sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pirkan soutu la 27.7. klo 16 2. aalto

PAIKALLE TUNTIA ENNEN LÄHTÖÄ!!

Airoja heiluttaa:
Anu (tahti)
Harri
Pete V.
Marika
Marjo
Hannu
Outi
Mari (tahti)
Jukka Lehtonen
Petteri
Irene
Sari Rosendahl
Jenna
Markku Hartio
Teija (varalla)

Iltaruokailu halukkaille on Pyynikin Brewhousessa klo 21.30. Ilmoita Anulle tuletko syömään.

Veneeseen on hyvä varata tarpeeksi nestettä. Juomareppu esim. on oikein hyvä tähän tarkoitukseen. Varaa mukaan myös energiaa; esim. geelejä, rusinoita, pähkinöitä, suolaa pussiin. Jalkaan umpinaisen kengät, esim. lenkkarit. Päähän päähine, luvassa tällä hetkellä aikas lämmintä ja aurinkoista keliä. Käsiin saumattomat käsineet, aurinkorasvaa, mahdollisimman saumattomat vaatteet, hyvä penkinsuojus.

Olethan muistanut ilmoittautua?!!

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Himos Trail

Himos Trail 23.-24.8.2019

Team Raholalaisia löytyy jo nyt mukavasti Himoksen polkujuoksun osallistujalistalta, joten jos alkoi kutkuttamaan tapahtuma, niin pistähän ilmo sisään ja sovitaan kimppakyydeistä ym. sitten lähempänä.

Matkoja Himoksella on vaikka kuinka ja mihinkään kivikkoon ei tarvitse pelätä joutuvansa, vaan tarjolla on kaikille sopivaa helppoa tai helpohkoa polkua nousuineen ja laskuineen.

Perjantaina 23.8.
17.00 Kisatoimisto aukeaa
18.00-21.00  Lasagnebuffet
19.00 Himos Kids, ilmainen lasten extreme-henkinen juoksutapahtuma (300 ensimmäistä ilmaiseksi)

Lauantai 24.8.
8.30 Kisatoimisto aukeaa
10.00 Himos Easy 5km, yhteislähtö
10.00 Himos Enjoy 9km, yhteislähtö
10.00 Himos Double Extreme 52km, yhteislähtö
10.10 Himos Vaellus starttaa (suositeltu lähtöaika) liukuva lähtöaika 10.10-11.00
11.30 Keittobuffet
13.30 Himos Challenge17km, yhteislähtö
13.30 Himos Extreme 26km, yhteislähtö
13.30 Himos Team Spirit, yhteislähtö
19.00 Jälkipelit avautuvat Mono Pubissa
20.00 Maali sulkeutuu
20.00 Keittobuffet stoppaa
21.30 Himos Trail Party starttaa

Ilmoittautudu mukaan heinäkuun loppuun mennessä halvemmalla tai 18.8. mennessä vähän kalliimmalla. Täällä käy aika mukavasti liikuntasetelit ja saldot.

Himoksella on käynnissä myös kilometrikisa yhteisöjen välillä. Se porukka, joka kerää eniten kilometrejä tapahtumasta, voittaa hämmästyttäviä palkintoja ja niittää tietysti kunniaa ja mainetta.
Esim. Pete M. osallistuu Double Extremeen ja pääsee maaliin, niin silloin Team Raholan tilille kilahtaa 52km jne. Huomatkaa varmistaa, että ilmoitatte seuraksenne Team Raholan!

Kuten tästäkin jo käy selväksi, niin kyseessä on iso ja mukava tapahtuma, johon voi osallistua vaikka koko viikonlopuksikin. Järjestäjältä kannattaa kysellä vuokramökkien perään, jos innostut viettämään enemmän aikaa Himoksella. Juoksun jälkeen voi olla mukava käydä vähän Trail Partyissa ja jatkaa kotiin vasta sunnuntaina jne.

Kurkatkaahan lisää tietoa järjestäjän sivuilta Himos Trail.

Eiköhän käydä pokkaamassa porukalla tuo kilometrikisa. ;-)

Markus

torstai 18. heinäkuuta 2019

Hetta-Ylläs 160+km

Ilmoittauduin Hetta-Ylläs hölkälle hyvissä ajoin, kun pari vuotta sitten juostu vastaava väli, joka silloin oli 134km mittainen sujui kohtalaisesti ilman suurempia valmistautumisia. Nytkin piti kovasti valmistautua, mutta niinhän sitä taas lähdettiin matkaan ilman sen suurempia reenejä. Toki tuleehan sitä liikuttua vähintäänkin kohtalaisesti kaiken aikaa, joten kunto kyllä varmasti antaa myöten sen verran, että vaeltamalla tuolta selviäisi.

Rakkaan vaimoni ja hienon tiimikaveri Markon kanssa hyppäsimme bussiin perjantai aamuna majoituksemme Ylläksen Yöpuun ja Jounin kaupan huudeilta, joka meidät sitten kuljetti erittäin smoothisti aina Hetta-kylään asti. Marko ja Anu starttasivat ensi kertaa pidemmälle kuin 55km matkalle täällä ja meitä kaikkia jänskätti kovasti starttia odotellessa. 


Marko, Markus ja Anu jännän äärellä

Hienon joikun jälkeen pääsimme matkaan. Alkumatka oli odotetun tylsä n.5km asfalttia+6km hiekkatietä ensimmäiselle huollolle asti. Tässä alkumatkassa oli paljon hyvääkin, kun juttelin kahden japanilaisen herrasmiehen kanssa ja vaihdoimme kuulumisia. Mun mielestä on aina niin mukavaa, kun saa höpötellä heidän kaltaistensa kanssa. Erosimme Takan ja Moton jäädessä etenemään vielä maltillisemmin kuin minä ja toivotimme tsempit toisillemme.

Ekan huollon jälkeen sitten alkoi matka kohti Pyhäkeroa ja ekaa nousua, ja päästiin siis asiaan. Reitti on tuttu itselle parin juoksun lisäksi myös parilta vaellukseltakin.  Homma eteni hyvin maltin kera. Olin päättänyt, etten juokse yhtäkään ylämäkeä kuin sen verran mikä tuntuu hyvältä. Siinä sitä taitoin matkaa kohti tokaa huoltoa hyvällä fiiliksellä. Porukkaa lappasi ohi, mutta en todellakaan välittänyt siitä, koska tiesin saavuttavani selkiä myöhemmin, jos kaikki menisi oman suunnitelman mukaan. Alkumatkasta porukka tykkää aina höntyillä kovasti. Tokaan huoltoon saavuin 3:25 ajassa, huolsin itseni ja painelin matkoihini.

Kova reissu oli tulossa, mutta toivottavasti ei tuollaiseen kivikasaan joutuisi


Jonkun pätkän etenin muutaman muun taivaltajan kanssa ja juteltiin siinä kaiken moisia. Jokusen kilsan jälkeen ajatukseni karkasi johonkin ja siitähän seurasi sitten turvalleen meno tietenkin. Löin hiukan olkapäätä ja ylähuuli pysäytti vauhdin juuri sopivasti ennen suurempaa törmäystä kiveen. Selvisin siis säikäyksellä ja huuleenkin tuli vain ihan pieni naarmu ja ikenet saivat pitää hampaansa.

Kaatumisen jälkeen jäin hiljalleen porukasta ja päätin jatkaa matkaa terävänä poikana, etten enää kompuroisi. Tuollaisessa maastossa on ihan hyvä olla kaiken aikaa tietoinen missä juoksee. 

Keli oli melkosen lämmin ja juoma kului hyvää vauhtia rakosta ja jo hyvissä ajoin käsitin vetäneeni viimeiset tipat kitusiini. Hetken aikaa oli hieman hämmentynyt olo, kun ihan tarkasti en muistanut mistä seuraavaksi saisi vettä purosta. Tunturien tarjoama mahtavan raikas vesi tuli tarjolle onneksi nopsaan Montellin majalla ja heti perään Nammalakurussa. Sain siis täytettä vesivarantoihin ja sain jatkaa matkaa hyvillä mielin.

