sunnuntai 30. syyskuuta 2018

M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018 - Maratonseisojasta maratoonariksi


Oli vuosi 2014 ja olin mukana Team Raholan maratonmatkalla Espanjan Valenciassa. Osallistuin Valencia retkeen aikeenani ”maratonseisoa” tuo kuuma ja kostea maraton. Veljeni juoksi maratoneja tiuhaan tahtiin ja päädyin Sepin kanssa tuonne reissuun ikään kuin lomamatkalle. Tiimin porukka oli mukavaa ja ottivat uudet maratonseisojat todella hyvin vastaan. Juoksun jälkeisessä illanpidossa minulta udeltiin milloin minä juoksen ensimmäisen maratonini, kun nyt kerran tiedän mistä tässä oikeastaan on kyse. Lupasin rehvakkaasti, että juoksen ensimmäisen maratonini, kun veljeni Juhani juoksee hänen sadannen maratonin/ultran. Päätimme tuolloin, että juoksen tulevana kesänä ikään kuin veryttelyksi puolimaratonin Anun maratonilla kesäkuussa. Tuo puolikas juostiin sitten kuumana helteisenä päivänä Nokialla. Puoli maratonin jälkeen totesin, että ei ihan heti olisi tullut mieleeni juosta toista kierrosta putkeen, vaan pidän maratonjuoksijoita todella kovina tekijöinä.


Tuomas saapumassa puolimaratonin maaliin, Anun maratonilla 2015.


Lauantai 22.9.2018 asettui sitten 2018 talvella Juhanin suunnitelmassa juosta hänen sadannes maraton, ja sain myös tämän tapahtuman päivämäärän jo hyvissä ajoin kalenteriini, ikään kuin kovan maraton harjoitteluni päätepisteeksi ja kunnon mittaukseksi. Pitää myöntää näin jälkikäteen, että maratonin juoksemiseen on syytä valmistautua kunnolla, totuttaa kroppa pitkiin matkoihin ja sen tuomiin rasituksiin. Minä en valitettavasti tässä aivan onnistunut, vaan itse juoksuharjoittelu jäi melko ohueksi ”kauden” mittaan. Sain samaisella viikolla sitten Markukselta tekstiviestin, että hän oli ilmoittautumisia selatessa huomannut minun kohdallani virheen, sillä pakko rehellisesti myöntää, että ilmoittauduin virallisesti puolimaratonille ollessani ottaneeni huomioon oman peruskuntokauteni epäonnistumisen ja epäröineeni omaa kuntoani tuolle Sorvan vaativalle reitille. Tämä huumorilla varustettu huomautus jäi kuitenkin mieleeni.


Juhanin juhlajuoksun lähtö. Anu pitää puheen juhlan kunniaksi ja antaa juoksijoille ohjeita.


Lähdin matkaan klo 10.00 muiden matkassa, hienojen juhlapuheiden säestämänä, tavoitellen ehjää juoksua, olkoon se matka sitten vaikka vain 21 kilometriä. Juoksin ensimmäisen kympin todella rauhallisesti jutellen juoksijoiden kanssa ja välttäen liian kovaa alkuvauhtia. Ensimmäinen kymppi sujui melko kevyesti, huollossa otin hieman suolaa ja urheilujuomaa ja lähdin takaisin radalle hyvällä fiiliksellä. Toinen kymppi tuntui myös melko hyvältä ja noin 17 kilometrin kohdalla aloin miettiä, että jaksaisikohan sitä sittenkin juosta koko maratonin. Juoksukilometrien ja etenkin pitkien matkojen puute aiheutti ajatuksia totaali sippaamisesta matkan varrella, vaikka eihän se mitään haittaisi. Anun huudahdusta lainaten: ”Aikaa on, vaikka kontaten maaliin!” Pääsin puolikkaan huoltoon ja totesin itsekseni, että kyllähän se toinenkin kierros menee samalla kun kerran ensimmäinenkin kierros meni noinkin kevyesti. Lähdin jatkamaan matkaani.

Kolmas kierros alkoi näyttää mitä tuleman pitää, jalat alkoivat olemaan melko väsyneet, puhtaasti juoksukilometrien vähyys alkoi raa’asti osoittaa omaa maratonkuntoani ja jalkojen kipu puudutti lihakset. Tyttöystäväni oli minua kirittämässä tuossa kohtaa ja totesi, että ei ole varsin rennon näköistä eikä kevyttä juoksua mutta maaliin pääsen. Sain matkanvarrella kovaa kannustusta kanssajuoksijoilta ja fiilis oli melko hyvä. Vauhtini ei ollut kaksista, mutta päätin juosta tai ryömiä matkan maaliin, vaikka mikä tulisi. Etenkin ajoittainen kova vastatuuli hidasti etenemistä, mutta myötätuulessa juoksemisesta otin kaiken irti. Kuulin myöhemmin maraton veteraaneilta hyvän kuvauksen maratonin juoksemisesta maaliin, se onnistuisi, mikäli pää, vatsa ja jalat kestävät. Itselläni kaksi ensimmäistä kestivät hyvin eikä myöskään pahoja hiertymiä tai vastaavia ilmennyt missään kohtaan. Viimeiselle kierrokselle lähdin kovan tsempin kera ja sain loppumatkasta seuraa 50 kilometrin juoksijoista, Tiinasta sekä Jukasta. Heidän kanssaan viimeinen kääntö sujui rytmittäen juoksua ja kävelyä. Jalat olivat todella tönköt ja puutuneet pitkästä matkasta, mutta mieli oli korkealla, sillä kuitenkin matka oli tullut varsin hyvin ottaen huomioon lähtökohdat. Tullessani 40 kilometrin huoltoon seurakseni viimeiselle ”nyppäsylle” liittyi jo maratonin maaliin juossut Anu, joka omalla lähes 300 maratonin kokemuksella tuli nauttimaan minun viimeisestä kahdesta kilometristä, taidettiin siinä ottaa kuvakin omasta vaivalloisesta hölkästäni sekä suunnitella jo seuraavaa osallistumistani.


Tiina ja Jukka saattamassa Tuomasta 40km kohdalle.



Tuomas "nypäyksellä" 🏃💪


Juoksin maaliin endorfiinin virratessa, tuntui uskomattomalta ja upealta, että olin maalissa, vaikka aikaa ehti kulua juoksun aikana noin 6 tuntia. Aika ei kuitenkaan ollut tavoitteeni, vaan päästä maaliin maratonini minkä olin luvannut Juhanille sekä muille tiimin juoksijoille. Maalissa jalat ja koko muu kroppa tiesivät juosseensa. Maalissa sain onnittelut ja siirryin saunaan palauttelemaan pitkän matkan aikana tulleita jumeja. Saunassa juttu lensi todella kokeneiden maratoonareiden kanssa, jälkikäteen laskien siellä oli monia satoja maratoneja juosseita juoksijoita. Aloin ymmärtää paremmin tätä ”maratonkeräilyn syndroomaa”. Juokseminen, itsensä ylittäminen, kaikkensa antaminen luo niin huikean olotilan, että en ihmettele miksi niin moni tätä harrastaa intohimoisesti! Ei tarvitse olla iso vika, kun se on päässä, totesi 100+ Marathon Club Finlandin puheenjohtaja Timo Marjomäki löylyä heittäen ja onnitteli yksinkertaista maratoonaria. Pieni kipinä oli syttynyt myös itselle, että miksei joskus toistekin voisi lähteä juoksemaan maratonia ihan alusta lähtien ja parantamaan aikaani. Illalla menimme tiimin kanssa illallistamaan porukalla hyvässä fiiliksessä, itselläni illastaminen ja palauttavat drinkit jäivät ikään kuin puolikkaisiin, sillä matka uuvutti toden teolla tämän maratoonarin. Seuraavana aamuna olo oli todella hyvä, eikä yllätykseni jalatkaan tuntuneet aivan rikkinäisiltä.


