Taas oli silmä kovana tuijotettu Forecaa ja muita sään ilmaisimia, mutta eipä siitä paljon apua ollut. Lauantaipäivä valkeni suht koleana ja tuulisena. Tuulta oli lopulta jopa niin paljon, että noin klo 14 aikaan ilmestyi kisajärjestäjän sivuille tieto siitä, että tänä vuonna soudettaisiin vain puolimatka eli "vain" 17,5 km aiotun 35 km sijaan. Toisia se harmitti enemmän ja toisia ei sitten niin vähääkään! Team Raholalta lähti soutuun kaksi veneellistä porukkaa - Mimmin vene ja Mikon vene. Perämies molempiin joukkueisiin tuli järjestäjän puolesta ja ehkä se oli parempi niin. Harjoittelut jäi aika vähälle, kun kertaakaan ei sitten "ehditty" käydä harjoittelemassa. Hyvinhän se meni silti, tosin perämiesten ilmeet oli aikamoiset, kun heille selvisi minkälaista porukkaa siinä oli vene täynnä. No, onneksi se käsitys saatiin äkkiä muutettua :)
Ihanan iso joukko punapaitoja!
Mimmin vene ja Mimmi
Mimmin vene kokonaisuudessaan
Mikko kertoo:
" Sain kunnian olla toinen niistä joiden mukaan veneet nimettiin nyt jo toivottavasti perinteeksi muodostuneeseen Pirkan Soutuun. Toinen veneistä nimettiin naisen mukaan joka öisin välillä yrittää töniä minut alas sängystä ja jonka viehätysvoima ei mahdu omani kanssa samaan veneeseen..
Edellisenä iltana veneen miehistöjä katsellessani totesin niukasti voittaneeni hutunkeitossa, sen verran miehekästä porukkaa olin veneeseeni saanut. Jouni oli lahjakkaasti värvännyt omalta kadulta pari herrasmiestä mukaan soutuun ja näitä herrojahan luultiinkin soudun jälkeen Pertti Karppisen veljiksi ja taisi siinä joku takon soutajien scouttikin pyöriä. Lisäksi saimme pari atleettia Tampereen muilta alueilta, näistä toisella soutu olikin jo kymmenes joten hän saikin (järjestäjien itse veistämän?) puisen mitalin ja toinen kaveri Hervannasta oli aiemmin kokeillut soutuspinnigiä ja kehui näkymiä mukaviksi. Muilla meistä ei sen suurempaa kokemusta kirkkoveneistä ollutkaan, lukuun ottamatta Markuksen ala/yläasteiden vessan seiniin piirtelyä.
No, säähän oli yhtä miehekäs kuin miehistökin ja alku vaikutti todella lupaavalta kun veneen vieressä jo jotkut miettivät ääneen, että kuinka päin istutaan ja mihin suuntaan vene kulkee. Perämieheksi saimme Pusan Einon Vammalan Kuntourheilijoista joilta myös veneemme oli lainassa, tahtiairoihin itsensä nimittivät Repa ja Markus ja tämä kolmikko todella hoiti homman kotiin!
Edellisenä iltana veneen miehistöjä katsellessani totesin niukasti voittaneeni hutunkeitossa, sen verran miehekästä porukkaa olin veneeseeni saanut. Jouni oli lahjakkaasti värvännyt omalta kadulta pari herrasmiestä mukaan soutuun ja näitä herrojahan luultiinkin soudun jälkeen Pertti Karppisen veljiksi ja taisi siinä joku takon soutajien scouttikin pyöriä. Lisäksi saimme pari atleettia Tampereen muilta alueilta, näistä toisella soutu olikin jo kymmenes joten hän saikin (järjestäjien itse veistämän?) puisen mitalin ja toinen kaveri Hervannasta oli aiemmin kokeillut soutuspinnigiä ja kehui näkymiä mukaviksi. Muilla meistä ei sen suurempaa kokemusta kirkkoveneistä ollutkaan, lukuun ottamatta Markuksen ala/yläasteiden vessan seiniin piirtelyä.
No, säähän oli yhtä miehekäs kuin miehistökin ja alku vaikutti todella lupaavalta kun veneen vieressä jo jotkut miettivät ääneen, että kuinka päin istutaan ja mihin suuntaan vene kulkee. Perämieheksi saimme Pusan Einon Vammalan Kuntourheilijoista joilta myös veneemme oli lainassa, tahtiairoihin itsensä nimittivät Repa ja Markus ja tämä kolmikko todella hoiti homman kotiin!
