torstai 31. heinäkuuta 2014

Kevon vaellus 20.-24.7.2014 Juhanin kokemana

Lähdimme sunnuntaina aamulla noin kello 4.40 aikoihin Anun ja Markuksen luota Sorvasta matkalle kohti Utsjoen Kevoa. Edessä oli noin 16 tunnin ja yli 1200 kilometrin matka pohjoiseen. Matkalta otimme Tampereelta mukaan vielä Tiinan ja Virpin. Matka eteni mukavasti positiivisessa hengessä ja hauskaa oli koko matkan. Kilometrit menivät yllättävän nopeasti. Pysähdyimme matkalla tasaisin väliajoin jaloittelemaan ja syömään. Matkalla kävimme Oulusta 70 kilometriä pohjoiseen sijaitsevalla Kuivaniemellä Merihelmessä. Merihelmestä avautui aivan upeat näkymät merelle ja näkötornista näki Perämeren ulapalle. Rovaniemellä kävimme Joulupukin pajakylässä. Keli oli aurinkoinen ja helteinen koko matkan, lämpötila oli noin 25 asteen paikkeilla. Saariselällä kävimme Kuukkelissa tekemässä viimeiset ostokset vaellukselle ja jatkoimme matkaa kohti Inaria. Inarissa pysähdyimme syömään poropizzat Anjan Pizzassa. Inarista ajoimme Utsjoelle Kevon luonnonpuistoon. Saavuimme Kevolle Sulaojan alueelle noin kello 9 aikoihin illalla. Ennen lähtöä pakkasimme loputkin varusteet rinkkoihin ja vaihdoimme vaellusvaatteet päälle. Markuksen Mazda jäi odottamaan siirtoa vaelluksen päätöspisteeseen ja lähdimme vaeltamaan. Vaelluksen kokonaispituus oli noin 83 kilometriä ja se eteni merkittyjä reittejä pitkin.



Ensimmäisenä iltana meidän oli aluksi tarkoitus edetä vain muutama kilometri, mutta vaelsimmekin loppujen lopuksi noin 13 kilometriä. Keli oli lämmin ja aurinkoinen, joten olosuhteet suosivat ja vielä ei väsyttänytkään liikaa. Perille päästyämme söimme ja menimme nukkumaan. Ensimmäisen yön nukuimme teltoissa, kun autiotupaan ei enää mahtunut nukkumaan. Minä nukuin Anun ja Markuksen kanssa ja Tiina ja Virpi kaksin. Seuraavina päivinä heräsimme aamulla 4-5 aikoihin ja vaelsimme noin kello 5:een asti iltapäivällä. Iltaisinkin menimme sitten jo noin klo 8 aikoihin nukkumaan, joten peruspäivärytmi oli aika erilainen kuin normaalisti. Vaelsimme maanantaina noin 23, tiistaina 28 ja keskiviikkona noin 19 kilometriä. Tiistain ja keskiviikon välisen yön nukuimme autiotuvassa ja keskiviikon ja torstain välisen yön kodassa. Itselläni oli mukana eväinä mm. leipää, juustoa, salamia, tonnikalaa Elovena-välipalakeksejä, Chimpanzee-patukoita, omenoita, energiageelejä, geelikarkkeja, energiapatukoita ja erilaisia valmisruokia. Vaelluksena aikana söin Real Turmatin Merikissapataa, Kebabpataa ja Chili con Carnea. Ruoat valmistuivat kätevästi omissa pusseissaan lisäämällä pelkkää kuumaa vettä ja odottamalla 5 minuuttia.



