähdimme matkaan jo keskiviikkona ja otimme omaan piikkiin yhden yön hotellissa. Varatessamme hotellia tuolle yölle emme tienneet mikä hotelli meille tulee järjestäjän puolesta, joten jouduimme luonnollisesti vaihtamaan hotellia, mutta eihän se mitään. Järjestäjä arpoo hotellit maittain ja meille osui Golden Sun-hotelli Glyfadasta, joka oli tieltä kuuluvaa meteliä lukuunottamatta hyvä mesta. Ruokailut täällä oli järjestetty lounaan ja illallisen osalta läheiseen ravintolaan, jossa saimme maistuvaa ruokaa ja vähintäänkin riittävästi. Spartan hotelliarvonnassa meille kävi huono säkä, kun saimme kaukaisimman mahdollisen hotellin Belle Helenen n.50km:n päästä. Tuolla hotellilla muuten paljoakaan merkitystä lopulta ole, mutta sinne siirtyminen pitkän valvomisen jälkeen alkaa tuntumaan.

Matkustus sujui hyvin ja ekan yön jälkeen siirryimme hotellista toiseen, kävimme hakemassa numerolapun ja muut tarvittavat dokumentit hotelli Oasiksesta, jossa käsittääkseni useimmiten kisakeskus sijaitsee. Viime vuoden tapaan numeroiden jako myöhästyi pari tuntia, mutta saimme aikamme kulumaan jutustelemalla Spartathlon legendojen Eiolfin, Sepon ja Arin kanssa altaan reunalla. Tuolla porukalla on yhteensä yli 40 onnistunutta suoritusta Spartathlonilta.

Numerojen jaon jälkeen hyppäsimme ratikkaan ja suhautimme kiertelemään Pireusta, suurta satamakaupunkia. Pireuksen jälkeen olikin sitten illallisen vuoro eikä muuta enää tarvittu. Perjantaina suhautettiin sitten kurkkaamaan Akropolis, josta jäimme suoraan sovitulle tapaamiselle Oasikseen muiden suomalaisten kanssa. Tsemppipalaverin jälkeen laitettiin kaikki valmiiksi lauantaita varten ja kävimme läpi suunnitelmat. Syöminkien jälkeen sitten unille ja kello herättämään neljän korville.

Bussi tuli noutamaan juoksijat klo 5:45 ja lähtikin aikataulusta poiketen liikkeelle kohti starttia 20min. myöhässä, mutta kuitenkin ihan riittävän ajoissa ehtiäkseen Akropolikselle klo 7.00 mennessä, jolloin lähtö tapahtui.

Itse laitoin huoltoautona toimineen Skoda Scalan iskuun, eli kannoin tavarat kyytiin ja katsoin huoltokamat paikoilleen. Tässä kohtaa puuttui vain jäät kylmälaukusta. Ensimmäinen kohta, jolla juoksijoita saa huoltaa sijaitsee n.44km:n kohdalla Megarassa tien vieressä olevan entisen huoltsikan kohdalla. Nappasin Arin kyytiin Oasikselta ja lähdettiin juoksijoiden perään n.klo 8.00. Päästiin huoltopisteelle hyvissä ajoin ja käytiin hörppäämässä vielä kaffit ja sain samaisesta paikasta ostettua jäitä. Tässä kohtaa alkoi jo tuntua lämpö ihan kivasti, kuuma päivä oli siis tulossa ihan ennusteiden mukaan. Kärki tuli kaffilamme ohi n.maratonin kohdalla reippaana siinä 2h50min ajassa. Oli siis aika mennä virittämään huoltokamat huoltopisteelle. Tässä kohtaa tiemme Arin kanssa erosi suunnitelman mukaan, kun hän hyppäsi Noora Honkalan huoltotiimiin. Jäljelle jäi siis vain Markus ja Skoda! Anun eka maraton sujui ajassa 3:46:46, joka hieman yllätti huoltajan. Yllätyksestä huolimatta juoksijalle saatiin uudet juomat reppuun ja energiat kyytiin sekä tietty Anu najautti kitusiinsa metwurstilla päällystetyn suklaa-vaniljamuffinssista puolet. Voi veljet, mitä herkkuja sitä juoksulla saakaan! Aikaraja tässä kohtaa on 5h10min. Anulla jäi raatobussiin reilu tunti, joka on todella hyvin.

