sunnuntai 15. elokuuta 2010

Helsingin hikiliikkujat - HCM 14.8. 2010

Helsinki City Marathon juostiin lauantaina 14.8. 2010 melkoisen vaativissa olosuhteissa. Helteinen ja kostea keli kaatoivat juoksijoita matkan varrella, mutta Team Raholan joukkue oli varustautunut fiksusti ja juoksi voimiensa mukaan, joten kaikki seitsemän rohkelikkoa pääsivät maaliin hyvissä voimissa. Onnea kaikille ja erityisesti ekan kokonaisensa juosseille Järvisen Marille ja Aaltosen Mikolle!

PS. Sunnuntaina 22.8. YLE 2 näyttää koosteen HCM:stä klo 17.00-17.35.  

Väki tankkaa ennen lähtöä. Huomaa Markuksen rento asenne.

Anu raportoi:

"Jes, nyt se kauan odotettu päivä vihdoinkin koitti eli 14.8.2010 Helsinki City Marathon. Lähtö Raholan liikuntakeskuksen pihasta klo.10.00, jossa 7 iloista RaholaTeamilaista oli valmiina matkaan (Mari, joka lähti tänään ensimmäiselle koko maratonilleen ja jolla oli 40-vuotispäivä juuri tänä kyseisenä päivänä, ONNEA VIELÄ KERRAN, Mikko, joka lähti myös ensimmäiselle koko maratonilleen, Mimmi, Jouni, Mari T., Markus ja minä Anu) kahden autolastin voimin.

Lähtö tapahtui Helsingissä klo.15.00, mutta tankkaushetki Rosan tuvalla oli tärkeä ja numerolaput tuli noutaa klo. 13.00 mennessä. Matkan varrella tuli vettä reilusti ja salamat välkkyivät, Helsingissä ilma oli jo selkeentynyt, asteita oli 26 ja ilma oli nahkea sekä hiostava, joten juomaa meni maratonilla paljon ja myös sen jälkeen. Saimme edustaa Helsingissä Zero Point -firmaa, jonka tuotteita Team Rahola käyttää. Joten numerolappujen haun jälkeen etsimme Zero Pointin edustuspöydän ja siltä Petterin, jonka kanssa toimimme yhteistyössä. Saimme hienot paidat, uudet kompressiosukat, jotka ovat ilmestyneet näinä aikoina markkinoille, kylmägeelin ja Mari sai uudet tukevat polvituet, upeaa, näillä oli mukava aloittaa päivän urakka. Kiitos taas Petterille kaikesta ja hienoa, että tiimiläiset näkivät Petterin livenä!

Jännitys kasvoi koko ajan mitä lähemmäs lähtö lähestyi. Näimme paikanpäällä maratonsiunausteltan ja niinpä Mari sekä Mikko saivat maratonsiunauksen raikasta vettä maistellen, myös uutena kokemuksena otimme tämän myös vastaan, paitsi Markus, joka oli ennättänyt jo autolle, matkalla asioita hoidellen. Kaikenlaista! Itseäni jännitti kovasti ekakertalaisten juoksumatka sekä Jounin nilkka, yritin vielä muistutella asioista ja tsempata kaikin keinoin koko porukkaa. Siinä touhutessa laitoin sitten Markuksen chipin kenkääni ja ihmetteli mihin olin hävittänyt puhelimeni, Markus alkoi soittelemaan puhelimeeni ja silloin löysin sekä puhelimeni että huomasin ottaneeni väärästä kassista chipin, äkkiä chipit oikein päin ja eteenpäin.