Pari kilsaa Nammalakurun jälkeen sitten aloin haaveilla taas jostakin ja taas mentiin turvalleen. Tällä kertaa sitten sattuikin. Löin olkapääni, taitoin ranteeni, kynsin maata kyynärvarrellani ja löin vasemman reiteni ulkosyrjän kiveen. Mitään ei onneksi mennyt oikeasti rikki, mutta reiden isku aiheutti puujalan tyyppiset oireet ja eteneminen siitä eteenpäin oli melko tuskaista.

Lopulta hiljalleen sain kinkattua reilun kympin Pallaksen huoltoon, jonka olin todennut olevan minun maalini tällä kertaa, en varmasti kinkkaisi n.115km kipeällä jalalla kävellen, vaikka aika ehkä voisi riittääkin. Huoltotelttaan päästessä sitten kysyin jääpussia reiteen ja kaivoin särkylääkkeen huuleen ja päätin antaa aikaa itselleni lopullisen päätöksen kanssa syöden samalla hyvin herkullista porokeittoa reilusti. Niin ja joinpa siinä 2,5 purnukkaa maistuvaa alkoholitonta oluttakin, se toimii aina.

Hyvää hoitoa Pallaksella. Kuva:Lluis Toll Riera

Fiilis oli hyvä ja vaimokin saapui huoltoon, joten päätös jatkamisesta alkoi saada ilmaa alleen. Anu ei ollut tietty iloinen kaatumisestani, mutta tyytyväinen, kun ei pahemmin sattunut. Jonkun ajan jälkeen Anun jatkaessa matkaa, hän huikkasi, että lähdenkö jatkamaan samaa matkaa, johon vastasin lähteväni vasta vähän ajan päästä. Päätös jatkaa ainakin Rauhalaan n.21km oli saanut vahvistuksen päässäni. Lähdin varttin verran Anun perään kohti Rauhalaa ja jalka vertyi yllättävän hyvin ja sain vaimon kiinni aika nopeasti. Jonkun matkaa koitettiin välillä hiukan juosta, mutta Anua hirvitti ja minun vammautunut jalka ei vaan noussut tarpeeksi osuen tämän tästä juurakkoihin ja kiviin, oli tehtävä päätös jatkaa kävellen, ettei tulisi ruumiita.

Rauhalan huollon jälkeen oli jälleen vuorossa muutama kilometri asfalttia, jonka pystyin jollain lailla vielä "juoksemaan", mutta poluille kääntymisen jälkeen ei taas tarvinnut muuta kuin kävellä. 105km juoksijoita alkoi tulla ohitsemme hiljalleen ja aloin miettiä missä kohtaa hienot tiimitoverit Tiina ja Niekku ohittavat meidät. Ohitus tapahtui hieman ennen n.100km:n kohdalla olevaa Peurakaltion huoltoa, jossa iloiset tiimiläiset saivat minut kiinni ja vaihdettiin muutamat sanat. Tässä kohtaa itsellä alkoi olla vaikeata varsinkin alamäissä, koska reisi ei tykännyt yhtään alamäistä. Anu meni hieman edeltä aina huoltoon asti ja sainkin melkein heti sinne päästyäni erittäin herkullisen parilassa lämmitetyn kuraläpän metvurstilla ja suolakurkulla maustettuna eteeni. Rakkautta on kuraläppä näreessä! Pizzan ja oluen jälkeen oli kinttu aika makea, mutta kyllä se siitä vertyisi ja niin myös kävi. Samaisella huollolla totesin, että Hä? ja Niekku ovat potenttiaalisia tussareita ja kehoitin lähettämään jäsenhakemuksen joko Hennalle tai Eerikalle.

Evästauko

Oikeastaan koko loppumatka noudatti samaa kaavaa, minä koitin taistella ja Anu eteni omalla vauhdillaan, mutta odotteli minua, koska ei halunnut hylätä miestään ahmojen, karmeiden karhujen ja porojen keskelle. Ainoa suurempi muutos matkanteossa tapahtui Kotamajan huollon jälkeen, kun saimme seuraksemme "Ollen"(Anun nimeämä). Olle toi mukavaa piristystä matkan tekoon.

"Olle" ja Anu

Ylläsjärven huoltoon pääsimme n.klo 4.30, jossa Olle sanoi seuraavan huoltopisteen sulkeutuvan klo 7.00, joten aikaa olisi 2,5 tuntia. Tiesin Ylläksen ylityksen olevan melkoinen pläjäys ihan tuoreillakin jaloilla, joten matkaan oli lähdettävä välittömästi. Ylämäkeähän seuraa aina alamäki, joka helposta alustastaan huolimatta oli minulle todella vaikea. Olle lähti varmistamaan viisaasti oman jatkoon pääsynsä, mutta vaimo ei toistuvista kehotuksista huolimatta sitä tehnyt, vaan odotteli minua milloin missäkin puskassa. Päästyämme klo 6.35 Kellokkaalle, meille ilmoitettiin sen sulkeutuva vasta klo 9.00. Tässä kohtaa lähti pienet kuitit Ollelle. Porukka vähän naureskeli minulle ja Anulle, koska meiltä molemmilta tuli verta nenästä ihan tuntuvasti. Pariskunnalla siis riitti vielä virtaa tapellakin keskenään.

Matsin jälkeen

Kellokkaan jälkeen tiesin ensi kertaa, että nyt saatan selvitä maaliin asti. Edessä oli vielä yksi iso koitinkivi, nimittäin Pirunkuru. Tuttu paikka odotti edessä, mutta en tiennyt miltä sen kiipeäminen tulisi olemaan. Pääsimme nousemaan kohti kurua alkumäen ollessa jyrkkää normaalia metsämäkeä. Mäen alussa Anu totesi, että tätä onkin paljon mukavampi nousta kuin Ylläksen rinnettä, kun ei ole niin kivikkoista. Vastasin vaimolla vain, että odota vielä hetki kurun oikeasti vasta alkavan. Pirunkurussa ei ole mitään muuta kuin kiveä! Olle ja Anu menivät kuin metsäkauriit mäen ylös, mutta itsellä meinasi kyllä poru päästä, tuo mäki oli elämäni selkeästi kovin koitos. Jäätävässä kivikossa oli koitettava edetä niin, ettei vasemmalle jalalle joutuisi ponnistamaan. Ei muuten helppoa! Lopulta Kesängin päällä huusin Anulle ja Ollelle, että ymmärtäisivät nyt vihdoin jättää minut, kun pääsevät vielä ihan hyvin etenemään ja tunsin onnistumisen iloa, kun molemmat hävisivät näkyvistäni. Nyt oli siis edettävä maaliin n.3 tunnin kuluessa.

Ihanan pirullinen kuru


Parin kilometrin jälkeen täysin helpossa alamäessä puskasta hyppäsi eteeni ihana lapinakka, joka olikin rakas vaimoni. Viimeiset kilometrit koitin vain purra hammasta ja mennä etiäppäi. Lopulta viimeisellä kilometrillä kuulin Anun huutavan "Täältä tullaan!", johon kuului kova huuto tiimiläisten toimesta. Tässä kohtaa meinasin pillahtaa poruun välittömästi. Vastassa olivat Tanja, Pete, Mari ja Jukka, jotka tsemppasivat ihan täysillä. En pystynyt tunnemyrskyssäni muuta kuin nostamaan vähän kättä ylös. N.200m ennen maalia tiimiläisiä olikin sitten vastassa oikein vaan iso nippu hurraamassa. Nyt tuli ihan täysin kyyneleet silmiin. Hieman ennen tiimiläisten isoa parvea vastaan kävelivät urakkansa suorittaneet japanilaiset uudet ystäväni, joiden kanssa halasimme ja löimme nyrkit yhteen. Uudet ystäväni pelastivat minut täydelliseltä kyynelvirralta, jossa ei siis mitään vikaa olisi ollut, mutta ehkä parempi näin.

Maaliviiva ylitettiin vaimon kanssa ja tunne oli mitä parahin. Aikaa kului 34,5h ja tuntui kuin olisin ollut voittaja, vaikka olin toiseksi viimeinen maaliintulija.

Maalin jälkeen Keijo talutti minut ensiavun kautta mökille, jossa vihdoin sai levätä hetken. Kiitos, Keijo!

