Pirkan tapahtumat 2016

Tänä vuonna mennään ryhmänä Päivä Pirkan Pyöräilyyn su 12.6. klo 8:40 lähdössä ja Pirkan Soudun kakkos aaltoon la 23.7. klo 15:00.

Ilmoittaudu Anulle, jos olet lähdössä yhdessä polkeen, vaikku maksut kaikki hoitaa itse.
Soudun venekuntia ruvetaan kasaamaan, joten ilmoittautuminen Anulle. Anu varaa veneet ja ilmoittaa maksuasian lähempänä.

Pirkan Hiihtohan on jo ovella, hiidetään su 6.3. ja hölkkäämään pääsee su 2.10.

Albanian maraton a la Outi ja Unski

Via Egnatia vai Via Dolorosa

Via Egnatia oli muinainen Rooman valtakunnan aikainen tie, joka johti Albanian Durresista Byzantionin kaupunkiin asti. Byzantion tunnettiin myöhemmin nimellä Konstantinopoli ja on nykyään hyvin tunnettu nimellä Istanbul. Ryhmä italialaisia juoksun harrastajia suunnitteli järjestävänsä maratonin siten, että reitti mukailisi mahdollisimman paljon tätä ikivanhaa valtatietä. Ilmoittauduimme Outin kanssa tuolle maratonille ja maksoimme 80 euroa osanottomaksujakin, mutta myöhemmin tuli tieto että he eivät pystykään tapahtumaa järjestämään. Italialaiset halusivat siirtää osanottomme seuraavaan vuoteen, mutta vaadimme rahojen palautusta siinä onnistumatta. Ehkä tulimme pahasti vedätetyksi ja tämän maratonin järjestäminen ei heille ollut edes realistista ja rahat menivät Kankkulan kaivoon. Olimme ostaneet peruuttamattomat lennot Tiranaan, kuten muutama muukin tuntemani Country Clubin jäsen oli tehnyt. Tästä kehkeytyi ajatus järjestää klubin toimesta maraton Durresissa. Saksalainen ystäväni Jurgen pelasti tilanteen, ottaen maratonin vetovastuun, muiden klubilaisten auttaessa mahdollisuuksiensa mukaan. Outin kanssa lupauduimme ottamaan selvää eri reittivaihtoehdoista, sillä olimme Durresissa päivää ennen kuin suurin osa muista osanottajista. Itselleni maratonin peruuntuminen olisi ollut tuplasti harmittava takaisku, sillä pari kuukautta tätä ennen Pohjois-Korean maraton peruuntui kohdaltani. Silloin olin ostanut jo Pekingin lennot, joita ei voinut peruuttaa ja vietinkin sitten muutaman päivän loman siellä parhaan kaverini kanssa. Pikku kuriositeettina on pakko mainita, että minulla kävi vastaavan tyyppinen tapaus jo 2007. Silloin suunnitellun Pohjois-Korean maratonin sijaan jouduin käyttämään jo ostetut Pekingin lennot Etelä-Korean matkaan ja maratoniin siellä. Mutta se olisi toisen pitkän rapsan arvoinen stoori se.

 Durresin erikoisuus ostoskeskus laiturilla.

Suomessa oli ollut 2,5 kuukautta synkkää ja pimeää, joten toiveemme oli nähdä päivänvaloa ja jopa aurinkoa Albaniassa, mutta siinä saimme pettyä pahasti. Toki tiesimme kesäsesongin menneen jo ajat sitten, eikä Durresin hienoille hiekkarannoille olisi mitään asiaa, mutta odottamaton viileys ja sade varjosti koko reissuamme. Durres on Albanian merkittävin rantakohde ja siellä vierailee vuosittain 600 000 turistia, lähinnä Italiasta ja Saksasta. Kaupunki sijaitsee Adrianmeren rannalla ja siellä on iso satama, josta lähtee tiheästi matkustajalauttoja muun muassa Italian Bariin. Albanian ainoalta kansainväliseltä kentältä Tiranasta on matkaa Durresiin noin 30 km. Hotellilta tilaamamme taksi maksoi 25 euroa, joka antoi esimakua Albanian hintatasosta. Taksikuski ei puhunut kunnolla englantia, mutta mukana oli kielitaitoinen nuorimies ja tämä taasen antoi esimakua siitä ylitsevuotavasta palvelualttiudesta ja ystävällisyydestä, mitä saimme maassa kokea. Olen usein ennenkin kehua retostanut jonkin maan ihmisten ystävällisyyttä ja olin lukenut albanialaisten positiivisesta suhtautumisesta ulkomaalaisia kohtaan, mutta silti olimme ällikällä lyötyjä. Nuorimies oli mukana vain siksi, että kokisimme itsemme tervetulleeksi ja saisimme hyvän ensivaikutelman. Hotellimme sijainti oli hyvä lähellä kaikkea, tässä 100 000 asukkaan kaupungissa. Hotellimme oli erittäin siisti, eikä 45 euron huonehinta hyvällä aamiaisella pilannut matkabudjettiamme. Hintataso muutenkin oli todella edullista. Ruoka ravintolassa oli hyvää ja yli puolet halvempaa kuin Suomessa. Kalaa oli tarjolla paljon, onhan Durres satamakaupunki. Italian läheisyys tuntui ravintolatarjonnassa, mutta siinä ei ollut mitään pahaa. Ravioliannos puolen litran juomapullon kera sai keskitason kuppilassa kolmeen euroon ja oma hintatason mittarini parturi, ei maksanut niinkään paljon. Paremman luokan ravintolassa illallinen juomineen saattoi kohota lähelle kymppiä, mutta ei koskaan sen yli. Yleisilme kaupungissa oli hyvinkin siisti ja autokanta melko hyvää. Toki pieniä ylläreitäkin tuli joskus vastaan, kuten kevyen liikenteen väylällä kuollut hevonen, iltalenkillä maratonreittiä katsastaessani. Tästä kyllä voi saada aivan väärän mielikuvan maan olosuhteista, eli uskon sen olleen vain sattumalta siinä. Pari kertaa näimme lammaslauman tiellä, mutta yleensä ottaen eläimiä harvoin, kulkukoiria lukuun ottamatta. Ja seuraavana aamuna hevosen raato oli jo korjattu pois, ollen alun perinkin melko sivussa pääväyliltä. Yhden romanileirin tapaisen siellä päin bongasin, joten ehkä humma oli sieltä karannut ja kohdannut tiensä pään.