Ekan kohtaamisen jälkeen keli oli lämmennyt kunnolla ja oli selkeästi hellelukemissa. Toiset treffit oli määräysten mukaan n.80km:n kohdalla Korintin kanavan jälkeen. Ihan tarkkoja metrejä ei varmaan tiedä kukaan, kun järjestäjän lapuissakin on kahta eri tietoa ja gps-seurannassa kolmatta. Ei mitään suurta heittoa, mutta mennään noin-määrillä. Anu saapui jo yli +30asteen lämmössä näille toisille treffeille ajassa 8h3min. aikarajan ollessa tuolla 9h30min. Tossu oli tosi hyvällä syönnillä ja yhtenä ihmeenä pitää mainita, että tässä kohtaa meidän välillä volume pysyi hyvin matalana ja enemmänkin mentiin pusipusi-linjalla. Jälleen kunnon haukku metumuffinssia, uudet juomat ja energiat sekä huollosta jäitä hattuun ja menoksi. Tämä kohta koituu jo monen juoksijan kohtaloksi. Aikaraja on kohtuu kova, kun otetaan huomioon mäkinen reitti ja armoton kuumuus.

Tästä eteenpäin alkaa huoltajalla hommat vähän totisemmin, kun pisteitä alkaa olemaan tiuhemmin. Kolmanteen pisteeseen muinaiseen Korinttiin on matkaa n.12km. Huolto sujui kolmansillakin treffeillä hyvin ja saamaan tapaan kuin aiemminkin, mutta jalka alkoi jo hieman painamaan. Edelleen mentiin hyvillä mielin eteenpäin. Tästä kylästä ostin itselleni kanagyroksen, joka maistuikin melekosen hyvälle. 

10km edellisestä näimme jälleen. Tästä jatkettiin samoilla kujeilla, mutta taisi olla muffinssin sijasta ekaa kertaa kuivalihaa tarjolla. Ei muuta ku tossua toisen eteen kovassa kuumuudessa.

Hiukka reilu kymppi taas ja kokonaiskilsat n.123km, muinainen Nemea, kun jälleen kohtasimme. Tässä kohtaa viime vuonna kävimme kipakan keskustelun ja lopulta Anu lähti raatobussi kintreillään kokeilemaan vielä yhden pätkän, jonka jälkeen oli todettava, ettei hommasta tule mitään. Tuolloin ei jäänyt yhtäkään kiveä kääntämättä eikä korttia katsomatta, oli vain nostettava lapaset pystyyn. Tällä kertaa ei raatobussi hätyytellyt mitenkään, vaan ero kasvoi kaiken aikaa ollen tässä kohtaa jo 2h26min. Mitään ongelmia ei ollut vieläkään havaittavissa. Jalka painoi tietty, mutta niinhän se kyllä kuuluukin noiden kilsojen kohdalla. Aikaa oli kulunut 13h36min.

Huoltopisteeltä toiselle on helppo löytää, kun järjestäjän lapuissa on mainittu jokaisen pisteen koordinaatit. Ajaminen reitillä ja isoimmillakin teillä on helppoa, ainoastaan pienten kylien kapeat kadut hiukan hirvitti välillä, kun autoja oli vielä parkissa teiden reunoilla välillä miten sattui. Mitään ei sattunut, mutta näiden varalta meillä on aina vuokravehkeissä mahdollisuuksien mukaan 0-omavastuulla täysvakuutus.

