maanantai 27. lokakuuta 2014

Wiha on muutakin kuin tunne..


WIHAN KILOMETRIT

Team Raholasta oli 11.10.2014 iso joukko askeltamassa Wihan kilometrejä, todella hienoa! Kovapäistä ja sitkeää porukkaa meidän teamistä löytyy, vahva mieli ei petä ja kaikki JAXAA painaa eteenpäin vaikeittenkin tilanteiden ohi!
Anu nauttii syksyisestä kelistä ja matkasta
100 km tallasivat: Mikko, Mimmi, Pete, Markus, Ville, joka voitti suomalaiset sataset 2014, Outi V, joka paukutti ensimmäisen 100 km:n juoksunsa hymy huulin vahvana eteenpäin ja minä. Ilta maratonin suoritti Julius hienosti ja aamu maratonilla teamia edusti Petri. Puolimaratonilla edustamassa oli Marko Tapani kevein askelin. Onnea kaikille huipuista suorituksista ja mukana olosta, ekakertalaiselle Outille isot halaukset erittäin mahtavasta suorituksesta, tästä se lähtee...

Matkanteko taittui mukavassa säässä, mukavien ihmisten seurassa ja huipun huollon kannustamana! Wihan huolto oli jälleen loistavaa, toimivaa ja niin lämminhenkistä, suuri kiitos tästä kaikesta! Team Raholan omat huoltajat ovat aina korvaamattomia, kovia tsemppareita, tieto-/taito huollosta ykkösluokkaa, lukevat melkein ajatukset, kultaakin kalliimpia joka suhteessa, erittäin paljon kiitoksia, joka ikiselle joka huollosta vastasi ja jaksoivat meidän kaikkien juoksijoiden takia seisoskella, kannustaa, olla tukena ja antaa voimien JAXAMISEEN antimia suolaisesta makeaan naposteluun matkan kuluessa alusta loppuun. Teamin huollosta vastasivat: Jatta, Virpi, Mari, Jarmo, Erkki, Jere, Tiia, Tiina, Juhani, Tanja... KIITOS, KIITOS, KIITOS....
Huoltaminen on hauskaa!!!
Matkan varrella ehtii ajattelemaan monet ajatukset, kehittelemään seuraavien päivien kuvioita aluilleen, elää täysillä hetkeä, joka on käynnissä, tehdä mielessään muutamia mielikuvaharjoituksia, keskustella kanssa juoksijoiden kanssa muutaman sanasen, tsempata toisia JAXAMAAN yms...

Tästä hyvällä mielellä taas eteenpäin ja kohti seuraavia juttuja! Jes!!
 -Anu 

Ensikertalaisen matka Wihassa!

3 x W = 100km eli kertomus kolmesta W:stä, joilla selätin elämäni ensimmäisen sadan kilometrin ultramatkan.
Wihan kilometrit on tapahtuma, jossa kierretään 3,333 km pituista tasaista lenkkiä Pirkkahallin lähimaastossa. Jos matkana on 100 km, niin kierroksia kertyy 30. Hei haloo! Keskeyttämisen mahdollisuushan osuu mehukkaasti kohdalle 29 kertaa. Kuinka ihmeessä saan itseni jatkamaan, kun väsymys iskee, joku paikka prakaa tai kyllästyn touhuun muuten vaan? Ainoa mahdollinen vastaus on: Wedätys.
Lähdin matkaan yhdessä Teija K:n kanssa. Olemme taittaneet aiemmin yhdessä muutaman maratonin ja tällä kertaa pysyin Teijan vauhdissa reilut 60 km. Noiden noin seitsemän tunnin aikana, jotka yhdessä taivalsimme, keksimme lukuisia tapoja huijata itseämme. Päätimme laskea vain kierroksia ja unohtaa kilometrit. 30 kierrosta tuntui paljon vähemmältä kuin 100 km. Sovimme, että jaamme urakan kolmeen osakilpailuun, joista jokainen on kymmenen kierroksen mittainen. Ensimmäinen kisa oli siis ohi jo 33,333 km kohdalla. Piece of cake!

