Teamin pikkujoulut 24.11. kohta ovella!!

Ennen pippaloita taas perinteinen 3 h:n spinningrykäisy (5,-/pää). Varaa paikkasi Anulta spinningiin klo 13.30-16.30, paikkoja rajoitettu määrä, nopeet syö hitaat joten pidähän puolesi.
Itse juhlapaikkana taas hyvä tuttu Ruby&Fellas klo 19.00. Seisova pöytä/omakustannus 25,-, maksetaan paikan päällä. Muista (vapaaehtoinen) pikkujoululahja mukaan, max. 5,-. Ilmoittaudu Anulle ja kerrohan myös mahdolliset ruoka-aineallergiat. Kaikki mukaan!

MENYYYY 😋:

Raikasta vihersalaattia ja granaattiomenaa (L, G)

Marinoituja kasviksia ja tzatsikia (L, G)

Mozzarella-pestopastasalaattia

----

Paahdettua perunaa ja batattia (L, G)

Lohta ja sitruunasmetanaa (L, G)

Punaviinissä haudutettua timjamibroileria (L, G)

----

Talon leipää ja levitettä (L)

----

Suklaakakkua, valkosuklaamoussea ja tuoreita marjoja

Harrin 50-vuotissynttärijuoksu 27.10.

Joten kaikki kynnelle kykenevät lähtekääpä kipittelemään Harrin 50-vuotissynttärijuoksua lauantaisena syysaamuna klo 10 (ei poikkeuksia). Taas olisi tarjolla kaikki ihanat matkat 10 km, 30 km, 1/2-maraton, maraton ja 50 km. Lähtö Riihitie 3, 37120 Nokia. Maksu paikan päällä käteisellä 10 euroa. Ilmoittautumiset Anulle 040 828 5700 tai anu.ossberg@gmail.com, tai Markukselle 050 548 7661 tai ilva.markus@gmail.com.

Tervetuloa mukaan!

Harri kepein askelin eräänä kesäpäivänä.

Tipaton ja herkuton

Kati Nynäs voitti tipattoman ja herkuttoman arvonnan 90€ lahjakortin XXL:ään , valkosuklaapiparkakkusuklaata ja Karvis kortin, isosti onnea, olet sitkeä.👌

Ylös ja alas Lidingössä

Väsyttää ja ajatus ei kulje enää yhtä rivakasti, kuin pari tuntia takaperin. Maaliin on kuitenkin enää vain 6 km ja alan pohtia, että olisinko mahdollisesti jo ohittanut Lidingöloppetin kuuluisimman nousun, legendaarisen Abborrbackenin. Tuosta ylämäestä kohkaavat nimittäin kaikki, jotka ovat juosseet maailman suurimmassa maastojuoksutapahtumassa eli Lidingöloppetissa. Se on paikallinen murhamäki, joka pakottaa useat 30 km:n kuninkuusmatkalle osallistujat vaihtamaan juoksuaskeleet kävelyyn. Viimeiset pari kilometriäni 20 km:n jälkeen ovat olleet monen peräkkäisen ja vaativan ylämäen värittämiä, joten ehkä joku niistä oli se Abborrbacken. Se sopisi minulle oikeastaan ihan hyvin, sillä ensimmäiset 24 km alkavat painamaan kintuissa. 

Reipas alku kylki kyljessä 

Ensimmäisen vitosen olen juossut melko reippaasti (5:33, 5:34, 5:41, 5:36 ja 5:42) eli olen ollut aikataulussa huomioiden tavoitteeni alittaa kolme tuntia. Vauhtiini on vaikuttanut se tuttu tunne, kun olet yksi monista suuressa juoksujuhlassa ja ilmassa väreilee saman henkisten ihmisten kanssa koettu odotus ja innostus. Ja kun pistooli on paukahtanut, niin juoksijoiden massa on kirmannut vihreille lidingöläisniityille kuin lehmälauma keväällä – minä muiden joukossa. Täynnä intoa ja energiaa. Osittain reipas aloitus on johtunut myös siitä, että alun pelto-osuuden jälkeen, kun reitti on muuttunut kapeaksi, niin juoksijoiden virta on vain vienyt mukanaan. Siinä ei ole oikein pystynyt hidastamaan – tosin ei myöskään kiihdyttämäänkään. Koko kisan ajan etäisyys kanssakilpailijoihin on useimmiten todella pieni ja saan sekä annan usean tahattoman kyynärpääiskun. Mutta kukaan ei näytä hermostuvan, pyytelemme puolin ja toisin anteeksi. Useimmissa paikoissa kaksi mahtuu juoksemaan rinnatusten, mutta kolmannen ilmaantuessa paikalle käy jo ahtaaksi. 

