perjantai 29. marraskuuta 2013

Tiimipukua, paitaa, herkutonta ja tipatonta...

Taas olisi mahdollisuus tilata tiimipukuja ja tiimipaitoja. Sovitusasut kulkevat Anun mukana ja niitä on joulukuu aikaa sovittaa.

Tammikuussa vietetään perinteinen tipaton ja herkuton pätkä. Eli tammikuussa ei oteta tippaakaan alkoholia ja herkut kitketään myös pois. Osallistuminen tähän huviin maksaa 2€, joka sijoitetaan lyhentämättömänä herkkukoriin mikä sitten arvotaan osallistujien kesken helmikuun alussa. Tarkemmat ohjeet tammikuusta myöhemmin.

Joulukuun aikana sitovat ilmottautumiset Kolin maratonille Anulle, jotta saadaa majapaikat järkättyä.


perjantai 15. marraskuuta 2013

Lenkit Tesoman jäähallillta

18.11 alkaen yhteislenkit lähtevät aina Tesoman jäähallin parkkikselta ellei toisin mainita! Ei siis enää liikuntakeskukselta! :-)

torstai 14. marraskuuta 2013

Spinning ja pumppi-tunteja Nokialla!

Anu vetää syksyllä  Team Raholan porukalle spinning ja pumppi-tunteja Nokian liikuntakeskuksessa. Mukaan mahtuu vain 20 polkijaa ja 20 pumppaajaa, joten ilmoittautuminen Anulle aina ennakkoon soitolla tai txt-viestillä (puh. 040 828 5700).

Paikka: Nokian liikuntakeskus (Ilkantie 18, Nokia)

Ajat: 
Katso sivun vasemmasta reunasta. Tunnit löytyvät siis tuolta yhteislenkkien seasta.

Hinta:
Tunnin spinning/pumppi 5€
Kahden tunnin spinning/pumppi: 7 €
Kolmen tunnin spinning 12 €

Maksu suoraan Anulle! Ja huom, maksaa voi myös kulttuuri/liikuntasetelillä!
Kerro liikuntakeskuksen tiskillä, että olet menossa Team Raholan spinningiin.

Tule mukaan ja tuo kaverisikin!! :-)

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Juokse Sorvassa Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013

Sorvassa juostaan 10km, puolimaraton, 30km, maraton ja 50km Itsenäisyyspäivänä 6.12.2013 klo 10.00 alkaen. Osanottomaksu 5€ paikanpäällä. Jos tiedät aiemmin osallistuvasi, niin ilmottaisitko tulostasi etukäteen, jotta osaamme varautua huollon osalta. Juoksijoille on järkätty huolto 3-4km:n välein, josta löytyy urheilujuomaa, vettä, suolakeksiä... Tavarasi voit jättää kuivaan autotalliin ja paikalla on myös suihkumahdollisuus. Suihkuja on vain yksi, joten malttia vaaditaan. Osoite on: Riihitie 3, 37120 Nokia

Reitti on 10km:n edestakainen ja profiililtaan vaihteleva ja pinnaltaan asfalttia. Reitti on virallisesti mitattu. Tällä reitillä on todella vaikea eksyä.

Puolimaratoonarit kiertävät lenkin kahdesti, jonka jälkeen käyvät vielä kääntymässä puolimaratonin kääntöpaikalla (selkeä kyltti) 

Maratoonarit kiertävät lenkin neljästi, jonka jälkeen käyvät kääntymässä maratonin kääntöpaikalla (selkeä kyltti)

Jokainen osallistuu tapahtumaan omalla vastuulla!


Ilmottautumiset

ilva.markus@gmail.com tai p. 050 5487661
anu.ossberg@gmail.com tai p. 040 8285700

tiistai 12. marraskuuta 2013

Marraskuun raholalaiset - Heli ja Jari

Liikunta pitää pariskunnan nuorena

Liikunta nuorentaa ihmistä. Kahta ihmistä se ilmeisesti nuorentaa tuplasti. Tämän epätieteellisen mutta silti pitävän faktan todistavat marraskuun teamraholaiset Heli ja Jari Kivinen. Nuorekas pariskunta nimittäin paljastui haastattelussa isovanhemmiksi, joilla on jo peräti kolme lastenlasta.