Sitä en tiedä oliko taas mitään järkeä, mutta en tykkää jättää kesken vähäisin perustein ja tälläiset kokemukset kasvattavat  kyllä luonnetta. Suuret kiitokset jälleen ihanalle vaimolle, jota ilman en olisi maaliin päässyt. Kiitos myös "Ollelle", sinulla oli suuri merkitys matkanteossa. Molemmat em. tyypeistä olisivat tehneet huomattavasti paremman ajan ilman minun odottamista. Kiitokset myös kaikille tiimiläisille ja onnittelut teidän kovista, hienoista suorituksista.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

NUTS Ylläs-Pallas 2019: 37 km

37 km:n urakoitsijat: Keijo, Jukka, Mari ja Niina.

Teija V .antoi jo niin kattavan kuvauksen matkastamme pohjoiseen, ettei meillä ole siihen enempää lisättävää. Tässä kuitenkin pieni kuvaus meidän neljän ”pikamatkasta” Ylläksellä. Niina Taimisto starttasi kärkijoukossa matkaan, eikä sen koommin hänestä nähty vilaustakaan. Me kolme, eli Keijo, Jukka ja minä (Mari) nylkytimme hiukan leppoisampaan tahtiin. Päätimme jo ennen starttia, että nyt nautitaan koko rahan edestä.

37 km reitti alkoi lyhyellä asfalttiosuudella, jossa jalat saivat sopivasti lämpöä ennen ensimmäistä nousua. Nousu oli mukavaa pehmeää leveähköä latupohjaa, jossa runsas joukko pääsi etenemään sujuvasti. Ilma oli lämmin ja aurinko helli meitä. Otimme mäen rauhallisesti kävellen, ettei heti alussa tulisi noutaja. Reitti kääntyi kohti loivempaa alamäkivoittoisempaa maastoa kohti Ylläsjärveä. Matka eteni leppoisan tahtiin, mutta lämpö pakotti juomaan ja ottamaan suolalisää. Tosin minun suolat päätyi melko nopeasti mustikanvarvuille. Onneksi häiriö oli tilapäinen ja matka pääsi jatkumaan ongelmitta. Mitä nyt hevosen kokoiset paarmat yrittivät viedä lihasta palaa kahdenkin housun läpi, taisi jopa onnistuakin siinä. No, nekin kuuluvat luontoon miljardien mäkäräisten lisäksi.
Saavuimme hyvissä voimissa ja fiiliksissä Ylläsjärven kattavaan huoltoon. Tarjolla oli monenmoista herkkua, erityisesti Jaffa-keksejä, nam. Hyvin tankattuamme pääsimme testaamaan uusien sauvojen toimivuutta ensimmäiseen kunnon nousuun Ylläs-tunturin laelle. Nousu oli aluksi mukavaa hiekka/kivipohjaista polkua, mutta muuttui ylempänä pelkäksi irtokivilouhikoksi. Sauvoilla ei tehnyt enää tässä kohtaa mitään, koska ne jäivät kiinni kivien koloihin. Reisissä riitti paukkuja eikä hapot kiusanneet. Mieletön voiman tunne valtasi mielen ja kehon. Hetken fiilistelimme upeita maisemia tunturin laella ja otimme tietty kuvia. Kauaa siellä ei sitten tarjennut hengailla, koska tunturituuli oli jäätävän navakkaa. Pohkeet ilmoittivat nykimällä, että nyt pitää jatkaa matkaa.
 
Koko rahan edestä nauttivat.
 
Huipulta laskeuduimme helpon näköistä tietä alas, mutta se osoittautuikin reitin haastavimmaksi osuudeksi. Jyrkässä alamäessä jarruttelu sattui reisiin ja varpaat litistyivät tossujen kärkiin kipeästi. Alamäki tuntui turkasen pitkältä, mutta siitä selvittiin kuitenkin kunnialla. Mielessä käväisi, että miten ihmeessä ne pitkänmatkalaiset tämmöisestä selviävät. Huh huh.
 
Reitti kulki läpi luontokeskuksen. Tällainenkin erikoisuus.
 
Matka jatkui taas mukavaa juostavaa polkua kohti luontokeskusta. Siellä reitti kulki hauskasti luontokeskuksen läpi. Harmi ettei maltettu jäädä ihailemaan näyttelyä, sillä tankkaukseen oli jo kova kiire. Huolto oli jälleen runsas suklaineen ja juomineen. Upeiden tunturimaisemien jälkeen oli vuorossa vaihtelevia metsäisiä polkuja ja soiden ylityksiä hyväkuntoisilla pitkospuilla. Bongattiin Keijon ansiosta kaksi kuukkeliakin lähipuussa. Jaloissa matkanteko jo tuntui, mutta ei haitannut menoa.
 
Komiat on pitkospuut. Näilläpä kelpaa tiimiläisten tossutella.
 
Mielessä kummitteli vielä yksi haaste, eli Kesängin Pirunkurun valloitus. Nousun alapuolella eräs kulkija varoitteli kivikosta ja rinteen jyrkkyydestä. Mikä meitä mahtaa olla vastassa, tuumittiin. Juurakkoista polkua pitkin lähdimme ottamaan selvää tästä ”kummituksesta”. Melko nopeasti homma selvisi, kun juurakkopolku päättyi ja alkoi armoton kivikkoinen jyrkänne. Sauvat sai jälleen pistää ”narikkaan”. Nousu oli haastava ja hapottava, mutta hiljaa hyvä tuli. Kesängin laella oli jälleen voittajafiilis. Sykkeen tasaannuttua ja hetken henkeä vedettyämme matka jatkui helppoa vaihtelevaa maastoa kohti maalia.
 
Pirullinen Pirunkuru.
 
Vielä pieni asfalttiosuus ja sitten Jukan innoittamana pieni loppukiri maalisuoralla siivitti meidät kolme käsi kädessä maaliviivan yli. Tiimiläiset kannustivat iloisen äänekkäästi ja sai melkein onnenkyyneleen tirahtamaan silmänurkkaan.
Tätä 37 km matkaa uskallan lämpimästi suositella niillekin, jotka ovat vähemmän polkuja tallanneet. Aikaa matkan taivaltamiseen on 12h, joten kävellenkin ehtii perille. Tunturimaisemat, vaihteleva maasto ja kutkuttavat mäkihaasteet takaavat huikean elämyksen pohjoisen luonnossa. Kiitos Anulle ja Markukselle järjestelyistä ja kiitos koko Team Raholan huikeille ”nylkyttäjille”. Porukassa on aina niin mukavaa.
Mari
 

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Hetta-Pallas 55 (58) km - 12 h 6 min

Kohti yötöntä yötä.

Retki alkoi, yllätys yllätys, tuttuun tapaan Kolmen Kulman ABC:ltä 11.7. torstai-iltana kello 22.00. Ajoissa paikalle, automaatilta bussiraha, vielä viimeiset tankkausostokset ja sitten bussiin. Kotoa oli kaapattu mukaan myös ihan ikioma tyyny, että saisi mukavamman asennon unen hiipiessä silmiin körötellessämme kohti yötä ja kohti Äkäslompoloa, välillä tipahtaen ihanaan uneen ja välillä tuijotellen bussin ikkunasta yöhön. Muutama pysähdys yön aikana. Viimeisenä pysähdyksenä oli sellainen mesta kuin Pörröporo, jossa osa porukasta söi poropaninit. Kello oli noin 9. Osalle niitä ei riittänyt kun paikanpitäjä ei tietenkään osannut varautua niin moneen tilaukseen, vielä kun ei kuitenkaan ollut sesonkiaika, joten osa otti pororieskaa, joka sekin oli todella hyvää. Ihastuimme paikkaan sen verran, että Anu varasi meille aamupalapaikan kyseisestä paikasta paluumatkalle sunnuntaiaamuun, noin kello 8.30. Teimme tilaukset jo valmiiksi sitä varten, niin kaikki halukkaat saivat mm. tuon poropaninin.

Perillä Äkäslompolossa olimme aamusella noin kymmenen-yhdentoista maissa. Aurinko paistoi ja keli näytti oikein sopivalta koitoksia ajatellen. Perjantain ja lauantain väliseksi yöksi, jolloin 55 km:n matka taittui, oli luvattu ihan pilvetöntä taivasta ja tuultakin 'sopivasti'. Kelien suhteen ei olisi voinut parempaa toivoa.

Kamat mökkeihin, ostoksille ja syömään. Mökkien sijainti oli aivan paras mahdollinen (kiitos Anu ja Markus), ihan kisakeskuksen läheisyydessä pusikkojen takana. Ja kisakeskushan sijaitsi Jounin kaupan alueella. Myöskin mökkien varustus oli hyvä, kaikkea tarpeellista löytyi, ja tilaa oli hyvin.