Ei niin kiire, ettei kuvaajalle ehtisi moikkaamaan.

Kuudes kilometri on alamäkivoittoinen ja sisältää yhden hurjan alamäen, joten vauhdiksi tulee 5:17 (nousua tällä kilometrillä vain 8 m). Sen jälkeen päätän hiukan hidastaa (5:52, 5:28, 5:38 ja 5:46) ja jättää voimia erityisesti viimeiselle kympille, jonka reittiprofiili on alkua vaativampi. Myöhemmin totean, että vitosen ja kympin välillä sijoitukseni on heikentynyt jonkun verran eli monet kanssakisaajistani ovat käyttäneet päinvastaista taktiikkaa eli pistäneet pökköä pesään helpoilla osuuksilla. Ja kilpakavereita riittää, sillä koko matkan taivallan useiden kymmenien juoksijoiden joukossa. Huoltopisteiden jälkeen samaa vauhtia etenevän joukon koostumus vaihtuu, mutta tahti pysyy silti melko samana. 

Hetken huumaa alamäkikunkkuna 

Kympin jälkeen minä ja muut saamme pientä esimakua tulevasta (km 5:56 – nousua 27 m), mutta pitkältä tuntuvan nousun jälkeen reitti tasoittuu uudelleen ja muuttuu ajoittain jopa alamäkivoittoisemmaksi. Laskuissa löydän itsestäni uuden juoksijaominaisuuden mistä en ole aikaisemmin ollut tietoinen. Alamäet otan nimittäin vauhdikkaasti ja teen läjäpäin, uhkarohkeitakin ohituksia kapealla reitillä – hetkittäin muistutan tiimin Ferrari-miestä Juhania. Mutta vain hetkittäin. Km-aikani ennen viimeistä kymppiä seilaavat 5:32–5:58 välillä eli loppumatkalla riittää, kun juoksen n. 6 min/km -vauhtia päästäkseni tavoitteeseeni. Nautin viimeisen sortsien taskuihin kätkemistäni geeleistä (mukana 2 geeliä). Minä olen valmis – mutta onko Lidingön loppupätkä valmis kohtaamaan minut? 

Jälleen yksi nousu takana.

Abborrbacken – pitkä ja piinaava 

Toiveuneni – että olisin huomaamatta jo selvittänyt Abborrbackenin – murskaantuu kuitenkin nopeasti. Reitin vieressä tapittaa punainen kyltti valkoisilla kirjaimilla: Abborrbacken 200 m. Seuraava kyltti tulee vastaan nopeasti ja ilmoittaa, että nyt etäisyys mäen alkuun on vieläkin lyhyempi. Nousu alkaa tiukalla 90 asteen käännöksellä, joten kun vilkaisen nopeasti vasemmalle yläviistoon, näen pitkän jonon kilpailijoita. Mutta huolestuttavaa on se, että lähes kaikki heistä tuntuvat kävelevän. ”No voi p…kele – ei tänne kävelemään olla tultu, ajattelen”. Olen kesän jälkeen vähintään kerran viikossa käynyt Kaupissa hinkkaamassa ylä- ja alamäkiä, joten nyt on aika lunastaa aikaisemmin tehdyn työn tulokset. 

Kieltäydyn siis kävelemästä ja valitsen vasemman kaistan. Ylämäkeen liikkumiseni muistuttaa vain kaukaisesti juoksemista, mutta etenen kuitenkin nopeammin kuin kävelijät, joten ohituksia tulee tuhka tiheään. Sykkeeni nousee lähelle 180. Vauhti – jos sitä siksi voi enää kutsua – on kuitenkin sitä luokkaa, että en tule itse ohitetuksi kertaakaan. Abborrbacken tuntuu kuitenkin jatkuvan ja jatkuvan – itse asiassa sen pituus on 550 metriä ja tällä välillä sen yhteenlaskettu nousumäärä on 50 metriä. Mutta lopulta mäki on selätetty. Mäen harjalla – kuten useimmilla reitin varrella – odottaa sydäniskuri. Täällä järjestäjät tuntuvat varautuvan kaikkeen. Mitä tulee nousuihin, niin vertailuksi todettakoon, että Sorvan juoksun kympillä nousua on yhteensä n. 68 metriä. 21–26 km välillä aikani ovat 5:37–6:13. 

