sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

27.8.2022 Juokse Sorvassa

Juokse Sorvassa 27.8.2022 on samalla Petri Monosen juhlajuoksu, jolloin mittariin tulee 300. maraton.

Juoksun jälkeen Sorvassa on elonkorjuujuhlat, joihin voipi osallistua ilmoittamalla siitä mieluiten hyvissä ajoin Anulle tai Markukselle. Tarjolla on syyssatoa. Juomapuolen jokainen hoitaa itse, mutta evästä on siis tarjolla huikean hyvän seuran lisäksi. Illalla varmasti kuullaan paljon hienoja puheita ja muistelmia 300 maratonin matkalta ja varmaan paljon muutakin. Ilmoitelkaahan tulostanne ja mahdollisista erityisruokavalioistanne mahdollisimman nopsaan.

Anu: anu.ossberg@gmail.com, 040 8285700

Markus: ilva.markus@gmail.com, 050 5487661




torstai 28. heinäkuuta 2022

Del Passatorelle lähtijöille päivitystä aikatauluun

Sellainen pikkujuttu, että järjestäjät eivät ole lyöneet vielä lukkoon kumpana viikonloppuna (2 vaihtoehtoa) juoksu järjestetään. Siihen saadaan tarkennus lokakuun loppupuolella. Sen verran kuitenkin asiasta infoa, että se on joko 20.–21.5.23 tai 27.–28.5.23. Matkalle lähdetään kuitenkin kyseisen viikon torstaina. Jos olet ilmoittanut Anulle jo lähteväsi, ja jostain syystä tämänhetkinen infotilanne ei sinulle käy, niin ilmoita Anulle.

Ohjeita Pirkan Soutuun 2022

Soutu alkaa klo 16.00, joten Hatanpään Soutustadionilla on hyvä olla jo klo 15.00. Paikan päällä on tavarasäilytys, jonne voi jättää kaiken ylimääräisen.

Huomioitavaa soudussa on, että kyseessä on pitkäkestoinen suoritus, joten hyvä on tankkailla etukäteen. Muista pukeutua sään mukaan ja aurinkoisella kelillä lakki ja aurinkorasva on aiheellista.

Mukaan VENEESEEN tulee ottaa tankkausta varten evästä, esim. geelejä, rusinoita, pähkinöitä jne. sekä runsaasti juotavaa. HUOM! Muuta kuin pelkkää vettä. Lisäksi varusteiksi istuinalustan, hyvät saumattomat hanskat, lenkkarit jalkaan (sukat myös) ja hankaamattomat housut (vältä saumoja). Jos kysyttävää, kysy lisää Anulta. 

Jos joudut perumaan osallistumisesi soutuun syystä tai toisesta, hommaa ITSE korvaava soutaja, esim. laittamalla Teamin sivuille faceen kyselyä.

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Vielä Del Passatorelle lähtijöitä?

Jos haluat lähteä tiimimatkalle Del Passatorelle 25.5., niin tänään on viimeinen päivä ilmoittautua Anulle. Anu briiffaa tästä vielä myös tänään juostavalla tiimilenkillä.

Del Passatoresta lisää infoa Teamin sivujen ylävalikosta Tulevia tapahtumia joissa olemme mukana.

Teamin vaatteiden maksamisesta

Ne, jotka ovat jo saaneet tilaamansa tuotteen/tuotteet, muistakaahan maksella pois. Maksuohjeet jo tulleille tuotteille löytyvät sivujen ylävalikosta Teamin vaatteiden hinnat ja maksutiedot. Jos olet tilannut jotain vaatetta, etkä ole sitä vielä saanut, niin älä vielä maksa!

torstai 21. heinäkuuta 2022

Sorvassa juostaan 27.8. juhlistaen Petri Monosen 300. maratonia!

Tervetuloa Sorvaan juoksemaan 27.8. Juhlistetaan Monosen Petrin hienoa saavutusta, 300. maratonia!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Peten ja Nikon NUTS Ylläs–Pallas 100 km repäisy 2022

Teamin 100 km:n lähtijät ennen Pallakselle lähtöä.
Samat hymyt löytyvät näiden jokaisen lähtijän kasvoilta myös maalissa.
 

Peten ja Nikon yhteistyöllä duunattu raportti matkalta Pallakselta Ylläkselle, 100 km. Eräänä kauniina kesäiltana kaverukset istahtivat Virtasten patiolla puutarhatuoleihin ja alkoivat muisteleen parin viikon takaista retkeään (Peten kertomana):

Perjantai-iltana 24.00 oli startti, jota olikin jo odotettu vuoden verran, kun edellinen yritys oli päättynyt molemmilta keskeytykseen erinäisistä syistä. Viime vuonna kotimatkalla bussissa päätettiin, että ensi vuonna otetaan uusinta Ylläksestä, se ei tule meitä voittaan, vaan me otetaan niskalenkki Ylläksestä.
 
Paukusta liikkeelle ja maalissa pysähdytään, se oli meidän taktiikka.
 