Kakusta tulikin mieleeni Wälipalat. Käynnissä oli empiirinen ihmiskoe. Mitä kaikkea pystyisin syömän juostessani? Olin varustautunut reissuun valtavalla määrällä ruokaa. Enhän voinut etukäteen tietää, mitä haluaisin ja toisaalta voisin syödä. Ajankuluksi juttelimme Teijan kanssa, mitä söisimme seuraavaksi ja millä kierroksella. Pitsaa, puuroa, kääretorttua, suklaata, hilloleipiä vai oliiveja? Pitäisikö ottaa suolaa tai magneesiumia ? Matkan edetessä välipaloista tuli palkintoja; ennätysjuhlakakkua 43,333 km kohdalla ja lämmintä nuudelikeittoa toisen osakilpailun päätteeksi.
Outi kakulla!
Niin, se toinen osakilpailu. 13. kierroksella saavutimme kohdan, jossa maraton täyttyi ja jokainen askel sen jälkeen oli uusi matkaennätys. Uusien ennätysten euforialla liitelimme monta monta kierrosta aivan huomaamatta. Juoksu oli yhtä juhlaa. Teijan euforia taisi kestää pitempään. Minä palasin maanpinnalle 19. kierroksella ja liiankin tietoisena jäljellä olevan matkan pituudesta himmasin vauhtiani. Teija jatkoi liitelyä Pirkkahallin pitkällä parkkipaikalla häipyen horisonttiin.

Jäljellä oli enää pahin; viimeinen osakilpailu, viimeiset 10 kierrosta. Jättäydyttyäni Teijan vauhdista arvoon arvaamattomaan nousi Wäki, joka jaksoi päivystää huoltopöytien ääressä ja matkan varrella. Juoksijoita oli liikkeellä enää harvakseltaan, matkan varrelle tuotujen ulkotulien valossa sai taivaltaa yksikseen. Ruoka ei enää maistunut, mutta huoltopaikalle saapuminen oli edelleen joka kerta yhtä palkitsevaa. Kannustavat sanat ja toivotukset upposivat minuun kuin kuuma veitsi voihin. Sitä paitsi huoltojoukot tiesivät, mitä minun piti syödä, kun en sitä enää itse osannut päättää.

Maaliin pääseminen oli huikeaa. Palkinnoksi sain kymmenkunta kunnon rutistusta onnitteluineen. Uskomatonta, että tein sen, juoksin sata kilometriä! Kiitos Team Rahola, että mahdollistitte ja jaoitte kanssani tuon pitkän päivän ja unohtumattoman kokemuksen! 
Mitä, juoksinko mä jo 100km!!!!
-Outi V


Lisää tunnelmia Wihasta valokuvina

Rahola teamin porukkka ”wihasi kilometrejä”!

Tässä vielä juttua Wihan kilometreiltä. Kilometreistä raportoi Jarmo R., miehemme Pirkkahallilta.

Pirkka-hallin ympäristössä vuosittain järjestettävä Wihan kilometrit tuntuu olevan monelle aktiivikuntoilijalle erityinen rajojen kokeilu. Sitä se eittämättä oli Mikolle, Markukselle, Petrille ja Villelle, jotka osallistuivat täysmatkalle ja pääsivät kaikki kunnialla maaliin; Mikko pääsi mukavasti alle kymmenen tunnin, Markuksella meni hieman yli. Petri ja Ville eivät päässeet aivan ”alle kellon ympäryksen”, mutta yhtä kaikki, sillä heillä kuten koko nelikolla tuntui olevan hyvää meininki koko kisan ajan päällä.


Ville nappas rakkaansa mukaan matkaa taittamaan

Monodog keskittyneenä

Teamin naiskolmikko kuten monilla yhteislenkeillä ”sakkokierroksia” liian nopeille jakava Anu, ja hänen lisäkseen Maarit, sekä  mm. Tv-sarjasta Elämän suolan Tom Turpeisena tunnetun näyttelijä Jukka Puronlahden elämänkumppani Outi selvisivät kunnialla vaativasta 100 km matkasta; parhaan ajan heistä teki Anu, eikä Maaritkaan jäänyt paljoa, kun vielä Outikin selvitti koitoksen alle kahdentoista tunnin, oli Rahola teamin naisten satasen panos varsin vahva.