Heti lähtöön saimme Einolta niin kovan tipsin aloitustyylistä, ettei meidän loppumatkasta tarvinnut oikeastaan muuta tehdä kuin pitää Repa tyytyväisenä ja muut veneet takana. Menomatkalla vastatuuleen soutaessa saimme kaikki sopivasti vettä niskaan pikku aaltojen ja takana istuvien airojen avustuksella.
En tiedä rupesiko Einolla kahvihammasta kolottamaan vai minkä takia olisi halunnut meidän soutavan Rajasalmen kahvilalle asti, mutta onneksi Markus huomasi poijut jotka täytyi kiertää ja näin ei ylimääräistä soudettavaa tullut montaakaan kilometriä. Poijusekoilusta johtuen menetimme johtoaseman hetkeksi, mutta loistavalla Team Rahola-hengellä kuroimme nuo sunnuntai soutelijat kiinni ja vahvoja pakara- ja selkälihaksia hyväksi käyttäen painelimme melkein plaanissa ohitse ja muutamaa tiukempaa rypistystä huomioimatta saimme soutaa kärjessä loppuun asti.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä ettei venekuntamme olisi ehkä tällaiseen suoritukseen näin ensimmäisellä kerralla vielä pystynytkään ilman Repan loistavaa kannustusta joka toi hetkittäin mieleeni SPOL luutnantin kultaiselta armeija-ajaltani. Ja olihan tämä Teamilta loistava syntymäpäivälahja Repalle joka niitä samana päivänä vietti!!
Kiitoksia koko miehistölle ja mela ojossa vaan uusiin soutuihin!"
Kiitoksia koko miehistölle ja mela ojossa vaan uusiin soutuihin!"
Anun tunnelmia:
"Ai, ai, ai miten ihanaa, että meidän porukkaa oli niin paljon soutamassa tyrskyisessä säässä! Todella hyvin selvittiin soudusta ja aivan uudesta kokemuksesta, ryhmähenki kukoisti, periksi ei annettu ja mukavaa oli. Pieniä vastoinkäymisiä oli joitakin, ainakin kakkos veneessä, multa irtosi airo 3 kertaa, jonka takaisinlaitossa auttoi ystävällisesti edessä oleva Seppo, kiitos tuhannesti. Artolta irtosi penkki ja muutenkin penkki oli jarruttavaa mallia. Välillä airot hakkasivat yhteen tai osuivat polviin/ sääriin nam, että teki hyvää. Mikään ei haitannut menoa ja välillä koitimme löytää sanoja lauluun hiuli hei merimies ...
Juomataukoja ei liioin pidetty vain satunnaisesti, sehän riitti, sillä vettä tuli "laivaan" enemmän kuin tarpeeksi ja siinähän kastui mukavasti sekä suu että vaatteet. Jes mikä tunnelma kokonaisuudessaan, vetoja vaan paljon ja tahtiairojen seuraamista. Meidän veneen tahtipuikkoina toimivat Repa ja Markus, hienoa, hyvin hoidettu homma kotiin.
Team Rahola jyrää sekä maalla että vesillä ja taas kohti uusia haasteita!
Suuri kiitos kaikille!!!! Jaxaa!!!"
Markus tarinoi seuraavaa:
"Pirkan soutua oli odotettu vesi kielellä jo monta aikaa, ja nyt se oli todellista. Iso nippu tiimiläisiä ihmetteli lähtöpaikalla meininkiä ja pieni jännitys oli myös saapunut paikalle. Ainakin itseä jännitti, kun ei todellakaan ollut pienintäkään käryä siitä kuinka soutu tulisi onnistumaan. Mielessä ajattelin, että ainakin muutama airo menee poikki ja pari tiimiläistä lähtee uimaan kesken soudun rantaan. Mutta kuinka siinä sitten kävikään?
Kun saimme paikannettua veneemme alkoi rannassa tapahtua. Oli selvää kuinka vene tulis lastata, eli painavimmat tyypit taakse jne. Itse patsastelin veneen vieressä, kunnes Repa totesi, että tahtiairoihin tarvisi saada jotkut sellaiset tyypit jotka tietäisi hommasta jotain. No, Repa kajautti määräyksen ilmoille, että minä tulisin hänen pariksi antamaan tahtia. Kokemusta soudusta oli kertynyt 17,5km vuonna 2008, eli konkari istuutui vankan kokemuksensa kanssa kiltisti tahtiairoon.