Jounin kaupan 'aulassa' oli aivan ihana pikku ruokapaikka, josta sai tosi maukkaita porohampurilaisia. Siinä sitten seuraavaa tankkausta. Ihan ei ollut nälkä vielä päässyt kurnaisemaan, mutta hyvinpä tuo maistui. Tiedettiin kuitenkin että seuraavana päivänä oli sen verran suuri urakka edessä, että hyvä olla polttoainetta. Aterian jälkeen paluu mökeille, kamat jääkaappiin ja kahvinkeittoon. Hetken huilin jälkeen lähdettiin tutustumaan seutuun ennen numerolappujen hakua, joka oli vasta kello 18. Tarkoitus oli kävellä johonkin puotiin tai vastaavaan, mutta perille päästyämme totesimme että se on kiinni. No, käyntiinpä siinä sitten kuitenkin hieman tukkimassa tuttuun tapaan tietä, ja poikettiin matkalla olevaan toiseen urheilukauppaan. Siitä ns. expo-alueelle tutustumaan myös niiden tarjontaan.

Hetkeksi huilimaan mökille ja kello 18 sitten varustetarkastukseen ja numeroiden hakuun. Tämän paketin saatuamme olikin ohjelmanumerossa taas ruokailua. Anu oli varannut meille paikan alueella olevasta ruokapaikasta (nimeä en muista...), jossa nautittiin myös maittavat ateriat. Itse olin tilannut poropizzan, joka punasipulilla höystettynä maistui tosi herkulliselta. Vieläkään ei ollut 'täysi nälkä' päässyt yllättämään, mutta kyllä vain pizza maistui. Tosin Pete söi pienen palan mikä minulla ei kerta kaikkiaan enää uponnut.

160 km:n matkaajat valmiina urakkaan.

Seuraavana aamuna kello 9 kokoonnuttiin pihalla saattaaksemme matkaan 160 km:n lähtijät Anun, Markuksen ja Markon. Heidän lähtönsä oli kello 12. Bussi lähtöpaikalle lähti Äkäslompolosta kello 9.20 muistaakseni, ja ajoi lähtöalueelle noin 1 h 40 min. Saatettuamme ison urakan lähtijät bussille palasimme takaisin mökille pakkailemaan omia reppuja lähtökuntoon. Meidän bussin lähtö oli 14.50 ja lähtölaukaus pamahti kello 18. Vielä ennen bussin lähtöä käytiin tankkaamassa poropurilaiset, ja sitten oltiinkin valmiita urakkaan. Ei muuta kuin kisabussiin, ja matka lähtöalueelle alkoi.

Iloiset matkalaiset.

Ennen lähtölaukauksen pamahtamista miesääni kajautti ilmoille lähtöjoíkun. Oli ymmärtääkseni kunnianosoitus juoksulle. Kuulosti aikas hienolta. Sitten lähdetitin.

Matkaanhan lähdin 'ukkoni' Peten kanssa, joka oli luvannut pysyä völjyssäni (niin myötä- kuin vastamäessä). Alunperinhän en olisi uskaltaunut lupautua tälle matkalle ellei hän olisi lupautunut mukaan, kun suunnistustaidoiltani olen sellainen että 'mettään menee varmasti'. Reitti kuitenkin oli niin hyvin merkattu, että sieltä ei kyllä olisi voinut eksyä. Ja kun kelikin oli koko yön kirkas, niin merkit näkyivät hyvin.

Ensin juostiin noin 4 km asfalttitietä, joka oli aikas pitkälti pelkkää nousua. Minulla alkoi vaikeudet melkein heti. Liekö liian nopea alkulähtö ylämäkeen, polkujuoksutossut asfaltilla ja reppu selässä aiheuttaneet kovemman rasituksen nilkoissa, josta johtuen nilkkojen etuosat olivat koko tuon neljän kilometrin pätkän ihan tulessa. Jouduin heti nousujen aikana pariin otteeseen laittamaan kävelyksi ja kaivamaan kylmäsuihkeen repusta. Luojan kiitos se tuli otettua mukaan. Kävelyni oli kuin ankkalinnalaisella, räpyläjalat lätkähti asfalttiin niin että pläjähti. Itku kurkussa jatkoin matkaa odottaen että vihdoinkin kääntyisimme metsätielle. Tiesin että kipu helpottaa kyllä kun jalat hieman lämpenee, mutta matkan alku ei ollut ihan paras mahdollinen. Tiedättekö sen tunteen, kun pidät henkisesti sisällä olotilaa jossa vit...käyrä on niin korkealla että saa sykkeenkin nousemaan, ja koko ajan pitää kuitenkin psyykata itseään henkisesti ja yrittää hengittää tasaisesti? Sellainen oli fiilis ensimmäiset puoli tuntia. Noin 7-8 kilsaa siinä mentiin, kun pikkuhiljaa nilkat alkoivat tuntumaan siltä, että tästä voisi jopa tullakin vielä jotain.

Matkakaverini Pete, Reijo ja Jari. Huippumatkakamut.

Ensimmäinen huolto tuli nopeasti (huoltoja oli vain 2 kpl matkan varrella), noin 10 km:n kohdalla. Hieman urheilujuomaa kitusiin, suolakurkkua ja banaaninpala. Repussa minulla oli 10 geeliä, 4 kpl geelivohveleita, 3 energiapatukkaa, 2 litraa urheilujuomaa, suolaa, magnesiumia, energiapastilleja ja kuivalihaa. Ensimmäisen huollon kohdalta lyöttäydyimme Jarin ja Reijon matkaan, jotka sattuivat paikalle samaan aikaan. Siihen saakka reitti oli ollut asfalttitien jälkeen aikas mukavan tuntuista hölköttelyä hiekkatiellä itikoineen ja paarmoineen. Pienen matkan päästä huollon jälkeen alkoi ensimmäiset nousut. Sauvat repusta antamaan tukea kulkuun ja eteenpäin. Aurinko paistoi ja maisemat olivat upeat. Niitä tosin ei oikein kauheasti ehtinyt ihailemaan ilman pysähtymättä, joten hirveästi ei tohtinut jäädä niitä katselemaan kun tiesin vauhdiltani kuitenkin joutuvani tekemään muutenkin koko ajan töitä jotta pysyttäisiin aikarajan sisällä. Siinä sitä sitten vain mentiin, välillä alaspäin, välillä ylöspäin, välillä pitkospuita, auringon lämmittäessä. Muutama pysähdys, valokuvan paikka ja eteenpäin. Tunnin välein tankkausta. Oli muuten hyvä että ukkoni oli mukana; hän aina muistutti tunnin välein että 'emäntä, tankkaushetki'. Jos olisin yksin mennyt, luultavammin olisi muutama tankkaus jäänyt tekemättä.

Reitin toinen pysähdys oli noin puolessa välissä. Suunnitellulla alkuperäisellä tankkauspaikalla oli vesi saastunut, joten tankkauspiste oli jouduttu siirtämään. Se aiheutti matkaan pienen lisäkierron, joka tuntureilla tuntui tosi pitkältä. Olisikohan tullut noin 1,5 km lisää... Eipä siitä lisäkierrosta mitään, siinähän sitä muutenkin sauvoteltiin etiäppäin, mutta kun saavuttiin kohtaan jossa sitten suikattiin noin 2 metrin levyistä rinnepolkua alaspäin vaikka kuinka monta kymmentä metriä, väsymyksen painaessa jo jaloissa, niin ei voinut muuta kuin pärrätä että hemmetti, eikö niinkun yhtään haastavampaan kohtaan olisi voinut tätäkin paikkaa sijoittaa. No joo, ymmärrettiin kyllä, että tuntureillahan ei niitä paikkoja kauheasti ole mihin helposti saa tankkauskamat tuotua, mutta voi yhden kerran!! Ja sitten kun piti vielä kavuta tuo polku ylöspäin takaisin!! Kyllä oli hapot paikallaan.

Näitä huippuja riitti. Kyllä oli kaunista.