Anun tyylinäyte

Outi väläytteli hymyään 100km:n ajan
Mimmi tykittää



Aamulla 9.00 startanneen satasen kisan kanssa samaan aikaan lähteneiden ”pelkälle maratonille” osallistuneiden joukossa oli miesten sarjassa Myllymäen Petri, joka suoriutui ”marasta” mukavasti alle 4,5 tunnin. Mainittakoon, että klo. 15.00 startanneen maratonin toisen sijan miesten sarjassa nappasi Julius Pänttönen ajalla 3.49.53.


Iltapäivällä startanneella puolimamatonillakin oli teamista edustus, kuudenneksi tuli Marko Tapio ajalla 1.44.26.


Naisten puolimaratonilla ja nonstop-juoksussa ei ollut teamin edustusta. Mutta kaikille muille matkoille osallistuneet teamin edustajat tuntuivat ottavan Pirkka-hallin ympäristössä juostavan reitin varrelta kaikki irti, mitä ruskamaisema saattoi tarjota. Kun tähän lisätään hyvä porukkahenki, maalialueella soitettu musiikki ja muutenkin hyvä fiilis, niin liikunnan suhteen emotionalinen arvokokemus oli varmasti taattu.

torstai 16. lokakuuta 2014

VAAROJEN MARATON 4.10.2014 Minnan silmin


Jo viime vuoden puolella Team Rahola teki päätöksen lähteä kokeilemaan Vaarojen maratonia. Ajatus Kolin kansallispuiston kauniista maisemista tuntui houkuttelevalta ja päätin lähteä mukaan. Meitä tiimiläisiä oli yhteensä matkalla seitsemän; Anu, Markus, Outi, Mika, Juhani, Virpi ja minä. Matka sujui joutuisasti kahdella henkilöautolla, matkustin etujoukoissa Virpin, Mikan ja Juhanin kanssa. Loppuporukka pääsi ajomatkalle vasta useita tunteja myöhemmin. Joensuussa poikkesimme ruoka-ostoksille ja herätimme luultavasti hilpeyttä marssiessamme peräkanaa hyllyltä toiselle viikonlopun ruokalistaa miettiessämme.

 Majoittauduimme vuokramökkiin, joka sijaitsi Pielisen rannalla. Teimme myös pienen iltaverryttelen ja nousimme Ukko-Kolille juoksunumeroita hakemaan saaden näin pientä tuntumaa tulevasta koitoksesta. Alas tulimmekin jo kätevästi hissillä voimia säästellen..

Aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena hieman levottomasti nukutun yön jälkeen. Jännitys alkoi nousta pintaan ja erittäin haastavaksi kuvailtu reittiprofiili rupesi mietityttämään. Positiivisena ihmisenä työnsin kuitenkin häiritsevät ajatukset syrjään. 43 kilometrin reitillä tulisi olemaan vain kolme vesipistettä, joten omia juomia ja geelejä tuli kantaa mukana. Tiimiläisten iloinen huumori tarttui ja starttasimme kaikki reitille hyvillä mielin.
Kirpakka aamu
Alkumatka oli petollisen helpon tuntuista, mutta ensimmäinen nousu antoi viitteitä tulevasta hapotuksesta. Polut olivat hyvin vaikeakulkuisia; täynnä juuria ja kiviä ja paikoitellen oli hyvin liukasta. Alamäet tuntuivat menevän yhtä hitaasti kuin ylämäetkin, sillä jokainen askel täytyi harkita tarkkaan. Maisemat olivat todella kauniita ja tarjosivat samalla hyvän tekosyyn pysähtyä hetkeksi vaarojen päälle tasaamaan hengitystä.

