Kuukauden raholalainen: Mari

Kerrasta koukkuun

Järvisen Marin seurassa juoksulenkki ei tunnu pitkältä. Team Raholan suorasuisin jäsen lataa maailman poikki ja pinoon harvinaisen osuvin sanankääntein, ja matka etenee kuin itsestään. Vain jyrkimmät mäet saavat puheenpulputuksen hetkeksi taukoamaan – mutta vain hetkeksi.

Sanoohan se juoksijoiden vanha sääntökin, että juostessa pitää pystyä puhumaan.

Juoksulenkkien lisäksi Mari tykkää hikoilla etenkin spinningissä ja pumpissa. Ja hikoilisi mieluusti myös stepissä, jos laji olisi yhä liikuntakeskuksen ohjelmistossa, sillä siitä kaikki alkoi. Vuosi oli 2006, kun haukiluomalainen sinkkuäiti alkoi kaivata jotain uutta harrastusta tuolloin ”baaripainotteiseen” elämäänsä.

– Olin kyllästynyt pelkkään olemiseen, kun yksi työkaveri houkutteli kokeilemaan easy stepiä Raholaan. Seisoin siellä laudan takana hikipäässä, paksu puuvillapaita päällä, enkä ymmärtänyt askeleista yhtään mitään. Hullaannuin hommaan silti heti, ja halusin oppia menemään yhtä hienosti kuin muut jumppaajat, Mari muistelee. 

Ja oppihan hän, kuten allekirjoittanut ja muutama muukin voi todistaa.

Löntystelijästä tuli lenkkeilijä

Lievästi yllytyshullu Mari aloitti juoksemisen keväällä 2007, kun Anu ryhtyi vetämään juoksutunteja. Ihan päätä pahkaa Järvinen ei lenkille rynnännyt.

– Olin aina inhonnut juoksemista: tuntui, että vain löntystelen. Rupesin kuitenkin vähän kiinnostumaan siitä, ja kokeilin etukäteen juosta parin katuvalotolpan väliä, ja jaksoinkin juosta aina vähän pidempään, Mari paljastaa salaisen strategiansa. 

Ensimmäiseen juoksutapahtumaansa Ikaalisten puolimaratonille hän osallistui jo saman vuoden syksyllä. Ikaalisten reitin läpi läähättäneet tietävät, että matka on lievästi sanottuna rankka, etenkin ensikertalaiselle.

– Oli hieno tunne, kun pääsi maaliin! Jäin heti koukkuun ja halusin mennä juoksemaan seuraavaankin tapahtumaan, Mari kertoo.

Nyt puolikkaita on takana tasan kymmenen.

Työt haittaavat harrastusta

Acta Printillä kirjapainotyöntekijänä työskentelevä Mari liikkuu kaiken kaikkiaan vähintään viisi tuntia viikossa, parhaimpina (tai pahimpina) viikkoina saattaa hikirääkkiin hurahtaa 8–10 tuntiakin. Himoliikkuja joutuu tosin tinkimään liikunnasta niinä viikkoina, kun heittää keikkaa myös lähihoitajana.

Muille harrastuksille ei työssäkäynnin jälkeen juuri jää aikaa: tosin ehtii Mari silloin tällöin lueskelemaan tai ompelemaan, hän on nääs ensimmäiseltä ammatiltaan vaatturi. Mieluisa harrastus on myös Riia-tyttären Aune-nimisen bostoninterrierin hoitaminen.

Kesällä Mari mökkeilee Kurussa, ja poimii mustikoita sääskistä välittämättä. Mökiltäkin on tosin päästävä vähän väliä takaisin ihmisten ilmoille – juoksemaan ja jumppaamaan.

Liikunta tuo hyvää oloa ja uusia ystäviä

Mikä saa ihmisen käyttämään liikuntaan lähes kaiken liikenevän vapaa-ajan?

– Se on mukavaa ja siitä tulee hyvä olo. Sinkulle myös sosiaalinen puoli on tärkeä: liikunta on tuonut uusia ihania ystäviä! Tässä iässä myös terveys on syy liikkua, sillä liikunta auttaa jaksamaan arjessa paremmin, Mari luettelee. 

Elämä ilman liikuntaa ei Marin mielestä olekaan enää mahdollista. Tai ainakin se olisi tavattoman tylsää.

40 vuotta ja 42,195 kilometriä täyteen

”Tämä ikä” tarkoittaa täsmällisemmin sanottuna 40 vuotta. Mari saavuttaa kyseisen kypsän iän lauantaina 14.8., jolloin hän myös osallistuu elämänsä ensimmäiselle kokonaiselle maratonille Helsingissä. Sen jälkeen vuorossa on Amsterdam lokakuussa ja Tukholma ensi keväänä.

– Päätin joskus, että en juokse kokonaista, kun se tuntui niin hirveältä… mutta nyt parin vuoden ajan olen kypsytellyt ajatusta, kun puolikkaat ovat menneet aika helposti. Nälkä kasvaa syödessä, hän tuumii.

Marin tavoitteena Helsingissä on päästä 42 kilsaa ja risat läpi noin 4,5-5 tunnissa. Eniten ensikertalaista jännittää säätila sekä polvien kunto, ne kun ovat hieman äksyilleet viimeisen vuoden aikana. Tänä kesänä polvet ovat kuitenkin käyttäytyneet kiltisti, joten Helsinki ei ihan hirveästi hermostuta.

– Lähden liikkeelle avoimin mielin ja realistisesti, enkä ahnehdi mitään huippusuoritusta. Katotaan miten käy ja sitten jatkoa, Mari miettii.

Ennen Mari inhosi juoksemista. Ei inhoa enää.

Teksti: Minna N.
Kuva: Katja