Ikivanhat kaupungin muurit taustalla ja niiden takana Amfiteatteri

Olimme reissanneet melkein läpi yön, joten eka päivä meni lähes levon kannalta, edellä mainittua iltalenkkiäni lukuun ottamatta. Aamupäivällä saimme samaisen taksin joka oli tuonut meidät lentokentältä ja kuski osoittautuikin sitten hotellimme omistajaksi. Kiertelimme hieman katsastelemassa mahdollisia maratonreittejä, mutta tehtävä osoittautuikin melko haastavaksi. Durresissa on yli 5 km hienoa hiekkarantaa, mutta sitä myötäilevät kevyen liikenteen väylät olivat heikkokuntoisia. Toisessa suunnassa kaupungista poispäin tuli vastaan huonokuntoinen mäkinen maasto, jossa vesi- ja mutavyöryt olivat sitä luokkaa, että reittiä ei sinne voinut ajatella. Satoi kaatamalla ja samanlaista säätä oli luvattu seuraavaksikin päiväksi ja ennuste piti valitettavasti täydellisesti paikkansa. Iltapäivällä meillä klubilaisilla oli sovittuna tärskyt toiseen hotelliin lähellä rantaa, jossa suurin osa heistä majoittui. Tapaaminen siirtyi kuitenkin paljon myöhemmäksi, sillä Lufthansan lakko oli sekoittanut matkasuunnitelmia. Lakko aiheutti meilläkin harmaita hiuksia ennen lähtöä, sillä varmistus lennoista tuli vasta lähtöpäivää edeltävänä päivänä ja olin tehnyt todella paljon töitä tietoa saadakseni, siinä onnistumatta. Saimme porukat kasaan ja heti tuli selväksi, että ainoa järkevä maratonreitti olisi rantaa ja pientä puistoa tahkoava vajaan kahden kilsan lenkki, joka kierrettäisiin 22 kertaa. Saksalaisella Mariolla oli tietotaito ja vaadittavat laitteet reitin mittaamiseksi. Tämä oli kaikille maabongareille tärkeää, jotta kukin sai huoletta liittää uuden maan tilastoihinsa. Huollon saimme sovittua hotellin ravintolan terassille ja se osoittautui todella tarpeelliseksi suojaksi myrskyistä sadetta vastaan. Yhdessä sovimme vaatimattomasta, mutta riittävästä huollosta, olivathan kaikki osanottajat kokeneita maratoonareita. Meidän lisäksi kuusi juoksijaa oli Saksasta, neljä Hollannista ja yksi italialainen. Amerikkalaispariskunta oli jäänyt konerikon takia Houstonin kentälle, eivätkä päässeet mukaan. Klubilaiset olivat kentällä passijonossa tavanneet romanialaisen naisen, joka oli siinä kuullut puheita tapahtumasta ja kiinnostunut, tullen juoksemaan kympin. Hän jäi sitten oman juoksunsa jälkeen huoltopisteelle hollantilaisen naisen seuraksi, joka myös oli juossut vain 10 km. Näin loistavasti voi toimia yhteisen harrastuksen suoma yhteishenki ja solidaarisuus.

Ja sitten varsinaiseen asiaan, eli maratoniahan tänne oli tultu juoksemaan. Maratonpäivänäkin satoi ja oli viileää, joten pientä ongelmaa aiheutti vaatetuksen valinta. Outi laittoi ylle pitkää ja pipoa, mutta mä päätin lähteä lyhythihaisella ja shortseissa. Kaiken kovimman myrskyn hetkellä oli jonkin aikaa käsivarret jäässä, mutta muuten juoksu kulki hyvin ja oli hienoa juosta taas yhdessä pitkästä aikaa. Viimeksi olimme näin tehneet kesäkuussa Arkangelissa, jolloin loppuaikakin oli minuutilleen samaa luokkaa. Klubilaiset selvittivät kaikki urakkansa kunnialla läpi, vaikka yksi kaatui pahasti ja toisella oli jäänyt juoksutossut kotiin, juosten tavallisilla kävelykengillä. Illalla porukkaa huvitti kun tämä herra tuli hotellin kylpysandaalit jalassa rantaravintolaan, missä pidimme palkintogaalan. Kaikki osanottajat saivat mitalin ja t-paidan, eli ison työn olivat kaverit tehneet maratonin eteen, vaikka osanottajamäärä oli näin vähäinen. Outille ojennettiin vielä parhaan naisen palkintona upea metallinen juoksutossu, jossa oli maratonin nimilaatta ja kaupungin vaakuna. Palkinto oli aivan ihastuttava poikkeus tavanomaisiin pokaaleihin. Tunnelma illanistujaisissa oli rento ja todella kiva ja kansainvälinen. Outi on tavannut jo aiemmin muutaman klubilaisen, mutta sanoi vasta nyt päässeensä kunnolla piireihin. 16 maata Outille lisää niin voi anoa jäsenyyttä, eli hetken vielä kestää.

