keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Leikkimielinen kesäkisa - Kasvit, eläimet ja itikat

Tämä on kaikille lapsenmielisille, luonnossa liikkuville ja pikku tekemistä kaipaaville. Jokainen on varmasti joskus kouluikäisenä joutunut ottamaan osaa kasvikansion tekemiseen, joten kaikilta löytyy pientä osaamispohjaa tälle kisalle. Yhden kansion/vihkon voi rakentaa useampi henkilö, max. 3 hengen ryhmänä.


Tarkoituksena on koota elokuun puoleen väliin mennessä Kasvit, eläimet ja itikat -kansio/-vihko, johon on bongannut luonnosta:
- 10 kpl erilaisia kasveja prässättynä sivujen väliin ja kirjata sivulle mikä kyseinen kasvi on PLUS
- 10 kpl eläimiä tai itikoita ottamalla valokuvat niistä sekä kirjata myös mikä eläin/itikka on kyseessä.

Teksteissä voipi olla mukana muutakin kun kyseisen kasvin/eläimen/itikan nimi, esim. missä kuvattu, mikä historia, ihan oman mielikuvituksen mukaan.

Valmiista kansiosta/vihkosta voi lähettää Anulle kuvia. Kuvat julkaistaan elo-syyskuun vaiheessa kaikille sitten nähtäväksi, sekä julkaistaan kisan voittaja.

Ratkiriemukkaita ja nautinnollisia luontopolkuja kaikille, kameran kanssa tai ilman.

Teamille tuulenpitävä kevyt juoksutakki


Huippukevyt hupullinen takki tuulta ja vettä hylkivästä materiaalista. Kainaloiden ja selän mesh-paneelit lisäävät hengittävyyttä ja käyttömukavuutta. Vetoketjussa heijasteteippi turvaamaan harjoittelua pimeällä. Takki on mahdollista pakata pieneen tilaan omaan takataskuunsa, joten se on helppo ottaa mukaan mihin tahansa aktiviteettiin. Koot: malli Lady XS-XL, malli Unisex S-XL. Hinta 79,-. Takin väri musta. Teamin logo painetaan takin selkäosaan. Jos kiinnostuit, laita Anulle viestiä 9.8. mennessä.

Paitatilauksia, pitkillä ja lyhyillä hihoilla

Anu on tilaamassa Teamille pitkähihaisia ja t-paitamallisia paitoja (Unisex-malli). Koot XXS-XXXXL. Pitkähihainen 42 €, t-paita vetoketjulla 43 € (hinnat löytyvät myös välilehden takaa), maksu Teamin tilille (sitten kun on tuotteen saanut). Anu kuljettaa muutamaa mallipaitaa mukanansa, joita voi sovittaa. Jos päätät tilata paidan/paitoja, laita Anulle viestiä 9.8. mennessä.

Ja jos joku on halukas antamaan oman paitansa väliaikaiseen sovituskäyttöön, kiikuta se Anulle. Oma nimi vaatteeseen, niin palautetaan oikea paita lainaajalle. 😍

tiistai 28. heinäkuuta 2020

A&M Ultra 73 km - auton ratin takaa

Torstai-iltana eli vajaa kaksi päivää ennen varsin omaperäisesti nimetyn ultrakisan alkua minulle kävi selväksi, että olisin sittenkin vapaana kisapäivänä. Toimitsijatehtävät oli jo jaettu hyvissä ajoin, joten Markus Ilvalta ei löytynyt muuta hommaa kuin napsia kuvia kisaajista matkan aikana ja samalla katsoa, että ovatko kaikki tolpillaan. Juoksulappu rintapieleenkin olisi ollut tarjolla, mutta koko heinäkuun kiukutelleen nilkan takia se ei ollut realistinen vaihtoehto.

Lauantai-aamuna Riihitiellä oli jälleen kerran urheilujuhlan - ainakin pienen sellaisen - tunnelmaa. Viimeisten ohjeiden jälkeen porukka ampaisi liikkeelle ja minulle avautui vihdoin mahdollisuus tutusta reittiin. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi päätin ottaa Sorvantien liikenneympyrän, sillä pohdiskelin, että siinä vaiheessa porukka olisi vielä kohtalaisesti kasassa. Hetken siinä odottelin, kun aloin miettimään, että ei hemmetti - missä ne ovat? Onko ne menneet tästä jo? Ihan turhaan hermoilin, sillä reittiä tutkiessani en ollut huomannut, että kisan alkupätkä oli hiukan pidempi kuin Sorvan juoksuissa.

     
Alkukilometreillä riittää vielä tungosta. Kuva: Kaj Koivumäki.


Siuron valtatie on kuuma

Seuraavaksi kurvasin tankkaamaan, sillä olisihan se ollut melko noloa bensan loputtua, soittaa kilpailun johtajalle Jukka Lehtoselle, että voiko raatobussi tulla hakemaan toimitsijan reitin varrelta. Siitä ponkaisin asemiin Siuron valtatielle. Sehän ei nimestään huolimatta ole mikään nelikaistainen moottoritie 120 km/h -nopeuksilla, joten autolle löytyi hyvin paikka tien ja pyörätien väliseltä viheralueelta. Siinä zoomasin kilpailijan toisensa jälkeen ja jo tässä vaiheessa kilpailijoiden väliset erot alkoivat venyä. Kärkikolmikon takana juoksijat etenivät 2-4 hengen ryhmissä. Juhani Yli-Marttila oli johdossa, mutta Marianne Mäkinen ei ollut kovin kaukana ja Ville Niemenmaa tuli hänkin melko nopeasti heidän jälkeensä. Satu Ansamaa ja Päivi Linnero olivat viimeisinä, mutta hyvää vauhtia hekin. Mari Järvisellä tuntui olevan joku pielessä, mutta onneksi hänellä oli seuraa mukana pyöräilevästä Johanna Keräsestä.