Tuomas ensimmäisen maratoninsa maalissa!!!


Olen seurannut veljeni harrastusta sivusta monta vuotta ja nyt osaan vasta todella ymmärtää miten kova suoritus on juosta noin 5 vuoteen 100 maratonia. Iso kunnioitus tästä hänelle! Etenkin se vauhti, jolla Juhani maratonista toiseen matkan taittaa on uskomaton. Yritin pysyä Juhanin perässä ohituksensa yhteydessä, mutta en montaa metriä pystynyt häntä seuraamaan tutun Cooper-vauhdin ollessa yli 2600 metriä läpi hänen matkansa. Kova treeni, hyvät juoksijan ominaisuudet sekä uskomaton asenne tuottavat tulosta!

Iso kiitos järjestelyistä tiimille ja tsempeistä kaikille kanssajuoksijoille! Teillä on upea tiimi, jossa joukkuehenki on huikea ja tuottaa paljon hyvää oloa ja terveellistä aktiivista kuntoliikuntaa! Hyvää syksyä kaikille Tiimiläisille ja hyviä juoksulenkkejä vastedeskin!


Teksti: Tuomas Yli-Marttila
Kuvat: Team Rahola

torstai 27. syyskuuta 2018

LOCH NESS MARATON!!!

ILMO LOCH NESSILLE ON AUENNUT!!! NYT KANNATTAA LAITTAA ILMO SISÄÄN, KUN SAA VIELÄ HALVEMMALLA!!!

Anulle viestiä, kun olet ilmottautunut Loch Ness maratonille!!!

maanantai 24. syyskuuta 2018

M/U #100 Juokse Sorvassa, Juhanin juhlajuoksu 22.9.2018


Kuvia

Kuvia 2


Lauantai 22.9.2018 alkoi Mauri 18-myrskyn jyllätessä Suomessa. Yö oli ollut myrskyinen ja vettä oli tullut runsaasti. Aamun koittaessa aivan pahin myrsky oli kuitenkin rauhoittunut ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Sorvassa juostiin nyt ensimmäistä kertaa sitten tammikuun, kun Anun ja Markuksen uuden kodin rakennusprojekti oli keskeyttänyt juoksut hetkeksi aikaa. Nyt oltiin kuitenkin rakennusprojektissa jo niin pitkällä, että päästiin jälleen juoksemaan. Matkoina tapahtumassa olivat tuttuun tapaan 10 kilometriä, puolimaraton, 30 kilometriä, maraton ja 50 kilometriä.

Itselläni edessä oli erittäin merkittävä virstanpylväs omalla juoksu-urallani, kun 100 maratonia/ultrajuoksua oli tulossa täyteen. Juoksuun oli odotettavissa ennakkoilmoittautumisten perusteella ennätysmäärä juoksijoita ja kannustajia ja mikä hienointa niin huomattavan paljon ensikertalaisia. Aamulla suuntasimme äidin ja isän kanssa Sorvaan tekemään viime hetken valmisteluja edessä olevaa tapahtumaa varten ja vastaanottamaan juoksijoita. Olin delegoinut juoksuun liittyvien tarjottavien hankinnat ja valmistelut pääasiassa äidilleni sekä Anulle ja Markukselle. Herkkutupa lisäksi valmisti tapahtumaa varten todella maistuvia täytekakkuja. Itse keskityin lähinnä itse juoksuun ja siihen liittyviin treeneihin sekä käytännön asioiden valmisteluihin. Tein myös jonkin verran tapahtumaan liittyvää markkinointia. Tapahtumassa oli juoksijoille ja kannustusjoukoille tarjolla mm. kakkua, piirakoita, makkaraa, sipsejä, irtokarkkeja, mehua, urheilujuomaa ja Coca-Colaa. 

Ensimmäisenä tapahtumapaikalle oli jo hieman ennen meitä saapunut Marjomäen Timo isänsä Maunon kanssa. Noin yhdeksän aikoihin paikalle alkoi saapua enemmänkin porukkaa ja ensimmäisten joukossa paikalle tuli kaverini Miikka, joka samalla toi vaimonsa Tainan ja hänen kollegansa Mirkan valmistamat kakut. Suuret kiitokset Tainalle ja Mirkalle. Pikkuhiljaa porukkaa alkoi tulla paikalle enemmän ja enemmän. Erityisen hienoa oli saada paikalle paljon sukulaisia ja kavereita, joista kaikki eivät olleet vielä niin kokeneita konkareita juoksijoina. Osa juoksi ja toiset olivat kannustusjoukoissa mukana.

Juoksutapahtuma alkoi juhlavasti Anun puheella ja tässä yhteydessä Anu lahjoitti minulle lasisen muistomerkin, jonka ansaitsee juoksemalla tasasatasia Sorvassa täyteen. Anun puheen jälkeen Timo halusi puhua 100 Marathon Club Finland ry:n puheenjohtajan roolissa ja tässä yhteydessä pidettiin myös hiljainen hetki edellisellä viikolla menehtyneen Alf Granvikin muistoksi. 390 maratonia/ultramatkaa juossut Alf oli sitkeyden perikuva ja hänen jälkeensä jää yksi laajimmista valokuvakokoelmista, joita maratoneilla on otettu. Tilaisuuden päätteeksi Timo lahjoitti minulle Finnish 100+ Marathon Clubin uusille jäsenille annettavan omalla nimelläni varustetun t-paidan. Tämän jälkeen olikin aika hoitaa lähtömuodollisuudet kuntoon ja Anu antoi tuttuun tyylinsä starttikomennot. Kilpailun kaikkien matkojen lähdöt tapahtuivat samaan aikaan, klo 10:00. Matkaan lähti tällä kertaa 76 juoksijaa, joka on toiseksi suurin osallistujamäärä Juokse Sorvassa-tapahtuman historiassa. Anun ja Laineen Ollin juhlajuoksussa 10.5.2014 oli mukana 78 osallistujaa.   

Oma juoksuni lähti rullaamaan hyvin heti alusta alkaen. Olin päättänyt jäädä aluksi juoksemaan kärjen tuntumaan jonkun sopivan ryhmän kanssa. Honkalan Sami starttasi kympille ja lähti heti alusta painamaan hurjaa vauhtia kärjessä. Ajattelin, että tuo on liikaa maratonia ajatellen ja jatkoin sopivan rentoa vauhtia Lampisen Pekan ja Hirvosen Eetun kanssa. Ensimmäisen kilometrin lähestyessä Markus ja Tanja tulivat takaa ohi ja päätin lähteä heidän mukaansa. Markuksen ja Tanjan kanssa meno jatkui mukavan rentona ja oli kivaa, kun oli myös juttuseuraa matkalla. Välillä tosin tuli hieman vettä, mutta se ei liikaa haitannut ja toi vain sopivasti happea ilmaan. Tanja oli tällä kertaa mukana kympillä, joten hänen matkansa päättyi ensimmäisen kierroksen jälkeen. Tanjalla meni kymppiin 46:12 ja itse jäin hänestä pari sekuntia.
Markuksen kanssa jatkoimme jonkin aikaa toista kierrosta yhdessä, mutta jossain vaiheessa Markus kehotti kiristämään vauhtia, kun minulla näytti kulkevan hyvin. Vauhti sitten jonkin verran kiristyikin ensimmäisen kierroksen jälkeen ja ensimmäiseen puolikkaaseen kului aikaa noin 1:34. Koko matkan ajan sain hyvin voimaa muista juoksijoista, jotka jaksoivat tsempata ja itse myös pyrin kaikkia kannustamaan positiivisesti. Aurinkokin paistoi välillä juoksun aikana ja ilma alkoi olla lämpimämpi verrattuna aamun kylmyyteen. Geelejä meni pari tällä kertaa ja joka kierroksen tullessa täyteen kävin tallissa sisällä tankkaamassa. Lähtö/maalialueellakin oli mukavasti porukkaa ja heidän kannustuksensa piristi mukavasti. 


