Otettiin Team Raholan porukan kanssa osaa 2020 Säkylän Mansikkamaratonille, josta tuli paljon menestystä tiimille mm. SAUL:n joukkuemitali M30 sarjassa. Hyviä tuloksia siis tehtailtiin Säkylässä, mutta maaliintulon jälkeen arvottiin matka Välimatkojen maratonmatkalle tulevaisuudessa. Kuuluttaja kuulutti Anun nimen ja siitähän repesi riemu.
Aikaa arvonnasta kului miltei vuosi ennen kuin uskalsimme edes miettiä ulkomaanmatkaa, koska Covid-19. Alkusyksystä sitten uskalsimme aloittaa suunnittelun matkaa varten ja valitsimme Välimatkojen vaihtoehdoista Firenzen maratonin. Matka sijoittuisi välille 26.11.-30.11. ja vallitseva koronatilanne, joka oli jo hyvän tovin parantunut olisi marraskuussa vieläkin parempi. Tai siis niin uskottiin. Onneksi meidät molemmat oltiin piikitetty kahdesti, joka avasi meille rajat. Anu siis vain ilmoitti itsensä mukaan, mutta niinhän se on, että toisen onni on toisen epäonni. Ehkä epäonni on väärin sanottu, mutta Markus joutui maksamaan luonnollisesti matkan ihan itse ja pelkona oli myös tulevat taideostoksen vaimon toimesta.
Kaikki sujui hyvin matkamme alkuun asti, jos maailmalla riehuvaa Covidin kiihtymistä oteta lukuun. Matkasuunnitelma sai toki jo hyvissä ajoin ennen lähtöä muutoksia lentojen peruuntumisen myötä, mutta taitava matkatoimisto hoiti homman hienosti. Matkaan siis päästiin ja Helsinki-Vantaalla nähtiin muut matkalaiset sekä pitkä ja komea matkanjohtajamme, Timo Marjomäki.
 |
| Lentokentällä pitkästä aikaa |
Lensimme Pariisin kautta Bolognaan ja joka paikassa piti esittää koronapassi ja Italian päässä etukäteen täytetty maahantulolämiskä, jonka sai vastattuaan oikein esitettyihin kysymyksiin. Lämiskän tarkoitus on siis kartoittaa missä kukakin on istunut koneessa, mistä on lennelty ja terveystilanne tietysti. Tarkkaa hommaa oli siis matkan alusta asti. Myöskin maski oli oltava kaiken aikaa naamassa, syöminen ja juominen nyt sentään oli sallittua ilman maskia.
 |
| Todistukset piti olla koko ajan saativilla. |
Bolognasta meidät heitettiin oikein Mersun Vitolla perille Firenzeen ja hotelli Cellaihin. Kaikki sujui jälleen ilman sanomista. Tässä kohtaa pitääkin heti mainita, että hotelli oli oikein hieno vanhempi hotelli lähellä kaikkea ja toimi oikein hyvin aamupalojaan myöten.
 |
| Ei ollu ihan normi porraskäytäväkään |
Lauantaina aamupalan jälkeen lähdettiin matkanjohtajan johdolla Expoon hakemaan numeroita juoksua varten. Italiassa on otettu hyvä askel eteenpäin ajatellen ulkomailta tulevia osallistujia ajatellen. Ennen oli pakko lähettää etukäteen lääkärintodistus terveydentilasta ja lunastaa ns.runcard. Nykyään voi ilmoittautua ns. hölkkäsarjaan ilman todistuksia, ainoastaan vastuuvapauslomake pitää allekirjoittaa. Hölkkäsarjassa otetaan aika, mutta sijoituksia ei jaeta. Osallistuimme siis hölkkäsarjaan. Expoon sisään päästäkseen piti jälleen näyttää koronapassi ja kuume mitattiin. Numerot saatiin näyttämällä koronapassi ja etukäteen allekirjoitetulla ylimääräisellä Covid-lomakkeella. Tarkkaa oli siis taas, mutta näin se turvallisuus säilyy. Expo oli kattava, mutta eipä sieltä jäänyt mitään matkaan. Loppuehtoo olikin sitten pyhitetty kaupungin kiertelylle ja illalliselle.
 |
| Expossa jonotusta |
Sunnuntaina kello pirahti klo 6.00 ja aikainen aamupala oli tarjolla klo 6.30. Siinä sitten laitettiin juoksukamat päälle ja lähdettiin porukalla kohti starttia ennen kasia. Lähtö tapahtui 8.30 Santa Maria del Fioren nurkilta. Lähtöalueelle päästäkseen piti ehdottomasti olla ranteessa expossa terveyskaavakkeita vastaan saatu vihreä ranneke ja maski, jota oli ohejeistettu pitämään juoksun 500 ensimmäistä metriä.
Lähtölaukaus kajahti ajallaan ja matka sai alkaa. Koko matkalla ei juurikaan ollut mäkiä, vain pari maininnan arvoista nyppylää. Nousua kertyi mittarin mukaan koko matkalta saman verran kuin Sorvan reitillä 10km matkalla. Maisemat olivat paikoitellen hienoja ja huoltopisteitä oli 5km välein, joissa oli hyvää urheiujuomaa, vettä ja monenlaista syötävää sekä geelejä jaettiin parilla pisteellä avokätisesti. Itsellä ei ollut mitään kovinkaan suuria odotuksia, kun aina on polvi tahi perä tehnyt kiusaa kesken matkaa viimeisten kuukausien aikana. Anu ei suostunut minua missään vaiheessa jättämään, vaan taivalsimme koko matkan yhdessä vain parilla pienellä kävelypätkällä. Itsestä tuntui erityisen hyvältä, kun polvi ei kiukutellut matkan aikana yhtään. Pääsimme maaliinkin n.3.57 ajassa. Maaliviivan ylitimme käsi kädessä ja viivan ylitettyämme turautimme rakkauspusun.
 |
| Evästä matkan varrella |
 |
| Mitalit oli komeet |
Maalialue oli kovin sekava suljettujen teiden takia ja jouduimme kysymään tietä hotellillemme. Ensimmäinen kysely palkitsi meidät varmaan kilometrin ylimääräisellä kävelyllä. Toinen kysely sitten auttoi meidät jo oikealle tielle ja pääsimme lämpöiseen suihkuun. Lämpötila oli oikeastaan koko matkamme ajan siinä n.10 astetta, mutta kolea tuuli teki siitä viileän.
Illalla sitten kävimme syömässä porukalla paikallisessa Hard Rock Cafessa, muuta ei sitten tarvittu, kun luomi alkoi painaa. No, otettiin pari palauttavaa siinä matkalla.
Maanantaina olikin sitten vuorossa kunnon kaupunkikierros ensin vaimon kanssa kahdestaan ja sitten iltapäivällä oikein oppaan kera. Opas kuului siis matkaohjelmaan. Tuli siis opittuakin jotain tällä matkalla. Illalla söimme hyvin hienossa ravintolassa hyvällä porukalla kuin kruununa hienolle matkalle ja ihmisille, joihin saimme tutustua.
 |
| Maisemat oli hienot |
Tiistaina ponkastiin klo 5.00 ylös ja aloitimme kotimatkan. Kaikki sujui oikein hienosti myös paluumatkalla, kun muistettiin maskit ja koronapassit.
Kaikkiaan matka sujui hyvin, vaikka olisi voinut ajatella kaiken olevan kankeaa kaikkien rajoituksien suhteen.
Firenzen maratonia ja Välimatkoja voi suositella kaikille.
Terveisin,
A&M
Kuvia tästä.
