tiistai 31. elokuuta 2010

Iso kiitos kaikille!

Voi mikä ihana yllätys odottikaan maanantaina ennen yhteislenkille lähtöä! Saamamme ihana lahja ja pussi tuli niin yllättäen, että meinasin jopa liikuttua. Erittäin iso kiitos kaikille, lahja oli ihana ja mahtava ja ei olis mitään tarvinnu :) Voi teidän kanssa, arvostan kyllä todella! Perhe Pyykkö kiittää!

maanantai 30. elokuuta 2010

Ylös ja alas Tampereen mäkiä

Varalan maraton järjestettiin Tampereella sunnuntaina 29.8. ja Team Raholaa edustivat kokonaisella Anu ja puolikkaalla Minna N. Anu juoksi toiseksi omassa sarjassaan ja Minna paransi omaa ennätystään peräti minuutilla, joten ei ollut turha lenkki, vaikka vähän jalkojen päälle kävikin.

Anu raportoi:
"Sunnuntaiaamu ja lenkkivehkeet päälle, olihan se pakko lähteä kohti Varalaa katsastamaan ne kovat ylämäet, jotka jo viimevuodesta tiesin. Paikanpäälle, jälki-ilmoittautuminen ja odottelua. Katsastelin ympärilläolevia myyntipisteitä ja pääsin testaamaan juoksun aikana energiakorua, jonka laitoin ranteeseeni ja sit pitäis olla kovasti energiaa ja säästyä krampeilta...
Tämä magneetti-ihme siivitti Anun menestykseen. Kuva Mikko A.
Juoksu sujui niinkuin aina eli jalat veivät sen päivän mukaan ja sillä mentiin. Korun käytöstä en osannut antaa ihmeellisempää raporttia myyjille ja sainkin kurun itselleni pidempää testausta varten, josta laitan infoa myöhemmin heille, jee. Mäet olivat isoja ja tiukkoja, muita juoksijoita ei pahemmin nähnyt, joten välillä tuntui, että juoksi vain itsekseen.

Markus ja Moona olivat kannustamassa koko matkan, oli ihanaa nähdä silloin tällöin heitä. Myös isäni oli kannustamassa matkan varrella, kiitos myös hänelle. Minnalle onnittelut puolikkaan juoksun uudesta omasta ennätyksestä!"
Anu sai pystin palkinnoksi. Hyvä Anu! Kuva Mikko A.
Minna kertoo:
"Lähdin testaamaan kuntoa Varalan puolikkaalle, edellisestä kun on aikaa jo yli kolme kuukautta ja pitkiä lenkkejäkään ei ole tullut juostua. Anu briiffasi etukäteen, että reitti on laadultaan suhteellisen tappava jyrkkien ylämäkiensä vuoksi, mutta siinä vaiheessa olin jo maksanut osallistumismaksun, joten mitään ei ollut tehtävissä.

Kokomaratoonarit laitettiin matkaan klo 10 ja meidät puolikkaat 10.30. Kokonaisia oli ehkä noin kolmasosa puolikkaiden määrästä. Ilma oli mukavan viileä ja sadekin oli tauonnut sopivasti.

Mikäs siinä oli juoksennellessa, varsinkin kun reitin alkuosa oli enimmäkseen lempeää laskua. Vähän ennen vitosen huoltopistettä joku kiljui ”Hyvä Minna, kevyesti menee, enää vähän matkaa jäljellä” – Mikko se siinä lapsilauman kanssa kannusti. En tiiä mihin ”vähän matkan” päähän Mikko kuvitteli mun olevan menossa, mutta oli oikein mukava nähdä tuttuja naamoja.

Reitti kääntyi takaisin Pispalaan, ja kymppiin asti juoksu kulki kivasti, kympin väliaika taisi olla jopa alle tunnin (mulle hyvä aika). Mutta sitten. Sitten tuli se mäki, josta Anu oli kertonut. Ja sen jälkeen tuli vähän vähemmän jyrkkää nousua Pispalan koululle asti. Se 10 ja 11 välissä oleva kilometri tuntui totisesti huomattavasti pituuttaan pitemmältä pätkältä.

Mutta koska selvisin hengissä, oli pakko jatkaa. Reitti puikkelehti alas harjulta ja rantatielle, jossa oli helppo juosta tasamaalla. Tuuli alkoi tässä vaiheessa tuntua ja olin kiitollinen takista ylläni. Onkiniemen nousu ei ollut yhtään paha äskeisen Pispalan mäen jälkeen, eikä Särkänniemen kohdalla alkanut sadekaan haitannut suuresti.

Pian käännyttiinkin Tampereen keskustaan, jossa oli pakko olla juoksevinaan kevyesti. Rosson kohdalla rasvankäryt otti tosin nenään ikävästi, meinasi tulla enerigajuomat ylös. Ja se askelen keveyskin katosi kokonaan, kun jäljellä oli enää pari kilometriä: edessä oli hekumallinen nousu Pyynikille. Nyt tiedän miltä tuntuu kun jalat menee tönköiksi eikä niillä kerta kaikkiaan voi kuin köpöttää eteenpäin. Aikanaan sekin kukkula kuitenkin maksoi velkansa, ja painovoima hoiti loput. Maaliin päästiin, aika oma ennätys 2.04,17."

tiistai 24. elokuuta 2010

Pikkujoulut 30.10.

Merkkaa jo kalenteriisi: Team Raholan pikkujoulut la 30.10.2010 Plevnassa klo 17 alkaen. Sitä ennen tarjolla mm. 2 tuntia spinningiä. Kaikki tervetuloa ja kaveri kanssa!

HCM-kooste YLE Areenalla

Kooste 14.8.2010 juostusta Helsinki City Marathonista nähtävissä YLE Areenalla, katso tästä! Ruudussa vilahtaa tuttujakin...

maanantai 16. elokuuta 2010

Ikaalisissa kylpylähölkättiin

15.8.2010 ja Ikaalisten kylpylähölkkä, puolimaraton, kutsuu jälleen Team Raholalaisia paikalle ja niinhän hyvä ryhmä (Eeva-Liisa, Outi, Marjo, Tarmo, Seppo ja minä eli Anu) olemme valmiina juoksulle. Tarmo ja minä autonrattiin, nokat kohti Ikaalista ja seikkailu voi alkaa. Aurinkoa, lämpöä sekä leppoisaa mieltä näytti ilmassa olevan, jes.