Siirryimme hiljalleen lähtöviivalle pienen testin jälkeen. Tässä kohtia tuli huomattua, että vene liikkui tasaisesti ja luottamus maaliinpääsystä ehjänä kasvoi. Lähtöä odotellessa kävi selväksi, ettei kaikki ajatellut pelkkää maaliin pääsyä, vaan soudustahan lähdetään hakemaan jopa sijoitusta. Repa tarkasteli kaikki veneet lähdössä ja totesi muutamat veneet rinnallamme pahoiksi vastustajiksi. Yhdessä veneessä tämä äärimmäisen hyvin latautunut tahtipuikon heiluttaja totesi olevan pelkkiä miehiä, joka tarkoitti hänen sanojaan lainatakseni sitä, että "ne jaksaa vetää s******n kovaa" ja muutenkin taitaa tulla kova kisa.
Matkaan päästiin ja perämiehen oppien mukaan otettiin muutama lyhyempi veto alkuun, jotta päästiin hyvin liikkeelle. Hyvin lähdimme liikkeelle ja matka kohti tuntematonta oli alkanut. Veneessämme oli alusta asti todella hyvä henki ja aina välillä kuului naurua ja jutustelua. Matka eteni kohti kääntöpaikkaa tyrskyistä huolimatta loistavasti ja saumattomalla yhteistyöllä tiimi piti hallussaan piikkipaikkaa tässä vaiheessa. Kääntöpaikalla soudimme ensin ohitse tynnyreistä mitkä piti kiertää, mutta asia saatiin korjattua ja pieni "sakkohan" oli paikallaan, jotta muillakin olisi jotain jakoa.
Otimme kärkiveneen kiinni ja rinnalla ollessamme Repa teki arvokasta psyykkausta, mikä myöhemmin antoi meille pienen edun. Viikin saaren kohdalla alkoi näyttää siltä, että mehän tullaan ykkösenä maaliin. Kisa alkoi olemaan armotonta ja enää kenellekään ei riittänyt pelkkä maaliin pääsy, vaan kaikki kannustivat toisiaan aina kovempaan vetoon. Uskomattoman kova porukka jaxoi puristaa hyvin loppuun asti, ainoastaan mun oli pakko nostaa airoa ylös, koska uupumisen lisäksi molemmista jaloista oli hävinnyt tunto, enkä enää pystynyt ponnistamaan jaloilla. Pienen huilin jälkeen kuitenkin sain vielä vedettyä muiden mukana muutamia vetoja ja niinhän me sitten saavuimme ensimmäisinä maaliin HUIPPUA!!!
Rantaan saavuttua kaikki olivat todella onnellisia ja laiturille noustiin jokainen omalla tyylillään perää pidellen. Tunne oli todella hieno, koska tuskin kukaan olisi uskonut soudun onnistuvan niin hyvin. Porukka tsemppasi toisiaan alusta asti loistavasti ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen Todella kovaa porukkaa!! Kaikille suuri kiitos tästä kokemuksesta ja hyvästä seurasta!!!"
Kun saimme paikannettua veneemme alkoi rannassa tapahtua. Oli selvää kuinka vene tulis lastata, eli painavimmat tyypit taakse jne. Itse patsastelin veneen vieressä, kunnes Repa totesi, että tahtiairoihin tarvisi saada jotkut sellaiset tyypit jotka tietäisi hommasta jotain. No, Repa kajautti määräyksen ilmoille, että minä tulisin hänen pariksi antamaan tahtia. Kokemusta soudusta oli kertynyt 17,5km vuonna 2008, eli konkari istuutui vankan kokemuksensa kanssa kiltisti tahtiairoon.
Siirryimme hiljalleen lähtöviivalle pienen testin jälkeen. Tässä kohtia tuli huomattua, että vene liikkui tasaisesti ja luottamus maaliinpääsystä ehjänä kasvoi. Lähtöä odotellessa kävi selväksi, ettei kaikki ajatellut pelkkää maaliin pääsyä, vaan soudustahan lähdetään hakemaan jopa sijoitusta. Repa tarkasteli kaikki veneet lähdössä ja totesi muutamat veneet rinnallamme pahoiksi vastustajiksi. Yhdessä veneessä tämä äärimmäisen hyvin latautunut tahtipuikon heiluttaja totesi olevan pelkkiä miehiä, joka tarkoitti hänen sanojaan lainatakseni sitä, että "ne jaksaa vetää s******n kovaa" ja muutenkin taitaa tulla kova kisa.
