maanantai 16. syyskuuta 2019

Vanhan pierun loppukesän neitsytmatka

Vuosi sitten tiedossa oli mitä tuleman pitää. Suuri päätös pienelle ihmiselle. Se oli jo kauan pyörinyt mielessä, mutta päätöksen teko oli kestänyt, kuten yleensä tällä kaverilla. Aika oli otollinen. Pieni ajan säästö oli hankittu, kun yrittäjä-status oli jäänyt taakse ja pystyi hieman hengittämään muutakin kuin yrittäjän arkea. Ja aikaa ja suunnitelmallisuutta kaivattiin nyt tulevaa koitosta ajatellen. Tarkoituksena siis oli valmistautua puolitriathlon suoritukseen. Tuleva koitos noin kuuden tunnin suoritus on tällaiselle enemmänkin jalkapalloilijamaiselle piitkä suoritus, joten valmistautua piti ja aloitus tapahtui juurikin vuosi sitten. Pahin pelko suoriutua uinnista, pyöräilystä ja juoksusta kohdistui kyllä, yllätys, yllätys, uintiin. Ja sitä varten piti kyllä lähteä oikein uimakouluun. Raholan poppoosta hain ratkaisua ongelmaan, ja olihan meillä ainakin pari triatlo”nistiä”, Jarkko ja Harri, kenties muitakin. Jarkolta sain vinkkiä Team Manyonista ja vetäjästä Miikka Osmo. Kysymysten saattelema s-posti lähti matkaan, ja homma oli sillä saletti.

Nyt puuttuu enää vesi

Treeniputki uinnin saralla sai alkunsa. Kerta viikkoon vähintään tuli uintia ja joskus pari kertaa viikossa. Pidempiä harjoituksia eli kahden kolmen tunnin reenejä tuli nyt vähintään kerta viikkoon ja useasti pari kertaa viikossa. Harjoitusten suunnitelmallisuus kasvoi vanhasta, tehdään silloin kuin ehditään tyylistä enemmänkin tätä tehdään seuraavaksi tyyliseksi. Miikan tekemä harjoittelukalenteri ei nyt kyllä kuitenkaan sataprosenttisesti täyttynyt, vaikka kuinka koitin. Varmaan jäin kokonaisuudessa 40%, mutta siltikin kasvoi entiseen nähden. Uinnin harjoittelu alkoi tuskaisesti. Vauhtia kyllä sain, mutta sillä vauhdilla ja rytmiikalla ei pitkiä matkoja jaksanut. Piti opetella hengittämään, kauhomaan ja potkimaan, siis piti oppia uimaan. Ylöjärven uimahallin pohja tuli tutuksi, niinpä, kun sitä piti uida pinnassa. Keskivartalo tuntui aina uppoavan liian syvälle, onneksi oli näitä apuvälineitä, kuten bullari (kelluke jalkojen väliin). Ja sitten oli lättärit(käsiin räpylät), kyllä oli nyt uutta sanastoa. Kaupassa oli vaikeuksia, että mikä nyt oli mitä ja mitä sitä tarvitsee seuraavissa treeneissä. Kuinka uinnissa voikin tarvita niin montaa välinettä, uutta oli juu sekin. Noh monella olikin hallilla sitten säkki tarvikkeille, josta saattoi kaivaa tarvittavaa välinettä. Ja sitten vielä märkkis (märkäpuku), jota testailtiin hallilla ja avovedessä, kyllä tarkeni. Ihan ei mennyt putkeen oma hankinta, mutta kyllä sillä surffarin märkkikselläkin ui. Keväällä harjoitusmääriä lisättiin ja pelko hiipi siinä kohtaa, että kuinkakohan sitä pysyy mukana, kun tuo kevät on töiden puolesta aina kiireistä. Vauhtia hain tammikuun pakkasilla omalta hiihtoleiriltäni Vierumäeltä. Yhteisissä treeneissä tarvottiin umpihangessa, käytiin hiihtelemässä ja juoksemassa. Pyöräilykuntoa koitin ylläpitää käymällä Anun spinning tunneilla. Juoksukuntoa pääsin testaamaan sopivasti Karhuviestillä Porissa, ja vauhtia löytyi sopivasti kyllä. Joo, oli se Pori ihan mukava paikka, voisi siellä käydä juoksemassa uudestaankin.

Mukavampi paikka oli kyllä kuitenkin Funchal, jossa ajatuksena oli tehdä loma/viimeistelyleiri perheen parissa kesäkuun lopulla. Leiriä siitä nyt ei tullut, mutta yhden pyörälenkin pääsi tekemään, ja mäkistä oli, huh huh. Heinäkuun 20. oli sitten suuri päivä edessä. Matka suuntasi Joroisille Finntriathlon kilpailuihin. Kuten aika usein näitä neitsytmatkoja tehdessä, oli kyllä nytkin tilanne se, että päässä pyöri ajatus, että onko tässä nyt sittenkään valmistautunut riittävästi. Ja kyllä sitä ja tätä olisi pitänyt sittenkin tehdä enemmän. Fiilis oli kyllä onneksi luottavainen. Epäluottamusta tuli omiin kykyihin muistaa mitä pitää missäkin vaihdossa tehdä ja missä järjestyksessä, ja onko kaikki tarvittavat välineet ja energiat mukana ja vaihtopusseissa ym. Meidän harjoitteluryhmästä oli alkuun ilmoittautunut Joroisille vain muutama, mutta ajanmittaa sakkia olikin mukavasti tulossa mukaan, joten ensikertalainen sai mukavasti tukea koitokseen. Kyllä se niin meni taas kuten usein, että kun ei lataa minkäänlaisia odotuksia, niin suorituskin oli onnistunut. 

Mukavampaa ku Poris

Ennen uintiin lähtöä oli hyvä käydä kastamassa vedessä, sen opin aikaisemmin. Silloin kroppa ei enää jännitä tuota kylmää vettä, ja pääsee mukavaan vauhtiin. Punaisella lakilla lähdin uintiin, joka tarkoitti 40-50 minsan aikatavoitetta. Kyllä mielessä oli lähempänä 50, mutta sinne se aika paukkui 41 ja jotain, loistavaa! Otin vielä suuremman kaarroksen kautta, jotta ei tarvinnut sohia käsillä ja jaloilla ketään tai kukaan ei päässyt iskemään minua kanveesiin. No nämä vaihdot otin sitten rauhassa, ja liian rauhassa näin jälkikäteen ajateltuna. Kyllä ei olisi tarvinnut antaa tasoitusta muille kuitenkaan kuutta minuuttia. 

Ketjuahan riittää
Pyörälenkille lähtiessä tartaani näytti tyhjältä, oli meinaan pyöriä hävinnyt reitille niin paljon jo että tuntui kuin viimeisenä olisi lähtenyt. No silti homma lähdettiin hoitamaan rennosti, puolimatkan verran eli 45 km oli tarkoitus polkea hyvällä fiiliksellä ja toinen osa sitten hieman puristavalla vauhdilla. Aurinkoinen ja lämpenevä keli sopi kyllä pyöräilyyn (22 astetta), mutta pelko lämmöstä juoksuosuudelle hiipi mieleen. Sen verran mukavan oloiselta pyöräily tuntu, että ajattelin hieman heittää juttua ohitettavalle polkijalle. No sehän ei ollutkaan kuka tahansa taapertaja, vaan Tuiskun Antti. Muiskua en antanut, mutta sen verran samoilla linjoilla oltiin, että ei meillä ensikertalaisilla ollut oikein tajua, että kuinka lujaa pitäisi nyt pinkoa fillarin päällä. Antti kuittasi ohitukseni juoksun vaihdossa, kun jäin suultani kiinni toisen osallistujan kanssa. Pyöräily sujui mainiosti 32,3 km keskarilla, aikani ollessa 2.48 ja jotain. Sää lämpeni edelleen ja tiesin tuskan kasvavan juoksussa, silti luottamus juoksuun oli vahva. 

Kaikki alkoi kuten ajattelin. Jalat hieman pökkelönä polkemisesta ja selkä hieman jumissa. Eka kilsa 21,1 kilometristä meni ihan sujuvasti ja olo tuntui kevyeltä. Lenkillä oli yksi jyrkkä mäki, joka tuli mentyä neljään otteeseen eli neljä lenkkiä. Se mäki heti alkuun muutti juoksun passailuksi. Liian
kova vauhti nosti piston tuntemusta ja pelko oli että homma menisi kävelyksi, joten oli pakko himmailla, jalat olisi kyllä jaksanut. Oli olo kuin puun ja kuoren välissä, jos nostin vauhtia pistot lisääntyivät ja jotenkin yhdistin pistojen lisääntyvän myös juonnin ja energiatankkauksen jälkeen. Jos taas jätin energiaa ottamatta, niin olo heikentyi. Siinä sitä sitten tuli tasapainoiltua. Juoksun puolessa välissä päätin testata vauhdin nostoa, mutta ei onnannut. Sitten kuitenkin viimeisen lenkin alussa päätin että hiukan vielä ja sitten urku auki, vaikka sitten kävelisi viimeiset metrit. Maali oli siinä, pitkä suora ja korokkeelle, kädet pystyyn ja mitali kaulaan, homma ohi. Juoksuaika 1.51 ja jotain ja kokonaisaika 5.34 ja jotain. JESS, ja seuraavana vuonna vitosen kimppuun.




-Marko K.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Ensi kesänä Ahvenanmaalle 6.7. - UUSI PÄIVITYS



Ahvenanmaan reissu lyhennettiin 6 päivästä 4:ään päivään. Majapaikkojen hinnaksi tulisikin näin ollen 140 euroa/hlö. Hinta sisältää 3 yötä kolmen hengen huoneissa aamupalalla (paitsi Kökarissa aamupala ostetaan erikseen).

