Linja-autossa ompi tunnelmaa...

Joensuuhun lähtö Nokian Kolmenkulman ABC:ltä lauantaina 16.11. klo 11.00. Paluumatka lähtee Joensuusta 17.11. sunnuntaina noin klo 9.00. Hinta lähtiessä kuskille käteen, 39,20/nenu (meno–paluu). Tasaraha, kiitos.

Toppatakit

Toppatakit ovat saapuneet. Hae omasi Anulta jumpilta.

Team Raholalle uusi ajanottojärjestelmä

Ajanottotiimissämme on todettu, että käyttämämme puoliautomaattisen excel-taulukkolaskentaohjelmalla toimivan ajanoton rajat ovat tulleet vastaan. Paremmasta haaveillessa heräsi mielenkiinto, kun saatiin aiheen tiimoilta yhteydenotto Porista. Juha Souko oli koodannut uuden ajanotto-ohjelman, jonka hän halusi laajempaan käyttöön kokemusten ja kehitysehdotusten kartuttamiseksi. Ohjelma oli todettu toimivaksi jo Porin hallimaratonilla myös tiimimme juoksijoiden toimesta. Kotimaisuuden lisäksi helposti tavoitettavissa oleva käytön tuki ja ohjelmoijan innokkuus muokata tuotostaan käyttäjien toiveiden mukaisesti olivat tiimille tärkeitä asioita.

Neuvottelujen tuloksena edessämme oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä. Team Raholalla on nyt nykyaikainen ja monipuolinen ihan oikea ajanottojärjestelmä, jonka avulla saadaan reaaliaikainen, luotettava ja monipuolinen tulospalvelu niin kisapaikalle kuin internettiinkin. Järjestelmän kautta saadaan lähetettyä automaattisesti ennakkoilmoittautujille sähköpostiin vahvistus sekä maksuviitenumerot. Järjestelmää myös kehitetään yhdessä Juhan kanssa jatkuvasti paremmaksi ja monipuolisemmaksi. Kehitysehdotuksia on ideoitukin jo melkoisesti, joten järjestelmään tullaan saamaan jatkossa lisää hienoja ominaisuuksia. Jo lisätyistä ominaisuuksista mainittakoon kilpailun alkuun ja loppuun mahdollisuus matkakohtaisesti lyhyemmille kierroksille. Sitä tullaan käyttämään esim. Sorvan reitillä puolikkaan ja maratonin loppunypäyksiin sekä Anun Maratonilla 50 mailin ensimmäisellä kierroksella. Palautetta ja kehitysideoita järjestelmään liittyen toivotaan kaikilta, jotta sitä osataan muokata vastaamaan käyttäjien tarpeita mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti.

Ajanoton toiminta perustuu juoksunumeroihin kiinnitettäviin uudelleenkäytettäviin RFID-tägeihin, jotka järjestelmä tunnistaa ja rekisteröi kilpailijoiden mennessä ajanottolinjan yli. Tägeissä itsessään ei ole paristoa eikä juuri älyäkään. Ajanottolinjalla olevat antennit lähettävät radioaaltosignaaleja muutaman metrin päähän ja tunnistavat tägeistä takaisin heijastuvien tietojen perusteella ajanottolinjan ylittävät juoksijat. Tämän vuoksi on tärkeää, että juoksijat pitävät numerolappunsa etupuolellaan näkyvissä. Ja tottahan kilpailussa numerot pitää muutenkin näkyvissä olla.

Lauantaina 9.11. järjestettiin tiimin ajanottoporukalle koulutus, jossa Juhan opastuksella käytiin läpi perin pohjin ohjelman asetukset ja käyttö. Koulutus antoi ohjelman käyttöön mukavasti itseluottamusta. Järjestelmän käyttöä harjoitellaan ainakin Juokse Sorvassa -tapahtumissamme ennen ensi kesän Raholan Kymppiä ja Anun Maratonia.

Järjestelmään kuuluu myös internetsivusto http://rahola.spiidi.net, jossa pystyy ilmoittautumaan tiimin järjestämiin kilpailuihin ja josta näkee meneillään olevien kilpailujen tulokset livenä. Etusivun alareunassa oikealla olevan puhekuplapainikkeen kautta voi antaa sitä toivottua palautetta.