Geelit loppu, onneksi on vielä sisua 

Ikävä kyllä Abborrbackenin jälkeen odottaa vielä uusi haaste ennen maalia, sillä Karins Backe (nousua 40 m) on lähes samaa luokkaa. Mäen alla on viimeinen juomapiste, mutta vaikka aikaisemmin olen pysähtynyt lähes kaikilla juomapisteillä 5 km:n välein, niin tämän jätän väliin. Nyt ei ole aikaa pysähtyä syömään kanelipullia tai kookospalloja – nyt on aika kesyttää viimeinen ylämäki. Karins Backe näyttää olevan toisinto edellisestä koetuksesta. Hiljainen ja uupunut juoksijajoukko kävelee reitin oikeassa reunassa. Minä lyhennän askeltani, ja siirryn tikittämään uudelleen vasemmalle eli ohituskaistalle. Ylämäessä on myös katsojia kannustamassa, ja joku näyttää innostuvan hurjasti surkeasta taaperruksestani. Tiimin paidan hihassa näkyvä Suomen lippu saa hänet innostumaan: ”Heja, finsk Sisu”! Vaivoin jaksan näyttää peukkua. Mäen laella alkaa tuntumaan siltä, että nyt viimeisiin alamäkiin ei löydy enää samanlaista vauhtijuoksua, vaikka matkaa on jäljellä vain runsas kilometri. Takareisiäni kiristää ja sitä en ole ennen kokenut. Mahdollinen kramppi sotkisi lopun, sillä vauhtini on kuitenkin ollut sen verran hyvää, että minulla on mahdollisuudet alittaa jopa 2:54. 

Tulossa maalisuoralle – taistelu kanelipullista voi alkaa.

Vihdoin maalialue häämöttää edessä. Se on kuten lähtökin, vihreillä niityillä. Musiikki pauhaa ja yleisö kannustaa. Yritän löytää vielä yhden ylimääräisen vaihteen. Lopulta alitan 2:54 yhdeksän sekunnin marginaalilla. Maalissa tunnen oloni väsyneeksi, mutta pienen sääriin nojailun jälkeen lähden tyytyväisenä kanelipullajahtiin, sillä onhan tämä päivä Herkuttoman ja tipattoman Jokeripäivä. 

Lidingöloppetissa kanelipullia syömässä kävi Kaj Koivumäki 

Lidingöloppet Tukholman kupeessa, on maailman suurin maastojuoksutapahtuma. Lidingö numeroina: 

• Eri pituisia juoksumatkoja syyskuun viimeisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 
• Tänä vuonna kilpailu järjestettiin 54. kerran 
• Kuninkuusmatka 30,25 km, muut matkat 15 km, 10 km, 8 km, 6 km, 4 km, 3 km, 2 km ja 1,7 km (lyhyemmät matkat sauvakävelijöille, lapsille ja pyörätuolilla liikkuville) 
• 30 km:llä 11 eri lähtöryhmää 
• 30 km:llä nousua yht. 466 m (oman kelloni mukaan), mutta verkossa nousumääräksi kerrotaan 500–550 m 
• Viime vuonna naisten keskiaika 30 km:llä 3:25:12 ja miesten 3:05:12 
• Huoltopisteitä n. 5 km välein 
• Vettä kuluu viikonlopun aikana 65 500 litraa ja urheilujuomaa 37 000 litraa 
• Banaaneja vastaavasti 25 000 kpl ja kanelipullia 67 000 kpl 
• Bajamajoja 380 kpl 
• Miljoonas juoksija tuli maaliin tänä vuonna 
• Ilmoittautuneita juoksijoita tänä vuonna 35 795 

M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018 - Maratonseisojasta maratoonariksi

