keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Mirvan ensimmäinen maaliviivan ylitys maratonilla





Raportti ensimmäisestä loppuun asti lyllerretystä maratonista Skotlannissa
Anu sai houkuteltua minut alkuvuodesta ilmoittautumaan Loch Nessin maralle. Silloin näytti mahdolliselta jopa harjoitella sille mutta tällä kertaa toisin kävi (insert 3 yleisintä tekosyytä). Heräsin reilua kuukautta ennen matkaa siihen, että treenatakin ehkä täytyisi ja googlasin ”5 viikossa sohvaperunasta maratoonariksi”. Tulokset olivat hämmästyttävän vähäisiä! Totesin että vaihtoehtoni olivat joko sairastua sopivasti kisapäiväksi tai tyytyä kävelemään tuo matka. Emmin ja pelkäsin kisaa aina siihen asti kunnes pääsin kisabussiin. Onnekseni istuin Mian viereen, joka myöskin oli lähdössä suorittamaan ensimmäistä maratoniaan. Kuinka ihanaa olikaan hyperventiloida jonkun toisen seurassa! Loppujen lopuksi meitä lähti 5 naista kisaan rinnatusten lähes yhtä lennokkain tavoittein: päästä perille. 

Perille mennään, makso mitä makso!
Ensimmäinen jäi joukosta Mariia seisomaan tuskastuttavan pitkään vessajonoon. Toisena irtosi joukosta Johanna oman flownsa perään. Me jatkoimme Miian ja Arjan kanssa taktiikka kävellään ylämäet, hölkätään kun muistetaan. 8 mailin kohdalla tuli tunne, että saattaisi sitä hieman pidempiäkin pätkiä hölkytellä. Kiitin naisia seurasta ja laitoin kuulokkeista Alexi Laihon lauleskelemaan tunnelmallista musiikkia ja lähdin yksin eteenpäin. Back up plääninä oli, että jos uuvahdan niin en kuitenkaan luovuta vaan jään tien sivuun odottamaan Arja ja Miiaa. Matka meni kuitenkin yllättävän mukavasti, jollakin tapaa minun aivoilleni sopi paremmin se että mentiin 26 mailia eikä 42 kilometriä, matka oli paljon lyhyempi (enää 8, enää 7 ja sitä rataa). Matkan varrella oli paikallisia, jotka tarjosivat nallekarkkeja, keksiä ja pullaa (sen järkyttävän ison ylämäen puolessa välissä) mikä oli tervetullutta, kun järjestäjä ei tarjonnut kuin nestemäisiä virtalähteitä. Mietin kyllä pullan palasta mutustellessani, että näin ne kaikki brittidekkarit alkavat kun mystisesti löytyy kuolleita maratoonareita eli hotelleista pitkin Invernessiä 😊
Viimeksi maratonia yrittäessäni noin 5 vuotta sitten matka tyssäsi 31,65 kilometrin kohdalle, nyt oli olotila siinä kohtaa vielä sangen hyvä. Jalkapohjat olivat hellät mutta mitään sanottavampaa tuntemusta ei ollut ja voimiakin oli vielä jäljellä. Viimeisen kilometrin kohdalla tajusin, että jumalaare, tää taitaa mennä läpi enkä enää oikein rekisteröinyt ulkomaailmaa vaan keskityin etsimään tiestä Hokan mainostekstejä, jotka siinä aamulla olin nähnyt. Niitä ei koskaan tullut vaan eteen tuli maaliviiva, jonka nähdessä jaksoin ottaa jopa loppukirin. Fiilis oli mahtava kun tajusin että olin tehnyt sen. En juossut maratonia mutta olin edennyt maratonin mittaisen matkan, joten ehkäpä joskus saattaisin vielä kyetä myös hölkkäämään sen. Tämä oli ensimmäinen reissuni Team Raholan seurassa mutta toivottavasti ei viimeinen. Porukkaan oli helppo sujahtaa mukaan ja tsemppiä ja tukea sai kun sitä tarvitsi. Kiitos Team Rahola ja eritoten Anu, Miia ja kämppäkaveri Elina!
Maalissa metallia suu täynnä.

 Mirva

lauantai 26. lokakuuta 2019

Tuplamaraton Salossa

Salon reissun suunnittelu alkoi heti, kun kuulin ettei Wihaa järjestetä. Oli tarkoitus juosta Wihalla 2 maratonia samana päivänä. Joillain lenkillä ehdotin Eerikalle, jos lähdettäisiin Andimaratonille ja juostaisiin maraton peräkkäisinä päivinä. Eerikaa ei tarvinnut ylipuhua, suostui heti lähtemään tuplalle... 🤣
Sitten seuraavaksi matkaan lyöttäytyi Iida ja Niko. Helppoja suostuteltavia hekin...
Lähdimme matkaan perjantaina kuuden jälkeen illalla. Saavuimme majapaikkaan yhdeksän jälkeen. Nopea kaupassa käynti ja sitten paikalliselle Pizzamestareille syömään.

Lauantaina herätys seitsemän jälkeen ja sitten Shellille aamupalalle. Aamiaisen jälkeen hotellille valmistautumaan maratonille.
Maratonin startti oli klo 10. Saavuimme lähtöpaikalle kahtakymmentä vaille. Siinä arvottiin, että lähdetäänkö Teamitakilla, vai sadetakilla matkaan. Joku muu teki päätöksemme helpoksi, alkoi satamaan kaatamalla...

Matka taittui mukavasti niitä näitä jutellen. Isompia ongelmia ei kenelläkään ollut, jos pois suljetaan Nikon kiukutteleva pohje. Se kuulemma vaivasi jo talkoo Pirkassa.
Andillä juostaan seuraavasti: 137,4 m + (2 x 2083,5 m) + (6 x6315,1 m). Juoksimme lyhyet kierrokset alkuun. Kolmen pidemmän kierroksen jälkeen aloimme kävellä ylämäkiä, jotta voimia jäisi vielä sunnuntaille. Viimeisellä kierroksella Iida ja Niko ottivat pienen irtioton ja saapuivat n. 5min. minua ja Eerikaa aikaisemmin maaliin. Tästä hyvästä he saivat lisänimet: Nopee ja Sairaan Nopee... 🤣 Kaikkien ajat painuivat yli viiden tunnin.

   
Molempien marojen ennen ja jälkeen kuvat. vasemmalla lauantai ja oikealla sunnuntai. Kuten kuvista näkyy, niin hauskaa oli! Oikeasta alareunasta puuttuu Niko kramppien takia, tuli maaliin myöhemmin...

Maratonin jälkeen kuivaa vaatetta ylle ja sitten suuntasimme Vuohensaareen uimaan. Minä ja Niko kävimme meressä pulahtamassa, Eerika ja Iida päättivät jättää uinnin väliin... Sitten hotellille suihkuun.
Illalla menimme Salon keskustaan Kotipizzaan syömään. Vatsat täynnä saavuimme takaisin majapaikkaan. Hotellin yhteydessä oli keilahalli, johon päätimme mennä palauttaville...
Vähän kahdeksan jälkeen menimme huoneisiin valmistautumaan sunnuntain urakkaa varten. Halusimme saada kunnon yöunet ennen toista maratonia...