    

Järjestelmän käyttöä harjoiteltiin, jotta kaikki sujuu tositilanteessa mallikkaasti.

Teksti ja kuva: Jukka Vuorenmäki

Spartathlonin kisaraportti kysymysten ja vastausten muodossa

Se mikä eteen tulee, se tulee

 

Anu kirjautti nimensä syyskuun lopulla legendaarisen ultrajuoksun Spartathlonin selvittäneiden joukkoon, kun hän eteni 246,8 km ajassa 34:48:05. Asetimme Anulle 35 kilpailua koskenutta kysymystä.

 

Lämmittelykysymykset ja -vastaukset:

 

1. Miten kauan siitä on, kun ensimmäisen kerran aloit haaveilemaan osallistumisesta Spartathloniin?

Vastaus: Spartathlon ei ole ollut haaveeni, enkä varmaankaan siellä olisi koskaan ollutkaan ilman Seppo Leinosen heittoa 2018 Masokistin unelmassa, jossa tuo mies sanoi: "Anu, kyllä sunkin täytyy Spartathlon kokea kerran, nyt on aikasi, laita haku päälle 2019". Ensin kinasin vastaan, sitten mietin muutaman kierroksen juostessani asiaa ja tein päätöksen laittaa haun sisään, joka meni läpi. Päätös oli, että koitan kerran ja se on siinä - kävin miten kävi.

2. Poikkesivatko kisaa edeltävän puolen vuoden harjoituskilometrit muista vuosista jotenkin?

Vastaus: Ei poikennut millään lailla. Aina olen mennyt niin kuin menen ja samoin nyt, katsotaan mitä tapahtuu. Niillä mennään mitä on.

3.  Minkälaista taustatutkimusta teit reitistä etukäteen vai lähditkö vain uteliaalla mielellä?

Vastaus: Jossain kohtaa katsoin profiilin, mutta se on mikä se on. Ei siihen voi valmistua lopulta millään, eteenpäin on mentävä ja otettava ne vastaan mitä tulee joka kerta.

4.  Menitte huoltajasi Virpin kanssa hyvissä ajoin Kreikkaan, mutta tuliko Nukkumatti käymään kisaa edeltävänä yönä?

Vastaus: Olimme keskiviikkoaamusta aikaisin hotellilla ja odottelimme huonetta nukuskellen aulan sohvilla. Saatuamme huoneen menimme hakemaan juoksunumeron ja muut tarpeet, joita kehoitettiin haettavaksi keskiviikkona. Torstaina oli eri kielillä tiedotustilaisuuksia ohjeista/ säännöstä yms., valitsimme englanninkielisen ohjeistuksen ja kysyimme myös lisäohjeita epäselviin asioihin. Kiertelimme väliajat Ateenaa sinne tänne ja menimme iltamyöhään unille. Uni kyllä tuli, vaikka jännitti ennen juoksua Ateenan päässä kovasti. Kotona oli niin paljon kaikkea muuta, ettei jännitys ehtinyt pukata samalla tavalla päälle kuin paikanpäällä, koska mistään ei tietäisi mitä tapahtuu matkan aikana. Kaikki on mahdollista. 

 

5. Tuliko ennen kisaa vastaan mitään yllätyksiä? Jos tuli, niin minkälaisia?

Vastaus: Ei mitään yllätyksiä. Vaalea lippalakki piti löytää, jota haimme joka puolelta, ja sitten kyllä löysimmekin sopivan, sekä valkoinen paita ja uusi juoksuhame kyseiselle juoksulle löytyi myös. Se olikin sitten arvoitus hankaavatko uudet vaatteet jostain juoksun aikana, eivät hanganneet. 

 

6. Minkälaiset ohjeet annoit huoltajallesi Virpille?

Vastaus: Virpille sanoin: Aja varovasti. Itse en täällä ajaisi missään nimessä koskaan, sillä liikenne on hirveä. Jos tapahtuu jotain, esimerkiksi eksyt, kolari, itsellesi tulee jotain ongelmaa - niin älä huoli, kyllä minä pärjään, sillä kannan kaikki tarpeelliset mukanani (takin, lampun, heijastimet, valomerkin, tarpeeksi geelejä, suolaa...). Sen jälkeen mene hotellille ja soitan. Jos pääsen maaliin, niin siellä tarvitsen sua todella. Maalissa, jos en pysty puhumaan niin sano, että mun jalkoja ei uiteta missään - hoidan jalkani itse. Tippaa ei saa laittaa missään nimessä, sillä hoidan itseni kuntoon. Itse pystyin onneksi asiat viestittämään.