Perillä odottikin jo ne iki ihanat numeroliivit, joihin pujahdimme kerrerinä. Pojat lähtivät pihalle lämmittelyhölkälle ja venyttelemään, tytöt pyörivät sisällä katsellen ja sovitellen vaateliikkeen ihania vaatteita, mitään ostamatta sekä wc:ssä monesti käyden (se kuuluisa lause ennen maratonia, " käyn wc:ssä vielä kerran").

20 minuuttia ennen lähtöä menimme pihamaalle kuuntelemaan ohjeita/kuulutuksia, jotta osaisimme toimia sääntöjen mukaan, sillä reitti oli muuttunut tänä vuonna uudenlaiseksi ja helpommaksi - sen helpommaksi voi kyllä unohtaa, sillä nyt oli mäkiä samalla lailla ja reitin vaativuus siis säilyi. Juoksijoita lähti matkaan yli 60 kpl, joista osa juoksi 10 km ja osa puolimaratonin.

Vartti ennen lähtöä.


Valmiit, paikat ja matkaan, porukka ryntäsi vauhtiin. Eeva-Liisa ja minä taivallettiin matkaa yhdessä ja muut kirmasivat omia suorituksiaan. Otimme matkalla kivoja kuvia meidän porukasta sekä muutaman luontokuvan Ikaalisten maisemista. Juomavyö tykötarpeineen oli jälleen poikaa, sillä helle teki tehtävänsä, eikä varjopaikkoja ollut. Meidän porukka juoksi hymy kasvoilla, jota kelpasi katsella sekä kaikki pääsivät maaliin hyvissä voimin. Eeva-Liisa kertoi jälleen 17 km:n kohdalla, että nyt kyllä tuntuu ja alkaa riittää, joka on jo legendaarinen lausahdus, kaikesta huolimatta ne loputkin kilometrit taittuivat leppoisasti maaliin asti, hienoa.

Seppo ja Eevis läpyttelevät.
Marjo jaxaa.
Outikin jaxaa.
Kaikki pääsivät perille!

Seppo voitti oman sarjansa ja sai repun siitä hyvästä. Marjoa onnisti arvonnassa, josta tuli lahjakortti kahdelle vesitropiikkiin. Onnea molemmille ja myös muille hyvistä suorituksista! Tänä vuonna ei Ikaalisista herunut minkäänlaisia muistomitalleja eikä pokaaleja, niisk ja nyyh, mutta vesitropiikkiin pääsi nytkin pulahtamaan ja nauttimaan, niinpä menimme sinne koko porukka itseämme hellimään, olimmehan ansainneet sen.

Mukava, ihana reissu jälleen, tässä porukassa kaikki hetket ovat ainutlaatuisia hetkiä! KIITOS KAIKILLE!

Finlandia-maraton lähestyy, joten Jyväskylä kutsuu, alkakaahan ilmoittautumaan hyvissä ajoin!!

Tämän raportin laati siis Anu.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Helsingin hikiliikkujat - HCM 14.8. 2010

Helsinki City Marathon juostiin lauantaina 14.8. 2010 melkoisen vaativissa olosuhteissa. Helteinen ja kostea keli kaatoivat juoksijoita matkan varrella, mutta Team Raholan joukkue oli varustautunut fiksusti ja juoksi voimiensa mukaan, joten kaikki seitsemän rohkelikkoa pääsivät maaliin hyvissä voimissa. Onnea kaikille ja erityisesti ekan kokonaisensa juosseille Järvisen Marille ja Aaltosen Mikolle!

PS. Sunnuntaina 22.8. YLE 2 näyttää koosteen HCM:stä klo 17.00-17.35.  

Väki tankkaa ennen lähtöä. Huomaa Markuksen rento asenne.

Anu raportoi:

"Jes, nyt se kauan odotettu päivä vihdoinkin koitti eli 14.8.2010 Helsinki City Marathon. Lähtö Raholan liikuntakeskuksen pihasta klo.10.00, jossa 7 iloista RaholaTeamilaista oli valmiina matkaan (Mari, joka lähti tänään ensimmäiselle koko maratonilleen ja jolla oli 40-vuotispäivä juuri tänä kyseisenä päivänä, ONNEA VIELÄ KERRAN, Mikko, joka lähti myös ensimmäiselle koko maratonilleen, Mimmi, Jouni, Mari T., Markus ja minä Anu) kahden autolastin voimin.

Lähtö tapahtui Helsingissä klo.15.00, mutta tankkaushetki Rosan tuvalla oli tärkeä ja numerolaput tuli noutaa klo. 13.00 mennessä. Matkan varrella tuli vettä reilusti ja salamat välkkyivät, Helsingissä ilma oli jo selkeentynyt, asteita oli 26 ja ilma oli nahkea sekä hiostava, joten juomaa meni maratonilla paljon ja myös sen jälkeen. Saimme edustaa Helsingissä Zero Point -firmaa, jonka tuotteita Team Rahola käyttää. Joten numerolappujen haun jälkeen etsimme Zero Pointin edustuspöydän ja siltä Petterin, jonka kanssa toimimme yhteistyössä. Saimme hienot paidat, uudet kompressiosukat, jotka ovat ilmestyneet näinä aikoina markkinoille, kylmägeelin ja Mari sai uudet tukevat polvituet, upeaa, näillä oli mukava aloittaa päivän urakka. Kiitos taas Petterille kaikesta ja hienoa, että tiimiläiset näkivät Petterin livenä!

Jännitys kasvoi koko ajan mitä lähemmäs lähtö lähestyi. Näimme paikanpäällä maratonsiunausteltan ja niinpä Mari sekä Mikko saivat maratonsiunauksen raikasta vettä maistellen, myös uutena kokemuksena otimme tämän myös vastaan, paitsi Markus, joka oli ennättänyt jo autolle, matkalla asioita hoidellen. Kaikenlaista! Itseäni jännitti kovasti ekakertalaisten juoksumatka sekä Jounin nilkka, yritin vielä muistutella asioista ja tsempata kaikin keinoin koko porukkaa. Siinä touhutessa laitoin sitten Markuksen chipin kenkääni ja ihmetteli mihin olin hävittänyt puhelimeni, Markus alkoi soittelemaan puhelimeeni ja silloin löysin sekä puhelimeni että huomasin ottaneeni väärästä kassista chipin, äkkiä chipit oikein päin ja eteenpäin.