Oli vuosi 2014 ja olin mukana Team Raholan maratonmatkalla Espanjan Valenciassa. Osallistuin Valencia retkeen aikeenani ”maratonseisoa” tuo kuuma ja kostea maraton. Veljeni juoksi maratoneja tiuhaan tahtiin ja päädyin Sepin kanssa tuonne reissuun ikään kuin lomamatkalle. Tiimin porukka oli mukavaa ja ottivat uudet maratonseisojat todella hyvin vastaan. Juoksun jälkeisessä illanpidossa minulta udeltiin milloin minä juoksen ensimmäisen maratonini, kun nyt kerran tiedän mistä tässä oikeastaan on kyse. Lupasin rehvakkaasti, että juoksen ensimmäisen maratonini, kun veljeni Juhani juoksee hänen sadannen maratonin/ultran. Päätimme tuolloin, että juoksen tulevana kesänä ikään kuin veryttelyksi puolimaratonin Anun maratonilla kesäkuussa. Tuo puolikas juostiin sitten kuumana helteisenä päivänä Nokialla. Puoli maratonin jälkeen totesin, että ei ihan heti olisi tullut mieleeni juosta toista kierrosta putkeen, vaan pidän maratonjuoksijoita todella kovina tekijöinä.

Tuomas saapumassa puolimaratonin maaliin, Anun maratonilla 2015.

Lauantai 22.9.2018 asettui sitten 2018 talvella Juhanin suunnitelmassa juosta hänen sadannes maraton, ja sain myös tämän tapahtuman päivämäärän jo hyvissä ajoin kalenteriini, ikään kuin kovan maraton harjoitteluni päätepisteeksi ja kunnon mittaukseksi. Pitää myöntää näin jälkikäteen, että maratonin juoksemiseen on syytä valmistautua kunnolla, totuttaa kroppa pitkiin matkoihin ja sen tuomiin rasituksiin. Minä en valitettavasti tässä aivan onnistunut, vaan itse juoksuharjoittelu jäi melko ohueksi ”kauden” mittaan. Sain samaisella viikolla sitten Markukselta tekstiviestin, että hän oli ilmoittautumisia selatessa huomannut minun kohdallani virheen, sillä pakko rehellisesti myöntää, että ilmoittauduin virallisesti puolimaratonille ollessani ottaneeni huomioon oman peruskuntokauteni epäonnistumisen ja epäröineeni omaa kuntoani tuolle Sorvan vaativalle reitille. Tämä huumorilla varustettu huomautus jäi kuitenkin mieleeni.

Juhanin juhlajuoksun lähtö. Anu pitää puheen juhlan kunniaksi ja antaa juoksijoille ohjeita.

Lähdin matkaan klo 10.00 muiden matkassa, hienojen juhlapuheiden säestämänä, tavoitellen ehjää juoksua, olkoon se matka sitten vaikka vain 21 kilometriä. Juoksin ensimmäisen kympin todella rauhallisesti jutellen juoksijoiden kanssa ja välttäen liian kovaa alkuvauhtia. Ensimmäinen kymppi sujui melko kevyesti, huollossa otin hieman suolaa ja urheilujuomaa ja lähdin takaisin radalle hyvällä fiiliksellä. Toinen kymppi tuntui myös melko hyvältä ja noin 17 kilometrin kohdalla aloin miettiä, että jaksaisikohan sitä sittenkin juosta koko maratonin. Juoksukilometrien ja etenkin pitkien matkojen puute aiheutti ajatuksia totaali sippaamisesta matkan varrella, vaikka eihän se mitään haittaisi. Anun huudahdusta lainaten: ”Aikaa on, vaikka kontaten maaliin!” Pääsin puolikkaan huoltoon ja totesin itsekseni, että kyllähän se toinenkin kierros menee samalla kun kerran ensimmäinenkin kierros meni noinkin kevyesti. Lähdin jatkamaan matkaani.