Siuron siltaa kaavailin seuraavaksi kuvauspaikaksi. Mutta kärki meni sen verran kovaa, että kun tulin sinne, he olivat jo ohittaneet sen kohdan. Daltonin veljekset (P. Virtanen, P. Mononen, N. Peltomaa ja M. Silvennoinen) sain sentään ikuistettua. Jatkoin matkaani ja seuraavalla kuvauspaikalla sain huomata, että Marianne oli jo melko lähellä Juhania, ns. iskuetäisyydellä. Muitakin juoksijoita kuvasin satunnaisesti. Samalla päivitin myös tiimin FB-tiliä.

Mäkiä sais olla vähän enemmän

Otamuksen siltaa kaavailin seuraavaksi pysähdyspisteeksi, sillä se on kivan näköinen paikka ja siellä oli myös 28 km:n huolto. Mutta sinne tullessani kärki oli taas jo ehtinyt ohittamaan sen paikan, joten otin uudet asemat muutama kilometrin päästä, paikasta, jossa tie alittaa rautatien. Siellä olin puolisen tuntia ja auringon lämpö alkoi tosissaan tuntua niskassa. Tässä kohdassa Marianne oli siirtynyt kärkeen ennen Juhania, Villen ollessa edelleen kolmantena. Anu Ossberg ja Markus tulivat seuraavina. Samalla sain Markukselta tiedon, että muutamien juoksijoiden henkilökohtaiset huoltokamat olivat jääneet vahingossa maalialueelle ja että niitä oltiin tuomassa Otamuksen huoltopisteelle. Ei muuta kuin takaisin Otamukselle. Jukkaa odotellessa Daltonin veljekset saapuivat paikalle ja Mononen kertoi FB-livessä, että mm. mäkiä saisi reitillä olla lisää. Ja kyllähän siinä kävi niin, että Monosen toive myös toteutui. Jukka saapui paikalle vatsavaivojen takia keskeyttäneen Marin kanssa ja hän kertoi itse huolehtivansa, että hukassa olleet huoltokamat löytävät oikeat omistajansa.

   
Pelkää alamäkeä by Markus. Kuva; Teija Virtanen.


Vapautettuna huoltokamojen viemisestä singahdin uudestaan ratin taakse ja porhalsin eteenpäin - kohti tuntematonta. Minulla ei ollut jatkoreitistä oikein mitään käsitystä, mutta päätin seurata samoja opasteita kuin juoksijat - pieniä valkoisia nuolia, jotka osoittivat suunnan eri risteyksissä. Juoksijoita ohitellessa ruuvasin usein stereot hiukan kovemmalle tai kyselin, että onko kaikki ok. Ja varsin kovakuntoista tuntui porukka olevan, sillä kaikki etenivät varsin määrätietoisesti. Näin kiidin keskellä Pirkanmaan kaunista maaseutua ja ihmettelin näkemääni; täälläkin joku näköjään asuu.

Kaikki peliin Kutalan kasinolla

Kun tuli Kutalan kasinon (=kioski) kohdalle, niin kärkiviisikko oli jo mennyt menojaan, mutta sainpa mahdollisuuden kuvata muilla sijoilla olevia juoksijoita. Pia Auvinen (100mc.fi) ja Karim Lahimini (Lahti) juoksivat yksikseen, kun puolestaan nousujohteisesti matkanneet Tiina Häkkinen ja Henna Värikoski etenivät yhdessä. Välillä kävin myös kääntymässä 53 km:n huollossa ja sen jälkeen toteamassa, että missä kärki menee (Nokia River Golfin tienoilla ja Juhani oli siirtynyt kärkeen). Laskeskelin ehtiväni palata vielä reitillä taaksepäin, jotta ehtisin kuvata lisää juoksijoita. Sijalla kymmenen ollut Jyväskylä Trail Runnin Visa Hiltunen juoksi myös yksin kuten myös FMR:n Mari Toivonen, sillä seurakaveri Jaana Thorström kärsi krampeista. Kun tulin Jaanan kohdalle, niin ajattelin, että nyt ei hyvä heilu, sillä kävely oli erittäin vaikean näköistä, mutta Jaana ei ollut antamassa periksi. Samalla suoralla bongasin myös ikikaksikon Susanna Kukkulan ja Lea Mäenpään.

Tässä vaiheessa jouduin päättämään, että nyt täytyy lähteä kohti maalialuetta, että voittaja ei vain livahda maaliin ilman, että olen paikalla. Kutalan ja 53 km:n huollon väli olikin reitiltään melkoista ultrajuoksijan juhlaa. Todella pitkiä alamäkiä, joita yllätysyllätys seurasi pitkät ylämäet. Autossa kun olin, niin paarmoista en tiennyt mitään, mutta niitä kuulemma piisasi. Tässä vaiheessa minulle valkeni, että kisan nimi A & M ei viitannutkaan Anuun ja Markukseen, vaan oli todennäköisesti lyhennys sanoista Alituiseen Mäkiä.

Ei vain juoksijoilla ole kiire maaliin

Sorvan maalialuetta kohti kiitäessä ohitin tietysti melkein kaikki juoksijat, mm. kolmantena edelleen olevan Villen päästin sopivasti suojatien yli Nokian Sähkötalon kohdalla. Tässä vaiheessa poikkesin hiukan reitiltä, että pääsisin ajamaan hiukan nopeammin kohti Sorvan maalialuetta. Seuraavaksi bongasin varsin vauhdikkaasti juoksevan Mariannen, mutta Juhania en nähnyt. Ensimmäinen kysymykseni Riihitiellä olikin, että ”Tuliko Juhani maaliin jo?”. No, siellä oltiin tilanteen tasalla ja kerrottiin, että Juhani on juossut harhaan.