Juhani  etenee reitillä tutun vauhdikkaasti.


Viimeisillä 12 kilometrillä alkoi olla eteneminen hieman raskaampaa ja vauhti hieman hiipui. Tähän oli osasyynä voimakas vastatuuli, joka vei ajoittain voimia. Toisaalta Shellin suuntaan juostessa oli kyllä myötätuultakin välillä varsin mukavasti ja juoksu tuntui etenevän kuin itsestään. Viimeisen täyden kympin kierroksen muutamalla viimeisellä kilometrillä oli aika raskasta, kun kova vastatuuli vei voimia ja matkan rasitukset muutenkin alkoivat tuntua. Hienosti kuitenkin jaksoin tsempata, kun Tiina ja Jukka vielä siinä loppuvaiheessa kannustivat. Viimeiselle noin kahden kilometrin nypäykselle lähdinkin sitten Taimiston Niinan kirittämänä, kun hän lähti juoksemaan kotiinsa. Kääntöpaikalta tulin sitten yksin takaisin, mutta tässä vaiheessa meno tuntui aika kevyeltä ja upealta, kun tiesin 100. maratonin/ultran tulevan aivan pian täyteen. Maalissa olikin sitten vastassa iso joukko jo maaliin tulleita juoksijoita ja paikalle saapuneita katsojia. Aikani oli 3:13:56 ja se oli päivän nopein aika maratonilla.

Tässä vaiheessa tuntuu aivan uskomattomalta saavutukselta tuo 100 maratonin/ultramatkan rajapyykin saavuttaminen ja nyt on jälleen yksi merkittävä etappi elämässä takana. Erityisen hienoa oli tehdä se tiimin omalla kotiradalla ja sukulaisten, ystävien ja tuttujen ollessa vahvasti menossa mukana. Anulle totesin pian maaliintulon jälkeen, että suoritus ei tuntunut mitenkään erityiseltä. Voin tämän nyt kuitenkin kuitata niin, että oli vain hieman tyhjä olo juoksun jälkeen ja en oikein sisäistänyt vielä tapahtunutta. Nyt kuitenkin alkaa vähitellen tajuta oman saavutuksen arvon ja merkittävyyden. Tämän eteen on tehty erittäin paljon töitä, sitä ei vie kukaan enää pois ja vastaavaan eivät aivan kykene.

Tässä vaiheessa voisi hieman paljastaa taustoja tämän 100 maratonin/ultran tavoitteen takaa. Eräällä tiimilenkillä Monosen Petri ehdotti, että yrittäisin juosta tuon määrän täyteen Suomen nuorimpana miehenä. Mietin tätä hieman tarkemmin ja totesin, että se voi mennä liian tiukaksi ja alle 30v. olisi sopiva tavoite. Alunperinhän olin Kuukauden raholalainen-haastattelussa sanonut yrittäväni juosta 100 maratonia/ultraa 20 vuodessa täyteen 5 maratonin/ultramatkan vuositahdilla. Suoritustahti siis hieman kiihtyi tästä alkuperäisestä suunnitelmasta. Ensimmäisen maratonini juoksin Tuusulanjärven Maratonilla 27.4.2013 ja aikani oli tuolloin 3:19:56. Tuolloin Anu juoksi 100. maratoninsa/ultramatkansa. 100 maratonin/ultran saavuttamiseen kului itseltäni aikaa 1975 päivää (5 vuotta, 4 kuukautta, 3 viikkoa ja 5 päivää) ja määrä tuli vielä täyteen ennen kuin täytän 30 vuotta 4.10. Tähän mennessä suomalaisista nuorempana saman määrän ovat saavuttaneet ainoastaan Emmi Pasto ja Miikka Bäckström. Jatkossa aion mennä eteenpäin rennommalla asenteella, kisa kerrallaan. Juoksua ja monipuolisia liikuntaharrastuksia aion toki jatkaa. Ajan myötä varmasti tilastoihin kertyy lisää merkintöjä.


Kellontarkkaa työskentelyä.

Erityisen ylpeä olen kaikkien ensikertalaisten upeista suorituksista. Veljeni Tuomas starttasi kisaan puolimaratonille, mutta hän sai kuitenkin kaivettua itsestään sen verran paljon sisua, että juoksikin sitten maratonin. Tämä oli aivan upea veto ja samalla hän lunasti Markukselle Valenciassa 2014 antamansa lupauksen juosta ensimmäinen maraton minun 100. maratonilla/ultramatkalla. En voi kuin ihailla tuollaista asennetta ja päättäväisyyttä. Meno ei ollut ehkä kovin helppoa ja kevyttä loppuvaiheessa, mutta niin sieltä vain tultiin maaliin juoksua ja kävelyä yhdistäen. Tiina ja Jukka kokeneempina tsemppasivat ja neuvoivat Tuomasta loppumatkasta. Hienoa venymistä, kun takana oli vasta 1 puolimaraton aiemmin. Lisäksi nuorin veljeni Eero ja isäni juoksivat tapahtumassa upeasti 10 kilometriä. Ei ole kovin montaa perhettä, jossa on samana päivänä juostu 1. ja 100. maraton ja lisäksi kaksi ensimmäistä kympin kisaa. Lisäksi kolmea vaille kaikki serkkuni (6 kpl) olivat mukana 10:llä kilometrillä tai puolimaratonilla. Joka matkalla riitti ensikertalaisia ja kaikki olivat hyvällä asenteella liikkeellä ja etenivät itselleen sopivaa tahtia.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita. 100:n maratonin/ultran osalta suurimmat kiitokset menevät omille vanhemmilleni, jotka ovat tukeneet harrastustani sekä Anulle ja Markukselle, jotka ovat valtavan kokemuksensa turvin ohjanneet minua eteenpäin. Työkaverilleni Timolle erityiskiitokset upeista valokuvista, joita hän otti päivän aikana. Teemme kuvista lähiaikoina kuvagalleriaan nettiin. Teijalle kiitos Tapahtumaa varten suunnitelluista kylteistä ja kuvakollaaseista, jotka olivat aivan upeita. Teitte kaikki yhdessä juoksupäivästä ikimuistoisen. Oli myös mukavaa päättää juoksupäivä osan kanssa myöhemmin illalla ruokailuun ja tietovisaan Nokian Pepperissä. Sain myös erittäin hienoja lahjoja juhlajuoksun ja lähestyvien synttärien kunniaksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja seuraavaksi alan valmistautua lähestyvään Pirkan Hölkkään. Hyvää syksyn jatkoa kaikille!


Teksti ja kuvat: Juhani Yli-Marttila.

