Wiha on muutakin kuin tunne..

WIHAN KILOMETRIT

Team Raholasta oli 11.10.2014 iso joukko askeltamassa Wihan kilometrejä, todella hienoa! Kovapäistä ja sitkeää porukkaa meidän teamistä löytyy, vahva mieli ei petä ja kaikki JAXAA painaa eteenpäin vaikeittenkin tilanteiden ohi!

Anu nauttii syksyisestä kelistä ja matkasta

100 km tallasivat: Mikko, Mimmi, Pete, Markus, Ville, joka voitti suomalaiset sataset 2014, Outi V, joka paukutti ensimmäisen 100 km:n juoksunsa hymy huulin vahvana eteenpäin ja minä. Ilta maratonin suoritti Julius hienosti ja aamu maratonilla teamia edusti Petri. Puolimaratonilla edustamassa oli Marko Tapani kevein askelin. Onnea kaikille huipuista suorituksista ja mukana olosta, ekakertalaiselle Outille isot halaukset erittäin mahtavasta suorituksesta, tästä se lähtee...

Matkanteko taittui mukavassa säässä, mukavien ihmisten seurassa ja huipun huollon kannustamana! Wihan huolto oli jälleen loistavaa, toimivaa ja niin lämminhenkistä, suuri kiitos tästä kaikesta! Team Raholan omat huoltajat ovat aina korvaamattomia, kovia tsemppareita, tieto-/taito huollosta ykkösluokkaa, lukevat melkein ajatukset, kultaakin kalliimpia joka suhteessa, erittäin paljon kiitoksia, joka ikiselle joka huollosta vastasi ja jaksoivat meidän kaikkien juoksijoiden takia seisoskella, kannustaa, olla tukena ja antaa voimien JAXAMISEEN antimia suolaisesta makeaan naposteluun matkan kuluessa alusta loppuun. Teamin huollosta vastasivat: Jatta, Virpi, Mari, Jarmo, Erkki, Jere, Tiia, Tiina, Juhani, Tanja... KIITOS, KIITOS, KIITOS....

Huoltaminen on hauskaa!!!

Matkan varrella ehtii ajattelemaan monet ajatukset, kehittelemään seuraavien päivien kuvioita aluilleen, elää täysillä hetkeä, joka on käynnissä, tehdä mielessään muutamia mielikuvaharjoituksia, keskustella kanssa juoksijoiden kanssa muutaman sanasen, tsempata toisia JAXAMAAN yms...

Tästä hyvällä mielellä taas eteenpäin ja kohti seuraavia juttuja! Jes!!

 -Anu 

Ensikertalaisen matka Wihassa!

3 x W = 100km eli kertomus kolmesta W:stä, joilla selätin elämäni ensimmäisen sadan kilometrin ultramatkan.

Wihan kilometrit on tapahtuma, jossa kierretään 3,333 km pituista tasaista lenkkiä Pirkkahallin lähimaastossa. Jos matkana on 100 km, niin kierroksia kertyy 30. Hei haloo! Keskeyttämisen mahdollisuushan osuu mehukkaasti kohdalle 29 kertaa. Kuinka ihmeessä saan itseni jatkamaan, kun väsymys iskee, joku paikka prakaa tai kyllästyn touhuun muuten vaan? Ainoa mahdollinen vastaus on: Wedätys.

Lähdin matkaan yhdessä Teija K:n kanssa. Olemme taittaneet aiemmin yhdessä muutaman maratonin ja tällä kertaa pysyin Teijan vauhdissa reilut 60 km. Noiden noin seitsemän tunnin aikana, jotka yhdessä taivalsimme, keksimme lukuisia tapoja huijata itseämme. Päätimme laskea vain kierroksia ja unohtaa kilometrit. 30 kierrosta tuntui paljon vähemmältä kuin 100 km. Sovimme, että jaamme urakan kolmeen osakilpailuun, joista jokainen on kymmenen kierroksen mittainen. Ensimmäinen kisa oli siis ohi jo 33,333 km kohdalla. Piece of cake!

Kakusta tulikin mieleeni Wälipalat. Käynnissä oli empiirinen ihmiskoe. Mitä kaikkea pystyisin syömän juostessani? Olin varustautunut reissuun valtavalla määrällä ruokaa. Enhän voinut etukäteen tietää, mitä haluaisin ja toisaalta voisin syödä. Ajankuluksi juttelimme Teijan kanssa, mitä söisimme seuraavaksi ja millä kierroksella. Pitsaa, puuroa, kääretorttua, suklaata, hilloleipiä vai oliiveja? Pitäisikö ottaa suolaa tai magneesiumia ? Matkan edetessä välipaloista tuli palkintoja; ennätysjuhlakakkua 43,333 km kohdalla ja lämmintä nuudelikeittoa toisen osakilpailun päätteeksi.

Outi kakulla!

Niin, se toinen osakilpailu. 13. kierroksella saavutimme kohdan, jossa maraton täyttyi ja jokainen askel sen jälkeen oli uusi matkaennätys. Uusien ennätysten euforialla liitelimme monta monta kierrosta aivan huomaamatta. Juoksu oli yhtä juhlaa. Teijan euforia taisi kestää pitempään. Minä palasin maanpinnalle 19. kierroksella ja liiankin tietoisena jäljellä olevan matkan pituudesta himmasin vauhtiani. Teija jatkoi liitelyä Pirkkahallin pitkällä parkkipaikalla häipyen horisonttiin.

Jäljellä oli enää pahin; viimeinen osakilpailu, viimeiset 10 kierrosta. Jättäydyttyäni Teijan vauhdista arvoon arvaamattomaan nousi Wäki, joka jaksoi päivystää huoltopöytien ääressä ja matkan varrella. Juoksijoita oli liikkeellä enää harvakseltaan, matkan varrelle tuotujen ulkotulien valossa sai taivaltaa yksikseen. Ruoka ei enää maistunut, mutta huoltopaikalle saapuminen oli edelleen joka kerta yhtä palkitsevaa. Kannustavat sanat ja toivotukset upposivat minuun kuin kuuma veitsi voihin. Sitä paitsi huoltojoukot tiesivät, mitä minun piti syödä, kun en sitä enää itse osannut päättää.

Maaliin pääseminen oli huikeaa. Palkinnoksi sain kymmenkunta kunnon rutistusta onnitteluineen. Uskomatonta, että tein sen, juoksin sata kilometriä! Kiitos Team Rahola, että mahdollistitte ja jaoitte kanssani tuon pitkän päivän ja unohtumattoman kokemuksen! 

Mitä, juoksinko mä jo 100km!!!!

-Outi V

Lisää tunnelmia Wihasta valokuvina