Noin 25 km:n jälkeen alkoi hapottava, pitkä nousu jota jatkui kilometrikaupalla. Löysin itsestäni aivan uusia tuntemuksia, velloin itsesäälissä ja pulssikin taisi hakata ennätyslukemia vaarojen päälle kivutessani. Juoma oli loppunut jo aikoja sitten ja mietin, että jos maaliin asti jaksan, vaihdan suosiosta lyhyemmille matkoille...Kun lopulta saavuin reitin viimeiselle vesipisteelle, luulin tietäväni miltä Saharan vaeltajasta tuntuu vihdoin keitaalle päästyään. Join kerralla noin litran vettä, joka imeytyi ilmeisen hyvin, sillä pystyin välittömästi jatkamaan juoksua. Mielialakin parani huomattavasti, kun voimat palautuivat tasaisemmalla osuudella. Viimeinen kolmen kilometrin nousu maaliin meni jo euforisilla fiiliksillä ja maalissa oli todellinen voittaja-olo. Muutkin tiimiläiset olivat tyytyväisiä juoksuunsa ja selviytymiseensä ehjin nahoin vaikeakulkuisesta maastosta. Outi paransi viimevuotista aikaansa huomattavasti.
 
Minnan loppunousu, vielä nousee jalka
Illalla rentouduimme mökissä hyvän ruuan ja juoman parissa juhlien juoksua ja Juhanin 26-v synttäreitä. Mika leipoi synttärisankarin kunniaksi omenapiirakan ja Anu hemmotteli Juhania kasvonaamiolla. Kilpailukeskuksen iltamat jätimme suosiosta väliin.

Aamulla pulahdin palauttavalle uinnille jääkylmään Pieliseen, jonka jälkeen oli todella fressi olo. Paluumatka sujui iloisesti juttelun ja levyraadin merkeissä.  Upea reissu, jonka jälkeen peruslenkkireittini varrella olevat ylämäet ovat tuntuneet paljon helpommilta. ”Siperia” opettaa :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

VAAROJEN MARATON KOLILLA 2014


Team Rahola halusi tutustua aiheeseen Vaarojen maraton, josta kuulee puhuttavan silloin tällöin ja reitin vaativasta maastosta täytyy ehdottomasti päästä nauttimaan kieli keskellä suuta.

Kuusi teamiläistä: Mika, Minna, Outi, Juhani, Markus ja minä taivalsimme maratonin 43km ja Virpi paukutti 15km. Kyllä reitti oli vaativa ja haastava, niin kuin maratonin nimestäkin voi jo päätellä, mutta siinä on sitä jotain mitä haluaa kokea ja haluaa tietää mistä puhutaan, joten kokemuksia lisää elämään, kiitos! 

Koko päivän sää oli kaunis, ihana syyssää, aurinkoa, syksyn värisävyjä, syksyn tuoksuja, välillä häikäisevän huikeita maisemia, pieni veneajelu joen yli, yhteisiä tunnelmia ja päämääriä muiden taivaltajien kanssa. Onneksi Markus kantoi kameraa maratonilla mukanaan, jolloin maisemat ja tunnelmatkin ovat tallessa, joten niihin voi aina palata takaisin kuvien välityksellä. Reitillä oli kiviä, juurakkoja, epätasaisuutta, ylä- ja alamäkiä, vesistön ylitys veneellä eli kaikkea mitä luonto vain voi tarjota kulkijoille. Juomapisteitä oli reitin varrella kaksi, joista löytyi vettä eli juomareput selässämme oli täytetty urheilujuomalla, paitsi Markuksen juomapussi hajosi jo 3km:n jälkeen, joten olimme mun juomien varassa ensimmäiseen juomapisteeseen asti, josta Markus sai säkällä juomapullon, jonka joku oli sinne jättänyt. Myös GU-geelit apunamme energian riittävyyden ylläpitämiseksi olivat tärkeitä taivaltaessamme matkaa, joka oli tällä reitillä aikana paljon pidempi kuin normaalisti.

Kaikki selviytyivät ehjinä ja onnellisina maaliin, jonka jälkeen maistui suihku sekä ruoka, joka kuului maratonin hintaan, jamii.
Maalissa!!!!
Illalla saimme nauttia vuokramökissä Mikan leipomaa herkullista omenapiirakkaa vaniljakastikkeella sekä juhlimme Juhanin 26-vuotis syntymäpäiviä, joka sattui olemaan juuri samaisena juoksulauantaina.

Huippu ryhmä matkassa on hieno viettää aikaa ja saada uusia huippuja kokemuksia, KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE TEAMILÄISILLE!