Lisäksi Ålandstrafiken ottaa 8 euroa/pyöräilijä lautoillaan (sekä pohjoisella että eteläisellä reitillä erikseen) ja Vikin Line veloittaa noin 25 euroa pyöräpaikasta Maarianhaminasta Turkuun.

Hintoihin kuuluu kaikki tarvittavat aikataulut, reittiseloste sekä matkailukartat ja meille tehdään myös lauttavaraukset valmiiksi niin halutessamme.

Tässä olisi yllä olevaan liittyen ehdotus neljän päivän retkelle:

Päivä 1.
Lähtö Turusta Naantalin kautta Merimaskuun, jatketaan Velkualle, josta pyörälautta Taivassalon puolelle. Matka jatkuu Kustaviin, josta Ålandtrafikenin lautta Brändön saarelle. Yö Brändössä.

Päivä 2. 
Brändöstä matka jatkuu Manner-Ahvenanmaalle, jossa kierretään historiallinen Saltvikin alue ja illalla tullaan Maarianhaminaan yöpymään.

Päivä 3.  
Maarianhaminasta jatketaan Långnäsiin, josta lautta Kökarin saarelle. Yö Kökarissa.

Päivä 4. 
Kökarista matka jatkuu Korppoon kautta Nauvoon ja sieltä Paraisten kautta takaisin Turkuun.

Kuulostaa edelleenkin hyvältä, eikös? Jos olet kiinnostunut, ilmoita osallistumisesi mahdollisimman pikaisesti Anulle.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Syksyn Cooper

Syksy saapuu jälleen ja on aika raastaa keuhkot verille Team Raholan Cooperin testissä.
Testi toteutetaan tälläkin kertaa Lamminpään kentällä ma 9.9. klo 18.00 ja ma 23.9. klo 18.00
Testipäivinä ei ole normaaleja maanantain tiimilenkkejä!

Testi on kaikille avoin eikä maksa mitään.

Alkakaahan reenaan!


Himos Extreme 26 km a la Jari & Simo

Jämsässä järjestettiin elokuun 2019 lopulla järjestyksessä kolmas Himos Trail -polkujuoksutapahtuma. Se keräsi ennätysmäärän väkeä: suosittujen laskettelurinteiden siimeksessä sinkoili yli 1 200 osallistujaa.

Himos Trailin hurman on löytänyt myös Team Rahola, joka oli edustettuna runsaslukuisena ja varsin menestyksekkäänä. Tiimiläisiä löytyi jokaiselta neljältä matkalta. Huippumenestyksestä vastasivat tiimin upeat naiset Niina Taimisto ja Tiina Häkkinen, jotka toivat tiimille kultaa ja pronssia Double Extremen (52 km) naisten sarjassa.

Omasta juoksustaan kertovat Simo Kataja-aho ja Jari Kurvinen, joiden urakkana oli vaativa 26 km:n Extreme. Ja näin se meni:

Mikä houkutteli Himos Extremelle?

- Jari: Kuulin Ylläksellä, että porukat on lähdössä Himokselle, ja ajatus osallistumisesta alkoi muhimaan päässä.
- Simo: Oltiin viime kesänä Kirsin ja Minnan kanssa sekä talvella Kirsin kanssa juoksemassa Himoksella, ja oli itsestään selvää, että seuraavana kesänä otetaan haaste uudelleen vastaan. Viime hetkellä matka vielä vaihtui 17 kilometristä 26 kilometriin.
- Pitkän viikonlopun viettoon lähteminen houkutteli, että kun ollaan juostu, niin saadaan jäädä lepäilemään ja nauttimaan tiimiläisten kanssa yhdessäolosta.

Mitä jännititte eniten etukäteen?

- Kuinka paljon menee aikaa reitin suorittamiseen ja kestääkö jalat. Ajatus oli, että suoriudutaan reitistä alle 5 tunnin. Reitin vaativuus korkeuseroineen oli tiedossa, mutta jotenkin sitä ei tullut otettua tosissaan, vaikka oli siitä jo etukäteen kuultu.

Jari ja Simo reitillä. Kuva: Nico Peltola
Miten juoksu sujui? Tuliko yllätyksiä?

- Heti lähdön jälkeen oli kiltisti jonossa kävelyä mäen päälle, jono alkoi harventua ja otettiin muutama selkä yllättävän helposti.
- Juostiin porukassa Marin, Jukan ja Keijon kanssa aina noin 12 km asti. Huoltopisteellä jäätiin nutaamaan geelien kanssa ja pitihän sitä käydä puskassa, ja heittää vielä koko alkumatkan hiertänyt kivi jalkapohjaa hiertämästä, jolloin huomattiin, että muu porukka häipyi näköpiiristä. Geelien antaman energiarykäisyn voimin ryntäsimme heidän peräänsä ja saavutimme heidät neljännellä eli maalialueen huoltopisteellä, jossa toimittiin tällä kertaa ripeästi: osat vaihtuivat ja lähdimme painamaan kohti laskettelurinteen reunaa ylös kukkulan huipulle. Toinen toistamme kannustaen ja tsempaten vuorovedoin jaksettiin hyvin. Viimeiset noin kaksi km olikin aika lailla alamäkeä, laitettiin hanat auki ja tulimme melekosta haipakkata ajatuksella, että nyt on enää niin vähän jäljellä.

Miltä tuntui se kuuluisa nelivetonousu?

- Ennen nelivetonousua edeltävä mäki tuli kevyesti rullaten alas, ja kävi häivähdys mielessä, että eihän tämä näin helppoa voi olla.... siinähän se sitten silmien edessä avautui polku kohti ”taivasta”. Ei kun eteenpäin, sanoi mummo lumessa ja ei kun nelivetopäälle. Siinä rykiessä eteenpäin otimme parit selät. Kukkulan päällä vähän aikaa hengitystä tasaillen ajateltiin että ei jäädä lumeen makaamaan vaan on mentävä juosten eteenpäin, ettei kangistuta.
 

Muuta muisteltavaa?

- Osallistujajoukon määrä yllätti, ja kaikki kanssajuoksijat olivat hyväntuulisia ja ystävällisiä esim. meille tarjottiin mahdollisuuksia ohituksille.

Mitkä oli fiilikset maaliviivan jälkeen?

Kovat äijät maalissa. Kuva: joku tiimiläinen

- Kyllä me ollaan kovia ÄIJIÄ vaikka ei ollakaan Jämsästä, mutta me ollaankin Team Raholasta!  Jumankeuta (Anua lainaten) alitettiin reilusti 5 tuntia. Aikamme oli 3.49… Hervottomat tuuletukset maalissa.

Mitä moititte, mitä kiitätte?

- Huolto oli loistava ja kannustus mieletöntä sekä reitti oli merkitty hyvin selkeästi, ei ollut eksymisen vaaraa.

Ensi vuonna uudestaan?

- Juoksukokemuksen perusteella voisi vaikka osallistua uudelleenkin, ja toki jos jollain porukalla vuokrattaisiin mökki niin illanvietto hyvän ruoan kera voisi olla rentouttavaa juoksun jälkeen.

Mikä polkujuoksussa viehättää?

- Maantiellä juoksemisen rinnalla polkujuoksu on vapauttavaa, rentouttavaa ja vanhan äijän/juoksijan operoidut polvet kestää paremmin pehmeää alustaa. Polulla juokseminen tuo toki oman haasteensa, sillä jalan on noustava korkeammalle kuin tasasella juostaessa.
Urakka takana, analyysin aika. Kuva: joku tiimiläinen







sunnuntai 8. syyskuuta 2019

6. FightBack Run 7.9.2019 Turussa

FightBack Run on tapahtuma, jossa saa kävellä, sauvakävellä tai nimensä mukaisesti juosta. Reitti on pituudeltaan 2,7 km, ja sen saa kiertää niin monta kertaa kuin kahden tunnin sisällä ehtii.

Johanna, Teija, Pekka, Teka ja Pete. Kaikki valmiina hyväntuuliseen tapahtumaan.

Minun mielenkiintoni tämän juoksun suhteen herätti ajatus minkä asian puolesta liikutaan ja näin ollen halusin tutustua juoksun sivuille. Eteeni osuivat heti otsikot 'Tehdään yhdessä hyvä työ' ja 'FightBack Runilla liikutaan yhdessä'. Selvä juttu, tällaiseen tapahtumaan halusin mukaan, ja vielä kun koko osallistumismaksu menee lyhentämättömänä FightBackin hyväksi jonka alulle panija on Pekka Hyysalo, halusin ehdottomasti osallistua. Olla pikku pikku riikkisenä osana hyvää asiaa, ja tehdä sen vielä juoksuharrastuksen kautta, eli kaikki voittaa. Kymmenen euron osallistumismaksulla pääsee mukaan tukemaan Pekan luotsaamaa FightBack-projektia, jonka tavoitteena on kuntouttaa päävamman saaneita FightBack -taistelijoita.

Avataanpa hieman kyseisen kaverin taustaa, lainaten Wikipediaa: 28. huhtikuuta 2010 Hyysalo joutui vakavaan onnettomuuteen Ylläksellä yrittäessään hyppyä vaikeissa olosuhteissa. Hän tuli sivuttain alas lyöden päänsä maahan. Kaatumisen seurauksena kypärä halkesi ja Hyysalo sai vakavan aivovamman. Hän oli koomassa 17 päivää ja ennuste onnettomuuden jälkeen oli huono. Myöhemmin todettiin Hyysalon hyvän fyysisen kunnon olleen ratkaiseva tekijä kriittisessä toipumisvaiheessa. Vain kuusi kuukautta onnettomuuden jälkeen Hyysalo pystyi kävelemään itsenäisesti ja 11 kuukauden jälkeen hän palasi suksille, vaikka lääkärit olivat ennustaneet kävelyn olevan mahdollista vasta parin vuoden kuntoutuksen jälkeen.

