torstai 30. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Pirkan yöpyöräily 2011

Pirkan yöpyöräilystä raportoi Mari:

Perjantaina 17.6 olikin sitten Pirkan kierroksen toinen osuus edessä, eli yöpyöräily 134 km. Meitä lähtikin mukava porukka selättämään taivalta. Mukana oli tietenkin minun lisäksi Anu, Mimmi, Maija-Liisa, Seppo, Kalle, Jenni, Susanna ja Nokialta uusi tuttavuus Tiina.

Jännitin tapahtumaa ihan kamalasti koska olin edelliset 2 viikkoo levännyt laakereillani kuumeen tähden ja kesälomaviikkokin meni hellesäässä evääkään liikuttamatta. Onko kuntoni romahtanut? jaksanko? jne.. No, vihdoin työpäivä oli takana, pienet päikkärit ja sitten kamat kasaan ja kohti liikuntakeskusta josta Anun isä Jarmo kyyditsi meidät todella nostalgisella lava-autolla Hakametsän hallille. Tunnelma oli käsin kosketeltavan jännittävä :)

Jännitystä ilmassa
(kuva Tiina)

Lähtö vihdoin tapahtui ja matkaan lähetettiin reilu 300 pyöräilijää ryhmä kerrallaan. Näin vältyttiin suuremmalta ruuhkalta ja turhilta kaatumisilta. Lauran pyörä tuntui kulkevan kuin unelma. Pyörä rullasi vauhdikkaasti ja silloin tiesin, että tämä peli tuo minut maaliin asti :)

Teivon kohdalla porukka huitaisi ohi vauhdilla

Ylöjärvellä tapahtuikin eka kommellus kun Anu ja Mimmi sai aikaan säpinää, jonka seurauksena Mimmi lepäsi selällään pehmeällä nurmikolla jalat kiinni polkimissa :D Onneksi ei sattunut mitään vahinkoa vaan pääsimme naurunremakan kera jatkamaan matkaa.

Matka eteni leppoisasti ja maisemat vaihtui. Kurun vanhan ja uuden tien risteystä lähestyessä korviini kantautui tuttuja huutoja Jaxaaa jne... ja siellähän meidän yllätys huoltojoukkomme Laura ja Jenni tuulettikin:) Ihanaa nähdä omia ja ihanaa nähdä ne eväät millä takaluukku oli tankattu täyteen :D Juotiin mehua ja kivennäisvettä, syötiin TUPLAA, pähkinöitä, banaania,karkkia ja vaikka mitä. Näillä eväillä jaksaa vaikka mihin. Puskapissat ja takaisin pyörän selkään.

Huoltopiste

Ja porukka saapui :)

Ja matka jatkui ja jatkui, kunnes eteemme ilmestyi taas samainen huoltojoukko eväineen. Taas saimme tankattua mahat täyteen energiaa hyvän musiikin ja kannustusten kera. Tämä olikin sitten viimeinen oma huoltopiste ja seuraava olisikin vasta Muroleen koululla.

"Onko ne ne? Onko ne ne?"

"Onne, onne ne!!"

"Jeee jee jeee!"

Jaxaa jaxaa :)

Kun pääsimme Kuruun, niin laitoin pikaisesti tekstarin äidille jonka pitäisi odotella meidän väkeä Muroleen kanavalla isän ja siskon perheen kanssa. Mietin, että onkohan väki jaksanut valvoa, koska saavuimme kanavalle n. 01.00 aikaan. No siellähän porukka oli odottelemassa sillan kupeessa ja kannustushuudot raikui äänekkäästi. Varsinkin kummipoika Jiri kannusti niin reippaasti, että "hyvä Mari" huudot kuului vielä pitkälle kun ohi olitiin ajettu. Ihana fiilis täytti mielen ja antoi voimaa edetä kohti seuraavaa, eli koulun huoltopistettä.

Koululla pysähdyttiinkin oikeen sopalle, joka muuten oli tosi maukasta. Vahvempi eväs priskasi kummasti oloo ja antoi voimia jaksaa toinen puolikas mikä matkasta oli vielä jäljellä. Itikat kävi siihen malliin kimppuun, että oli parasta jatkaa matkaa ennen kuin tulee itse syödyksi :)

 Muroleessa tauolla, ei siä oikeesti kuulemma näin pimeetä ollu
(Kuva Tiina)

Matkan jatkuessa ei voinut todeta muuta kun että voi noita nousuja ja nousuja. Niitä riitti ja riitti. Huh huh kun jalatkin meinaa hapottaa. Vauhdin hidastuessa oli helppo pongailla kiiltomatoja joita olikin runsaasti tienvarsissa. On se erikoinen ötökkä ;).

Kiiltomatojen lisäksi ihanista koti Suomen maisemista jäi mieleen usvaiset laitumet joissa nukkuvien lehmien hämärän mystiset ääriviivat erottui joten kuten. Tyynet järvet ja luonnon pieni hiljainen hetki, ennen kun linnut alkoi heräilemään uuteen aamuun. Ainoan poikkeuksen teki Ruisrääkkä, joka kuullosti lähinnä siltä kun kettu olisi rääkkää riepotellut. Oli se kamalaa rääkymistä :D Nyt valkeni mistä lintu on nimensä saanut :)

Vaikka luonto heräili, niin itse alkoi vaipumaan uupuneisuuden rajamaille. Matkan ainoa pieni sadekuuro tuli kuin tilauksesta ja virkisti hiukan. Pitempien helpohkojen kilsojen jälkeen pääsimme taas nauttimaan ylämäistä, eikä sitten ihan pienistä. Yksi oli ylitse muiden ja mun mielestä se mäki oli ainakin 5 km pitkä. Se ei loppunut, se vaan jatku ja jatku.Oi oi kun teki tiukkaa. No, loppuhan se vihdoinkin ja viimeiset 30-40 km olikin maalin odotusta. Enää 35, enää 20, enää 10 ja kaikista pisimmät 5 km. Persaus täysin hellänä ja reidet hapoilla kaarsimme Hakametsän jäähallille vievälle tielle, jossa vihonviimeinen pikku ylämäki puristi viimeiset voimat. Tiukka kaarto vasempaan ja MAALIIN!!

 MAALISSA!

Jalat vapisten nousin pyörän päältä katsomaan loppujen maaliin tuloa. Mimmi tulikin maaliin todella näyttävästi, sillä jo toistamiseen jalat unohtui lukkopolkimiin ja Mimmi sukelsi pihan ainoaan vesilätäkköön kyljelleen :D Onneks ei nytkään sattunut vahinkoa, mutta oli se niin hauskaa että :D :D

Maalissa oli helppo hymyillä kameralle koko kovan ryhmän voimalla mitalit kaulassa. Jälleen olemme suoriutuneet rankasta urakasta ryhmän voimalla. Pyörät reippaasti lavalle ja pikaisesti porukka kotiin suihkuun ja nukkumaan, sillä aamulla klo. 11.00 piti olla jo jossain ihan muualla ja ihan muissa puuhissa ;)

Lopuksi isot kiitokset ensinnäkin omasta puolesta Lauralle, joka lainasi mulle pyöräänsä ja mahdollisti tapahtumaan osallistumisen parhaalla mahdollisella menopelillä :) Kiitos. Ja kiitokset myös aina niin avuliaalle kuskille ja huoltomiehelle, eli Jarmolle (Anun iskä). Lisää kiitoksia ropisee huoltojoukoillemme eli Lauralle ja Jennille. Siskokset pisti kyllä niin parasta pöytään, ettei paremmasta enää väliä oliskaan.

Kiitos myös koko polkuryhmälle kivasta seurasta. Kiva kun Tiinakin rohkaisi mielensä ja uskaltautui meidän mukaan.Ensi vuonna otetaan uusiksi, ja toivottavasti mä poljen oman uuden pyörän selässä silloin :)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Tulossa: Mikkelin maraton ja puolikas 2.7.2011

Vuoden 2011 Mikkeli Maraton juostaan 2. päivä heinäkuuta. Tervetuloa kaikki edellisten vuosien juoksijat, kannustajat ja vapaaehtoiset toimitsijat. Tervetuloa myös uudet Mikkeli Maratonin osanottajat. (Mikkeli Maratonin kotisivuilta)

Team Rahola starttaa Mikkelin maratonille lauantaiaamuna klo 9.00 Raholan liikuntakeskuksen pihasta kahdella autolla. Matkaan on lähdössä niin kokonaisen kuin puolikkaankin juoksijoita. Anun ohjeet juoksijoille ovat seuraavat:

On luvattu erittäin kuuma juoksukeli, joten muistakaa ehdottomasti tankata nestettä etukäteen ja tietysti normaali tankkaus muutenkin! Matkalle mukaan entistä enemmän juomista ja suolaa (!!) kramppien ja muiden ongelmien välttämiseksi. Muistakaa myös geelit, sokerinapit tms. mitä yleensäkin maratonilla nautitte. Jokainen juoksija kaataa vettä päälleen kaikilla juomapisteillä!

