maanantai 16. elokuuta 2010

Ikaalisissa kylpylähölkättiin

15.8.2010 ja Ikaalisten kylpylähölkkä, puolimaraton, kutsuu jälleen Team Raholalaisia paikalle ja niinhän hyvä ryhmä (Eeva-Liisa, Outi, Marjo, Tarmo, Seppo ja minä eli Anu) olemme valmiina juoksulle. Tarmo ja minä autonrattiin, nokat kohti Ikaalista ja seikkailu voi alkaa. Aurinkoa, lämpöä sekä leppoisaa mieltä näytti ilmassa olevan, jes.

Perillä odottikin jo ne iki ihanat numeroliivit, joihin pujahdimme kerrerinä. Pojat lähtivät pihalle lämmittelyhölkälle ja venyttelemään, tytöt pyörivät sisällä katsellen ja sovitellen vaateliikkeen ihania vaatteita, mitään ostamatta sekä wc:ssä monesti käyden (se kuuluisa lause ennen maratonia, " käyn wc:ssä vielä kerran").

20 minuuttia ennen lähtöä menimme pihamaalle kuuntelemaan ohjeita/kuulutuksia, jotta osaisimme toimia sääntöjen mukaan, sillä reitti oli muuttunut tänä vuonna uudenlaiseksi ja helpommaksi - sen helpommaksi voi kyllä unohtaa, sillä nyt oli mäkiä samalla lailla ja reitin vaativuus siis säilyi. Juoksijoita lähti matkaan yli 60 kpl, joista osa juoksi 10 km ja osa puolimaratonin.

Vartti ennen lähtöä.


Valmiit, paikat ja matkaan, porukka ryntäsi vauhtiin. Eeva-Liisa ja minä taivallettiin matkaa yhdessä ja muut kirmasivat omia suorituksiaan. Otimme matkalla kivoja kuvia meidän porukasta sekä muutaman luontokuvan Ikaalisten maisemista. Juomavyö tykötarpeineen oli jälleen poikaa, sillä helle teki tehtävänsä, eikä varjopaikkoja ollut. Meidän porukka juoksi hymy kasvoilla, jota kelpasi katsella sekä kaikki pääsivät maaliin hyvissä voimin. Eeva-Liisa kertoi jälleen 17 km:n kohdalla, että nyt kyllä tuntuu ja alkaa riittää, joka on jo legendaarinen lausahdus, kaikesta huolimatta ne loputkin kilometrit taittuivat leppoisasti maaliin asti, hienoa.

Seppo ja Eevis läpyttelevät.
Marjo jaxaa.
Outikin jaxaa.
Kaikki pääsivät perille!

Seppo voitti oman sarjansa ja sai repun siitä hyvästä. Marjoa onnisti arvonnassa, josta tuli lahjakortti kahdelle vesitropiikkiin. Onnea molemmille ja myös muille hyvistä suorituksista! Tänä vuonna ei Ikaalisista herunut minkäänlaisia muistomitalleja eikä pokaaleja, niisk ja nyyh, mutta vesitropiikkiin pääsi nytkin pulahtamaan ja nauttimaan, niinpä menimme sinne koko porukka itseämme hellimään, olimmehan ansainneet sen.

Mukava, ihana reissu jälleen, tässä porukassa kaikki hetket ovat ainutlaatuisia hetkiä! KIITOS KAIKILLE!

Finlandia-maraton lähestyy, joten Jyväskylä kutsuu, alkakaahan ilmoittautumaan hyvissä ajoin!!

Tämän raportin laati siis Anu.

1 kommentti:

  1. Hyvä te reippaat! Näitä kun lukee niin tekee kyllä mieli päästä jo ittekin juokseen :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.