Ennen kuin ilmoittauduin kysyin 'Munmiäheltäni' olisiko hän kiinnostunut lähtemään mukaan. Kiinnostui heti. Soitto kaksoissiskolleni Tekalle, lähdetkö, lähti. Suun aukaiseminen (ei minulle todellakaan mikään ongelma) hierojalla, hieroja-Johanna valmis lähteen mukaan. Niin meitä oli sitten neljän kopla joiden kanssa lähdettiin 7.9. kohti Turkua. Tälle päivälle luvattiin sadetta aikas ruhtinaallisesti Turun puolessa, ja matkallahan sitä alkoi tulemaan jo niin ettei auton ikkunasta hirveän kauas tahtonut edes nähdä. Mutta ei mitään, hyvällä fiiliksellä kohti päämäärää.

Mikäs tässä, ajellessa, sadepisroiden saattelemana.


Auto parkkiin lähelle tapahtumapaikkaa. Vettä tuli niin maan per...usteellisesti! Hetki istuttiin autossa ja odotettiin että hieman rauhoittuisi, ja uskomatonta kyllä niin kävi, vedettiin sadeviitat päälle ja lähdettiin kohti tapahtuma-aluetta. Sade oli rokottanut alkua sen verran, että paikalla ei ollut vielä juuri ketään. Alue aukesi klo 10.30 ja alku-joogan oli tarkoitus olla kello 11. Noudettiin numerot ja FightBack-paidat. Kello oli siinä kohtaa 11 ja joogan oli tarkoitus alkaa. Lavan edessä oli 3 ihmistä osallistumassa. Päätettiin lähteä käymään kahvilla ja palailla sitten pikku hiljaa takaisin.

Siinä kahvilla istuessamme, kolmella meistä Teamin vaatteet päällä, sisään tuli pari järjestäjää keltaiset liivit päällä. Harmaatukkainen poninhäntäpäinen vanhempi mies (järjestäjistä) käveli hitaasti pöytämme ohi, seurasi meitä ja alkoi hymyilemään aloittaen keskustelun. Kyseli varovasti että aiotteko lujaakin mennä, että nyt on näköjään sen verran kovaa sakkia liikkeellä (liekö nimi Team Rahola sitten herättänyt jotain, kun kaveri oli mm. Paavo Nurmen tapahtuman reittivastaavista). Hieman pisti hymyilyttämään, ja kieltämättä ehkä rinnan rottingille. Naureskelimme ja sanoimme että ihan ollaan kuule tulleet nauttimaan tapahtumasta, rauhassa kävellen ja hölkötellen ja haistellen.

Nautiskellen, sateesta ja liikunnan ilosta.

Ennen lähtöä oli lämmittelyjumppa, joka oli todellakin tehokas. Sai paikat lämpöiseksi ja oli hyvä fiilis lähteä omaa osuutta suorittamaan. Matkaan päätimme lähteä niin, että eka kierros (ainakin) kävellään. Nautitaan. Toiselle kierrokselle lähtiessämme olin Tekan kanssa hieman edempänä Petee ja Johannaa, jotka kohtapuoliin menivät juoksuaskelilla ohi, Johanna todetessa että kyllähän sitä nimensä mukaisesti pitää juoksuaskeleitakin ottaa. Niinpä lähdin siitä heidän völjyynsä, ja Teka jäi nauttimaan vielä kävelyaskeleista. Hyysalon ohi juostessamme huusimme että Hyvä Pekka ja näytimme peukkuja, ja hetken päästä kuului kun Pekka huusi takaisin HY-VÄ RA-HO-LA! Toisen kerran hänen ohi juostessani (Peten ja Johannan mennessä menojaan) hihkaisin taas että Hyvä Pekka, johon hän myös HY-VÄ RA-HO-LA!

HY-VÄ RA-HO-LA!

Viimeisellä kierroksellamme jokaisen järjestäjän ohi juostessamme kiitimme tapahtumasta. Se oli juuri sellainen kuin odotinkin, hyväntuulinen, ei kiirettä, kävele, juokse, mene ihan niin kuin tykkäät ja sen verran kuin haluat.

Tekan iloista tunnelmaa maaliin tullessa.

Siinä odotellessamme Tekaa maaliin ylitti maalin pariskunta, joiden ilmeet olivat kyllä niin kaikenpuhuvat. Jäivät seisoskelemaan siihen maalin läheisyyteen nauttian juomasta joka jaettiin maalissa. Hyysalon Pekan tullessa heitä kohti niin pariskunnasta miespuolinen kehaisi Pekalle, että juoksin 5 kierrosta (8 kierrosta olisi ollut puolimaraton), johon Pekka totesi: KO-VA JÄT-KÄ!!!

Kaikki maalissa. Hyvä meitä. Kivaa oli.

Meille taisi tulla kasaan 2,7 km reipasta lämmittelykävelyä ja noin 8 km juoksua, ja hyvä fiilis. Vielä kun autolla ajelimme Turun Samppalinnan maauimalaan saunotteleen, oli se piste iin päälle tälle päivälle.

Kiitos FightBack Run, kiitos Pekka Hyysalo. Ihailtavaa että on ihmisiä jotka jaksavat tehdä asioita muiden hyväksi, auttaen heitä jaksamaan elämässä ja saaden uskomaan että aina on toivoa.

Liike on lääke.

Teija

perjantai 6. syyskuuta 2019

Ensi kesänä Ahvenanmaalle 6.7.


Vielähän tuohon on matkaa, mutta jos haluamme saada edullisemman vaihtoehdon ja yöpaikat, niin lähdetään ajoissa kartoittamaan kuinka paljon olisi lähtijöitä Ahvenanmaalle järjestettävälle pyöräretkelle ensi kesänä. Reissuun menee 6 päivää ja matkan hinnaksi tulisi 239 euroa/pää. Aamupalat kuuluvat kaikissa muissa paikoissa hintaan paitsi Kökarissa, jossa aamupalan voi ostaa viereisestä kahvilasta. Lisäksi Ålandstrafiken ottaa 8 euroa/pyöräilijä lautoillaan (sekä pohjoisella että eteläisellä reitillä erikseen) ja Vikin Line veloittaa noin 25 euroa pyöräpaikasta Maarianhaminasta Turkuun.

Hintoihin kuuluu kaikki tarvittavat aikataulut, reittiseloste sekä matkailukartat ja meille tehdään myös lauttavaraukset valmiiksi niin halutessamme.

Tässä olisi yllä olevaan liittyen ehdotus retkelle:

Päivä 1
Lähtö Turusta Naantalin kautta Merimaskuun, jossa ensimmäinen yö vanhalla hevostilalla

Päivä 2
Merimaskusta jatketaan Velkualle, josta pyörälautta Taivassalon puolelle. Matka jatkuu Kustaviin, josta Ålandtrafikenin lautta Brändön saarelle. Yö Brändössä.

Päivä 3
Brändöstä matka jatkuu Manner-Ahvenanmaalle, jossa kierretään historiallinen Saltvikin alue ja yövytään siellä.

Päivä 4
Jatketaan Maarianhaminan kautta Långnäsiin, josta lautta Kökarin saarelle. Yö Kökarissa.

Päivä 5
Kökarista matka jatkuu Korppoon kautta Nauvoon, jossa viimeinen yö majatalossa.

Päivä 6
Nauvosta Paraisten kautta takaisin Turkuun.

Kuulostaa aikas hyvältä, eikös? Jos olet kiinnostunut, ilmoita osallistumisesi mahdollisimman pikaisesti Anulle.

perjantai 30. elokuuta 2019

Tipaton & Herkuton 2.9.-3.10.2019

TARKOITUS on jaksaa liikkua ja syödä terveellisemmin, eli ei mitään paastoa tai niukkuusaikaa, vaan pieni itsekuri herkkujen ja alkoholin suhteen, joten normaali ruoka kehiin. Tämä ei ole sokeriton dieetti, ja itse asiassa ei dieetti ollenkaan. Voit käydä ravintolassa syömässä, sielläkin on monta hyvää vaihtoehtoa ruokien suhteen.

KIELLETYT AINEET: alkoholit, alkoholittomat juomat, limonadit, zero-juomat, energiajuomat, makeiset, makeat ja suolaiset leivonnaiset, välipalakeksit ja kaikki muutkin keksit, pullat, jäätelöt, lätyt, pannukakut, erilaiset makeat jälkiruokavanukkaat, riisifrutit, hampurilaiset, lihapiirakat, tacot, siivet, pizzat, grilliruoat, ranskalaiset perunat, kebabit, kuorrutetut hedelmät ja pähkinät, kaikki sipsit (peruna/juures), kaikki murot, sokeroidut myslit, croissantit, kurkkupastillit.

HERKUTTELE NÄILLÄ: mehut, hillot (esim. puurossa, rahkassa, leivän päällä), tuoreet ja kuivatut hedelmät, marjat, erilaiset maustamattomat pähkinät, kaikki jogurtit, kaikki rahkat, hunajat, hedelmäsoseet, terveelliset wrapit, itse tehty pizza, lämpöiset voileivät, myslit joissa ei ole sokeria, itse tehty mysli, itse tehdyt uuni- ja lohkoperunat, subway-tuotteet, proteiinilätyt (tehty banaanista ja kananmunasta), voileipäkeksit, hapankorput, riisikakut.

SAA KÄYTTÄÄ MYÖS NÄITÄ: urheilu- ja proteiinijuomia/-tuotteita (kaikki patukat ja vanukkaat käy energia-/proteiinituotteista), urheiluun energiageelejä ja -pastilleja, purukumi.

JOS ON KYSYMYKSIÄ, epävarmuutta, kysyhän Anulta,
puh. 040 828 5700 laittaen viestiä.

OSALLISTUVIEN NIMET JA OSALLISTUMISMAKSU 2,- ANULLE, KIITOS!