 Anun erittäin hyvät ja toimivaksi havaitut ohjeet maratonille löytyvät tästä linkistä ja tuolta yläpalkin linkki-osiosta.

Onnea matkaan kaikille juoksijoille!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kuukauden raholalainen: Tiina H.

Kesäkuun raholalaisena meille esittäytyy suhteellisen tuore tuttavuus Tiina H.
Teksti: Minna N.
Kuva: Anu&Markus

Tiina menee fiiliksen mukaan

Viime syksynä Team Raholan juoksulenkeille ilmestyi (jälleen yksi) sanavalmis sairaanhoitaja Nokialta, kun Tiina Hult liittyi sekalaiseen sakkiin. Uskallusta tältä leidiltä ei ainakaan puutu: keväällä 2009 hän irtisanoi itsensä pk-seudulla sijaitsevasta työpaikastaan, otti kaksi tytärtään mukaansa ja muutti täysin vieraalle paikkakunnalle, johon hänellä ei ollut entuudestaan mitään siteitä.

– Päätin uudistaa kaiken kertaheitolla, Tiina toteaa tyynesti – eikä ilmeisesti ole katunut rohkeaa vetoaan.

Nokia valikoitui uudeksi kotipaikaksi, koska se täytti Tiinan asettamat kriteerit ihanteelliselle asuinseudulle: paikkakunnalla on lyhyet etäisyydet, kunnon kokoisia järviä ja hyvät lenkkeilymaastot. Raholan riveihin Tiinan houkutteli Maikku, johon hän tutustui lasten ratsastusharrastuksen myötä.

Mäntsälä laittoi juoksemaan


Tiina on ollut innokas liikkuja koko ikänsä. Lapsena hän hiihti kilpaa ja harrasti nuorena ”kaikkea mahdollista”, kunnes hevosharrastus vei mukanaan. Juokseminen tuli kuvaan, kun perhe asui Mäntsälässä.

– Se sopi elämäntilanteeseen: juokseminen oli pienten lasten äidille helppo harrastus, ja sitä paitsi Mäntsälässä ei oikein voinut harrastaa mitään muuta, Tiina perustelee.

Tiinan juoksi pitääkseen kuntoaan yllä, mutta ei osallistunut juoksutapahtumiin. Jossain takaraivossa hän tosin vaali salaista haavetta juosta maraton ennen kuin täyttää 40. Nokialle muutettuaan hän päättikin liittyä maksullisen maratonkoulun jäseneksi, ja oli jo hankkinut lomakkeet sun muut, kun Maikku vinkkasi Team Raholasta.

Sen jälkeen tahti juoksuharrastajana onkin ollut kova huolimatta helmikuussa tehdystä jalkateräleikkauksesta.

– Ensimmäinen puolimaraton tuli juostua yllättäen jo viime syyskuussa Vantaalla, kun eräs ystäväni tarvitsi juoksukaverin itselleen. Sitten oli Pomarkun puolikas -20 asteen pakkasessa ja keväällä Unski ja HCR. Kolmella ensimmäisellä puolikkaalla viisi ekaa kilometriä meni enemmän tai vähemmän kiroten, mutta HCR oli ensimmäinen juoksu, jossa en ajatellut olevani ihan väärässä paikassa, Tiina kertoo.

Tukholma ylitti odotukset

Nopeasti kehittyneen juoksu-uran kruunasi toukokuun lopussa Tukholman maraton, jota Tiina kertoo jännittäneensä etukäteen todella paljon. Maraton meni kuitenkin loistavasti, ja loppuaikaansa 4.36 Tiina on erittäin tyytyväinen.

– Tuntuu vieläkin ihan epätodelliselta, että olen jaksanut juosta niin pitkän matkan! Se meni hyvällä fiiliksellä koko ajan. Keskivauhti oli kovempi kuin mitä Teskun kuntotestin tulos ennusti, ja siihen vaikuttivat varmasti kivat juoksukaverit ja fiilis, hän analysoi.

Heti juoksun jälkeen Tiina totesi kokemuksen olleen hieno, mutta arveli, että hänellä ei ole tarvetta uusia sitä. Parin päivän jälkeen hän jo kuitenkin huomasi miettivänsä seuraavaa mahdollista maratonia. Ihan heti Tiina ei uudelle kokonaiselle kuitenkaan lähtene, sillä talvinen jalkavaiva vaatii toisenkin leikkauksen, joka on edessä loppukesästä.

Porukka tuo lisäarvoa

Tiina harrastaa liikuntaa omaksi ilokseen, eikä halua asettaa itselleen suorituspaineita tiukkojen tavoitteiden muodossa. Talvella hän myös hiihtää ja laskettelee, kesällä pyöräilee ja rullaluistelee, ja käy punttisalilla tai jumpissa kun siltä tuntuu – ja aika antaa myöten. Liikunnan lisäksi muita harrastuksia ei pahemmin ehdi edes ajattelemaan, sillä kahden lapsen äidin arki on aikamoista pyöritystä ja harrastuksiin kuskaamista.

– Juokseminen tuntuu nyt kivalta, mutta menen fiiliksen ja jalkojen kestävyyden mukaan. Se on hieno euforinen tunne, kun on ylittänyt itsensä ja juossut puolikkaan tai kokonaisen tai vaikka vaan käynyt lenkillä, hän pohtii motiivejaan.

Sosiaalisena ihmisenä Tiina nauttii porukassa juoksemisesta.

– Se sopii mulle ja tuo lisäarvoa juoksemiseen. Etenkin juoksutapahtumat ovat porukan mukana kivoja. Juoksutapahtumiin osallistuminen on myös hyvä syy matkustaa ulkomaille, ja juosten näkee vähän erilaisia maisemia kuin muuten ehkä näkisi, hän miettii.

Haaveissa siintää Italia

Yksi juoksemiseen liittyvä tavoite – tai haave – Tiinalla kuitenkin on: Italiaan ihastunut nainen haluaisi joskus päästä saapasmaahan juoksemaan. (Toimittajan huomautus: eikö joku ole joskus puhunut jotain Pisan maratonista?) Italiafani Tiinasta tuli muutama vuosi sitten, kun perhe vietti pari viikkoa lomaa Toscanasta vuokratulla mökillä. Lumoavat maalaismaisemat, hyvä ruoka ja juoma sekä kauniilta kuulostava kieli veivät sydämen. Toscanan lisäksi Tiina on nähnyt Italiasta Firenzen, Rooman, Garda-järven ja käynyt laskettelemassa Dolomiiteilla.

– Olen jopa opiskellut kieltä itsekseni sen verran, että pärjään turistina vaikka kukaan ei puhuisi muuta kuin italiaa. Toivon, että joskus pääsisin Italiaan aikuisten kielikurssille, Tiina paljastaa. 

Ei epäilystäkään, etteikö päättäväinen nainen toteuttaisi senkin haaveensa jonain päivänä.

Maratonin maaliviivan jälkeen on hymy herkässä. Tiinan eka kerta oli Tukholmassa.


keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Hihattomia tiimipaitoja TILATTAVISSA+Pirkan soutu

Tällä ja ensi viikolla (vkot 25&26) on mahdollisuus sovitella ja mallailla hihattomia versioita tiimipaidasta liikkarilla. Koot menee niiden aiemmin tilattujen hihallisten paitojen mukaan, näytekappaleita on tällä kertaa vain vähän tarjolla. Paidan selkään tulee teksti Team Rahola ja eteen vasemmalle Team Raholan logo, liekki ja salama.

Hinta on noin kolmekymmentä euroa/kpl.

