Tipaton & Herkuton 2.9.-3.10.2019

TARKOITUS on jaksaa liikkua ja syödä terveellisemmin, eli ei mitään paastoa tai niukkuusaikaa, vaan pieni itsekuri herkkujen ja alkoholin suhteen, joten normaali ruoka kehiin. Tämä ei ole sokeriton dieetti, ja itse asiassa ei dieetti ollenkaan. Voit käydä ravintolassa syömässä, sielläkin on monta hyvää vaihtoehtoa ruokien suhteen.

KIELLETYT AINEET: alkoholit, alkoholittomat juomat, limonadit, zero-juomat, energiajuomat, makeiset, makeat ja suolaiset leivonnaiset, välipalakeksit ja kaikki muutkin keksit, pullat, jäätelöt, lätyt, pannukakut, erilaiset makeat jälkiruokavanukkaat, riisifrutit, hampurilaiset, lihapiirakat, tacot, siivet, pizzat, grilliruoat, ranskalaiset perunat, kebabit, kuorrutetut hedelmät ja pähkinät, kaikki sipsit (peruna/juures), kaikki murot, sokeroidut myslit, croissantit, kurkkupastillit.

HERKUTTELE NÄILLÄ: mehut, hillot (esim. puurossa, rahkassa, leivän päällä), tuoreet ja kuivatut hedelmät, marjat, erilaiset maustamattomat pähkinät, kaikki jogurtit, kaikki rahkat, hunajat, hedelmäsoseet, terveelliset wrapit, itse tehty pizza, lämpöiset voileivät, myslit joissa ei ole sokeria, itse tehty mysli, itse tehdyt uuni- ja lohkoperunat, subway-tuotteet, proteiinilätyt (tehty banaanista ja kananmunasta), voileipäkeksit, hapankorput, riisikakut.

SAA KÄYTTÄÄ MYÖS NÄITÄ: urheilu- ja proteiinijuomia/-tuotteita (kaikki patukat ja vanukkaat käy energia-/proteiinituotteista), urheiluun energiageelejä ja -pastilleja, purukumi.

JOS ON KYSYMYKSIÄ, epävarmuutta, kysyhän Anulta,
puh. 040 828 5700 laittaen viestiä.

OSALLISTUVIEN NIMET JA OSALLISTUMISMAKSU 2,- ANULLE, KIITOS!

Tällä kertaa käytössä 1 jokeripäivä, jolloin saa valitsemansa päivän ajan syödä/juoda mitä haluaa.

Nimiä teamin vaatteisiin

Jos haluat painattaa nimesi teamin takkiin tai muuhun team-asuun, tuo vaatteet Anulle syyskuussa, viimeistään 15.9. Merkitse vaatteesi hyvin sekä teksti minkä haluat painettavan.

Näin ilmottaudut Pirkan talkooholkkään

Jos et ole maksanut Pirkan hölkkää/kierrosta etukäteen, niin toimi näin:

- Maksa Pirkan hölkän tilille 30€.

- Tilinumero: FI83 1443 3000 1131 72.

- Kirjoita viestikenttään etunimesi, sukunimesi, talkoo hölkkä ja Team Rahola.

Jos olet maksanut Pirkan hölkän/kierroksen, niin toimi näin:

- Lähetä sähköpostia Pirkan kierrokselle ja kerro, että olet maksanut hölkän.

- Laita sähköpostiin etunimesi ja sukunimesi.

- Ilmoita, että olet tulossa talkoo hölkkään Team Raholan porukassa.

Sähköposti: toimisto@pirkankierros.fi

Ilmoita Anulle, jos osallistut talkoo hölkkään!

Teamin paidat ja takit ovat tulleet! Myös Zero Pointit!

Voit noutaa tilaamasi paidan ja takin Anulta. Myös Zero Point tilaukset ovat saapuneet. Maksutiedot tulevat myöhemmin teamin sivuille.