 

7. Millä kengillä juoksit?

Vastaus: New Balance 880:t olivat jalassa koko matkan. Toimivat.

8. Huoltopisteitä matkalla oli runsaasti, mutta oliko sinulla itselläsi mukana jotakin energialähteitä kuten geelejä tms? Jos oli, niin mitä?

Vastaus: Geelejä, geelipastilleja, suolaa, magnesiumia, energiapatukkaa ja urheilujuomaa. Matkalla oli kattava tarjoilu, jota käytin.

9. Mitä kisajärjestäjien huoltopisteiltä löytyi ja olitko etukäteen tietoinen siitä mitä tarjolla on?

Vastaus: En katsonut etukäteen kauheasti. Kyselin etukäteen muilta suomalaisilta, että oliko huolto ok ja sen tiesin, että kattava se on.

10. Mm. Ville Niemenmaa oli varustautunut koirapillillä, kun hän juoksi Tupla-Spartathlonin, sillä Kreikan maaseudulla saattaa olla irtokoiria. Miten oli sinun laitasi vai osasitko eläinrakkaana pitää kreikkalaiskarvajalat ruodussa?

Vastaus:  Ei ollut koirapilliä. Se kävi heti selväksi katukuvasta, että kulkukoiria ja kulkukissoja on ja piisaa. Sääliksi niitä kävi ja osa oli jäänyt autojen alle, jota teki pahaa katsoa. Harmitti nuo kodittomat, mutta en pelännyt. Koirat eivät tulleet juurikaan lähelle ja ne kannatti ohittaa ilman sen kummempaa huomiota.

 

Anu ja Markukselta saatu Spartathlonin erikoispalkinto. Kuva Teija Virtanen.

 

Kisa alkaa:

 

11. Mielikuva Ateenan liikenteestä on kaoottinen ja lähtö oli kello 7 arkiaamuna. Miten hyvin tämä mielikuva piti paikkansa vai saitteko juosta hiljaisia katuja?

Vastaus: Autoja on aina, mutta juoksulla oli hyvät liikenneohjaukset joka puolella. Ei tarvinnut pelätä tai eksyä. Tarkkana sai kyllä olla.

12. Mikä oli kisataktiikkasi? Juoksu fiilispohjalta, juoksu tarkkaa min/km-vauhtia noudattaen vai jokin muu, mikä?

Vastaus: Aina mennään, niin kauan kuin jalat vie eteenpäin. En katso kelloa/vauhtia yms. Kellon kytkin jumppatilaan. Missään kohtaa en tiennyt, että paljonko kello on. Jos raatoauto nappaisi kyytiin, niin se olisi siinä. Mutta muuten tarkoitus oli liikkua eteenpäin, niin kauan kunnes toisin sanottaisiin.

13. Olitteko päättäneet jonkinlaisesta yhteistyöstä suomalaisjuoksijoiden kesken - ainakin CP4:lle (19,5 km) tulit kolmen muun suomalaisen kanssa hyvin samaan aikaan?

Vastaus: Ei oltu päätetty. Lähdettiin liikkeelle samasta kohdasta ja silloin vauhti näytti olevan samanlaista kaikilla, vaikka ei sovittu mistään. Siellä oli kuunneltava vain omaa kroppaa ja mentävä sen kanssa.

14. Ensimmäinen maraton aikaan 4:09. Joku voisi sanoa, että aika vauhdikas alku, sillä matkaa maaliin oli tuon jälkeen vielä yli 200 km. Mitä olet itse mieltä? Oliko aloitus kovempi, kuin olit suunnitellut vai sopiva vai peräti liian hidas? 4:45 ajassa paikalle kurvasi raatobussi.

Vastaus: Liian kovaa ei voinut mennä tai matka loppuisi lyhyeen. Maraton ja 81 km täytyisi edetä sopivasti, jotta pääsisi jatkamaan. Näiden etappien jälkeen aikaa oli enemmän käytössä.