Jännitys sai varmaa vatsanikin sekaisin, jota oli kestänyt kolme päivää. Apua, tulisiko juoksusta varsinainen puskajuoksu ja miten energia? No, puskaan ei tarvinnut onneksi mennä juoksun aikana (aamusta klo. 14.30 saakka tyhjennys toimi aivan liiaksi), mutta totta tosiaan energia oli häipynyt kaiken tämän rulianssin jälkeen, no, niillä mennään mitä on. Juostessa ajattelin koko ajan tiimiläisiä ja miten porukalla menee, muistakaa juoda ja käyttäkää juomavyön panoksia, sillä hikinen keli ottaa osansa. Matkanvarrella huimasi paljon tuupertuneita juoksijoita, joita yhdisti ainakin yksi asia, ei juomavyotä eli ei omaa tärkeää huoltoa. Reitillä oli paljon juoma-asemia, mutta muutakin tarvitsee ja joskus jopa sitä omaa juomapulloakin kaikesta huolimatta, esim. 35 km kohdalla oli geelipiste, jota kaikki varmasti odottivat, mutta Mikon sinne päästyä geelit oli loppuneet, joten koskaan ei kannata turvata vain huoltopisteiden varaan ja on myös mukava auttaa toisia juoksijoita, jos he apua tarvitsevat. Itse annoin yhdelle mieshenkilölle tällä kertaa suolaa ja hörpyn urheilujuomapullostani.

Mahtavaa kaikki pääsivät hienosti maaliin ja mielet olivat hyvät! Ekakertalaiset olivat kuin Naantalin aurinkoja ja heistä huokui onnistumisen tunne, ihanaa katseltavaa! Marin synttäripäivä oli onnistunut ja Mari korkkasi kuohuviininsa ansaitusti, myös tuplasuklaata oli riittävästi ja upea Lauran tekemä kortti tuotti iloa! Mikko juoksi loistavasti, hyvä olotila ja mieli näkyi pitkälle, mahtavaa, hieno avaus, Tukholmassa nähdään varmaan aikamoista 2011! Jouni laittoi kylmää kipeään nilkkaansa ensiavuksi ja kotona lisää kylmää sekä tehokasta Zero Point -kylmägeeliä, toivottavasti olo helpottaa. Mari T. teki oman ennätysensä maratonilla ja riemuhan siitä ratkesi sekä puhelinlinjat kävivät kuumina myös Amsterdamiin lähtö Rahola Teamin mukana varmistui ja varauksia hoitamaan vaan, onneksi vielä ehtii, sillä tulevan viikon torstai on viimenen ilmoittautumispäivä Amsterdamin maratoniin. Mimmi oli hyvissä voimissa ja tyytyväinen Marin kanssa taivaltamaansa juoksumatkaan, jes! Markuksen tavoite täyttyi hienosti, juoksu maistui ja kulki paremmin kuin Hämeenlinnassa, lopputulos tuntui hyvälle ja antoi taas uskoa/ toivoa tulevaan! Itse olen tyytyväinen, pääsin maalin vaikka juoksu ei ollut helppo tällä kertaa energiavajauksen tähden, tavoite saavutettu, kokemus lisää ja ihanaa yhdessä oloa/ yhdessä tekemistä!

Team Raholaan voi aina luottaa ja olla kaikista ylpeä! Malttia löytyy ja hölmöilyjä ei juurikaan tule. Helsingissä pökertyi paljon porukkaa sekä matkan varrella että 500 m ennen maaliviivaa, joka on aina ikävää. Tärkeä muistaa, huolla itseäsi koko matkan lähdöstä maaliin asti, käytä juomavyön panoksia energiaa, juomaa, suolaa, paperia...ja tarvittaessa tarjoa kanssa juoksijoille, jos tilanne niin vaatii. Rauhassa, kuuntele itseäsi, ei ole tarkoitus tuntua "liian" pahalle, maltti on valtti, jotta jaksaa ehjänä maaliin! Pidä huoli myös hyvästä tankkauksesta ENNEN ja JÄLKEEN maratonin, jaxaa paljon paremmin ja palautuminen on nopeampaa, välttyen "vammoilta/ puutetiloilta".

KIITOS KAIKILLE JA TSEMPPIÄ TULEVAAN!!!!!!"

Mari J. kertoo:

"HCM haastetta ja juhlaa 

Lauantai ja armon aamuja 0 jäljellä. Siis tänään on se päivä kun pitäis juosta elämäni ensimmäinen kokomaraton. Tunne vatsan pohjassa oli siis sen mukainen. Aamupuuroa sai niellä ihan väkisin, kun joku kumma pala kurkussa pisti hanttiin. Jännitys oli melkoinen. No, ei auttanut kun laittaa varusteet kassiin ja lähteä bussilla Mimmille, josta Jouni tuli meidät hakemaan. Matkaan lähettiin liikuntakeskuksen pihasta 7 Teamilaisen voimin (Anu,Markus,Mari.T,Mikko,Mimmi,Jouni ja mä).

Matkalla kauhisteltiin ukkospilviä ja salamoiden välkettä ja rankkasadetta. Että sit meille olis taas tiedossa extream kelit tähänkin tapahtumaan. Tuoreessa muistissa vielä Pirkan soutu ja "pikku" tuuli :D, mutta onneks lähtöön oli vielä paljon aikaa, ja sää ehtisi toivon mukaan muuttua paremmaksi. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Numerolapuja hakiessamme sateet loppui ja aurinkokin pilkahteli. Tosin lämpötila nousi heti hellelukemiin (ainakin 26 asteeseen), eikä sekään nyt tuntunut mieltä ylentävältä. No, eipä sitä enempää sillä hetkellä mietitty vaan menimme siitä noutamaan Zero Pointin meille lupaamat paidat, jotka olikin tosi mageet. Varsinkin meidän naisten paidat ;) vai mitä Mikko? Saatiin myös muitakin tarpeellisia tuotteita joista suuri kiitos Zero Point Finland Oy:n väelle. Näissä varusteissa olikin hieno lähteä taivaltamaan haastellista 42,195 km matkaa.