Matkaan päästiin ja perämiehen oppien mukaan otettiin muutama lyhyempi veto alkuun, jotta päästiin hyvin liikkeelle. Hyvin lähdimme liikkeelle ja matka kohti tuntematonta oli alkanut. Veneessämme oli alusta asti todella hyvä henki ja aina välillä kuului naurua ja jutustelua. Matka eteni kohti kääntöpaikkaa tyrskyistä huolimatta loistavasti ja saumattomalla yhteistyöllä tiimi piti hallussaan piikkipaikkaa tässä vaiheessa. Kääntöpaikalla soudimme ensin ohitse tynnyreistä mitkä piti kiertää, mutta asia saatiin korjattua ja pieni "sakkohan" oli paikallaan, jotta muillakin olisi jotain jakoa.
Otimme kärkiveneen kiinni ja rinnalla ollessamme Repa teki arvokasta psyykkausta, mikä myöhemmin antoi meille pienen edun. Viikin saaren kohdalla alkoi näyttää siltä, että mehän tullaan ykkösenä maaliin. Kisa alkoi olemaan armotonta ja enää kenellekään ei riittänyt pelkkä maaliin pääsy, vaan kaikki kannustivat toisiaan aina kovempaan vetoon. Uskomattoman kova porukka jaxoi puristaa hyvin loppuun asti, ainoastaan mun oli pakko nostaa airoa ylös, koska uupumisen lisäksi molemmista jaloista oli hävinnyt tunto, enkä enää pystynyt ponnistamaan jaloilla. Pienen huilin jälkeen kuitenkin sain vielä vedettyä muiden mukana muutamia vetoja ja niinhän me sitten saavuimme ensimmäisinä maaliin HUIPPUA!!!
Rantaan saavuttua kaikki olivat todella onnellisia ja laiturille noustiin jokainen omalla tyylillään perää pidellen. Tunne oli todella hieno, koska tuskin kukaan olisi uskonut soudun onnistuvan niin hyvin. Porukka tsemppasi toisiaan alusta asti loistavasti ja kaikki puhalsivat yhteen hiileen Todella kovaa porukkaa!! Kaikille suuri kiitos tästä kokemuksesta ja hyvästä seurasta!!!"
Itse haluan kiittää oman veneeni mahtavaa porukkaa, hyvin mekin vedettiin ja selvittiin :) Kiitos myös Pirkan puolesta järjestäjille meidän sekoilujen selvittämisestä.
Loppuun vielä Mikan hienosti tiivistämä ajatus:
"Team Rahola juoksee, soutaa tai pumppaa,
se kaikille hyvän mielen takaa.
Se, joka kroppansa peliin laittaa,
pitkän kiitoksen itselleen kuittaa!"
Loppuun vielä Mikan hienosti tiivistämä ajatus:
"Team Rahola juoksee, soutaa tai pumppaa,
se kaikille hyvän mielen takaa.
Se, joka kroppansa peliin laittaa,
pitkän kiitoksen itselleen kuittaa!"
Tämän kautta haluan toivottaa kaikille HCM:lle lähtijöille paljon tsemppiä juoksuun, muistakaa nauttia siitä varsinkin ekakertalaiset, koska tätä ekan kerran fiilistä ette saa enhää koskaan takaisin. Pitäkää Team Raholan lippu korkealla ja kirjoittakaa Minnalle (minna.nurro(a)mtt.fi) hyvät raportit juoksusta!
Muutenkin elokuun loppuun asti näistä sivuista vastaa tuo samainen Minna ja häneen voi olla yhteydessä tämän asian tiimoilta. Tämä webmaster kiittää ja kuittaa - ainakin hetkeksi :)
Voi hyvänen aika että tää juttu sai hymyn palaamaan huulille. Oli todellakin niin mahtava kokemus soutaa huippu porukassa kirkkovenettä ekaa kertaa elämässä. Kun en edes tienny kumpi on keula ja kumpi perä :D Tätä touhua voi lämpimästi suositella kaikille. Kiitos vielä koko Team Raholan kahdelle venekunnalle huikeista tunnelmista.
VastaaPoista