Kuvia 2: Timo Kananoja

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Juhanin 100. maraton tulokset


Naiset 10km
1. Tanja Ilomäki Team Rahola 46.12
2. Niina Taimisto Team Rahola 51.12
3. Minna Heikkinen Team Rahola 58.00
4. Päivi Linnero Team Rahola 1:06.03
5. Jenna Kallio Team Rahola 1:06.27
6. Venla Vastamaa Vesilahti 1:07.15
7. Julia Vastamaa Vesilahti 1:10.00
8. Elina Hurme Team Rahola 1:11.28
9. Aino-Liisa Hoppula Tre 1:11.29
10. Satu Ansamaa 1:22.00
10. Minna Toivonen 1:22.00
12. Tiina Vastamaa 1:40.00
12. Aino Vastamaa 1:40.00
12. Mira Juvonen 1:40.00
12. Arja Peltomäki-Vastamaa 1:40.00
Miehet 10km
1. Sami Honkala Teivo Stayers 39.42
2. Pekka Lampinen Team Rahola 47.21
3.  Eetu Hirvonen KPK 24/7 47.50
4. Kaj Koivumäki Team Rahola 51.15
5. Marko Kangasmäki Team Rahola 52.30
5. Mika Vahtolammi Team Rahola 52.30
7. Simo Kataja-aho Team Rahola 58.15
8. Eero Yli-Marttila FC Nops 1.01:08
9. Eero Siirilä 1.07:40
10. Kalevi Montela Team Rahola 1.07:55
11. Risto Vastamaa Team Rahola 1.11:13
12. Hannu Yli-Marttila Team Rahola 1.11:30
13. Ilari Vastamaa VesVi 1.14:00
14. Teuvo Naskali Pohjanloukko FC 1.18;00
15. Ari Konttinen Team Rahola 1.31:00
16. Mauno Marjomäki 100mc.fi 2.25:08
Naiset puolimaraton
1. Jaana Putkinen Team Rahola 2.04:45
2. Kirsi Tuomisto-Kataja-aho Team Rahola 2.09:56
3. Eerika Hedin Team Rahola 2.11:00
3. Henna Värikoski Team Rahola 2.11:00
4. Eija Mellin Team Rahola 2.24:16
5. Stella Qin 2.41:00
6. Arja Virtanen Team Rahola 3.33:00
6. Ritva Ilva Team Rahola 3.33:00
Miehet puolimaraton
1. Markus Ilva Team Rahola 1.37:19
2.  Harri Riutta Team Rahola 1.43:50
3. Miikka Naskali Tottijärvi 1.50:17
4. Antti Syrjänen Team Rahola 1.55:00
5. Petri Vähäkoski 2.01:07
6. Reko Vastamaa 2.03:50
7. Mikko Sorri Nokia 2.21:44
Naiset 30km
1. Sirpa Walker Team Rahola 3.25:08
Miehet 30km
1. Petri Virtanen Team Rahola 3.38:56
Naiset maraton
1. Anu Ossberg Team Rahola 4.00:06
2. Tanja Tohni Team Rahola 4.19:03
3. Minna Ylivakeri Team Rahola 4.27:28
4. Minna Nurro Team Rahola 4.40:30
5. Carita Putkisaari 4.41:25
6. Jaana Lehtinen Wihan kilometrit 4.44:59
7. Susanna Kukkula Team Rahola 5.44:25
7. Teija Virtanen Team Rahola 5.44:25
Miehet maraton
1. Juhani Yli-Marttila Team Rahola 3.13:56
2. Olavi Kuja-Lipasti Häjyt 3.54:05
3. Janne Uusitalo 3.54:51
4. Jari Huhtala Häjyt 3.57:04
5. Mikko Perttula Hämeenkoski 3.58:48
6. Petri Mononen Team Rahola 4.11:45
7.  Kari Haukkala Häjyt 4.27:03
8. Timo Tollola 100mc.fi 4.28:29
8. Markku Lauste 100mc.fi 4.28:29
10. Timo Herrala Iivarinkylän Pyrkivä 4.28:52
11. Timo Pyykkönen Wihan kilometrit 4.32:39
12. Vesa Järvenpää 100mc.fi 4.44:14
12. Sami Putkisaari 100mc.fi 4.44:14
14. Harri Toivonen 100mc.fi/Häjyt 5.22:06
15. Timo Marjomäki 100mc.fi 5.44:25
15. Marko Silvennoinen Team Rahola 5.44:25
15. Niko Peltomaa Team Rahola 5.44:25
18. Tuomas Yli-Marttila Team Rahola 6.04:47
Naiset 50km
1. Tiina Häkkinen Team Rahola 5.47:09
Miehet 50km
1. Pauli Kuosmanen 4.47:00
2. Jukka Vuorenmäki Team Rahola 5.47:09

Kuvia juoksulta tästä!
Huomautukset tuloksista ilva.markus@gmail.com

torstai 20. syyskuuta 2018

Vain juoksuelämää - lauantai on Juhanin päivä!


Juhani Yli-Marttilalla tulee lauantaina 22.9. täyteen sata vähintään maratonin pituista juoksukisaa. Viime syksynä Tallinnan maratonilla alittui ensimmäisen kerran kolmen tunnin raja, ja sen jälkeen tuo onnistunut Juhanilta useasti. Kesällä Juhani juoksi lisäksi Anun maratonin 50 mailisella hurjan loppuajan 6:22:14. Ja Cooper-testi on sekin sujunut kuluvana vuotena varsin mallikkaasti (3301 m). Näiden lisäksi Juhani on tietysti ehtinyt tänäkin vuonna pyöräilemään, juoksemaan portaissa ja poluilla, soutamaan sekä hiihtämään ja kaikesta emme ehkä edes tiedä.


Juhlan kynnyksellä kysyimme muutamilta tiimikavereilta neljä Juhani-kysymystä:
1. Milloin ja missä tapasit Juhanin ensimmäisen kerran (kellon aikaa ei tarvitse muistaa, mutta vuosiluku on jo puolivoittoa)?
2. Miksi Juhani on niin hyvä juoksija (Tähän on tuskin oikeata vastausta, kerro vain mielipiteesi)?
3. Oletko koskaan voittanut Juhania juoksukisassa - jos olet niin missä ja milloin (Kaikki lasketaan, myös tiimilenkin loppusuoravedot ja muut vastaavat)?
4. Jos olisit Juhani, niin mikä olisi seuraava kisa johon osallistuisit ja mikä olisi taktiikkasi tässä kilpailussa (Tiedämme kaikki melko hyvin Juhanin normitaktiikan)?


Vastaajana Tanja Ilomäki:
1. Vuosilukua en muista, mutta tiimilenkillä aika pian sen jälkeen kun Juhani tuli mukaan porukkaan.
2. Juhanilla on huikea asenne ja rautainen kunto.
3. Olen voittanut, yhden kerran 😊 Pirkan Hölkässä vuonna 2016. Oli suoritettava ohitus kapealla polulla eikä hän tehnyt sitä kovin helpoksi. Pääsin ohi, jonkin ajan kuluttua Juhani porhalsi ohi metsän puolelta. Tehtiin tätä vuorotellen noin neljä kertaa kunnes minä tein ohituksen, lisäsin vauhtia ja jätin hänet taakseni 😊
4.Juhanin juhlajuoksun jälkeen Portugalissa maraton. Lähdössä eturiviin ja täydellä vauhdilla kärkeen... Jossain vaiheessa luultavasti vähän vauhtia hidastaen, mutta lopputuloksena uusi hieno ennätys.



Tanja haastaa Juhania syksyn 2018 Cooper-testissä.