Se ensimmäinen

Viime syksynä aloin varovasti harkita johonkin oikeaan urheiluporukkaan liittymistä. Kotona taustajoukot kannustivat minua ja tutkin eri urheiluseurojen tarjontaa. Yhtäkkiä tajusin, että juoksuahan sen olla pitää, koska olin nuoruudessani lajia tosissani harrastanut. Team Raholan sivut tekivät minuun vaikutuksen ja rohkenin lopulta lähteä maanantailenkille. Hämmästyin lämpimästä vastaanotosta, juoksijoiden määrästä ja laajasta ikähaitarista. Minuun teki syvän vaikutuksen, kun tajusin, kuinka monta maratonia ja pidempääkin matkaa monet olivat juosseet. Asetin tavoitteekseni hiljaa mielessäni juosta vuoden sisään puolimaratonin.

Mikäs se tää nyssitte o?

Kävin aina, kun mahdollista Teamin maanantaitreeneissä ja tein lisäksi omia harjoituksia. Tulihan se puolimaraton talvella juostua Sorvassa. Muut teamiläiset alkoivat innostaa kokonaiseen maratoniin ja pikkuhiljaa ajattelin sen olevan mahdollista kesän aikana. Etsiskelin maratonia mahdollisimman läheltä ja silloin löysin Hämeenlinnan kaupunkimaratonin, vanhalta opiskelupaikkakunnaltani. Reittikin näytti kulkevan kauniissa maisemissa.

Luin moneen kertaan Anun maratonohjeet netistä ja lisäksi kyselin eri juoksijoilta treeneissä, miten he valmistautuvat maratoneihin ja toimivat itse juoksun aikana. Sain kullanarvoisia ohjeita. Ei muuta kuin sitten vähän geelejä ja urheilujuomia kokeilemaan. Geelit tuntuivat sopivan minulle, sen sijaan urheilujuoman kofeiini sai käteni tärisemään, joten sen käytöstä luovuin. Päätin luottaa geelinippuun vyölläni ja juomapisteiden vesitarjontaan. Koska juoksu oli vasta päivällä kello 14.00, nautin hieman väkisin lounaan kotona ennen lähtöä, nuoruuden juoksuvuosilta tuttua tonnikalamakaronilaatikkoa. Sitten vain auton nokka kohti Hämeenlinnaa.

Siellähän ne tutut Teamin juoksijat olivat jo Kaurialan urheilukentällä. Sää oli todella kolea, pilvistä ja tuulista, lämpötila alle 15 astetta. Siinä yhdessä arvelimme käsien lämpiävän vihdoin kymmenen kilometrin paikkeilla. Varmasti varsin hyvä sää pitkään juoksumatkaan. Siitä se lähtö sitten pamahti kello 14.00 ja juoksijoiden imu tempaisi mukaansa. Uskomaton tunne juosta suurella joukolla. Ensimmäiset kilometrit vain sujahtivat siinä omaa juoksuvauhtia muun porukan tahtiin etsien.  Aulangon golfkentälle asti juoksu oli keveää ja mieli iloinen. Ihmettelin, miten joukossa voi liikkua näin helposti. Otin aina geelin ennen juomapistettä ja sitten vähän vettä. Asematunnelissakin jaksoin etsiä roskakorin. Linnan lähellä puolimaratonin loppupuolella jalka nousi kevyesti.