 

Anulla 42 km takana. Vain runsaat 200 km jäljellä ja hellettä piisaa. Kuva Virpi Virtanen.

 

15. Kuinka paljon ehdit nauttia maisemista, sillä kisan alkupuolella meri oli pitkään juoksijoiden vasemmalla puolella?

Vastaus:  Kyllä siinä ehti katsella kaiken näköistä. Kohta, missä meri näkyi, oli paras, sitä tosin oli pieni osa verrattuna muuhun. Myös vuoristomaisemat olivat huikeat ja niitähän riitti. Mentiin ylös, alas, ylös, alas...

 

Vielä menee hyvin:

 

16. Ensimmäinen isompi huoltopiste CP oli Korintin kanavan kohdalla 80 km:ssa. Sinne oli saavuttava 9:30 ajassa ja tulit sinne 42 minuuttia etuajassa (8:48). Mitkä olivat fiiikset, 1/3 kisasta oli takana?

Vastaus: En tosiaan katsonut kelloa, enkä halunnut kuulla ajasta, niin kuin en koskaan muutenkaan. Jos raatoauto ei ottaisi kyytiin siinä, niin hyvä eli eteenpäin.

17. Korintin jälkeen alkoi pikkuhiljaa kipuaminen kohti Nemeaa. Satasen täytyttyä nousua tuli yli 300 metriä runsaan 20 km:n aikana. Mikä oli olotilasi silloin? Ja jos kuvailisit nousujen jyrkkyyttä pahimmillaan - vaikka Mustavuoreen verrattuna - loivempaa, samanlaista vai hurjempaa?

Vastaus: Mäet oli ja niitä oli, en pysty kuvailemaan niitä, ne täytyy kokea.

18. Nemeassa - 124 kilometrissä - kisa oli puolivälissä ja Virpillä oli lupa huoltaa sinua. Olit ollut silloin matkalla 15:06 (kello 22:06) ja turvavälisi raatobussiin oli 54 minuuttia. Mitä Ossberg ajatteli silloin? Tämähän menee hyvin? Ai, että raatobussi on lähellä? Koska tämä juoksu alkaa? Vai oliko niin väsy, että ajatus ei kulkenut?

Vastaus: Ihme kyllä kellonajasta tai muustakaan ajasta en tiennyt. Tiesin vain, että kun pimeys tulisi, niin piti laittaa valo ja heijastimet näkyviin. Koko matkalla ei tullut kuoppakohtia väsymyksen suhteen. En ottanut yhtäkään kofeiinitablettia, kerran aamulla muutaman hörpyn kahvia kylmyyteen.

19. Nemean jälkeen oli jonkun verran laskua? Miten hyvin pystyit juoksemaan alamäkiä?

Vastaus: Alamäet olivat pitkiä ja sen verran jaloille ottavia, että ajattelin juoksevani hetken ja sen jälkeen kävelen pidemmän tovin, jotta lihakset ja polvet saavat armoa.

20. Nemean jälkeen ja jo ennenkin ilta alkoi pimenemään ja viilenemään? Miten varustauduit muuttuviin olosuhteisiin?

Vastaus: Koko yö oli lämmin ja ihana eli pienillä mentiin. Loppuyöstä / aamuyöstä oli ennen auringonnousua tosi kylmä kohta, jolloin piti kaivaa takki päälle ja hanskat käteen joksikin aikaa. Pitkät housut oli repussa ja pipo, mutta niitä en tarvinnut.

 

Matka etenee, mutta jaxaajaxaa:

 

21. Sorvassa juostiin yhtä aikaa Sorvathlonia. Kävivätkö ajatuksesi välillä Sorvan reitillä ja mitä mietit silloin?

Vastaus:  Mietin Sorvan juoksijoita paljon ja se antoi niin paljon voimaa etenemiseeni, etten pysty edes kertomaan. Mietin ketkähän nyt juoksee kanssani? Miten voi olla noin ihania ihmisiä? Mistä ovatkin keksineet (Kaj) ja mitä, mitä, mitä? IHANAA!!! KIITOS! KUULETTEKO MUA!