Marianne siis tuli ensimmäisenä maaliin ja oli näin sekä naisten että koko kisan nopein juoksija. Marianne juoksi kaksi vuotta sitten Spartathlonissa naisten sarjassa kymmenen sakkiin (8.), joten häneltä olikin hyvä kysyä, että oliko reitti rankka:

- Aika rankka. Tiesin, että kun lähdetään Ellivuoreen ja sinnepäin, että tulee nousuja. Niitä oli silti yli odotusten. Mutta hyvää treeniä Spartathlonia varten, jos sinne pääsee mukaan. Rauhallisemmin olisi toki voinut lähteä liikkeelle.

Juhanin reitiltä harhautuminen aiheutti sen, että hän tuli lopulta maaliin noin kahdeksan minuuttia Mariannelle hävinneenä ja melko lailla kaikkensa antaneena. ”Mä kuolen” -kommentin jälkeen sentään irtosi kuitenkin jo parin minuutin jälkeen hiukan syvällisempi analyysi:

- Rankka reissu, hellettä ja lopussa vielä harhaanjuoksu toi ylimääräistä matkaa. Nestettä meni kait pari litraa, mutta lopussa ei tehnyt mieli oikein mitään. Kuumuus yllätti ja tämä oli kyllä yksi pisimmistä kisoista, jonka olen juossut näin kuumissa olosuhteista. Anun maratonin 50 mailisella on myös juostu auringon porottaessa, mutta tämä oli reittinä paljon vaativampi.

     
Tiina ja Henna esittävät yhden päivän komeimmista loppusuoran tuuletuksista. Kuva: Kaj Koivumäki.


Tämän jälkeen juoksijoita tuli maaliin varsin hyväkuntoisina ja paikalla olijat saivat nähdä toinen toistaan komeampia maalisuoratuuletuksia. Mutta vielä reitillä oli viisi juoksijaa, joista Päivin sijainti tiedettiin melko hyvin, kun taas miesnelikon kohtalosta osattiin vain esittää hyviä arvauksia. Varustauduin neljällä kokiksella ja - taas kerran - lähdin ajamaan reittiä taaksepäin. Niko tulikin vastaan melko nopeasti Sorvan Shellin kohdalla ja hän totesi muiden tulevan melko pian hänen jälkeensä. ”Melko pian” on suhteellinen käsitys, kun reitillä on oltu jo lähes 11 tuntia, mutta kyllähän kaverukset sitten lopulta löytyivät, useamman kilometrin päästä. Mononen kärsi kovista krampeista ja eipä muillakaan tuntunut ihan suu korvissa olevan, vaikka kokis hetken ilahduttikin. Tästä kurvasin vielä kerran maalialueelle, jonka jälkeen jouduin päättämään oman kisaurakkani. Siinä vaiheessa harmitti kovasti, sillä olisin todellakin halunnut olla vastaanottamassa ultrasoturi Päivin maaliin. Ja kyllähän se Päivi sieltä tuli.

Jälkisanat:

Marko Silvennoisen taannoinen kisarapsa oli muuten tiimin verkkosivujen tuhannes julkaisu eli kyllähän kymmenen vuoden aikana on tiimissä ehtinyt tapahtua paljon. Ja on siinä mm. kilometrejäkin nielty melkoinen määrä, hikeä vuodatettu, naurettu ja rakkoja kauhisteltu. Olikin oikein sopivaa, että Markon juttu oli julkaisu nro 1000, sillä se sisälsi ne elementit, joista juoksu ja moni muukin laji, on kiinni. Vaikeuksia tulee väistämättä ja välillä joutuu vähän hölläämään. Mutta sitkeys palkitaan. 


Kaj Koivumäki


Kuvat: Kaj Koivumäki ja Teija Virtanen.

torstai 23. heinäkuuta 2020

A&M ultra 73km -behind the scenes

Siitä se ajatus sitten lähti

 

Eleltiin erikoisen kevään 2020 pääsiäisen nurkkia, kun koronavirus oli sulkenut vähän niinku kaikki ovet, myöskin Liikunta Pyörteen. Oltiin muutama viikko jo ihmetelty toisiamme vaimoni kanssa kotona ja katsottu vähintäänkin kyllästymiseen asti elokuvia, kunnes sitten räntäsateisena päivänä päätimme lähteä ajelulle. Tämän kaltaista arkea ei meillä ole ikinä ollutkaan, kun koko ajan on jotain ohjelmaa, mutta nyt oli aikaa ajelullekin. Startattiin sitten teräsheppa ja nokka jotenkin kääntyi kohti Otamussiltaa, josta sitten jatkettiin Anulle tuttuja teitä pitkin Kutalan kautta Sarkolaan ja Koskenmäen kautta takaisin Sorvaan. Tuo Otamus-Sarkola väli oli minulle tuohon aikaan keväästä vielä täysin tuntematon. Ajelu oli mukava ja aikaakin kului tylsähköstä päivästä mukavasti.

 

Ajelusta kului päivä tai kaksi, kun vaimo kertoi iloisena tietävänsä mitä haluaa syntymäpäivälahjaksi toukokuun alussa. Pelko sai ihoni kananlihalle. Ääni väristen sain kysyttyä, mikä olikaan tämä toive. Yleensähän tämän kaltainen iloisuus tarkoittaa minulle jotakin kärsimystä. Anu ilmoitti haluavansa juosta saman lenkin syntymäpäivänään, minkä olimme autolla ajaneet. No, ei kai siinä sitten muu auta, kun lähteä juhlimaan rakkaan synttäreitä toukokuun alussa, kun oli jo selvitetty molempien olevan vapaallakin tuona päivänä.