Joten muuta johtopäätöstä ei voi vetää: liikunta nuorentaa. En nääs noin nuorekkaita isovanhempia ole tainnut koskaan aiemmin tavata.
Kivisillä on ruista ranteessa!

Hepokatti toi parin yhteen

Heli ja Jari Kivinen asustavat Tampereella, kuten lähes kaikki Team Raholan väki, paitsi ne, jotka joutuvat asumaan Nokialla. Liikunta on kuulunut kummankin elämään pienestä pitäen: nuoruusvuosinaan Jari pelasi innokkaasti etenkin kiekkoa ja jalkapalloa, Heli puolestaan on ollut ahkera uimari nuoresta likasta lähtien.

Suurtalouskokkina työskentelevä Heli ja metallimiehenä työskentelevä Jari tapasivatkin aikoinaan liikunnan merkeissä: ollessaan tansseissa Hepokatissa. Nuorelle polvelle tiedoksi, että Hepokatti oli takavuosina legendaarinen tanssipaikka Tampereen Amurissa, raittiusseuran ylläpitämä ja siitä huolimatta erittäin suosittu.
Erittäin suloinen Dino.

Tanssiva pariskunta meni naimisiin ja sai kolme lasta, jotka ovat siis jo aikaihmisiä ja asuvat omissa kodeissaan. Kivisten ”vauvana” kotosalla viihtyy kuitenkin suloistakin suloisempi Dino-kissa.  

Viidenkympin villitys lisäsi liikuntaa

Vedessä viihtyvä Heli on uinut aktiivisesti koko ikänsä, mutta viidenkympin villityksessä liikuntakärpänen pääsi puremaan häntä entistäkin pahemmin, ja puraisi samalla myös Jaria. Pariskunta kokeili muutama vuosi sitten Anun vetämää kuntonyrkkeilyä Raholassa, ja sille tiellehän jäivät. Team Raholan riveihin vaan.

Nykyään Kiviset harrastavat ahkerasti perusjumppaa, minkä lisäksi Jarin suosikkeja ovat kahvakuula- ja pumppijumpat. Vedenneito Heli ui yhä, ja on tykästynyt myös vesivoimisteluun. He kertovat, että liikunnan suurin motivaatio on terveys ja hyvä mieli.
Tunnistaisitko ilman jumppavaatetusta?

– Tavoitteena on pysyä kohtuullisen hyvässä kunnossa, pariskunta määrittelee.

Kiviset arvioivat, että ilman liikuntaa heidän elämänsä olisi nykyistä heikkolaatuisempaa.

– Sosiaalinen elämä olisi huonompaa, kunto paljon huonompi ja oltaisiin väsyneitä sohvaperunoita, kuuluu rehellinen analyysi.  

Elämää on salin ulkopuolellakin

Vapaa-ajalla Kiviset ehtivät liikunnan lisäksi tehdä paljon muutakin. Lasten auttaminen milloin missäkin hommassa ja erityisesti lastenlasten hoidossa on kummallekin mieluista puuhaa. Käsistään kätevä Jari tykkää tehdä metalli- ja puutöitä, mistä on paljon hyötyä Teiskossa sijaitsevan mökin kunnostamisessa. Mökillä Kiviset viettävätkin paljon aikaa kesäisin.

Jari kunnostaa mökkiä.
– Mökkeilyssä viehättää luonto ja syksyisin marjastus. Tietysti myös saunominen, uinti ja kaikenlainen paikkojen kunnostus on kivaa, Heli ja Jari miettivät.

Liikunnallisen ja ahkeran pariskunnan motoksi sopiikin mainiosti jämpti toteamus: ”Se tehdään mikä on sovittu.”