Tällä kertaa käytössä 1 jokeripäivä, jolloin saa valitsemansa päivän ajan syödä/juoda mitä haluaa.

tiistai 27. elokuuta 2019

Nimiä teamin vaatteisiin

Jos haluat painattaa nimesi teamin takkiin tai muuhun team-asuun, tuo vaatteet Anulle syyskuussa, viimeistään 15.9. Merkitse vaatteesi hyvin sekä teksti minkä haluat painettavan.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Näin ilmottaudut Pirkan talkooholkkään


Jos et ole maksanut Pirkan hölkkää/kierrosta etukäteen, niin toimi näin:

- Maksa Pirkan hölkän tilille 30€.
- Tilinumero: FI83 1443 3000 1131 72.
- Kirjoita viestikenttään etunimesi, sukunimesi, talkoo hölkkä ja Team Rahola.

Jos olet maksanut Pirkan hölkän/kierroksen, niin toimi näin:

- Lähetä sähköpostia Pirkan kierrokselle ja kerro, että olet maksanut hölkän.
- Laita sähköpostiin etunimesi ja sukunimesi.
- Ilmoita, että olet tulossa talkoo hölkkään Team Raholan porukassa.

Sähköposti: toimisto@pirkankierros.fi

Ilmoita Anulle, jos osallistut talkoo hölkkään!



lauantai 10. elokuuta 2019

Teamin paidat ja takit ovat tulleet! Myös Zero Pointit!

Voit noutaa tilaamasi paidan ja takin Anulta. Myös Zero Point tilaukset ovat saapuneet. Maksutiedot tulevat myöhemmin teamin sivuille.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Se ensimmäinen

Viime syksynä aloin varovasti harkita johonkin oikeaan urheiluporukkaan liittymistä. Kotona taustajoukot kannustivat minua ja tutkin eri urheiluseurojen tarjontaa. Yhtäkkiä tajusin, että juoksuahan sen olla pitää, koska olin nuoruudessani lajia tosissani harrastanut. Team Raholan sivut tekivät minuun vaikutuksen ja rohkenin lopulta lähteä maanantailenkille. Hämmästyin lämpimästä vastaanotosta, juoksijoiden määrästä ja laajasta ikähaitarista. Minuun teki syvän vaikutuksen, kun tajusin, kuinka monta maratonia ja pidempääkin matkaa monet olivat juosseet. Asetin tavoitteekseni hiljaa mielessäni juosta vuoden sisään puolimaratonin.

Mikäs se tää nyssitte o?

Kävin aina, kun mahdollista Teamin maanantaitreeneissä ja tein lisäksi omia harjoituksia. Tulihan se puolimaraton talvella juostua Sorvassa. Muut teamiläiset alkoivat innostaa kokonaiseen maratoniin ja pikkuhiljaa ajattelin sen olevan mahdollista kesän aikana. Etsiskelin maratonia mahdollisimman läheltä ja silloin löysin Hämeenlinnan kaupunkimaratonin, vanhalta opiskelupaikkakunnaltani. Reittikin näytti kulkevan kauniissa maisemissa.

Luin moneen kertaan Anun maratonohjeet netistä ja lisäksi kyselin eri juoksijoilta treeneissä, miten he valmistautuvat maratoneihin ja toimivat itse juoksun aikana. Sain kullanarvoisia ohjeita. Ei muuta kuin sitten vähän geelejä ja urheilujuomia kokeilemaan. Geelit tuntuivat sopivan minulle, sen sijaan urheilujuoman kofeiini sai käteni tärisemään, joten sen käytöstä luovuin. Päätin luottaa geelinippuun vyölläni ja juomapisteiden vesitarjontaan. Koska juoksu oli vasta päivällä kello 14.00, nautin hieman väkisin lounaan kotona ennen lähtöä, nuoruuden juoksuvuosilta tuttua tonnikalamakaronilaatikkoa. Sitten vain auton nokka kohti Hämeenlinnaa.

Siellähän ne tutut Teamin juoksijat olivat jo Kaurialan urheilukentällä. Sää oli todella kolea, pilvistä ja tuulista, lämpötila alle 15 astetta. Siinä yhdessä arvelimme käsien lämpiävän vihdoin kymmenen kilometrin paikkeilla. Varmasti varsin hyvä sää pitkään juoksumatkaan. Siitä se lähtö sitten pamahti kello 14.00 ja juoksijoiden imu tempaisi mukaansa. Uskomaton tunne juosta suurella joukolla. Ensimmäiset kilometrit vain sujahtivat siinä omaa juoksuvauhtia muun porukan tahtiin etsien.  Aulangon golfkentälle asti juoksu oli keveää ja mieli iloinen. Ihmettelin, miten joukossa voi liikkua näin helposti. Otin aina geelin ennen juomapistettä ja sitten vähän vettä. Asematunnelissakin jaksoin etsiä roskakorin. Linnan lähellä puolimaratonin loppupuolella jalka nousi kevyesti.

Sitten lähestyttiin puolimaratonin maalia. Olo oli hyvä, mutta jotenkin valmis lopettamaan tähän kohtaan juoksemisen. Järjestysmies kuitenkin viittoili innokkaana minua kohti maratonin reittiä, olihan minulla valkoinen numerolappu. Johonkin katosivat juoksijat ja sillä hetkellä vierelläni oli nuori poika, ensikertalainen hänkin ja hieman useamman maratonin juossut mies. Pohdimme ääneen, että pitäisi vielä jaksaa toinen kierros. Meillä oli onneksi samanlainen juoksuvauhti, niinpä vuorotellen itse kukin veti pientä joukkoamme kohti Aulangon suuntaa. Vähän ennen Aulankoa tunsin, kuinka vesi vain hölskyi vatsassa ja juoksu alkoi tuntua kumman raskaalta. Sanoin sen ääneen ja sama ongelma tuntui olevan tällä kokeneella maratoonarilla. Se rauhoitti mieltäni ja päätin sietää olotilaa. Muistin myös Anun ja muiden teamiläisten sanat erilaisten kropan harmejen sietämisestä. Onneksi tämä vaiva helpotti Aulangolle tultaessa. Jano oli nyt toisella kierroksella kuitenkin yltynyt ja pysähdyin joka juomapisteellä juomaan kunnolla. Uudelleen liikkeellelähtö oli aina vain työläämpää. Yhtäkkiä Aulangon golfkenttä oli muuttunut kymmenien kilometrien mittaiseksi ja juomapisteiden etäisyydet kasvaneet käsittämättömiksi. Asemalle tuntui olevan ikuisuuksien matka. Ihmiset matkanvarrella onneksi vielä jaksoivat kannustaa, mutta hymyni oli tuossa vaiheessa hyytynyt. Pahin oli kuitenkin vielä edessä.

Jotenkin sinne linnalle selvisin ja vielä siitä eteenpäin. Askel ei ollut enää vauhdikas ja korkea, kuten se virheellisesti alussa oli, vaan jalat tuntuivat lyijynraskailta. Sitten tuli viimeinen juomapiste. Siellä olivat järjestäjät taas mukit ojossa, mutta minä ajattelin, että eihän tästä ole enää kuin kaksi kilometriä maaliin ja jätin juomatta sekä geelin ottamatta. Se oli kauhea virhe! Vaikka kuinka pakotin jalkojani lisäämään vauhtia, ne eivät totelleet. Yritin takoa itselleni ajatusta vain kahdesta pienestä kilometristä, mutta ei auttanut. Miten ihmeessä silta moottoritien ylikin oli muuttunut vuoreksi. Onneksi muutama muukin vaikutti kaikkensa antaneelta ja puuskutti siltaa ylös. Siinä minä joukon jatkeena yritin pysyä tahdissa mukana. Vihdoin tuli se hetki, kun järjestysmies huitoi kohti maalialuetta ja sanoi enää 300m jäljellä. Voiko kauniimpaa lausetta olla! Lopulta maalissa ja vieläpä varsin vähäisin vaurioin, varpaiden päissä rakkulat. Taisin juoda ainakin neljä viisi mehua maalissa ennen kuin tajusin, että tässähän on juostu nyt se ensimmäinen maraton. Hurjaa se on! Kunnioitan nyt vielä valtavan paljon enemmän kaikkia niitä, jotka ovat kyseisen matkan juosseet ja vieläpä useita kertoja puhumattakaan paljon pidemmistä matkoista. Kiitos kaikille Team Raholan juoksijoille! 

Eka maraton, eka pytty, eka mitali


-Sanna

tiistai 6. elokuuta 2019

Joko kyllästyttää kesä-ähky? Ei huolta, siitä on mahdollisuus nyt päästä - Tipaton & Herkuton on kohta täällä! :)

Kuva StockSnap Pixabaysta.

Tipaton & Herkuton on täällä taas! Jes! Seuraava haaste sen suhteen sijoittuisi ajankohtaan 2.9.-3.10. Eli kun maanantaina 2.9. sen aloittaa, niin seuraavan kerran saa herkkuja syödä perjantaina 4.10. vaikka aloittaen jo heti kello 24.00. :) Osallistumismaksu 2,- joka annetaan Anulle, ja Anulle myös ilmoitus että on mukana. Rahat menevät arvontalahjakorttiin, joka arvotaan onnistujien kesken. Ja ettei nyt ihan 'kireeksi' menisi, niin tällä kertaa on kaikilla käytössä yksi Jokeri, mikä tarkoittaa sitä, että yhtenä valitsemanaan päivänä saa syödä herkkuja.

Ei muuta kuin SANO HERKUILLE HETKEKSI EI!!! Haasta itsesi!
Tsemppiä kaikille osallistuville!

maanantai 5. elokuuta 2019

Bussikyytejä Paavo Nurmi -maratonille ja Finlandia maratonille


Ilmoittaudu mahdollisimman pikaisesti Anulle jos olet kiinnostunut yhteiskyydistä 17.8. juostavalle Paavo Nurmi -maratonille tai/sekä Jyväskylään 14.9. juostavalle Finlandia maratonille. Bussikyydeistä tarkemmin tietoa myöhemmin. Seurailkaa teamin sivuja sekä facea.