Ei tarvita kannustusta kun juoksu kulkee. Jokainen järkevä ihminen pysytteli sisätiloissa.

Ostosretket jäi tällä reissulla vähiin, joten ihan kiva saada tällainen matkamuisto.

Seuraavana päivänä oli hieman seesteisempi sää. Kävelimme rantakadulla ja puistossa, jossa oli tungokseen asti väkeä, sattui olemaan Albanian kansallispäivän viikonloppu. Siinä väkimäärässä maratonin juokseminen olisi ollut lähes mahdotonta, eli sikäli oli ihan hyvä että maratonpäivänä satoi. Yhden erikoisuuden kohtasimme puistossa, eli karhun. Karhua taluttava tyyppi antoi maksua vastaan ottaa kuvia karhun kanssa ja hermostui minulle kun otin heistä kuvan. Yritin ottaa salaa, mutta pirulainen huomasi ja heristi kättään. Päivän aikana kiertelimme vähän kaupunkia, katsastaen antiikin aikaisia paikkoja kuten isoa amfiteatteria, joka on Balkanin suurin. Albaniassa turismin kasvu on uutta, olihan maa vuosikymmenet Euroopan suljetuin valtio ja Enver Hoxhan diktatuuri johti maata tiukassa komennossa. Nykyään tulla ja mennä saa miten vaan ja ulkomaalaisiin suhtaudutaan ystävällisesti, jopa ystävällisemmin kuin useissa vanhemmissa turistikohteissa ollenkaan.

Numerolappu osoitti maratonmaiden määrän. Outi tulee lujaa perästä.

Alkuillasta menimme syömään kalaravintolaan, jossa olimme jo kerran ruokailleet, kun pahin tapahtui. Outi sairastui yhtäkkiä ja kilpajuoksu hotellille alkoi. Kävin välittömästi apteekissa ja sain paria lääkettä, mutta niin vain Outi makasi hyvin hiljaisena koko seuraavan päivän. Sitä seuraavana päivänä hän onneksi tuli sen verran kuntoon, että pystyimme lähtemään kotimatkalle. Meillä oli pitkä vaihto Munchenissä ja menimme siellä syömään. En saanut syötyä loppuun, kun sain juosta vessaan ja sama rumba osui kohdalleni. Lento Hesaan oli yhtä tuskaa, kuten koko loppumatka Tampereelle yöllä omalla autolla. Yritin ajaa hetken, mutta sitten oli pakko pyytää siippaa ruotiin. Onneksi hän oli jo silloin paremmassa kunnossa ja selvisimme kunnialla kotiin. Näinkin voi joskus reissussa käydä, kun paljon matkustaa. Nyt jo hieman naurattaa ja ovat vain aitoja kokemuksia, vaikka tilanne silloin tuntui kuolemanvakavalta.

t. Unski

Tiimin vaellus 2016

Kesällä sitten mennään taas vuoden tauon jälkeen vaeltelemaan. Kohde on Halti-tunturi. Vaellukselle lähdetään 6.7. aikaisin aamusta ja takaisin kotiin palataan 12.7.

Vaelluksen suunnitellut päivät:

1. päivä 12km

2. päivä 30km

3. päivä 24km Tämä toteutetaan pelkkä päiväreppu selässä ja kohde on Haltin päälaki.

4. päivä 30km

5. päivä 12km

Yöpymiset hoidellaan varaustuvissa, jotka Anu varasi meille. Hintaa varaustuvilta kertyy 40€/naama.

Muut kustannukset tulevat bensakuluista ja henkilökohtaisista tarvikkeista/eväistä.

Kysymyksiä vaeltamisesta saa taas esittää ja on jopa toivottavaa hieman kysäistä. Ota siis yhteyttä Anuun tai Markukseen.

Ilmoittautumiset Anulle mahdollisimman nopeasti, viimeistään 14.2.!!!!

anu.ossberg@gmail.com p. 040 8285700

Tiimimatka 2016

Jo kauan sitten päätimme 2016 tiimimatkan kohteen olevan Ateena ja tietenkin sen maraton. Nyt olisi sitten aika ilmoittautua mukaan matkaan! Matka toteutetaan samaa vanhaa kaavaa noudattaen eli Markus varaa lennot, hotellit ja tarvittavat kyydit jne. Matkaan ilmoittaudutaan sitovasti eikä peruutusmahdollisuuksia juurikaan ole. Lennot maksetaan heti niitä varatessa ja hotelli on sitten toistaiseksi mysteeri, koska se riippuu aina majoituksen tarjoajasta. Matkasta kukaan ei maksa latiakaan ylimääräistä, vain sen mitä se oikeasti kustantaa. 