Teksti: Minniz
Kuvat: AnuO ja Helin & Jarin kotialbumi

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pikkujoulut lähestyy

Ensi la 16.11 vietetään siis tiimin pikkujoulut ja sinne ovat kaikki tervetulleita, joten ilmoa kehiin vaan! Ostakaahan mukaan pieni lahja max.5€. Joulupukki sitten jakelee lahjoja illan kestäessä.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Reeniä tarjolla reilusti

Huomatkaahan seurata aktiivisesti tuosta sivun vasemmasta reunasta mitä reeniä milloinkin on luvassa. Ja osallistukaa yhteisiin touhuihin vielä aktiivisemmin! Kaikki ovat tervetulleita mukaan. Pistäkäähän sana kiertämään! Ja toiveita/palautetta toiminnastamme voit lähettää osoitteisiin mitkä löydät tuolta yhteystiedoista yläpalkista.
Pikkujoulut lähenevät! Ilmottaudu mukaan mieluiten 8.11 mennessä. Lisätietoa pikkujouluista tuolla alempana Susannan raportin perässä.


tiistai 5. marraskuuta 2013

Siinä se nyt sitten oli, mun eka maraton, Dublinissa 2013


Kaikki alkoi reipas vuosi sitten kun jätin tupakan ja aloitin juoksun. Siinä juoksun alkuhuumassa sitten lupauduin ottamaan tavoitteeksi Dublinin maratonin ja sillonhan se tuntu aivan mahdottoman hyvältä ajatukselta :D

Mahdottoman hyvää ajatusta miettimässä
Juostua tuli viime syksynä ja talvena paljon tiimin matkassa mutta sitten tuli Mies<3 ja tästä neidistä Iisalmelainen :) Sali nousi etusijalle ja juostua tuli jonkun verran ja mitä lähemms syksy tuli sitä enemmän alkoi lupaus maratonin juoksemisesta pelottaa. Muutamaa viikkoa ennen reissua oli paljon painajaisia ja kyyneleitä, mutta sitten itse paikan päällä Dublinissa olikin ihan levollinen olo, menee miten menee mutta kesken ei juoksua jätetä prkl :D


Maratonia edeltävänä iltana ihmettelin että missä mun paniikki on, eikä sitä seuraavana aamuna lähtöviivallakaan näkynyt.  Lähin juoksemaan tosi hyvällä fiiliksellä, maisemia katsellen. Ja sitä fiilistä jatkuikin ihan yllättävät 25 km ja sitten tuli polvet :D Polvista lähti onneks tunto ja matka jatku. 35 km kohdalla iski ihan pieni epätoivo mutta kun olin päättänyt että maaliin menen niin sinnehän sitä sit saavuttiin ajalla 5 h 22 min :) 

Edustavana maratonille

Maaliviivan jälkeen tuli itku ja pitkä luettelo erinäisiä kirosanoja :D 

Lupailin heti maratonin jälkeen että tämä oli eka ja vika mutta jos Jenni puheidensa mukaan ens vuonna juoksee ekansa niin enköhän mä sille matkaseuraksi lähde ;)

Susanna

maanantai 4. marraskuuta 2013

Pikkujoulu

Pikkujoulut vietetään tänä vuonna 16.11. Ennen siirtymistä varsinaiseen juhlapaikkaan poljetaan spinningiä klo 13.00-16.00 Nokian liikuntakeskuksessa (Ilkantie 18, Nokia). Spinningin hinta on 12 € naamaa kohti. (HUOM! Nettipäivittäjän sähläilyjen takia aiemmin jaettu väärää infoa eli pikkujouluspinning on siis 3 tuntia!) Spinningiin pääsee 20 halukasta, joten varaa pyöräpaikkasi etukäteen Anulta! Spinning-maksu maksetaan Anulle, ei siis tiskille - kerro olevasi menossa Team Raholan spinningiin.

