Lähdimme sunnuntaina aamulla noin kello 4.40 aikoihin Anun
ja Markuksen luota Sorvasta matkalle kohti Utsjoen Kevoa. Edessä oli noin 16
tunnin ja yli 1200 kilometrin matka pohjoiseen. Matkalta otimme Tampereelta
mukaan vielä Tiinan ja Virpin. Matka eteni mukavasti positiivisessa hengessä ja
hauskaa oli koko matkan. Kilometrit menivät yllättävän nopeasti. Pysähdyimme
matkalla tasaisin väliajoin jaloittelemaan ja syömään. Matkalla kävimme Oulusta
70 kilometriä pohjoiseen sijaitsevalla Kuivaniemellä Merihelmessä. Merihelmestä
avautui aivan upeat näkymät merelle ja näkötornista näki Perämeren ulapalle.
Rovaniemellä kävimme Joulupukin pajakylässä. Keli oli aurinkoinen ja helteinen
koko matkan, lämpötila oli noin 25 asteen paikkeilla. Saariselällä kävimme
Kuukkelissa tekemässä viimeiset ostokset vaellukselle ja jatkoimme matkaa kohti
Inaria. Inarissa pysähdyimme syömään poropizzat Anjan Pizzassa. Inarista
ajoimme Utsjoelle Kevon luonnonpuistoon. Saavuimme Kevolle Sulaojan alueelle
noin kello 9 aikoihin illalla. Ennen lähtöä pakkasimme loputkin varusteet
rinkkoihin ja vaihdoimme vaellusvaatteet päälle. Markuksen Mazda jäi odottamaan
siirtoa vaelluksen päätöspisteeseen ja lähdimme vaeltamaan. Vaelluksen kokonaispituus
oli noin 83 kilometriä ja se eteni merkittyjä reittejä pitkin.
Ensimmäisenä iltana meidän oli aluksi tarkoitus edetä vain
muutama kilometri, mutta vaelsimmekin loppujen lopuksi noin 13 kilometriä. Keli
oli lämmin ja aurinkoinen, joten olosuhteet suosivat ja vielä ei väsyttänytkään
liikaa. Perille päästyämme söimme ja menimme nukkumaan. Ensimmäisen yön
nukuimme teltoissa, kun autiotupaan ei enää mahtunut nukkumaan. Minä nukuin
Anun ja Markuksen kanssa ja Tiina ja Virpi kaksin. Seuraavina päivinä heräsimme
aamulla 4-5 aikoihin ja vaelsimme noin kello 5:een asti iltapäivällä. Iltaisinkin
menimme sitten jo noin klo 8 aikoihin nukkumaan, joten peruspäivärytmi oli aika
erilainen kuin normaalisti. Vaelsimme maanantaina noin 23, tiistaina 28 ja
keskiviikkona noin 19 kilometriä. Tiistain ja keskiviikon välisen yön nukuimme
autiotuvassa ja keskiviikon ja torstain välisen yön kodassa. Itselläni oli
mukana eväinä mm. leipää, juustoa, salamia, tonnikalaa Elovena-välipalakeksejä,
Chimpanzee-patukoita, omenoita, energiageelejä, geelikarkkeja, energiapatukoita
ja erilaisia valmisruokia. Vaelluksena aikana söin Real Turmatin
Merikissapataa, Kebabpataa ja Chili con Carnea. Ruoat valmistuivat kätevästi
omissa pusseissaan lisäämällä pelkkää kuumaa vettä ja odottamalla 5 minuuttia.
Maisemat Kevolla olivat huikeita ja ympäristö oli monimuotoista.
Välillä oli hyvinkin vehreää ja paljon kasvillisuutta, välillä hyvin karua
avotunturia ja pelkkää kivikkoa. Jonkin verran oli myös suoalueita ja
kosteikkoa. Muutaman kerran ylitimme kahlaamoita vaijerien ja köysien avulla
kahlaten. Ehdottomasti mieleenpainuvimpia paikkoja olivat Fiellun putous,
kanjonit ja kahlaamot. Onnistuin yhdessä vaiheessa näkemään tunturisopulinkin,
mutta harmillisesti en ehtinyt näystä hämmentyneenä ottamaan siitä kuvaa. No
ehkä vielä joskus tulevaisuudessa tulee uusi tilaisuus. Hyttysiä ja muita
ötököitä ei onneksi ollut niin paljoa kuin olisi voinut odottaa. Kosteilla
alueilla kuten kahlaamoiden, tunturijokien ja -järvien kohdalla niitä oli
kuitenkin ikävän paljon, mutta Auttava-hyönteismyrkky ja hyönteisverkko
kuitenkin auttoivat.