Tee sitova tilaus kertomalla Anulle haluamasi paidan koko ja oma nimesi sekä puhelinnumerosi. Maksuohjeet tulee, kun kaikki ovat tilauksensa tehneet.

Pirkan soutuun voi nyt taas ilmoittautua Team Raholan porukkaan liikuntakeskuksen seinällä olevaan lappuun!

Tapahtuma on osa Pirkan kierrosta ja se järjestetään 30.7.2011 klo 16 alkaen eli iltapäivällä ns. Toisessa Aallossa, kun kaikki kilpasarjalaiset ovat omat vetonsa vetäneet. Matka on 35 kilsaa ja se soudetaan kahtena 17,5 km lenkkinä. Tämä jos mikä nostaa sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta!

Soutu maksaa 40,50 € per naama (valmiiksi alennettu hinta) ja sen kukin maksaa itse. Yhteen veneeseen mahtuu 14 soutajaa plus perämies (järjestäjä hoitaa), joten sen verran AINAKIN olisi tarkoitus saada porukkaa kasaan. Jos innokkaita on enemmän, voidaan veneitä ottaa vaikka kaksi tai kolme. Voit kysyä vaikka omia sukulaisiasi tai työkavereitasi mukaan soutuun, olisi hienoa saada oikein iso porukka Raholasta liikkeelle! Vebekunnat jaetaan tasapuolisesti sen jälkeen, kun kaikki ovat ilmoittautuneet.

Ilmoittautua voit siis Raholan seinällä olevaan lappuun, mutta muista, että tämä ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuminen tulee merkitä JA maksaa vimeistään 25.7.2011 Pirkan Soudun tilille 144330-114014 käyttäen Team Raholan viitenumeroa 30711. Muistathan merkitä maksajaksi osallistujan nimen, jolloin pystymme helposti yhdistämään maksun ja osanottajan toisiinsa.
Tervetuloa taas kaikki mukaan osallistumaan!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Suomi-juoksu 100 km Perniö


11.-12.6. juostiin historiallinen 40. Suomi-juoksu 100 km Perniössä Salon lähelä. Jo kahtena vuonna meiltä on ollut tuossa tapahtumassa edustus eli Anu ja Markus ja tänä vuonna Anu päätti lähteä yksin matkaan Markuksen ollessa kalassa (krhm). Mää eli Laura päätin lähteä Anun huoltajaksi, kun siitä tuli perjantaina hellelenkillä puhetta ja niin vaan tuumasta toimeen ja kamat valmiiksi! Eli tässä kertomus 100 km juoksusta kahdesta näkökulmasta:

Anu:
Terveisiä Perniöstä Suomi-Juoksusta, jossa juostiin jälleen 100km ultrajuoksu. Tänävuonna juoksin 100 km yksinäni, koska Markus oli rentoutumassa toisaalla, kalaharrastuksen parissa lähellä Perniötä Särkisalossa kavereidensa kanssa.

Perjantai-iltana oli iso huojennuksen paikka, kun kuulin, että Laura olisi innokas lähtemään mukaani huoltajaksi Perniön kaikalle, koska huoltaja, joka on erittäin tärkeä ja enemmän kuin kullan arvoinen 100km matkalla minulta puuttui tänä vuonna. Lauralle ISO,ISO,ISO, SANOINKUVAAMATON KIITOS KAIKESTA!!!!

Perillä jännitti kovasti, koska sää oli todella lämmin, vaikka lähtö tapahtuikin vasta illalla klo.19.00, asteita oli vieläkin kovasti ja aurinko paistoi täysillä. Myös se jännitti, ettei Markus juossut kanssani, vaan taivalsin yksin 5 km lenkkiä omine ajatuksineen.... Onneksi Laura kannusti ja huolsi täysillä mukana, josta saa niin kovasti voimaa ja kannustusta jatkaa, jatkaa ja jatkaa pitkää matkaa, JAXAA!


Anu miettii chipin asennusta.. oikea tyyli alemmassa kuvassa..

Tämä oli kolmas Suomi-Juoksuni, joten taivallus oli tuttua, pitkiä hermoja ja kärsivällisyyttä tarvitaan paljon. Tulisen sään takia mietin tarkkaan juosuun kuuluvan tankkauksen ja juoksun aikana annoin jo seuraavalle kierrokselle Lauralle tarkat ohjeet, mitä tarvitsen kroppaani kuunnellen ja ennakoiden tilanteet jotenkin, aikamoista peliä.

"I'm ready to go, are you ready to go.."

Kaikki tuntui hyvältä ja juoksu vaan kulki, tämä se rentouttaa mielen ja tyhjentää mielen. Upeaa touhua! Juoksun jälkeen Laura auttoi tarvittavissa asioissa ja ajeli auton kohti kotia, pitkä yö molemmilla,  energiajuomaa tarvittiin. Menin kuullostelemaan oloani isän tykö, jossa hiukan koitin levätä ja tankata jälkitankkausta. Kroppa käy täysillä vielä pitkään, joten nukkumisesta ei ollut taaskaan tietoa, joten lähdin Moona-koirani  ja isäni kanssa kevyelle paluttavalle tunnin kävelylenkille ja soitin itselleni hieronta-ajan, jossa sain mukavan jälkihoidon jaloilleni. Fiilikset on NAM! Uudelleen sanon minä ja toivottavasti kaikki menee yhtä mukavasti ensi kerralla ja toivottavasti Markus on mukana taivalluksessa!!

Laura:
Mut on yleensä kyllä aika helppo suostutella johonkin tai ei tartte aina edes kuin vihjasta mahdollisuudesta niin jos aihe on kiinnostava, niin olen mukana kuin tikka. Tai jotain. Perjantaina tosiaan Anu alkoi puhua, että tällä kertaa ei ole huoltajaa tulossa mukaan, kun Markus on kalassa ja iskälläkin oli jotain menoa. No, mää sitten aattelin, että mullahan ei oo mitään menoa, vaan ihan olisin kotonani yksin pyörinyt sen lauantain ja niinpä ehdotin, että voisin kyllä lähtee mukaan, jos kotona ei laiteta hanttiin. No, Jannekin oli suostuvainen ja miksei olisi ollut, koska itte oli menossa Saunaan.

No, kummiskin. Lauantaina Anu tuli mua hyvissä ajoin hakeen ja mää olin tehnyt meille kartat ja ohjeet valmiiksi.Lähdettiin suuntiin kohti Saloa ja sitä kautta Perniöö. Matkalla Markukselta tullut viesti ukkosen mahdollisuudesta sai aikaan pientä paniikkia, mutta urheasti vaan Anu jatkoi matkaa kohti satasta. Muakin vähän kyllä jännitti koko tilanne, kun en oo ennen huoltajana ollut. En tiennyt yhtään mitä odottaa ja koko ajan jännitin, että mitäs jos tumpuloin siinä jotain ja teen jonkun ratkaisevan virheen ja Anun juoksu menee sen takia ihan reisille. Tai siis pilalle. Ajattelin myös, että otan ihan iisisti sitten siinä, vaikka Anu alkais näyttää jotenkin huonolta ja kannustaisin loppuun asti vaan tiukasti. Sekin mietitytti, että jos se alkaa vaikka väsyneenä jotain huutaan tai jotain, koska olin kuullut kauhutarinoita Pirkan hiihdon jälkitunnelmista :)

No, lopulta päästiin todella hyvissä ajoin perille ja saatiin hyvä paikka autolle reitin varrelta. Anu kävi ilmottautumassa ja huomasin kyllä, että sitä jonkun verran jännitti! Olihan takana tosiaan Tukholma, vaellus ja vielä eilinen tuskainen hikilenkki armottomassa helteessä. Eikä se keli lauantaina sen huonompi ollut, kuuma oli eikä onneksi ukkosesta ja sateesta tietoakaan.

Vihdosta viimein lähtö läheni ja juoksijat pääsi lopulta matkaan! Mun mielestä kaikki lähti todella kovaa ottaen huomioon sen, että matkaa oli edessä kaikilla melkoisesti. Ekat pari kierrosta meni hujauksessa ohi ja huutelin Anulle aina, että tarttekko jotain.. Mutta ei se alussa vielä tarttenut. Matkallahan oli siis myös järjestäjilta kaksi huoltopistettä, joista toisella 2,5 km kohdalla oli pelkkää juomista ja sitten kierroksen aina täyttyessä 5 km paikkeilla oli kaikkee mahdollista.