Sunnuntaina söimme hotellilla aamiaisen. Aamupalan jälkeen huoneeseen pakkaamaan tavaroita ja valmistautumaan päivän koitokseen. Sitten suuntasimme kohti lähtöpaikkaa.
Sunnuntaina oli poutaa aamulla, joten Teamitakilla lähdettiin liikenteeseen.

Jalat oli kaikilla yllättävän hyvässä kunnossa eilisen jäljiltä. Lähdimme matkaan rauhallisesti ja samanlainen läppä lensi, kuin lauantainakin. Päätimme vaihteen vuoksi aloittaa pitkillä kierroksilla ja jättää lyhyet maran loppuun.
Kolme kierrosta meni yllättävän nopeasti ja ilman pahempia ongelmia. Seuraaville pitkille kierroksille vaihdoimme juoksusuuntaa.

Toiseksi viimeisellä pitkällä kierroksella Nikon pohje alkoi vaivaan pahemmin, jalka kramppaili ja Niko jäi meistä. Juoksimme kolmistaan aina viimeistä edeltävälle lyhyelle kierrokselle, kun päätimme Eerikan kanssa kävellä pienen ylämäen. Iida jatkoi juoksua. Viimeinen 2km juostiin Eerikan kanssa ja kamppailtiin aikamoisen väsymyksen kanssa.

Maaliin päästiin viimein. Iida odotti jo meitä maalissa. Juoksun jälkeen menimme suihkuun ja sitten nauttimaan Andin tarjoilusta: Leipää, munkkia, palautusjuomaa, kahvia ja mehua.
Siellä odottelimme Nikoa maaliin, krampit olivat hidastaneet aikalailla Nikon menoa, mutta hieno taistelu maaliin!
Sitten alkoi kotimatka. Lähdimme n. klo 16.15 matkaan, yhden pysähdyksen taktiikalla, olimme kaikki kotona ennen kahdeksaa illalla.

   

Andimaratonin tulokset su ja la.
   
                                       
Eerikan laatima ristikko meidän viikonlopusta.

Oli aivan mahtava viikonloppu hyvässä seurassa! Kiitos kaikille! Ehkä tästä tulee jonkinlainen perinne? 😆

Kiitos Andille järjestelyistä!

Teksti: Marko Silvennoinen
Kuvat: Eerika Hedin

torstai 24. lokakuuta 2019

Loch Ness reissulta kuvia

Tästä linkistä pääset A&M:n ottamiin kuviin Loch Nessin matkalta. Kuvia saa käyttää omiin tarpeisiinsa. Loch Ness kuvat A&M

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Juokse Sorvassa 19.10.2019 tulokset

Naiset maraton
1.Tiina HäkkinenTeam Rahola4:08:15
2.Anu OssbergTeam Rahola4:22:46
3.Maija HenttonenPuusepänliike Henttonen Ky4:23:04
4.Minna YlivakeriTeam Rahola4:28:07
5.Päivi LaakkonenNami5:08:00
6.Nina Hyvönen Team Rahola5:14:42
7.Päivi LinneroTeam Rahola5:57:08
Miehet maraton
1.Olavi Kuja-LipastiHäjyt3:42:16
2.Ilmari Rontti100mc.fi3:45:50
3.Mikko Perttula4:01:08
4.Kari HaukkalaHäjyt4:24:01
5.Jari RauhalaNami4:24:16
6.Mikko NiemiTeam Rahola4:28:11
7.Johan GröndahlTeam Rahola4:42:20
8.Olli Laine100mc.fi4:46:42
9.Petri MononenTeam Rahola4:50:26
10.Timo PyykkönenWihan kilometrit5:22:15
11.Tapio KoivuTeam Raju6:05:01
Naiset 1/2 maraton
1.Henna VärikoskiTeam Rahola1:59:32
2.Merja MattilaMansen maratoonarit2:34:31
3.Marianne HyppönenTeam Rahola2:53:48
Miehet 1/2 maraton
1.Juhani Yli-MarttilaTeam Rahola1:35:58
2.Pertti AnsamaaTeam Rahola2:20:00
3.Tero Mattila2:34:30
4.Petteri HaapamäkiTeam Rahola2:38:40
5.Tapani Välimäki2:48:40
Naiset 10km
1.Mari JärvinenTeam Rahola57.48
2.Satu AnsamaaTeam Rahola1:17:06
3.Katariina KallioTeam Rahola1:30:05
Miehet 10km
1.Jukka LehtonenTeam Rahola57.48
2.Kari KoivistoTeam Rahola1:08:37

Huomautukset tuloksista: ilva.markus@gmail.com

lauantai 19. lokakuuta 2019

Kympillä Skotlannissa

Melko tyhjin ajatuksin lähdin aamulla tyttöjen ja Pasin kanssa kohti juoksupaikkaa. Matkalla ihailin hienoja taloja, joista yksi oli myynnissäkin. ;) 

Kisapaikalle päästyämme (pienen kiertoreitin kautta) fiilikseni oli hyvä, ei vieläkään pahemmin jännittänyt. Kuulutus kehotti siirtymään lähtöalueelle ja jättäydyimme Katariinan kanssa jonon hännille, ettemme näin pikkuisina jäisi muiden jyräämiksi. :D 

Päätin alussa suosiolla kävellä ja hölkkäillä välillä vähän. Fiilistelin ja seurailin muita mukana olevia juoksijoita. 1km kyltin tullessa vastaan päätin pistää juoksuksi ja se sujuikin tosi hyvin. Ajatukset katosivat ja nautin vaan maisemista. Yhdessä vaiheessa jalat kulkivat niin hyvin, että sykkeeni meinasi nousta liikaa. Siinä puuskuttaessa tuli mieleen Markuksen vinkki, `Hengitä nenän kautta sisään niin syvään kun saat ja suun kautta rauhallisesti ulos.` Onneksi vesipistekin oli jo edessä ja siitä matka jatkui rauhallisemmin, mutta edelleen juosten. Ihmiset kannusti ja se oli ihan mahtavaa. 

Jossain vaiheessa kuulin jonkun huutavan nimeäni perässäni. Johannahan se siellä! Vaihdettiin juoksukuulumiset ja sitten Johanna sanoi, että jatka vaan matkaa, mulla oli vauhti taas päällä. :D 

Maalin lähestyessä tajusin, että olen juossut koko matkan hymy huulilla, taisin tykätä tästä. Säkkipillit soivat ja jalat alkoivat vähän jarruttaa. Pääsin kuitenkin maaliin ja olo oli hyvä. Aika oli 1:14 eli 9min parempi, kun ensimmäisellä kympilläni Anun maratoonilla. Jee! Olin aika ylpeä itsestäni. Iski jopa sellainen ajatus, että seuraavalla kerralla sitten se puolikas. Anu kyllä sanoi kotimatkalla, että Hawajilla maratoni, sen voi myös kävellä!  :D 

Mitali lähti täältäkin kotiin.