Ultrajuoksu

Jos olet juossut jo ultramatkan (pidempi kuin maraton) ja haluat jatkaa alkaneen harrastuksesi parissa Team Raholaa edustaen, ilmoita asiasta Markukselle. Kerätään ultrajuoksevista Team Raholalaisista erillinen jäsenlista.

Tarvitaan siis alkanut ultrajuoksu harrastus, halu jatkaa sitä ja halu edustaa Team Raholaa sen parissa.

Ilmoita asiasta osoitteeseen: ilva.markus@gmail.com 

A.S.A.P.

Ensikertalaisena Pirkan Soudussa

Marika ja Marjo, onnelliset ekakertalaiset


Päivä kului koko ajan kasvavan jännityksen kanssa, onko kaikki tarvittava mukana, selvitäänkö me?! Jännitystä ei ainakaan yhtään helpottanut automatkalla kuullut Markuksen pelottelut kramppaavista jaloista ja muista tuskista, mitkä nyt usein voivat Pirkan Soutuun kuulua.
Paikan päälle saavuttuamme olimme Marikan kanssa tuttuun tapaan hieman pihalla, mutta ihanan Anun avustuksella täytettiin juomareput, katsottiin tarvikkeet valmiiksi ja kuunneltiin ohjeet: "Jos ette souda, nostakaa mela ylös. Nostatte sen melan niin ylös, että se seisoo!"

H-hetki alkoi olla lähellä ja innokkaista soutamaan lähtijöistä otettujen kuvien jälkeen merirosvolaiva työnnettiin vesille. Tällaiselle ensikertalaiselle jo pelkkä veneeseen omalle paikalle könyäminen kävi seikkailusta. Ja siitä ne ongelmat sitten alkoivat. Miten ne airot laitetaan, miten soudetaan oikein? Airot vaan kolisivat, ja tuli jo tunne, että oli virhe edes lähteä tälle retkelle. Homma takkusi oikein kunnolla. Yllättävän nopeasti se sitten kuitenkin alkoi sujua, kun vaan keskittyi tahtiairoon sataprosenttisesti. Juuri ennen lähtöä jalkatukeni muovinen osa luiskahti irti. Perämies yritti saada osan takaisin kiinni, mutta eihän se onnistunut. Onneksi hän keksi siirtää koko jalkatukea niin, että jalka jäi nyt laudan päälle. Jes! Ja sitten matkaan.

Astukaa laivaan!



Paljon puhutulle Rajasalmen sillalle saavuimme hyvinkin nopeasti. Perämies kertoi, että ei uskonut alussa meidän soutamisesta tulevan yhtään mitään, mutta hyvinhän se sujui. Hän tarjoutui myös soutamaan Marikan puolesta, jos tarve, kun näytti kuulemma jo niin punaiselta. Anu huusi, että Marika on aina jumpillakin punainen, että ei mitään hätää. Tänne on lähdetty, niin täältä tullaan itse soutaen myös pois. 
Itse pähkäilin miten saan napattua soutaessa juotavaa ja energiaa, mutta pakko oli nostaa airo aina siksi aikaa ylös, ettei taas kolise.
Alussa ohitimme muita veneitä, mutta jossakin vaiheessa ennen puoltaväliä vauhtimme alkoi vähän hidastumaan. Perämies heitteli vettä niskaan ja koitti huutaa tahtia, samoin tahtiairojen heiluttelijat Anu ja Mari.

Jahdin henkilökunta



Puolenvälin jälkeen alkoi Marikalta huumori loppua ja tuntui, että ei jaksa enää yhtään, heikotti ja oksetti. Keskittyminen airon tahtiin ja veneen vauhtiin auttoi kuitenkin pahimman yli ja taas mentiin.
Laivoja meni ohi ja me yritimme keskittyä omaan soutamiseemme Anun välillä muistuttaen perämiehelle, että emme ole kilpailemassa. Rakot tuntuivat jo käsissä, mutta matka taittui ihmeen nopeasti. Sieltä se siltakin taas tuli ja tsemppihuudot kaikuivat.

Yhtäkkiä olimme taas lähekkäin toisen veneen kanssa ja alkoi aivan mahtava kiritys. Marika kertoi tässä kohtaa saaneensa oikein kylmänväreet siitä fiiliksestä ja onnistumisen tunteesta, kun Team Raholan sisukkuus palkittiin ja toinen porukka luovutti ja me pääsimme tsemppaamaan vielä loppumatkan täysillä. 

Kaikki hauska loppuu aikanaan



Soudun jälkeen pulahdettiin järveen rakkojen kirveltäessä, mutta muita vammoja emme me ensikertalaiset saaneet. Jälleen kerran jännitettiin siis turhaan ja Pirkan Soutu oli... No kokemus! 

Marjo N. 


lauantai 3. elokuuta 2019

Happy afternoon in hell

Kaikki alkoi siitä, kun jo muinaiset foinikialaiset… eikun kaikki alkoi siitä, kun sain vuosi sitten puhuttua rakkaan vaimoni tarttumaan mahdollisuuteen osallistua Pirkan soutuun. Hän tästä innostuneena oli soudun jälkeen todennut minunkin haluavan osallistua moiseen iloitteluun. Niinpä pikkujouluissa minua lykästi, ja sain matkalahjakortin 35 kilometrin souturetkeen.

Onnelliset soutuun osallistujat. Näyttäisi ihan siltä että tekisi mieli vallan tanssia.

Kun tapahtuma sitten alkoi lähestyä, valmistautumiseen kuului tietenkin miettiminen, kuinka onnistuisin kieltäytymään osallistumisesta. Kokeilin jopa sellaista, että sain selkäni juoksulenkillä niin jumiin, etten edes kävelemään kyennyt. Sekään ei auttanut, joten edessä oli ilmoittautuminen toiseen aaltoon.
 
Vihdoinkin sitten koitti tämä ilon päivä, pääsisin viimeinkin soutamaan. Olihan edellinen kerta venhossa ollut vastikään parikymmentä vuotta sitten. Valmistautuminen oli jäänyt hieman huonoksi, tankkaus edellisenä iltana puolikkaalla sipsipussilla ja pullollisella olutta. Aamulla varhain hyvä aamiainen, varusteiden mietintöä ja etsintää. Malttamattomana sitten odottelemaan, että pääsee tapahtumapaikalle.
 
Lopulta olimme hyvissä ajoin Takon soutustadionilla. Löysimme repuillemme säilöntäpaikan sekä muita soutajia. Siinä sitten viimeinen kertaus, mitä tuleman pitää. Tämä totta kai keskellä kulkuväylää, ettei tulppaaminenkaan unohtuisi.
 
Malttamattomat soutajat kuuntelemassa viimeisiä ohjeita. Niin ollaan keskittyneitä, että tulppaaminen käytävällä tapahtui tuttuun tapaan ihan itsestään.
 
Tämän jälkeen venhoa etsimään. Löydettyämme kulkuvälineemme, reissun ensimmäinen vaikea osuus alkoi. Kuinka päästä veneeseen omalle paikalleen? Taiteiltuamme itsemme omille paikoillemme, paatti vetehen työnettiin. Ilmeisesti ei enää ollut mahdollisuutta poistua paikalta. Savolaisen perämiehen Kalevin ohjeita melkein noudattaen harjoittelimme ison purtilon liikuttamista. Kun tätä olimme touhunneet hetken aikaa, olikin jo aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen.
 
Kieli keskellä suuta siirtyminen omalle paraatipaikalle.
 
Pientä reenausta ennen tositoimia.
 
Nyt sitten olimmekin veteen piirretyllä lähtöviivalla. Jännitys oli valtaisa ja ihmetys suuri. Lopulta lähtömerkki kajahti. Vielä perämiehen neuvot selkeänä mielessä alkoi veneemme kiitää kohti kääntöpaikkaa. Aluksi soutaminen olikin hämmästyttävän hauskan tuntuista. Vauhtikin tuntui leppoisalta, pystyi jopa jotain haastelemaankin. Soljuva ja heleä savon murre ilahdutti Kalevin toimesta menoamme.
 
Yllättäen olimmekin jo ensimmäisen kiintopisteen, Rajasalmen sillan, kohdalla. Sieltä kuuluikin kateellisten huutelua, jotka toki kannustukseksi tulkitsin. Toki tarjosin mahdollisuutta vaihtaa paikkaa, mutta kukaan ei ihme kyllä tähän suostunut. Jatkoimme siis reippaina airojen kiskomista. Aina välillä perämiehemme innosti meitä tekemään vetoja. Näitähän sitten ilolla mielin teimmekin.
 
Lähes huomaamatta saavutimme viehättävän kääntöpaikankin. Maisemia ei siihen mennessä oikein ollut kerennyt katselemaan, ainoastaan tahtiairon lapa oli tarkkailun alla. Sen verran kuitenkin kerkesi maisemia katselemaan huomatakseen, että kotikaupunkimme Nokia on kaunis kaupunki kun sitä pääsee oikeasta suunnasta katsomaan. Myös nokialaiseen omakotirakentamiseen joillakin on ollut rahaa sijoitettavaksi.
 
Paluumatkalle käännyttyämme ajatuksiin pääsi hiipimään aatos, että tästähän saattaa jopa selvitä järjissään maaliin. Välillä kiskoimme airoja Kalevin suosimia vetoja tehden. Päädyimme myös ottamaan kiivaan kilvansoudun toisen venekunnan kanssa. Jossakin vaiheessa sitten positiivisen ajattelun opit eivät enää kantaneetkaan kovin vahvasti. Alkoi hieman jo voimille käymään tuo alituinen reuhtominen. Hymykään ei oikein meinannut enää irrota. Mikäli tapanani olisi, olisin kironnut kilpailuhenkisen perämiehemme vieläkin lämpimämpään paikkaan.
 
