Kevyttä kesäjuoksentelua Keski-Suomessa

Osallistuin kesällä kahteen juoksutapahtumaan Kataja-ahon pariskunnan eli Kirsin ja Simon kintereillä. Heinäkuussa kävimme puolikkaalla Keuruun yömaratonilla, ja elokuussa juoksimme 9 km reitin Himos Trail -polkujuoksutapahtumassa.

Päätavoite näissä juoksuissa oli nauttia liikunnasta ilman hengen ja ruumiin rääkkiä. Sieluni korvilla kuulen nyt erään Ilvan toteavan ääneen: ”Kermaperseet!”. So what. Meillä oli kivaa. 

Kesäinen kaunis Keuruu

Keuruun juoksupäivä oli heinäkuiseen tapaan polttava pätsi, mutta startin aikaan iltakahdeksalta lämpötila oli jo armollisesti painumassa alle hellerajan. Matkoja oli maran ja puolikkaan lisäksi varttimaraton ja viesti. Lähtöviivan taakse oli meidän lisäksi ryhmittynyt muitakin tiimiläisiä: puolikasta oli juoksemassa Jaana P tyttärineen ja kokomaratonia Jari N vaimoineen. Kaikki tapahtuman 300 juoksijaa ammuttiin samalla laukauksella matkaan.

Keuruun reitti oli monipuolinen ja maisemallisesti varsin viehättävä. Se oli pituudeltaan 10+ km, jota juostiin kuhunkin matkaan vaadittava määrä kierroksia. Reitti vei läpi keskisuomalaisen puutarhalähiön, idyllisen maalaismaiseman, kulki pitkin vähemmän idyllistä maantietä sekä tarjoili kierroksen viimeiselle kilometrille matkan ainoan merkittävän nousun. Se olikin sitten kohtalaisen jyrkkä kiepsautus.

Simo ja Kirsi reippaina Keuruulla. Kuva: Arto Kylmälä

Ensimmäisen kierroksen jolkottelimme tyytyväisinä, jutustelimme ja tutkailimme maisemia. Juoksukaverini esittelivät paikkoja, joiden ohi hölkkäsimme – mukava turistibonus. Noin kierroksen puolivälissä huomasimme, että vauhti oli (meille) kohtalaisen kova, joten himmasimme tietoisesti, suurin osa matkasta kun oli vielä edessä. Kierroksen loppupuolella Kirsi bongasi yleisön joukosta Simon äidin ja veljen. Jälkimmäinen oli Simon näköinen.

Toisella kierroksella ei tarvinnut enää himmailla, sillä vauhti hyytyi ihan itsestään. Kilometrejä oli venytetty alkumatkaan verrattuna, kuten juoksuilla oudosti tuppaa käymään, mutta kertyivät ne silti mukavasti ja lopulta jäljellä oli enää se tiukka nousu ja sen jälkeen kiri kiri urheilukentälle ja maaliviivan yli. Done! Fiilis oli hyvä. 

Maalissa on helppo hymyillä. Kuva: Simo

Kävimme vielä vähän hurraamassa Jaanalle, joka pokkasi korokkeella meidän sarjan kolmannen palkinnon,  sitten suihkuun ja nauttimaan kisajärjestäjän tarjoamaa keittoa. Vanhaa kasvissyöjää ilahdutti suuresti, että tarjolla oli myös kasvisvaihtoehto. Ihan loistavaa.

Kun lähdimme pois tapahtuma-alueelta, alkoi sataa, ja pilveen mennyt yö tummui heinäkuiseksi harvinaisen pimeäksi. Kävi sääliksi maratoonareita, joista moni vielä urheasti taivalsi matkaansa. Mutta omapa oli valintansa. 

Nukkeja? Nukkeja!

 

Nahkatakkinen tyttö. Kuva: Simo

Majoituimme yöksi Kirsin äidille, joka ystävällisesti tarjosi yösijan myös muukalaiselle. Maittavan ja luomuisen (!) aamupalan jälkeen kävimme katsastamassa lähistöllä sijaitsevan ikivanhan ex-kyläkoulun, joka oli varsin komea puurakennus. Siellä oli käsintehtyjen nukkejen näyttely, joka täytyi tietty nähdä, sillä nuket ovat lähellä jokaisen ex-pikkutytön sydäntä.

Nukkejen kavalkadi oli todella vaikuttavia, etenkin niistä kootut ”kuvaelmat”. Myös nukkemestari, yli 80-vuotias Pirkko Järvinen oli paikalla ja kertoi meille harrastuksestaan. Melkoisia kädentaitoja ihmisillä onkin! Ei voi kuin ihailla.