-Anu

Naps tässä lisää kuvia Vaaroilta.

perjantai 10. lokakuuta 2014

STON WALL MARATHON

A&M hölkälle


Joskun muutama vuosi sitten Anu keksi tällaisen hienon maratonin maailmalta. Kyseessä oli siis Kroatian Stonin kylässä ja sen ympäristössä juostava maraton. Stonissa on mahtava muuri, joka on rakennettu joskus todella kauan sitten suojatakseen suola-altaita ja viljelyksiä ja joka on maailman toiseksi pisin Kiinanmuurin jälkeen n.10km. (em. fakta kaivettu netistä) Joka tapauksessa muuri on komea ja sitä on kunnostettu yleisöä varten ja siellä myös juostaan maratonin alussa n.3km ylös-alas jyrkkiä portaita ja mukavia kiviä pitkin. 





Käväisimme Stonissa jo vuosi sitten ja silloin kävi niin, että jotain taisi jäädä hampaan koloon. Tosin vuosi sitten, kun  meiltä kyseltiin innokkuutta tulla ensi vuonna uudestaan, jouduimme vastaamaan kieltävästi. Aikaa kului jonkun verran matkan jälkeen ja vaimo sitten taas keksi, että olisihan se ihaana päästä uudestaan kokemaan Stonin ilmapiiri. No, muu ei sitten auttanut kuin lähteä järkkäämään asiaa.

2013 Anu pokkasi voiton


Stoniin

Matka Stoniin käy helposti. Ensin lennellään Dubrovnikiin, mikä ei ole kovinkaan kallista, sitten hypätään lentokentältä bussiin ja ajellaan bussiasemalle, jonka jälkeen hypätään toiseen bussiin mikä vie matkaajan Stoniin n.50km päähän. Matka kestää lentokentältä kylään n. 2h ja kustantaa n. 10€/naama. Helppoa ja halpaa. 

Kylässä on muutamia majoituspaikkoja, jotka ovat meidän kokemusten mukaan siistejä ja edullisia, myös kilometrin päässä sijaitsevasta Mali-Stonista löytyy majoitusta ja ravintoloita. Majapaikka kannattaa varata etukäteen, koska 2013 yhdelle kaverille löytyi majoitus vasta toisen maratoonarin otettua hänet kaveriksi. Juoksija tuntee siis juoksijan. :-) Kylä on tosi pieni ja siellä ei kannata oleilla pidempää aikaa, mutta pariksi yöksi sinne kantsii jäädä, yksi ennen juoksua ja yksi juoksun jälkeen. Ihmiset ovat ystävällisiä ja paikka on turvallinen.

Tällä kertaa maratonin aattona oli tarjolla pieni elokuvaesitys, tulishow ja pastaparty. "Elokuva" oli koostettu erilaisista haastatteluista ja paljolti viime vuoden juoksusta otetuista videopätkistä. Katseltiin ellu ja tulishow, jonka jälkeen kilpailun puuhamies kävi puhumassa jotain omalla äidinkielellään, mutta ainoat sanat mitä ymmärrettiin olivat: "Anu ja Markus", jonka jälkeen meitä osoitettiin ja taputettiin. Totesivat varmaankin jonkin olevan niin hullu, että tuli oikein uudestaankin. :-)

Maraton

Hyvin nukutun yön jälkeen nousimme nauttimaan murot kera jugurtin omasta jääkaapista ja sitten pinkaisimme kohti lähtöä, joka tapahtuisi 7.30. Päästyämme vartti ennen starttia paikalle huomasi aloittelija-Markus unohtaneensa rintanumeron kämpille. No, ei muuta ku alkulämpö ja takas kämpille. Onneksi matkaa oli vain parisataa metriä suuntaansa. Takaisin päästyäni Anu jo huitoikin minua johonkin haastatteluun. "Tuu tänne, päästään telkkariin!!!" Siinä sitä sitten koitettiin yskiä jotain rallienglantia toimittajalle, kunnes lähtölaukaus päästi piinasta. Anu tietysti kauniina räpsyripsenä nautti salamavalojen välkkeestä. 