Siinä sitten kivutessamme ylöspäin kysäisin Peteltä että kauanko ollaan tultu. 5,5 tuntia vastasi hän. Mielessäni ajattelin että huh-huh, saadaan muuten sitten pistää töppöstä töppösen eteen jos meinataan ehtiä aikarajan sisään, koska edessä oli vielä kuitenkin ymmärtääkseni haastavampi osuus kuin alkupätkä. Ei muuta sauvat heilumaan ja jalat etiäppäin, hopi hopi. Mahdollisuuksien mukaan juosten. Siinä sitä sitten mentiin, läpi ruohomättäiden, välillä huonokuntoisten pitkospuiden, polulta polulle, kiveltä kivelle, tunturin rinteeltä toiselle. Tsippa dii duu daa, älä mieti mitään, mene vain eteenpäin, nauti tuoksusta, poluista, kivistä, kipeytyneistä reisistä, kiipeä kiipeä, laskeudu, laskeudu. Aikas mimmi oot kuitenkin kun tässä vaan tarvot, ja ukkosi seuraa perässä. Lapin yötön yö, rauha. Jotain vuorilampea siinä matkan varrella ihaillessani ajattelin, että kyllä niillä poroilla on kans aikas hulppeat oltavat. Täällä ne vaan rauhassa käyskentelee, ei ole kiire minnekkään. Välillä ihmetellen heille hobitin näköisiä olentoja, meitä ihmisiä, että miten niillä nyt tuollainen puhku ja kiire on eteenpäin. Omituisia...

Jarin ja Reijon kanssa sitä matkaa taitettiin, välillä he katosivat näköpiiristä meidän jäädessä tankkaamaan, ja muutaman kerran kävi jopa niin että he jäivät meistä, ottaen meidät kuitenkin kiinni aina jossain vaiheessa. Toisella puolikkaalla teimme melkein niin, että tankkasimme liikkeessä.

Matkaan lähdin pitkähihaisella ja t-paidalla. Kun saavuttiin korkeimpaan kohtaan vähän ennen puolta väliä, tuuli kävi tosi kylmäksi. Lisäsin takin päälleni ja vaihdoin lippiksen pipaan ja hanskat käteen. Siinä vaeltaja ohitti samalla meidät, nosti sauvansa osoittaen sillä suuntaan johon olimme menossa, että se on tuo kolmas tunturi tuolla johon olette matkalla. Kyllä se sieltä tulee, jossain vaiheessa. Itse ensiksi ajattelin että maali sijaitsee sen ekan tunturin jälkeen. Että sinne sitten, tuumasin, tuuppien toisenlaisia ajatuksia pois päästäni, jotka hieman soittivat suutaan jäljellä olevasta matkasta, kun sitä noin konkreettisesti siinä katseli tunturien muodossa. Ei muuta ku newbalancien nokka kohti kyseisiä tuntureita, hopoti hop, hopoti hop. Alamäkeä alas, ylämäkeä ylös, sauvoilla välillä merkkaillen, nak nak, nak nak. Väsyttää mutta so what, tännekään ei voi jäädä. Silminkantamattomiin tunturien huippuja. Jossain kohtaa saavutettuamme taas yhden tunturin laen, Jari kääntyi ympäri ja tuumasi että 'Ei hyvää päivää', osoittaen takanamme olevia tuntureita, 'siis oikeesti, tuolta saakka ollaan tänne tarvottu, voi hittolainen, ollaan me kuulkaa aikas mestareita!' Jotakin tähän tyyliin. Vilkaisin taakseni, ja saman tien eteen, että joo, jaksamatta sen kummemmin ajatella asiaa. Ajatukset piti heittää siinä kohtaa polulle. Väsymyskin oli jo sellainen, että eteenpäin mentiin sen kummempia miettimättä.

Aurinko paistoi ja meno maittoi.

Matkaa ollessa jäljellä ajallisesti 12 h:iin noin tunti, yritimme hieman kiristää tahtia. Sitä en tiedä onnistuttiinko. Hieman alkoi epäilys hiipiin päähän, että mahdollisesti emme taida kyllä ehtiä. Siinä kohtaa maasto oli välillä rakkakivee, välillä kivistä polkua. Sitten kun aikaa oli 40 minuuttia, ajattelimme ihan tosissamme yrittää että josko se 12 h kuitenkin selättyisi. Juoksimme sellaisiakin kohtia joita oli hankala juosta, ei muuta kun kieli keskellä suuta eteenpäin. Mäkeä alas, se on tuon tunturin jälkeen vasemmalla puolella. Siihen kun pääsimme niin totuus valkeni. Maali oli niin kaukana, että tiesimme että ei millään ehditä. Kuitenkin vielä yritimme ja lähdimme kipittämään minkä jaloista enää jaksoimme hiekkatietä alaspäin. Jari luetteli minuutteja. Jossain kohtaa kuitenkin tajusimme, että ei ehditä, ei sitten millään. Pienestä jää kiinni, mutta ei voi mitään. Ainakin yritimme. Reijo oli tässä kohtaa jäänyt meistä jälkeen, hänellä oli tuskaa alamäkijuoksun suhteen. Sieltä hän rykäs meidän kohdalle ja tuumasi että mitäs täällä laiskotellaan. Lähdimme siitä taas juosta jolkottamaan, siitäkin huolimatta vaikka tiesimme että emme ehdi.

Kuudesta minuutista jäi kiinni että ei ehditty aikarajan sisään. Kuudesta minuutista. Se on pieni aika loputtomalta tuntuvassa 55 km:n reitissä, johon kului tuo noin 12 tuntia. Tässä tapauksessa reitti oli ylimääräisine kilometreineen noin 58 km. Vähän joutuu tekemään henkistä työtä tuon kuuden minuutin suhteen, mutta sen yli pääsee kyllä. 12 tunnin (noin) urakka oli ohi. Kiitos Jarille ja Reijolle, teidän kanssa oli tosi leppoisa matkata.

Mitali on kaunis kuin koru. Niinkuin Lappikin.

Itse tiedämme minkä urakan olemme tehneet. Oli upeaa kulkea tuntureiden läpi, nauttia yöttömästä yöstä, Lapin taiasta. Vaikka paljon ei pystynyt katsetta polulta kääntämään ettei olisi kompuroinut (ja siltikin kompuroi välillä, sauvat oli ihan verrattomat), niin ei jäänyt aistimatta se tunnelma minkä tunturit antoivat. Ja myös se fiilis, minkä lahjoitat itsellesi, kun lähdet saavuttamaan tällaista urakkaa. Nytkin istun tässä kirjoittamassa, istunut jo 2,5 h, ja aina välillä jaloitellessa tunnen tehdyn työn jäljet jaloissa, ja se tuntuu hyvältä. Oikeastaan en pysty edes sanoiksi pukemaan niitä tunteita mitä tuo erämaa itsessä herätti, se vain täytyy kokea.

Lapin luonto loi outoa taikaa, johon palaa aina hetkittäin...

Teija

torstai 4. heinäkuuta 2019

NUTS YLLÄS PALLS VARUSTEET


Tästä linkistä löydät Jukan tekemän tiivistelmän NUTS Ylläs Pallas juoksuista

Anun vinkki: Kannattaa ottaa reppuun esim. meetwurstileipiä, geelien yms. muiden energialähteiden lisäksi. Laita leivät helposti saataville, niin voit nauttia niitä milloin vain.

Sama lista löytyy sivun ylälaidan välilehdistä.


 = pakollinen + = suositeltu

Kaikki sarjat

Järjestäjältä saatavat varusteet

 Kartta

 Numerolappu ja hakaneulat – kiinnitä numero näkyvälle paikalle rintaan tai kisavyöllä vyötäisille

+ GPS-seurantalähetin valituille juoksijoille

+ Huoltokassi 160 ja 105 kilometrin juoksijoille, kts. “Huolto ja aikarajat”

Tuo mukanasi

 Toimiva matkapuhelin ladatulla akulla – suojaa kastumiselta ja tallenna puhelimeen       kisapäivystyksen numero 040 6605 281

 Elastinen tukiside vesitiiviisti pakattuna (min. 100 cm x 6 cm).

 Juomapullo tai nesterakko vähintään 1.5 litraa.

 Avaruuslakana hätätilanteiden lämmikkeeksi.

 Merkinantopilli.

 Muki – emme roskaa kansallispuistoa kertakäyttömukeilla.

✓ Varaenergiaa hätätilanteisiin vähintään 250 kcal.