Sitten lähestyttiin puolimaratonin maalia. Olo oli hyvä, mutta jotenkin valmis lopettamaan tähän kohtaan juoksemisen. Järjestysmies kuitenkin viittoili innokkaana minua kohti maratonin reittiä, olihan minulla valkoinen numerolappu. Johonkin katosivat juoksijat ja sillä hetkellä vierelläni oli nuori poika, ensikertalainen hänkin ja hieman useamman maratonin juossut mies. Pohdimme ääneen, että pitäisi vielä jaksaa toinen kierros. Meillä oli onneksi samanlainen juoksuvauhti, niinpä vuorotellen itse kukin veti pientä joukkoamme kohti Aulangon suuntaa. Vähän ennen Aulankoa tunsin, kuinka vesi vain hölskyi vatsassa ja juoksu alkoi tuntua kumman raskaalta. Sanoin sen ääneen ja sama ongelma tuntui olevan tällä kokeneella maratoonarilla. Se rauhoitti mieltäni ja päätin sietää olotilaa. Muistin myös Anun ja muiden teamiläisten sanat erilaisten kropan harmejen sietämisestä. Onneksi tämä vaiva helpotti Aulangolle tultaessa. Jano oli nyt toisella kierroksella kuitenkin yltynyt ja pysähdyin joka juomapisteellä juomaan kunnolla. Uudelleen liikkeellelähtö oli aina vain työläämpää. Yhtäkkiä Aulangon golfkenttä oli muuttunut kymmenien kilometrien mittaiseksi ja juomapisteiden etäisyydet kasvaneet käsittämättömiksi. Asemalle tuntui olevan ikuisuuksien matka. Ihmiset matkanvarrella onneksi vielä jaksoivat kannustaa, mutta hymyni oli tuossa vaiheessa hyytynyt. Pahin oli kuitenkin vielä edessä.

Jotenkin sinne linnalle selvisin ja vielä siitä eteenpäin. Askel ei ollut enää vauhdikas ja korkea, kuten se virheellisesti alussa oli, vaan jalat tuntuivat lyijynraskailta. Sitten tuli viimeinen juomapiste. Siellä olivat järjestäjät taas mukit ojossa, mutta minä ajattelin, että eihän tästä ole enää kuin kaksi kilometriä maaliin ja jätin juomatta sekä geelin ottamatta. Se oli kauhea virhe! Vaikka kuinka pakotin jalkojani lisäämään vauhtia, ne eivät totelleet. Yritin takoa itselleni ajatusta vain kahdesta pienestä kilometristä, mutta ei auttanut. Miten ihmeessä silta moottoritien ylikin oli muuttunut vuoreksi. Onneksi muutama muukin vaikutti kaikkensa antaneelta ja puuskutti siltaa ylös. Siinä minä joukon jatkeena yritin pysyä tahdissa mukana. Vihdoin tuli se hetki, kun järjestysmies huitoi kohti maalialuetta ja sanoi enää 300m jäljellä. Voiko kauniimpaa lausetta olla! Lopulta maalissa ja vieläpä varsin vähäisin vaurioin, varpaiden päissä rakkulat. Taisin juoda ainakin neljä viisi mehua maalissa ennen kuin tajusin, että tässähän on juostu nyt se ensimmäinen maraton. Hurjaa se on! Kunnioitan nyt vielä valtavan paljon enemmän kaikkia niitä, jotka ovat kyseisen matkan juosseet ja vieläpä useita kertoja puhumattakaan paljon pidemmistä matkoista. Kiitos kaikille Team Raholan juoksijoille! 

Eka maraton, eka pytty, eka mitali

-Sanna

Joko kyllästyttää kesä-ähky? Ei huolta, siitä on mahdollisuus nyt päästä - Tipaton & Herkuton on kohta täällä! :)

Kuva StockSnap Pixabaysta.

Tipaton & Herkuton on täällä taas! Jes! Seuraava haaste sen suhteen sijoittuisi ajankohtaan 2.9.-3.10. Eli kun maanantaina 2.9. sen aloittaa, niin seuraavan kerran saa herkkuja syödä perjantaina 4.10. vaikka aloittaen jo heti kello 24.00. :) Osallistumismaksu 2,- joka annetaan Anulle, ja Anulle myös ilmoitus että on mukana. Rahat menevät arvontalahjakorttiin, joka arvotaan onnistujien kesken. Ja ettei nyt ihan 'kireeksi' menisi, niin tällä kertaa on kaikilla käytössä yksi Jokeri, mikä tarkoittaa sitä, että yhtenä valitsemanaan päivänä saa syödä herkkuja.

Ei muuta kuin SANO HERKUILLE HETKEKSI EI!!! Haasta itsesi!
Tsemppiä kaikille osallistuville!

