Matkalla Dubliniin

 ”…huomaan, kun onnen kyyneleet takin kaulukseen putoaa,

 onnen kyyneleet takin kaulukseen kuin tähtitaivaalle putoaa..

kiitollinen, siunattu, onnellinen,

 matkannut tänne ohi ongelmien,

 mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,

 mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen..” (Cheek f. Sami Saari)

Noin vuosi sitten, hieman Pomarkun puolikkaan jälkeen tiimilenkillä maanantaina Markus ja Anu alkoivat puhua Dublinin matkasta. Tuolloin ajattelin, ettei koske mua, kun en pysty juoksemaan maratonia. Tosin olin miettinyt asiaa mielessäni, että juoksisin 2014 ensimmäisen. Helmikuussa, kun takana oli 3puolikasta, uskaltauduin ääneen ajattelemaan asiaa. Muistan, Markuksen kysyneen; mikä sua siinä jännää se juoksu vai matkaseura. ;) Helmikuussa alkoi sitten, kunnon työskentely kohti Dublinia. Tähän kuului viikoittaisten juoksukilometrien lisääminen ja aktiivinen jumpilla käynti. Pieni takapakki tuli kesäkuussa, kun Alajärven puolikkaan jälkeen oikea pohje reistaili. Mutta pohje toipui kuukaudessa ja lopulta olin taistelukunnossa, niin henkisesti kuin fyysisesti. Ennen maratonia pisin juoksemani lenkki oli 30km, minkä juoksin Sorvassa keväällä.

Puolikkaalle helmikuussa. Päätös maratonista tehty.

Yhtäkkiä olikin jo lokakuun loppu ja aika maratonin. Viimeiset lenkit ennen maratonia olivat sujuneet hyvin ja Finlandian puolikaskin antoi varmuutta itselle. Ainoastaan hermot pettivät välillä ja tuli sekoiltua mm. lentoajoissa ja muissa tällaisissa pienissä jutuissa. Onneksi oli tiimi tukena ja kertomassa, miten asiat oikein oli. Matka sujui hyvin rattoisalla porukalla ja jännityksen varjolla, kuten Teijan raportista saa lukea. Ensimmäisenä iltana etsimme RUSINOITA, joita ei ensimmäisestä kaupasta löytynyt. Mutta onneksi Tarmo ja Anu menivät isoon markettiin, josta löytyi paljon erilaisia rusinoita. Tästähän tuli yksi ikimuistoisimmista lentävistä lauseista matkanaikana.

Reittikartta tankkaustuotteiden kera

Maratoniin valmistauduin Suomesta tuomallani kanelipuurolla, rusinoilla ja Villeltä saamallani croisantilla sekä banaanilla. Kyllä vain noilla eväillä jaksaa ja tulosta syntyy. Lähtöpaikalle lähdettiin hotellilta porukalla ja pientä tärinää, sekä kylmyydestä että jännityksestä johtuvaa, oli huomattavissa. Starttipaikalla porukka hajosi ja kaikki lähtivät etsimään omaa tavarasäilöä ja omaa lähtöaluetta. Siinä jäin Teijan ja Suskin kanssa jännäilee ja jonottamaan vessaan. Johon tosin emme koskaan päässeet, sillä jonotussysteemi oli niin outo. Juoksimme sitten kauemmaksi vessaan ja lähtöönkin ehdimme hyvin. Lähdössä lähdimme Teijan kanssa samaan tahtiin juoksemaan kevyttä vauhtia ja ihmetellen juoksun suuruutta ja yleisön määrää. Lähtöalueen läheisyydessä näimme omat kannustusjoukkomme, joiden kannustus rauhoitti mieltä. Ensimmäiset 18-24km olivat itselle kevyitä ja juttelin Teijalla melkein kokoajan. Aina musiikin soidessa piti fiilistellä ja vetää parit muuvit. 11mailin kohdalla näimme taas kannustusjoukot ja saimme siitä virtaa.

Kevyttä on

N. 24-25km kohdassa Teijalla alkoi askel painaa ja alkuperäisen suunnitelman mukaan, sai jättää toisen jos toisella kulkee. Joten lähdin pitää tahtia ja juoksemaan omaa juoksua. Oma askel tuntui hyvältä ja näin siinä edessä 5tunnin jänikset, päätin lähteä tavoittelemaan jäniksiä ja olinkin kohta heidän ohitse. Tuntui aivan huipulta, kun oma askel oli kevyttä kunnes 30km kohdalla tapahtui ikimuistoinen punnerrus, otin kontaktia asfalttiin oikein kunnolla.  Siinä hetki haettiin uutta rytmiä, joka löytyi onneksi nopeasti.  Ensimmäiset tuskan hetket olivat noin 32km kohdalla, tuolloin etureisien ulkosyrjät kertoivat olemassa olostaan. Ajattelin vain Anua huutamassa; ”saa hapottaa”. Tästä hetken päästä näin Markus J:n selän ja hihkaisin kohtuu kovalla äänellä asiasta. Tutun näkeminen antoi voimaa ja intoa. Toinen tuskan paikka oli 38km kohdalla, taaskin samat kohdat reisistä kertoi oloistaan ja tiloistaan. Päätin vain painaa eteenpäin pohjalaisella sisulla,” eisit kävellä huomenna”. Maalialueen läheisyydessä, kuulin Marjon äänen ja näin kannustajat viimeisen kerran. Siitä sain voimaa ja viimeiset 600metriä annoin palaa täysiä, eli otin kunnon loppukirin.

Maaliviivan jälkeen tunteet purkautuivat ja kyyneleet vierivät, siinä järjestäjät tulivat kysymään onko kaikki ok. Olin vain niin onnellinen, siinä hoiperrellessani kohti säilytystä näin Markuksen ja Mikan, jotka tulivat vastaan onnittelemaan. Vähän matkan päässä oli maaliin ehtinyt muu porukka, ainakin Jaana, Tiina, Anu, Marko ja Ville.  Maalialueella aloitin tankkauksen ja jäin odottamaan muita maaliin. Kun kaikki olivat päässeet maaliin, lähdimme porukalla kävelemään kohti hotellia, tuolloin huomasi kuinka jäykät jalat olivat. Portaissa tuntui, että olen ankka, joka vaakkuu ja kaakkuu. Seuraavana aamuna Anu järjesti rentoutusjumpan, josta oli tosi suuri apu jaloille. Viimeinen kokonainen päivä meni tutustuessa Guinness-panimoon ja Jamesonin-tislaamoon, tai sen aulaan.

Ansaitut kaffet Jamesonilla

Irlannin matka oli kokonaisuudessaan aivan huippu, tekemistä ja vauhtia piisasi. Itselle jäi monta hyvää muistoa ja toivottavasti monta elinvuotta lisää. Kiitos kaikille tiimiläisille, jotka olette kertoneet kokemuksia mulle tän vuoden aikana! Jotain jäi tästä maraton-touhusta hampaan koloon..  Rahku rules!!! :D

Virpi, kavereitten kesken Spaddu