 

Synttärit

 

Ihanan vaimon syntymäpäivänä kello herätti hiukan ennen yhtä yöllä ja siitä sitten ponnistimme ylös syntymäpäiväonnitteluiden kera ja olimme tennarit jalassa pirteinä klo 1.30 suunnitellusti lähdössä lenkille. Yö oli selkeä ja mukavan viileäkin, mikäs siinä tilskiessä. Pikkuhiljaa edettiin ja monen monta kertaa tuli todettua, että ompahan mukava pätkä. Siinä jossain kohtaa lenkuran loppupuolella tuli mieleeni, että se sopisi erittäin hyvin tulevaisuudessa juostavan Del Passatoren harjoituslenkiksi. Tuo Del Passatore juostaan Italiassa ja sinne on mahdollisuuksien mukaan tarkoitus mennä 2021 keväällä juoksemaan tiimin kanssa 100km.


Synttäripusut Otamuksella


 

Lenkin jälkeen käytiin saunassa ja syötiin hiukan, jonka jälkeen menimme ”päikkäreille”. Päikkäreiltä herättiin kahvittelemaan pienen sukulaisryhmän kanssa ja kakun lisäksi makustelimme edelleen yöllistä lenkkiä. Juhlien jälkeen sovittiin jo uudesta lenkistä, kun se vaan oli niin kovin mukava.

 

Toukokuun lopulla pötköteltiin samaan tapaan lenkki uudestaan, mutta tällä kertaa jo mietittiin alun osalta reittiä, kun päätös tapahtuman järjestämisestä oli päätetty. Hyvä reitti löytyi, mutta sitä muokattiin myöhemmin vielä hieman lisää. Toinen meistä on kovin hätäinen innostuessaan ja oli jo ilmoittanut tapahtuman julkisuuteen nimellä A&M 71,5km. Lopultahan reitin pituudeksi muodostui enemmänkin 73km kuin 71,5km, mutta ei kai se ketään haitannut tuolloin eikä kait näin jälkikäteenkään.


Maisemaa Kutalan sillalta


 

Touhua ennen tapahtumaa

 

Hyvissä ajoin kyseltiin tiimistä vapaaehtoisia huoltopisteille, kisajohtajan pallille, raatobussin kuskeiksi jne. Melko helposti saatiin tarvittava porukka kasaan. 

Tehtiin kisasäännöt, suunniteltiin huollot, käännettiin ja väännettiin asioita päidemme sisällä.

 

Hyvissä ajoin saatiin Team Raholan yhteistyökumppaneilta sponsoritukea palkintojen ja huoltotarvikkeiden muodossa. Ostettavaa jäi kuitenkin, vaikkakin huomattavasti vähemmän ja sponsorien tuki mahdollisti hyvän tarjonnan huolloissa ja maalissa sekä tietysti hyvät palkinnot.

 

Viimeisellä viikolla itsellä oli onneksi vapaata, kun Anu oli yövuorossa ja sen lisäksi jumpat vaativat vetäjänsä. Tehtiin ostoksia yhdessä sen mitä nyt sillä viikolla toisiamme näimme jne. Viikolla koitin saada ohjeistusta aikaiseksi huoltopisteille, kokosin kaikki tärkeät puhelinnumerot talkooväelle ja sen semmoista ja kirjoittelin vielä osallistujien briiffausta varten tekstiä paperille.

 

Torstaina pari päivää ennen häpeningiä lähdin aamulla aikaisin merkkausmaalin, liitujen ja huomionauhan kanssa liikenteeseen merkkaamaan reittiä. Ajattelin muutaman tunnin kuluttavani tähän, mutta 11 tuntia myöhemmin palasin kotiin sopivan väsyneenä ja aavistuksen kireänä. Saunan ja hyvien unien jälkeen lähdin takaisin viimeistelemään merkkausta ja muutama tunti hurahtikin siihen hommaan. Palasin kotiin ja pöyhäisin muutaman tunnin nukkuneen vaimon ylös sängystä ja lähdimme kaupoille ja viimeistelemään asioita ja paikkoja seuraavan päivän koitosta varten. Iltaan mennessä saimme paikat kuntoon ja pääsimme ihan nukkumaankin. 

 

Kello teki hyvän säväyksen ajassa 3.30 lauantai aamuna herättäen iloisesti isäntäväen. Itse lähdin klo 4.00 tekemään muutaman viimeistelyn reitinmerkkaukseen ja laittamaan muutamia revittyjä merkkejä takaisin paikoilleen. Anu painatti huoltokamat kuntoon kotona ja viimeisteli kaiken lähtöä varten. Itse pääsin kotiin tasan klo 7.00. Siitä sitten reppu kuntoon, banaani ja leipä suupieleen ja briiffausta pitämään. Hyvin jäi vielä aikaakin.

 

A&M radalla

 

Matkaan päästiin ihan ajallaan n.klo 8.00. Homma lähti pyörimään ihan mukavasti, jos ei oteta sitä lukuun, kun Juhani ja Anu meinasivat kääntyä ensimmäisestä kurvista heti väärään suuntaan.