Bussikyytejä Paavo Nurmi -maratonille ja Finlandia maratonille

Ilmoittaudu mahdollisimman pikaisesti Anulle jos olet kiinnostunut yhteiskyydistä 17.8. juostavalle Paavo Nurmi -maratonille tai/sekä Jyväskylään 14.9. juostavalle Finlandia maratonille. Bussikyydeistä tarkemmin tietoa myöhemmin. Seurailkaa teamin sivuja sekä facea.

Ensikertalaisena Pirkan Soudussa

Marika ja Marjo, onnelliset ekakertalaiset

Päivä kului koko ajan kasvavan jännityksen kanssa, onko kaikki tarvittava mukana, selvitäänkö me?! Jännitystä ei ainakaan yhtään helpottanut automatkalla kuullut Markuksen pelottelut kramppaavista jaloista ja muista tuskista, mitkä nyt usein voivat Pirkan Soutuun kuulua.

Paikan päälle saavuttuamme olimme Marikan kanssa tuttuun tapaan hieman pihalla, mutta ihanan Anun avustuksella täytettiin juomareput, katsottiin tarvikkeet valmiiksi ja kuunneltiin ohjeet: "Jos ette souda, nostakaa mela ylös. Nostatte sen melan niin ylös, että se seisoo!"

H-hetki alkoi olla lähellä ja innokkaista soutamaan lähtijöistä otettujen kuvien jälkeen merirosvolaiva työnnettiin vesille. Tällaiselle ensikertalaiselle jo pelkkä veneeseen omalle paikalle könyäminen kävi seikkailusta. Ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Miten ne airot laitetaan, miten soudetaan oikein? Airot vaan kolisivat, ja tuli jo tunne, että oli virhe edes lähteä tälle retkelle. Homma takkusi oikein kunnolla. Yllättävän nopeasti se sitten kuitenkin alkoi sujua, kun vaan keskittyi tahtiairoon sataprosenttisesti. Juuri ennen lähtöä jalkatukeni muovinen osa luiskahti irti. Perämies yritti saada osan takaisin kiinni, mutta eihän se onnistunut. Onneksi hän keksi siirtää koko jalkatukea niin, että jalka jäi nyt laudan päälle. Jes! Ja sitten matkaan.

Astukaa laivaan!

Paljon puhutulle Rajasalmen sillalle saavuimme hyvinkin nopeasti. Perämies kertoi, että ei uskonut alussa meidän soutamisesta tulevan yhtään mitään, mutta hyvinhän se sujui. Hän tarjoutui myös soutamaan Marikan puolesta, jos tarve, kun näytti kuulemma jo niin punaiselta. Anu huusi, että Marika on aina jumpillakin punainen, että ei mitään hätää. Tänne on lähdetty, niin täältä tullaan itse soutaen myös pois. 

Itse pähkäilin miten saan napattua soutaessa juotavaa ja energiaa, mutta pakko oli nostaa airo aina siksi aikaa ylös, ettei taas kolise.

Alussa ohitimme muita veneitä, mutta jossakin vaiheessa ennen puoltaväliä vauhtimme alkoi vähän hidastumaan. Perämies heitteli vettä niskaan ja koitti huutaa tahtia, samoin tahtiairojen heiluttelijat Anu ja Mari.

Jahdin henkilökunta

Puolenvälin jälkeen alkoi Marikalta huumori loppua ja tuntui, että ei jaksa enää yhtään, heikotti ja oksetti. Keskittyminen airon tahtiin ja veneen vauhtiin auttoi kuitenkin pahimman yli ja taas mentiin.

Laivoja meni ohi ja me yritimme keskittyä omaan soutamiseemme Anun välillä muistuttaen perämiehelle, että emme ole kilpailemassa. Rakot tuntuivat jo käsissä, mutta matka taittui ihmeen nopeasti. Sieltä se siltakin taas tuli ja tsemppihuudot kaikuivat.