Lähtöpaikalle päästyämme oli ilma lämmennyt entisestään. Kylki kyljessä odotimme lähtölaukausta kämmenet hikisinä. Oli ne niin pitkät minuutit ja katse eksyi jatkuvasti taivalle tummiin uhkaaviin pilviin. No, niistä pilvistä ei tullut kun pikku ripsu ja se siitä. Vihdoin päästiin matkaan ja jännitys jäi lähtöviivalle. Mahtavaa. Nyt päästään eroon viikon hiilaritankista, eli mahasta :D. Mimmin kanssa lähdettiin taivaltamaan yhdessä matkaa, joka olikin näin ekakertalaiselle loistava juttu. Oli kaveri joka piti vauhdin maltillisena ja huolehti tsemppauksesta loppuun asti. Keli oli lopultakin tästä kuumudesta huolimatta paras mahdollinen. Aurinko pysytteli pilviverhon takana, ja merituuli pääsi paikoin puhaltamaan vilvoittavasti. Kuumia hönkäyksiä tuli ainoastaan katvepaikoissa mihin tuuli ei osunut.

Ensimmäinen 20 km meni jonkilaisessa hurmiossa, kun onnitteluja sateli kymmenittäin joka puolelta. Kiitos siitä kaikille kanssajuoksijoille. Kun sitten siitä hurmiosta palasin maan pinnalle, huomasi kahden geelipussin pudonneen johonkin matkanvarrelle. Siinä iski pieni epätoivon kipinä, että mitä mä nyt teen? Onneks ystäväni Mimmi helpotti hätääni, ja sanoi, että mulla on sen verran geeliä, että molemmille riittää. Ja matka jatkui rauhallisin mielin eteenpäin.

32 km kohdalla ensimmäistä kertaa vilahti mielessä jalkojen väsymys ja jaksaminen. Onneks tää hetki meni nopeasti ohi ja muutaman kilsa edettiin mukavasti katsellen teiden varsissa olevia juoksijoita joilla lihakset karamppasivat tai taju oli mennyt. Ambulanssit oli valitettavasti täystyöllistettyjä.Mimmikin etsi Mikkoo silmillään joka ambulanssista, ja mä yritin rauhoitella, että Mikolla on varmasti kaikki hyvin kun se on niin huolelliseti kisaan valmistaustunut. En tiedä rauhoittiko se Mimmin mieltä, mutta matka jatkui. 36-38 km kohdalla jaloissa alkoi ihan oikeesti tunuta raskaalta. Sitten oli vaan edettävä siihen rytmiin millä jalat vei. Ja ne veikin loppuun asti hiukan nousevalla vauhdilla, mikä tuntui mahtavalta.

Vielä tässä vaiheessa matkaa löytyy paukkuja kiristää vauhtia. Monen juoksijan selkä tuli vatsaan ja kansa kannusti. Siinä sijotukset sekä aika parani mukavasti.Viimeinen kilometri ja viimeinen pitkähkö ylämäki edessä ja sydän hakkas rinnassa vimmatusti. Siis pääsenkö toisaan maaliin??!! Vauhti meinas alkaa hiipua, mutta sitten Mimmi tarttui mua kädestä kiinni ja sano, että nyt Mari mennään! Maali on ihan ton mutkan takana. Ja siellä se olikin, ihmismassojen välissä oleva portti, mikä upee näky ja Tina Turnerin Simply the best soi taustalla.

Olis kyllä kyynel vierähtänyt jos kropassa olis ollu yhtään nestettä jäljellä. Iho ihan kananlihalla ja hurmio sanoin kuvaamaton. Maalissa odottikin Team Raholan ylläri, eli TV-haastattelu johon Mimmi ja mut bongattiin. En tiedä mihin ohjelmaan päästiin, mutta oli sekin kokemus :D. Vastailtiin muutamiin kysymyksiin tajun melkein lähdettyä päästä. Huimas ihan tosissaan. Kuvaaja ja haastattelija seurasi meitä vielä mitalien hakuun asti ja niitä siinä äkkiä vielä kameralle tuuletettiin. Sitten nopeasti johonkin makaamaan, koska silmissä alkoi mustenemaan tosissaan.

Kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja taju säilyi. Uutta jälkitankkausta peliin vaan nopeasti. Parkkipaikalla Anu, Markus ja Mari.T odotteli meitä, ja siellä mulle laulettiin paljon onnea vaan jne. Elysee-samppanjan poksahtaessa otimme pienet juhlahuikat ja saatettiin synttärit päätökseen. Suihkun jälkeen päästiin kotimatkalle ja vihdoinkin Toijalan Hesen kautta kotiin.

Mari ja ansaittu malja!

Tämä oli elämäni paras ja ikimuistettavin syntymäpäivä. Kiitos siitä koko Team Raholan porukalle, ystäville ja erityisesti Mimmille joka oli koko sydämestä mukana mun ekalla maratonilla alusta aina kotiovelle asti."

Marin lahjakassista löytyi myös reilu annos suklaata. Anu ja Mimmi kärkkyvät jaolle.

Mimmi muistelee: 


"Koko viikon tankkasin ankarasti,varmaan hieman yliammuinki syömistä, mutta ei siitä tuntunu olevan haittaakaan.Perjantaina alkoi jännittään niin paljon että maha meni sekasin, eikä yöunista tullut oikein mitään. Lauantaina olin niin hermona että tavarat ei pysyny kädessä.

Paikan päälle saavuttuamme haettiin numerot ja Zero Pointilta paidat. Monien puskapissojen ja rusettien jälkeen päästiin lähtökarsinaan missä oli tunnelma katossa. Lähtölaukauksen kuultuani jännitys hävisi ja oli ihanaa päästä kuluttaan sitä energiaa, mitä oli kerännyt koko viikon. Päätettiin Marin kanssa jo alussa että juostaan yhdessä koko matka ja se oli hyvä ratkaisu, sillä Marin seura on aina yhtä viihtyisä oltiinpa sitten
saunassa tai lenkkipolulla.

Matka taittui tosi vaivattomasti eikä muureja tullut vastaan, todella onnistunut juoksu. ISO kiitos mukana olijoille, tosi hieno kokemus!

Loppuun täytyy mainita että Zero Pointin paita oli kuin toinen iho, ei hiertäny mistään, aivan ihana päällä eli suuri kiitos sponsorillemme!!!"