Varmaan siinä neljännen - viidennen kiepin paikkeillä löydettiin sitten se hyvä rytmi, että Anu aina huuteli tullessaan mitä seuraavalla kiepillä haluaa (geeli avattuna, suola avattuna, energiajuomaa) ja mää sitten aina laitoin ne valmiiksi ja juoksin rinnalla vähän matkaa ja annoin eväät ja tsempit. Merkkasin lappuun ylös aina kierrokset siltä varalta, että olisin mennyt yön aikana jotenkin sekasin. En kyllä tainnut mennä. Anu juoksi tosi tasaisesti mun mielestä noin 30 min tietämiin kaikki kierrokset ja laitoinkin sitten aina kännykästä herätyksen 25 min päähän heti kun se oli mennyt ohi, jotta tiesin alkaa valmistautua. Kulutin aikaani lukien ja välillä Jannen läppärillä jotain netistäkin kattelin. Ei tullut kyllä aika pitkäksi yhtään missään välissä!

Siältä se taas ilosena tuloo

Joskus meni pikkusen pitempään ja olin heti ihan huolissani, että missä se nyt oikeen on!? mutta sitten se aina pyyhälsi jo sieltä mun näköpiiriin. Tärkeä seikka oli myös Markuksen pitäminen ajan tasalla, laitoin noin viiden kierroksen välein väliaikatietoja tekstiviestitse. Anu sanoi alussa, että kierrosmääristä EI SAA puhua ennen ku viimeset viis kierrosta on edessä. Siinä kohtaa mää sitten aloin jo ittekin jännittää, että kohtahan tää loppuu (vaikka viä oli siis 2,5 h maaliin) ja aloin raivokkaasti kannustaa Anua kohti maalia! Niin vaan se kipitti ja kipitti ihan yhtä pirteen ja hyvävoimasen näkösenä kierros toisensa perään. Vikojen kahden kierroksen alkaessa eli kilsat 90-100 km kuuluttaja höpisi jotain vauhdin kiristämisestä ja teki mieli mennä kolkkaan se sinne ja huutaan että mee itte juokseen äijä PRKl!

Vihdoin se vika kierros alkoi ja nappasin kaikki Anun suihkukamat mukaan ja eväät ja muut ja yritin pitää mielessä jälkiohjeet eli EI SAA antaa juoda pelkkää vettä ja suolaa pitää heti tyrkyttää! Sieltä se sitkeä nainen kaarsi sitten siihen maalisuoralle ja mää huusin Perniön yön pimeydessä ihan täysiä ja innoissani!! Upeeta, mahtavaa! Liikutuksen kyyneleet pakkasi rintaan. Anu sai viltin harteilleen ja pääsi penkkiin huilaamaan (en muista istuiko). Hain muutaman mukin sitä pelkkää vettä mitä ei olisi saanut ja annoin käskystä suolapussin. Pikkuhiljaa haastattelun jälkeen Anu pääsi suihkun puolelle ja mää olin tuntosarvet tanassa, että kuuluuko vielä liikettä suihkun puolelta. Jonkun aikaa saatiin odotella palkintojen jakoa, Anu oli toinen, ja sitten lähdettiin kohti kotia. Välillä meinasi kotimatkalla väsy painaa silmää, mutta hyvin jaksettiin loppuun asti ja vihdoin aamulla pääsi omaan sänkyyn nukkuun.

Oli kyllä tosi hauska kokemus, upeeta olla välillä Anulle se kannustaja ja huoltaja, kun se on aina emitä niin potkinut eteenpäin ja liikkelle ja vaikka mitä. Meen kyllä ilman muuta uudestaan, jos tilaisuus tulee ja suosittelen myös muille.Oli muuten kummallista se, että kaikille muilla juoksijoilla oli suurimman osan aikaa niin keskittyneet ilmeet ja ne oli niin omissa maailmoissaan, että en uskaltanut niille mitään huudella. Jos joku sattui katsomaan ja vaikka hymyili, niin sitten kannustin kyllä.

Kiitoksia on vaikea ottaa vastaan asiasta, jonka mielelläni tein. Niin paljon sää Anu oot meitä kuule auttanu!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Tulossa: Pirkan yöpyöräily pe-la

Nyt sitä saa, nyt sitä saa - nimittäin polkea sydämensä kyllyydestä! Perjantain ja lauantain välisenä yönä järjestetään jo ties kuinka monetta kertaa legendaarinen Pirkan yöpyöräily. Yöpyöräily on 134 km pituinen lenkki, joka alkaa ja loppuu Hakametsän jäähallilta kiertäen koko Näsijärven ympäri (reittikartta). Lähtö on klo 21.00 ja vielä ehdit ilmoittautua mukaan paikan päällä 45 € hintaan. Matkalla on päiväpyöräilystä poiketen vain yksi huoltopiste noin puolessa välissä Muroleen kanavan jälkeen. Kannattaa toki pitää silmät auki jo matkan varrella, jos vaikka joku tuttu olisi eksynyt kannustusjoukkoihin ;)

Tässä vielä viimehetken vinkit pyöräilyyn lähtijöille:
- muista tankata syömällä ja juomalla tavallista enemmän!! Pirkan yöpyöräily on todella pitkä urheilusuoritus ja energiaa kuluu matkan varrella uskomattomia määriä!
- muista ottaa mukaan juomapullo, jonka voit täyttää lähdössä ja huoltopisteellä urheilujuomalla!
- muista myös kypärä ja lamppu, jotka ovat oman turvallisuutesi kannalta välttämättömät varusteet!
- muista tarkastaa pyöräsi kunto ennen lähtöä! Matkan varrella huoltoapua saat tarvittaessa huoltoautosta, jonka numeron saat lähtöpaikalta, talleta se siis kännykkääsi.
- muista laittaa jalkaan pehmustetut pyöräilyhousut! Kuten sanottu, 134 km on piiiiiitkä matka ja kokeneinkin peppu alkaa puutua jossain kohtaa, mutta housut auttavat jo pitkälle.
- muista varautua sään mukaisin varustein! Jos on edes sateen uhkaa ilmassa, ota joku sadetta pitävä takki  mukaan. Varaudu myös siihen, että yön aikana ilma saattaa viiletä useita asteita eli lämmintä mukaan!
- muista pakata mukaan omia eväitä eli jotain suolaista ja makeaa naposteltavaa, josta saat energiaa. Hyvä sekoitus tulee esimerkiksi suolapähkinöistä ja rusinoista. Huoltopisteitä on vain yksi, joten eväiden määrässä voit vaikka vähän liioitella..
- muista  iloinen mieli ja positiivinen asenne. Matka on pitkä ja mäet on isoja, mutta kaikki loppuu onneksi aikanaan ja yksin ei tarvitse matkaa taittaa.Viime vuonna oli näin hauskaa, mites tänä vuonna :)

Jos tarvitset kyytiä pyörälle jäähallille ja takaisin, ota yhteys textarilla Anuun 0408285700.

Tsemppiä paljon kaikille pyöräilyyn lähtijöille!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Raportti: Team Raholan vaellus Hetta-Rauhala 78 km



Anu:
Tänä vuonna Team Rahola suuntasi vaelluksen Lappiin Hetta-Pallas-Rauhala-reitille 78km. Mukana oli 7 tiimiläistä: Anu, Markus, Outi, Tarmo, Seppo, Minna ja Mikko. Vaellukseen kului 3 vuorokautta. Ensin ajoimme Enontekiölle Hetta-kylään, jossa yövyimme Paavon Talossa. Vaellus alkoi perjantaina 3.6. n.klo 8.00. Aluksi ylitimme Ounasjärven Paavon Talon vesitaksilla. Kiitos Pavon Talon palveluista!! Rannalle päästyämme aloimme taivaltamaan kohti Rauhalan kylää rinkkoinemme. Ensimmäinen päivä saatiin vaeltaa hyvässä säässä, maisema oli vaihtelevaa ja kilometrejä kertyi 28. Yövyimme Hannukurun autiotuvassa.