Matkan kustannuksien lisäksi jokainen hoitaa itse hyvissä ajoin ilmoittautumisen maratonille tai muille matkoille. Ilmoittautuminen aukesi viime vuonna maaliskuussa. Tiedotan asiasta erikseen, kunhan tarkka päivä selviää. Maratonille ilmoittautuminen ei ole ihan ilmaista (100€), mutta kyllä sen kestää tietäen pääsevänsä aitoon alkuperäiseen juoksemaan. :-)

Lisää tietoa juoksuista http://www.athensauthenticmarathon.gr/

Matkapäivät ovat pe 11.11.2016-ti 15.11.2016

Kustannusarvio tässä vaiheessa lentojen ja hotellin osalta on 400€/naama. Tämä siis pätee kahden hengen huoneessa majaileville. Yksiössä homma on luonnollisesti kalliimpaa. Arvioon voi tulla muutoksia suuntaan tai toiseen, mutta tuskin kovin hirveästi. Jos arvio kuitenkin karkaa käsistä, kysyn uudestaan halukkuutta lähteä mukaan.

Ilmoittautukaa mukaan 14.2.2016 mennessä!

Matkaan voi ilmoittautua Team Raholan jäsenet!

Ilmoittautumiset: ilva.markus@gmail.com tai 050-5487661

Tiimiläiset Honolulussa 10.-21.12.2015

Lähtö tapahtui pimeänä ja sateisena torstaiaamuna klo 02.00 Nokian kolmenkulman ABC:ltä. Bussiin nousi 14 tiimiläistä ja Tampereelta mukaan noukittiin vielä 3 matkaajaa ja Helsingissä saimme vielä vahvistuksia Mikkelistä. Bussimatka Helsinkiin oli verrattain hiljainen, mutta Anu jaksoi herätellä meitä kertomalla alustusta matkan kulusta. Helsinkiin päästyämme Markuksen matka erkaantui meistä muista. Hän vanhana konkarina lenteli yksin matkat mennen tullen :)Terminaalista tsekkausten kautta sisään ja aamupalalle, kauhea nälkä!! Siinä aamupalaa syödessä avattiin ensimmäinen joulukalenterin luukku, joka piti sisällään ojentajadippejä 3 x 20 toiston sarjat. Ahkerimmat suorittavatkin päivän tehtävän saman tien. Aamupalan jälkeen pakkauduttiin lentokoneeseen ja jännitys kasvoi kasvamistaan. Kahden vaihdon kautta matkamme kohti Havaijia ja Honolulua saattoi alkaa….

Valmiina lähtöön, vain yksi puuttuu joukoista..

Lentomatka oli todellakin puuduttava ja PITKÄ!! Jokainen sai kuitenkin istua tutun tiimiläisen vieressä ja näin matkakin kului mukavasti jutustellen. Itse pääsin Ilkan ja Maijan väliin ja siinä sitä huumoriakin riitti. Siinähän se lentomatka kului kuin siivillä, välillä kävellen, välillä istuen ja välillä syöden. Los Angelesiin ”Enkelten kaupunkiin” saapuessa kaikki oli kuitenkin syötävä pois myös ne Anun banaanit ;) ”Losissa” vaihtoaikaa olikin jo enemmän…..paljon paljon enemmän…..konetta vaihdettiin yhteen jos toiseenkin ja vaihtoaika venyi, mutta tiimi jaxoi tämänkin ajan tsempata ja viimein lento kohti lopullista päämäärää pääsi alkamaan.

Jännitystä tällä lennolla sitten riittikin. Lähdössä tuntui että moottoritkin sammuivat ja turbulenssia riitti sen verran, että hyvä kun uskalsi vessassa välillä käydä. Tästä sitten hotellille taksin voimin ja viimein viimeisetkin tiimiläiset pääsivät pehmeisiin sänkyihin 4 aikaan aamulla. Yli vuorokausi matkustettiin ja silti oltiin samana päivänä perillä kuin lähdettiinkin huh huh... Muutaman tunnin yöunet ehdittiin ottaa ja aamulla aurinko valaisi kauniisti ja lämpöisesti Oahun saarta ja ensimmäinen aamujumppa rannalla saattoi alkaa…

Aamun jumpat saatiin nauttia rantamaisemissa. Yleensä saimme mukaan myös uusia jumppareita, jotka innostuivat jumppatuokioistamme. Anulle pieni vinkki: voisit jopa haarakonttorin rapakon toiselle puolelle perustaa ;)

Aamujumpilla mestat oli kyllä kohdillaan

Ensimmäisenä päivän ohjelmassa oli kevyt verryttelylenkki ihan vain Diamond Headin huipulle. Siellä vastassa oli parisen sataa rappusta, mutta kyllä kannatti kiivetä. Näköalat huipulla olivat mahtavat ja kattoivat lähes koko saaren.

Kohta ollaan huipulla…..vielä vähän

Näköalat olivat kyllä huikeat

Puitteet olivat muutenkin kohdallaan ja jo ensimmäisenä päivänä ajattelin miten hienoa on juosta juuri täällä se ensimmäinen maraton. Expossa vierailun jälkeen kilpanumero hyppysissäni ajattelin että tässä sitä ollaan ja seuraavan päivän juoksu alkoi konkretisoitua mielessäni….KOHTA MENTÄISIIN….