Pikkujoulut alkavat siis klo 19.00 Skål-ravintolassa Koskikeskuksessa, josta on hyvä siirtyä jatkoille rappusia ylös Hulluun Poroon. Pikkujouluissa on tarjolla buffetista riistakäristystä, lohta, perunamuusia, salaattia... hinta on n. 30 €. 

Ilmoita osallistumisesi ja mahdolliset ruoka-allergiasi (kaikki ruoka on vähälaktoosista) Anulle mahd.nop., jotta ehditään hyvissä ajoin reagoimaan kaikkeen. Ilmoita osallistumisestasi viimeistään 8.11!!!

Anu 040 8285700
anu.ossberg@gmail.com

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Matkalla Dubliniin

 ”…huomaan, kun onnen kyyneleet takin kaulukseen putoaa,
 onnen kyyneleet takin kaulukseen kuin tähtitaivaalle putoaa..
kiitollinen, siunattu, onnellinen,
 matkannut tänne ohi ongelmien,
 mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
 mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen..” (Cheek f. Sami Saari)

Noin vuosi sitten, hieman Pomarkun puolikkaan jälkeen tiimilenkillä maanantaina Markus ja Anu alkoivat puhua Dublinin matkasta. Tuolloin ajattelin, ettei koske mua, kun en pysty juoksemaan maratonia. Tosin olin miettinyt asiaa mielessäni, että juoksisin 2014 ensimmäisen. Helmikuussa, kun takana oli 3puolikasta, uskaltauduin ääneen ajattelemaan asiaa. Muistan, Markuksen kysyneen; mikä sua siinä jännää se juoksu vai matkaseura. ;) Helmikuussa alkoi sitten, kunnon työskentely kohti Dublinia. Tähän kuului viikoittaisten juoksukilometrien lisääminen ja aktiivinen jumpilla käynti. Pieni takapakki tuli kesäkuussa, kun Alajärven puolikkaan jälkeen oikea pohje reistaili. Mutta pohje toipui kuukaudessa ja lopulta olin taistelukunnossa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ennen maratonia pisin juoksemani lenkki oli 30km, minkä juoksin Sorvassa keväällä.

Puolikkaalle helmikuussa. Päätös maratonista tehty.
Yhtäkkiä olikin jo lokakuun loppu ja aika maratonin. Viimeiset lenkit ennen maratonia olivat sujuneet hyvin ja Finlandian puolikaskin antoi varmuutta itselle. Ainoastaan hermot pettivät välillä ja tuli sekoiltua mm. lentoajoissa ja muissa tällaisissa pienissä jutuissa. Onneksi oli tiimi tukena ja kertomassa, miten asiat oikein oli. Matka sujui hyvin rattoisalla porukalla ja jännityksen varjolla, kuten Teijan raportista saa lukea. Ensimmäisenä iltana etsimme RUSINOITA, joita ei ensimmäisestä kaupasta löytynyt. Mutta onneksi Tarmo ja Anu menivät isoon markettiin, josta löytyi paljon erilaisia rusinoita. Tästähän tuli yksi ikimuistoisimmista lentävistä lauseista matkanaikana.

Reittikartta tankkaustuotteiden kera
Maratoniin valmistauduin Suomesta tuomallani kanelipuurolla, rusinoilla ja Villeltä saamallani croisantilla sekä banaanilla. Kyllä vain noilla eväillä jaksaa ja tulosta syntyy. Lähtöpaikalle lähdettiin hotellilta porukalla ja pientä tärinää, sekä kylmyydestä että jännityksestä johtuvaa, oli huomattavissa. Starttipaikalla porukka hajosi ja kaikki lähtivät etsimään omaa tavarasäilöä ja omaa lähtöaluetta. Siinä jäin Teijan ja Suskin kanssa jännäilee ja jonottamaan vessaan. Johon tosin emme koskaan päässeet, sillä jonotussysteemi oli niin outo. Juoksimme sitten kauemmaksi vessaan ja lähtöönkin ehdimme hyvin. Lähdössä lähdimme Teijan kanssa samaan tahtiin juoksemaan kevyttä vauhtia ja ihmetellen juoksun suuruutta ja yleisön määrää. Lähtöalueen läheisyydessä näimme omat kannustusjoukkomme, joiden kannustus rauhoitti mieltä. Ensimmäiset 18-24km olivat itselle kevyitä ja juttelin Teijalla melkein kokoajan. Aina musiikin soidessa piti fiilistellä ja vetää parit muuvit. 11mailin kohdalla näimme taas kannustusjoukot ja saimme siitä virtaa.