Checkpoint 40 ja kilometrit n140km. Tälle pisteelle Anu saapuikin jo selkeästi tönkköjalkaisempana. Viesti oli selkeä, jalat alkoivat kapinoida juoksua vastaan. Tässä kohtaa ekaa kertaa rako raatobussiin lähti pienenemään, ei paljoa, ei mitään hätää, mutta huomioitava asia kuitenkin. Vaikka jalat alkoivat olemaan valmiit, niin muuten ei ollut havaittavissa ihmeellistä väsymystä. Ei muuta ku kohti pimeyttä! Lämpötilakin alkoi olemaan inhimillinen. 

Huolto nro 43 ja kilsat n.148km. Tönkkiksillä jatkui Anun meno Lyrkeian pisteelle. Hyviä asioita oli juoksijan tai tässä kohtaa etenijän hyvävoimaisuus ja päättäväisyys sekä viileä keli. Taas huolto sujui ja juoksija haukkasi energiaa ja ryyppäsi hiukan.

Checkpoint 47, mountain base, n.160km, aika 20:02:59. Tälle pisteelle noustiin jo ihan tietä pitkin aika pirun pitkään ja melko jyrkästikin, josta sitten taival jatkui korkean vuoren yli hieman kivikkoisempaa leveää polkua pitkin. Pitkin vuoren rinnettä kapuavat juoksijat erottuivat täysin pimeästä taustasta vilkkuvien selkävalojensa kanssa. Totesin itsekseni vuoren olevan melko helvatan korkea, paljon korkeampi kuin olin sen kuvitellut olevan. Tässä kohtasin tutun irlantilaisen juoksijan, joka otti ekaa kertaa osaa tähän kisaan ja kehotin häntä olemaan katsomatta ylöspäin. Irlannin kaveri totesi ennen nousuun lähtöä "this is hard f****ng race". Uskoin kaveria kyllä. Anun meno oli tuttua tönkköjalkaista meininkiä, mutta sinne se katosi tuttujen toimien jälkeen ilman sen kummempaa dramatiikkaa. Aikaa oli alkanut kulumaan pankista, mutta ei vieläkään mitään hätää, reilu 2h raatobussiin. Ei muuta ku vuoren yli niin että heilahtaa.

Vuorelta alastulo oli minulle ja Skodalle haaste, kun kapealla tiellä piti vekslata eka auto ympäri ja sitten lähteä alas kapeaa tietä, jossa vastaantulijoitakin riitti. Hetki taitettiin matkaa välillä peruuttaen ja tietä antaen ja välillä taas toivottiin, ettei kyljet raappiinnu. Tätä herkkua ei kuitenkaan kestänyt kuin hetken. Sitten moottoritielle ja suunnistus huoltoon nro 52, Nestani, n.170km.

Odotellessani vuorenvalloittajaa Nestanissa, kurkkasin tuloksia ja siellähän oli jo kisan voittaja jo maalissa. Hurjaa porukkaa! Hurja on kuitenkin tämä meidänkin sankari. Vuorelta alas tuli selkeästi väsynyt taivaltaja. Aikaa oli lähtenyt taas pankista kymmenisen minuuttia. Ei mitään hätää tässä kohtaa, mutta oli pakko laittaa käärmekeitot tulille, jos meno alkaa sakkaamaan jatkossa enemmän tai pidempään. Kovalla asenteella ja päättäväisyydella sisupussi lähti jatkamaan, mutta varmasti oli pitkiä kilometrejä. Se oli joka pisteellä huomioitava asia, ettei nainen laittanut perää penkkiin kuin vain ja ainoastaan 80km pisteellä ja silloinkin huoltajan kehoituksesta. Aika kova juttu tuokin. Huolto sujui joka kerralla samaan tapaan, aina jotain mystistä metwurstimuffinia tms. suuhun ja menoksi. Juomat laitoimme alusta loppuun joka kerta vaihtamalla reppuun täyden rakon. Tämä oli toimiva hyvä ja nopea tapa hoitaa homma.

CP57 n.185km, aika 24:56:59. Aikaa lähti jälleen pankista reilu 10min. Tämä on tätä samaa juttua kaiken aikaa, huollot sujuu hyvin meiltä, jalat on puisevat, mutta muuten meno maistuu. Yöllä ilma oli huomattavasti viileämpää kuin mitä oli luvattu. Ennusteissa oli alimmillaan +20, mutta mittari oli pitkään +13-+15, eli hyvä homma. Tällä pisteellä tuuletettiin suomalaisen historian ensimmäistä Spartathlonin voittoa, kun Noora Honkala oli saavuttanut maalin 24h18min.