Toisena päivänä kuljimme Hannukurusta Pallaksen kotaan, matka 27km. Mäkinen ja kivinen maasto oli haaste jo sinänsä. Sää oli tuulinen ja sateinen ja naamaan satoi pahimmillaan jopa lunta ja rakeita. Yövyimme lämpimässä kodassa, jossa saimme kuivateltua kamat ja itsemme.


 
Viimeisenä päivänä kuljimme 23km Pallakselta päämääräämme Rauhalaan, jossa meitä odotti omat autot. Sää oli loistava ja matkan varrella näimme upeita maisemia Mustakeron huipulta. Maasto oli monipuolinen ja erilainen muihin päiviin verrattuna. Rauhalasta ajoimme Ylläkselle Äkäslompoloon saunomaan ja yöpymään, josta lähdimme aamulla ajelemaan kohti kotia.

Fiilis oli koko reissun ajan hyvä, naurua piisasi ja kaikki jaksoivat hienosti painavien rinkkojen kanssa taivaltaa läpi tuulen ja tuiskun. Ensi vuonna uudestaan! 2012 suuntana ehkäpä Halti. Kahtena edellisvuotena olemme kulkeneet Karhunkierroksen Kuusamossa ja Kevon-Utsjokireitin neljän tiimiläisen voimin. Vaellus on hieno kokemus, joten jos haluat mukaan 2012 Haltille, niin hihkaiseppa Anulle tai Markukselle.

Seppo:
Amatöörien korpivaellus !!!!
Odotin mielenkiinnolla tulevaa vaellustamme, mutta kun Markus kertoi, että vaeltaisimme kolmessa päivässä lähes 80 kilometriä, alkoi alitajuntaan hiipiä pelko kuinka jaksaisimme sellaista vauhtia vaeltaa rinkat selässä. Olin joskus aikaisemmin käynyt patikoimassa tunturissa, ja tiesin kuinka raskaita ja kivisiä reitit ovat. Mutta päättäväisesti lähdettiin matkaan, vaikka säätiedotus ei aivan parasta keliä luvannutkaan.

Heti alussa oli tiedossa paljon raskaita nousuja ja jalat tuntuivat menevän hapoille jo muutaman kilometrin jälkeen ja rinkka tuntui selässä raskaalta. Kilometri toisensa jälkeen kuitenkin edettiin, välillä onneksi taukoja pitäen. Sääkin suosi meitä koko päivän. Pääsimme yöpymispaikkaamme ihan hyvissä ajoin, mutta ruokailun jälkeen alkoi uni painaa kaikkien silmiä.Siitä vaan kovalle laverille nukkumaan. Se ei ollut kuitenkaan niin yksinkertaista, kun joka paikkaa särki ja tuntui,että huomenna ei jaksa kävellä metriäkään. Yö tuli kuitenkin pyörittyä laverilla ja aina välillä nukkuenkin. Tuntui, että toiset nukkuivat paremmin. Yllättävän pirteäksi ja hyvävoimaiseksi tunsin kuitenkin itseni aamulla ja olin innolla jatkamassa matkaa.


 
Sää käänsi meille kuitenkin sinä päivänä selkänsä ja antoi niin vettä kuin tuultakin siinä määrin,että alkoi tuntemaan itsensä hyvin mitättömksi luonnon armoilla.Team Rahola ei kuitenkaan antanut nytkään periksi ja pääsimme määränpäähämme ja saimme taas nukkua sisätiloissa. Kolmantena ,eli viimeisenä päivänä olikin taas hyvä vaelluskeli ja matka eteni joutuisasti.Tuli kuitenkin sellainen olo, että voisihan tätä vaellusta vielä päivän tai pari jatkaakin.Eväitkin oli vielä jäljellä. Illalla mentiin kuitenkin Markuksen mökille saunomaan ja iltaa viettämään ja tuntuihan sitä mukavalta mennä vaihteeksi nukkumaan pehmoiseen sänkyyn.



Olen ylpeä meidän porukasta, että selvittiin retkestämme niin hyvin, pienistä kolhuista ja hiertymistä huolimatta. Erityisen ylpeä olen Outista, jolla ei nauru loppunut missään tilanteessa, ei raskainakaan hetkinä. Kaikista ylpein olen kuitenkin Minnasta (meidän tyttärestä), josta on kasvanut sellainen "sissi",ettei sellaista estettä taida löytyäkään, mistä se ei yli pääse ja jos ei pääse yli niin menee läpi.Vaelluksesta ei kuitenkaan olisi tullut mitään ilman meidän ammatilaisia, eli Anua ja Markusta, ja heidän taitoaan järjestellä asiat,niin ettei meidän muiden tarvi kuin olla mukana.Siitä taas SUURET kiitokset heille.

Ainoastaan yksi asia jäi vaelluksen tiimoilta harmittamaan.Se oli sellainen, kun asennoiduin etukäteen siihen, että kuulemme Marin jutustelua matkallamme, mikä ei nyt Marin sairastumisen vuoksi ollutkaan mahdollista.

Mikko:
Kivaahan se taas oli lähteä kavereiden kanssa hieman "telttailemaan" kun edellisestä kertausharjoituksestakin oli kulunut jo yli kolme vuotta. Lähtöä edeltävänä päivänä tosin rupesi nenä vuotamaan ja muutenkin olo oli flunssainen. No, siitä huolimatta hyppäsin Markuksen kyytiin torstai aamuna ja matka kohti pohjoista alkoi. Perjantaina olo olikin jo parempi osittain illalla tarjotun minttukaakaon takia ja siitä se homma sitten alkoi.


 
Ensimmäisenä päivänä keli oli hyvä ja hiki virtasin kunnolla joten paitaa joutui kuivattelemaan joka kerta kun pysähdyttiin tauolle. Illalla olo oli kuin turpiin saaneella kun joka paikkaa särki ja turvotti rinkan kantamisesta taas pitkästä aikaa. Pitkän ja hikisen yön jälkeen oli taas mukava heittää rinkka selkään ja jatkaa matkaa. Tämä toinen päivä olikin sitten jo paljon edellistä rankempi kun keli muuttui kohtuu nopeasti suorastaan älyttömäksi. Illalla oli mukavaa kun pääsimme kotaan yöksi ja sai varusteet kuivaksi seuraavaa päivää varten.

Nyt hieman lyhyemmän, mutta melkein yhtä hikisen yön jälkeen aamu valkeni taas poutaisena eikä eilisistä sateista ollut tietoakaan. Viimeinen vaelluspäivä tuntui kohtuu pitkältä sillä rupesihan kilometrejä jo olemaan takana hyvänlaisesti. Fiilis oli let's go kun saavuimme viimein autoille ja siirtyminen kohti yösijaa alkoi. Kaikkineen reissusta jäi hyvä fiilis vaikka välillä tahti ja meno tuntukin kohtuu kovalta, taukoa tosin pidettiin aina kun joku vaan halusi. Itse ehkä kuitenkin olen enemmän sellainen katselija ja haaveilija tuolla metsässä/tunturissa, että olisin voinut käyttää saman ajan tuohon väliin Hetta-Pallas.

Mutta hyvin se meni näinkin ja saihan siinä reisille hyvää treeniä samalla =)

Tarmo:
Helatorstai aamuna klo 7 lähdimme kohti Coxaa josta Anu otettiin kyytiin yövuorosta. 12 tunnin ja 1000km ajon jälkeen saavuimme pienen hakemisen jälkeen Ounasjärven rannassa sijaitseviin yöpymismökkeihin. Sauna oli lämmin joten hienosti alkoi. Aamupalan jälkeen klo 8 rinkat selkään ja kohti venettä. Auton 2. avaimen luovutin ajettavaksi Rauhalaan. Hiljattain tervatussa veneessä matkasimme n. 1km matkan vastarannalle. (Tasan viikko sitten olimme lentokoneessa matkalla Tukholmaan.)


 
Aurinkoisessa säässä matkasimme 7km kohti Pyhäkeron mökkiä vähämäkisessä maastossa. Keltaraitaiset sopulit vilahteli polulla. Mökillä aterian valmistuksen ja paitojen kuivauksen jälkeen kohti Hannukurun mökkiä. Maasto oli jo selvästi kivisempää jä mäkeä riitti. Hannukurulla illallinen maukkaasta retkieväästä lähdevedestä tehtynä ja laverille nukkumaan. Aamulla kohti seuraavaa kotaa. Evästä syötiin ja kohti Montellin majaa. Sade alkoi ja koska maja oli pieni ja eräs pariskunta oli jo paikalla jatkoimme matkaa. Seuraavalla mökillä ruuan valmistus ja hetken huilaus. Tuuli puhalteli jo voimakkaasti mökin ulkopuolella.