Kevyttä on
N. 24-25km kohdassa Teijalla alkoi askel painaa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan, sai jättää toisen jos toisella kulkee. Joten lähdin pitää tahtia ja juoksemaan omaa juoksua. Oma askel tuntui hyvältä ja näin siinä edessä 5tunnin jänikset, päätin lähteä tavoittelemaan jäniksiä ja olinkin kohta heidän ohitse. Tuntui aivan huipulta, kun oma askel oli kevyttä kunnes 30km kohdalla tapahtui ikimuistoinen punnerrus, otin kontaktia asfalttiin oikein kunnolla.  Siinä hetki haettiin uutta rytmiä, joka löytyi onneksi nopeasti.  Ensimmäiset tuskan hetket olivat noin 32km kohdalla, tuolloin etureisien ulkosyrjät kertoivat olemassa olostaan. Ajattelin vain Anua huutamassa; ”saa hapottaa”. Tästä hetken päästä näin Markus J:n selän ja hihkaisin kohtuu kovalla äänellä asiasta. Tutun näkeminen antoi voimaa ja intoa. Toinen tuskan paikka oli 38km kohdalla, taaskin samat kohdat reisistä kertoi oloistaan ja tiloistaan. Päätin vain painaa eteenpäin pohjalaisella sisulla,” eisit kävellä huomenna”. Maalialueen läheisyydessä, kuulin Marjon äänen ja näin kannustajat viimeisen kerran. Siitä sain voimaa ja viimeiset 600metriä annoin palaa täysiä, eli otin kunnon loppukirin.



Maaliviivan jälkeen tunteet purkautuivat ja kyyneleet vierivät, siinä järjestäjät tulivat kysymään onko kaikki ok. Olin vain niin onnellinen, siinä hoiperrellessani kohti säilytystä näin Markuksen ja Mikan, jotka tulivat vastaan onnittelemaan. Vähän matkan päässä oli maaliin ehtinyt muu porukka, ainakin Jaana, Tiina, Anu, Marko ja Ville.  Maalialueella aloitin tankkauksen ja jäin odottamaan muita maaliin. Kun kaikki olivat päässeet maaliin, lähdimme porukalla kävelemään kohti hotellia, tuolloin huomasi kuinka jäykät jalat olivat. Portaissa tuntui, että olen ankka, joka vaakkuu ja kaakkuu. Seuraavana aamuna Anu järjesti rentoutusjumpan, josta oli tosi suuri apu jaloille. Viimeinen kokonainen päivä meni tutustuessa Guinness-panimoon ja Jamesonin-tislaamoon, tai sen aulaan.

Ansaitut kaffet Jamesonilla
Irlannin matka oli kokonaisuudessaan aivan huippu, tekemistä ja vauhtia piisasi. Itselle jäi monta hyvää muistoa ja toivottavasti monta elinvuotta lisää. Kiitos kaikille tiimiläisille, jotka olette kertoneet kokemuksia mulle tän vuoden aikana! Jotain jäi tästä maraton-touhusta hampaan koloon..  Rahku rules!!! :D


Virpi, kavereitten kesken Spaddu

perjantai 1. marraskuuta 2013

'Olipa kerran… – ensimmäinen maratoonini ja Dublin!”

…näinhän kaikki sadut alkavat. Tosin tämä tarina on tosi.