CP60 n.195km, aika 26:22:23. Tämän pätkä meni melko hyvin, kun ero bussiin pysyi samana. Nyt päivän valostuttua näytti ilmekin taas kirkkaammalta. Olin käynyt itse mukavassa pienen kylän pienessä kahvilassa aamusumpilla ja ostin sieltä tuoreita pieniä donitseja, jotka suorastaan sulivat suussa. Nyt minulla oli siis yksi asia, joka piristäisi juoksijaa. Kun kaivoin tämän superyllätyssektorin esiin, niin tuo suussa sulava donitsi saikin vain tyhjän katseen aikaiseksi. Olin siis tehnyt virheen, kun en pysynyt suunnitelluissa parasta ennen 7.9.2028-muffineissa. Tässä kohtaa ilma alkoi taas lämmetä huomattavasti.

Huolto 65, n.211km. Jos edellinen pätkä meni hyvin, niin nyt meno hyytyi pahasti. Anulla ei meinannut tossu haukata yhtään. Vauhti alkoi pudota ja homma alkoi jo vähän huolestuttaa. Vaikka matkaa ei ollut enää kuin n.35km ja ero bussiin oli vielä hyvä, niin vauhti oli niin hidasta, ettei mitään rajaa. Olin jo muutama kilometri aiemmin maininnut ohi ajaessani, että vauhtia pitää hiukan lisätä. Rouva ei ollut oikein vastaanottavainen. Saatiin huoltopisteellä Spartathlonisti sen verran kierroksille, että jotenkin alkoi usko palautua. Nyt ei sitten tässä pisteellä ollut yhtään pusipusi-meinikiä. Tuleva pätkä n.11km seuraavaan kohtaamiseemme olisi aika ratkaiseva. Kaikki voivat kuvitella kuinka tuon väsymyksen ja uupumuksen kanssa voi käydä. Koko homma voi kyykätä ja meno topata ihan kokonaan, siinä ei sitten tunti meinaa mitään.

CP68, n.222km. Ajoin huoltopisteelle ensin ja sitten hermo petti ja lähdin ajamaan uudestaan Anua vastaan kurkaten kuinka kaukana hän on. Anu ei itse huomannut lainkaan tätä toimenpidettä. Matka näytti etenevän hyvin lupaavasti. Huoltopisteelle Anu saapui odotuksia paljon nopeammin ja nyt homma alkoi näyttämään taas paljon paremmalta. Vauhtihan ei päätä huimannut, mutta se oli täysin riittävää maaliin pääsyä ajatellen. Ihan selvinpäin ajatellen, 6km/h ei ole paljon, mutta vauhdinnosto alle 5km/h tuohon 6km/h on paljon ja se nosti homman uudestaan päivänvaloon. Sisupussi taittoi siis hyvin ylämäkivoittoisen 11km loistavasti! Edessä oli enää yksi piste, jossa näkisimme. Vikalta pisteeltä matkaa oli enää n.10km.

Huolto 72, n.235km. Viimeinen kohtaaminen. Anu saapui eväät syötynä kovassa kuumuudessa pisteelle ja oli hiukan hämillään. Syy hämillään oloon oli se, että hän luuli tämän pisteen olevan maali, mutta huomatessaan sen olevankin huoltopiste, niin pieni romahdus oli käsillä. Väsymys tekee ihmiselle tälläisia asioita. No, ei muuta ku etiäppäi. Nyt oli täysin selvää, että maali saavutetaan. Raatobussiin oli aikaa riittävästi.