Maratonpäivän aamu koitti aikaisin ja lämpöä oli vähän vajaa 30 astetta. Oli noustava ajoissa syömään, sillä lähtö alkaisi viideltä. Siinä sitten kolmen aikaan ylös ei niin hyvien yöunien jälkeen. Voi sitä jännityksen määrää!! Pyörin ja hyörin sängyssä koko yön jännittäen juoksua ja jos totta puhutaan ei se uni kyllä tullut silmään laisinkaan. Aamupalan jälkeen juoksuvaatteet ja kamppeet ylle ja alas hotellin aulaan, jossa otettiin vielä kuva tiimiläisistä. Lähtöalueelle kuljettiin busseilla ja kyllä se jännitys alkoi nyt olla ihan huipussaan voi varmaan kuvistakin huomata :) Lähtöalueella oltiin hyvissä ajoin, joten aikaa jäi vielä syömiseen ja juomiseen ja taisipa osa vielä nukkuakin. Kellon lähestyessä viittä pienen sadekuuron pyyhkiessä ylitse porukka alkoi valumaan oikeisiin lähtökarsinoihin kukin tavoiteaikansa mukaisesti.

nyt jännittää…..

Sitten se koitti; kello löi viisi, syke löi varmaan 200, ja saimme kokea ehkä yhden elämämme hienoimmista ilotulituksista. Se oli vailla vertaa. Sen saattelemana oli hieno lähteä matkaan. Alussa sain juosta Maijan kanssa, mutta aika pian erkanimme toisistamme siinä ihmispaljoudessa. Saapuessani hotellimme nurkille kuulin tuttujen ihmisten ääniä ja siellähän ne meidän maratonseisojat (Ritva, Seija, Jarmo, Ilkka, Erkki, Sedat ja Reijo) olivat suomenlippuineen meitä kannustamassa. Tästä vähän matkaa ja kuulin Maijan huikkaavan jotain aivan vieressäni. Maijan kanssa juoksimmekin koko loppumatkan yhdessä ja täytyy sanoa, että Maijan tsemppi matkalla oli tärkeää.

Juoksureitti oli hieno, joskin raskas kuumuuden takia. Joitakin varmaan juoksun väliaikatarjoilut matkan varrella ja täytyy sanoa, että ne olivat hyvin järjestetyt. Urheilujuomaa löytyy useaa eri makua. Geelejäkin oli saatavilla. Paikalliset olivat hyvin mukana kannustamassa ja virittäneet omia taukopisteitä ja vesisuihkuja vilvoittamaan meitä kuumenneita juoksijoita. Juostessa kääntöpaikalle tuli meikäläisiä vastaan. Ensin Juhani, jonka suoritus oli todella kova noissa olosuhteissa ja pääsihän Juhani paikalliseen lehteenkin, sitten Markus, Mika K. Anu ja Mika V. Jaana ja Tiina, Virpi ja Jarkko. Nämä näkemiset kyllä kirittivät taas uuteen nousuun ja saivat jalatkin tuntumaan keveiltä. Neljä kilometriä ennen maalia tarjoiltu jäädytetty ananas oli todella hyvää, eikä taatusti purkista! Maaliviiva ylitettiin Maijan kanssa yhdessä ja hyvävoimaisina.  Maalissa törmättiin Markukseen, tiimin mieheen, joka juoksi 100. maratoninsa Honolulussa. Onnea vielä Markus!!!

Sanni ja Maija reitillä, kevyttä menoa

Tässä vaiheessa se iski omaan tajuntaan; juoksin juuri elämäni ensimmäisen maratonin ja vieläpä Honolulussa näissä upeissa maisemissa. Kyyneleitä en enää tässä vaiheessa voinut pidätellä. Maalialueelta pienet palauttavat eväät poskeen, ja sitten hotellille ja suihkuun! Loppuilta kuluikin palautellen jäseniä ja muuta kroppaa kovasta suorituksesta. Matka oli todellakin raskas ja jo 15 kilometrin kohdalla tuntui siltä kuin olisin 30 kilsaa juossut. Kaikille tiimiläisille vielä kerran isot aplodit hienoista suorituksista. Täytyy sanoa, että tämä oli tähän mennessä elämäni kovin suoritus, mutta kipinä jäi päälle ja lisää maratonmatkoja haluan kerätä, ehkäpä joku kerta Sorvassakin.

jäi juoksusta onneksi käteen muutakin kuin pelkät muistot

Loppuloma olikin ihanaa rentoutumista. Juoksu oli suoritettu ja nyt sai vain lomailla. Vierailut Pearl Harboriin, saaren kiertoajelu vierailut pähkinä- ja ananasfarmeilla olivat hienoja kokemuksia. Ja se Dole-farmilla nautittu jäätelö nam nam!! Ja eritoten merivesi ja rannalla loikoilu; sitä kyllä kaipaa nyt täällä pakkasten keskellä värjötellessä. Paljon jäi matkalta käteen ja kuvien kautta pääsee onneksi helposti takaisin Waikiki beachin hiekkaan makoilemaan ja mereen pulahtamaan.

Tämä oli ensimmäinen matkani tiimin seurassa ja täytyy sanoa, että toivottavasti se ei tule jäämään viimeiseksi. Reissu oli upea ja mahtava ja iso kiitos siitä kuuluu kaikille mukana olleille tiimiläisille. Kiitos huonetovereille Tiinalle, Virpille ja Jaanalle.  Kiitos reissun maratonseisojille Ritvalle, Jarmolle, Ilkalle, Seijalle ja Erkille kannustamisesta juoksussa. Isot kiitokset Maijalle juoksuseurasta ja tsempistä todellisen koitoksen varrella. Kiitos Kirsille ja tiimin Mikkelin vahvistuksille Mika K:lle, Sedatille ja Reijolle; on aina mukava tutustua uusiin ihmisiin. Kiitos tiimin pojille Juhanille, Mika V:lle, Petelle ja Jarkolle; viljelitte huumorin kukkasia koko matkan ajan. Ennen kaikkea kiitos Markukselle ja Anulle kivan reissun järjestämisestä. Teillä oli iso työ pitää näin iso porukka kasassa, mutta Nokialta Honoluluun ja takaisin selvittiin!!