Parin tunnin jälkeen matkaan. Tuuli oli erittäin voimakas ja oli vaikeuksia pysyä pystyssä sateessa. Outin sadeviitan tuuli melkein vei mennessään. Nyppylän laella tuli kaksi vaeltajaa vastaan jotka eivät olleet kokeneet vastaavaa. Lähestyttäessä Pallasta tuuli tyyntyi ja märkänä askel joutui kohti määränpäätä. Tyhjän Pallashotellin jälkeen löytyi kota 800m päästä. Puita pesään ja kuivaa päälle. Lämmittely ja ruokailutauko oli todella paikallaan. Koko yön kuivauksen jälkeen kuivilla vaatteilla kohti Rauhalaa. Reitti oli helppokulkuinen ja aurinkoinen verrattuna edellisen päivän kivimäkeeen. 10km jälkeen ruokailutauko viimeisellä etapilla.

Klo 16 autot näkyi Rauhalassa ja oli suuri helpotus kun matka päättyi. Matka kohti Ylläksen mökkiä alkoi ja vihdoin pääsimme peseytymään/rentoutumaan. Vaihtelevat olosuhteet teki matkasta ikimuistoisen.

Kuvat on Tarmon ja Markuksen kamerasta lisää pääset katsomaan täältä.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Äetsän helaventti 2.6.2011

Perinteiseen helaventtiin oli tänäkin vuonna kaksi vaihtoehtoa - joko perinteinen Koskue tai toinen perinteinen Äetsä. Tällä kertaa matkaan lähti vain kourallinen tiimiläisiä ja yhteistuumin päätettiin suunnata kohti Äetsää, koska se oli lähempänä. Mää Laura poimin kyytiini ensikertalisen puolikkaalle eli Lotan ja kympille rynnistävän Hannan. Minna tuli omalla kyydillä puolikkaalle.


Mulla ei ollut pahemmin fyysisiä tuntemuksia enää Tukholmasta, josta oli siis neljä kokonaista päivää. Juoksun aikana alkoi pikkusen polvissa tuntumaan ja huomasin myös senkin, että tankkaukset oli menny varmaan täysin palautumiseen, koska enerkiat alkoi loppua jo tunnin jälkeen. Onneks oli omat Dexalin kola-geelit mukana ja jaksoin kyllä hyvin loppuun asti. Ihan lopussa olikin tiukka loppukiritaisto kolmannesta sijasta, johon ei ollut mitään asiaa mun Tukholman raikkailla reisillä :)

Tässä Lotan mietteet elämänsä ensimmäisestä puolikkaasta:
Mietin jo ennen Raholan kymppiä, et jos se menee ihan ookoo, niin sitten lähden Äetsään helatorstaina. Noh, kympillä ei ihmeitä ollut, ja Laurakin oli siis lupautunut mukaan puolikkaalle ja Hanna kympille, joten siellä sitä sitten oltiin varmaan ekoina ilmoittautumassa hyvissä ajoin. Ilma oli ihan mukava, suht lämmin ja pilvistä. Aikaa olikin siinä sitten runsain mitoin kasvattaa jännitystä, katsella myyntipisteen tarjontaa ja rampata veskissä. Lauran ohjeistuksella laittelin vaseliiniakin erinäisiin paikkoihin :) Minnakin ehti hienosti vielä ilmoittautumisajan puitteissa paikalle, tulossa siis puolikkaalle myös.

Vihdoin sitten lähtölaukaus (vai olikos edes sellainen, ei pysty muistaan...) kajahti ja päästiin matkaan. Iso porukka tuntui heti lähtevän hirmu kyytiä, jäniksenä Raholan kympiltäkin tuttu kaveri, joka oli lupautunut vetämään lenkin aikaan 1.45. Juu, ei siihen kyytiin kuitenkaan ihan tässä vaiheessa. Heiluteltiin siinä iloisesti Hannalle, joka räpsi parit kuvat ja lähti sitten valmistautumaan omaan kympin starttiinsa, joka oli varttia myöhemmin.


 Oli sovittu, että rauhassa mennään ja niin mentiinkin, ihan hyvin pystyi juttelemaan melkein koko ajan. Tosin niitä ylämäkiä oli kyllä muutama enemmänkin, kuin vain se yksi heti alussa! (Näin oli siis mulle uskoteltu.) Mut siis kilsat alkoi kyllä ihan mukavaa, 6 minuutin ja jotain päälle, vauhtia taittumaan. Oikeesti, monesti ihmettelin, et nyt jo taas kilometrimerkki näköpiirissä! Seura oli varmaan niin mukavaa ja juttu luisti. Parilla huoltopisteellä sain 'Lauran salaista asetta', eli suolapillerin, joka varmaan oli ihan tarpeeseen. Ei ainakaan mitään kramppeja tai imeytymishäiriöitä ollut koko matkalla. Pariin otteeseen piti tosin jo harkita poikkeamista mettän puolelle, mut ajattelin, et vielä puoli kilsaa ja jos ei sit mee ohi, niin... Mut ei sitten onneks tarvinnu.

Sovittiin matkan aikana, että juomapisteillä hidastetaan kävelyksi ja nautitaan rauhassa nestettä. Niin tehtiinkin ja kaikilla huoltopaikoilla nappailin sit sopivasti fiiliksen mukaan vettä ja urheilujuomaa. Ja taas jaksoi tikata! Ihmeesti kyllä se viileä neste jo pelkästäänkin piristi. Muutaman glukoosinapin otin myös varmaan puolenvälin tietämillä, mut muuten jaksoin ihan hyvin etukäteistankkauksilla. Ei oikeestaan kerinny missään välissä tuleen mitään heikotusta tai näläntunnetta. Hyvin olin siis ohjeistettu ja ilmeisesti noudattanut saatuja ohjeita.

 Reitti oli noin puoleenväliin aika mukavan avaraa, järvinäkymää ja peltoja, mut loppumatka hiukan tylsähköä umpimettää. Asvalttia kans vissiin oli 99%, varmaan alussa vähän muutakin. Se alkoi hiukan loppumatkasta tuntumaan polvissa, lisäksi etureidet aika kivasti tunnahti.Matkan aikana kiinnitettiin huomiota et huoltopisteillä ja liikenteenohjauksessa olivat aika totista sakkia. Melkeinpä huvitti, kun moikattiin, niin just jotain ehkä murahti vastaukseksi :) Toista oli Raholan kympillä... Kannustusporukkaa ei kans kyllä ollu kun ehkä kourallinen  koko reissulla, olis ollut kyllä yksin juosten aika ankeeta.  Meitä peesasi toinen ekakertalainen, joka kehui ja ihmetteli meidän tasaista vauhtia ja kysyi, haittaako jos hengaa meidän perässä. No ei tietenkään haitannu. Vaik itte olisin ehkä samassa tilanteessa ryykiny jopa samaan riviin, ettei olis selkiä tarvinnu katella.

Yhtäkkiä sitten olikin jo se viimeinen huoltopiste 19 km kohdalla ja oli aika lunastaa lupaukset loppukiristä. Yllättävän hyvin paukkuja riittikin, et vissiin jotain minuutilla petrattiin kilsa-aikaa kahdelle viimeiselle. Ja oli se mahtava tunne kun maali alkoi häämöttää ja koitin vielä hiukan kiristää, vaikka sykkeet oli jo katossa ja henki vinkui, ei siis mitään jutteluvauhtia enää. Laura tsemppasi ja kiritti vielä koko ajan hienosti ja yllytti vaan kovempaan loppurutistukseen. Vaik ittellään alkoi jo kuulemma vajaan viikon takainen Tukholman maraton painamaan jaloissa. Mahtavan loppurytistyksen jälkeen kellotin ajan 2.12.20 (salainen ja realistinen tavoitteeni oli 2.30). Tuolla irtosikin yllättäen naisten yleisen kolmas sija! Olin tosin jo ehtinyt suihkuun, jonne pokaali varsin toimitettiin :)



Kaiken kaikkiaan ekasta puolimaratonistani jäi tosi hyvä fiilis. Juoksu oli helpompi ja mukavampi, kuin olin uskaltanut odottaa. Juoksuseura oli tosi mahtavaa, kiva saada joku kokenut maratoonari neuvomaan, niin edeltävässä tankkauksessa, kuin itse suorituksen aikana. Iso kiitos, Laura!!!! Kaikki meni kyllä ihan nappiin. Tästä on hyvä lähtee parantamaan.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Tukholman maraton 2011

Jossain  vaiheessa viime vuotta se alkoi, puheet Tukholman maratonista. Ilmottautumiset heitettiin sisään hyvissä ajoin, osa varmaan jo reilusti ennen Amsterdamin matkaa. Marikin puhui, että yhdessä vaiheessa oli ilmottautuminen sisällä neljälle maratonille vaikka ensimmäistäkään ei oltu vielä juostu :) Tätä jännitettiin ja tätä odotettiin. Tämän vuoksi reenattiin ja syötiin ja vietettiin unettomia öitä. Ja vihdoin se koitti: Team Raholan Tukohlman maratonreissu 2011. Tähän reissuun osallistui isompi porukka kuin millekään tiimin yhteiselle matkalle tähän menessä ja siksi onkin aika uskomatonta, että järjestelyt meni erittäin hyvin suurimman osan kohdalla! Markus ja Anun isä Jarmo olivat hommanneet meille uskomattoman hyvät lennot, hotellin ja ruokapaikat, kiitos teille erittäin paljon siitä! Ei ole helppoa järkkäillä 20 ihmisen matkoja, ruokia ja hotelleja niin, että kaikilla on hyvä mieli. Ainoa ikävä juttu mikä sattui oli täysin meistä riippumaton - tiimiläinen Ville jäi lopulta monien ikävien yhteensattumien (pilotti puuttuu, laukkumiehet lakossa ja lopulta kone ei edes lähde!) takia pois koko matkalta, mutta pääsi lopulta onneksi viettämään yhteistä iltaa vaimonsa kanssa Turkuun.


Kun vielä suurimmalla osalla meni juoksu erittäin hyvin, oli matka kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Erityiskiitos myös Mikolle ja Markukselle bussikyytien junailemisesta, tätä tullaan jatkossakin käyttämään! Uskon meinaan, että tämän kokemuksen jälkeen esimerkiksi Reykjaviikkiin on lähtijöitä enemmänkin!

Osa porukasta oli kokeneempia maratoonareita, mutta mukana oli myös kolme täysin ensikertalaista. Annetaan tällä kertaa heidän kertoa omat kokemuksensa Tukholman maratonilta, olkaa hyvä!

Tiina:
Tässäpä se siten olisi… Minun ensimmäinen maratonini. Kyllähän sitä muutamaan kertaan oli mielessä käynyt, että täytyisi se kerran elämässään kokea ja olisihan se kiva, mikäli maraton olisi juostu ennen kuin täyttää 40 v. Ja siinä vaiheessa kun halukkaita Tukholmaan lähtijöiksi alkoi ilmaantumaan ja ilmoittautumaan, niin huomasinpa menneeni joukon jatkoksi. Tämän todettuani empä oikein uskaltanut tulevaa ajatella, ainoastaan yritin juosta niin paljon kuin mahdollista. Minun tapauksessani se tarkoittaa ihan kohtuullista määrää ja puolikkaita ehdin juoksemaan 4.

Ja niinhän se päivä sitten eteen tuli, että Tukholmaan lähdettiin, tosin ensin bussilla kohti Helsinkiä ja lentokenttää. Ja koska tuo 42,195 kilometriä alkoi pelottamaan toukokuun aikana, päätinkin matkalle lähteä rennommalla fiiliksellä. Siihen sitten loppui jännittämiset, pelkäämiset ja melkeinpä puheetkin juoksuun liittyen. Päätin olevani lomalla ja maraton oli vain yksi tapaa viettää päivää Tukholmassa. Tuskin olisin edes matkalle päässyt ilman juoksutapahtumaa. Lisäksi asennoiduin elämään hetkessä, päätin olla miettimättä seuraavaa minuuttia tai seuraavaa kilometriä. Onneksi sopivaan lomatunnelmaan pääsi hyvässä ja hauskassa porukassa, perjantain shoppailuilla ja pastaillallisella vanhassa kaupungissa.

Maraton-aamusta alkoi sitten huolellinen valmistautuminen tulevaan koitokseen. Jotenkin kaikki vaan sujui niin hyvällä fiiliksellä. Eiköhän se vaan niin ole, että porukalla ja porukassa on vaan kivempaa. Yhdessä sitä sitten samassa lähtöryhmässä starttaavien Raholaisten kanssa asettauduttiin asemiin. Ilmeisesti oma psyykkaus ja asennoituminen oli auttanut kun sykelukemia vilkuilin. Aikaisemmissa lähdöissä kun sykkeet ovat olleet vähintään 50 enemmän.

Lähtölaukauksen jälkeen massa lähti liikkeelle kohti lähtöviivaa. Lähtöviivan jälkeen pystyi pikku hiljaa alkaa etenemään juosten. Ajattelin eteneväni sellaista vauhtia mikä hyvältä ja sopivalta tuntuu. Ja koska liian hidas vauhti mietitytti ja enkä halunnut että sen vuoksi jäisi juoksu kesken, olin laittanut käteeni 4.45 ja 5.0 tavoiterannekkeet. Aika lailla heti lähdön jälkeen huomasin Maijan ja Tertun, vauhtikin näytti olevan sama kuin minulla. Niinpä sitä sitten yhdessä edettiin kilometri kilometriltä. Ja olisikos se ollut noin viidessä kilometrissä kun Laura liittyi seuraamme kommentoiden, että ”hei Tiina, sinunhan piti aloittaa rauhallisesti”. Mutta kun juoksu vaan lähti niin hyvin liikkeelle.

Aikaisempien tapahtuminen ensimmäisten kilometrien tuskaa ei tuntunut, eikä edes sitä kirosana-litaniaa tullut mieleen. Yritin juosta tasaisella vauhdilla, hieman ympärilleni katsellen ja fiiliksestä nauttien. Ja hetihän sen alussa huomasi, että aika hieno kokemus on tuloillaan. Ihmispaljous yllätti sekä juoksijoissa että katsojissa. Ja kannustuksen määrä se vasta yllättikin, ilahdutti ja auttoi jaksamaan. Ihmiset jopa huomioivat nimen tai suomen lipun paidan selästä. Livemusiikki matkanvarrella toimi kuin energiatankkaus. Ja kyllä oli mukavaa juosta ilman sen suurempia ylä- ja alamäkiä. Tosin kyllähän siitä yhdestä ainoasta mäestä (joka siis kahteen kertaan juostiin) Markus oli kovasti varoitellut. Niimpä sitä sitten Lauran kanssa rinta rinnan Markusta ajatellen kiivettiin huipulle kommentoiden että ”eihän tämä nyt edes ollut paha”.

Kilometrit täyttyivät mielestäni melko kivuttomasti ja jotenkin vaan paljon nopeammin kuin puolikkaalla. Taisi olla 20-30 km mikä kaikista puuduttavimmalta tuntui. Mutta sitä paljon ”peloteltua” seinää ei kuitenkaan tullut. Olin koittanut matkan varrella jokaisella tankkauspisteellä ottaa jotakin, kuten myös ennakoiden muutamaan kertaan nautin suola-lisän. Suurinpiirtein 30:ssä kilometrissä alkoi jonkinmoiset vatsanväänteet ja niinpä vaihdoin mukavan juoksuseuran sotkuiseen Bajamajaan. Eipä ollut nautinnollinen se visiitti, mutta vatsan väänteet helpotti, tosin juoksuseura oli kadonnut horisontistakin. Niinpä sitten jatkoin taivaltamista yksin. Sujuihan se niinkin ja kyllähän ne kilometritkin vähenivät. Toisella kerralla se ”iso mäki” vaati hieman punnertamista, mutta juosten kuitenkin ja 6 minuuttia se kesti. Viimeiselle kilometrille lähdin sitkeästi eteenpäin pyrkien, kunnes ymmärsin, että tämä ”blondi” muisti matkan pituuden väärin. Kyseessähän oli vasta toiseksi viimeinen kilometri. No kyllähän se maalikin viimein edessä häämötti ja pientä loppukiriäkin yritin. Ja siinähän se sitten oli, maraton takana aikaan 4.36.02.