Ensimmäinen tunti mentiin minun vetäessä letkaa, kunnes siinä tuli ensimmäinen pieni tauko ottaessani housut pois – toki shortsit vielä jäi jalkaan – ja Niko hoiti pystyhädän  samalla. Todettiin siinä liikkeelle lähtiessä, että taidetaan olla aika lailla viimeisiä sillä hetkellä, mutta siellä oli sittenkin vielä muutama meidän takana. Siitä lähdettiin omaan tahtiin jolkotteleen Rauhalaan kohti ekaa juottopistettä (21.1 km) ja juteltiin, että tulee reenattua polkujuoksuakin samalla. Rauhalassa nopeet eväät ja täydennykset ja matka jatkui kohti Pahtavuomaa (32.8 km). Pidimme huolta, että otimme geelit, suolat ja magnesiumit säännöllisin välein, niin kuin meitä on opetettu Teamin emon toimesta.
 
Esteri näytti hetken naamaansa, mutta hyvästeli meidät; Niko oli ehtinyt laittaan sadetakin päällensä ja minä ehdin sen jopa ottaa käteeni repusta ja totesin, että en tarvitsekkaan ja laitoin takaisin reppuun. Saavuimme Pahtavuomaan ja suoritimme tankkaukset ja jatkoimme matkaa kohti Peurakaltiota (46 km). Fiilis oli vielä ”katossa”, kun saavuttiin Äkäskeroon; tuo Luojan keksimä este meille tallaajille, melkein pysysuoraa rinnettä kilometri, joka odotti meitä suu virneessä. Siitä lähdettiin nouseen (könyään), ja ylös päästyämme ei se fiiliskään enää ollu niin katossa, kun puuskutimme  ja jatkoimme eteenpäin, olimmehan jo ollut retkellä 8–9 tuntia.
 
Saavuttuamme Peurakaltioon pidimme pitemmän tauon, söimme pizzaa ja nautittiin kaljaa (toiveajattelua); urkkua ja vettä, siinä meille juomat. Dropbageista otimme mitä olimme itse laittaneet mukaan. Molemmilla oli Redbullit ja Nikolla oli lisäksi cokista, minulla, yllätys, urkkua lisää. Syötyämme Niko laitto kylmää koipiinsa ja minä vaihdoin sukat.
 
Tästä lähdettiin eteenpäin, kilometrejä oli jäljellä noin 54 kilsaa ja aikaa oli noin 14 tuntia. Paljon oli vielä purtavaa edessäpäin, tauko piristi. Alkuun hyvää vauhtia mennä jolkoteltiin. Meni ehkä tunti, kun minulla rupesi vatsa toimiin erittäin hyvin ja eikun metsään. Niko oli jatkanut hissukseen eteenpäin ja minulla ottikin tovin, että saavutin metsäkeikan jälkeen Nikon.
 
Kotamajaa ennen vauhtini rupesi hidastuun, mutta Nikolla pysy vauhti hyvänä. Rimpuilin perässä, Niko veti onneksi. Kotamajalla vettä kitusiin ja pulloihin, matka jatkui. Tultiin paikkaan, jossa vuosi sitten minä käännyin harhaan ja katseltiin siinä ja ihmeteltiin, että kuinka oli mahdollista tuosta kääntyä väärään suuntaan, oli se niin hyvin merkattu! 62 km tässä kohtaa oli talsittu.
 
Saavuimme seuraavaksi 65 kilometriin hiihtomajalle, josta Niko keskeytti viime vuonna. Nyt oli sitten apinat pudotettu selästä molemmilla, olimmehan jo saavuttaneet paikat joissa toinen oli juossut harhaan ja toinen keskeyttänyt, ja olimme hyvissä voimissa vielä, ja minäkin pysyin Nikon perässä, vaikka välillä eroa oli 100–150 metriä.
 
Saavuttiin Varkaankuruun jossa odotti kenties Suomen pisimmät, jyrkästi nousevat pitkospuut. Niko senkun vaan etenee ja kuuntelee mun äänekästä päästelyä (mielipiteitäni kyseisistä pitkospuista ja puron kohinasta), rupesi päänuppi oleen jo kovilla mulla. Ittekseni ajattelin, että ei-voisi-vähempää-kiinnostaa Teron (yhtiökumppanini) tuleva koskikalastusreissu elokuussa, johon en ole lähdössä mukaan. Toi puron kohina meni sen verran ihon alle jatkuvassa nousussa reidet hapoilla, ja Niko vaan etenee hyvissä voimin. Pitkospuut loppuu, mutta NOUSU EI, se vaan jatkuuuuuu. Vihdoin nousu muuttuu laskuksi, jota me raukkaparat erehdyimme maiseman takia luulemaan kuuluisaksi Pirunkuruksi. Laskeuduimme Ylläsjärven juottopisteelle, saavuimme ajoissa checkpointille 77,1 km ja totesimme, että nyt Äkäslompolossa tiedetään, että ollaan tulossa.
 