Matkaan siis päästiin. Reitin alkuun juostaan n.1km Mali-Stoniin, mistä sitten lähdetään nousemaan noille kuuluisille jyrkille portaille, joita pitkin kuljetaan muurin huipulle. Muuria pitkin edetään n.3km, jotka ovat todella rankat sellaiset, nousua ja laskua tulee paljon eikä ihan kauhea kiire parane olla, jos haluaa sieltä terveenä alas asti. Kärkipään menijät veti muuriosuudenkin käsittämätöntä vauhtia eikä kukaan loukkaantunut. Eli taidan olla itse nössö.

Muurin jälkeen suunnataan kohti hiljaista kolkkaa, missä ei autot kiusaa ja maisemat ovat mitä upeimmat. Reitin ainoa tasaisempi pätkä koittaa muurin jälkeen ja sama pätkä tullaan takaisin n. 21-23km kohdalla. Tätä tasaista kohtaa lukkunottamatta reitillä ei ole yhtään tasaista, vain nousuja, laskuja ja rankempia sellaisia. Reitin rankkuudesta huolimatta se on oikeasti todella sykähdyttävän kaunis ja matkan varrella huolto pelaa innostuneiden talkoolaisten toimesta. 



Hieman puolivälin jälkeen juoksijat saapuvat takaisin lähelle muuria ja lähtevät jatkamaan matkaansa pientä tietä pitkin läpi peltojen ja viinitarhojen, kunnes saavutaan isommalle tielle ja matka saa jatkua tuttujen rankkojen mäkien ja hyvän huollon parissa. 

Lopulta maalissa odotti viime vuoden tapaan livebändi ja aivan mielettömän hyvä tunnelma. Maalissa aloitettiin hetimiten laittamaan jalalla koreasti ja kaikki halukkaat saivat ruokaa ja juomaa palautuakseen. Maaliintulon jälkeen vierähti pari tuntia tanssahdellessa ja muita maaliintulijoita kannustaessa.

Nousua ja laskua kertyi garminin mukaan n.1000m ja keli oli aurinkoinen n.+25. Tämä ei kuitenkaan tuntunut pahalta, koska kaikki toimi hyvin järjestäjän puolelta ja se reitin kauneus auttaa unohtamaan mäet. Tänä vuonna mukana oli muutama maratonin ensikertalainen ja hekin suoriutuivat matkasta enemmän kuin hyvin.

Jos vain kenelläkään on käynyt mielessä tämä maraton, niin nyt kannattaa alkaa varaamaan matkaa kauniiseen Kroatiaan ja Stoniin. 

Kysymyksiä tähän juttuun liittyen voipi kysyä Markukselta  ilva.markus@gmail.com

Juttuun liitetyt kuvat ovat vuosilta 2013 ja 2014.

Lisää kuvia TÄSTÄ. KLIK!!



maanantai 6. lokakuuta 2014

Kuukauden kuva

Nyt kamerat laulamaan ja lähettäkää kuukauden kuvia Virpille osoitteeseen: virpimvirtanen@gmail.com

Syyskuun kuvat:
Teamiläinen maailmaalla
Kuvat lähetti Evikosket
Alhaalla näkyy Nunnalaakso josta lähdimme nousemaan. Koko matka pelkkää nousua yli 3km, jaxaa!!

Jussi levadalla,  KKK=karua,kaunista,korkella!
Elokuun kuvat:
Tiimilenkeillä kävimme muutaman kerran ihastelemassa Tohlopin kukkapeltoa
Kuvat lähetti Mari
Heinäkuun kuvat:
Mari bongasi kiiltomadon retkillään
Pisteet Marille kuvasta!


Toisen kuvan lähetti Juhani, kuva otettu tiiminpyörälenkillä, mukana Jarkko ja Anu
On siinä peltoo!!

Kesäkuun kuva:
Teija nappasi kesäkuuta kuvaavan kuvan.
Morris etsimässä kesää!


Toukokuun kuva:
Raholan kympin pullapitkot vuosimallia 2014

Huhtikuun kuvia. Elisa lähetti tiimille terveiset maailmalta. Pirtsakka tiimiläinen tällä kertaa Kööpenhaminassa.
Kevään ekat keltavuokot pongasi Teija.







Tiina Hä? löysi maaliskuussa luntakin


Tässä helmikuun kuva!



Tässä ovat tammikuun kuvat!

Tammikuun jäätävät tiimiläiset 

Tammikuun maisema