Maisemat Kevolla olivat huikeita ja ympäristö oli monimuotoista. Välillä oli hyvinkin vehreää ja paljon kasvillisuutta, välillä hyvin karua avotunturia ja pelkkää kivikkoa. Jonkin verran oli myös suoalueita ja kosteikkoa. Muutaman kerran ylitimme kahlaamoita vaijerien ja köysien avulla kahlaten. Ehdottomasti mieleenpainuvimpia paikkoja olivat Fiellun putous, kanjonit ja kahlaamot. Onnistuin yhdessä vaiheessa näkemään tunturisopulinkin, mutta harmillisesti en ehtinyt näystä hämmentyneenä ottamaan siitä kuvaa. No ehkä vielä joskus tulevaisuudessa tulee uusi tilaisuus. Hyttysiä ja muita ötököitä ei onneksi ollut niin paljoa kuin olisi voinut odottaa. Kosteilla alueilla kuten kahlaamoiden, tunturijokien ja -järvien kohdalla niitä oli kuitenkin ikävän paljon, mutta Auttava-hyönteismyrkky ja hyönteisverkko kuitenkin auttoivat.
Näin pitkä vaellus oli omalla kohdallani ensimmäinen. Kokemus oli todella loistava ja sitä on vaikea sanoin kuvailla, se täytyy kokea itse. Kelitkin suosivat meitä lähes kokoajan ja oli lämmintä ja aurinkoista, vain viimeisenä päivänä tuli pienen hetken vettä. Näin lämmintä ja kuivaa vaelluskeliä ei ilmeisesti Team Raholan vaelluksilla vielä tähän asti ole ollutkaan. Välillä oli kyllä hieman rankkaa, kun oli parhaimmillaan yli 20 kilon rinkka pitkiä matkoja selässä. Ainakin tuli hyvää fyysistä ja psyykkistä kestävyystreeniä. Seuraavalla kerralla osaa varmasti jo paremmin harkita, mitä on järkevintä ottaa mukaan ja mitä ei välttämättä tarvitse. Nyt oli ainakin turhan paljon nestettä välillä mukana, koska säännöllisin väliajoin oli käytössä tunturipurojen puhdasta, viileää ja erittäin hyvän makuista vettä. Vaatettakaan ei nyt niin paljon tarvinnut, koska jatkuvasti oli niin lämmin. Tuntureilla kuitenkin kelit voi vaihdella nopeastikin, joten kaikkeen on hyvä varautua. Pakkausjärjestystäkin voisi miettiä uudelleen ja pakata oikeasti eniten tarvittavat tavarat helposti saataville. Kaiken kaikkiaan vaellus oli ikimuistoinen.




Paluumatkalle lähdimme keskiviikkona iltapäivällä noin kello 3:n aikoihin, kun saavuimme Kenesjärven neuvontapisteelle ja parkkipaikalle. Olimme aikataulua päivän edellä, koska etenimme heti ensimmäisenä iltana suunniteltua enemmän ja muina päivinä lähdimme vaeltamaan ennen kukonlaulua. Hieman ennen perille saapumistamme Markus sai lukea ikävän viestin, kun jälleen löytyi puhelinverkkoa. Autoamme siirtänyt nainen oli ajanut Markuksen Mazdalla porokolarin. Kolarin ajanut lapin mummo tuli hakemaan meidät omalla autollaan läheiselle Kenestuvalle odottelemaan ja tässä vaiheessa kävimme suihkussa ja vaihdoimme vaatteita. Hetken päästä Markuksen auto tuotiin Kenestuvalle. Markus ja Tiina hoitivat yhdessä loistavasti auton teippauksen ja jälleen pääsimme matkustamaan eteenpäin. Auton nokkapelti, lamput ja takapuskuri olivat saaneet osumaa porosta. Kaikenlaista sitä voikin sattua vaelluksen aikana, mutta onneksi ei tullut henkilövahinkoja. Harmi, että poro joutui tämän myötä käristykseksi. Kenestuvalta jatkoimme kohti Saariselkää. Matkan varrella pysähdyimme Inarissa Karhun Pesäkivellä. Saariselälle päästyämme haimme mökin avaimen ja kävimme Kuukkelissa kaupassa. Mökkimme oli Siulamukka B11. Mökki oli tilava ja hyvin varusteltu. Söimme hieman, katsottiin televisiota ja kävimme saunassa. Mökkimme piha-alueella oli täysin kesyjä poroja syömässä. Illan päätteeksi lähdimme syömään Teerenpesään ja kävimme paikallisessa panimossa. Paikallinen taksimies neuvoi meille loistavan ruokapaikan ja jäi myöhemmin meidän seuraksi. Itse söin poronkäristystä ja oli kyllä todella herkullista. Mökille palattuamme menimme nukkumaan.