En oikeastaan edes muista missä kohtaa ekan kerran puhuttiin Dublinista, jonne ilmoittauduin minäkin huoltojoukkoihin mukaan, kannustamaan iloisia ja sinnikkäitä tiimiläisiä juoksun hurmaan. Kevään mennessä kohti kesää, saivat nämä ilopillerit sitten minutkin puhuttua kokeilemaan sitä ekaa omaa kokonaistani.

Harjoittelu tätä koitosta varten alkoi oikeastaan vasta tuossa kesäkuun alussa. Pisin lenkkini ennen kokonaista oli puolimaratoonin pituus, joita kevään ja kesän aikana keräsin 4 kpl (Tuusula, Sorva, Anun 100+, Finlandia). Kesän aikana tuli käytyä myös Anun puistojumpilla suht' ahkerasti, pumpilla sekä kympin ja 10+10-lenkeillä kuin myös mäkireeneissä.  Myöskin muutama pitkä spinning ehti mukaan.

Puolikas menee vaikka takaperin

Siitä hetkestä saakka kun Dubliniin ilmoittauduin, oli vatsassa joskus vähemmän, ja joskus ihan pirusti enemmän perhosia. Jossain kohtaa ajattelinkin, että voi hitto, tulis nyt äkkiä 28. päivä lokakuuta, pääsisi tästä vatsakivusta. Kesän aikana oli myös polven kanssa hieman ongelmia, ja kolme viikkoa ennen H-hetkeä kramppasi vasemman jalan pohje, jonka myötä myös perhoset vatsassa päättivät lisääntyä.

Matkaan lähdettiin liikkarin pihasta 26. päivä klo 2.15 silmät sikkurassa, reppu täynnä juoksuvaatteita ja kutkuttavan odottavaa jännitystä. Pää ihan sekaisin kaikesta ajattelusta. Ja vaikka kuinka yritin ajatella jotain ihan muuta, niin ajatukset eksyivät aina tulevaan koitokseen. Ihanaa seuraa bussi pullollaan lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä, suut kävi ja silmät lupsu siinä körötellessä hyvää vauhtia. Kuitenkin tietä pitkin, ei linnuntietä, jota Anu-matkanjohtaja jossain kohtaa myös heitti vaihtoehtona ;) (johtui ehkä aikaisesta herätyksestä). Kentällä Markus buukkas meidät lennolle, ja Virpi the ”cigar” sihteeri (jonka tittelin hän myöhemmin Dublinissa sai eräässä ruokapaikassa; Anun piti sanoa secretary, mutta jotenkin se vain vääntyi sanojen pulputessa suusta cigar-iksi) autteli, siinä kun oli jonkin verran hommaa kun se tehtiin yli 20 hengelle.

Ryhmä lähdössä lentoon
Lähdettiin Hesasta kohti Frankfurttia, jossa vaihto toiseen koneeseen kohti Dublinia. Laukut saatiin nopeasti perillä, hypättiin lentokentältä takseihin, ja ajeltiin hotellille. Huonejakojen jälkeen jokainen lähti huoneisiinsa, jossa ne jotka halusivat (ja malttoivat) saivat hetken levätä. Minä menin 'Maajon' kaa syömään, sen verran oli matkustaminen verottanut, että oli pakko saada hieman polttoainetta, sen jälkeen hetken lepo. Anun antaman kellonajan mukaan kokoonnuttiin hotellin aulassa, ja lähdettiin lampsimaan kohti Expoa, josta haettiin runner bagit ja juoksunumerot. Hieman huvitti, kun sain oman numerolappuni; kaikilla muilla numeron alapuolella oli etunimi, kun minulla siinä kohtaa luki molemmat, Teija Kaarina.

Virpi, Marjo, Teija Kaarina,  Markus ja Susanna
Loppupäivä tutustuttiin Dubliniin, käveltiin, käveltiin, käveltiin, käveltiin. Myöskin sunnuntai meni aikas lailla kävelyn merkeissä. Mentiin ympäri Dublinia, ja käytiin mm. Virpin ehdottamassa kohteessa, Leprekaani-museossa (Wikipedian mukaan tontun tapainen taruolento irlantilaisessa mytologiassa), sekä tutustuttiin tunnettuihin irlantilaisiin pubeihin, käytiin syömässä ja valmistauduttiin myöskin koko ajan henkisesti ja tankkauksellisesti maanantain juoksuun.