Jostain syystä matka kääntöpaikalta Rajasalmen sillalle oli paljon pidempi kuin sillalta kääntöpaikalle. Lopulta kuitenkin olimme kuuntelemassa tiimiläisten kannustuksia sillan alla. Siinä kohti alkoi usko kuitenkin palaamaan, voipi olla että reissusta selvitään vaikka juomiset oli juotu jo aikaa sitten. Vielä viimeinen kaksintaistelu toista venekuntaa vastaan voittoisasti tehtiin. Kalevi perämiehenämme karjui tahtia, vain rumpu ja ruoska puuttui.
 
Lopulta aluksessamme alkoi kiertää huhu, että maalialue näkyy jo. Kun tämä todettiin paikkaansapitäväksi, alkoi suupieliä nykiä korvia kohti. Myös vähäisiä voimia tuntui kuin taikaiskusta palailevan käsivarsiksi kutsuttuihin pulkannaruihin. Näin sitten kuin huomaamatta saavutimme päämäärämme jota myös maaliksi kutsutaan.
 
Kaiken tämän reuhtomisen jälkeen olo oli uskomaton. Vaikea oli tajuta mitä juuri oli tullut tehtyä. Tätä ihmetellessä joutui vielä suoriutumaan yhdestä vaikeasta osiosta. Kuinka ensinnäkin päästä veneestä pois sekä kuinka ihmeessä pysyä laiturilla tippumatta huonosti kantavilta jaloiltaan veteen. Jalkojen vihdoinkin suostuttua yhteistyöhön pääsimme hakemaan tavaramme säilöstä ja kuinka ollakaan, pääsimme saunaan.
 
Urheat soutajat vihdoinkin maalissa! (kuva Jari 'Katski' Katajamäki)
 
Reissu kokonaisuudessaan oli aivan uskomattoman hauska ja hieno kokemus. Kukaan ei tippunut veneestä, kukaan ei saanut airosta vakavia osumia, yhteistyö koko veneellisen kanssa oli saumatonta, yhteishenki tälläkin reissulla loistava. Nyt kun soudusta on kulunut muutama päivä, reissusta jäi hyvä mieli.
 
Ansaittu komea mitali.
 
Kiitos Anu ja Markus matkalahjakortista, kiitos venekunta matkaseurasta, kiitos Anu ja Mari tasaisesta tahdista ja kiitos Outi muuten vaan.
 
Hannu  

keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

''Jo tägyjä'' ja tulevia tägyjä

Ensi sunnuntaina 4.8. Liikunta Pyörteen pyöräretki Otamukseen. Lähtö Nokian liikuntakeskuksen pihasta kello 9.30. Perille päästyämme tehdään noin 5 km:n luontopolkukävely, ja sen jälkeen nautitaan Otamuksen kahvilan antimista. Sitten kotimatkalle. Varaa matkalle tarpeeksi nestettä ja energiaa.

14.9. lauantaina Finlandia maraton. Matkoina kokonainen ja puolikas. Ilmoittaudu Anulle jos olet kiinnostunut. Jos väkeä lähtee tarpeeksi, matkataan Jyväskylään bussilla. Oiva tilaisuus lähteä vaikka puolikkaalle, ns. pitkälenkki ennen muutaman viikon päästä juostavaa Loch Nessin maratonia.

4.-8.10. Skotlanti - Loch Ness Marathon.

16.-17.11. Joensuu Night Run 12H.

TULEVIA TÄGYJÄ


2020
Kokkola Ultra, 6H, 12H, 24H, 100 km
Ahvenanmaa pyöräillen, ajankohta heinäkuun alku
Masokistin Unelma, 100 km, ajankohta elokuu
Hawaijin maraton, ajankohta joulukuu

2021
Del Passatore, Italia, 100 km, ajankohta toukokuu
NUTS Ylläs Pallas, eri matkoja (vuonna 2019 oli matkoina 37 km, 55 km, 105 km, 160 km), ajankohta heinäkuu

2022
Pariisin maraton

Siinä tulevia tapahtumia joihin ollaan suunniteltu jo lähtevämme. Jos kiinnostuit jostain vaihtoehdosta, niin nyt on hyvää aikaa alkaa treenaan sitä varten.

KEPEITÄ KESÄASKELEITA KAIKILLE!

torstai 25. heinäkuuta 2019

NUTS Ylläs Pallas 2019 (105 km)


Tuli kesä ja heinäkuu – joko mennään, ei malta varrota enää YYhtään! Kaikessa tohinassa unohdin sitten pyytää Jukalta kellon lainaan. Ongelmiahan siitä seurasi, sillä kännykän kelloa ei polulla vain tule vilkuiltua, satoi tai paistoi. Muistui mieleen muutama läheltä piti -tilanne edellisiltä kerroilta, kun ronklaa taskusta puhelinta esiin ja juuri ennen kuin saa vilkaistua ajan tökkää varvas kiveen ja seuraa tasapainon vakautusrituaali. Onni oli mukana enkä löytänyt itseäni mahaltaan ja puhelinta kymmenen metrin päästä lasi pirstaleina. Siis antaapa olla, kattellaan auringosta.
 
Sinnikkäät 105 kilsan juoksijat maalissa, Tiina ja Jari.

Aika tuntui pitkältä, kun kävimme porukalla lähettämässä muita tiimiläisiä bussiin Äkäslompolon kisakeskuksessa ennen omaa lähtöä. Niin olisi itsekin jo halunnut matkaan. Iltapäivällä koitin nukkua hiljenneessä mökissä, mutta tulomatkan bussissa huonosti nukutun yön jälkeenkin uni pysyi poissa. Kävin mielessäni läpi juoksurepun ja drop bagin tavaroita ja tein suunnitelmaa, kuinka pitää juoda ja tankata kun nesteenä on vain vesi. Siinäpä ne tämän juoksun kolme akilleen kantapäätä sitten olivatkin – tankkaus sekä kellon ja unen puute.

Saavuimme Jarin kanssa lähtöpaikalle Pallakselle yhdentoista aikaan illalla. Tunturikyyhkyjen tietotoimiston mukaan 160 kilometrille startannut Marko saattaisi olla siellä myös. Löysimmekin ystävämme mieli maassa soppakulho kourassa huoltoteltalta. Kyllä harmitti itseäkin toisen puolesta, kun saattelimme Markon Ylläkselle lähtevään bussiin. Pian olikin puoliyö ja viimein aika startata 105 kilometrin taipaleelle Pallastunturin juurelta Ylläkselle Äkäslompoloon. Koko vuorokausi olisi aikaa ja keli mitä parhain.

Matkan alku sujui hyvää vauhtia jonossa edeten. Tunturikeskuksen pihasta päästiin pian metsäpolulle. Välillä noustiin ylemmäs tunturiin ja keron laelle, josta pääsimme ihailemaan auringon laskeutumista ja nousua. Polku jatkui teknisenä ensimmäiseen Rauhalan huoltoon saakka ja juuri ennen huoltoa saimme kastaa varpaita Anuntivuoman suolle laskeviin puroihin. Aamuyön kylmyys tuntui ja Rauhalasta lähdettäessä saimme laittaa sormikkaat ennen kuin jatkoimme matkaa tietä pitkin kohti uutta polun päätä. Kapusimme taas ylängölle ennen laskeutumista toiseen huoltoon Pahtavuomaan. Tämä alun reilut 30 kilometriä kulki oikein mukavasti; juoksua ja kävelyä vuorotellen maaston mukaan, repusta juomaa ja evästä ja tunnin välein tauko pysähdyksellä. Etenimme toisinaan samassa jonossa Lausteen Markun kanssa ja tuttujahan on aina kiva nähdä.

Aamuyön tunteina saimme kavuta jyrkkää nousua Äkäskeron päälle ja hölkötellä tovin laella ihailemassa huikeita maisemia ennen pitkää laskua. Samalla alkoi uni painaa silmiäni ja keskittyminen tankkaukseen herpaantui, mikä vaikutti koko loppumatkaan. Mutta ihan niin tuskaiseksi ei matkanteko muuttunut kuin päälliköllämme Markuksella, jonka kohtasimme ennen Peurakaltion isoa huoltoa. Kaatuessa murjottu kroppa vaikutti todella kipeältä ja meno sen mukaiselta. Anu oli päättänyt jatkaa matkaa yhdessä rakkaansa kanssa.

Saavuimme Peurakaltioon (46 km) ennen puolta kahdeksaa aamulla. Vaihdoimme drop bagistä kuivaa päälle ja lisäsimme tankattavaa reppuun. Huollon antimista maistui nuudelikeitto ja cola. Saimme päälliköltä moitteet tussaroinnista huollon kaverin palvellessa samalla kolme muutakin juoksijaa valmistellessaan keittoani ja kesken kaiken iskeneen puskahädän vuoksi. A&M näyttivät mallia, kuinka huollossa toimintaan ripeästi ja jatkoivat matkaansa ennen meitä vaikka saapuivat paikalle myöhemmin. No kuluihan aikaa melkoisesti, eli tässä yksi oppi seuraavalle kerralle. Toinen opetus oli se, että koskaan ei saa jättää muita juomia drop bagiin, jos huolloissa ei ole tarjolla muuta itselle sopivaa juomaa kuin vettä. Varsinkin, kun edessä oli maratonin verran matkaa pelkällä vesihuollolla.