22. Lyrkiasta (148 km) alkoi hurja nousu. Nousua 800 metriä 13 kilometrin matkalla. Miten luonnehtisit tuota pätkää - silloinhan oli kaiken lisäksi yö? Tuliko iskää ikävä?

Vastaus: Se mitä eteen tulee, se tulee. Eteenpäin.

23. CP47 (159,5 km) oli juuri ennen vuoren huippua ja aikasi siellä oli 21:06 (aamuyö kello 4) - etumatka raatonysseen hiukan yli tunti. Tästähän oli ”enää” vajaa 90 km maaliin ja pahin edessä - tuntuiko myös siltä?

Vastaus:  Vuoren huipulta laskeutuminen oli hidasta ja vaikeaa, jyrkkää, liukasta, paljon irtokiviä jalkojen alla ja meinasin kaatua muutaman kerran. Odotin vain, että olisin alhaalla joskus ja ilman vammoja. Sen jälkeen mukavammin eteenpäin.

24. Tässä vaiheessa seitsemästä kisaan lähteneestä suomalaisesta kolmelta kisa oli jäänyt kesken. Miten hyvin olit selvillä muiden suomalaisten tilanteesta?

Vastaus: En ollut ihan kartalla. Sen tiesin, että Teija ja joku miehistä oli keskeyttänyt. 

25. Zevgolation (186 km) jälkeen alkoi vielä viimeinen nousu. Miltä tämä tuntui edellisiin nousuihin verrattuna?

Vastaus:  Kaikki mäet olivat kovia.

 

195 km takana ja aina vaan jaksaa hymyilyttää. Kuva Virpi Virtanen.

 

Kreikka on kiva maa vai?

 

26. Alea-Tegea ja 195 km ajassa 26:51 (kello 9:51). Hyvää raatobussiin 1:20 eli etumatka oli kasvanut. Miten varma olit tässä vaiheessa, että Ossberg muuten suutelee vielä tänään patsaan varvasta?

Vastaus: En tiennyt ajasta mitään, enkä ollut varma mistään. Sitten, kun olisin maalissa, kaikki olisi selvää. Tässä vaiheessa tarina ei ollut lähelläkään loppuaan. Olin myös päättänyt, että en suutele varvasta. Kosken vain sitä ja kerron, että se oli siinä, jos maaliin pääsisin.

 

27. Tämän jälkeen ohitit jossakin vaiheessa maanaisesi Milla Vierimaan. Mitä kaksi väsynyttä juoksijaa juttelee sellaisessa tilanteessa?

Vastaus: Sanat "moi" ja "tsemiä". Sen lisäksi peukun näytöt.

 

28. Viimeinen isompi CP (226,7 km) oli noin 20 km ennen maalia. Siinä vaiheessa olit ulkoillut kreikkalaisissa maisemissa jo melkein 32 tuntia. Miten luonnehtisit jälkikäteen väsymyksen tasoasi asteikolla 1-5, jossa 5 merkitsee äärimmäistä väsymystä.

Vastaus: Siis ihme kyllä, en ollut sillä tavoin väsynyt, mikä oli uusi ihmeellinen tila. Väsymyksen tila oli 1, mutta lopussa kuitenkin 5 eli ääretön. Tiesin, että kun maaliin pääsisi, niin sänky ja ruoka kutsuisivat.

 

29. Olisit pian maalissa. Koitko kisassa pelon hetkiä, siellä sentään juostaan paikoitellen vilkkaan liikenteen seassa?

Vastaus: En osannut pelätä, oli turvallinen olo koko ajan.

30. Maaliin tuloasi seurasi moni tiimiläinenkin liveseurannan kautta. Et jäänyt pidemmäksi aikaa patsaalle, vaan lähdit siitä nopeasti parin saattajan kanssa. Mitä meiltä muilta jäi näkemättä maaliin tulosi jälkeen?

Vastaus: Alkoi hiukan pyörryttämään ja oksensin nestettä vaivaiset puoli kahvikuppia. Sen jälkeen halusin isommalle asialle (vatsa oli sekaisin), jotta pystyisin kävelemään hotellille Virpin johdolla. Hotellille päästyä pyysin Virpin hakemaan täytetyn supersämpylän, kyroksen (kreikkalainen pitaleipä) ja juotavaa, jotta saisin sormien kramppauksen pois ja lähtihän se. Olin nimittäin puristanut pulloa koko matkan vasemmalla kädellä, kun en osannut sitä oikealla kädellä tehdä, joten krampit sormissa juoksun jälkeen johtuivat siitä. Muuten ei krampannut mistään - ihme kyllä.