Lopuksi tässä seurassa on huippua matkustaa ja vielä parempaa juosta!!!

 -Sanni (Sandels vai miten se lempinimi pitikään kirjoittaa…..)

Tulokset Juokse Sorvassa 6.1.2016

	Miehet Maraton
1.	Ville Niemenmaa	Team Rahola	3:57:14
2.	Markus Ilva	Team Rahola	4:09:31
3.	Kalevi Saukkonen	VSVU	8:03:37
	Naiset Maraton
1.	Anu Ossberg	Team Rahola	4:25:22
	Miehet Puolimaraton
1.	Marko Silvennoinen	Team Rahola	2:12:49
	Naiset 10KM
1.	Päivi Linnero	Team Rahola	1:03:00
2.	Teija Virtanen	Team Rahola	1:13:47
2.	Virpi Virtanen	Team Rahola	1:13:47

Markuksen sata maratonia

Vähän taustaa

Nuorena poikasena sitä tuli liikuttua kavereiden kanssa reilusti, mutta koskaan en innostunut mistään lajista sen enempää. Ihan kersana, silloin kun päätä koristi vitivalkoinen luonnonkihara tukka, fanitin kovasti Lasse Vireniä, mutta ei sekään sitten kuitenkaan sytyttänyt mihinkään suurempaan. Liikuntaa tuli yläaste-ikään asti vielä mukavasti, mutta sitten oli pakko opetella väkisin tupakin poltto ja muut järkevät harrastukset. Tupanski maistui ja liikunta ei. Cooperin testissä tykitin koulussa ja armeijassa aina sen 2000-2300m., jonka jälkeen keuhkot olivat karrella ihan tosissaan.

Armeijan viikonloppulomilla oli aina ohjelmassa pari tuntia sählyn peluuta kavereiden kanssa lauantai aamuisin, tupakkitauon kera luonnollisesti. Näihin aikoihin päässä syttyi ensi kertaa ajatus kunnon kohentamisesta, kun tuon kaksituntisen jälkeen meni aina koko päivä toipuessa. Pidättelin kuitenkin kunnon kohentamista aina armeijan loppuun asti, kunnes siviiliin päästyäni aloitinkin lenkkeilyn. Samoihin aikoihin sähly muuttui vakavammaksi salibandyksi kavereiden kesken ja noihin aikoihin sitten aloitettiin peluut oikein 6-divisioonassa. Elettiin n.90-luvun puoliväliä. Tähän väliin voin mainita, että kyseessä oli todella kova porukka, koska seurahistorian ensimmäinen nousu sarjaporrasta ylemmäksi koettiin viime keväänä 2015! Kehitys alkoi minun jäätyä pois n.8v. sitten. :-)

Salibandyn sivussa lenkkeilin jonkin verran, mutta järkeä ei siinä touhussa ollut paljoakaan. Aina täysillä sekä pelikentillä että lenkeillä, vaikka painoa oli jokusen kilon päälle 100. Paikat huusi hoosiannaa ja polvet olivat kovilla. Polvet sitten onkin operoitu kolmesti, mutta vasta painon pudotuksen ja salibandyn lopettamisen jälkeen ovat pysyneet kunnossa. 

Suomalainen sotilas v.1995

Pirkan tapahtumista olin kuullut aina paljon, koska vanhempani osallistuivat niihin useasti. Isä hiihti useasti hiihdon, polki ja souti, mutta kävi kait joskus hölkänkin. Äite on myös osallistunut innolla näihin kinkereihin ja sen lisäksi aina kehuskeli erinäisillä hölkkämitaleillaan. Näitä sankaritarinoita kuunneltuani innostuin ajatuksesta osallistua pirkan hölkälle vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pari kertaa kävin kuolemassa pirkan hölkällä ja se todellakin tuntui pisimmältä mahdolliselta matkalta minkä ihminen voi suorittaa. 

Salibandy porukan saunaillassa kaverin kanssa lauteilla istuessa löimme vedon maratonin suorittamisesta ennen 30v. synttäriä. Veto tuntui heti seuraavana päivänä virheeltä, mutta lopulta se kantoi 2005 Helsinki city maratonille.

Maratonit alkavat

2005 HCM-projekti alkoi hyvissä ajoin talvella 2004 ja lenkillä kävin oikeasti ja säntillisesti. Jotain järkeä oli harjoittelussakin jo, kun pidemmät lenkit tuli tehtyä maltillisesti. Into oli kova ja maraton oli mielessä kaiken aikaa, kunnes sitten lopulta lähtölaukaus kajahti. Matkaan lähdin tuolloin sillä ajatuksella, että neljään tuntiin on mentävä. Matka eteni kohtuudella vähän yli puolen, jonka jälkeen taas taisteltiin pirkan hölkästä tuttuun tyyliin. Lopputulos 4.31 ja pelko henkiin jäämisestä oli läsnä, koska sen verran pahalta tuntui. Ainoa hyvä asia oli vedon voitto, kaikki muu oli täysin painokelvotonta mietintää. Varmaa oli parin tunnin verran, että ensimmäinen ja viimeinen maraton tuli tehtyä samalla kertaa, kunnes kotimatkalla goodybagista löyti Tukholman maratonin esite.