Rauhallisesti edeten hölkkäilin eka porukassa, joka sitten hajosi muutamien kilometrien jälkeen ja jonka jälkeen jatkettiin matkaa pari kilometriä Karimin kanssa kahdestaan jutustellen. Oltiin hiukka toisella kympillä, kun Anu otti meidät kiinni ja siitä jatkettiin kolmistaan kymmenisen kilsaa nautiskellen. Homma kulki hyvin ja lämpö piti huolen, ettei luut rikkoudu ja juomaa kuluu. Itselläni oli matkassa 2,5l nestettä, kun kulutan sitä todella paljon. Jossain 23km kohdilla Anu sitten hylkäsi meidät. Menimme Karimin kanssa ehkä kilometrin, kunnes tiemme erosivat ja lähdin yksin jatkamaan. Lampisen Pekka tuli takaa yllättäen ja jäi jutustelemaan, jonka ansiosta matka taittui hetken ihan huomaamatta. Pienen jutustelun jälkeen olinkin ottanut Anun melkein kiinni ja hiukan sen jälkeen, kun Pekka oli tsempannut Anun ja jatkanut matkaansa, sain vaimon kiinni.

 

Yhdessä edettiin ensin Otamuksen huoltoon, jossa oli hyvä ja iloinen meininki sekä paras mahdollinen palvelu. Otamuksen jälkeen puhelimeni soi ja juuri tuolta huoltopisteeltä soitettiin ja kerrottiin, ettei juoksijoiden omia huoltotarvikkeita ollut tullut mukaan huoltopisteelle. Kirosin mielessäni, kun olin ihan itse jättänyt nostamatta tuon tärkeän laatikon autoon, joka kuljetti tavarat huoltopisteelle. Sovittiin, että he kilauttavat kilpailun johtajalle, niin kuin oli tarkoituskin ja koitetaan pelastaa tilanne niin hyvin kuin suinkin. Olisin lyönyt itseäni, mutta hammassuojatkin olivat unohtuneet. No, jatkettiin matkaa yhdessä kymmenisen kilometriä arviolta 38km asti, jonka jälkeen Anu ilmoitti, että antaa mennä nyt vaan, hänellä tulee kestämään pitkään. Nämä ovat siis näitä meidän normeja. Huikkasin meneväni hiljalleen eteenpäin ja että ottaa minut sitten kiinni myöhemmin. Matka eteni hyvin, mutta mielessä oli kaiken aikaa, että maalissa minut nyljetään, kun oli unohtanut ne juoksijoiden kamat. Olin n.maratonin verran mennyt, kun auto ajoi vierelleni, josta Mari ja Jukka kertoivat, että huoltoporukkamme oli saanut toimitettua kaikille juoksijoille heidän omat huoltokamansa ja kukaan ei ollut pahana tilanteesta. Helpotus oli suuri!

 

Kutalan Kasinolla kävin kastelemassa lippiksen järvessä ja samalla näin Anun köpöttelevän jonkun matkan päässä, kaikki hyvin siis. Sarkolaan johtavassa pitkässä nousussa vielä huudeltiin toisillemme rakastan, rakastan ja lähetimme lentosuukkoja, mutta sitten sainkin seuraa lähinnä paarmoista. Noin 50km oli takana, kun pohkeesta nyppäsi ensimmäisen kerran ja se herätti ajatuksia, ei kovin hyviä sellaisia. Etenin vielä kohtalaisesti huoltoon n.53km asti, jossa tankkasin taas rakon täyteen ja käsipullon kanssa, niin kuin tein Otamuksessakin sen lisäksi otin energiapasillit matkaan ja join pari mukia vettä. Lähtiessäni Anu alkoi lähestyä huoltoa. Lähdin jatkamaan matkaa, kun pienessä liikkeessä oli krampeista huolimatta helpompi pysyä. 


n.600m. ennen Sarkolan huoltoa on meidän hääpaikka. 


 

Tuossa pytingissä juhlittiin 23.7.2011



Hiukan huollon jälkeen ylämäkeä  raahustaessani ohitseni ajoi mystinen musta Ibiza, josta täyslastillinen naisia viittoili minulle iloisesti. Pääsin mäen päälle, jossa nämä ihanat naiset tarjosivat minulle kaljaa (0,0%) ja kokista. Olin myyty! Kiitos vielä kerran Virpi, Teija ja Marjo!

Minua kehotettiin hymyilemään ja jatkamaan matkaani, näin myös tein. Siinä sitten elvyttelin kramppaavia pohkeitani kävellen ja nauttimalla suolaa, magnesiumia, energiaa ja nestettä. Juoksu siis kulki muuten hyvin, mutta paikoitellen ei pystynyt juoksemaan. Keli oli kuitenkin komia ja pää pelasi hyvin, niin mikäs siinä tallustaessa 300 paarman kanssa.

 

Paarmat keskeyttivät, kun metsäosuus loppui ja jouduin jatkamaan matkaani yksin. Tallustin yksin aina 5,5km päähän maalista, jossa maan mainio Shell tarjoaa palveluksiaan. Shellin pihassa kurkkasin taakseni nähden Anun tulla sitkuttavan takaa ja kurvasin baarin kautta napaten pari kolaa kainaloon ja pihassa sain sitten kolaa vastaan pusun ihanalta rakkaaltani. Anu oli kärsinyt myös krampeista, mutta ei ollut sen antanut vaivata sen enempää ja hyvillä mielin jatkettiin matkaa yhdessä kohti maalia välillä krampaten ja välillä hölkäten.

 

Käsi kädessä ylitimme maaliviivan jotain ajassa 8:06 ja elvyimme hetken istuskelle ja jutustellen muiden kanssa. 