Katselimme tulevaa reittiä ja oltiin aika hiljaista poikaa, kun selvisi että 2 kilometriä Ylläksen päärinnettä tarvii nousta. Oli se aika näky tuo rinne, kun aikaakin oli mennyt jo startista tovi. Eikun pääpystyyn ja kohti Ylläksen huippua, joka oli puolivälistä ylös isoa kivilouhosta, jossa joutui oleen tarkkana keskittyen jokaiseen askeleeseen, ettei astunut harhaan loukaten itseään. Mä olin tuossa nousussa Nikoo nopeampi, höh-höö! Ohitin Nikon puolivälissä ja jäin odotteleen (HUILAAAAN) Nikoa huipulle. Siitä alkoikin meidän varsinaiset Golgatan askeleet alaspäin, melkein pystysuoraa huoltotietä alaspäin! Etureidet huusi Hoosiannaa ja pohkeet yhtyivät kuoroon, tässä kohtaa Virtasen akan poika kypsy tähän kaikkeen ja ääneen huusin; vihaan näitä helvetin mäkiä ja nousuja, en tule ikinä enää tänne edes talvella laskettelleen, nää on perseestä!!
 
Ruvettiin miettimään laskeutuessamme tätä reittiä, että mikä on riittävä syy keskeytykseen? Ei ainakaan mun syvä vitutus ole riittävä syy keskeyttää, ja samaa mieltä oli Nikokin. Kirottiin, ett’ kyllä tää täytyy mennä vaan läpi, ei ole vaihtoehtoja.
 
Onneksi emme vielä tienneet mikä on edessä; Pirunkuru! Kellokkaassa (84,6 km) tankattiin ja olo koheni hieman molemmilla. Ehkä jopa pientä piristystäkin oli havaittavissa, kun matka rupesi maistumaan jaloillekin. Olihan tämä jo ollut pitemmän aikaa taistelua kelloa vastaan jo muutenkin.
 
Enää oli siis Pirunkuru jäljellä, sitten kohti maalia. Tämä ajatus kantoi meitä Pirunkurulle asti. Tieltä käännyimme vasemmalle ja rupesimme nouseen loivaa puurinnettä ylös, ja ehdin ajatteleen, että ei tää ny oo paha olenkaan, kunnes puuraja loppu ja Pirunkuru tuli esiin kaikessa piruudessaan! Tässä kohtaa väistin Nikoa, ja hän lähti kapuaan kohti huippua. Kurun näkeminen lannisti mut henkisesti hetkeksi, mutta lähdin sitkeästi Nikon perään. Kirosin, manasin ja katselin vain jalkoihini, etten nähnyt kuinka paljon on jäljellä. Niko meni eteenpäin kuin kone, eikä kiroillut (en ainakaan kuullut). Oltiin jo yli puolenvälin nousua, kun katsoin ylös ja luulin, että nousu on ohi. Mitä vielä! Se vaan jatkuu ja Niko oli mennyt jo menojaan ylös. Tässä vaiheessa tuli mulle itku-potku-kiukku-kohtaus, silmälasit harmaana hiestä ja AIVAN PUHKI!!! Takaa tulee tyttö reippaasti mun taakse ja jää sinne tsemppaamaan mua siihen asti, kun päästään Pirunkurun laelle ja sanoo, ett’ nyt mä uskallan ohittaa sut. Vastasin kiitos ja anna mennä vaan. Niko oli ehtinyt jo mennä eteenpäin, mutta väärään suuntaan! Tyttö huikkasi Nikolle, että tännepäin! Siinä onneksi sain sitten Nikon kiinni ja siittä alkoikin  sitten meidän viimeiset kaksi tuntia mitä oli kellossa jäljellä. Ajateltiin että meillä on hyvin aikaa jäljellä maaliin, ehdin jopa käydä taas metsässä moikkaan pikkuystäviä.
 
Matkaa oli jäljellä noin 6 km, kun rupesimme miettiin, että aika ei taida riittää jollei ruveta oikeesti hölkälle ja niinhän me tehtiin. Pari kilsaa hölkättiin ja sitten vaan kiristettiin vauhtia, kun matkakin rupesi loppumaan. Sillalta kun käännyttiin hotellin alueelle, niin siellä oli Mari ja Jukka vastassa. Siitä tuli virtaa paljon lisää. Jukka ja Mari lähti juokseen meidän kanssa kohti maalia ja Marko tulee vastaan juosten. Yleisö kannusti maalin asti. Teijan nähtyäni ennen maalia oli pakko nielaista pari kertaa, että pysty suoriutuun viimeiset sata metriä maaliin asti. Yhtä aikaa ylitimme maaliviivan ja oltiin me pojat tyytyväisiä! Nikokin nieleskeli ,kun halattiin ja onniteltiin toisiamme.

Ylläksen selättäjät.

Me tehtiin se! Otettiin Ylläksestä niskalenkki ja selätettiin se!
 
LOPUKSI. Niin kuin Jarikin sanoi, aivan tavalliset tallaajat tekee tämmöisiä uskomattomia asioita. Pystymme venymään henkisesti ja fyysisesti tällaisiin suorituksiin. Sä pystyt siihen, kun vain uskot itseesi, jaxat reenata ja tehdä tarvittavia asioita. Team Raholan porukka menee läpi vaikka harmaan kiven. Se on meidän teamrahola-DNA:ssa.
 
Terveisin tasamaan tallaajat, PETE ja NIKO