Mieli virkeänä kohti maalia

2006 oli sitten vuorossa Tukholman maraton, mihin oli panostettu entistä enemmän ja neljän tunnin alitus oli taas kirkkaana mielessä. Lähtölaukaus kajahti taas ja puoiväliin meno maistui, mutta sitten taas oli vuorossa ne tutut "pirkan hölkät". Lopputulos 4.24. Nyt sentään oli selvää, että ensi vuonna taas uudestaan.

2006 syksyllä jäin poikamieheksi ja edessä olikin sitten hieman tuskaisen avioeron jälkeen ensin talven yli selviäminen ja sitten kevät-kesä 2007 enemmänkin tuli kalasteltua ja hemputeltua pitkin kyliä, kunnes sitten alkusyksystä eräässä hienossa "yökerhossa" Nokialla eteen sattui pieni tumma erittäin nätti tyttönen, joka sitten muutti lopulta elämän paremmaksi kuin mitä se ikinään on ollut. Kaikkihan varmasti tuntevat vaimoni, eiks ni? No, tämä kohtaaminen sitten johti siihen, että ryhtiä oli löydyttävä tai muuten ei olisi mitään saumaa edes koittaa pysyä tämän ikiliikkujan mukana hetkeäkään. Syksyllä oli sitten lähdettävä näyttään Anulle, että kyllä sitä tässä hölkätty on ja ilmoittauduin Finlandia maratonin puolikkaalle, Anun juostessa kokonaisen. Puolikas sujui hyvin ja tulos oli hieman alle 1.50, mikä yllätti itsenikin. Finlandian jälkeen Anu kosiskeli lähtemään hänen kanssaan Ahvenanmaan maratonille myöhemmin syksyllä. Ajattelin kuolevani, jos suostun ja pelasinkin korttini fiksusti lupautuen lähtemään maratonille, jos tuttu pirkan hölkkä menisi hyvin. Varmaa oli, ettei moinen matka kovin hyvin sujuisi, mutta silti lähdin tekemään parhaani. Pirkan aikani parantui edellisestä tunnin verran ja edessä oli Ahvenanmaan maraton. Itse ihmettelin kuntoani, mutta rakkaus se varmasti siivitti hyvään tulokseen.

Ahvenanmaalla putosin Anun kyydistä luonnollisesti heti, mutta jatkoin matkaa päättäväisesti, ja vaikka polveni pamahti toistaiseksi viimeisen kerran pari kilometriä ennen maalia, ylitin viivan parantaen aikaani yli puolituntia. Maraton numero 3 hoidettu, polvi täysin romuna, paluumatka laivalla vessassa istuen, mutta silti niin onnellisena. :-)

Homma alkaa muuttumaan

2008 alku meni polvea kuntouttaessa, mutta edessä oli sitten jo vähän erilaista menoa. Vuoden saldoksi maratoneista jäi kunnioitettavat 5kpl ja pari uutta enkkaa, mutta vielä tässäkään vaiheessa en ollut edes kuullut mistään 100+ kerhoista tai muista hullutuksista, halusin vain osallistua ja koitella rajojani. Samaisena vuonna Anu sitten alkoi puhumaan osallistumisesta 100km juoksuun, kun sukulaismies Italiasta oli monesti kehunut kuinka hienoa hommaa se olisi. Satkulle siis, mutta vasta ensi vuonna!

Eka ultra 

Elettiin siis vuotta 2009 ja vuorossa oli ensimmäinen ultramatka 100km Perniössä. Viivalla ei paljoa päässä liikkunut, mutta varmaa oli ettei helppoa tulisi olemaan. Ja niinhän siinä kävi, että ihan hirvittävä kokemushan se oli. Molemmat oltiin Anun kanssa sitä mieltä, että hieno oli kokeilla, mutta eiköhän yksi kerta riitä. Tämä päätös sinetöitiin n.75km kohdalla. Maaliinkin oikein päästiin loppuajan ollessa hiukan alle 11h. Maalissa tunteet olivat pinnassa ja tippa tuli linssiin.

Pari päivää kului maaliin tulosta, kun päätimme osallistua ensi vuonna uudestaan. :-)

Ekaa kertaa Perniössä

Perniöstä jäi kyllä hyvät ja rakkaat muistot. Suomi-juoksu juostaan jatkossa muualla.

Määrät kasvavat

2009 suoritin Suomi-juoksun lisäksi 4 maratonia ja kasassa olikin sitten jo toistakymmentä suoritusta. Anulla olikin jo muutama enemmän ja siellä päässä taisi kyteä ajatus 100+-kerhoon pääsy. Itse en tuolloin edelleenkään edes miettinyt moisia. Itse asiassa vasta Anun suoritettua 100 maratonia muutama vuotta myöhemmin aloin miettiä, että kai määki ku muukki.

2010 maratoneja kertyikin sitten jo 11 yksi ultra mukana. Tuona vuonna kävimme ensi kertaa Honolulussa, jonka jälkeen päätimme puhua tiimiläsille sinne menosta 2015. Myöskin Team Rahola rekisteröitiin keväällä 2010.

2009 syksyllä Team Rahola on juuri saanut nimensä

Alkuun oli siis päästy ja paljon kuljettiin Anun kanssa ympäriinsä ja myös tiimiläisiä alkoi hypätä jouselle yhä enemmän. Maratoneja kertyi vähän niin kuin vahingossa ja sitä kautta hienon hienoja kokemuksia. Näissä maratoneissa ja muissa juoksuissa on parasta hyvät ystävät, joita on matkan varrella tullut paljon. 