Ja lopuksi Mikko paljastaa totuuden:

"Hyvin tankatun viikon ja huonosti nukutun yön jälkeen olikin mukava lähteä Jounin ilmastoidulla SUV:lla kohti Tsadia ja ekaa kokonaista. Perille päästyä lähdettiin hakemaan numeroita ja poikettiin Zero Pointin standilla noutamassa paidat, sukat ja geelit. Hiukan olin kyllä katkera vastakkaisen sukupuolen paidoista, koska itse en ole semmoista saanut edes rahalla!?

Matkalla takaisin autoille käytiin ottamassa pikku huikat siunatusta vedestä Tuomasyhteisön teltalla.
Autolla alkoi normaalit valmistautumiseen liittyvät säädöt ym. häröilyt ja tulipahan itsekkin ensimmäistä kertaa siveltyä nuo persikan kaltaiset pallonpuoliskot vaseliinilla, tosin Jounin hyvästä kannustuksesta huolimatta pihistelin rasvan määrässä ja se aiheuttikin pientä kuumotusta berberossissa matkan varrella. Markus taisikin ehdottaa alajaoston perustamista teamin tosimiehille nimellä "veljekset vaselin".

Juoksun alku lähti aika tahmeasti ja jäinkin muista jälkeen jo ensimetreillä. Vitosen kohdalla bongasin jotkut Zero Pointin vermeissä juoksevat typykät, joista toisella oli syntymäpäivistä kertova ilmoitus selässä, eli Mari ja Mimmihän ne siinä kirmasi voimiensa tunnossa.

Itsellä tuli koko juoksun heikoin hetki heti alkuun kun kuuden kilsan kohdalla iski hirveä nälkä ja tuntu, että energiat on ihan nollissa, siinä liikkui kyllä kaikenlaisia ajatuksia mielessä ja olikin pakko vetää matkan eka geeli napaan näin alkumatkasta. 7 km kohdalla jouduin taas pysähtymään kastelemaan jotakin paikallista maksaruohoa Raholasta asti kuskatulla energialiemellä. Tässä vaiheessa typytkin karkasi näköpiiristä, joten matka jatkui ihan keskenään.

Vaikean alun jälkeen juoksu sujui tosi hyvin ilman suurempia tuntemuksia eikä pysähtymisiäkään enään tullut. Geeliä otin 6, 16, 26, ja 38 km kohdalla. Geeleistä pari oli hakaneuloilla pöksyn saumassa ja loput kolme sekä neljä suolapussia laitoin paikanpäältä ostettuun hihataskuun. Suolaakin tuli otettua ekaa kertaa juoksun aikana pariinkin otteeseen. Tosin en tiedä oliko suolalle tarvetta, mutta eipä siitä haittaakaan tuntunut olevan ja se nyt vaan tuntu sopivalta. Suolaa tuli myös tarjottua Epilän Esaa edustavalle työkaverillekin, jonka ohitin Esplanadin tienoilla. Myös banaania ja suolakurkkua maisteltiin. Matkaan lähdin juomapullo kädessä joten ekoille pisteille ei tarvinnut pysähdelläk joten lopuilla juomapisteillä tulikin sitten juotua gatoradea sekä huikka vettä, josta loput kaadoin aina niskaan.

Jounin tapasin n. 27 km kohdalla ja siinä hetkinen tuli yhdessä matkaa taivallettuakin, mutta sitten jalkakivut pakotti Jounin hetkelliseen vauhdin pudotukseen ja meitsi jatkoi puksuttelua taas keskenäni. Kun matkaa oli jäljellä n.7 km aloitin kiristää tahtia ja viimeiset 2 km juoksinkin sitten jo oikeastaan täysiä. Samalla siinä mietiskelin, että kuinka perkeleen lujaa ne Mari ja Mimmi oikeen on mennyt, kun ei selkiä rupea näkymään.

Maaliin saapuessani vedin kunnon tuuletukset ja hoipuin poistattamaan chippiä kengästä sekä keräileen mitalit ja syötävät. Samalla etsiskelinkin jo Mimmiä ja Maria, koska olin koko ajan siinä käsityksessä, että Pirkot oli vetänyt kauheeta ravia ainakin pari kilsaa meikäläisen edessä. Mutta mitä vielä, likathan olikin pysähtynyt kyykylle maksaruohon juureen kuulemma jo kympin tienoilla. Näin sainkin olla kuulemassa kuuluttajan hehkutusta päivänsankarin maaliinpääsystä ONNEA MARILLE siitä ja papukaijamerkki myös Mimmille hyvästä Marin tsemppaamisesta - ja mulle jäniksenä olemista, kun yritin teitä koko matkan tavoittaa.

Oikeastaan pari asiaa jäi hiukan kaiveleen muuten huipusti onnistuneessa matkassa. Ensin se, etten ottanut läpyjä Lauttasaaressa kannustaneelta Stubilta vaikka edellä menevä niin tekikin ja toiseksi se, että hävisin ajan 4:04:05 juosseelle Kataisen Jyrkille, oman aikani ollessa 4:17:38.

Tukholmaa odotellessa...."

tiistai 10. elokuuta 2010

Ilkka leukaili SM-neljänneksi

"Magnesium pölisee... isot miehet ärisevät ja hakevat stemppiä suorituksiin... yleisö kannustaa...hiki virtaa...hellettä asfalttikentällä..." 

Lauantaina 7.8. Kiimingissä järjestetyissä leanvedon (toisto) SM-kilpailuissa Team Raholan joukkuessa taannoin soutanut Ilkka Kalenius veti upeasti 4. sijalle tuloksella 20 toistoa! Sarja oli alle 100 kiloiset ja kisa käytiin uudistetuilla tiukoilla säännöillä. (Ja se pronssikin meni vain painoerolla punnituksessa.)

Team Rahola onnittelee! Tsemppiä seuraaviin koetuksiin ja jaxaa!

Pirkan Soudun päätteeksi Ilkka haaveili moottoriveneestä.

maanantai 9. elokuuta 2010

Masokistien must: Cooper!

Syksyn tiukin 12 minuuttia on edessä Nokian urheilukentällä su 5.9. klo 10, kun Anu viheltää Cooperin testin  alkavaksi. Huomatkaa aiemmin ilmoitetusta poikkeava kellonaika! Kaikki vanhat ja uudet masokistit tervetuloa!

Edelliskerran tulostaan voi yrittää kohentaa, yltää samaan tai heikentää, jolloin ensi keväänä on mahdollisuus leveillä messevällä tulosparannuksella.