Marika

perjantai 18. lokakuuta 2019

NoNamen untuvatakit tilaukseen


Anu laittaa tilaukseen NoNamen untuvatakkeja. Laita Anulle infoa jos olet kiinnostunut. Takkiin voit käydä 'tutustumassa' NoNamen sivuilla nonamesport.com, verkkokauppa. Miesten takit löytyvät Unisex-osiosta. Tilaus lähtee eteenpäin marraskuun ekalla viikolla.

Loch Ness -kuvakisa

Teamin Loch Ness -hirviökuvakisa: Skotlannissa kyläilleille julisti Anu hirviökisan. Jos satuit saamaan kuvaa tästä taruolennosta, lähetä otos Markukselle (ilva.markus@. Älä julkista kuvaa ite, ’sato’ julkaistaan myöhemmin. Tai sitten vaan voittaja, ettei tarvi nähdä pahoja unia monista ’hirviöistä’. Pikkujouluissa julistetaan, kuka on onnistunut parhaiten.

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

Piäni ihminen isoissa kisoissa

Vuoden 2019 Loch Nessin maratonista on jo kirjoitettu hyviä ja hauskoja matkaraportteja, kiitos niistä! Koko reissu oli älyttömäh hiano: Skotlannin ylämaat (etenkin Isle of Skye) ja mutkattoman oloiset ihmiset hoitivat sielua, päivät lähtivät mukavasti käyntiin aamujumpalla (kuka muu muka on reenannut aamun valjetessa Invernessin linnan pihalla!) ja monille TR-kasvoille tuli vihdoin nimet ja nimille kasvot. Jopa pitkissä matkapäivissä oli oma kipinänsä, kun bussin ikkunasta näkyi silmänkantamattomiin vihreillä rinteillä laiduntavia lampaita ja kadehdittavan pitkätukkaisia lehmiä.

Suurin osa seurueen juoksijoista tempaisi kokomaratonin, mutta oli meitä kympin menijöitäkin neljä: Puustisen Marika, Malmin Johanna, Sipiläisen Pasi ja mä. Toisin kuin maratoonarit, me saimme hakeutua starttipaikalle eksy-itse-periaatteella ilman kyytejä, joten kävelimme ne muutamat kilometrit hotellilta startille kisapäivän sateessa. Vieläkin olen kiitollinen Johannalle sadeviitasta, jonka häneltä sain. Jalat ehkä kastuivat, mutta muu kroppa ei, ja sillä oli myöhemmin juostessa merkitystä.

Mua jännitti. Vaikka seura oli hyvää, huomasin vetäytyväni, en oikein kestänyt jutella. Mitä jännittämistä kympin startissa voi olla, kun ei pelissä ole muuta kuin se, että löytää perille ja pääsee maaliin? No ei tietenkään mitään, mut silti mielen valtasi kumma määrätietoisuuden ja yksinäisyyden blandis. Oltiin paikalla ehkä jopa liian ajoissa, yli tunti vanuttiin jonkun katoksen alla katsellen, kun alue täyttyi porukasta, joista osa uhkui äärimmilleen tuunattua juoksijuutta ja osalla oli yllään liikkiksen näköisiä numerolapusta ja pieruverkkareista koottuja haute couture -kokonaisuuksia. Kaiuttimista raikui hysteeristä älämölöä, ehkä englantia, ehkä serbiaa, ei voi tietää. Toivoin, että tyypit eivät sanoisi mitään niin tärkeää, että pitäis oikeesti ymmärtää. Viime töikseni dumppasin sadeviitan sekä tyhjentämäni vesipullon, jonka Keijo oli ystävällisesti lahjoittanut aamulla.

Lopulta ajauduimme starttikarsinaan, jossa näin vain kaksi aikavyöhykelappua: ensin 1:30 ja heti sen perään 0:55. Hiukan huvittuneena jättäydyin aika hännille. Oma tavoitteeni oli puolessatoista tunnissa ja oletin, että jälkeeni rullaisi vain se mentaalinen raatokuormain. Olin niin kaukana, että en edes kuullut starttipamausta, mutta lähdin valumaan siinä missä muutkin.

En ole laiska, mutta mukavuudenhaluinen olen, ja lenkillä hölkkä vaihtuu helposti kävelyksi heti, kun ensimmäiset väsymyksen tunteet alkavat. Päätin, että nyt en väsy. Senkin voi näköjään päättää. Lähdettiin Marikan kanssa rinnatusten liikkeelle, mutta Puustiskasta näkyi pian vain selkä, ja jäin hölkkäämään itsekseni muiden yhtä hitaiden kanssa. Sade oli lakannut ja olo tuntui hyvältä ja vapaalta. Tossujen verkkoneulos oli auliisti päästänyt jalat kastumaan, mutta sekään ei haitannut. Mikään ei haitannut, ei edes polulla eteen tullut väistämätön vesieste. Vaatteita oli just sopivasti ja reitillä oli riittävästi tilaa. Yleensä pystyn hölkkäämään korkeintaan 2,5 kilsaa yhteen menoon, mutta nyt tajusin nelosen kohdalla rullaavani edelleen. Hitaasti ja tyytyväisenä. Alamäissä ohitseni puuskutti kuolemankielissä punoittavia tyyppejä, jotka sitten vähän ajan päästä taas omalla tappotahdillani ohitin. Ja sama toistui joka mäessä. (Nyt tiedän, miltä näytän tiimilenkeillä.) Siellä täällä matkan varrella oli sunnuntaikävelijöitä kannustamassa, ja etenkin toimitsijat huutelivat yllättävän aidon tuntuisia ”Well done, looking good, nice rhythm” -mantroja. Viiden kilsan kohdalla piti olla huolto, ja kramppaavat jalkani ilmoittivat, että nyt ois nainen äkkiä saatava vettä ja suolaa tai muuten me ei leikitä. Hyydyin yhtäkkiä, muutaman kymmenen metrin matkalla, ja manasin sitä, etten ottanut omaa vettä ja suolarakeita mukaan. Juomapistettä sai odottaa vielä ikuisuuden, ja siinä vaiheessa olin jo kiukkuinen kuin eläkeläinen pankkijonossa. Tarjolla oli pelkkää vettä, ja äkäpäissäni kiskaisin puolet mukillisesta hikiselle päälaelleni. Fiksua, Kata, fiksua! Toisaalta se juotu desin tilkka tehosi melkein heti, ja reitti kääntyi myös miellyttäväksi alamaaksi. Tässä vaiheessa multa katosi kronologia: en enää katsellut kilsoja tai pohtinut aikaa, joten en lopulta osaa sanoa, mitä tapahtui ja missä järjestyksessä. Huomasin vaan, että nyt oli välillä pakko vähän kävellä. Mutta sitten näin Hildan. Vannon, että se oli Hilda: joku talutti tien toisella puolella schäferiä, ja saman tien mieleen kohosivat Markuksen sanat: ”Eiköhän juostas taas vähän matkaa.” Ja kekä mää oon Hildalle ja Markukselle väittämään? Yhtäkkiä näin myös Keijon kannustamassa reitin varrella. Tällä kertaa taisi olla aito tapaus eikä mielikuva, ja voimia tuli yhtäkkiä noin 30 % lisää. Toinen huolto, lisää vettä, lisää voimia.