Hurmaava Himos Trail

Elokuussa päädyin taas Kataja-ahojen houkuttelemana baanalle, tällä kertaa Himos Trail -polkujuoksutapahtumaan. Pariskunta oli ilmoittautunut sinne 9 km Enjoy-reitille, jota mainostettiin helpoksi ja nautinnolliseksi pätkäksi. En uskonut mainoksesta sanaakaan. Muita matkavaihtoehtoja olivat 17 km Challenge, 26 km Extreme ja 52 km Double Extreme. Toista kertaa järjestettyyn juoksutapahtumaan osallistui noin 700 henkilöä. 

Juoksupäivän aamuna sateli vettä, ja kotona vähän ketutti ajatus lähteä märkään metsään rämpimään, mutta ei auttanut. Olimme paikalla hyvissä ajoin, ja ennen starttia meidät bongasi parkkialueelta Team Raholan jämsäläinen etäjäsen, paluumuuttaja Elina H. Hän oli tulossa sauvojen kanssa vaellukselle samaa reittiä kuin me, ja kertoi juoksennelleensa Himoksen polkuja jo muutamaan otteeseen. Kehui niitä, mutta mitäs jämsäläinen muuta voisi sanoa.

Juuri ennen starttia sateentihutus lakkasi ja lauma ryntäsi matkaan.

Ällistyksekseni Enjoy-reitti oli sitä mitä oli mainostettukin - nautinnollinen ja mukava polkujuoksu. Juoksun jyrkin nousu oli heti alussa, joten se ei vienyt voimia, koska kapealla polulla ei pahemmin ohiteltu ja letka eteni noin kävelyvauhtia. Simo kuitenkin kirmasi minulta ja Kirsiltä karkuun jo tässä vaiheessa. Vaimo Kataja-aho tuumasi, että tästä tulee kotona sanomista.

Simo kirmasi karkuun. Kuva: Jani Sompi

Nousun jälkeen päästiin kukkulan päälle ja silmäkulmasta näkyi järvimaisema, jonka ihailu olisi kuitenkin vaatinut pysähtymistä niille sijoille, sillä maasto oli sen verran kompuraa, että silmiään ei uskaltanut maasta irrottaa. Reitti oli hyvin merkitty, ja syytä olikin, sillä selvien polkujen lisäksi taival poukkoili välillä varvikossa. Kriittisiin paikkoihin oli sijoitettu järjestyshenkilöitä lehmänkelloja kilkattamaan, ja he myös kannustivat juoksijoita iloisesti.

Kirsi vetää tyylillä. Kuva: Tommi Kuronen

Reitin ainoa huoltopiste tuli vastaan yllättävän nopeasti, ja tarjolla olleet suolakurkut sun muut herkut tekivät kauppansa. Huoltopisteellä yhytimme myös Simon, mutta kohta matkaa jatkettuamme herra katosi jälleen näkökentästä. Yritimme Kirsin kanssa pitää ripeää tahtia saavuttaaksemme karkulaisen, mutta viimeistään loppupuolella juoksua eteen nostettu ylämäki otti luulot pois. Keuhkot vaativat kävelyaskelia. 

Yllättävän hyvissä voimissa saavuimme maaliin, jossa Simo jo odotti. Fiilis oli mahtava: juoksureitti oli aivan ihana, ja tapahtuma kaikin puolin mukava. Päätimme välittömästi, että tänne tullaan ensi vuonna uudestaan - ja uhmakkaasti 17 km Challenge-reitille. 

Iloista porukkaa. Kuva: ystävällinen juoksijanainen

Juoksun jälkeen kävimme saunassa, suihkussa ja murkinoimassa hintaan kuuluvan keittolounaan, ja kappas kappas hei kasvisvaihtoehto löytyi täälläkin. Piristävää. Saimme vaellukselta saapuneen Elinan ruokaseuraksi ja kehuimme kilvan tapahtumaa.

Elina vauhdissa vaelluksella. Kuva: Tommi Kuronen

Osallistujalistoista olimme nähneet, että Team Raholan urheilijasiipeä edustavat Antti S ja Niina T olivat ilmoittautuneet 26 km Extremelle, jonka lähtö oli vielä edessäpäin. Bongasimme nämä hurjapäät Extremen lähtöalueella vellovasta juoksijamassasta, ja startin jälkeen kiljuimme heille kannustusta. Lähtöhässäkkä oli kuitenkin sen verran kiihkeä, etteivät tiimiläiset meitä huomanneet. Kovaa kyytiä pariskunta pinkoi ja katosi metsän siimekseen. Hyvin taisi heidänkin juoksunsa sujua.

Niina johtaa joukkoa. Kuva: Milka Koskinen

Antin askel on kevyt. Kuva: Milka Koskinen

Kotona perehdyin Challenge-reitin kuvaukseen. Siitä huolimatta Himos Trail on merkitty ensi vuoden kalenteriin. Ehdottomasti.

Teksti: Minnis