Jännitys sai varmaa vatsanikin sekaisin, jota oli kestänyt kolme päivää. Apua, tulisiko juoksusta varsinainen puskajuoksu ja miten energia? No, puskaan ei tarvinnut onneksi mennä juoksun aikana (aamusta klo. 14.30 saakka tyhjennys toimi aivan liiaksi), mutta totta tosiaan energia oli häipynyt kaiken tämän rulianssin jälkeen, no, niillä mennään mitä on. Juostessa ajattelin koko ajan tiimiläisiä ja miten porukalla menee, muistakaa juoda ja käyttäkää juomavyön panoksia, sillä hikinen keli ottaa osansa. Matkanvarrella huimasi paljon tuupertuneita juoksijoita, joita yhdisti ainakin yksi asia, ei juomavyotä eli ei omaa tärkeää huoltoa. Reitillä oli paljon juoma-asemia, mutta muutakin tarvitsee ja joskus jopa sitä omaa juomapulloakin kaikesta huolimatta, esim. 35 km kohdalla oli geelipiste, jota kaikki varmasti odottivat, mutta Mikon sinne päästyä geelit oli loppuneet, joten koskaan ei kannata turvata vain huoltopisteiden varaan ja on myös mukava auttaa toisia juoksijoita, jos he apua tarvitsevat. Itse annoin yhdelle mieshenkilölle tällä kertaa suolaa ja hörpyn urheilujuomapullostani.

Mahtavaa kaikki pääsivät hienosti maaliin ja mielet olivat hyvät! Ekakertalaiset olivat kuin Naantalin aurinkoja ja heistä huokui onnistumisen tunne, ihanaa katseltavaa! Marin synttäripäivä oli onnistunut ja Mari korkkasi kuohuviininsa ansaitusti, myös tuplasuklaata oli riittävästi ja upea Lauran tekemä kortti tuotti iloa! Mikko juoksi loistavasti, hyvä olotila ja mieli näkyi pitkälle, mahtavaa, hieno avaus, Tukholmassa nähdään varmaan aikamoista 2011! Jouni laittoi kylmää kipeään nilkkaansa ensiavuksi ja kotona lisää kylmää sekä tehokasta Zero Point -kylmägeeliä, toivottavasti olo helpottaa. Mari T. teki oman ennätysensä maratonilla ja riemuhan siitä ratkesi sekä puhelinlinjat kävivät kuumina myös Amsterdamiin lähtö Rahola Teamin mukana varmistui ja varauksia hoitamaan vaan, onneksi vielä ehtii, sillä tulevan viikon torstai on viimenen ilmoittautumispäivä Amsterdamin maratoniin. Mimmi oli hyvissä voimissa ja tyytyväinen Marin kanssa taivaltamaansa juoksumatkaan, jes! Markuksen tavoite täyttyi hienosti, juoksu maistui ja kulki paremmin kuin Hämeenlinnassa, lopputulos tuntui hyvälle ja antoi taas uskoa/ toivoa tulevaan! Itse olen tyytyväinen, pääsin maalin vaikka juoksu ei ollut helppo tällä kertaa energiavajauksen tähden, tavoite saavutettu, kokemus lisää ja ihanaa yhdessä oloa/ yhdessä tekemistä!

Team Raholaan voi aina luottaa ja olla kaikista ylpeä! Malttia löytyy ja hölmöilyjä ei juurikaan tule. Helsingissä pökertyi paljon porukkaa sekä matkan varrella että 500 m ennen maaliviivaa, joka on aina ikävää. Tärkeä muistaa, huolla itseäsi koko matkan lähdöstä maaliin asti, käytä juomavyön panoksia energiaa, juomaa, suolaa, paperia...ja tarvittaessa tarjoa kanssa juoksijoille, jos tilanne niin vaatii. Rauhassa, kuuntele itseäsi, ei ole tarkoitus tuntua "liian" pahalle, maltti on valtti, jotta jaksaa ehjänä maaliin! Pidä huoli myös hyvästä tankkauksesta ENNEN ja JÄLKEEN maratonin, jaxaa paljon paremmin ja palautuminen on nopeampaa, välttyen "vammoilta/ puutetiloilta".

KIITOS KAIKILLE JA TSEMPPIÄ TULEVAAN!!!!!!"

Mari J. kertoo:

"HCM haastetta ja juhlaa 

Lauantai ja armon aamuja 0 jäljellä. Siis tänään on se päivä kun pitäis juosta elämäni ensimmäinen kokomaraton. Tunne vatsan pohjassa oli siis sen mukainen. Aamupuuroa sai niellä ihan väkisin, kun joku kumma pala kurkussa pisti hanttiin. Jännitys oli melkoinen. No, ei auttanut kun laittaa varusteet kassiin ja lähteä bussilla Mimmille, josta Jouni tuli meidät hakemaan. Matkaan lähettiin liikuntakeskuksen pihasta 7 Teamilaisen voimin (Anu,Markus,Mari.T,Mikko,Mimmi,Jouni ja mä).