Ja sitten näin Ness-joen ja kuulin maalialueelta tulevan metelin. Jumankauta, tässä mä vaan meen. Pian reitin oikeella puolella kuului ja etenkin näkyi oikein siistin näköinen säkkipillinsoittaja, ja vastarannalla hölkkäsi onnekkaita loppusuoralaisia. Oisin antanut aika paljon, jos oisin voinut oikaista edessä olevaa kävelysiltaa pitkin, mutta toisaalta mikäs tässäkään, lönköttelin menemään. Kun vihdoin pääsin oikeelle sillalle, nousu tuntui jyrkältä... ja yhtäkkiä vastarannalla oli maratonseisojien jengi Suomen lippuineen! Se oli siinä ja siinä etten mennyt halaamaan. Tai en mä muista vaikka oisin mennytkin. Loppusuoralla otti päähän ainoastaan se, että en saanut jaloista enää yhtään enempää irti, oisin halunnut juosta kovaa, kovempaa, ja ainakin alle sen puolentoista tunnin.

                 
Maalissa. Suu auki, aina.
 
Maalikuvissa näkyy aika väsynyt menninkäinen, mutta enkka tuli ja aika oli parempi kuin osasin toivoa. Maalialueen rutavelli tuntui tanssilattialta ja pahvimukista nautittu vihanneskeitto kunnon aterialta. Ostin festarihupparin ja ripustin ylpeänä elämäni ensimmäisen nauhallisen kisamitalin erittäin, erittäin selvästi näkyviin. Sitten läksin maalille muiden tuttujen seuraan hurraamaan ensimmäisille kokomaratonin selättäville tiimiläisille.


Kuvassa kympin tytöt: Marika, Kata ja Johanna. Pasi oli tässä vaiheessa jo mennyt menojaan.

Statistiikat. 1952 maaliin tullutta, joten en ollutkaan viimeinen!


 Ja toin mä kotiin muutakin kuin likapyykkiä. Onneksi tuttavapiirissä on rautaisia single malt -asiantuntijoita, joten tuliaiset saivat arvoisensa tastingin.


Kiitos kaikille matkalaisille ja kympin porukalle, ja erityinen kiitos Anulle ja Markukselle sujuvista järjestelyistä. Toivottavasti mennään pian taas!

*** Päätän raporttini täältä tähän ***

Teksti: Katariina Kallio.
Kuvat: Katariina Kallio.

maanantai 14. lokakuuta 2019

Johannan Loch Ness Maraton -FLOW-WOW!

Yksinkertainen maratoonari, ei pöllömmissä maisemissa suoritettu eka!


Reilu vuosi sitten kuulin, että tiimi tekee maratonmatkan Skotlantiin Loch Nessille ja ajattelin heti, että sinne on päästävä! Juoksumatkoina olivat vain 10 km tai täysmaraton. Itse olen pitänyt itseäni enemmän puolimaratoniin soveltuvana, mutta nyt tuo täysmatka houkutteli. Garmin ilmoitti, että treenimäärät ovat pyörineet 4 km/vko, eli määrää oli pikkuhiljaa nostettava. Sainkin juoksukilometrejä hilattua kuukausien kuluessa jopa 25 km/vko. Viimeisten kuukausien aikana juoksin jopa viisi puolikastakin, mutta pidempiä lenkkejä ei poluilleni osunut. Ennen Skotlantia olin jopa kuusi viikkoa juoksematta juurikaan, oli niin kiireitä muka. Harjoittelu jäi siis vaatimattomaksi, mutta tankata yritin ja levätä huolella.

Maratonaamuna kävelimme bussille 2 km pienessä tihkusateessa ja lenkkarit ja sukat olivat valmiiksi märät. Lähtöpaikalla kävi hyytävä tuuli, sade onneksi taukosi. Mieleni oli yllättävän tyyni ja rauhallinen, yleensä olen jännittynyt ja meinaan pyörtyä lähdössä. Onko tämä huono enne?

Asetumme jonoon yli 4:30 lähtijöiden perään, maalivaatetta ei edes näy, säkkipillin soitto kuuluu jostain, kaiuttimista tulee nykyaikaisempaa musiikkia. Jono lähtee liikkeelle ja tiedän, että nyt se alkaa. Alkuperäinen strategia on kävellä alkuun muutama kilsa, sitten hölkätä niin pitkälle kun jaksaa. Kävelen säkkipillinsoittajia kuvaten ja rupean heti hölkkäämään loivaan alamäkeen, päälläni on vielä sadeviitta ja rönttävaatteet, jotka oli tarkoitus jättää lähtöön, mutta en tarjennut.

Kilometrin kohdalla lähtee viitta, kahden kohdalla housut. Kolmen kilsan kohdalla Arjan&Co:n vauhti tuntuu itselle hitaalta ja lähden omaan vauhtiin joka pyörii 7:20–7:50 välillä.

Juoksu tuntuu hyvältä, maisemat ovat upeita ja kilometrit kuluvat nopeaan, yht’äkkiä olen juossut 6 km. 8 km:n kohdalla alkaa pelottaa, kysyn itseltäni, että miksi Johanna menet näin lujaa, et jaksa maaliin asti tätä vauhtia. Vastaan itselleni, että en halua mennä hiljempää, nyt tuntuu tältä, tää on mun juoksu, menee miten menee! Kysyn vielä toistamiseen, että etkö sä kunnioita tätä matkaa? Kunnioitan kunnioitan, mutta musta tuntuu, että vauhti on nyt sopiva, vastaan itselleni.

Juoksu jatkuu helposti, 16 km:n kohdalla ekat hyytyneet norjalaiset viltin alla kalpeana, mietin, että miten nekään ei ole pitemmälle päässeet?!

Juoksen omissa ajatuksissani ja tajuan, että kohta tulee puolikas täyteen, nyt tarvii katsoa väliaika! Vaikka mitään aikatavoitetta ei ollutkaan niin kyllähän se kiinnostaa… 2:48, apua! Se on mulle ihan liian hyvä, enkka on 2:45, mitä täällä tapahtuu?! Mä en voi jaksaa maaliin asti, kun olen mennyt näin lujaa. Nyypähdän aivan varmasti jossain vaiheessa. Juoksu kulkee silti hyvin, mihinkään ei satu ja askel on kevyt.