Kolmas kierros alkoi näyttää mitä tuleman pitää, jalat alkoivat olemaan melko väsyneet, puhtaasti juoksukilometrien vähyys alkoi raa’asti osoittaa omaa maratonkuntoani ja jalkojen kipu puudutti lihakset. Tyttöystäväni oli minua kirittämässä tuossa kohtaa ja totesi, että ei ole varsin rennon näköistä eikä kevyttä juoksua mutta maaliin pääsen. Sain matkanvarrella kovaa kannustusta kanssajuoksijoilta ja fiilis oli melko hyvä. Vauhtini ei ollut kaksista, mutta päätin juosta tai ryömiä matkan maaliin, vaikka mikä tulisi. Etenkin ajoittainen kova vastatuuli hidasti etenemistä, mutta myötätuulessa juoksemisesta otin kaiken irti. Kuulin myöhemmin maraton veteraaneilta hyvän kuvauksen maratonin juoksemisesta maaliin, se onnistuisi, mikäli pää, vatsa ja jalat kestävät. Itselläni kaksi ensimmäistä kestivät hyvin eikä myöskään pahoja hiertymiä tai vastaavia ilmennyt missään kohtaan. Viimeiselle kierrokselle lähdin kovan tsempin kera ja sain loppumatkasta seuraa 50 kilometrin juoksijoista, Tiinasta sekä Jukasta. Heidän kanssaan viimeinen kääntö sujui rytmittäen juoksua ja kävelyä. Jalat olivat todella tönköt ja puutuneet pitkästä matkasta, mutta mieli oli korkealla, sillä kuitenkin matka oli tullut varsin hyvin ottaen huomioon lähtökohdat. Tullessani 40 kilometrin huoltoon seurakseni viimeiselle ”nyppäsylle” liittyi jo maratonin maaliin juossut Anu, joka omalla lähes 300 maratonin kokemuksella tuli nauttimaan minun viimeisestä kahdesta kilometristä, taidettiin siinä ottaa kuvakin omasta vaivalloisesta hölkästäni sekä suunnitella jo seuraavaa osallistumistani.

Tiina ja Jukka saattamassa Tuomasta 40km kohdalle.

Tuomas "nypäyksellä" 🏃💪

Juoksin maaliin endorfiinin virratessa, tuntui uskomattomalta ja upealta, että olin maalissa, vaikka aikaa ehti kulua juoksun aikana noin 6 tuntia. Aika ei kuitenkaan ollut tavoitteeni, vaan päästä maaliin maratonini minkä olin luvannut Juhanille sekä muille tiimin juoksijoille. Maalissa jalat ja koko muu kroppa tiesivät juosseensa. Maalissa sain onnittelut ja siirryin saunaan palauttelemaan pitkän matkan aikana tulleita jumeja. Saunassa juttu lensi todella kokeneiden maratoonareiden kanssa, jälkikäteen laskien siellä oli monia satoja maratoneja juosseita juoksijoita. Aloin ymmärtää paremmin tätä ”maratonkeräilyn syndroomaa”. Juokseminen, itsensä ylittäminen, kaikkensa antaminen luo niin huikean olotilan, että en ihmettele miksi niin moni tätä harrastaa intohimoisesti! Ei tarvitse olla iso vika, kun se on päässä, totesi 100+ Marathon Club Finlandin puheenjohtaja Timo Marjomäki löylyä heittäen ja onnitteli yksinkertaista maratoonaria. Pieni kipinä oli syttynyt myös itselle, että miksei joskus toistekin voisi lähteä juoksemaan maratonia ihan alusta lähtien ja parantamaan aikaani. Illalla menimme tiimin kanssa illallistamaan porukalla hyvässä fiiliksessä, itselläni illastaminen ja palauttavat drinkit jäivät ikään kuin puolikkaisiin, sillä matka uuvutti toden teolla tämän maratoonarin. Seuraavana aamuna olo oli todella hyvä, eikä yllätykseni jalatkaan tuntuneet aivan rikkinäisiltä.

Tuomas ensimmäisen maratoninsa maalissa!!!

Olen seurannut veljeni harrastusta sivusta monta vuotta ja nyt osaan vasta todella ymmärtää miten kova suoritus on juosta noin 5 vuoteen 100 maratonia. Iso kunnioitus tästä hänelle! Etenkin se vauhti, jolla Juhani maratonista toiseen matkan taittaa on uskomaton. Yritin pysyä Juhanin perässä ohituksensa yhteydessä, mutta en montaa metriä pystynyt häntä seuraamaan tutun Cooper-vauhdin ollessa yli 2600 metriä läpi hänen matkansa. Kova treeni, hyvät juoksijan ominaisuudet sekä uskomaton asenne tuottavat tulosta!

Iso kiitos järjestelyistä tiimille ja tsempeistä kaikille kanssajuoksijoille! Teillä on upea tiimi, jossa joukkuehenki on huikea ja tuottaa paljon hyvää oloa ja terveellistä aktiivista kuntoliikuntaa! Hyvää syksyä kaikille Tiimiläisille ja hyviä juoksulenkkejä vastedeskin!

Teksti: Tuomas Yli-Marttila

Kuvat: Team Rahola

LOCH NESS MARATON!!!