+ Hyttysmyrkkyä

+ Suolaa – helpottaa imeytymisongelmissa

+ Rakkolaastareita, urheiluteippiä

+ WC-paperia

+ Kuoritakki

+ Juoksusauvat – Mikäli käytät, sauvat tulevat olla mukanasi koko matkan lähdöstä maaliin. Sauvoja ei saa olla huoltokassissa.

Lisäksi 55 km, 105 km ja 160 km

 Pitkähihainen urheilupaita (t-paita + irtohihat eivät täytä vaatimuksia)

 Vedenpitävä kuoritakki hupulla – minimi vesipilariarvo 10000

 Sormikkaat

Pakolliset varusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin.

Vapaaehtoisista varusteista sauvat on kuljetettava lähdöstä maaliin, niitä ei saa olla huoltokasseissa.

Suosittelemme käyttämään korkillisia energiageelejä. Roskat on tuotava huoltopisteiden roskiksiin!

Varustetarkastukset

Pakolliset varusteet tarkistetaan kisatoimistossa numeroiden jaon yhteydessä (55 km, 105 km sekä 160 km juoksijat). Reitillä voidaan tehdä varusteiden pistotarkastuksia.


Järjestäjien sivuilta lisäinfoa: https://nutsyllaspallas.com/

keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Pirkan Soutu 27.7. klo 16 - maksut


Nyt voipi käydä maksamassa Pirkan Soudun maksun. 
Viestikenttään Team Rahola, 2. aalto
Viitenumero 1533
Hinta 42,75 euroa/soutaja
Tilinumero on FI47 1443 3000 1140 14
Eräpäivä 22.7.!!

LEPPOISIA VETOJA!

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Stockholm Eco Trail 80 km -kisaraportti


Näitä polkuja tallaan Kaj viimeiseen asti

Vain 77 km jäljellä ja juoksuni on vaikean oloista. Tunnen itseni hengästyneeksi, vaikka vauhti ei ole ollut kummoista. 7.26, 9:28 ja 8:10 ovat kolmen ensimmäisten ruuhkaisten kilometrien ajat. En kuitenkaan jaksa huolestua asiasta vielä tässä vaiheessa, sillä päättelen olotilani johtuvan lyhyistä yöunista (5h), lämmöstä (aamulla klo 6 jo +20), aikaisesta startista (7:00) ja metrossa hätäisesti syödystä aamupalasta (leipä, croissant, banaani ja suklaapatukka + Ramlösa-vichy).

   
Siniristilipusta sisua, jos aamupala on jäänyt vajaaksi. Maalialueen kuva Sussi Lorinder.


Neljän kilometrin jälkeen polut vaihtuvat asfalttiin - sinänsä tylsää - mutta juoksu alkaa löytymään. Vajaan parinsadan kuninkuusmatkalle lähteneen juoksijan joukko on hajonnut jo useisiin pienempiin ryhmiin. Teen muutamia ohituksia ja lyöttäydyn viiden juoksijan ryhmän hännille. Heidän vauhtinsa tuntuu itselleni sopivalta. Reittimme suuntautuu Ruotsin pääkaupungista pohjoiseen. Vauhti paranee ja nyt osa km-ajoista on kuutosella alkavia. Kadut vaihtuvat sorapintaisiksi ulkoilureiteiksi ja välillä juoksemme rannansuuntaisilla laitureilla aivan veden ääressä.

Juoksu löytyy

Juoksu alkaa kulkemaan siinä määrin, että joudun toppuuttelemaan vauhtiani. Toki - kaikki mahdolliset ylämäet kävelen suosiolla - en välitä siitä mitä muut tekevät. Matkaa on rutkasti jäljellä ja päivästä tulee Matin ja Tepon takavuosien rallatuksen mukainen eli pitkä. Huhtikuun kaatumisessa kipeytynyt nilkkani ja sen myötä vähäiseksi jäänyt harjoittelu, eivät takaa parhaita mahdollisia lähtökohtia kisaan, mutta toisaalta selviytyminen NUTS Karhunkierroksen 55 km:lta on tehnyt hyvää itseluottamukselleni. Ryhmäni vauhti tuntuu hiipuvan, joten jätän porukkani ja jatkan etenemistä yksin.

Pikkuhiljaa asfaltti vaihtuu polkuihin. Osa poluista ovat helposti juostavia, osa selvästi teknisempiä. Nopeudet tippuvat, mutta ovat tasaisesti seiskalla alkavia. Viiden kilometrin välein vastaan tulevat km-kyltit (miten paljon matkaa on jäljellä) eivät tuo tässä vaiheessa vielä lohduta. Metsän siimeksessä on varjoista, mutta toisaalta siellä ei myöskään oikein tuule. Ja päivän edetessä lämpötila tuntuu tasaisesti kipuavan kohti ennustettaan: +28.

Ensimmäinen huoltopiste odottaa n. 21 km kohdalla. Mutta sitä ennen on edessä kisan kovin nousu: Väsjöbacken. Sen kukkameri on hämmästyttävän keltainen - ollaanhan Ruotsissa. Huipulle nousu on helpompaa kuin laskeutuminen, sillä alaspäin mentäessä kasvusto ulottuu melkein kainaloihin asti ja polku on kapea. Irtohiekka rinteessä tuo oman haasteensa. Kuvissa rinne on näyttänyt maagisen kauniilta, livenä vähemmän innostavalta.

    
Väsjöbacken on kuvissa hieno, kokemuksena vähemmän hauska.


Ensimmäisellä huoltopisteellä en viivy kovinkaan kauan. Antin maastomaratonista saatu kuksa (pakollinen kisavaruste) tulee käyttöön, sillä millään huoltopisteellä ei ole mukeja. Täytän juoksureppuni etupullot, juon cokista, otan suolatabletin ja jatkan matkaa. Edessä on siirtyminen Törnskogenin luonnonpuistoon, joten edessä on kapeita polkuja, juurakoita, kiviä ja kallioita. Puskareissun takia joudun luopumaan itselleni sopivasta ryhmästä, mutta nopeasti löydän uuden juoksijakvartetin. Kaverit kyselevät, että haluanko ohi, mutta kieltäydyn kohteliaasti. Joukon hännillä juokseminen on helpompaa, vaikka juoksualustan ennakoimiseen jää vähemmän aikaa. Jossakin vaiheessa yhdessä etenevä nelikko vaihtaa kävelyksi ja jatkan matkaani yksin. Siinä vaiheessa en todellakaan aavista, että loput 55 km tulen enimmäkseen juoksemaan yksikseni. Yksin jossakin, jossa en ole koskaan ollut. Mutta polku on aina polku, kulki se sitten missä tahansa. Minulle sopii hyvin myös yksin juokseminen. Olen siinä hetkessä omien ajatusteni kanssa. Tosin en niin yksin, ettenkö huomaisi sormieni paisuvan ja nappaan sormuksen sormestani, ennen kuin se on myöhäistä.

Italialainen Franco valittaa kuumuutta

Metsän siimeksestä palaan jälleen asfaltille ja näen edessäpäin tutun hahmon. Italialaisen Francon, jonka kanssa olen jutellut Tunnelbanassa matkalla kisa-alueelle. Mukava kaveri, joka käy vielä ennen lähtöä toivottamassa lykkyä pyttyyn suomalaiselle ystävälleen. Kun saavutan hänet, kysyn mitä mieltä hän on säästä. Franco valittaa, että hän ei ole tuntunut tällaiseen kuumuuteen. Mitä, Italiassahan on vielä kuumempi, naurahdan. Si si, mutta se lämpö on jotenkin pehmeämpää. Näinhän se on. Francon kotimaan lämpö on kuin puusauna, mutta nyt ollaan kuivassa sähkösaunassa. Franco jää taakseni, kuten pari muutakin juoksijaa, mutta toisaalta minutkin ohitetaan.

   
Stockholm Ero Trail 80 km:n reitti.


Seuraava miehitetty huoltopiste odottaa 45 km:n kohdalla. 9 km sitä ennen on kuitenkin tarjolla miehittämätön vesipiste, jonka äärelle pysähdyn odottamaan vuoroani. Tätä en olisi uskonut etukäteen, mutta nyt työnnän jo pääni vesihanan alle, sillä aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta. Vesipullot taas täyteen ja matka jatkuu. Pohjoismaiden suurin kaupunki on ihan lähettyvillä, mutta maisemaa hallitsevat laitumilla olevat hevoset ja lehmät. Matkalla kohti seuraavaa huoltoa pysähdyn hetkeksi auttamaan erästä englantilaista kisakumppania. Hän on hiukan nyrjäyttänyt nilkkaansa, joten hän saa ensi kertaa kokeiltavakseen juoksuliivistäni löytyvää Ice Poweria.