Anu ei pitkään viipynyt patsaalla, mutta kuitenkin niin kauan, että pakolliset kuvat tuli otettua. Kuva Virpi Virtanen.

 

Loppurutistuskysymykset:

31. Nyt kun tiedät mitä kisasta selviytyminen vaatii, niin mitä tekisit toisin?

Vastaus: En tekisi mitään toisin.

 

32. Nähdäänkö Anu vielä uudelleen Spartathlonin lähtöviivalla?

Vastaus: Ei nähdä. Se oli sen pituinen se. Lähdin periaatteella, että kerran osallistun Spartathloniin - meni läpi tai ei. 

 

33. Omilla jaloillasi taivalsit huikeat 246,8 km haastavissa olosuhteissa, mutta miten luonnehtisit tutun huoltajan Virpin merkitystä suorituksessa?

Vastaus: Tottakai huoltajalla oli merkitystä ja puhelimella saatoin soittaa esimerkiksi, kun halusin purkaa tuskaista kuumuuden piinaamaa olotilaani. Soitin myös ja pyysin kauniisti kylmää juotavaa, jos jotain kioskia yms olisi lähellä seuraavaa huoltoa 81 km:n kohdalla. Lisäksi ystävän mukana olo toi turvallisuuden tunteen.Virpillä oli omat haasteensa joista tuli selviytyä auton kanssa. Mutta itse täytyi kuitenkin edetä reitillä, sillä sitä ei kukaan pystyisi tekemään toisen puolesta. Samalla juoksijan pitää itse ratkoa mahdollisia eteen tulevia tilanteita omassa päässään. Täytyy siis tuntea itsensä hyvin, kun lähtee kohti isompia koitoksia.

 

34. Mikä on seuraava suuri juoksu-unelmasi?

Vastaus: En ole vielä miettinyt mitään.

35. Kisa oli huikean pitkä ja sen aikana tapahtui varmasti asioita, joita en osannut kysyä. Mitä haluaisit vielä nostaa esiin kokemuksestasi?

Vastaus: Kuumuus on kivaa. Mutta sitten, kun sitä juoksee puolitoista päivää kuumuudessa, ja kun on palanut jo joka puolelta (lisäksi kun olo tuntuu kiehuvan sisäisestikin), niin se lämpötila ei tunnu enää ollenkaan kivalta.

 

Bonuskysymys:

36. Kuukausi on kulunut kisasta. Oletko jo täysin palautunut kisan rasituksista?

Vastaus: Ajattelisin, että jos helmi- maaliskuulla olisi toipunut, niin hyvä.
 

Kysymykset Anu Ossbergille asetteli Kaj Koivumäki

Mirvan ensimmäinen maaliviivan ylitys maratonilla

Raportti ensimmäisestä loppuun asti lyllerretystä maratonista Skotlannissa

Anu sai houkuteltua minut alkuvuodesta ilmoittautumaan Loch Nessin maralle. Silloin näytti mahdolliselta jopa harjoitella sille mutta tällä kertaa toisin kävi (insert 3 yleisintä tekosyytä). Heräsin reilua kuukautta ennen matkaa siihen, että treenatakin ehkä täytyisi ja googlasin ”5 viikossa sohvaperunasta maratoonariksi”. Tulokset olivat hämmästyttävän vähäisiä! Totesin että vaihtoehtoni olivat joko sairastua sopivasti kisapäiväksi tai tyytyä kävelemään tuo matka. Emmin ja pelkäsin kisaa aina siihen asti kunnes pääsin kisabussiin. Onnekseni istuin Mian viereen, joka myöskin oli lähdössä suorittamaan ensimmäistä maratoniaan. Kuinka ihanaa olikaan hyperventiloida jonkun toisen seurassa! Loppujen lopuksi meitä lähti 5 naista kisaan rinnatusten lähes yhtä lennokkain tavoittein: päästä perille. 

Perille mennään, makso mitä makso!