Matka jatkui hölkötellessä tasaisempaa metsäosuutta kohti Kotamajaa. Nuudelikeitto oli tunnissa kulutettu ja voimistunutta energiantarvetta koitettiin vaimentaa pienellä purtavalla ja juomalla. Kotamajan jälkeen kaivoimme ensi kertaa sauvat käsiin, ja niiden avustuksella kapusimme Kukakselle enemmän helpommin kuin vaikeemmin vaikkei ny liian helppoo ollukaan. Päältä terkut tiimin whatsapp-ryhmään ja rullien alas takaisin Kotamajalle (63 km). Matkalla pohdin kumpi painaa enemmän, univajeesta johtunut väsymys vai energianpuute. Kotamajalla kulautin drop bagista ottamani kaurajuoman, joka piristi selvästi. Imeytymisen kannalta oli siis kaikki hyvin, mutta pitäisi vain muistaa tankata enemmän.

Edessä oli puolimaratonin verran melko tasaista ja suurimmaksi osaksi ihan juostavaa polkua, mutta huonon tankkauksen vuoksi reidet olivat asiasta eri mieltä. Kävely kyllä onnistui normaalia lyhemmällä askeleella, mutta juoksu oli vaikeaa. Askel ei vain noussut niin, että olisin päässyt yli kuin ihan pienistä kivistä ja juurista. Lisäksi väsymys laski reagointikykyä ja sai välillä kivet näyttämään kahdelta, joten turvallisinta oli kävellä. Harmitti, kun Jarilla olisi selvästi kulkenut kovempaa, mutta hän päätti jäädä etenemään seuraksi. Jari harppoi menemään pitkällä askeleella ja sanoin, että antaa mennä vaan. Minä sitten hölkkäsin kiinni muutamiin metreihin kasvaneen eron sopivassa kohtaa. Kyllä potutti ja ihmetytti oma kroppa – kuinka pää voi olla unten mailla, mutta muuten (reisiä lukuun ottamatta) kulkee ihan hyvin.

Varkaankurua kohti pitkospuita noustessa sai todella keskittyä, ettei pudonnut viereiseen puroon. Se solisi niin mukavasti ja suorastaan houkutteli varrelleen nukkumaan. Tuomiokurussa avotunturissa iltapäivän auringonpaiste voimisti pöhlöä oloa edelleen. Energiat alkoivat olla taas vähissä ja ennen seuraavaa huoltoa oli istuttava puun varjoon nauttimaan kupillinen nesteytysjuomaa suklaapatukan pätkän kera. Jälkiviisaana saatoin todeta, että tämä olisi pitänyt tehdä jo paaaljon aiemmin. Olo helpottui ja sain jutkittua lopun suklaapatukasta vielä ennen huoltoa. Kysyessäni nukkumapaikkaa Ylläsjärven huollossa (84 km), minua neuvottiin pötköttämään tunturinrinteeseen ja mahalleen, jottei linnut nokkisi silmiä. Huh hei. No ilokseni toinen juoksija tarjosi kofeiinitabletin. En ole niitä ennen kokeillut ja tiesin riskin, mutta triplaespresson juojana päätin tarttua tarjoukseen. Saisinpahan pitää silmäni ja toivottavasti paremmin auki. Tämä koitui pelastuksekseni ja unisuus pysyi poissa maaliin saakka.

Seuraavaksi lähdimme kapuamaan Ylläksen rinnettä ylös yhteisellä päätöksellä huilata aina välillä. Alkurinne sauvojen avustuksella, sitten kiveltä toiselle askel kerrallaan ja huipun saavutettua oli taas mahtava fiilis. Vaikka reidet eivät juoksuun enää taipuneetkaan, rinnettä ylös kavutessa ne sen kuin könttäsivät. Hauska oli huomata se, että jyrkkää rinnettä laskeutuminen tuntuikin paljon enemmän. Ihme pökkelöt. Siinä matkalla pieni ajatus päällikölle, kuinkahan mahtaa tässä edetä – takaperin, mutkittelemalla, kylkimyyryä…

Solisevan tunturipuron laitaa saavuimme viimeiseen huoltoon Kellokkaaseen (91,5 km). Haukkasin siellä toisen kerran banaania, joka ei juostessa vatsalleni oikein sovi. Edelliselle välille olin saanut siitä hyvin energiaa, joten otin lisää. Kävelyä loppumatka olisi pääosin kuitenkin. Hyvissä fiiliksissä lähdimme jatkamaan laskua kohti Kesänkijärveä ja viimeistä haastavaa nousua Pirunkurua. Polku muuttui helpoksi ja koitin taas josko jonkinmoinen juoksua muistuttava eteneminen onnistuisi, mutta reidet eivät vain nousseet. Potutti. Viimein olimme Pirunkurun juurella, josta kipuaminen alkoi juurakossa ja jatkui kivikossa Kesängin päälle. Olin odottanut koitoksen paljon vaikeammaksi, vaikka matka toki jaloissa jo tuntui. Oli se kumma – ylöspäin pystyi kapuamaan ilman ongelmia, mutta juoksemaan tasaisella ei! Loppumatka Kesängin päältä kohti Äkäslompoloa tuntui pitkältä ja tuulen tyyntyessä iltaa kohti itikat alkoivat päästä paremmin iholle. Viimein saavuimme viimeiselle tieosuudelle ja pistimme juoksuksi mökin kohdalta. Oli hienoa saapua maaliin tiimin ollessa vastassa. Suuri Kiitos Jari matkaseurasta ja kärsivällisyydestä!
 
Siinä se on, 105 km, ja maalissa!
 
Juoksun jälkeen oli jälleen aivan huippu fiilis!! Matkalla tulee aina jotain ja sitä edetään niin kuin päästään. Odotin olevani enemmän puhki maaliin saapuessa, mutta pitkät kävelypätkät vaikuttivat paljon. Unta ei toki tarvinnut kauaa odotella. Tulen varmasti taas uudelleen – kellon ja juomien kera. Kiitos Tiimi mahtavasta matkasta!
Tiinä Hä

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Pirkan soutu la 27.7. klo 16 2. aalto

PAIKALLE TUNTIA ENNEN LÄHTÖÄ!!

Airoja heiluttaa:
Anu (tahti)
Harri
Pete V.
Marika
Marjo
Hannu
Outi
Mari (tahti)
Jukka Lehtonen
Petteri
Irene
Sari Rosendahl
Jenna
Markku Hartio
Teija (varalla)

Iltaruokailu halukkaille on Pyynikin Brewhousessa klo 21.30. Ilmoita Anulle tuletko syömään.

Veneeseen on hyvä varata tarpeeksi nestettä. Juomareppu esim. on oikein hyvä tähän tarkoitukseen. Varaa mukaan myös energiaa; esim. geelejä, rusinoita, pähkinöitä, suolaa pussiin. Jalkaan umpinaisen kengät, esim. lenkkarit. Päähän päähine, luvassa tällä hetkellä aikas lämmintä ja aurinkoista keliä. Käsiin saumattomat käsineet, aurinkorasvaa, mahdollisimman saumattomat vaatteet, hyvä penkinsuojus.

Olethan muistanut ilmoittautua?!!

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Himos Trail

Himos Trail 23.-24.8.2019

Team Raholalaisia löytyy jo nyt mukavasti Himoksen polkujuoksun osallistujalistalta, joten jos alkoi kutkuttamaan tapahtuma, niin pistähän ilmo sisään ja sovitaan kimppakyydeistä ym. sitten lähempänä.

Matkoja Himoksella on vaikka kuinka ja mihinkään kivikkoon ei tarvitse pelätä joutuvansa, vaan tarjolla on kaikille sopivaa helppoa tai helpohkoa polkua nousuineen ja laskuineen.

Perjantaina 23.8.
17.00 Kisatoimisto aukeaa
18.00-21.00  Lasagnebuffet
19.00 Himos Kids, ilmainen lasten extreme-henkinen juoksutapahtuma (300 ensimmäistä ilmaiseksi)

Lauantai 24.8.
8.30 Kisatoimisto aukeaa
10.00 Himos Easy 5km, yhteislähtö
10.00 Himos Enjoy 9km, yhteislähtö
10.00 Himos Double Extreme 52km, yhteislähtö
10.10 Himos Vaellus starttaa (suositeltu lähtöaika) liukuva lähtöaika 10.10-11.00
11.30 Keittobuffet
13.30 Himos Challenge17km, yhteislähtö
13.30 Himos Extreme 26km, yhteislähtö
13.30 Himos Team Spirit, yhteislähtö
19.00 Jälkipelit avautuvat Mono Pubissa
20.00 Maali sulkeutuu
20.00 Keittobuffet stoppaa
21.30 Himos Trail Party starttaa

Ilmoittautudu mukaan heinäkuun loppuun mennessä halvemmalla tai 18.8. mennessä vähän kalliimmalla. Täällä käy aika mukavasti liikuntasetelit ja saldot.

Himoksella on käynnissä myös kilometrikisa yhteisöjen välillä. Se porukka, joka kerää eniten kilometrejä tapahtumasta, voittaa hämmästyttäviä palkintoja ja niittää tietysti kunniaa ja mainetta.
Esim. Pete M. osallistuu Double Extremeen ja pääsee maaliin, niin silloin Team Raholan tilille kilahtaa 52km jne. Huomatkaa varmistaa, että ilmoitatte seuraksenne Team Raholan!

Kuten tästäkin jo käy selväksi, niin kyseessä on iso ja mukava tapahtuma, johon voi osallistua vaikka koko viikonlopuksikin. Järjestäjältä kannattaa kysellä vuokramökkien perään, jos innostut viettämään enemmän aikaa Himoksella. Juoksun jälkeen voi olla mukava käydä vähän Trail Partyissa ja jatkaa kotiin vasta sunnuntaina jne.

Kurkatkaahan lisää tietoa järjestäjän sivuilta Himos Trail.

Eiköhän käydä pokkaamassa porukalla tuo kilometrikisa. ;-)

Markus

torstai 18. heinäkuuta 2019

Hetta-Ylläs 160+km

Ilmoittauduin Hetta-Ylläs hölkälle hyvissä ajoin, kun pari vuotta sitten juostu vastaava väli, joka silloin oli 134km mittainen sujui kohtalaisesti ilman suurempia valmistautumisia. Nytkin piti kovasti valmistautua, mutta niinhän sitä taas lähdettiin matkaan ilman sen suurempia reenejä. Toki tuleehan sitä liikuttua vähintäänkin kohtalaisesti kaiken aikaa, joten kunto kyllä varmasti antaa myöten sen verran, että vaeltamalla tuolta selviäisi.