Teija Kaarina huilaa
Maanantai-aamu koitti. Edellisenä päivänä oltiin hieman povattu pientä myrskyä, mutta suurempi mytäkkä menikin sitten ohi Irlannin rannikon, ja pääsimmekin juoksemaan loppujen lopuksi aivan ihanassa, n. 10 asteen lämpötilassa, auringon paistaessa. Kassi numerolla varustettuna varustesäilytykseen, ja siitä sitten siirtyminen kohti lähtöä, vessajonon kautta. Lähtöviivalle mentäessä kävi aivan himskatin pureva tuuli juuri sen kadun mukaisesti, jolla seistiin. Tuntui aikas viileeltä, mutta onneksi oli kertakäyttösadetakit päällä hieman lieventämässä kylmyyttä. Ajatukset myllersi sillä hetkellä sellaista vauhtia päässä, kuitenkaan antamatta valtaa millekään muulle ajatukselle, kuin että 'Jes, kohta se on menoa!'.

Lähdin juoksemaan Virpin kanssa, Suskin tullessa myös ihan perässä. Hän valitsi kuitenkin vielä rauhallisemman lähdön, joten Virpin kanssa hissuteltiin siinä sitten kaksistaan menemään, ihmetellen tapahtuman suuruutta, toisten juoksijoiden mitä mielikuvitellisempia asuja juosta (morsian, avaruusukko, iso kana, intiaani jne), Dublinin katuja, ihmisiä katujen varrella ja sitä aivan mahtavaa kannustusta, mitä saatiin ihan all the way.

Noin 10 km:n jälkeen antoi vasen pohje ja molemmat akillekset hieman infoa pienestä jäykkyydestä, mutta matka kulki tosi hienosti, eikä mihinkään sattunut. Pikkuhiljaa 20:ä kohti mentäessä, jouduin himmailemaan vauhtiani sen mukaan, miten pohje vihjaili, välttääkseni kramppia. Tätä jatkui sitten koko loppumatkan ihan maaliin saakka, mutta fiilis oli silti ihan hyvä, kun vauhtia säätämällä ja suolalla sekä geeleillä kramppia pyrki pitämään kurissa. Virpi irtautui minusta siinä 24 km:n kohdalla. Huusin hänen peräänsä vain, että kerro kilometrit, koska itselläni ei ollut mitään valtakunnan kelloa tai sykemittaria, josta matkan menoani olisin seurannut. Siitä eteenpäin meninkin ihan mututuntumalla suolan ja geelien suhteen. Olin 'kuullut huhun', että 30 km:n jälkeen alkaa maratooni, ja ajattelin, että sillä hetkellä kun alkaa tuntumaan siltä, että nyt olen sillä kohdalla, otan seuraavan geelin. Ja niin teinkin. Sitten siitä eteenpäin nappailin suolaa ja geelejä sen mukaan, miltä tuntui jaloissa.