Matkalla kauhisteltiin ukkospilviä ja salamoiden välkettä ja rankkasadetta. Että sit meille olis taas tiedossa extream kelit tähänkin tapahtumaan. Tuoreessa muistissa vielä Pirkan soutu ja "pikku" tuuli :D, mutta onneks lähtöön oli vielä paljon aikaa, ja sää ehtisi toivon mukaan muuttua paremmaksi. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Numerolapuja hakiessamme sateet loppui ja aurinkokin pilkahteli. Tosin lämpötila nousi heti hellelukemiin (ainakin 26 asteeseen), eikä sekään nyt tuntunut mieltä ylentävältä. No, eipä sitä enempää sillä hetkellä mietitty vaan menimme siitä noutamaan Zero Pointin meille lupaamat paidat, jotka olikin tosi mageet. Varsinkin meidän naisten paidat ;) vai mitä Mikko? Saatiin myös muitakin tarpeellisia tuotteita joista suuri kiitos Zero Point Finland Oy:n väelle. Näissä varusteissa olikin hieno lähteä taivaltamaan haastellista 42,195 km matkaa.

Lähtöpaikalle päästyämme oli ilma lämmennyt entisestään. Kylki kyljessä odotimme lähtölaukausta kämmenet hikisinä. Oli ne niin pitkät minuutit ja katse eksyi jatkuvasti taivalle tummiin uhkaaviin pilviin. No, niistä pilvistä ei tullut kun pikku ripsu ja se siitä. Vihdoin päästiin matkaan ja jännitys jäi lähtöviivalle. Mahtavaa. Nyt päästään eroon viikon hiilaritankista, eli mahasta :D. Mimmin kanssa lähdettiin taivaltamaan yhdessä matkaa, joka olikin näin ekakertalaiselle loistava juttu. Oli kaveri joka piti vauhdin maltillisena ja huolehti tsemppauksesta loppuun asti. Keli oli lopultakin tästä kuumudesta huolimatta paras mahdollinen. Aurinko pysytteli pilviverhon takana, ja merituuli pääsi paikoin puhaltamaan vilvoittavasti. Kuumia hönkäyksiä tuli ainoastaan katvepaikoissa mihin tuuli ei osunut.

Ensimmäinen 20 km meni jonkilaisessa hurmiossa, kun onnitteluja sateli kymmenittäin joka puolelta. Kiitos siitä kaikille kanssajuoksijoille. Kun sitten siitä hurmiosta palasin maan pinnalle, huomasi kahden geelipussin pudonneen johonkin matkanvarrelle. Siinä iski pieni epätoivon kipinä, että mitä mä nyt teen? Onneks ystäväni Mimmi helpotti hätääni, ja sanoi, että mulla on sen verran geeliä, että molemmille riittää. Ja matka jatkui rauhallisin mielin eteenpäin.

32 km kohdalla ensimmäistä kertaa vilahti mielessä jalkojen väsymys ja jaksaminen. Onneks tää hetki meni nopeasti ohi ja muutaman kilsa edettiin mukavasti katsellen teiden varsissa olevia juoksijoita joilla lihakset karamppasivat tai taju oli mennyt. Ambulanssit oli valitettavasti täystyöllistettyjä.Mimmikin etsi Mikkoo silmillään joka ambulanssista, ja mä yritin rauhoitella, että Mikolla on varmasti kaikki hyvin kun se on niin huolelliseti kisaan valmistaustunut. En tiedä rauhoittiko se Mimmin mieltä, mutta matka jatkui. 36-38 km kohdalla jaloissa alkoi ihan oikeesti tunuta raskaalta. Sitten oli vaan edettävä siihen rytmiin millä jalat vei. Ja ne veikin loppuun asti hiukan nousevalla vauhdilla, mikä tuntui mahtavalta.

Vielä tässä vaiheessa matkaa löytyy paukkuja kiristää vauhtia. Monen juoksijan selkä tuli vatsaan ja kansa kannusti. Siinä sijotukset sekä aika parani mukavasti.Viimeinen kilometri ja viimeinen pitkähkö ylämäki edessä ja sydän hakkas rinnassa vimmatusti. Siis pääsenkö toisaan maaliin??!! Vauhti meinas alkaa hiipua, mutta sitten Mimmi tarttui mua kädestä kiinni ja sano, että nyt Mari mennään! Maali on ihan ton mutkan takana. Ja siellä se olikin, ihmismassojen välissä oleva portti, mikä upee näky ja Tina Turnerin Simply the best soi taustalla.