Huoltopisteillä viipyisi pidempäänkin

Kilometri seuraavaan huoltoon. Toppen! Sitä ennen on kuitenkin Granholmstoppenin yli. Samanlaista keltaista kukkamerta taas. Mietin Karhunkierroksen viisvitosta. Nousuthan olivat siellä kovempia, mutta olivat siinä mielessä armollisempia, että usein ne kulkivat hetken myös sivuttaissuunnassa ennen kuin matka jatkui ylöspäin. Nämä polut eivät sellaista vaihtoehtoa tunne. Suoraan ylös ilman mutkittelua. Nousun jälkeen odottaa Frisbeepuiston keskelle rakennettu huoltokeidas. Siellä on juoksijaa kuin pipoa. Toimitsijat luovat tunnelmaa ja ovat aivan villeinä, kun lisää juoksijoita saapuu näkyviin. Kisa-alueelle aamulla yhtä aikaa kanssani kävellyt ranskalainen Jean-Bernard ilmoittaa keskeyttävänsä. Omasta mielestäni hän näyttää täysin kisakykyiseltä, mutta ilmeisesti jokin on kuitenkin vialla. Viivyn huoltopisteellä sen verran kauan, että km-ajaksi tulee melkein 21 minuuttia. Mihin se aika valuu? Otan suolatabletin, otan magensiumia, puolikkaan Imodiumin, täytän juoksuliivini kaksi lituiskaista etupulloani, vaihdan vedet 2 litran juomarakkooni, syön sulamispisteessä olevan energiavohvelin, vetelen kaksin käsin kanelipullia (gifflar) ja cokista, kun kaiken kruunaa pää/niskasuihku puutarhaletkun alla. Todennäköisesti menetän jonkun sijan, mutta kun ainoa tavoite on maaliin pääsy, niin sijoituksilla ei ole merkitystä. Jatkan matkaani kävellen ja levitän samalla aurinkorasvaa itseeni.

   
GPS paljastaa huoltopisteellä hortoilun.


51 km kohdalla reitti halkoo Överjärva Gårdscafen pihapiiriä. Medelsvenssonit istuskelevat kahvilan terasseilla aurinkovarjojen alla siemaillen kylmiä juomia. Lastenrattaita työntävä isukki sentään nyökkää hymyilleen ja sanoo rohkaisevan Respect-kannustuksen. Pian tämän jälkeen näen pitkästä aikaa liikenteenohjaajia. Reitti on esimerkillisen hyvin merkitty, mutta on kuitenkin mukava nähdä, että olen edelleen oikealla reitillä.

Ai, sä oot Suomesta

Matka jatkuu metsän siimeksessä, joka sopii oikein hyvin, sillä viimeiset 10 km ovat tuntuneet paahteisilta. Metsäetappi on lyhyt ja edessä on uusi selkä, kaveri joka puhuu puhelimeensa. Hän kuitenkin lopettaa puhelunsa ja lyöttäytyy seuraani. Sää on sopiva keskustelun aihe muukalaisten kesken - oli sitten juoksukisa tai ei. Kunnes kaveri sanoo suomeksi, ”Ai, sä oot Suomesta”. Tämä ei suinkaan ole ainoa kerta, kun kuulen omaa äidinkieltäni kisan aikana. Muutama muukin länsinaapuri on jutellut minulle suomeksi. Paitsi, että numerolapuissa on maan lipun kuva, niin kotimaani tunnistaa helposti myös tiimin paidan hihan siniristilipusta. Jounilla on kerrottavanaan tuttu tarina. Vanhemmat ovat aikoinaan muuttaneet Ruotsiin työn perässä ja jääneet sille reissulle. Jouni on juossut tätä ennen kaksi maratonia, mutta jo nyt valinnut haasteeksi vähän pidemmän matkan. No, selvähän se. Eihän se sisu geeneistä mihinkään katoa, vaikka kuinka olisi varttunut naapurimaassa. Juoksemme yhdessä useamman kilometrin, kunnes Jouni päättää tauottaa juoksua kävelyllä.

   
Stockholm Eco Trail -reitillä ei ole varsinaisia vuoria kiivettänä, mutta nyppylöitä on silti riittämiin. Kuva järjestäjien sivuilta.


Kolmas huoltopiste on 57 km kohdalla. Sitä ennen on tietysti kivuttu Hagatoppenin nyppylä. Täkäläisten mielestä on ihan paikallaan, että ennen kuin huoltopisteelle pääsee, pitää ensin vähän tetsata. Tälläkin huoltopisteellä suttaantuu aikaa lähes yhtä paljon kuin edellisellä. Rituaalit ovat pitkälti samat, mutta nyt en pääse puutarhaletkun suihkusta nauttimaan. Lauhan Shamaanin kuksa saa ajaa saman asian. Jounikin ilmaantuu paikalle. Kertoo käyneensä uimassa. Kieltämättä, itselläkin tuo ajatus on käynyt mielessä, mutta niin epätoivoinen en vielä ole. Matkaahan on enää 25 km jäljellä. Niin vähän, mutta silti niin paljon.

Kisainfoon tutustuessa olen miettinyt mikä idea siinä on mahtanut olla, että loppua kohden huoltopisteitä tulee tuhka tiheään: 64 km, 72 km ja 76 km. Mutta loppujen lopulta se tuntuu oikein hyvältä ajatukselta, koska päivä on ollut pitkä ja tossukaan ei nouse yhtä reippaasti kuin ennen. Kahta viimeistä kilometriä lukuun ottamatta kuutosella alkavia km-aikoja ei löydy viimeiseltä kaksvitoselta. 64 km:n huoltopiste on lähtöalueella, jossa reitti poikkeaa. Siellä on kova meno päällä. Juontaja panee parastaan ja iskeytyy viereeni cokista siemaillessani. Suomikin sujuu hyvin: Kuka varasti moottorikelkkani? Vastaan kysymykseen på svenska, että rikos on tosiaan edelleen ratkaisematta. Tällä kertaa en viivy huollossa pitkään, maalinhan pystyy melkein jo näkemään.

Maali lähenee - mutta loppukiri ei oikein irtoa

Viimeisillä huoltopisteillä en enää täydennä omia nestevarastojani. Pysähdyn hetkeksi, vettä niskaan ja päähän, pari pullaa cokiksen kanssa och resan fortsätter. Viimeinen kymppi on kuitenkin melko hidas. Nousu Kaknäsin televisiotornin luo ei kaikesta huolimatta ole mitenkään erikoinen, mutta loppua kohden otan varman päälle, sillä vaikka kisa on mennyt kompuroimatta, niin en halua edelleenkään suudella Sveamamman maan kamaraa. Selkiä edessä ei näy muutamaa lyhyemmälle 45 km:n matkalle osallistuvaa lukuun ottamatta, eikä takaakaan tunnu tulevan ketään.

   
Maalissa jokainen tuntee itsensä voittajaksi.


Reitin viimeiset kilometrit tuovat minut Skansenin kautta tuttuihin maisemiin. Maali on aivan museoiden Nordiska museet ja Vasamuseet lähellä. Viimeiset liikenteenohjaajatytöt ovat vielä innostuneempia kuin minä ja kahvilassa sekä puiston penkeillä ihmiset kannustavat juoksijoita. Hyvä Suomi! kuuluu jostakin. Minulla on voimia hyvin jäljellä. Olisihan tässä voinut vielä juosta muutaman kilometrin. Lopulta kaarran maalisuoralle ja kuuluttaja yrittää hahmottaa numeroani. Kuulutus kertoo minun olevan Uppsalasta ja näillä saatesanoilla ylitän maaliviivan 63. miehenä ajassa 11:20:38. Saan onnittelut ja mitalin kaulaani. Kuuluttaja tulee luokseni ja pahoittelee pieleen mennyttä loppuhehkutustaan. Älä huoli, Uppsala on ihan mukava paikka, sanon häntä lohduttaen.