Cooperin jälkeen tarjolla perinteisesti rentoa hölkkää Nokian kaduilla ja kujilla. Markus ei saa valita reittiä.

Yhteislähtö Ikaalisiin su 15.8.

Yhteislähtö Ikaalisten kylpyläjuoksulle su 15.8. klo 10 Raholan liikuntakeskukselta!

Matkaksi tarjolla puolikas tai reilu kymppi. Puolikkaan reitti on pistetty uusiksi - ilmeisesti järkkärit kyllästyivät keräilemään juoksijanraatoja viimeisistä ylämäistä - joten tänä vuonna ravataan kaksi kertaa järvenympäryslenkki.

Anu chillaa edellispäivän maratonrypistystään ja peesaa niitä, jotka haluavat edetä rauhallisesti juoksusta nauttien. Lujaakin saa toki loikkia jos jaksaa.

Spinning-päivä la 18.9.

Spinning-päivä syyskuisen lauantain 18.9. ratoksi klo 11.30-14.30. Anu komentaa ja kansa polkee. Tule läkähtymään hetkeksi tai koko kolmeksi tunniksi.

Helsinki kutsuu!

Juoksevat ja laulavakin maratoonari huomio! Yhteislähtö Helsinki City Marathoniin Raholan liikuntakeskukselta lauantaina 14.8. klo 10.00.

Matkan varrella luvassa ruoka-, juoma- ja WC-tauko Rosan tuvalla (missä lie).

Lähtölaukaus lenkille kajahtaa klo 15.00 kauniissa pääkaupungissamme liki Olympiastadionia, Mäntymäentiellä. Team Rahola toivottaa onnea, menestystä ja sopivaa säätä tähänkin koitokseen kaikille punapaidoille, erityisesti ensimmäistä kokonaistaan taivaltaville Marille ja Mikolle!

torstai 5. elokuuta 2010

Kisaraportti: Pirkan soutu 2010 Toinen aalto 31.7.2010

Taas oli silmä kovana tuijotettu Forecaa ja muita sään ilmaisimia, mutta eipä siitä paljon apua ollut. Lauantaipäivä valkeni suht koleana ja tuulisena. Tuulta oli lopulta jopa niin paljon, että noin klo 14 aikaan ilmestyi kisajärjestäjän sivuille tieto siitä, että tänä vuonna soudettaisiin vain puolimatka eli "vain" 17,5 km aiotun 35 km sijaan. Toisia se harmitti enemmän ja toisia ei sitten niin vähääkään! Team Raholalta lähti soutuun kaksi veneellistä porukkaa - Mimmin vene ja Mikon vene. Perämies molempiin joukkueisiin tuli järjestäjän puolesta ja ehkä se oli parempi niin. Harjoittelut jäi aika vähälle, kun kertaakaan ei sitten "ehditty" käydä harjoittelemassa. Hyvinhän se meni silti, tosin perämiesten ilmeet oli aikamoiset, kun heille selvisi minkälaista porukkaa siinä oli vene täynnä. No, onneksi se käsitys saatiin äkkiä muutettua :)

 Ihanan iso joukko punapaitoja!

 Mimmin vene ja Mimmi

Mimmin vene kokonaisuudessaan

Mikko kertoo:
" Sain kunnian olla toinen niistä joiden mukaan veneet nimettiin nyt jo toivottavasti perinteeksi muodostuneeseen Pirkan Soutuun. Toinen veneistä nimettiin naisen mukaan joka öisin välillä yrittää töniä minut alas sängystä ja jonka viehätysvoima ei mahdu omani kanssa samaan veneeseen..

Edellisenä iltana veneen miehistöjä katsellessani totesin niukasti voittaneeni hutunkeitossa, sen verran miehekästä porukkaa olin veneeseeni saanut. Jouni oli lahjakkaasti värvännyt omalta kadulta pari herrasmiestä mukaan soutuun ja näitä herrojahan luultiinkin soudun jälkeen Pertti Karppisen veljiksi ja taisi siinä joku takon soutajien scouttikin pyöriä. Lisäksi saimme pari atleettia Tampereen muilta alueilta, näistä toisella soutu olikin jo kymmenes joten hän saikin (järjestäjien itse veistämän?) puisen mitalin ja toinen kaveri Hervannasta oli aiemmin kokeillut soutuspinnigiä ja kehui näkymiä mukaviksi. Muilla meistä ei sen suurempaa kokemusta kirkkoveneistä ollutkaan, lukuun ottamatta Markuksen ala/yläasteiden vessan seiniin piirtelyä.

No, säähän oli yhtä miehekäs kuin miehistökin ja alku vaikutti todella lupaavalta kun veneen vieressä jo jotkut miettivät ääneen, että kuinka päin istutaan ja mihin suuntaan vene kulkee. Perämieheksi saimme Pusan Einon Vammalan Kuntourheilijoista joilta myös veneemme oli lainassa, tahtiairoihin itsensä nimittivät Repa ja Markus ja tämä kolmikko todella hoiti homman kotiin!

Heti lähtöön saimme Einolta niin kovan tipsin aloitustyylistä, ettei meidän loppumatkasta tarvinnut oikeastaan muuta tehdä kuin pitää Repa tyytyväisenä ja muut veneet takana. Menomatkalla vastatuuleen soutaessa saimme kaikki sopivasti vettä niskaan pikku aaltojen ja takana istuvien airojen avustuksella.

En tiedä rupesiko Einolla kahvihammasta kolottamaan vai minkä takia olisi halunnut meidän soutavan Rajasalmen kahvilalle asti, mutta onneksi Markus huomasi poijut jotka täytyi kiertää ja näin ei ylimääräistä soudettavaa tullut montaakaan kilometriä. Poijusekoilusta johtuen menetimme johtoaseman hetkeksi, mutta loistavalla Team Rahola-hengellä kuroimme nuo sunnuntai soutelijat kiinni ja vahvoja pakara- ja selkälihaksia hyväksi käyttäen painelimme melkein plaanissa ohitse ja muutamaa tiukempaa rypistystä huomioimatta saimme soutaa kärjessä loppuun asti.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei venekuntamme olisi ehkä tällaiseen suoritukseen näin ensimmäisellä kerralla vielä pystynytkään ilman Repan loistavaa kannustusta joka toi hetkittäin mieleeni SPOL luutnantin kultaiselta armeija-ajaltani. Ja olihan tämä Teamilta loistava syntymäpäivälahja Repalle joka niitä samana päivänä vietti!!