Tämmösellä ryhmällä liikkuessa tulee ihan huomaamatta maratoneja

2013 koitti hieno hetki, kun rakas vaimoni sai 100 maratonia täyteen huhtikuussa Tuusulanjärven maratonilla. Anun pitkäaikainen tavoite täyttyi ja viivan ylitys oli tunnetta täynnä. Tuon jälkeen itse sitten aloin laskemaan, josko sitä eläisi tarpeeksi pitkään, jotta voisi saavuttaa 100 maratonin rajan.

Lupaus vuodelle 2015

2014 lopussa mainitsin tiimilenkillä, että pitäisikö sitä kokeilla saada 100. maraton suoritettua Honolulussa 2015. Tässä kohtaa suorituksia oli niinkin paljon, ettei 2015 vuodelle jäänyt kuin 20 maratonia. Tämä siis on minun kunnolle todellinen koitos, koska en ole mikään kestävyyskone. Pienen tuskan nosti pintaan se, että halusin 100:ta maratonsuorituksesta 25 olevan pidempiä matkoja. Nyt siis piti suorittaa 14 maratonia ja 6 pidempää matkaa vuodessa, koska tiimiläiset eivät enää antaneet periksi, vaan suorastaan vaativat sadatta Honolulussa joulukuussa 2015.

Kohti maalia

Alkusyksystä ajattelin laittavani itseni oikein jonkinmoiseen kuntoon, kun kerran oikein juhlajuoksu olisi tuo Honolulun maraton, mutta pitkin kesää ja syksyä aina pidempiä matkoja juostessa tahtoi persus ja takareidet mennä tukkoon ennen kokemattomalla tavalla ja lopulta lokakuun lopulla naksautin selkäni, joka sitten vaati hoitoa. Myös samalla selvisi syitä noille jumeille. Hyvään kuntoon en itseni saanut, mutta selvitin onneksi Honolulun maratonin kunnialla läpi.

Missään vaiheessa en ajatellut sadannen maaliintulon hetkauttavan minua mitenkään, koska sehän olisi vain yksi suoritus muiden joukossa. Maaliin päästyäni sitten alahuuli väpättäen ja itkua niellen etenin kohti mitalien jakoa ja samalla tuli selväksi tämän olleenkin paljon isompi asia minulle mitä ikinä sen kuvittelin olevan.

Ennen starttia

Maalissa sain tiimiläisiltä onnitteluja ja Anu antoi minulle lukon mihin oli kaiverrettu 100. maraton Markus 13.12.2015, jolla saisin lukittua tilanteen tuonne tapahtumapaikalle. Samalla päätin tarjota kaikille jotka tulevat lukitsemaan tilannetta kanssani lukon tarkastusmatkan tulevina vuosina Honoluluun. Tarviihan sitä käydä tarkistamassa onko lukko pysynyt tallessa. Päätökseni aion pitää ja ilmoitan asianosaisille hyvissä ajoin ennen matkan alkua.

Lukko paikoilleen

Kaikenlaista 

Sata maratonia vaati 101 yritystä. Keskeytys Masokistin unelmassa 2012 vähän puolivälin jälkeen

Nopein maraton 3.08.43 Tukholma 2011

Hitain  6.19.43  Vaarojen maraton 2014

17. eri maassa

28 ulkomailla

25 pidempää matkaa, pisin Oxroad 100mailia 18.58.28
Meidän perheen 100+-kerholaiset pääsivät sinne molemmat alle nelikymppisinä

Kiitos kaikille kenen kanssa olen saanut matkan varrella jakaa näitä suorituksia!!!!

Markus 

Tulokset Juokse Sorvassa 31.12.2015

	Miehet 50KM
1.	Marko Silvennoinen	Team Rahola	4:58:38
	Naiset 50KM
1.	Anu Ossberg	Team Rahola	4:58:58
	Miehet Maraton
1.	Ville Niemenmaa	Team Rahola	3:45:55
2.	Juhani Yli-Marttila	Team Rahola	4:12:44
3.	Markus Ilva	Team Rahola	4:30:55
4.	Petri Myllymäki	Team Rahola	4:56:31
5.	Sami Putkisaari	Ilveksen miäs	4:57:30
6.	Petri Mononen	Team Rahola	4:59:24
	Naiset Maraton
1.	Tiina Häkkinen	Team Rahola	4:36:00
	Miehet 30KM
1.	Jarkko Jokela	Team Rahola	3:20:00
	Naiset 30KM
1.	Eerika Hedin	Team Rahola	3:11:32
	Miehet Puolimaraton
1.	Kalevi Montela	Team Rahola	2:16:13
2.	Harri Lappeteläinen	Team Rahola	2:19:00
3.	Jere Häkkinen	Team Rahola	2:25:04
	Naiset Puolimaraton
1.	Jaana Putkinen	Team Rahola	2:09:45
1.	Virpi Virtanen	Team Rahola	2:21:14
3.	Tiia Häkkinen	Team Rahola	2:25:03
	Miehet 10KM
1.	Petteri Haapamäki	Team Rahola	1:01:50
	Naiset 10KM
1.	Minna Nurro	Team Rahola	56.40
2.	Päivi Linnero	Team Rahola	56.42
3.	Anna Ojanen	Team Rahola	57.05
4.	Sanni Kataja-aho	Team Rahola	59.35
5.	Henna Värikoski	Team Rahola	1:05:00
6.	Teija Virtanen	Team Rahola	1:13:35