Olis kyllä kyynel vierähtänyt jos kropassa olis ollu yhtään nestettä jäljellä. Iho ihan kananlihalla ja hurmio sanoin kuvaamaton. Maalissa odottikin Team Raholan ylläri, eli TV-haastattelu johon Mimmi ja mut bongattiin. En tiedä mihin ohjelmaan päästiin, mutta oli sekin kokemus :D. Vastailtiin muutamiin kysymyksiin tajun melkein lähdettyä päästä. Huimas ihan tosissaan. Kuvaaja ja haastattelija seurasi meitä vielä mitalien hakuun asti ja niitä siinä äkkiä vielä kameralle tuuletettiin. Sitten nopeasti johonkin makaamaan, koska silmissä alkoi mustenemaan tosissaan.

Kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja taju säilyi. Uutta jälkitankkausta peliin vaan nopeasti. Parkkipaikalla Anu, Markus ja Mari.T odotteli meitä, ja siellä mulle laulettiin paljon onnea vaan jne. Elysee-samppanjan poksahtaessa otimme pienet juhlahuikat ja saatettiin synttärit päätökseen. Suihkun jälkeen päästiin kotimatkalle ja vihdoinkin Toijalan Hesen kautta kotiin.

Mari ja ansaittu malja!

Tämä oli elämäni paras ja ikimuistettavin syntymäpäivä. Kiitos siitä koko Team Raholan porukalle, ystäville ja erityisesti Mimmille joka oli koko sydämestä mukana mun ekalla maratonilla alusta aina kotiovelle asti."

Marin lahjakassista löytyi myös reilu annos suklaata. Anu ja Mimmi kärkkyvät jaolle.

Mimmi muistelee: 


"Koko viikon tankkasin ankarasti,varmaan hieman yliammuinki syömistä, mutta ei siitä tuntunu olevan haittaakaan.Perjantaina alkoi jännittään niin paljon että maha meni sekasin, eikä yöunista tullut oikein mitään. Lauantaina olin niin hermona että tavarat ei pysyny kädessä.

Paikan päälle saavuttuamme haettiin numerot ja Zero Pointilta paidat. Monien puskapissojen ja rusettien jälkeen päästiin lähtökarsinaan missä oli tunnelma katossa. Lähtölaukauksen kuultuani jännitys hävisi ja oli ihanaa päästä kuluttaan sitä energiaa, mitä oli kerännyt koko viikon. Päätettiin Marin kanssa jo alussa että juostaan yhdessä koko matka ja se oli hyvä ratkaisu, sillä Marin seura on aina yhtä viihtyisä oltiinpa sitten
saunassa tai lenkkipolulla.

Matka taittui tosi vaivattomasti eikä muureja tullut vastaan, todella onnistunut juoksu. ISO kiitos mukana olijoille, tosi hieno kokemus!

Loppuun täytyy mainita että Zero Pointin paita oli kuin toinen iho, ei hiertäny mistään, aivan ihana päällä eli suuri kiitos sponsorillemme!!!"

Ja lopuksi Mikko paljastaa totuuden:

"Hyvin tankatun viikon ja huonosti nukutun yön jälkeen olikin mukava lähteä Jounin ilmastoidulla SUV:lla kohti Tsadia ja ekaa kokonaista. Perille päästyä lähdettiin hakemaan numeroita ja poikettiin Zero Pointin standilla noutamassa paidat, sukat ja geelit. Hiukan olin kyllä katkera vastakkaisen sukupuolen paidoista, koska itse en ole semmoista saanut edes rahalla!?

Matkalla takaisin autoille käytiin ottamassa pikku huikat siunatusta vedestä Tuomasyhteisön teltalla.
Autolla alkoi normaalit valmistautumiseen liittyvät säädöt ym. häröilyt ja tulipahan itsekkin ensimmäistä kertaa siveltyä nuo persikan kaltaiset pallonpuoliskot vaseliinilla, tosin Jounin hyvästä kannustuksesta huolimatta pihistelin rasvan määrässä ja se aiheuttikin pientä kuumotusta berberossissa matkan varrella. Markus taisikin ehdottaa alajaoston perustamista teamin tosimiehille nimellä "veljekset vaselin".