ILMO LOCH NESSILLE ON AUENNUT!!! NYT KANNATTAA LAITTAA ILMO SISÄÄN, KUN SAA VIELÄ HALVEMMALLA!!!

Anulle viestiä, kun olet ilmottautunut Loch Ness maratonille!!!

M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018

Kuvia

Kuvia 2

Lauantai 22.9.2018 alkoi Mauri 18-myrskyn jyllätessä Suomessa. Yö oli ollut myrskyinen ja vettä oli tullut runsaasti. Aamun koittaessa aivan pahin myrsky oli kuitenkin rauhoittunut ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Sorvassa juostiin nyt ensimmäistä kertaa sitten tammikuun, kun Anun ja Markuksen uuden kodin rakennusprojekti oli keskeyttänyt juoksut hetkeksi aikaa. Nyt oltiin kuitenkin rakennusprojektissa jo niin pitkällä, että päästiin jälleen juoksemaan. Matkoina tapahtumassa olivat tuttuun tapaan 10 kilometriä, puolimaraton, 30 kilometriä, maraton ja 50 kilometriä.

Itselläni edessä oli erittäin merkittävä virstanpylväs omalla juoksu-urallani, kun 100 maratonia/ultrajuoksua oli tulossa täyteen. Juoksuun oli odotettavissa ennakkoilmoittautumisten perusteella ennätysmäärä juoksijoita ja kannustajia ja mikä hienointa niin huomattavan paljon ensikertalaisia. Aamulla suuntasimme äidin ja isän kanssa Sorvaan tekemään viime hetken valmisteluja edessä olevaa tapahtumaa varten ja vastaanottamaan juoksijoita. Olin delegoinut juoksuun liittyvien tarjottavien hankinnat ja valmistelut pääasiassa äidilleni sekä Anulle ja Markukselle. Herkkutupa lisäksi valmisti tapahtumaa varten todella maistuvia täytekakkuja. Itse keskityin lähinnä itse juoksuun ja siihen liittyviin treeneihin sekä käytännön asioiden valmisteluihin. Tein myös jonkin verran tapahtumaan liittyvää markkinointia. Tapahtumassa oli juoksijoille ja kannustusjoukoille tarjolla mm. kakkua, piirakoita, makkaraa, sipsejä, irtokarkkeja, mehua, urheilujuomaa ja Coca-Colaa. 

Ensimmäisenä tapahtumapaikalle oli jo hieman ennen meitä saapunut Marjomäen Timo isänsä Maunon kanssa. Noin yhdeksän aikoihin paikalle alkoi saapua enemmänkin porukkaa ja ensimmäisten joukossa paikalle tuli kaverini Miikka, joka samalla toi vaimonsa Tainan ja hänen kollegansa Mirkan valmistamat kakut. Suuret kiitokset Tainalle ja Mirkalle. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi tulla paikalle enemmän ja enemmän. Erityisen hienoa oli saada paikalle paljon sukulaisia ja kavereita, joista kaikki eivät olleet vielä niin kokeneita konkareita juoksijoina. Osa juoksi ja toiset olivat kannustusjoukoissa mukana.

Juoksutapahtuma alkoi juhlavasti Anun puheella ja tässä yhteydessä Anu lahjoitti minulle lasisen muistomerkin, jonka ansaitsee juoksemalla tasasatasia Sorvassa täyteen. Anun puheen jälkeen Timo halusi puhua 100 Marathon Club Finland ry:n puheenjohtajan roolissa ja tässä yhteydessä pidettiin myös hiljainen hetki edellisellä viikolla menehtyneen Alf Granvikin muistoksi. 390 maratonia/ultramatkaa juossut Alf oli sitkeyden perikuva ja hänen jälkeensä jää yksi laajimmista valokuvakokoelmista, joita maratoneilla on otettu. Tilaisuuden päätteeksi Timo lahjoitti minulle Finnish 100+ Marathon Clubin uusille jäsenille annettavan omalla nimelläni varustetun t-paidan. Tämän jälkeen olikin aika hoitaa lähtömuodollisuudet kuntoon ja Anu antoi tuttuun tyylinsä starttikomennot. Kilpailun kaikkien matkojen lähdöt tapahtuivat samaan aikaan, klo 10:00. Matkaan lähti tällä kertaa 76 juoksijaa, joka on toiseksi suurin osallistujamäärä Juokse Sorvassa-tapahtuman historiassa. Anun ja Laineen Ollin juhlajuoksussa 10.5.2014 oli mukana 78 osallistujaa.   

Oma juoksuni lähti rullaamaan hyvin heti alusta alkaen. Olin päättänyt jäädä aluksi juoksemaan kärjen tuntumaan jonkun sopivan ryhmän kanssa. Honkalan Sami starttasi kympille ja lähti heti alusta painamaan hurjaa vauhtia kärjessä. Ajattelin, että tuo on liikaa maratonia ajatellen ja jatkoin sopivan rentoa vauhtia Lampisen Pekan ja Hirvosen Eetun kanssa. Ensimmäisen kilometrin lähestyessä Markus ja Tanja tulivat takaa ohi ja päätin lähteä heidän mukaansa. Markuksen ja Tanjan kanssa meno jatkui mukavan rentona ja oli kivaa, kun oli myös juttuseuraa matkalla. Välillä tosin tuli hieman vettä, mutta se ei liikaa haitannut ja toi vain sopivasti happea ilmaan. Tanja oli tällä kertaa mukana kympillä, joten hänen matkansa päättyi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tanjalla meni kymppiin 46:12 ja itse jäin hänestä pari sekuntia.

Markuksen kanssa jatkoimme jonkin aikaa toista kierrosta yhdessä, mutta jossain vaiheessa Markus kehotti kiristämään vauhtia, kun minulla näytti kulkevan hyvin. Vauhti sitten jonkin verran kiristyikin ensimmäisen kierroksen jälkeen ja ensimmäiseen puolikkaaseen kului aikaa noin 1:34. Koko matkan ajan sain hyvin voimaa muista juoksijoista, jotka jaksoivat tsempata ja itse myös pyrin kaikkia kannustamaan positiivisesti. Aurinkokin paistoi välillä juoksun aikana ja ilma alkoi olla lämpimämpi verrattuna aamun kylmyyteen. Geelejä meni pari tällä kertaa ja joka kierroksen tullessa täyteen kävin tallissa sisällä tankkaamassa. Lähtö/maalialueellakin oli mukavasti porukkaa ja heidän kannustuksensa piristi mukavasti. 

Juhani  etenee reitillä tutun vauhdikkaasti.

Viimeisillä 12 kilometrillä alkoi olla eteneminen hieman raskaampaa ja vauhti hieman hiipui. Tähän oli osasyynä voimakas vastatuuli, joka vei ajoittain voimia. Toisaalta Shellin suuntaan juostessa oli kyllä myötätuultakin välillä varsin mukavasti ja juoksu tuntui etenevän kuin itsestään. Viimeisen täyden kympin kierroksen muutamalla viimeisellä kilometrillä oli aika raskasta, kun kova vastatuuli vei voimia ja matkan rasitukset muutenkin alkoivat tuntua. Hienosti kuitenkin jaksoin tsempata, kun Tiina ja Jukka vielä siinä loppuvaiheessa kannustivat. Viimeiselle noin kahden kilometrin nypäykselle lähdinkin sitten Taimiston Niinan kirittämänä, kun hän lähti juoksemaan kotiinsa. Kääntöpaikalta tulin sitten yksin takaisin, mutta tässä vaiheessa meno tuntui aika kevyeltä ja upealta, kun tiesin 100. maratonin/ultran tulevan aivan pian täyteen. Maalissa olikin sitten vastassa iso joukko jo maaliin tulleita juoksijoita ja paikalle saapuneita katsojia. Aikani oli 3:13:56 ja se oli päivän nopein aika maratonilla.

Tässä vaiheessa tuntuu aivan uskomattomalta saavutukselta tuo 100 maratonin/ultramatkan rajapyykin saavuttaminen ja nyt on jälleen yksi merkittävä etappi elämässä takana. Erityisen hienoa oli tehdä se tiimin omalla kotiradalla ja sukulaisten, ystävien ja tuttujen ollessa vahvasti menossa mukana. Anulle totesin pian maaliintulon jälkeen, että suoritus ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Voin tämän nyt kuitenkin kuitata niin, että oli vain hieman tyhjä olo juoksun jälkeen ja en oikein sisäistänyt vielä tapahtunutta. Nyt kuitenkin alkaa vähitellen tajuta oman saavutuksen arvon ja merkittävyyden. Tämän eteen on tehty erittäin paljon töitä, sitä ei vie kukaan enää pois ja vastaavaan eivät aivan kykene.