Vastaajana Markus Ilva: 
1. Muistaakseni elettiin herramme vuotta 20 sataa ja 13, kun Juhanin ekaa kertaa livenä näin maanantain tiimilenkillä. Pari sanaa oltiin somessa vaihdettu. Juhani mietti silloin mihin seuraan sitä liittyisi. Onneksi Team Rahola voitti!
2. Juhanissa on yksi ominaisuus ylitse muiden, joka siivittää miestä uskomattomiin suorituksiin ja se on hirmu kova kilpailuvietti ja halu voittaa.
3. Useasti olen voittanut, mutta pakko myöntää sen käyvän koko ajan harvinaisemmaksi. Vielä pärjään vaikeammilla poluilla, mutta siihen se sitten taitaa jäädäkin.
4. Jos unohdetaan tämä 100+ projekti, niin osallistuisin hyvin harjoitelleena Lissabonin maratonille, jossa lähtisin pitämään alusta 4.10/km vauhtia, joka siivittäisi omaan enkkaan.



Markus, Anu ja Juhani Vaarojen maratonilla. Kaikilla voittajan fiilis. 


Vastaajana Mari Järvinen:
1. Olen vuosiluvuissa todella huono, joten tarkkaa vuosilukua en muista koska Juhani ilmestyi Team Raholan yhteislenkille, joka lähti Tesoman jäähallilta. Siellä muistaakseni tapasin tämän nuoren miehen ensimmäistä kertaa.
2. Juhani on selvästi luotu liikkumaan juoksutossuilla ja nopean vauhdin takana on sutjakka kapea juoksijan kroppa sekä sisäinen palo edetä vauhdikkaasti. Numerolappu rinnassa herättää Juhanissa sisäisen "leijonan", joka haluaa varmasti olla kisassa kärkikahinoissa mukana.
3. En ole kyennyt voittamaan Juhania edes tiimilenkkien loppukireissä, mutta yrittänyt kyllä olen monesti. Lopulta luovutin ja tyydyin kakkossijaan ;D
4- Seuraava kisa Juhanina olisi ehdottomasti Loch Ness, jonne tiimi on menossa. Siellä voisin juhanin tunnetusta taktiikasta poiketen ottaa alun rauhallisesti, tämän jälkeen kiihdyttää loppua kohden vauhtia ja alittaa vielä kerran elämässä neljän tunnin rajan maratonilla


Juhanilla, Anulla ja Marilla hymy herkässä. 


Vastaajana Kaj Koivumäki:
1. Vuonna 2015 kesän kynnyksellä, kun tulin itse mukaan tiimin toimintaan.
2. Se on varmaan monen asian tekijä: Monipuolinen lajikirjo, hyvät geenit, kova harjoitteluinto, hirmuinen kilpailuvietti ja oikea asenne.
3. Tiimilenkin loppusuorakahinoissa olen joskus onnistunut. Tämän on mahdollistanut se, että Juhani on juossut edellisenä päivänä maratonin ja lisäksi tiimilenkin aikana häntä on kiritetty ensimmäiset 15 km muiden toimesta. Ja lopuksi olen vielä tullut puun takaa ja ohittanut Juhanin vauhdilla, joten kaikilla kepulikonsteilla saatu etumatka on ollut Juhanillekin liikaa.
4. Joensuu Night Run 12h. Miettisin tarkkaan minkälaisella vauhdinjaolla juoksen, sillä yhtäkään 12 tunnin kisaa ei ole voitettu kovalla alulla - monia on kylläkin sössitty. Ja koska kerrankin malttaisin noudattaa toista taktiikkaa, niin juoksisin yli 130 km.



Juhani maalissa Anun maratonin 50 mailisen jälkeen vuonna 2017 ja Kaj odottaa kiltisti vuoroaan päästäkseen onnittelemaan Juhania.


Vastaajana Päivi Linnero:
1. Toukokuussa 2015 Lamminpään kentällä teamin Cooperin testissä.
2. Juhani on nuori, lahjakas ja voitontahtoinen.
3. Sorvan tiellä olen ainakin hetkellisesti mennyt ohi, kun Juhani oli jäniksenä Bettinalle.
4. Polkujuoksukisaan jonkun luotettavan kanssa jotten eksyisi.



Tiimikaverit Juhani ja Päivi - edessä ties kuinka mones Sorvan Juoksu.


Vastaajana Petri Mononen:
1. 2014 jollain tiimin kimppalenkillä eli samana vuonna, kun itse pääsin tiimiin.
2. Juo paljon Coca Colaa ja syö irtokarkkeja - eikä tunne sanoja hyytyminen tai tuska.
3. En koskaan - yritetty on lukuisia kertoja.
4. Lissabon Marathon.



Kotimatkalla riemu repeää, kun Pete, Marko ja Niko iloitsevat Juhanin komeasta pokaalista.



Vastaajana Marko Silvennoinen:
1. Teamilenkillä kesäkuussa 2015.
2. Juhani harrastaa pyöräilyä ja hiihtoa juoksun rinnalla, monipuolisuus on valttia. Lisäksi Juhani osallistuu lukuisiin lappujuoksuihin, joista saa nopeuskestävyystreeniä.
3. Sorvassa olen voittanut Juhanin maratonilla ja 10.9.2018 maanantailenkillä ohitin Juhanin loppukirillä... 😂😂😂🏃💪
4. Juhlajuoksu Sorvassa TIETENKIN! Matka olisi 50km ja taktiikkana edetä rauhallisesti, että voimia jää Joensuun 12h juoksuun... 😊



Kova kolmikko eli Marko, Johnnie Walker ja Juhani. 


Vastaajana Mika Vahtolammi:
1. Vuonna 2013 lenkkihommissa.
2. Sopiva ruumiin rakenne juoksuun.
3. Olen voittanut Juhanin vuonna 2014 Vaarojen maratonilla.
4. Juhanin juhlajuoksu,alusta asti lujaa.



Juhani ja Mika Vätternrundanilla. Huom! Kavereiden tyylikkäät kampaukset.



Vastaajana Anu Ossberg:
1. Vuosiluvusta on kauan aikaa, mutta 2000 luvulla, Tesoman jäähallin edessä klo 18.00, uutena teamiläis kokelaana. Suoriutui hyvin 😃
2. Juhanilla on oikea asenne, ei paineita ja aina hyvällä tuulella muita kannustaen 👍
3. Voittoja on syntynyt pari Sorvan kylässä, Nokian Smailereiden maratonilla, Italiassa Del Passatorella, Espoossa... nyt en jaksa enempää luetella kyllä niitä on, huh huh...🧐
4. Samalla taktiikalla etiäpäin, sopii Juhanille, ei muille. Ferrari-mies henkeen ja vereen, siten pääsee nopeesti ja punanen vaan vilahtaa ohi mennen tullen, sieltä täältä. Tapahtuma kerrallaan mikä kiinnostaa ja tulee eteen, lyhyt tahi pitempi käy ja kulkupeli selviää sitten myös 🚗 😁



Juhani ja Anu tankkaamassa.


PS. Tsemiä tulevaan juhlaan!! Tehdään se yhdessä ja ison halauksen kera!!! Onnea, onnea, onnea! Jaxaa 🙌!



Kooste: Kaj Koivumäki.
Kuvat: Team Rahola / useita kuvaajia.

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Eka kerta on aina eka kerta - Iidan eka maraton




Mistä kaikki alkoi


Kesällä 2016 muutettuani Nokialla aloin etsiä kivaa uutta jumppapaikkaa. Vaihtoehdoista päädyin kokeilemaan Liikunta Pyörteen tarjontaa ja se olikin sitten rakkautta ensi hikoilulla. Jäin koukkuun mahtavaan tiimihenkeen, mukaan tunneille ja porukkaan oli todella helppo tulla. Kiitos siitä kaikille ihanille Tiimiläisille sekä Pyörteen muillekin jumppareille! :) Vähitellen jumppien lisäksi ajauduin mukaan Tiimin toimintaa. Pikkujoulujen ja kesän tapahtumien siivittämänä aloin myös pohtia juoksutapahtumiin osallistumista.