Näin pitkä vaellus oli omalla kohdallani ensimmäinen.
Kokemus oli todella loistava ja sitä on vaikea sanoin kuvailla, se täytyy kokea
itse. Kelitkin suosivat meitä lähes kokoajan ja oli lämmintä ja aurinkoista,
vain viimeisenä päivänä tuli pienen hetken vettä. Näin lämmintä ja kuivaa
vaelluskeliä ei ilmeisesti Team Raholan vaelluksilla vielä tähän asti ole
ollutkaan. Välillä oli kyllä hieman rankkaa, kun oli parhaimmillaan yli 20
kilon rinkka pitkiä matkoja selässä. Ainakin tuli hyvää fyysistä ja psyykkistä
kestävyystreeniä. Seuraavalla kerralla osaa varmasti jo paremmin harkita, mitä
on järkevintä ottaa mukaan ja mitä ei välttämättä tarvitse. Nyt oli ainakin
turhan paljon nestettä välillä mukana, koska säännöllisin väliajoin oli
käytössä tunturipurojen puhdasta, viileää ja erittäin hyvän makuista vettä. Vaatettakaan
ei nyt niin paljon tarvinnut, koska jatkuvasti oli niin lämmin. Tuntureilla
kuitenkin kelit voi vaihdella nopeastikin, joten kaikkeen on hyvä varautua. Pakkausjärjestystäkin
voisi miettiä uudelleen ja pakata oikeasti eniten tarvittavat tavarat helposti
saataville. Kaiken kaikkiaan vaellus oli ikimuistoinen.
Paluumatkalle lähdimme keskiviikkona iltapäivällä noin kello
3:n aikoihin, kun saavuimme Kenesjärven neuvontapisteelle ja parkkipaikalle.
Olimme aikataulua päivän edellä, koska etenimme heti ensimmäisenä iltana
suunniteltua enemmän ja muina päivinä lähdimme vaeltamaan ennen kukonlaulua.
Hieman ennen perille saapumistamme Markus sai lukea ikävän viestin, kun jälleen
löytyi puhelinverkkoa. Autoamme siirtänyt nainen oli ajanut Markuksen Mazdalla
porokolarin. Kolarin ajanut lapin mummo tuli hakemaan meidät omalla autollaan
läheiselle Kenestuvalle odottelemaan ja tässä vaiheessa kävimme suihkussa ja
vaihdoimme vaatteita. Hetken päästä Markuksen auto tuotiin Kenestuvalle. Markus
ja Tiina hoitivat yhdessä loistavasti auton teippauksen ja jälleen pääsimme
matkustamaan eteenpäin. Auton nokkapelti, lamput ja takapuskuri olivat saaneet
osumaa porosta. Kaikenlaista sitä voikin sattua vaelluksen aikana, mutta
onneksi ei tullut henkilövahinkoja. Harmi, että poro joutui tämän myötä
käristykseksi. Kenestuvalta jatkoimme kohti Saariselkää. Matkan varrella
pysähdyimme Inarissa Karhun Pesäkivellä. Saariselälle päästyämme haimme mökin avaimen
ja kävimme Kuukkelissa kaupassa. Mökkimme oli Siulamukka B11. Mökki oli tilava
ja hyvin varusteltu. Söimme hieman, katsottiin televisiota ja kävimme saunassa.
Mökkimme piha-alueella oli täysin kesyjä poroja syömässä. Illan päätteeksi
lähdimme syömään Teerenpesään ja kävimme paikallisessa panimossa. Paikallinen
taksimies neuvoi meille loistavan ruokapaikan ja jäi myöhemmin meidän seuraksi.
Itse söin poronkäristystä ja oli kyllä todella herkullista. Mökille palattuamme
menimme nukkumaan.
Torstaina lähdimme aamusta noin kello 6:n aikoihin ajamaan
kohti kotia. Paluumatkalla kävimme Rovaniemellä aamupalalla ja ostamassa
tuliaisia Joulupukin pajakylässä. Perillä kotona olin klo 22 aikoihin.