Tankkausten suhteen menikin juoksuni ihan nappiin: minulla ei tullut minkäänlaista nälän tunnetta koko juoksun aikana. Juoksun alussa 15 km:iin saakka vatsa hieman aina silloin tällöin ilmoitteli, että ehkä on jossain kohtaa 'reiän' paikka (Ilkan muunnos sanasta vessa, erään pubin ovella Marjolle), mutta sekin jäi ihan fiilispuolelle. Kertaakaan en joutunut käväisemään edes pissillä. ;)  Myöskään juoksun jälkeen ei tullut pahaa oloa, mikä on tullut tähän saakka muutaman puolikkaan jälkeen. Anulle taas suuri kiitos neuvoista tämänkin suhteen. En tiedä sitten kultaako aika muistot, mutta en muista myöskään juoksun aikana kertaakaan ajatelleeni että koska tämä tuska loppuu (puhki kyllä olin), vaan keskityin koko matkan tekemään sitä omaa juoksuani. Sen jälkeen kun tajusin, että maaliin on enää 2,5 mailia, niin siinä kohtaa huomasi, että hitsit nyt on kyllä pavut aika lopussa. Ei muuta silti kuin etiäppäin. Viimeinen maili tuntui aivan ikuisuuden pitkältä, varsinkin kun puolenkin mailin jälkeen vielä huudeltiin reunoita että ”one mile to go anymore”, mutta edelleenkin vain etiäppäin. Noin kilometriä ennen maalia bongasin ilokseni Ilkan (tai hän oikeastaan minut), sen jälkeen näkyi Anun isä ja Marjo (ihan paniikissa huuteli reunalta, kun ei pääse maaliin ottaan vastaan, olihan hänellä sentään meikäläisen puolen litran palautusolut). Sitten näkyi Tarmon iloiset kasvot. Voi että kun oli hieno fiilis kangistuneilla koivilla painella kohti maalilinjaa (enää 700 m).

Tankkausta
30 km:n jälkeen en uskaltanut ottaa enää kävelyaskelia, koska jalat olivat sen verran puutuneet, että ajattelin siihen loppuvan sitten juoksuni, jalat eivät enää vain lähtisi liikkeelle jos ne rauhoittuvat kävelyyn. Näin ollen kun ylitin maaliviivan, ja rauhallisesti vaihdoin kävelyksi, keskittymiseni meni kyllä ihan jalkoihin, ja siihen, että mitenkä pysyn pystyssä, pysynkö ollenkaan. Hieman kyllä heitätytti, mutta tasapaino säilyi. Väsynyt, puhki, mutta onnellinen...

Väsymyksestä tietoakaan
Maaliviivan ylityksen jälkeen noukittiin eteenpäin mentäessä 'lahjat': ekax (muistaakseni) juomapullo, sitt oli vuorossa gift bag. Sitten kun tuli paitojen vuoro, huomasin kaukaa että M-koko oli naisilla loppu, kuin myös muutkin pienet. Mielessäni ajattelin, että voi hitto, L:ää en kyllä halua. Sieltä sitten sattui kaveri heittämään M-alueen aidan yli noin 10 paitapussia, joista Hullujen Päivien raivolla nappasin itselleni yhden kappaleen. Jokainen maratoonin juossut voi tietysti kuvitella, minkä verran tuossa kohtaa on Hullujen Päivien raivoa jäljellä. ;) …heh-hee… nainen… iloinen sellainen 42,2 km:n jälkeen, mutta paidasta tappelisin!!!!!

Maalialueella ei kauheasti liikettä näkynyt. Ne, jotka olivat tulleet, olivat sitä mukaa menneet. Siinä kävellessäni kohti vaatesäilytystä, olikin aivan mahtavaa, kun sieltä jostain yhtäkkiä ilmestyi raholalaisia vuorotellen onnittelemaan; Virpi, Markus, Anu, Ville, Tiina… Oli se aivan huikee fiilis seistä siinä halattavana ja onnistuneena. Minä tein sen, joka ikisen askeleen otin minä, ja sinnikkäästi juoksin loppuun, keskittyen ja nauttien. Vaikka jossain kohtaa jalka painoi, niin jaksoin! Nytkin nousee vielä tunteet pintaan tätä kirjoittaessani, ja varmaan nousevat vielä jatkossa.

Seuraavan maratoonin juokseminen on kyllä ajatuksissa, mutta se saa rauhassa kasvaa supertyytyväisessä pääkopassani, joka tällä hetkellä nauttii täysin siemauksin tästä saavutuksesta. :)

Kiitos ihanille 'rahkulaisille' aivan ihanasta reissusta, jossa naurulle oli TAAS tilaa AIVAN POSKETTOMASTI, ja hauskat jutut oli jokahetkisiä! Olette kyllä aivan ihania!!!!!!!!


Teija Kaarina