Tiimi-lenkkien kautta Maraton-mamamme Anu saikin houkuteltua ensimmäiselle puolikkaalle Paavo Nurmi- maraton tapahtumaan (Ei siitä sitten sen enempää :D). Puolikkaasta jäikin sitten sen verran hampaankoloon, että päätin (Anun pienellä "kannustuksella" :D) osallistua Espoon Rantamaratonille. Ja ei muuta kuin ilmoittautumista sisään.


  
Luvun 42 sisältävä juoksunumero on varsin sopiva numero maratonin ensikertalaiselle.


Ja sitten siihen varsinaiseen asiaan


Espoon Rantamaratonia kohti lähdettiin lauantai aamulla Anun, Peten ja Juhanin kanssa. Ensikertalaiselle aika kova nippu maratonkonkareita matkaseurana. :) Perille päästyämme oli matkalla tipsit kerättynä. Numerolaput haettuamme siirryimmekin sitten lähtöalueelle. Matkaan päästiin lähtemään perinteikkäässä suomalaisessa syyssäässä vaikkakin vesisateelta vältyttiin. 


Eka puolikas meni nopeasti Espoon hulppeita rantamaisemia ja toinen toistaa upeampia huviloita ihastellen. Olin tietoisesti päättänyt, etten keskity seuraamaan kelloa vaan pyrin menemään fiiliksen mukaan. Olin hankkinut Hot Power- geeliä ja sen avulla verenkierto jaloissa pelitti, eikä krampeista ollut pelkoa. Lisäksi Anun kultaiset ja tarkat neuvot matkan aikana nautittavista suoloista ja energiamöllyköistä pitivät huolen jaksamisesta.


Tokalla puolikkaalla juoksu tuntui yllättävän hyvältä ja ehkä hieman odottelin, että koska se "seinä" tulee vastaan. Tätä "seinää" ei kuitenkaan onneksi tullut ja loppua kohti kilometrit tuntuivat hupenevan yllättävän nopeasti. Pari kilometriä ennen loppua saimmekin sitten vilvoittavan sadekuuron niskaamme. Siinä vaiheessa se ei enää menoa haitannut ja urheilupuiston kuulutuksetkin jo kuuluivat. Maalissa meitä odottivatkin sitten Pete ja Juhani.


Kokonaisuudessaan ensimmäisestä maratonistani jäi todella mukava ja positiivinen fiilis. Superisot kiitokset Anulle, joka kärsivällisesti tuli samaa matkaa kanssani tsempaten ja opastaen. Kiitokset Petelle ja Juhanille tsemppauksesta. Ja myös kaikille Tiimiläisille kannustus- ja tsemppausviesteistä! 


:) Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia koitoksia 😊  -


Iida

maanantai 17. syyskuuta 2018

Palaveri 24.9.

Pidetään palaveri Tesoman uima-/jäähallin kabinetissa ma 24.9. klo 17.00, jonka jälkeen normi lenkki.
Puhutaan ensi vuoden tapahtumista, päivämäärät, kehitysideat...
Myös Saul:oon liittymisestä keskustelua ja mitä kaikkee ny keretään.

Tervetuloa mukaan!


sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Jennan eka puolikas


I’m still standing  – eka puolikkaani
Tampere puolimaraton 15.9.2018

Jokainen takuulla muistaa ensimmäiset isot matkansa ja ensimmäisen ison tapahtumansa. Ikimuistoinen oli myös meikäläisen ensimmäinen puolimaraton-tapahtuma, koska se olisi samalla jännittävästi ensimmäinen kerta, kun ylipäätään juoksisin ko. matkan. Minua jännitti enemmän kuin ennen silmien laserleikkausta. Mutta miksi, eikös tämä ole vähän kuin mikä tahansa pitkä lenkki? 

Kotona olin aamusta asti hermostuksissani. Kävin vähän väliä tunkemassa kättä parvekkeen lasi-ikkunoista tunnustellakseni sadetta. Suurin huolenaiheeni oli, jos olisin läpimärkä jo lähtöviivalla. Kävin mielessäni läpi siitä seuraavia mahdollisia vilustumistauteja. Pakkasin repun jo ajoissa: kaikki mukaan juoksuhanskoista, varasukista ja aurinkolaseista lähtien. Pahinta oli, kun en voinut olla varma minkälaisella kostyymillä lähtisin matkaa taittamaan. Se selviäisi vasta Ratinan stadionilla. Varusteluun tämä ei voi ainakaan kaatua, uskottelin itselleni. Ennen kotoa lähtöä laitoin vielä viimeiset tsempit soimaan: Elton Johnin I’m still standing alkoi raikua ja yritin mielikuvaharjoitella itseni maaliviivalle. Ennen maaliviivalle pääsyä pitäisi kuitenkin vielä tehdä yksi pikku juttu.

0–10 km: Leppeää menoa ja Näsijärvi-maisemia

Varttia ennen lähtöä Tampereen juoksukansa altistui kahdelle rankahkolle sadekuurolle. Pääsin onneksi molempien ajaksi suojaan: ensin suojan tarjosi Saunaravintola Kuuman otolliseen paikkaan sattunut katos, ja seuraavan hätätilanteen hetkellä pyysin päästä kolmen tuntemattoman naisen kanssa saman sateenvarjon alle. Kiitos edellisten, pääsin aloittamaan juoksun jokseenkin kuivin kengin ja vaattein.

Kuului lähtölaukaus. Lähdin matkaan hieman suunniteltua nopeampaa vauhtia. Alkuperäinen tarkoitukseni oli käytännössä madella koko matka, jotta en joutuisi kärsimään väsymyksestä tahi antautumaan kävelylle. Viime päivinä tankatut muromyslit, sämpylät, riisipiirakat, smoothiet, mehut ja pastat kuiskasivat minulle kuitenkin päinvastaista: ”Hyvinhän se kulkee. Eikä paina missään!” Hiilarit tiesivät mistä puhuvat: ei nimittäin paljoa painanutkaan. Ensimmäisten kolmen kilometrin aikana ohitin kisailijoita, jotka puuskuttivat jo siinä vaiheessa niin lujaa, että maksimisykkeitä taidettiin huidella. Ajattelin, että minulla taitaa mennä ihan hyvin.

Reitti kulki tuttuja teitä. Olen jo pari viikkoa paasannut miehelleni, kuinka upea bulevardi kulkee Ranta-Tampellan, Lapinniemen ja Koukkuniemen alueen rantaviivaa pitkin. Nyt tämän puolikkaan reittikin kulki sitä kautta – ah, kuinka ihanan nautittavaa!

10–21,1 km: Mahan kuplintaa ja kepeitä jalkoja

Puolivälin ja Ratinan Stadionilla kierretyn kierroksen jälkeen koin jonkinlaisen taantumuksellisen suvantovaiheen. Olin juonut niin monta hörppyä vettä ja urheilujuomaa (lue: n. 3 hörppyä), mutta sekin vähä oli paljon enemmän kuin mihin olin tavanomaisilla lenkeilläni tottunut. Mahassa alkoi tuntua ilkeältä, ja vauhtia oli pakko hidastaa. Aikatavoitettahan minulla ei puolimaratonille ollut, joten hidastaminen ei sinänsä haitannut. Mieleen vain alkoi hiipiä kauhukuvia vatsakrampeista ja puskareissuista. Vähän ennen 13 kilometrin rajamerkkiä mielessäni alkoi yllättäen soida aiemmin kuuntelemani Johnin Eltonin kappale. Kuuntelin päässäni soivaa musiikkia koko loppumatkan, ja I’m still standingista emergoitui koko matkani voimabiisi. Elton Johnin, hiturivauhdin ja juomattomuuden ansiosta selvitin suvantovaiheeni. Kun näin käveleviä kilpailijoita, mietin: ”Minäpä vielä juoksen, perkele!”