 

Seuraavat tunnit kuluivat muita tsempatessa ja energiaa nauttiessa sekä tuloksia kirjoitellessa. Päivä oli alkanut klo 3.30, viimeinen osallistuja lähti pihastamme n.klo 22.00, jonka jälkee syötiin ja käytiin pikaisesti saunassa. Puoliyöllä sitten valot sammuivat molempien päistä. Onnistunut ja hieno päivä oli saanut päätöksensä.

 

Aika jälkeen tapahtuman

 

Sunnuntaina heräiltiin ihan rauhassa ja käytiin Hildan kanssa kävelyllä, jonka jälkeen sitten lähdettiin purkamaan merkintöjä reitiltä muutamaksi tunniksi sekä siivoilemaan tallia ja muita paikkoja. Iltapäivällä Anu lähti vetämään jumppia ja minä keräsin vielä jonkin aikaa merkintöjä pois. 

 

Kaikkinensa hieno homma, mutta kieltämättä melko raskas ja väsyttävä rupeama kokonaisuutena. 

 

Kiitos kaikille osallistujille ja erityisen suuret kiitokset täydellisille huoltoporukoille!


Terveisin,

Anu ja Markus

keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

A&M 73km, vaikeuksien kautta voittoon!

Valmistautuminen tapahtumaan alkoi toden teolla muutama viikko sitten, kun tilasin Inovin juomaliivin. Kävin vielä urheilukaupasta hakemassa 2 Salomonin lötköpulloa ja Camelbackin juomarakon. Muutama päivä ennen juoksua kävin testaamassa ostamani tuotteet. Juoksin 10km lenkin. Laitoin juomaliiviin 2 lötköpulloa ja juomarakon. Testilenkin jälkeen päätin, että en ota juomarakkoa mukaan, vaan otan 4 lötköpulloa matkaan. Juoksua edeltävän viikon tankkasin todella huolella ja join hieman normaalia enemmän, koska juoksupäivälle oli luvattu hellettä. valmistautuminen sujui mielestäni hyvin.

     
Testilenkille lähdössä. Kuva: Marko Silvennoinen.
 

Vihdoin koitti juoksupäivän aamu. Kello herätti kuudelta. Aamupalaksi hieman puuroa hillosilmällä, jonka jälkeen muut aamutoimet. Sitten auton nokka kohti Sorvaa. Lähtöalueella varusteiden tarkastus ja hieman jutustelua juoksukavereiden kanssa. Olin sopinut Petri V:n, Nikon ja Hennan kanssa, että juoksisimme porukalla. Johanna lähti huoltamaan polkupyörällä. Vielä ennen starttia kuuntelimme Anun ja Markuksen reittiselostuksen ja ohjeet matkaan.

Anu ja Markus lähetti juoksijat matkaan. Jättäydyimme porukan häntäpäähän, porukassa juoksi Henna, Mari, Tiina, Petri M, Petri V, Niko ja minä. Jo matkan alussa oli tuntemuksia siitä, että ei olisi hyvä päivä tiedossa. Vatsani ei ollut ihan normaali. Ensimmäiset kilometrit tuntui vielä suht hyvältä. Matka taittui leppoisissa merkeissä, niitä näitä jutellen. Tunnin juoksun jälkeen otin ekan geelin. Tästä ei mennyt kauaa, kun olo tuli sen verran huonnommaksi, että oli käytävä puskassa oksentamassa. Olo helpotti hieman ja juoksin muun porukan kiinni.

Siuron tien alkupäässä Kaj oli pysähtynyt ottamaan juoksijoista kuvia. Jari N oli myös tullut pyörällä tsemppaamaan. Puskareissuni aikana Johanna oli jäänyt auttamaan Maria, jolla oli tullut sen verran isoja ongelmia, että hän joutui keskeyttämään. Jatkoimme matkaa kohti Siuroa. Tiina ja Henna menivät sen verran vauhdikkaasti, että me muut emme pysyneet heidän vauhdissa. Yht'äkkiä takaa kuului tuttu ääni, Pekka L oli lähtenyt pyörälenkille ja tuli vaihtamaan meidän kanssa muutaman sanan. Hieman ennen Siuroa Johanna polki meidän ryhmän kiinni.

     
Siurontiellä meno maistui. Kuva: Kaj Erik Koivumäki.

Siuron keskustan kohdalla näimme jälleen yhden Teamiläisen, Minna Y oli myös lähtenyt pyöräilemään. Minna ajoi meidän mukana Siuron Koskibaarin kohdalle asti. Koskibaarin jälkeen näimme jälleen Kaj:n kuvaamassa.
Oli jälleen geelin aika. Taas kävi samalla tavalla kuin ekan geelin kanssa, hetken päästä seurasi toinen puskareissu. Olo helpotti taas, mutta aloin huolestua energiatasostani. Magnesiumia ja suolaa pystyin kyllä ottamaan normaalisti. Lisäsin myös urheilujuomamäärää, kun geelit ei pysynyt sisällä.

Sain taisteltua itseni ekaan huoltoon(28km). Minua oli alkanut huimaamaan ja mietin, että mitähän tästä tulee? Huollossa otin nesteytyksen, geelin, suolaa ja magnesiumia. Niko ja Petri M lähtivät huollosta vähän aikaisemmin. Itselläni oli sen verran ongelmia, että oli pakko hengähtää. Kastelimme lippikset ja sitten minä ja Petri V jatkoimme matkaa kahdestaan. Huollon jälkeen alkoi todella mäkinen osuus. Ylämäkiä kävellessä huomasin, että nesteytys oli alkanut hieman helpottamaan oloani ja geelikin pysyi sisällä. Saavuimme puoliväliin ja alkoi tuntumaan siltä, että saattaisin päästä maaliin. Etenimme vuoroin juoksua ja kävelyä. Keli oli todella kuuma ja aurinkoa ei päässyt pakoon mihinkään, muutamia kohtia lukuunottamatta.