Ensimmäinen jäi joukosta Mariia seisomaan tuskastuttavan pitkään vessajonoon. Toisena irtosi joukosta Johanna oman flownsa perään. Me jatkoimme Miian ja Arjan kanssa taktiikka kävellään ylämäet, hölkätään kun muistetaan. 8 mailin kohdalla tuli tunne, että saattaisi sitä hieman pidempiäkin pätkiä hölkytellä. Kiitin naisia seurasta ja laitoin kuulokkeista Alexi Laihon lauleskelemaan tunnelmallista musiikkia ja lähdin yksin eteenpäin. Back up plääninä oli, että jos uuvahdan niin en kuitenkaan luovuta vaan jään tien sivuun odottamaan Arja ja Miiaa. Matka meni kuitenkin yllättävän mukavasti, jollakin tapaa minun aivoilleni sopi paremmin se että mentiin 26 mailia eikä 42 kilometriä, matka oli paljon lyhyempi (enää 8, enää 7 ja sitä rataa). Matkan varrella oli paikallisia, jotka tarjosivat nallekarkkeja, keksiä ja pullaa (sen järkyttävän ison ylämäen puolessa välissä) mikä oli tervetullutta, kun järjestäjä ei tarjonnut kuin nestemäisiä virtalähteitä. Mietin kyllä pullan palasta mutustellessani, että näin ne kaikki brittidekkarit alkavat kun mystisesti löytyy kuolleita maratoonareita eli hotelleista pitkin Invernessiä 😊

Viimeksi maratonia yrittäessäni noin 5 vuotta sitten matka tyssäsi 31,65 kilometrin kohdalle, nyt oli olotila siinä kohtaa vielä sangen hyvä. Jalkapohjat olivat hellät mutta mitään sanottavampaa tuntemusta ei ollut ja voimiakin oli vielä jäljellä. Viimeisen kilometrin kohdalla tajusin, että jumalaare, tää taitaa mennä läpi enkä enää oikein rekisteröinyt ulkomaailmaa vaan keskityin etsimään tiestä Hokan mainostekstejä, jotka siinä aamulla olin nähnyt. Niitä ei koskaan tullut vaan eteen tuli maaliviiva, jonka nähdessä jaksoin ottaa jopa loppukirin. Fiilis oli mahtava kun tajusin että olin tehnyt sen. En juossut maratonia mutta olin edennyt maratonin mittaisen matkan, joten ehkäpä joskus saattaisin vielä kyetä myös hölkkäämään sen. Tämä oli ensimmäinen reissuni Team Raholan seurassa mutta toivottavasti ei viimeinen. Porukkaan oli helppo sujahtaa mukaan ja tsemppiä ja tukea sai kun sitä tarvitsi. Kiitos Team Rahola ja eritoten Anu, Miia ja kämppäkaveri Elina!

Maalissa metallia suu täynnä.

 Mirva

Tuplamaraton Salossa

Salon reissun suunnittelu alkoi heti, kun kuulin ettei Wihaa järjestetä. Oli tarkoitus juosta Wihalla 2 maratonia samana päivänä. Joillain lenkillä ehdotin Eerikalle, jos lähdettäisiin Andimaratonille ja juostaisiin maraton peräkkäisinä päivinä. Eerikaa ei tarvinnut ylipuhua, suostui heti lähtemään tuplalle... 🤣
Sitten seuraavaksi matkaan lyöttäytyi Iida ja Niko. Helppoja suostuteltavia hekin...
Lähdimme matkaan perjantaina kuuden jälkeen illalla. Saavuimme majapaikkaan yhdeksän jälkeen. Nopea kaupassa käynti ja sitten paikalliselle Pizzamestareille syömään.

Lauantaina herätys seitsemän jälkeen ja sitten Shellille aamupalalle. Aamiaisen jälkeen hotellille valmistautumaan maratonille.
Maratonin startti oli klo 10. Saavuimme lähtöpaikalle kahtakymmentä vaille. Siinä arvottiin, että lähdetäänkö Teamitakilla, vai sadetakilla matkaan. Joku muu teki päätöksemme helpoksi, alkoi satamaan kaatamalla...