Mahani aistimuksista siirryin välillä myös aistimaan ympäröivää ilmanalaa. Minulla ei ollut kylmä, sehän oli hyvä. Sää oli kelvollinen. Sadekaan ei palannut enää rankkana, tuntui vain pieniä ripotteluja silloin tällöin. Juoksukeli oli oikeastaan mitä parhain. Tunsin hyvää tunnetta terveistä jaloistani, jotka Continental-kumisine kengänpohjineen potkivat minua eteenpäin märällä tiellä. Olin ylpeä terveestä sydämestäni, joka kohtuullisilla sykkeillä ja valittamatta tykytti hapekasta verta joka puolelle kehoani, paitsi ilmeisesti päähäni, joka alkoi ihmetellä, miten tätä jaksaisi vielä toisen puolikkaan verran (eli kokonaisen maratonin?!).

Viimeisellä juomapisteellä minulle kommentoitiin, että askeleeni on hyvä ja jalka nousee vielä reippaasti. Kiitos tämän sanoneelle herralle, sillä hänen avullaan sain taas hurjasti lisää puhtia menooni. Viimeiset 2–3 kilometriä olivat miltei nautittavimmat koko matkalla. Uskalsin kiihdyttää hyvään vauhtiin ja ohitin niin lukuisia selkiä, etten olisi vielä lähtöviivalla uskonut. Eräs ohittamani naisparivaljakko sanoi toisilleen: ”Ei jaksaisi kyllä yhtään enempää”. Siinä vaiheessa tuntui aika hyvältä, että pystyin löytämään itsestäni vielä niinkin pitkän taivalluksen jälkeen niin paljon voimaa. Tuntui hyvältä mennä kovaa. Jalkoja ei edes kummemmin painanut, ja henki kulki rauhalliseen tahtiin, paremmin kuin hyvin. Mahtava tunne. Kiersin Ratinan suvannon, nousin Laukonsillan ylös, ohitin maaliviivan. Upeaa. Olen nyt puoliksi maratoonari.



Don't you know I'm still standing better than I ever did.
Looking like a true survivor, feeling like a little kid.


Jenna K.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Tukholma ja Loch Ness asiaa!

Anulle näistä matkoista ilmoa: Tukholma 2019 ja Loch Ness Skotlanti 2019.Tukholman maratonmatkalle aikaa ilmottautua marraskuun loppuun asti. Jokainen ilmoittaa itsensä maratonille. Anu varaa hotellin ja lennot. Loch Nessiin voi ilmottautua vuoden 2018 loppuun asti...

Heijastin liivit Lenkille!!!

Nyt alkaa olla jo illat pimeitä, eli muistakaas laittaa ne heijastinliivit päälle!!!

tiistai 11. syyskuuta 2018

Pari infoasiaa....

OMAN NIMEN PAINAMINEN PAITAAN TAI TAKKIIN:

• Jos haluat teamin juoksutakkiin tai paitaan nimesi, toimita se mahdollisimman pian Anulle. Merkitse vaate hyvin!!


Juhani Ideapark-juoksussa.


JUHANIN 100:s MARATON

• Juhanin 100:s marajuoksun kunniaksi – ja myöskin hänen syntymäpäivien – tarjotaan Sorvassa juoksupäivänä 22.9. kakkua ja makkaraa. Tervetuloa juhlistamaan. Illalla kaikki halukkaat Pepperiin syömään klo 20. Ilmoittautuminen Anulle 17.9. mennessä. Varataan tarvittava määrä paikkoja. Ilmoittautuminen on sitova (jos jostain syystä joudut perumaan, ilmoittelemme joutuiko paikkavarauksesta jotain maksamaan). 

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Team Raholan kesä 2018 ja muuta

Paljon on mahtunut tähän kesään ikimuistettavia tapahtumia teamiläisille, ja monelle muullekin. Mm. KURFfia, pyörälenkkiä Laukon Kartanolle, Paloheinää porukalla yhteislenkkimeningillä mennen, Savonlinnaa, Masokistin Unelmaa Fakiiri-pytyn kera, Paavo Nurmea, pyörälenkkiä  Otamukselle Sastamalan Salmeen, reissua Leville viikonlopputapahtumaan This is the Real Shit, Nuuksion juoksua.

Kaikkia näitä nimettyjä tapahtumia, ja monia muita tässä nimeämättömiä, sai tallustella ja nauttia aivan ihanassa Suomen kesässä (tällä kertaa), ja sehän ollaan sitten tehtykin.

Pyöräretki Otamukselle.

Seuraavasta linkistä pääset hifistelemään vielä näitä hetkiä, jotka toivottavasti saavat sinut hifistelemään myöskin tulevaa. Kenties ehkä ottamaan osaa johonkin näistä tapahtumista. Näiden kuvien kera toivotetaan kaikille teamiläisille hyvää syksyä ja huippuhetkiä tuleviin koitoksiin. Nautitaan niistäkin yhdessä, koska siinähän tämän tekemisen meiningin juju onkin, kun SAADAAN TEHDÄ ASIOITA YHDESSÄ!!!

Niin, ja näiden kuvien takanahan on meidän 'kaikkien yhteinen' Durasel, ihana Anu, joka jaxaa sinnikkäästi, tilanteesta riippumatta, roikottaa sitä pienen pientä kaikenkestävää punaista digikameraansa, ja joka jaxaa meitä kaikkia kannustaa tekemään joskus jopa pieniä ihmeitä. Linkki

torstai 6. syyskuuta 2018

Kevyttä kesäjuoksentelua Keski-Suomessa


Osallistuin kesällä kahteen juoksutapahtumaan Kataja-ahon pariskunnan eli Kirsin ja Simon kintereillä. Heinäkuussa kävimme puolikkaalla Keuruun yömaratonilla, ja elokuussa juoksimme 9 km reitin Himos Trail -polkujuoksutapahtumassa.

Päätavoite näissä juoksuissa oli nauttia liikunnasta ilman hengen ja ruumiin rääkkiä. Sieluni korvilla kuulen nyt erään Ilvan toteavan ääneen: ”Kermaperseet!”. So what. Meillä oli kivaa. 

Kesäinen kaunis Keuruu


Keuruun juoksupäivä oli heinäkuiseen tapaan polttava pätsi, mutta startin aikaan iltakahdeksalta lämpötila oli jo armollisesti painumassa alle hellerajan. Matkoja oli maran ja puolikkaan lisäksi varttimaraton ja viesti. Lähtöviivan taakse oli meidän lisäksi ryhmittynyt muitakin tiimiläisiä: puolikasta oli juoksemassa Jaana P tyttärineen ja kokomaratonia Jari N vaimoineen. Kaikki tapahtuman 300 juoksijaa ammuttiin samalla laukauksella matkaan.

Keuruun reitti oli monipuolinen ja maisemallisesti varsin viehättävä. Se oli pituudeltaan 10+ km, jota juostiin kuhunkin matkaan vaadittava määrä kierroksia. Reitti vei läpi keskisuomalaisen puutarhalähiön, idyllisen maalaismaiseman, kulki pitkin vähemmän idyllistä maantietä sekä tarjoili kierroksen viimeiselle kilometrille matkan ainoan merkittävän nousun. Se olikin sitten kohtalaisen jyrkkä kiepsautus.