Jään maalialueelle vielä tunniksi nauttimaan loppuhuollon antimista ja tunnelmasta. Jounikin saapuu maaliin kymmenen minuuttia jälkeeni. Francoa ei näy, mutta italiainen on kuitenkin kovempi kuin keskeyttänyt ranskalainen ja tulee lopulta maaliin puolitoista tuntia jälkeeni. Loppuveryttelynä kävelen hotelliin 2,5 km ja näin 110 000 askeleen Päivä Tukholmassa saa arvoisensa päätöksen.

FAKTAT:

Stockholm Eco Trail järjestettiin nyt kolmannen kerran. Matkoina 80 km (137 maaliin / osallistujia 158), 45 km (156 / 163), 32 km (268 / 271), 16 km (425 / 426), 8 km (221 / 221) ja Fun Run. 80 km voittoajat miehet 7:24:00 ja naiset 8:15:32.

80 km:n lähtö klo 7:00 (Stora Skuggan, Universitetin tunnelbana-pysäkiltä n. 15 min. kävely), maksimiaika 14 h (myös huoltopisteillä cut-off -ajat). Nousumetrit 1700 m. Juoksualusta 10% asvalttia, 20 % soraa ja loput 70 % polkua tms. Reitin varrella kuusi huoltopistettä. ITRA / UTMB -pisteet 3. Osallistumismaksu 1095 - 1395 SEK. Maaliin päässeille osallistujamitali ja buff. Maali Galärparken (Djurgården).

Verkkosivut stockholm.ecotrail.com, FB EcoTrail Stockholm ja IG ecotrailstockholm2019.

Polkuja ja näppäimiä takoi Kaj K

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Mikolaj´s 10k in Anun marathon -19

REPORT FROM 10K RACE IN FINLAND

MY DEFINITION OF FRIENDSHIP

November 2016. Athens. I was in a long trip through the Europe. One of my pitstops was in Athens Marathon after which I need to do some laundry before further journey. While I was waiting for my clothes I stepped to a coffeehouse and I saw there a couple in t-shirts from Athens Marathon. We started to talk and it did't took them more then 10 minutes to invite me to Finland for 50 miles Anun Marathon. After this short conversation we made plans and in 2017 I did my first (and only) ultra run. In 2017 we had a chance to meet once more when Anu, Markus and Don Jarmo visited me and we run together Poznan Marathon. Year 2018 was very special for me because it was a wedding year and fortunately Anu&Markus honored us with their appearance! Finally in 2019 a week before Anun Marathon I decided that I need to meet my Finish friends again and become a first visitor staying for a night in their new house.

Happy finishers after Poznan marathon
Kinga & Mikolaj 💕


10K RACE

Whole week before coming to Finland was quite busy for me and unfortunately I did't have chance to rest properly and start in my best shape. Moreover on Wednesday I took part in 800m track race which seemed to be quite exhausting for my muscles. Anyway I knew that I have to give all I have. There was Juhani waiting for me and somehow a small battle Finland vs Poland was arranged I spent my time in Sorva before the race mainly on recovering. On Friday I was happy to take part in marking route run with Team Rahola. That was also a chance to get familiar with all ascents and descents on the course. At that moment I realized it gonna be very demanding race.

RACE DAY

I woke up around 6AM and I did all my routines that brings me luck  About 8AM I get to starting point (thanks to Don Jarmo). I had some time to drink coffee and relax. 40 minutes before final countdown I started my warm up and finally with a lot of respect but also with self confidence I stand on start line with a plan not only to win but also to establish a new 10k event record. I started with a strong pace 3:30 but Juhani made me even to speed up and first 500m we did with crazy pace around 3:15  Fortunately after this insane start we slowed down a bit. I heard that Juhani is breathing heavily and staying behind me but there was still one competitor just on my back. He kept chasing me till 4th kilometer where the steepest uphill was waiting for us. I decided to keep the pace and rhythm. That occurred to be my winning strategy because I wanted (successfully) to show that today I'm the strongest one. From that point I was running alone just controlling pace, my heart rate and making sure that no one is closing to me  On last kilometers I knew that I'm going to win so I focused only on a new record on finish line  (37:45). What was the most important for me along whole route there we people from Team Rahola supporting me (and the others). Even though they thought I don't see them I was just very focused on my race but I saw and heard them what gave me extra energy! Only thing I missed on that race was water on drinking stations  (I couldn't catch any) but fortunately it did't change the final result.

Gold medalist and new 10k race record holder, mr. Skibinski


AFTER THE RACE

The biggest award was waiting for me in the evening. There was party organized in Anu&Markus backyard with all friends from Team Rahola where we had a chance to talk and organize next races together. I spent wonderful time in Finland with my people that in spite of fact we met only few times are one of my best friends.

-Mikolaj

lauantai 22. kesäkuuta 2019

Juokse Sorvassa 21.6.2019 tulokset

Kuvia by Jukka Vuorenmäki. Linkki kuviin

Naiset 50km
1.Tiina HäkkinenTeam Rahola6:14:30
1.Iida LehtonenTeam Rahola6:14:30
Miehet 50km
1.Markus Ilva Team Rahola5:36:02
2.Marko SilvennoinenTeam Rahola6:14:30
2.Juhani Yli-MarttilaTeam Rahola6:14:30
Naiset maraton
1.Anu OssbergTeam Rahola4:12:08
2.Susanna KukkulaTeam Rahola5:01:00
3.Jaana PutkinenTeam Rahola5:13:30
4.Nina HyvönenTeam Rahola5:31:10
5.Lea MäenpääTeam Rahola5:38:19
6.Outi VatulaTeam Rahola5:46:19
7.Päivi LinneroTeam Rahola6:29:58
8.Satu AnsamaaTeam Rahola7:14:00
Miehet maraton
1.Veikko PunkkaNami3:42:40
2.Olavi Kuja-LipastiHäjyt3:47:55
3.Mikko PerttulaHämeenkoski3:50:48
4.Jari HuhtalaHäjyt4:11:39
5.Markku IhonenTreMk4:27:45
6.Markku Lauste100mc.fi4:37:28
7.Johan GröndahlTeam Rahola4:51:20
8.Petri MononenTeam Rahola4:57:23
9.Timo HerralaIivarinkylän Pyrkivä5:06:30
10.Niko PeltomaaTeam Rahola5:10:36
11.Tapani Välimäki5:50:52
Naiset puolimaraton
1.Tanja TohniTeam Rahola2:24:34
2.Kirsi Tuomisto-Kataja-ahoTeam Rahola2:28:05
2.Minna NurroTeam Rahola2:28:05
4.Tiina KärkinenTeam Rahola2:33:12
5.Katariina KallioTeam Rahola3:31:01
Miehet Puolimaraton
1.Janne KorpelaIso-Hannari Trailrunners1:39:41
2.Petri VähäkoskiTeam Rahola2:24:34
3.Simo Kataja-ahoTeam Rahola2:27:22
4.Panu SaariIsojoki2:28:00
Naiset 10km
1.Hanna Korpela + Talvi1:12:50
2.Teija VirtanenTeam Rahola1:16:00
3.Miia VärikoskiTeam Rahola1:20:19
4.Lumia SandelinJärvenpään Latu1:45:44
4.Lea LinneroJärvenpään Latu1:45:44
6.Merja VärikoskiTeam Rahola1:49:00
7.Elina Ronkainen1:49:00
8.Verpu Laine1:57:00
8.Heli Keskinen1:57:00
Miehet 10km
1.Joonas KuismaTreMk38.18
2.Marko KangasmäkiTeam Rahola49.50
3.Pekka LampinenTeam Rahola50.42
4.Kaj KoivumäkiTeam Rahola52.43
5.Petri VirtanenTeam Rahola1:01.13
6.Keijo MäkeläTeam Rahola1:02.00
7.Kalevi MontelaTeam Rahola1:10.05
8.Petteri HaapamäkiTeam Rahola1:10.08
9.Kari KoivistoTeam Rahola1:12.00
10.Jussi Korpela1:12.50
11.Pekka HerralaIivarinkylän Pyrkivä1:19.50
12.Ari KonttinenTeam Rahola1:35.10
13.Jukka VuorenmäkiTeam Rahola1:42.00
14.Jouko VärikoskiTeam Rahola1:47.00
14.Mauno Ketola1:47.00


Huomautukset tuloksista ilva.markus@gmail.com