Juoksun alku lähti aika tahmeasti ja jäinkin muista jälkeen jo ensimetreillä. Vitosen kohdalla bongasin jotkut Zero Pointin vermeissä juoksevat typykät, joista toisella oli syntymäpäivistä kertova ilmoitus selässä, eli Mari ja Mimmihän ne siinä kirmasi voimiensa tunnossa.

Itsellä tuli koko juoksun heikoin hetki heti alkuun kun kuuden kilsan kohdalla iski hirveä nälkä ja tuntu, että energiat on ihan nollissa, siinä liikkui kyllä kaikenlaisia ajatuksia mielessä ja olikin pakko vetää matkan eka geeli napaan näin alkumatkasta. 7 km kohdalla jouduin taas pysähtymään kastelemaan jotakin paikallista maksaruohoa Raholasta asti kuskatulla energialiemellä. Tässä vaiheessa typytkin karkasi näköpiiristä, joten matka jatkui ihan keskenään.

Vaikean alun jälkeen juoksu sujui tosi hyvin ilman suurempia tuntemuksia eikä pysähtymisiäkään enään tullut. Geeliä otin 6, 16, 26, ja 38 km kohdalla. Geeleistä pari oli hakaneuloilla pöksyn saumassa ja loput kolme sekä neljä suolapussia laitoin paikanpäältä ostettuun hihataskuun. Suolaakin tuli otettua ekaa kertaa juoksun aikana pariinkin otteeseen. Tosin en tiedä oliko suolalle tarvetta, mutta eipä siitä haittaakaan tuntunut olevan ja se nyt vaan tuntu sopivalta. Suolaa tuli myös tarjottua Epilän Esaa edustavalle työkaverillekin, jonka ohitin Esplanadin tienoilla. Myös banaania ja suolakurkkua maisteltiin. Matkaan lähdin juomapullo kädessä joten ekoille pisteille ei tarvinnut pysähdelläk joten lopuilla juomapisteillä tulikin sitten juotua gatoradea sekä huikka vettä, josta loput kaadoin aina niskaan.

Jounin tapasin n. 27 km kohdalla ja siinä hetkinen tuli yhdessä matkaa taivallettuakin, mutta sitten jalkakivut pakotti Jounin hetkelliseen vauhdin pudotukseen ja meitsi jatkoi puksuttelua taas keskenäni. Kun matkaa oli jäljellä n.7 km aloitin kiristää tahtia ja viimeiset 2 km juoksinkin sitten jo oikeastaan täysiä. Samalla siinä mietiskelin, että kuinka perkeleen lujaa ne Mari ja Mimmi oikeen on mennyt, kun ei selkiä rupea näkymään.

Maaliin saapuessani vedin kunnon tuuletukset ja hoipuin poistattamaan chippiä kengästä sekä keräileen mitalit ja syötävät. Samalla etsiskelinkin jo Mimmiä ja Maria, koska olin koko ajan siinä käsityksessä, että Pirkot oli vetänyt kauheeta ravia ainakin pari kilsaa meikäläisen edessä. Mutta mitä vielä, likathan olikin pysähtynyt kyykylle maksaruohon juureen kuulemma jo kympin tienoilla. Näin sainkin olla kuulemassa kuuluttajan hehkutusta päivänsankarin maaliinpääsystä ONNEA MARILLE siitä ja papukaijamerkki myös Mimmille hyvästä Marin tsemppaamisesta - ja mulle jäniksenä olemista, kun yritin teitä koko matkan tavoittaa.

Oikeastaan pari asiaa jäi hiukan kaiveleen muuten huipusti onnistuneessa matkassa. Ensin se, etten ottanut läpyjä Lauttasaaressa kannustaneelta Stubilta vaikka edellä menevä niin tekikin ja toiseksi se, että hävisin ajan 4:04:05 juosseelle Kataisen Jyrkille, oman aikani ollessa 4:17:38.

Tukholmaa odotellessa...."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti