Perinteiseen helaventtiin oli tänäkin vuonna kaksi vaihtoehtoa - joko perinteinen Koskue tai toinen perinteinen Äetsä. Tällä kertaa matkaan lähti vain kourallinen tiimiläisiä ja yhteistuumin päätettiin suunnata kohti Äetsää, koska se oli lähempänä. Mää Laura poimin kyytiini ensikertalisen puolikkaalle eli Lotan ja kympille rynnistävän Hannan. Minna tuli omalla kyydillä puolikkaalle.
Mulla ei ollut pahemmin fyysisiä tuntemuksia enää Tukholmasta, josta oli siis neljä kokonaista päivää. Juoksun aikana alkoi pikkusen polvissa tuntumaan ja huomasin myös senkin, että tankkaukset oli menny varmaan täysin palautumiseen, koska enerkiat alkoi loppua jo tunnin jälkeen. Onneks oli omat Dexalin kola-geelit mukana ja jaksoin kyllä hyvin loppuun asti. Ihan lopussa olikin tiukka loppukiritaisto kolmannesta sijasta, johon ei ollut mitään asiaa mun Tukholman raikkailla reisillä :)
Tässä Lotan mietteet elämänsä ensimmäisestä puolikkaasta:
Mietin jo ennen Raholan kymppiä, et jos se menee ihan ookoo, niin sitten lähden Äetsään helatorstaina. Noh, kympillä ei ihmeitä ollut, ja Laurakin oli siis lupautunut mukaan puolikkaalle ja Hanna kympille, joten siellä sitä sitten oltiin varmaan ekoina ilmoittautumassa hyvissä ajoin. Ilma oli ihan mukava, suht lämmin ja pilvistä. Aikaa olikin siinä sitten runsain mitoin kasvattaa jännitystä, katsella myyntipisteen tarjontaa ja rampata veskissä. Lauran ohjeistuksella laittelin vaseliiniakin erinäisiin paikkoihin :) Minnakin ehti hienosti vielä ilmoittautumisajan puitteissa paikalle, tulossa siis puolikkaalle myös.
Vihdoin sitten lähtölaukaus (vai olikos edes sellainen, ei pysty muistaan...) kajahti ja päästiin matkaan. Iso porukka tuntui heti lähtevän hirmu kyytiä, jäniksenä Raholan kympiltäkin tuttu kaveri, joka oli lupautunut vetämään lenkin aikaan 1.45. Juu, ei siihen kyytiin kuitenkaan ihan tässä vaiheessa. Heiluteltiin siinä iloisesti Hannalle, joka räpsi parit kuvat ja lähti sitten valmistautumaan omaan kympin starttiinsa, joka oli varttia myöhemmin.
Oli sovittu, että rauhassa mennään ja niin mentiinkin, ihan hyvin pystyi juttelemaan melkein koko ajan. Tosin niitä ylämäkiä oli kyllä muutama enemmänkin, kuin vain se yksi heti alussa! (Näin oli siis mulle uskoteltu.) Mut siis kilsat alkoi kyllä ihan mukavaa, 6 minuutin ja jotain päälle, vauhtia taittumaan. Oikeesti, monesti ihmettelin, et nyt jo taas kilometrimerkki näköpiirissä! Seura oli varmaan niin mukavaa ja juttu luisti. Parilla huoltopisteellä sain 'Lauran salaista asetta', eli suolapillerin, joka varmaan oli ihan tarpeeseen. Ei ainakaan mitään kramppeja tai imeytymishäiriöitä ollut koko matkalla. Pariin otteeseen piti tosin jo harkita poikkeamista mettän puolelle, mut ajattelin, et vielä puoli kilsaa ja jos ei sit mee ohi, niin... Mut ei sitten onneks tarvinnu.
Sovittiin matkan aikana, että juomapisteillä hidastetaan kävelyksi ja nautitaan rauhassa nestettä. Niin tehtiinkin ja kaikilla huoltopaikoilla nappailin sit sopivasti fiiliksen mukaan vettä ja urheilujuomaa. Ja taas jaksoi tikata! Ihmeesti kyllä se viileä neste jo pelkästäänkin piristi. Muutaman glukoosinapin otin myös varmaan puolenvälin tietämillä, mut muuten jaksoin ihan hyvin etukäteistankkauksilla. Ei oikeestaan kerinny missään välissä tuleen mitään heikotusta tai näläntunnetta. Hyvin olin siis ohjeistettu ja ilmeisesti noudattanut saatuja ohjeita.
Reitti oli noin puoleenväliin aika mukavan avaraa, järvinäkymää ja peltoja, mut loppumatka hiukan tylsähköä umpimettää. Asvalttia kans vissiin oli 99%, varmaan alussa vähän muutakin. Se alkoi hiukan loppumatkasta tuntumaan polvissa, lisäksi etureidet aika kivasti tunnahti.Matkan aikana kiinnitettiin huomiota et huoltopisteillä ja liikenteenohjauksessa olivat aika totista sakkia. Melkeinpä huvitti, kun moikattiin, niin just jotain ehkä murahti vastaukseksi :) Toista oli Raholan kympillä... Kannustusporukkaa ei kans kyllä ollu kun ehkä kourallinen koko reissulla, olis ollut kyllä yksin juosten aika ankeeta. Meitä peesasi toinen ekakertalainen, joka kehui ja ihmetteli meidän tasaista vauhtia ja kysyi, haittaako jos hengaa meidän perässä. No ei tietenkään haitannu. Vaik itte olisin ehkä samassa tilanteessa ryykiny jopa samaan riviin, ettei olis selkiä tarvinnu katella.
Yhtäkkiä sitten olikin jo se viimeinen huoltopiste 19 km kohdalla ja oli aika lunastaa lupaukset loppukiristä. Yllättävän hyvin paukkuja riittikin, et vissiin jotain minuutilla petrattiin kilsa-aikaa kahdelle viimeiselle. Ja oli se mahtava tunne kun maali alkoi häämöttää ja koitin vielä hiukan kiristää, vaikka sykkeet oli jo katossa ja henki vinkui, ei siis mitään jutteluvauhtia enää. Laura tsemppasi ja kiritti vielä koko ajan hienosti ja yllytti vaan kovempaan loppurutistukseen. Vaik ittellään alkoi jo kuulemma vajaan viikon takainen Tukholman maraton painamaan jaloissa. Mahtavan loppurytistyksen jälkeen kellotin ajan 2.12.20 (salainen ja realistinen tavoitteeni oli 2.30). Tuolla irtosikin yllättäen naisten yleisen kolmas sija! Olin tosin jo ehtinyt suihkuun, jonne pokaali varsin toimitettiin :)
Hyvä tytöt!!!
VastaaPoistaOnnittelut Lotta :)ja hyvä pikkutiimi :)
VastaaPoistaHyvä lotta! You go girl.
VastaaPoistaLauralla on kyllä hyvät vinkit. Niiden avulla juuri selvisin hengissä (ja kaveri kans) pirkan pyöräilystä. Salanapit oli meilläkin käytössä :)
jenni