Tässä vaiheessa voisi hieman paljastaa taustoja tämän 100 maratonin/ultran tavoitteen takaa. Eräällä tiimilenkillä Monosen Petri ehdotti, että yrittäisin juosta tuon määrän täyteen Suomen nuorimpana miehenä. Mietin tätä hieman tarkemmin ja totesin, että se voi mennä liian tiukaksi ja alle 30v. olisi sopiva tavoite. Alunperinhän olin Kuukauden raholalainen-haastattelussa sanonut yrittäväni juosta 100 maratonia/ultraa 20 vuodessa täyteen 5 maratonin/ultramatkan vuositahdilla. Suoritustahti siis hieman kiihtyi tästä alkuperäisestä suunnitelmasta. Ensimmäisen maratonini juoksin Tuusulanjärven Maratonilla 27.4.2013 ja aikani oli tuolloin 3:19:56. Tuolloin Anu juoksi 100. maratoninsa/ultramatkansa. 100 maratonin/ultran saavuttamiseen kului itseltäni aikaa 1975 päivää (5 vuotta, 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 5 päivää) ja määrä tuli vielä täyteen ennen kuin täytän 30 vuotta 4.10. Tähän mennessä suomalaisista nuorempana saman määrän ovat saavuttaneet ainoastaan Emmi Pasto ja Miikka Bäckström. Jatkossa aion mennä eteenpäin rennommalla asenteella, kisa kerrallaan. Juoksua ja monipuolisia liikuntaharrastuksia aion toki jatkaa. Ajan myötä varmasti tilastoihin kertyy lisää merkintöjä.

Kellontarkkaa työskentelyä.

Erityisen ylpeä olen kaikkien ensikertalaisten upeista suorituksista. Veljeni Tuomas starttasi kisaan puolimaratonille, mutta hän sai kuitenkin kaivettua itsestään sen verran paljon sisua, että juoksikin sitten maratonin. Tämä oli aivan upea veto ja samalla hän lunasti Markukselle Valenciassa 2014 antamansa lupauksen juosta ensimmäinen maraton minun 100. maratonilla/ultramatkalla. En voi kuin ihailla tuollaista asennetta ja päättäväisyyttä. Meno ei ollut ehkä kovin helppoa ja kevyttä loppuvaiheessa, mutta niin sieltä vain tultiin maaliin juoksua ja kävelyä yhdistäen. Tiina ja Jukka kokeneempina tsemppasivat ja neuvoivat Tuomasta loppumatkasta. Hienoa venymistä, kun takana oli vasta 1 puolimaraton aiemmin. Lisäksi nuorin veljeni Eero ja isäni juoksivat tapahtumassa upeasti 10 kilometriä. Ei ole kovin montaa perhettä, jossa on samana päivänä juostu 1. ja 100. maraton ja lisäksi kaksi ensimmäistä kympin kisaa. Lisäksi kolmea vaille kaikki serkkuni (6 kpl) olivat mukana 10:llä kilometrillä tai puolimaratonilla. Joka matkalla riitti ensikertalaisia ja kaikki olivat hyvällä asenteella liikkeellä ja etenivät itselleen sopivaa tahtia.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita. 100:n maratonin/ultran osalta suurimmat kiitokset menevät omille vanhemmilleni, jotka ovat tukeneet harrastustani sekä Anulle ja Markukselle, jotka ovat valtavan kokemuksensa turvin ohjanneet minua eteenpäin. Työkaverilleni Timolle erityiskiitokset upeista valokuvista, joita hän otti päivän aikana. Teemme kuvista lähiaikoina kuvagalleriaan nettiin. Teijalle kiitos Tapahtumaa varten suunnitelluista kylteistä ja kuvakollaaseista, jotka olivat aivan upeita. Teitte kaikki yhdessä juoksupäivästä ikimuistoisen. Oli myös mukavaa päättää juoksupäivä osan kanssa myöhemmin illalla ruokailuun ja tietovisaan Nokian Pepperissä. Sain myös erittäin hienoja lahjoja juhlajuoksun ja lähestyvien synttärien kunniaksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja seuraavaksi alan valmistautua lähestyvään Pirkan Hölkkään. Hyvää syksyn jatkoa kaikille!

Teksti ja kuvat: Juhani Yli-Marttila.

Kuvia 2: Timo Kananoja