Matka taittui mukavasti niitä näitä jutellen. Isompia ongelmia ei kenelläkään ollut, jos pois suljetaan Nikon kiukutteleva pohje. Se kuulemma vaivasi jo talkoo Pirkassa.
Andillä juostaan seuraavasti: 137,4 m + (2 x 2083,5 m) + (6 x6315,1 m). Juoksimme lyhyet kierrokset alkuun. Kolmen pidemmän kierroksen jälkeen aloimme kävellä ylämäkiä, jotta voimia jäisi vielä sunnuntaille. Viimeisellä kierroksella Iida ja Niko ottivat pienen irtioton ja saapuivat n. 5min. minua ja Eerikaa aikaisemmin maaliin. Tästä hyvästä he saivat lisänimet: Nopee ja Sairaan Nopee... 🤣 Kaikkien ajat painuivat yli viiden tunnin.

   

Molempien marojen ennen ja jälkeen kuvat. vasemmalla lauantai ja oikealla sunnuntai. Kuten kuvista näkyy, niin hauskaa oli! Oikeasta alareunasta puuttuu Niko kramppien takia, tuli maaliin myöhemmin...

Maratonin jälkeen kuivaa vaatetta ylle ja sitten suuntasimme Vuohensaareen uimaan. Minä ja Niko kävimme meressä pulahtamassa, Eerika ja Iida päättivät jättää uinnin väliin... Sitten hotellille suihkuun.
Illalla menimme Salon keskustaan Kotipizzaan syömään. Vatsat täynnä saavuimme takaisin majapaikkaan. Hotellin yhteydessä oli keilahalli, johon päätimme mennä palauttaville...
Vähän kahdeksan jälkeen menimme huoneisiin valmistautumaan sunnuntain urakkaa varten. Halusimme saada kunnon yöunet ennen toista maratonia...

Sunnuntaina söimme hotellilla aamiaisen. Aamupalan jälkeen huoneeseen pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan päivän koitokseen. Sitten suuntasimme kohti lähtöpaikkaa.
Sunnuntaina oli poutaa aamulla, joten Teamitakilla lähdettiin liikenteeseen.

Jalat oli kaikilla yllättävän hyvässä kunnossa eilisen jäljiltä. Lähdimme matkaan rauhallisesti ja samanlainen läppä lensi, kuin lauantainakin. Päätimme vaihteen vuoksi aloittaa pitkillä kierroksilla ja jättää lyhyet maran loppuun.
Kolme kierrosta meni yllättävän nopeasti ja ilman pahempia ongelmia. Seuraaville pitkille kierroksille vaihdoimme juoksusuuntaa.

Toiseksi viimeisellä pitkällä kierroksella Nikon pohje alkoi vaivaan pahemmin, jalka kramppaili ja Niko jäi meistä. Juoksimme kolmistaan aina viimeistä edeltävälle lyhyelle kierrokselle, kun päätimme Eerikan kanssa kävellä pienen ylämäen. Iida jatkoi juoksua. Viimeinen 2km juostiin Eerikan kanssa ja kamppailtiin aikamoisen väsymyksen kanssa.

Maaliin päästiin viimein. Iida odotti jo meitä maalissa. Juoksun jälkeen menimme suihkuun ja sitten nauttimaan Andin tarjoilusta: Leipää, munkkia, palautusjuomaa, kahvia ja mehua.
Siellä odottelimme Nikoa maaliin, krampit olivat hidastaneet aikalailla Nikon menoa, mutta hieno taistelu maaliin!
Sitten alkoi kotimatka. Lähdimme n. klo 16.15 matkaan, yhden pysähdyksen taktiikalla, olimme kaikki kotona ennen kahdeksaa illalla.

   

Andimaratonin tulokset su ja la.

   

                                       

Eerikan laatima ristikko meidän viikonlopusta.

Oli aivan mahtava viikonloppu hyvässä seurassa! Kiitos kaikille! Ehkä tästä tulee jonkinlainen perinne? 😆

Kiitos Andille järjestelyistä!

Teksti: Marko Silvennoinen
Kuvat: Eerika Hedin

Loch Ness reissulta kuvia

Tästä linkistä pääset A&M:n ottamiin kuviin Loch Nessin matkalta. Kuvia saa käyttää omiin tarpeisiinsa. Loch Ness kuvat A&M