Kiitoksia koko miehistölle ja mela ojossa vaan uusiin soutuihin!"

Anun tunnelmia:
"Ai, ai, ai miten ihanaa, että meidän porukkaa oli niin paljon soutamassa tyrskyisessä säässä! Todella hyvin selvittiin soudusta ja aivan uudesta kokemuksesta, ryhmähenki kukoisti, periksi ei annettu ja mukavaa oli. Pieniä vastoinkäymisiä oli joitakin, ainakin kakkos veneessä, multa irtosi airo 3 kertaa, jonka takaisinlaitossa auttoi ystävällisesti edessä oleva Seppo, kiitos tuhannesti. Artolta irtosi penkki ja muutenkin penkki oli jarruttavaa mallia. Välillä airot hakkasivat yhteen tai osuivat polviin/ sääriin nam, että teki hyvää. Mikään ei haitannut menoa ja välillä koitimme löytää sanoja lauluun hiuli hei merimies ...

Juomataukoja ei liioin pidetty vain satunnaisesti, sehän riitti, sillä vettä tuli "laivaan" enemmän kuin tarpeeksi ja siinähän kastui mukavasti sekä suu että vaatteet. Jes mikä tunnelma kokonaisuudessaan, vetoja vaan paljon ja tahtiairojen seuraamista. Meidän veneen tahtipuikkoina toimivat Repa ja Markus, hienoa, hyvin hoidettu homma kotiin.

Team Rahola jyrää sekä maalla että vesillä ja taas kohti uusia haasteita!
Suuri kiitos kaikille!!!! Jaxaa!!!"

Markus tarinoi seuraavaa:
"Pirkan soutua oli odotettu vesi kielellä jo monta aikaa, ja nyt se oli todellista. Iso nippu tiimiläisiä ihmetteli lähtöpaikalla meininkiä ja pieni jännitys oli myös saapunut paikalle. Ainakin itseä jännitti, kun ei todellakaan ollut pienintäkään käryä siitä kuinka soutu tulisi onnistumaan. Mielessä ajattelin, että ainakin muutama airo menee poikki ja pari tiimiläistä lähtee uimaan kesken soudun rantaan. Mutta kuinka siinä sitten kävikään?

Kun saimme paikannettua veneemme alkoi rannassa tapahtua.  Oli selvää kuinka vene tulis lastata, eli painavimmat tyypit taakse jne. Itse patsastelin veneen vieressä, kunnes Repa totesi, että tahtiairoihin tarvisi saada jotkut sellaiset tyypit jotka tietäisi hommasta jotain. No, Repa kajautti määräyksen ilmoille, että minä tulisin hänen pariksi antamaan tahtia. Kokemusta soudusta oli kertynyt 17,5km vuonna 2008, eli konkari istuutui vankan kokemuksensa kanssa kiltisti tahtiairoon.

Siirryimme hiljalleen lähtöviivalle pienen testin jälkeen. Tässä kohtia tuli huomattua, että vene liikkui tasaisesti ja luottamus maaliinpääsystä ehjänä kasvoi. Lähtöä odotellessa kävi selväksi, ettei kaikki ajatellut pelkkää maaliin pääsyä, vaan soudustahan lähdetään hakemaan jopa sijoitusta. Repa tarkasteli kaikki veneet lähdössä ja totesi muutamat veneet rinnallamme pahoiksi vastustajiksi. Yhdessä veneessä tämä äärimmäisen hyvin latautunut tahtipuikon heiluttaja totesi olevan pelkkiä miehiä, joka tarkoitti hänen sanojaan lainatakseni sitä, että "ne jaksaa vetää s******n kovaa" ja muutenkin taitaa tulla kova kisa.

Matkaan päästiin ja perämiehen oppien mukaan otettiin muutama lyhyempi veto alkuun, jotta päästiin hyvin liikkeelle. Hyvin lähdimme liikkeelle ja matka kohti tuntematonta oli alkanut. Veneessämme oli alusta asti todella hyvä henki ja aina välillä kuului naurua ja jutustelua.  Matka eteni kohti kääntöpaikkaa tyrskyistä huolimatta loistavasti ja saumattomalla yhteistyöllä tiimi piti hallussaan piikkipaikkaa tässä vaiheessa. Kääntöpaikalla soudimme ensin ohitse tynnyreistä mitkä piti kiertää, mutta asia saatiin korjattua ja pieni "sakkohan" oli paikallaan, jotta muillakin olisi jotain jakoa.

Otimme kärkiveneen kiinni ja rinnalla ollessamme Repa teki arvokasta psyykkausta, mikä myöhemmin antoi meille pienen edun. Viikin saaren kohdalla alkoi näyttää siltä, että mehän tullaan ykkösenä maaliin. Kisa alkoi olemaan armotonta ja enää kenellekään ei riittänyt pelkkä maaliin pääsy, vaan kaikki kannustivat toisiaan aina kovempaan vetoon. Uskomattoman kova porukka jaxoi puristaa hyvin loppuun asti, ainoastaan mun oli pakko nostaa airoa ylös, koska uupumisen lisäksi molemmista jaloista oli hävinnyt tunto, enkä enää pystynyt ponnistamaan jaloilla. Pienen huilin jälkeen kuitenkin sain vielä vedettyä muiden mukana muutamia vetoja ja niinhän me sitten saavuimme ensimmäisinä maaliin HUIPPUA!!!

Rantaan saavuttua kaikki olivat todella onnellisia ja laiturille noustiin jokainen omalla tyylillään perää pidellen. Tunne oli todella hieno, koska tuskin kukaan olisi uskonut soudun onnistuvan niin hyvin. Porukka tsemppasi toisiaan alusta asti loistavasti ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen Todella kovaa porukkaa!! Kaikille suuri kiitos tästä kokemuksesta ja hyvästä seurasta!!!"

Itse haluan kiittää oman veneeni mahtavaa porukkaa, hyvin mekin vedettiin ja selvittiin :) Kiitos myös Pirkan puolesta järjestäjille meidän sekoilujen selvittämisestä.
Loppuun vielä Mikan hienosti tiivistämä ajatus:
"Team Rahola juoksee, soutaa tai pumppaa,
se kaikille hyvän mielen takaa.
Se, joka kroppansa peliin laittaa,
pitkän kiitoksen itselleen kuittaa!"