Keskustelen itseni kanssa jaksamisesta ja Timo Kahilainen liittyy seuraan: Annan mukautetun hyökkäyskäskyn! Naurattaa! Mistä se Timokin siihen tulee? Juoksu kulkee, maisemat jatkuu kauniina. Mun sydämeni tänne jää, Katri-Helena istuu siis toisella olkapäällä, jännä juttu :D, olenko sekoamassa? Maraton alkaa kuulemma vasta 30 km:n kohdalla, sitten tulee vaikeaa, olen aivan varma.

Sitten näkyy tuttua väriä, Päivi ja Teija, ”IHANAA!”, karjaisen. Kilsoja on takana n. 30 ja on ihana nähdä tuttuja, päätän juosta niiden kanssa eteenpäin. Annan mukautetun hyökkäyskäskyn, Timo päättää ja ohitan Leidit. Mun juoksu, mun vauhti, mä päätän, mä jaksan, ihanaa, sydämeni tänne jää, Timo ja Katri-Helena pysyvät mukana. Juoksu kulkee ja elämä on ihanaa! Teija sanoi, että sulla on flow ja niin varmaan onkin, ei oo ennen ollut, enkä osannut tunnistaa. Upea tunne! Vauhti on jo 6:45.


38 km, flow loppuu. Mutta mä pääsin tähän asti, kyllä mä viimeiset kilsat jaksan! Sydän tulee kurkusta ulos ja silmissä mustuu, kurkkaan Garminia, syke 197, ei ihme, pakko kävellä vähän, päkiässä tuntuu jotain kipua, kävely sattuu liikaa, helpompi hölkätä. Raahustan eteenpäin. Meno näyttää ilmeisesti kypsältä, sillä katsojat hihkuvat innoissaan Well Done aina, kun ohitan heidät.

Tiedän, että pääsen maaliin, mutta kyyneleet valuvat poskille jo pelkästä ajatuksesta. Kyllä mie sitten romahdan, Marja-Liisa Kirvesniemi kertoo ja näen jo itseni huutoitkemässä maalissa, miten sinne kehtaa edes mennä?!

Nyt on vaikeaa, jalat painavat tonnin ja silmissä mustenee vähän väliä. Sitten tajuan, että maali on tuolla joen toisella puolella, miten sinne pääsee? Kauhean pitkä matka, mä en jaksa sinne asti, lonkkiin sattuu, jalat ei nouse. En jaksa enää, mutta ilmeisesti menen eteenpäin, sillä olen jo Invernessin keskustassa.

Hyvä Johanna!!! Näen Hennan iloiset kasvot ja maratonseisojien liput, yritän hymyillä. Nyt maaliin, matkaa ei ole enää paljon, Henna kertoi. Maalisuoralla joku nainen ohittaa mut vaivalloisella askeleella, näinkö huonosti nyt menee, muahan ei ohitella! Samalla tajuan, että se on täysin yhdentekevää, mun juoksu, mun vauhti, annan naisen mennä ja olen itsekkin maalissa. 5:35:35, Se on Siinä. En itke, en tunne mitään, en tajua mitään. Kaikki muu on yhdentekevää, nyt vessaan ja sitten syömään. Ainoat tarpeet, ainoa päämäärä, pois täältä. Soitto läheiselle, Mä Tein Sen!

Yksinkertaisin Terveisin
Johanna

P.S. En muista maastosta mitään korkeuseroja tai oikeastaan mitään muutakaan, muistan vaan, että nättiä oli, mutta ei ylä- tai alamäkiä, pitäkää te ne ;)

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Terveystuote-esittely Nokian Liikuntakeskuksella sunnuntaina 20.10. klo 20.00

Tuntuuko siltä, että pimenevän syksyn myötä vireystila voisi olla parempi? Kiinnostaako miten saisit immuunijärjestelmäsi ja ihosi voimaan paremmin talven aikana?

Tervetuloa kuuntelemaan asiaa laadukkaista, pohjoismaisista ja luonnonmukaisista kalaöljystä, ravinnelisistä, vitamiineista ja ihoseerumista.

Tuotteita esittelevät liikuntakeskuksen jumppasalissa (2.krs) Paula Länsirinne ja Minna Ylivakeri. Tarjolla on maistiaisia tuotteista.

Ilmoittautumiset mielellään Minnalle, p. 040-5234076. Esittelytilaisuus on maksuton.

Lochness Marathon-matka 4.-9.10.2019

Lähdimme matkaan aikaisin perjantai-aamuna, klo 02:15 Kolmenkulman ABC:ltä Atro Vuolteen bussilla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Tällä kertaa meitä oli lähdössä matkaan huomattavan suuri joukko, 52 juoksijaa/maratonseisojaa. Osa oli mennyt jo aiemmin suoralla lennolla Helsingistä Edinburghiin. Me lensimme Helsingistä Amsterdamin kautta Edinburghiin. Matka sujui hyvin mukavassa seurassa. Tosin lähtiessä oli vielä aika tokkurainen olo, kun oli niin aikainen herätys. Amsterdamin lentonkentällä meillä oli noin 4 tuntia odottelua, mutta aika meni loppujen lopuksi aika nopeasti ja pian sitten olimmekin jo matkalla kohti seuraavaa päämäärää, Edinburghia. 0li upeaa lähteä juhlistamaan omia 31-vuotis synttäreitä Skotlantiin näin suuren ryhmän voimin.

Edinburghiin päästyämme jatkoimme omalla vuokrabussilla kohti pohjoisessa sijaitsevaa Invernessin kaupunkia. Matkaan meni noin 3 tuntia taukoineen. Matkan aikana saimme ihastella Highlandin alueen upeita maisemia. Vehreitä ja kasvillisuuden ympäröimiä mäkiä ja nummia riitti todella paljon, kuten myös metsiä ja lampaita. Alkumatkasta Queensferry Crossingin kohdalla oli upea vesistön ylitys ja tässä kohtaa oli useampi hulppea silta vierekkäin. Menomatkan aikana pysähdyimme kertaalleen syömään. Lopulta olimme klo 18 jälkeen perillä Invernessissä ja Hotel Mercuryssa, johon majoitumme. Hotelli oli siisti ja kaikinpuolin hyvä. Sijainti oli myös keskeisellä paikalla kaupungin keskustassa. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu toimi hyvin. Itse majoituin monilta reissuilta tutun huonekaverin Vahtolammin Mikan kanssa samaan huoneeseen.

Perjantai-iltana hotellille päästyämme purimme tavaramme hotellihuoneisiin ja sitten olikin jo pian ruokailun aika. Meille oli järjestetty buffet-ruokailu hotellille. Ruoka oli hyvää ja monipuolista. Jälkiruokana oli herkullista Baileys-kakkua. Lisäksi hotellin henkilökunta muisti minun ja Kurvisen Jarin synttäreitä tarjoamalla meille tuulihatut kynttilöillä. Kiva idea.