Yhtäkkiä olimme taas lähekkäin toisen veneen kanssa ja alkoi aivan mahtava kiritys. Marika kertoi tässä kohtaa saaneensa oikein kylmänväreet siitä fiiliksestä ja onnistumisen tunteesta, kun Team Raholan sisukkuus palkittiin ja toinen porukka luovutti ja me pääsimme tsemppaamaan vielä loppumatkan täysillä. 

Kaikki hauska loppuu aikanaan

Soudun jälkeen pulahdettiin järveen rakkojen kirveltäessä, mutta muita vammoja emme me ensikertalaiset saaneet. Jälleen kerran jännitettiin siis turhaan ja Pirkan Soutu oli... No kokemus! 

Marjo N. 

Happy afternoon in hell

Kaikki alkoi siitä, kun jo muinaiset foinikialaiset… eikun kaikki alkoi siitä, kun sain vuosi sitten puhuttua rakkaan vaimoni tarttumaan mahdollisuuteen osallistua Pirkan soutuun. Hän tästä innostuneena oli soudun jälkeen todennut minunkin haluavan osallistua moiseen iloitteluun. Niinpä pikkujouluissa minua lykästi, ja sain matkalahjakortin 35 kilometrin souturetkeen.

Onnelliset soutuun osallistujat. Näyttäisi ihan siltä että tekisi mieli vallan tanssia.

Kun tapahtuma sitten alkoi lähestyä, valmistautumiseen kuului tietenkin miettiminen, kuinka onnistuisin kieltäytymään osallistumisesta. Kokeilin jopa sellaista, että sain selkäni juoksulenkillä niin jumiin, etten edes kävelemään kyennyt. Sekään ei auttanut, joten edessä oli ilmoittautuminen toiseen aaltoon.

 

Vihdoinkin sitten koitti tämä ilon päivä, pääsisin viimeinkin soutamaan. Olihan edellinen kerta venhossa ollut vastikään parikymmentä vuotta sitten. Valmistautuminen oli jäänyt hieman huonoksi, tankkaus edellisenä iltana puolikkaalla sipsipussilla ja pullollisella olutta. Aamulla varhain hyvä aamiainen, varusteiden mietintöä ja etsintää. Malttamattomana sitten odottelemaan, että pääsee tapahtumapaikalle.

 

Lopulta olimme hyvissä ajoin Takon soutustadionilla. Löysimme repuillemme säilöntäpaikan sekä muita soutajia. Siinä sitten viimeinen kertaus, mitä tuleman pitää. Tämä totta kai keskellä kulkuväylää, ettei tulppaaminenkaan unohtuisi.

 

Malttamattomat soutajat kuuntelemassa viimeisiä ohjeita. Niin ollaan keskittyneitä, että tulppaaminen käytävällä tapahtui tuttuun tapaan ihan itsestään.

 

Tämän jälkeen venhoa etsimään. Löydettyämme kulkuvälineemme, reissun ensimmäinen vaikea osuus alkoi. Kuinka päästä veneeseen omalle paikalleen? Taiteiltuamme itsemme omille paikoillemme, paatti vetehen työnettiin. Ilmeisesti ei enää ollut mahdollisuutta poistua paikalta. Savolaisen perämiehen Kalevin ohjeita melkein noudattaen harjoittelimme ison purtilon liikuttamista. Kun tätä olimme touhunneet hetken aikaa, olikin jo aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

 

Kieli keskellä suuta siirtyminen omalle paraatipaikalle.

 

Pientä reenausta ennen tositoimia.

 

Nyt sitten olimmekin veteen piirretyllä lähtöviivalla. Jännitys oli valtaisa ja ihmetys suuri. Lopulta lähtömerkki kajahti. Vielä perämiehen neuvot selkeänä mielessä alkoi veneemme kiitää kohti kääntöpaikkaa. Aluksi soutaminen olikin hämmästyttävän hauskan tuntuista. Vauhtikin tuntui leppoisalta, pystyi jopa jotain haastelemaankin. Soljuva ja heleä savon murre ilahdutti Kalevin toimesta menoamme.