Tämän kautta haluan toivottaa kaikille HCM:lle lähtijöille paljon tsemppiä juoksuun, muistakaa nauttia siitä varsinkin ekakertalaiset, koska tätä ekan kerran fiilistä ette saa enhää koskaan takaisin. Pitäkää Team Raholan lippu korkealla ja kirjoittakaa Minnalle (minna.nurro(a)mtt.fi) hyvät raportit juoksusta!

Muutenkin elokuun loppuun asti näistä sivuista vastaa tuo samainen Minna ja häneen voi olla yhteydessä tämän asian tiimoilta. Tämä webmaster kiittää ja kuittaa - ainakin hetkeksi :)

tiistai 3. elokuuta 2010

Kuukauden raholalainen: Mari

Kerrasta koukkuun

Järvisen Marin seurassa juoksulenkki ei tunnu pitkältä. Team Raholan suorasuisin jäsen lataa maailman poikki ja pinoon harvinaisen osuvin sanankääntein, ja matka etenee kuin itsestään. Vain jyrkimmät mäet saavat puheenpulputuksen hetkeksi taukoamaan – mutta vain hetkeksi.

Sanoohan se juoksijoiden vanha sääntökin, että juostessa pitää pystyä puhumaan.

Juoksulenkkien lisäksi Mari tykkää hikoilla etenkin spinningissä ja pumpissa. Ja hikoilisi mieluusti myös stepissä, jos laji olisi yhä liikuntakeskuksen ohjelmistossa, sillä siitä kaikki alkoi. Vuosi oli 2006, kun haukiluomalainen sinkkuäiti alkoi kaivata jotain uutta harrastusta tuolloin ”baaripainotteiseen” elämäänsä.

– Olin kyllästynyt pelkkään olemiseen, kun yksi työkaveri houkutteli kokeilemaan easy stepiä Raholaan. Seisoin siellä laudan takana hikipäässä, paksu puuvillapaita päällä, enkä ymmärtänyt askeleista yhtään mitään. Hullaannuin hommaan silti heti, ja halusin oppia menemään yhtä hienosti kuin muut jumppaajat, Mari muistelee. 

Ja oppihan hän, kuten allekirjoittanut ja muutama muukin voi todistaa.

Löntystelijästä tuli lenkkeilijä

Lievästi yllytyshullu Mari aloitti juoksemisen keväällä 2007, kun Anu ryhtyi vetämään juoksutunteja. Ihan päätä pahkaa Järvinen ei lenkille rynnännyt.

– Olin aina inhonnut juoksemista: tuntui, että vain löntystelen. Rupesin kuitenkin vähän kiinnostumaan siitä, ja kokeilin etukäteen juosta parin katuvalotolpan väliä, ja jaksoinkin juosta aina vähän pidempään, Mari paljastaa salaisen strategiansa. 

Ensimmäiseen juoksutapahtumaansa Ikaalisten puolimaratonille hän osallistui jo saman vuoden syksyllä. Ikaalisten reitin läpi läähättäneet tietävät, että matka on lievästi sanottuna rankka, etenkin ensikertalaiselle.

– Oli hieno tunne, kun pääsi maaliin! Jäin heti koukkuun ja halusin mennä juoksemaan seuraavaankin tapahtumaan, Mari kertoo.

Nyt puolikkaita on takana tasan kymmenen.

Työt haittaavat harrastusta

Acta Printillä kirjapainotyöntekijänä työskentelevä Mari liikkuu kaiken kaikkiaan vähintään viisi tuntia viikossa, parhaimpina (tai pahimpina) viikkoina saattaa hikirääkkiin hurahtaa 8–10 tuntiakin. Himoliikkuja joutuu tosin tinkimään liikunnasta niinä viikkoina, kun heittää keikkaa myös lähihoitajana.

Muille harrastuksille ei työssäkäynnin jälkeen juuri jää aikaa: tosin ehtii Mari silloin tällöin lueskelemaan tai ompelemaan, hän on nääs ensimmäiseltä ammatiltaan vaatturi. Mieluisa harrastus on myös Riia-tyttären Aune-nimisen bostoninterrierin hoitaminen.

Kesällä Mari mökkeilee Kurussa, ja poimii mustikoita sääskistä välittämättä. Mökiltäkin on tosin päästävä vähän väliä takaisin ihmisten ilmoille – juoksemaan ja jumppaamaan.

Liikunta tuo hyvää oloa ja uusia ystäviä

Mikä saa ihmisen käyttämään liikuntaan lähes kaiken liikenevän vapaa-ajan?

– Se on mukavaa ja siitä tulee hyvä olo. Sinkulle myös sosiaalinen puoli on tärkeä: liikunta on tuonut uusia ihania ystäviä! Tässä iässä myös terveys on syy liikkua, sillä liikunta auttaa jaksamaan arjessa paremmin, Mari luettelee. 

Elämä ilman liikuntaa ei Marin mielestä olekaan enää mahdollista. Tai ainakin se olisi tavattoman tylsää.

40 vuotta ja 42,195 kilometriä täyteen

”Tämä ikä” tarkoittaa täsmällisemmin sanottuna 40 vuotta. Mari saavuttaa kyseisen kypsän iän lauantaina 14.8., jolloin hän myös osallistuu elämänsä ensimmäiselle kokonaiselle maratonille Helsingissä. Sen jälkeen vuorossa on Amsterdam lokakuussa ja Tukholma ensi keväänä.

– Päätin joskus, että en juokse kokonaista, kun se tuntui niin hirveältä… mutta nyt parin vuoden ajan olen kypsytellyt ajatusta, kun puolikkaat ovat menneet aika helposti. Nälkä kasvaa syödessä, hän tuumii.

Marin tavoitteena Helsingissä on päästä 42 kilsaa ja risat läpi noin 4,5-5 tunnissa. Eniten ensikertalaista jännittää säätila sekä polvien kunto, ne kun ovat hieman äksyilleet viimeisen vuoden aikana. Tänä kesänä polvet ovat kuitenkin käyttäytyneet kiltisti, joten Helsinki ei ihan hirveästi hermostuta.

– Lähden liikkeelle avoimin mielin ja realistisesti, enkä ahnehdi mitään huippusuoritusta. Katotaan miten käy ja sitten jatkoa, Mari miettii.

Ennen Mari inhosi juoksemista. Ei inhoa enää.
Teksti: Minna N.
Kuva: Katja