Torstaina lähdimme aamusta noin kello 6:n aikoihin ajamaan kohti kotia. Paluumatkalla kävimme Rovaniemellä aamupalalla ja ostamassa tuliaisia Joulupukin pajakylässä. Perillä kotona olin klo 22 aikoihin.
Seura oli aivan loistavaa koko matkan ajan. Harvoin on ollut näin hauskaa usean päivän ajan. Automatkan aikana kuuntelimme erilaisia kappaleita ja pidettiin levyraatikin. Erityisesti hilpeyttä ja mielenkiintoa herättivät saksalainen Erika-marssilaulu ja sen suomenkielinen versio Kaarina sekä DJ Lussun Siika, jonka esikuvana toimii seuraava video. Oli kyllä melkoisen levotonta menoa välillä, mutta mitä sitä voi odottaa 2 miehen matkustaessa 3 naisen seurassa. Iltaisin oli Anun vetämät jumpat ja venyttelyt. Uusi nimikin tuli matkan aikana, ”Juissi Lappi” ja ammatti, ”elämysopas”. Kaikkia juttuja ei ehkä edes tässä kohtaa voi kertoa ja sisäpiirin vitsit eivät välttämättä kaikille edes aukea… Kiitos erittäin paljon unohtumattomasta ja yhdestä elämäni hienoimmasta matkasta Anu, Markus, Tiina ja Virpi!!!

Alla olevan linkin takaa löytyy kuvani, jotka tiivistävät vaelluksen parhaat hetket:
https://plus.google.com/photos/112608239924920442606/albums/6040048459115502657?authkey=CJnglsnB-OCCHA 


 Virpi Tiimin kanssa ekaa kertaa vaeltamassa


Ajatus vaellukselle tiimin kanssa rupesi kiehtomaan keväällä, kun kesälomien sovittelu oli haasteellista.. Olisi sovittu joku ”matka” jota ei voi perua. No viimeiseen asti kuitenkin arvoin, lähdenkö matkaan vai en. No lähdin kuitenkin, pakkohan se on kokea edes kerran.
Vaelluksia itselläni on takana pari, tosin molemmat suoritettu kymmenisen vuotta sitten, silloin nuoruudessa. Toinen näistä reissuista oli Karhunkierros ja toinen sijoittui Keski-Suomeen (paikka en muista).  Joten osittain tuttua puuhaa tiedossa, eniten asioista oli muuttuneet retkieväät. Tuolloin meillä oli patapusseja joiden valmistukseen meni n. 20min ja nyt nää viiden minuutin gurmee-ateriat. Aivan huippuu!!
Juhani raportoi jo matkan kulun, joten turinoin vain fiiliksistä. Maisemat olivat huikeita ja erityisesti lakeudella syntyneelle korkeuserot aiheuttavat äimäilyjä. Huikee oli tosiaan, Fiellun putous oli henkeä salpaava ja antaa luonnon monimuotoisuudelle mittasuhteet. Vaelluksella oli kisa porojen pongailusta ja yöpymispaikasta, tasainen kisa oli Tiinalla ja mulla, mut vedin viimeisen poronpisteen itselleni. Pientä kilpailuhenkeä havaittavissa..

Viimeisellä perjantai lenkillä ennen vaellusta keskustelun aiheeksi muodostui Jorma. Onneksi matkalla mukaan pääsi Erä-Jorma, joka tarjosi hauskuutta ja naurua. Totean nyt vain, ettei siitä tullut mitään, liian pitkä välimatka jne. Joten Jorman etsintä jatkunee Valenciassa!
Sitä sanotaan, että Lapin luonnossa rauhoittuu, tämä piti itseni kohdalla paikkansa. Siinä taivaltaessa taipaleita tuli mietittyä omaa elämää ja suuntaa tulevalle. Jotkut solmut aukesivat ja jotkut jäi kiinni, kuitenkin jonkinlainen harmonia hetkellisesti löytyi. Kuitenkaan en vaihda haavetta Äiti Amman Meditaatiokeskukseen menosta pois.
Haarassa joka suhteessa..
Jännittävimmän hetken koin, meidän vieraillessa Joulupukin luona. Ainahan se jännää, onkohan ollut kiltti ja saako lahjoja.. Joulua ja pikkujouluja odotellessa..  Suosittelen jokaiselle vaellusta tiimin kanssa, takuulla hauskaa ja ikimuistoisia hetkiä tiedossa. Kiitos äiti, isä, sisko ja veli!
Joulupukkia moikkaamassa!

 

1 kommentti:

  1. Ehkä ensi vuonna pääsen mukaan fiilistelemään pohjoisen maisemiin A-luokan seurassa. Nämä on vaan niin huippuja retkiä kaikkinensa :)

    VastaaPoista