 

Yllättäen olimmekin jo ensimmäisen kiintopisteen, Rajasalmen sillan, kohdalla. Sieltä kuuluikin kateellisten huutelua, jotka toki kannustukseksi tulkitsin. Toki tarjosin mahdollisuutta vaihtaa paikkaa, mutta kukaan ei ihme kyllä tähän suostunut. Jatkoimme siis reippaina airojen kiskomista. Aina välillä perämiehemme innosti meitä tekemään vetoja. Näitähän sitten ilolla mielin teimmekin.

 

Lähes huomaamatta saavutimme viehättävän kääntöpaikankin. Maisemia ei siihen mennessä oikein ollut kerennyt katselemaan, ainoastaan tahtiairon lapa oli tarkkailun alla. Sen verran kuitenkin kerkesi maisemia katselemaan huomatakseen, että kotikaupunkimme Nokia on kaunis kaupunki kun sitä pääsee oikeasta suunnasta katsomaan. Myös nokialaiseen omakotirakentamiseen joillakin on ollut rahaa sijoitettavaksi.

 

Paluumatkalle käännyttyämme ajatuksiin pääsi hiipimään aatos, että tästähän saattaa jopa selvitä järjissään maaliin. Välillä kiskoimme airoja Kalevin suosimia vetoja tehden. Päädyimme myös ottamaan kiivaan kilvansoudun toisen venekunnan kanssa. Jossakin vaiheessa sitten positiivisen ajattelun opit eivät enää kantaneetkaan kovin vahvasti. Alkoi hieman jo voimille käymään tuo alituinen reuhtominen. Hymykään ei oikein meinannut enää irrota. Mikäli tapanani olisi, olisin kironnut kilpailuhenkisen perämiehemme vieläkin lämpimämpään paikkaan.

 

Jostain syystä matka kääntöpaikalta Rajasalmen sillalle oli paljon pidempi kuin sillalta kääntöpaikalle. Lopulta kuitenkin olimme kuuntelemassa tiimiläisten kannustuksia sillan alla. Siinä kohti alkoi usko kuitenkin palaamaan, voipi olla että reissusta selvitään vaikka juomiset oli juotu jo aikaa sitten. Vielä viimeinen kaksintaistelu toista venekuntaa vastaan voittoisasti tehtiin. Kalevi perämiehenämme karjui tahtia, vain rumpu ja ruoska puuttui.

 

Lopulta aluksessamme alkoi kiertää huhu, että maalialue näkyy jo. Kun tämä todettiin paikkaansapitäväksi, alkoi suupieliä nykiä korvia kohti. Myös vähäisiä voimia tuntui kuin taikaiskusta palailevan käsivarsiksi kutsuttuihin pulkannaruihin. Näin sitten kuin huomaamatta saavutimme päämäärämme jota myös maaliksi kutsutaan.

 

Kaiken tämän reuhtomisen jälkeen olo oli uskomaton. Vaikea oli tajuta mitä juuri oli tullut tehtyä. Tätä ihmetellessä joutui vielä suoriutumaan yhdestä vaikeasta osiosta. Kuinka ensinnäkin päästä veneestä pois sekä kuinka ihmeessä pysyä laiturilla tippumatta huonosti kantavilta jaloiltaan veteen. Jalkojen vihdoinkin suostuttua yhteistyöhön pääsimme hakemaan tavaramme säilöstä ja kuinka ollakaan, pääsimme saunaan.

 

Urheat soutajat vihdoinkin maalissa! (kuva Jari 'Katski' Katajamäki)

 

Reissu kokonaisuudessaan oli aivan uskomattoman hauska ja hieno kokemus. Kukaan ei tippunut veneestä, kukaan ei saanut airosta vakavia osumia, yhteistyö koko veneellisen kanssa oli saumatonta, yhteishenki tälläkin reissulla loistava. Nyt kun soudusta on kulunut muutama päivä, reissusta jäi hyvä mieli.

 

Ansaittu komea mitali.

 

Kiitos Anu ja Markus matkalahjakortista, kiitos venekunta matkaseurasta, kiitos Anu ja Mari tasaisesta tahdista ja kiitos Outi muuten vaan.

 

Hannu