Seura oli aivan loistavaa koko matkan ajan. Harvoin on ollut
näin hauskaa usean päivän ajan. Automatkan aikana kuuntelimme erilaisia
kappaleita ja pidettiin levyraatikin. Erityisesti hilpeyttä ja mielenkiintoa
herättivät saksalainen Erika-marssilaulu
ja sen suomenkielinen versio Kaarina sekä DJ Lussun Siika, jonka esikuvana
toimii seuraava video.
Oli kyllä melkoisen levotonta menoa välillä, mutta mitä sitä voi odottaa 2
miehen matkustaessa 3 naisen seurassa. Iltaisin oli Anun vetämät jumpat ja
venyttelyt. Uusi nimikin tuli matkan aikana, ”Juissi Lappi” ja ammatti, ”elämysopas”.
Kaikkia juttuja ei ehkä edes tässä kohtaa voi kertoa ja sisäpiirin vitsit eivät
välttämättä kaikille edes aukea… Kiitos erittäin paljon unohtumattomasta ja
yhdestä elämäni hienoimmasta matkasta Anu, Markus, Tiina ja Virpi!!!
Alla olevan linkin takaa löytyy kuvani, jotka tiivistävät
vaelluksen parhaat hetket:
https://plus.google.com/photos/112608239924920442606/albums/6040048459115502657?authkey=CJnglsnB-OCCHA
Viimeisellä perjantai lenkillä ennen vaellusta keskustelun aiheeksi muodostui Jorma. Onneksi matkalla mukaan pääsi Erä-Jorma, joka tarjosi hauskuutta ja naurua. Totean nyt vain, ettei siitä tullut mitään, liian pitkä välimatka jne. Joten Jorman etsintä jatkunee Valenciassa!
Virpi Tiimin kanssa
ekaa kertaa vaeltamassa
Ajatus vaellukselle tiimin kanssa rupesi kiehtomaan
keväällä, kun kesälomien sovittelu oli haasteellista.. Olisi sovittu joku ”matka”
jota ei voi perua. No viimeiseen asti kuitenkin arvoin, lähdenkö matkaan vai
en. No lähdin kuitenkin, pakkohan se on kokea edes kerran.
Vaelluksia itselläni on takana pari, tosin molemmat
suoritettu kymmenisen vuotta sitten, silloin nuoruudessa. Toinen näistä
reissuista oli Karhunkierros ja toinen sijoittui Keski-Suomeen (paikka en muista). Joten osittain tuttua puuhaa tiedossa, eniten
asioista oli muuttuneet retkieväät. Tuolloin meillä oli patapusseja joiden
valmistukseen meni n. 20min ja nyt nää viiden minuutin gurmee-ateriat. Aivan
huippuu!!
Juhani raportoi jo matkan kulun, joten turinoin vain
fiiliksistä. Maisemat olivat huikeita ja erityisesti lakeudella syntyneelle
korkeuserot aiheuttavat äimäilyjä. Huikee oli tosiaan, Fiellun putous oli
henkeä salpaava ja antaa luonnon monimuotoisuudelle mittasuhteet. Vaelluksella
oli kisa porojen pongailusta ja yöpymispaikasta, tasainen kisa oli Tiinalla ja
mulla, mut vedin viimeisen poronpisteen itselleni. Pientä kilpailuhenkeä
havaittavissa..
Viimeisellä perjantai lenkillä ennen vaellusta keskustelun aiheeksi muodostui Jorma. Onneksi matkalla mukaan pääsi Erä-Jorma, joka tarjosi hauskuutta ja naurua. Totean nyt vain, ettei siitä tullut mitään, liian pitkä välimatka jne. Joten Jorman etsintä jatkunee Valenciassa!
Sitä sanotaan, että Lapin luonnossa rauhoittuu, tämä piti
itseni kohdalla paikkansa. Siinä taivaltaessa taipaleita tuli mietittyä omaa
elämää ja suuntaa tulevalle. Jotkut solmut aukesivat ja jotkut jäi kiinni,
kuitenkin jonkinlainen harmonia hetkellisesti löytyi. Kuitenkaan en vaihda
haavetta Äiti Amman Meditaatiokeskukseen menosta pois.
Haarassa joka suhteessa.. |
Jännittävimmän hetken koin, meidän vieraillessa Joulupukin
luona. Ainahan se jännää, onkohan ollut kiltti ja saako lahjoja.. Joulua ja
pikkujouluja odotellessa.. Suosittelen jokaiselle
vaellusta tiimin kanssa, takuulla hauskaa ja ikimuistoisia hetkiä tiedossa.
Kiitos äiti, isä, sisko ja veli!
Joulupukkia moikkaamassa! |