Summa summarum… Juoksun jälkeen oli oikein tyytyväinen ja hyvä mieli. Kertaakaan ei matkan aikana tullut mieleen, että olen väärässä paikassa, pitäisi olla jossain muualla. Ihan heti ei tullut mieleen, että pitää ehdottomasti kokeilla uudestaan (muutaman päivän päästä kyllä). Jaloissa tuntui ja kävelyssä näkyi juoksu. Rappusia tulin kaksi päivää vain peruuttamalla alas. Taisin juosta omaa kuntoani paremmin. Teskun testissä minulle oli arvioitu maratonille kilometrivauhdiksi 6.45-7.05. Nyt keskivauhtini oli 6.33 min/km. Kyllä mää olen niin tyytyväinen! Ja kyllä oli niin hieno kokemus! Suosittelen!!!



Marjo:
Joo oli mun ensimmäinen maratonini, mikä jännitti aikas paljon. Valmistautuminen jäi vähän kehnoksi, työaikojen vuoksi jouduin harjoittelemaan lähes yksin. Mutta juoksu kulki ihan hyvin, säästyin polvikivuilta, mitä etukäteen pelkäsin. Jalat kun ei ole vielä tottuneet näin pitkiin matkoihin, takana vain yksi 30km:n lenkki. Se harmittaa, kun vauhti hidastui ihan hirveästi 30 km:n jälkeen, mutta ainakin pääsin maaliin omin jaloin, joten tavoite saavutettu! Matka oli tosi mukava, hyvä fiilis, loistava juoksukeli, mahtava porukka, eipä enempää vois toivoa :)

Mielestäni hyvin järjestetty tapahtuma, suosittelisin kaikille. Itse olin ekakertalaisena aika pihalla kaikesta, mutta onneksi oli hyvät oppaat mukana :) Juoksun aikana ajattelin, että tää on yhtä h****ttiä, mutta nyt kyllä jo odotan innolla seuraavaa maratonia! Motivaatio ja halu harjoitella vaan kasvoi, et kyllä se Islanti houkuttais! Iso kiitos matkan järjestäjille :)



Jani:
Perjantai 27.5 klo jotain 1,40.....puhelin soi.Aina virtaa täynnä oleva anu sirkutti että lähdettiin vähän aikaisemmin markuksen kanssa sua hakemaan. No ei kun vettä päähän ja suihkun kautta pihalle.Pihalla odotti auto jossa nököttivät team raholan marsalkka markus ilva ja hänen tuleva vaimonsa anu ossberg. Huoltokenraalit pertti ojala ja jarmo värikoski olivat takapenkillä yhtä pirteinä. Minä en ollut pirteä. Matka kohti tukholman maratoonia nro 33 oli alkanut. Raholan liikuntakeskukselta lähdettiin atro vuolteen mersulla kohti hesaa jotka ketostenkadun rusakko mikko aaltonen oli järjestänyt. Pitstoppi linnatuulessa ja eikun norjalaiseen lintuun ja till arlanda....EIKÄ JÄNNITÄ VIELÄKÄÄN!!!!

No niinkuin ruotsissa saattaa odottaakin,satoi vettä. No arlandasta sukkuloinnin jälkeen löysimme tiemme hotellille. Pikku huili ja kohti svedujen olympiastadikkaa ja numerolapun hakuun....VIELÄKÄÄN EI JÄNNITÄ!!!!

Aamulla heräilyn jälkeen alkoi pikkuhiljaa valjeta.....42,2km odottaa. Eikun tankkaan hotellin aamiaiselle. Se tunne kun pistää numerolapun rintaan......aina on hieno tunne VOITTAA ITSENSÄ. Kohti lähtöpaikkaa........NYT JO IHAN HIUKAN JÄNNITTÄÄ!!!!

Lähtölaukauksen kajahdettua uppouduin ajatuksiini ja lähdin juoksemaan maalia kohti. 25km kohdalla nivunen sanoi että LOPETA!! ....en ollu koskaan luovuttanu ,enkä luovuttanut nytkään. Ja päätin että juoksen maaliin. Matkalle lähtiessäni tiesin että vaara on olemassa nivuseni suhteen mutta ikäni olen ollu VÄHÄN HULLU!!! Eli jo aikanaan hajonnut nivustyrä vaivasi ja pahasti loppumaratoonin ajan.Mutta se tunne kun stadionin portista juoksi sisään oli aivan käsittämätön. 5000-6000 svedua huutaa ja joukossa isäni huitomassa reppunsa kanssa. Pikkasen tunteet pinnassa. Juoksin elämäni ensimmäisen maratoonini aikaan 4,52,34. Vaikeuksien kautta voittoon.... SUOMALAINEN JA VARSINKIN TEAM RAHOLA EI LUOVUTA KOSKAAN!!!!



Tässä uskallan jopa luvata sen että kun lääkärisetä nivuseni korjaa,tämä ei todellakaan ollut viimeinen maratoonini. Nyt tiedän mitä se vaatii, nyt tiedän mihin voin pystyä. Ja minähän pystyn mihin vaan,niinkuin te kaikki muutkin "tiimiläiset".

Ps:koko maratooni ei jännittänyt YHTÄÄN!!!!! jaa miksi. No siksi että minusta tulee syksyllä Isukki. :)

Onnittelut kaikille Tukholman maratoonareille ja erityisesti Janille (myös perheenlisäyksen johdosta), Marjolle ja Tiinalle!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kisaraportti: Riikan maraton 22.5.2011

Samana päivänä Raholan Kympin kanssa juostiin Latviassa Riikassa maraton. Riikasta raportoi seuraavaa jäsen Mari L:

Keli oli upea, maratonille osallistui n. 1000 juoksijaa,mutta kaikkinensa 5, 10 km ja 1/2 maratonille lähti kai n. 15 000 juoksijaa. Järjestelyt toimi kohtuullisesti, reitti oli vähän mutkikas ja kun loppupäässä joukkoa kulki iski välillä pelko ollaanko ollenkaan enää reitillä. Maaliin pääsin omin jaloin ja jopa juosten, mikä oli oma  tavoite. Kisan kokonaisaikaakaan ei tarvinnut kokonaan käyttää eli parannettavaa jäi seuraavaan matkaan ;)

Hyvä idea järjestäjiltä oli ranneke, johon kisakeskuksessa sai tulostetarran tasaisen vauhdin väliajoista oman tavoiteajan mukaan. Se palveli hyvin ensikertalaista,kun vauhdinjako oli iso kysymysmerkki. Tankkaus oli onnistunut, koska missään vaiheessa ei tullut eteen mitään seinää, tästä on hyvä jatkaa treenaamista.

Onnittelut teamille onnistuneesta omasta juoksutapahtumasta !
Hirmuisen isot onnittelut Marille aivan ensimmäisestä maratonista! Tavoitteet toteutui ja nyt ei muutakun uutta kohti!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tulossa: Vaellus ja Äetsän helaventti

Tukholman maratonin raportteja odotellessa on hyvä muistuttaa, että elämä jatkuu maratonin jälkeenkin.

Huomenna 2.6.2011 eli Helatorstaina tapahtuu - osa porukasta lähtee lappiin vaeltamaan (muistakaa varustelista ja Anun ohjeet täältä) ja osa lähtee hölkkäilemään Äetsään perinteiselle Helaventille eli puolimaratonille ja kympille.

Lauran autoon on tulossa varmaan ainakin Lotta ja Hanna (+Janne osan matkaa) ja tämä auto kiertää Hämeenkyrön kautta mennen tullen. Minna tulee omalla autolla suoraa reittiä sinne ja kyytiin kuulemma mahtuu vielä. Jos innostuit lähtemään mukaan ja haluat Minnan autoon, ota yhteys Minnaan pikimmiten p. 0400 668 268 !

Maanantaina on todennäköisesti porukkaa lähdössä lenkille vaikka Anu ja kumppanit onkin vielä lapissa, joten yhteislenkiä kaipaavat, nähdään maanantaina liikuntakeskusken edessä normaaliin tapaan. Itse lupaan mennä hitaampien kanssa, koska uskon kuuluvani samaan porukkaan!