Lauantaina päivä lähti käyntiin aamupalalla ja Anun jumpalla. Se olikin hyvä startti päivään ja lihakset vetreytyivät mukavasti. Aamupala oli perinteinen brittiläinen/mannermainen aamupala ja kaikkea löytyi varsin kattavasti. Kananmunia, nakkeja, pekonia, paahtoleipä… Lisäksi tarjolla oli skotlantilaista erikoisuutta, haggista. Skotlantilainen oikein kunnolla haudutettu puuro oli myös erityisen hyvää. Lauantaina aamupäivällä lähdimme käymään maratonexpossa, joka sijaitsi parin kilometrin päässä hotellistamme Ness-joen rannalla. Maratonin maali oli myös samalla alueella. Exposta saimme kisamateriaalit. Alueella oli myös varsin kattavasti tarjolla erilaisia urheilutuotteita ja Loch Nessin maratoniin liittyviä oheistuotteita. Expossa käynnin jälkeen kiertelimme kaupungilla ja tutustuimme paikallisiin nähtävyyksiin. Kävimme mm. katedraalisssa. Kaupungin keskusta oli varsin tiivis ja siellä oli hyvin säilynyt vanhoja rakennuksia. Illalla kävimme paikallisella hautausmaalla katsomassa Draculan hautaa ja kävimme syömässä turkkilaisessa ravintolassa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli jälleen riittävästi. Alkupaloja itsessään oli jo heti varsin paljon tarjolla. Pääruoaksi söin kanavartaan ja riisiä.

    
Aamujumpalla.

Sunnuntaina edessä oli maraton päivä. Aamulla heräsimmekin sitten jo ennen kukon laulua ja aamupalalle menimme jo klo 05:00. Aamupalan jälkeen olikin sitten aika lähteä kävelemään kohti maratonin maalialuetta/expoa, josta lähti bussit maratonin lähtöön. Maratonin lähtöön oli noin puolentoista tunnin ajomatka. Maratonin lähtöön mentiin bussilla toiselta puolelta Loch Nessin järveä kuin mistä maratonreitti meni. Reitti oli varsin mäkinen ja sieltä oli upeat näkymät järvelle ja lähialueille. Keli oli sateinen ja tuulinen. Lopulta päästyämme lähtöalueelle vaikutti siltä, että tulee varsin tuulinen ja märkä maraton. Lähtöalueella oli paljon porukkaa ja meitä taisi olla maratonille lähdössä yli 3200 juoksijaa. Alueelle oli tullut paikallinen säkkipillisoittokunta säkkipilleineen ja rumpuineen. Oli upea ja odottava tunnelma, vaikka keli ei ollutkaan mikään ihan paras. Itse lähdin matkaan aivan kärjen tuntumasta ja se olikin hyvä valinta, kun ei tarvinnut sitten ainakaan ruuhkiin juuttua alussa. Päädyin lähtemään tiimitakki ja veden- ja tuulenpitävä takki päällä matkaan. Kaksi takkia oli hieman virhe valinta, mutta lähdössä se tuntui siinä kylmyydessä ja sateessa hyvältä valinnalta. Aika pian kuitenkin alkoi sitten tulla vähän turhankin kuuma.

    
Säkkipilliorkesteri.

Team Rahola valmiina Loch Ness maratonille.

Lähtö tapahtui vauhdikkaasti ja kuumin kärki lähti vetämään ihan omaa vauhtiaan. Lähtö tapahtui alamäkeen ja sitä alamäkeä riittikin sitten oikeastaan ensimmäiset 5 kilometriä. Oli vähän erilainen kokemus aloittaa maraton tuollaisella erittäin alamäkivoittoisella osuudella. Sain hyvin kelattua siihen alkuun vauhtia ja eka 5 kilometriä menikin alle 20 minuutin. Alamäkien lisäksi reitillä riitti kuitenkin joitakin pitkiä ylämäkiäkin, jotka vaativat veronsa. Lisäksi kova vauhti alamäissä ja tasaisilla osuuksilla söi sitten aikaa maratonin loppuvaiheissa. Reitti meni pitkään Loch Nessin rantaa ja pienten skottikylien läpi. Lopulta saavuimme isommalle maantielle, jota pitkin aloimme edetä kohti Invernessiä. Ensimmäinen puolikas meni aikaan 1:29:07. Suunnilleen jossain 30:n kilometrin vaiheilla matka alkoi tuntua ja vauhti hieman hidastui. Alkoi jo lämpökin tuntua aika paljon kropassa. Järjestäjien tarjoama huolto kuitenkin auttoi kuitenkin jaksamaan. Välillä oli tarjolla vettä, urheilujuomaa ja geelejä. Lisäksi jotkut paikalliset ihmiset olivat järjestäneet omia paikallisia huoltoja, tarjoten mm. keksiä, suklaata, banaania ja karkkia. Paikalliset ihmiset olivat myös upeasti mukana tapahtumassa ja kannustivat juoksijoita. Noin 5 mailia ennen maalia edessä oli pitkä ja aika jyrkkäkin ylämäki, jonka kohdalla maraton alkoi tuntua jo ihan kunnolla. Tiesin kuitenkin, että tästä on enää pian noin kymppi maaliin ja tullaan kyllä ihan kohtuullisella ajalla maaliin, kun vaan jaksetaan rennosti jatkaa eteenpäin. Kaupunkialueelle saavuttaessa sitten kannustus lisääntyi ja ajatukset alkoivat kääntyä siihen suuntaan, että kohta tästä tullaan maaliin ja maisemat alkoivat olla tutumpia. Oli upeaa tulla maaliin maratonseisojien kannustaessa reitin varrella Team Raholan ja Suomen lippujen kanssa. Loppusuoralla minulla oli vielä kova taistelu parin vanhemman herrasmiehen kanssa, mutta onnistuin heidät lopulta päihittämään loppukirissä. Maalissa olin lopulta ajassa 03:08:34 ja se riitti 82. sijaan kaikkien maaliintulijoiden joukossa. Maalissa sitten oli edessä mitalin, paidan ja muiden järjestäjän tarjoamien tuotteiden hakua ja pian vastassa oli tutut tiimiläiset, Elina, Keijo ja Marika. Oli kiva nähdä tiimiläisiä. Tämän jälkeen sitten olikin edessä pientä jälkitankkausta huoltoteltalla ja seuraavien tiimiläisten maaliintulon odottelua. Lopulta sitten lähdimme yhdessä isommalla porukalla takaisin hotellille. Illalla ruokailimme jälleen hotellilla.

      
Loch Nessin maratonin maalissa. Oli vähän kylmä ja energiat vähissä. 3 takkia päällekkäin.