Simo ja Kirsi reippaina Keuruulla. Kuva: Arto Kylmälä
Ensimmäisen kierroksen jolkottelimme tyytyväisinä, jutustelimme ja tutkailimme maisemia. Juoksukaverini esittelivät paikkoja, joiden ohi hölkkäsimme – mukava turistibonus. Noin kierroksen puolivälissä huomasimme, että vauhti oli (meille) kohtalaisen kova, joten himmasimme tietoisesti, suurin osa matkasta kun oli vielä edessä. Kierroksen loppupuolella Kirsi bongasi yleisön joukosta Simon äidin ja veljen. Jälkimmäinen oli Simon näköinen.

Toisella kierroksella ei tarvinnut enää himmailla, sillä vauhti hyytyi ihan itsestään. Kilometrejä oli venytetty alkumatkaan verrattuna, kuten juoksuilla oudosti tuppaa käymään, mutta kertyivät ne silti mukavasti ja lopulta jäljellä oli enää se tiukka nousu ja sen jälkeen kiri kiri urheilukentälle ja maaliviivan yli. Done! Fiilis oli hyvä. 

Maalissa on helppo hymyillä. Kuva: Simo
Kävimme vielä vähän hurraamassa Jaanalle, joka pokkasi korokkeella meidän sarjan kolmannen palkinnon,  sitten suihkuun ja nauttimaan kisajärjestäjän tarjoamaa keittoa. Vanhaa kasvissyöjää ilahdutti suuresti, että tarjolla oli myös kasvisvaihtoehto. Ihan loistavaa.

Kun lähdimme pois tapahtuma-alueelta, alkoi sataa, ja pilveen mennyt yö tummui heinäkuiseksi harvinaisen pimeäksi. Kävi sääliksi maratoonareita, joista moni vielä urheasti taivalsi matkaansa. Mutta omapa oli valintansa. 

Nukkeja? Nukkeja!

 

Nahkatakkinen tyttö. Kuva: Simo
Majoituimme yöksi Kirsin äidille, joka ystävällisesti tarjosi yösijan myös muukalaiselle. Maittavan ja luomuisen (!) aamupalan jälkeen kävimme katsastamassa lähistöllä sijaitsevan ikivanhan ex-kyläkoulun, joka oli varsin komea puurakennus. Siellä oli käsintehtyjen nukkejen näyttely, joka täytyi tietty nähdä, sillä nuket ovat lähellä jokaisen ex-pikkutytön sydäntä.

Nukkejen kavalkadi oli todella vaikuttavia, etenkin niistä kootut ”kuvaelmat”. Myös nukkemestari, yli 80-vuotias Pirkko Järvinen oli paikalla ja kertoi meille harrastuksestaan. Melkoisia kädentaitoja ihmisillä onkin! Ei voi kuin ihailla.

Hurmaava Himos Trail


Elokuussa päädyin taas Kataja-ahojen houkuttelemana baanalle, tällä kertaa Himos Trail -polkujuoksutapahtumaan. Pariskunta oli ilmoittautunut sinne 9 km Enjoy-reitille, jota mainostettiin helpoksi ja nautinnolliseksi pätkäksi. En uskonut mainoksesta sanaakaan. Muita matkavaihtoehtoja olivat 17 km Challenge, 26 km Extreme ja 52 km Double Extreme. Toista kertaa järjestettyyn juoksutapahtumaan osallistui noin 700 henkilöä. 

Juoksupäivän aamuna sateli vettä, ja kotona vähän ketutti ajatus lähteä märkään metsään rämpimään, mutta ei auttanut. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja ennen starttia meidät bongasi parkkialueelta Team Raholan jämsäläinen etäjäsen, paluumuuttaja Elina H. Hän oli tulossa sauvojen kanssa vaellukselle samaa reittiä kuin me, ja kertoi juoksennelleensa Himoksen polkuja jo muutamaan otteeseen. Kehui niitä, mutta mitäs jämsäläinen muuta voisi sanoa.

Juuri ennen starttia sateentihutus lakkasi ja lauma ryntäsi matkaan.

Ällistyksekseni Enjoy-reitti oli sitä mitä oli mainostettukin - nautinnollinen ja mukava polkujuoksu. Juoksun jyrkin nousu oli heti alussa, joten se ei vienyt voimia, koska kapealla polulla ei pahemmin ohiteltu ja letka eteni noin kävelyvauhtia. Simo kuitenkin kirmasi minulta ja Kirsiltä karkuun jo tässä vaiheessa. Vaimo Kataja-aho tuumasi, että tästä tulee kotona sanomista.
Simo kirmasi karkuun. Kuva: Jani Sompi

Nousun jälkeen päästiin kukkulan päälle ja silmäkulmasta näkyi järvimaisema, jonka ihailu olisi kuitenkin vaatinut pysähtymistä niille sijoille, sillä maasto oli sen verran kompuraa, että silmiään ei uskaltanut maasta irrottaa. Reitti oli hyvin merkitty, ja syytä olikin, sillä selvien polkujen lisäksi taival poukkoili välillä varvikossa. Kriittisiin paikkoihin oli sijoitettu järjestyshenkilöitä lehmänkelloja kilkattamaan, ja he myös kannustivat juoksijoita iloisesti.
Kirsi vetää tyylillä. Kuva: Tommi Kuronen

Reitin ainoa huoltopiste tuli vastaan yllättävän nopeasti, ja tarjolla olleet suolakurkut sun muut herkut tekivät kauppansa. Huoltopisteellä yhytimme myös Simon, mutta kohta matkaa jatkettuamme herra katosi jälleen näkökentästä. Yritimme Kirsin kanssa pitää ripeää tahtia saavuttaaksemme karkulaisen, mutta viimeistään loppupuolella juoksua eteen nostettu ylämäki otti luulot pois. Keuhkot vaativat kävelyaskelia. 

Yllättävän hyvissä voimissa saavuimme maaliin, jossa Simo jo odotti. Fiilis oli mahtava: juoksureitti oli aivan ihana, ja tapahtuma kaikin puolin mukava. Päätimme välittömästi, että tänne tullaan ensi vuonna uudestaan - ja uhmakkaasti 17 km Challenge-reitille. 
Iloista porukkaa. Kuva: ystävällinen juoksijanainen


Juoksun jälkeen kävimme saunassa, suihkussa ja murkinoimassa hintaan kuuluvan keittolounaan, ja kappas kappas hei kasvisvaihtoehto löytyi täälläkin. Piristävää. Saimme vaellukselta saapuneen Elinan ruokaseuraksi ja kehuimme kilvan tapahtumaa.
Elina vauhdissa vaelluksella. Kuva: Tommi Kuronen

Osallistujalistoista olimme nähneet, että Team Raholan urheilijasiipeä edustavat Antti S ja Niina T olivat ilmoittautuneet 26 km Extremelle, jonka lähtö oli vielä edessäpäin. Bongasimme nämä hurjapäät Extremen lähtöalueella vellovasta juoksijamassasta, ja startin jälkeen kiljuimme heille kannustusta. Lähtöhässäkkä oli kuitenkin sen verran kiihkeä, etteivät tiimiläiset meitä huomanneet. Kovaa kyytiä pariskunta pinkoi ja katosi metsän siimekseen. Hyvin taisi heidänkin juoksunsa sujua.

Niina johtaa joukkoa. Kuva: Milka Koskinen

Antin askel on kevyt. Kuva: Milka Koskinen
Kotona perehdyin Challenge-reitin kuvaukseen. Siitä huolimatta Himos Trail on merkitty ensi vuoden kalenteriin. Ehdottomasti.

Teksti: Minnis