Maali ajassa 34:52:02. Ajoin Spartaan ja sain Skodan parkkiin melko pitkälle maalista. Käppäilin maalin tuntumaan seuraamaan maaliintulijoita ja hörppäsin itsekin hiukka juotavaa. Gepsiseurannasta katselin kuinka Anu lähestyi maalia ja menin vastaan, että päästiin yhdessä käsikädessä maaliin. Oli siinä tunteet pinnassa! Anu kävi tällä kertaa pussaamassa Leonidaksen patsaan varvasta ja otti huikan kiulusta, josta kaikki muutkin imasivat vodaa. Nämä toimet oli ohittanut 2019, kun oli ollut kova kiire riu´ulle.

Patsaan varvaspyykin jälkeen nainen laitettiin pyörätuoliin voipuneena. Kohti ensiaputelttaa mentäessä henkilökunta teki päätöksen tiputukseen laitosta. Tämän tajuttuaan, meinasi Anu ponkaista ylös tuolista metelöiden, että minuunhan ei mitään letkuja laiteta. Kerroin sitten asian eteenpäin ja päädyttiin sitten vain laittamaan nainen pötkölleen viltin alle hiukan huilaamaan.

Pienen huilin jälkeen päästiin sitten starttaamaan kohti 50km päässä olevaa hotelliamme. Sain auton lähellä maalialuetta, johon Anun oli helppo kipaista. Väsymys oli ihan helkkarinmoinen, kun olin n.puolituntia nukkunut matkalla, en sen enempää. Matka oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta lopulta selvisimme onneksi ja onnekkaasti majapaikkaan. Hotellin pihamaallakin sekoiltiin molemmat, kun ei pää pelannut enää yhtään. Lopulta päästiin suihkuun ja illalliselle, joka oli hotellilla tarjolla yötä myöten. Sitten ei muuta tarvinnut kuin pistää perssilmä vaateriin ja taju pois.

Maanantai aamuna lähdettiin sitten ajelemaan aamupalan jälkeen kohti Spartaa, jossa käytiin ottamassa kuvat vielä Leonidaksen patsaalla ja otettiin Seppo kyytiin. Matka Ateenaan taitettiin yhden pysähdyksen taktiikalla. Sitten oli enää vuorossa käynti Akropoliksella ostoksilla ja palauttavalla juomalla. Anun klenkkaaminen kiinnitti yhden ravintolan omistajan huomion ja kun selvisi syy moiselle, tarjosi hän meille toisen kierroksen. Kannatti siis kärsiä 246km!

Tiistaina lentelimme kotiin ja vaihdoimme kisajärjestäjän gaalan kotisaunaan.

Loppuun voi vielä todeta, että koko homma on kyllä varmasti maineensa veroista ja jopa huoltaja saa täältä varmasti hyvän kokemuksen. Tapahtuman yhteisölllisyys on hämmästyttävää. Toivottavasti ihmiset saavat kokea tämän tällaisena, eikä hommaa lähdetä muuttamaan liikaa.

Anun Maraton – paras maratontapahtuma -23

OLLAAN VAROVAISIA LIIKENTEESSÄ!

Syksyn Cooper

 Ma 23.9.2024 Team Raholan syksyn Cooperin testi Lamminpään kentällä klo 18.30.

Testi on tuttuun tapaan kaikille avoin ja ilmainen. Perinteisesti paras parantaja palkitaan verrattuna kevään Cooperiin.

Tervetuloa raastamaan!

BMW Helsinki marathon 2025

Mennään ensi vuonna porukalla BMW Helsinki maratonille 23.8.2025.

Tuolla on tarjolla 10km, puolimaraton ja maraton. 

Tarkoitus on mennä viettämään viikonloppu Helsinkiin siten, että perjantaina käydään hakemaan numerot, lauantaina juoksennellaan ja kierrellään hiukan nurkkia, ihastellaan merta jne., sunnuntaina tullaan sitten pois.

Mukaan mahtuu tietenkin maratonseisojatkin.

Kaikesta juttua tuonnempana ensi vuoden puolella, mutta jos nyt tietää lähtevänsä tuonne juoksulle, niin early bird-hinnat ovat voimassa su 1.9. saakka, joten kandee laittaa ilmo jo nyt sisään.