Maanantaina meillä oli edessä WOW Scotland Toursin kiertoajelu ympäri Skotlantia. Kävimme Glen Ordin tislaamolla tutustumassa viskin valmistukseen. Esittelykierros oli varsin mielenkiintoinen ja sen aikana tuli hyvin esille viskinvalmistusprosessin eri vaiheet. Erityisen vaikuttavina paikkoina itselle jäi mieleen Isle of Skyen alue ja Rogie Fallsin pauhaava koski, jossa kasvoi skotlantilaisia villilohia. Jotkut näkivät jopa lohien hyppivän. Loppumatkasta näimme myös Urquhartin rauniolinnan. Olimme liikkeellä bussilla noin 10 tuntia ja sinä aikana sai varsin kattavan kuvan Skotlannin eri alueista. Voin suositella ehdottomasti kaikille tuota WOW:n järjestämää kiertoajelua. Oli aivan upeaa ja meillä oli loistava paikallinen matkaopas, John mukana.

    
Glen Ordin tislaamo.

Glen Ordin tislaamo.

Rogie Fallin koski.

Isle of Skye.

Urquhartin linna Loch Nessin rannalla.

Tiistaina aamulla oli vielä Anun aamujumppa ja kastautuminen Ness-jokeen. Aamupalan jälkeen hieman kiertelimme vielä kaupungilla ja teimme viimeisiä ostoksia. Sitten olikin edessä pitkä kotimatka. Ajoimme bussilla yhden stopin takatiikalla takaisin Edinburghiin ja sieltä lensimme Amsterdamin kautta takaisin Helsinkiin. Paluupäivänä oli vielä Teijan syntymäpäivä ja KLM-lentoyhtiö onnitteli Teijaa ja huomioi tämän upeasti tarjoamalla Teijalle shampanjaa. KLM huomioi lennon kuulutuksessaan myös meidän Lochnessin maratonille osallistumisen. Lopulta olimme keskiviikkona aamuyöllä noin klo 3 aikoihin takaisin Nokialla. Kiitos kaikille upeasta reissusta! 

Teksti: Juhani Yli-Marttila.
Kuvat: Juhani Yli-Marttila.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Paidat&takit

Paidat ja takit ovat noudettavissa lenkeiltä ja jumpilta.
Maksuista ilmoitellaan myöhemmin.

Polkujuoksua Pyhällä ja Nuuksiossa

Tänä kesänä tuli suoritettua kolme aivan uskomattoman hienoa polkujuoksutapahtumaa. Ja jos itse hiukan innostuin niin eipä huonommaksi jäänyt toinen puoliskonikaan. Viime vuonna ensimmäisen maratoninsa Anun maratonilla sekä ultransa (Pallas–Hetassa) kipittänyt Petri oli jo ehtinyt ennen minua ilmoittautumaan tämän vuoden Pallas–Hettaan heinäkuulle, vaikkakin palaute oli ollut ihan jotain muuta. Joten heinäkuussa ainakin oli Lapin reissu tiedossa. Itselläni oli myös kova halu osallistua elokuun järjestettävälle Pyhätunturimaratonille ja nyt näytti aikataulujenkin myötä siltä, että onnistuisi, jos Pallas–Hetta sujuisi ilman haavereita. Sen verran kivalta tuntui, että oma päätös osallistumisesta syntyi kyseisen juoksun 45 kilometrin kohdalla. Petri taas ilmoitti niin juoksun aikana kuin sen jälkeen, ettei häntä tulla kyseisellä matkalla näkemään. Mutta kuten monesti olemme huomanneet, aika kultaa muistot ja tähän kultaamiseen kuluikin vain viikon verran ja löytyi se Petrinkin nimi sitten lähtölistalta.

Läskipyöräilyä ennen maratonia
Pyhä tunturimaraton juostiin lauantaina 10.8. Suomen vanhimmassa kansallispuistossa. Matkoina Tunturimaraton (43 km), puolikas ja Tunturikymppi. Pyhää kohden starttasimme sen verran aikaisemmin, että ehdimme käydä Äkäslompolon kautta, jossa tarkoitus oli harrastaa läskipyöräilyä tunturimaisemissa. Ehdottomasti suosittelen tuota Lapissa läskipyöräilyä, pääsee lujaa ainakin alamäet. Perjantaina sitten suuntasimme auton nokan kohti Luostoa, jossa majoituksemme sijaitsi. Luostolta on n. 20 kilometriä Pyhälle, joten majoitusvaihtoehtona se on erinomainen. Lauantai valkeni selkeänä ja aurinkoisena. Lämpö nousikin päivän aikana 16 asteeseen eli ihanteellinen juoksusää. Itse lähtö tapahtui Hotelli Pyhätunturin edestä kello yhdeksän. Lähtöpaikka on siitä hyvä, ettei se ole ihan tunturin juurella, joten heti ei tarvitse koko Pyhätunturia ylös kavuta. Koska maratonilla osallistujia oli määrällisesti vain noin 200, ensimmäiset 5 kilometriä olivat letkassa menoa, kunnes päästiin jo väljemmille vesille. Tuohon pätkään kuuluu kuuluisa Aittakuru, joka on tunnettu mm. erilaisten musiikkiesitysten pitopaikkana. Koko reitti itsessään oli ihan huikea kokemus. Jos vertaa Pallas–Hettaan, niin juostavia osuuksia oli huomattavasti enemmän, MUTTA sitä rakkakivikkoa on ja sitähän riitti.

Lajin helppous viehättää...

Fazerin Sinistä, Buranaa ja kyy
Lenkki on niin sanotusti sinne ja takaisin mutta vain osa reitistä kuljetaan samoja polkuja. Reitti on vaihtelevaa, välillä ollaan tunturin juurella kohta tunturissa ja välillä niiden välissä. En ihmettele enää kilpailun järjestäjän ilmoittamia nousumetrejä, joita oli kuulemma 1145 m. Huoltopisteitä reitillä on ruhtinaallisesti viisi ja tarjoilut erinomaiset. Oma suosikkini siellä tietysti Fazerin Sininen. Matka meni omalta kohdaltani ilman suurempia vaivoja ja suhteellisen kivuttomasti. Petrillä oli pieniä ongelmia kolmenkympin kohdalla nivusen ja alaselän kanssa, mutta Buranalla saatiin nämäkin vaivat siedettäviksi. Ainoa hieman hektinen tilanne oli n. 7 km ennen maalia. Eräässä hyvin kivikkoisessa alamäessä sattui yllättävä kohtaaminen kyykäärmeen kanssa. Petri nimittäin meinasi astua kyseisen matelijan päälle. Hetken ihmettelin miehen vetreitä liikkeitä näin loppumatkasta, kunnes selvisi mikä siinä jaloissa mennä luikertelee. Tästäkin selvittiin onneksi ilman ylimääräisiä vahinkoja ja kyy sai luikerrella rauhassa matkoihinsa. Viimeinen ja ehkä henkisesti kovin kohta oli n. 41 km:n kohdalla oleva nousu Pyhätunturin päälle. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun nousun jälkeen tajuaa, että täältähän pitää vielä tulla alas, niin siinä oli kyllä huumorintaju jonkin verran koetuksella. Vaikka alamäistä itse pidänkin, niin sen verran jyrkkä ja pitkä oli tämä alamäki, että niillä jaloilla meno oli aikamoista tuskaa. Petrillä kyllä taisi olla vielä vaikeampaa jo kipeytyneen nivusen ansiosta. Muutamalla voimasanalla siitäkin sitten selvittiin ja viimeinen satanen hillittömällä spurtilla ja maaliin ajassa 6:17 ja risat.
Aikaa reitin suorittamiseen on 8 h, joten se alitettiin hyvin. Tapahtumana Pyhä tunturimaraton on mukavan leppoinen ja suhteellisen pieni. Siellä pääsee joka matkalla nauttimaan monipuolisesta tunturimaastosta ja maisemasta eli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Meille jäi sen verran hyvä fiilis, jotta josko sitten ensi vuonna uudestaan… Muuten huomionarvoista on se, että naisosallistujien lukumäärä oli yli puolet kaikista osallistujista.