   
Ensimmäinen huolto. Kuva: Kaj Erik Koivumäki.

Petri V oli aiemmin kertonut, että Teija ja Virpi on tulossa reitille meitä huoltamaan. Sitten yhdessä pitkässä alamäessä näimme, kun Virpin auto ajoi meistä ohi. Kyydissä oli myös Marjo R. Saimme kokista, mikä maistui todella hyvältä ja virkisti oloa. Pienen jutustelun jälkeen jatkoimme matkaa. Pitkän alamäen jälkeen kuljimme suht tasaista osuutta n. 5km verran. Sinä aikana pidimme oman pienen huoltotauon. Aurinko vei voimia yhä enemmän. Otin yhden geelin, mitä en pystynyt kokonaan syömään. Johanna antoi repusta mandariinin, mistä pystyin puolet syömään. Lisäksi otin suolan ja magnesiumin.

 
Teijan, Marjon ja Virpin tarjoama cola maistui. Kuva: Teija Virtanen.

Antaa mennä, kun on alamäki... 😆 Kuva: Teija Virtanen.

6h kohdalla olimme edenneet maratonin verran. Siis "enää" 30km maaliin ja 10km viimeiseen huoltoon. Pystyimme vielä hyvin juoksemaan, kävelimme kuitenkin pienimmätkin ylämäet. Itse en uskaltanut juosta pidempiä pätkiä, koska en pystynyt normaalisti ottamaan energiaa. Noin 5km ennen viimeistä huoltoa Petri V:llä oli juomat melkein loppu. Onneksemme huoltoauto ajoi meitä vastaan ja Petri sai täydennettyä juomavarastoa. Muutama kilometri ennen huoltoa pidimme lyhyen tauon, jonka aikana oksensin jälleen. Olin juuri ottanut suolan ja magnesiumin, eikun sama uusiksi... Jatkoimme matkaa ja ylämäkeä riitti loputtomiin. Yht'äkkiä melkein nousun päällä näkyi viimeinen huolto(53km). En ollut uskoa silmiäni. Törmäsimme huollossa Petri M:ään. Yllätyimme näkemästämme, mutta Petri kärsi pahoista krampeista ja oli ollut huollossa jo hetken. Niko oli jatkanut matkaa yksin.

Huollossa iski jälleen huono olo. Otin väkisin nesteytyksen, suolaa ja magnesiumia. Yhden palautusjuomankin join puoliksi. Geelejä en enää pystynyt syömään. Täytimme lötköpullot ja juomarakon ja lähdimme kolmistaan jatkamaan loppumatkaa. Johanna lähti yksin pyörällä kohti Sorvaa. Huollosta ei ehditty kovin pitkälle, kun oksensin. Nyt tiesin, että loppumatkasta tulisi kävelyreissu, koska energiat oli niin alhaalla. Muutama kilometri huollon jälkeen huoltoauto ajoi ohi ja pyysimme yhdet kokikset mieheen, maistui muuten aika hyvälle. Ylämäkeä jatkui vielä hetken, kunnes viimein saavuimme Karhunperseenmäen huipulle. Kun lähdimme kulkemaan pitkää alamäkeä, Niin Petri M sai monta pahaa kramppia, mutta sitkeesti jatkoi matkaa! Itsellä olo oli taas vähän parempi.

Alamäkiosuuden jälkeen saavuimme Nokian River Golfin kohdalle. Matkanteko oli aika sujuvaa, vaikka emme enää juossutkaan. Viimeistään tässä vaiheessa tiesin, että tänään päästään maaliin kaikista ongelmista huolimatta! Maaliin oli enää alle 10km, kun Kaj tuli autolla vielä vastaan ja tarjosi kokista ja kyseli kuulumisia. Kokis meni alas todella nopeasti, oli niin kuuma. Pari kilsaa tämän jälkeen kokiksen hotkiminen kostautui, oksensin TAAS! Huollosta olin täyttänyt lötköpulloon myös vettä, join sitä kun ei urheilujuomakaan mennyt enää alas. Etenimme kolmistaan aina Viinikanniemen leirintäalueen risteykseen asti, kunnes Petri M sanoi, että menkää te kaksistaan, kun vähän kovempaa pystytte kävelemään. Jatkoimme Petri V:n kanssa loput vajaat 5km kaksin.

Viimeisiä kilometrejä kävellessämme tuli mieleen monia juoksuja, mitä on Sorvassa ja muualla tullut juostua. Todella hyvillä fiiliksillä tulimme Sorvan juoksujen maratonin nypäyksen kääntöpaikalle yritimme ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta se ei tuntunut olevan jalkojen mielestä hyvä idea. Jatkoimme siis kävelyä. 🤣 Sitten saavuimme viimeiselle peltoaukealle ja näimme tutun hahmon viimeisessä ylämäessä. Jotain huutoakin kuului... Sanoin Petrille, että nyt on pakko juosta vähän, kun Anu on tullut meitä kannustamaan! Pystyimme ehkä 200m juoksemaan, kun oli pakko lopettaa. Jalat oli ihan loppu. Anu otti meistä kuvan ja antoi tsempit vielä viimeiselle vajaan kilometrin mittaiselle lenkille. Viimein käännyimme kohti maalisuoraa. Fiilis oli aivan uskomaton. Me tehtiin se, kaikkien ongelmien jälkeen olimme maalissa! Anun lisäksi maalissa oli meitä vastassa Niko, Iskä ja Markus.

   
Anu oli meitä vastassa. Kuva: Anu Ossberg.

Maalissa on helppo hymyillä! Kuva: Anu Ossberg.