Pyhätunturi check!

Pyhän jälkeen Nuuksioon
Pyhätunturin jälkeen olikin sitten aika suunnata katseet kohti Nuuksiota, jossa juostiin Classic Trail Marathon sekä Nuuksio70 Ultra Trail, kisapäivä lauantai 7.9. Ilmoittautumisten suhteen kannattaa olla ajoissa liikenteessä, koska paikkoja tapahtumaan on jaossa vain 700. Näistä 600 maratonille ja 100 ultralle. Meidät ilmoitin heti maaliskuussa ja tänä vuonna viimeiset paikat myytiin kesäkuussa.  
Tänä vuonna lähtöviivalla olimme siis yhdessä Petrin kanssa. Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa kyseisessä tapahtumassa ja Petri nautti kisaseisojan roolissa tunnelmasta. Matkaan lähdimme jo perjantaina, koska yövyimme itse kisahotelli Nuuksiossa. Kerrankin oltiin hyvissä ajoin paikan päällä ja ihan itse tapahtuman ytimessä. Lähtö tapahtuu hotellin pihalta, joten ihan nappivalinta yöpymispaikaksi. Perjantai-iltana pääsi jo vähän tunnelmaan, kun koko hotelli oli täynnä kanssajuoksijoita. Myös luentoja ja tuote-esittelyjä oli runsaasti. Tuttujakin tuli bongattua eli Anu & Markus. Valitettavasti tällä kertaa Markus joutui jättämään juoksun väliin, Anu sen sijaan starttaisi Nuuksio70:lle. Siinä sitten hetki vaihdettiin kuulumisia ja nostettiin kisafiilistä sekä toivotettiin tsempit huomiselle. 

Kohta päästään mekin.

Anu starttasi omalle ultramatkalleen aamukuudelta, jolloin me maratoonarit vielä tyytyväisinä makasimme vaakatasossa keräten voimia koitokseen. Itse käväisimme kevyellä aamupalalla seitsemän jälkeen ja sitten vaan odottelimme matkaan pääsyä. Maratonilla starttiryhmiä on kolme ja lähtöajat viiden minuutin välein, jokaisessa ryhmässä on 200 osallistujaa. Me kuuluimme kolmanteen eli rauhallisesti etenevien ryhmään. Ja päästiinhän sitä viimein itsekin matkaan klo 10:10. Ilma oli tänä vuonna lämmin, n. 16 astetta, taisi auringon paistaessa nousta ylikin. Sadetta saimme niskaamme vain kerran, joten juoksusää oli jälleen kerran mitä mainioin. 

Suo siellä, vetelä täällä
Itse reitti on hieno ja ainakin itselleni mieleen. Se kulkee metsämaastoa, kiertäen lukuisia järviä. Matkalta löytyy pientä polkua, ulkoilureittejä kuten hiihtoladun pohjaa ja vähän leveämpääkin uraa, kalliopohjaista maastoa sekä juurakkoa. On pitkospuita sekä rappusia niin ylös kuin alas. Nuo juurakot ovat itselleni se haasteellisin osuus, kun se jalka ei aina vaan nouse tarpeeksi ylös niin varpaathan siinä kärsivät. Ja löytyyhän sieltä yksi kunnon ylämäkikin, taitaa olla Espoon ainut laskettelurinne, joka osui eteen n. 9 kilometrin jälkeen. Petrin mielestä ei ollut mäki eikä mikään, Mustavuori on kuulemma pahempi. No tästä nyt voidaan olla montaa mieltä, mutta juu, kyllä Mustavuori toimii erinomaisena harjoitusmäkenä näille juoksuille.

Paikallinen Mustavuori.

Tälläkin reitillä säästyttiin suuremmilta kaatumisilta, ainoastaan itse muilutin toisen jalan nivusta myöten suon silmäkkeessä. Onneksi Petri sattui juoksemaan takanani ja nappasi niskareppuotteen ja heivasi minut takaisin polulle, ennen kuin ehti pahemmin käydä. Kehui ihmetelleensä mihin se mamma edestä oikein katosi. Nousumetrejä korkeusmittarikellolla mitattuna reitille tulee mukavat 800 m. Ei siis ihan tasaisin maasto ole tämäkään. Itselläni tällä juoksulla vaikeinta matkassa oli kilometrit 15–30. Jotenkin vaan ei meinannut matka taittua, ei sitten millään. Petrillä taas tossu tuntui kulkevan ja vauhtia olisi riittänyt vieläkin enemmän, mutta ajatteli, että parempi katsoa minun perääni, jotta pahemmilta syöksyiltä suoalueisiin vältyttäisiin. 

Helppoo ku heinän teko.

Dominoista voimaa
Kilometrin jälkeen sain itsenikin taas koottua, johtuiko sitten viimeisessä huollossa tarjoilluista Domino-kekseistä vai mistä, mutta loppu tultiinkin suhteellisen reippaasti aina maaliin asti. Maaliviiva ylitettiin hienosti alle kuuden tunnin ajassa 5:56 ja rapiat. Itse huoltoja reitillä on kolme, joista viimeisellä on tarjolla muutakin kuin vettä. Eli kannattaa ottaa tarpeeksi energiaa mukaan. Aikaraja maratonilla on lähtöryhmästä riippuen 8:20–8:30, joten aikaa suorittamiseen on. Erityisen huomion arvoista on myös se, että jokaisesta osallistumismaksusta lahjoitetaan 10 € hyväntekeväisyyteen ja nuo rahat menevät Nuuksion polkujen ylläpitoon. Nuuksion maraton kokonaisuutena on niin hieno tapahtuma, jotta eiköhän mekin ensi vuonna taas olla paikan päällä.
Tanja & Petri