Kiitos kaikille juoksijoille ja tapahtuman järjestämisessä mukana olleille! Aivan upeasti järjestetty tapahtuma!

Erityisesti kiitos huollolle, joka piti meistä juoksijoista todella hyvää huolta! 😍

Ensvuonna uusiks? 🤔 No ilman muuta! 🤣

Teksti: Marko Silvennoinen.
Kuvat: Marko Silvennoinen, Kaj Erik Koivumäki, Teija Virtanen ja Anu Ossberg.

tiistai 21. heinäkuuta 2020

Anulta teamiläisille

Kiitos jälleen koko Team Raholan porukalle eli jokaikiselle jäsenellemme kaikesta.

Niin kuin teamiläiset; mitäs seuraavaksi?

Olette niin kuin pitääkin teamraholalaisena: sydämellisiä, toisistaan huolehtivia, toisiaan tukevia/kannustavia, oikeasti välittäviä, auttavaisia, kaikessa hengessä täysillä/isoisella mielellä mukana, vahvoja, sitkeitä, periaatteella 'niillä mennään mitä on', lämpimiä ja ajattelevaisia.

Olette kaikki niin tärkeitä ja ihailtavia persoonia, ketään en vaihtaisi ja lisää saa aina joukkoomme tulla!

Iso suuri ääretön kiitos kaikista näistä hetkistä ja vuosista tähän asti ja toivottavasti tämä jatkuu, jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

terv. Anu (Team Raholan mama)

lauantai 18. heinäkuuta 2020

A&M 71,5km (73km) 18.7.2020 tulokset

A&M 71,5km (73km) 18.7.2020 tulokset
Naiset
1.Marianne MäkinenTampere7:01:28
2.Anu OssbergTeam Rahola8:04:13
3.Pia Auvinen100.Mc.fi8:26:26
4.Henna VärikoskiTeam Rahola9:02:58
4.Tiina HäkkinenTeam Rahola9:02:58
6.Mari ToivonenFMR9:15:23
7.Jaana ThorströmFMR10:04:10
8.Susanna KukkulaTeam Rahola10:14:37
8.Lea MäenpääTeam Rahola10:14:37
10.Päivi LinneroTeam Rahola13:15:53
Miehet
1.Juhani Yli-MarttilaTeam Rahola7:09:06
2.Ville NiemenmaaYlöjärvi7:14:57
3.Markus IlvaTeam Rahola8:04:13
4.Karim LahminiLahti9:26:56
5.Visa Hiltunen Jyväskylä Trail run9:47:29
6.Niko PeltomaaTeam Rahola11:28:03
7.Marko SilvennoinenTeam Rahola12:42:53
7.Petri VirtanenTeam Rahola12:42:53
9.Petri MononenTeam Rahola12:53:42
2 keskeytti




Huomautukset tuloksista: ilva.markus@gmail.com

perjantai 17. heinäkuuta 2020

A&M 71,5km 18.7.2020

A&M 71,5km on pienen tarkastelun jälkeen n.73km:n mittainen juoksutapahtuma Nokian ja vähän Sastamalankin alueella.

Kurkkaa tapahtuman säännöt ja ohjeet tästä.
Lisätty reittivideo ja pari tarkennusta huollon osalta. 8.7.2020

Tapahtumasta lyhyesti:
Lähtö 18.7.2020 klo 8.00 Riihitie 3, Nokia.
Reitti asvalttia ja soratietä.
Nousua n.850m.
Huolto 28km ja 53km
Ei aikarajaa, mutta huollot sulkeutuvat 28km klo 14.00 ja 53km klo 18.00
Hinta 20€, maksetaan paikanpäällä käteisellä.
Ilmoittautuminen viimeistään 11.7.2020, ei jälki-ilmoittautumista!

Lisää tietoa löytyy em. linkistä ja kysyä voi Anulta tai Markukselta.

Anu Ossberg, anu.ossberg@gmail.com
Markus Ilva, ilva.markus@gmail.com

torstai 16. heinäkuuta 2020

TÄRKEÄÄ INFOA teamiläisten Pirkka-tapahtumista 2020

Tänä vuonna päätettiin olla osallistumatta venekuntana Pirkan Soutuun. Jos olet ilmoittautunut jo soutuun ilmoittamalla meneväsi Team Raholan veneeseen, ota yhteyttä Pirkan toimistoon ja kerro, että nyt kun Team Raholan veneryhmää ei olekkaan, niin he järjestävät sinut sitten johonkin toiseen ryhmäveneeseen.

Myöskään pyöräilyyn ei lähdetä Anun kokoamana ryhmänä, koska hän jättää tänä vuonna sen väliin.

Jos on maksanut jo koko Pirkan Kierroksen, kannattaa varmasti miettiä siirtääkö koko kierroksen ensi vuoteen, riippuen siitä aikooko kaikkiin 'jäljellä oleviin' kolmeen tapahtumaan osallistua.

Pirkan Hölkkään lähdetään niin kuin ennenkin.

Liikunnallista kesää kaikille!

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Joensuu Night Run 14.-15.11.2020 ilmo auki, matkaan yhteiskuljetuksella

Kisabussilla Joensuuhun!

Night Runiin on ilmoittautuminen auki. Kipi kapi kiireesti ilmoittautumaan jos haluat mukaan, paikat täyttyvät tuttuun tapaan aikas nopiaan. Kun olet saanut ilmoittautumisen tehtyä, laita viestiä Anulle jos olet kiinnostunut yhteiskuljetuksesta, niin hän tietää varata oikeankokoisen bussin meille. Kellonajoista lähempänä ennen kyseistä tapahtumaa!