Rakkaan vaimoni ja hienon tiimikaveri Markon kanssa hyppäsimme bussiin perjantai aamuna majoituksemme Ylläksen Yöpuun ja Jounin kaupan huudeilta, joka meidät sitten kuljetti erittäin smoothisti aina Hetta-kylään asti. Marko ja Anu starttasivat ensi kertaa pidemmälle kuin 55km matkalle täällä ja meitä kaikkia jänskätti kovasti starttia odotellessa. 


Marko, Markus ja Anu jännän äärellä

Hienon joikun jälkeen pääsimme matkaan. Alkumatka oli odotetun tylsä n.5km asfalttia+6km hiekkatietä ensimmäiselle huollolle asti. Tässä alkumatkassa oli paljon hyvääkin, kun juttelin kahden japanilaisen herrasmiehen kanssa ja vaihdoimme kuulumisia. Mun mielestä on aina niin mukavaa, kun saa höpötellä heidän kaltaistensa kanssa. Erosimme Takan ja Moton jäädessä etenemään vielä maltillisemmin kuin minä ja toivotimme tsempit toisillemme.

Ekan huollon jälkeen sitten alkoi matka kohti Pyhäkeroa ja ekaa nousua, ja päästiin siis asiaan. Reitti on tuttu itselle parin juoksun lisäksi myös parilta vaellukseltakin.  Homma eteni hyvin maltin kera. Olin päättänyt, etten juokse yhtäkään ylämäkeä kuin sen verran mikä tuntuu hyvältä. Siinä sitä taitoin matkaa kohti tokaa huoltoa hyvällä fiiliksellä. Porukkaa lappasi ohi, mutta en todellakaan välittänyt siitä, koska tiesin saavuttavani selkiä myöhemmin, jos kaikki menisi oman suunnitelman mukaan. Alkumatkasta porukka tykkää aina höntyillä kovasti. Tokaan huoltoon saavuin 3:25 ajassa, huolsin itseni ja painelin matkoihini.

Kova reissu oli tulossa, mutta toivottavasti ei tuollaiseen kivikasaan joutuisi


Jonkun pätkän etenin muutaman muun taivaltajan kanssa ja juteltiin siinä kaiken moisia. Jokusen kilsan jälkeen ajatukseni karkasi johonkin ja siitähän seurasi sitten turvalleen meno tietenkin. Löin hiukan olkapäätä ja ylähuuli pysäytti vauhdin juuri sopivasti ennen suurempaa törmäystä kiveen. Selvisin siis säikäyksellä ja huuleenkin tuli vain ihan pieni naarmu ja ikenet saivat pitää hampaansa.

Kaatumisen jälkeen jäin hiljalleen porukasta ja päätin jatkaa matkaa terävänä poikana, etten enää kompuroisi. Tuollaisessa maastossa on ihan hyvä olla kaiken aikaa tietoinen missä juoksee. 

Keli oli melkosen lämmin ja juoma kului hyvää vauhtia rakosta ja jo hyvissä ajoin käsitin vetäneeni viimeiset tipat kitusiini. Hetken aikaa oli hieman hämmentynyt olo, kun ihan tarkasti en muistanut mistä seuraavaksi saisi vettä purosta. Tunturien tarjoama mahtavan raikas vesi tuli tarjolle onneksi nopsaan Montellin majalla ja heti perään Nammalakurussa. Sain siis täytettä vesivarantoihin ja sain jatkaa matkaa hyvillä mielin.

Pari kilsaa Nammalakurun jälkeen sitten aloin haaveilla taas jostakin ja taas mentiin turvalleen. Tällä kertaa sitten sattuikin. Löin olkapääni, taitoin ranteeni, kynsin maata kyynärvarrellani ja löin vasemman reiteni ulkosyrjän kiveen. Mitään ei onneksi mennyt oikeasti rikki, mutta reiden isku aiheutti puujalan tyyppiset oireet ja eteneminen siitä eteenpäin oli melko tuskaista.

Lopulta hiljalleen sain kinkattua reilun kympin Pallaksen huoltoon, jonka olin todennut olevan minun maalini tällä kertaa, en varmasti kinkkaisi n.115km kipeällä jalalla kävellen, vaikka aika ehkä voisi riittääkin. Huoltotelttaan päästessä sitten kysyin jääpussia reiteen ja kaivoin särkylääkkeen huuleen ja päätin antaa aikaa itselleni lopullisen päätöksen kanssa syöden samalla hyvin herkullista porokeittoa reilusti. Niin ja joinpa siinä 2,5 purnukkaa maistuvaa alkoholitonta oluttakin, se toimii aina.

Hyvää hoitoa Pallaksella. Kuva:Lluis Toll Riera

Fiilis oli hyvä ja vaimokin saapui huoltoon, joten päätös jatkamisesta alkoi saada ilmaa alleen. Anu ei ollut tietty iloinen kaatumisestani, mutta tyytyväinen, kun ei pahemmin sattunut. Jonkun ajan jälkeen Anun jatkaessa matkaa, hän huikkasi, että lähdenkö jatkamaan samaa matkaa, johon vastasin lähteväni vasta vähän ajan päästä. Päätös jatkaa ainakin Rauhalaan n.21km oli saanut vahvistuksen päässäni. Lähdin varttin verran Anun perään kohti Rauhalaa ja jalka vertyi yllättävän hyvin ja sain vaimon kiinni aika nopeasti. Jonkun matkaa koitettiin välillä hiukan juosta, mutta Anua hirvitti ja minun vammautunut jalka ei vaan noussut tarpeeksi osuen tämän tästä juurakkoihin ja kiviin, oli tehtävä päätös jatkaa kävellen, ettei tulisi ruumiita.

Rauhalan huollon jälkeen oli jälleen vuorossa muutama kilometri asfalttia, jonka pystyin jollain lailla vielä "juoksemaan", mutta poluille kääntymisen jälkeen ei taas tarvinnut muuta kuin kävellä. 105km juoksijoita alkoi tulla ohitsemme hiljalleen ja aloin miettiä missä kohtaa hienot tiimitoverit Tiina ja Niekku ohittavat meidät. Ohitus tapahtui hieman ennen n.100km:n kohdalla olevaa Peurakaltion huoltoa, jossa iloiset tiimiläiset saivat minut kiinni ja vaihdettiin muutamat sanat. Tässä kohtaa itsellä alkoi olla vaikeata varsinkin alamäissä, koska reisi ei tykännyt yhtään alamäistä. Anu meni hieman edeltä aina huoltoon asti ja sainkin melkein heti sinne päästyäni erittäin herkullisen parilassa lämmitetyn kuraläpän metvurstilla ja suolakurkulla maustettuna eteeni. Rakkautta on kuraläppä näreessä! Pizzan ja oluen jälkeen oli kinttu aika makea, mutta kyllä se siitä vertyisi ja niin myös kävi. Samaisella huollolla totesin, että Hä? ja Niekku ovat potenttiaalisia tussareita ja kehoitin lähettämään jäsenhakemuksen joko Hennalle tai Eerikalle.

Evästauko

Oikeastaan koko loppumatka noudatti samaa kaavaa, minä koitin taistella ja Anu eteni omalla vauhdillaan, mutta odotteli minua, koska ei halunnut hylätä miestään ahmojen, karmeiden karhujen ja porojen keskelle. Ainoa suurempi muutos matkanteossa tapahtui Kotamajan huollon jälkeen, kun saimme seuraksemme "Ollen"(Anun nimeämä). Olle toi mukavaa piristystä matkan tekoon.

"Olle" ja Anu

Ylläsjärven huoltoon pääsimme n.klo 4.30, jossa Olle sanoi seuraavan huoltopisteen sulkeutuvan klo 7.00, joten aikaa olisi 2,5 tuntia. Tiesin Ylläksen ylityksen olevan melkoinen pläjäys ihan tuoreillakin jaloilla, joten matkaan oli lähdettävä välittömästi. Ylämäkeähän seuraa aina alamäki, joka helposta alustastaan huolimatta oli minulle todella vaikea. Olle lähti varmistamaan viisaasti oman jatkoon pääsynsä, mutta vaimo ei toistuvista kehotuksista huolimatta sitä tehnyt, vaan odotteli minua milloin missäkin puskassa. Päästyämme klo 6.35 Kellokkaalle, meille ilmoitettiin sen sulkeutuva vasta klo 9.00. Tässä kohtaa lähti pienet kuitit Ollelle. Porukka vähän naureskeli minulle ja Anulle, koska meiltä molemmilta tuli verta nenästä ihan tuntuvasti. Pariskunnalla siis riitti vielä virtaa tapellakin keskenään.

Matsin jälkeen

Kellokkaan jälkeen tiesin ensi kertaa, että nyt saatan selvitä maaliin asti. Edessä oli vielä yksi iso koitinkivi, nimittäin Pirunkuru. Tuttu paikka odotti edessä, mutta en tiennyt miltä sen kiipeäminen tulisi olemaan. Pääsimme nousemaan kohti kurua alkumäen ollessa jyrkkää normaalia metsämäkeä. Mäen alussa Anu totesi, että tätä onkin paljon mukavampi nousta kuin Ylläksen rinnettä, kun ei ole niin kivikkoista. Vastasin vaimolla vain, että odota vielä hetki kurun oikeasti vasta alkavan. Pirunkurussa ei ole mitään muuta kuin kiveä! Olle ja Anu menivät kuin metsäkauriit mäen ylös, mutta itsellä meinasi kyllä poru päästä, tuo mäki oli elämäni selkeästi kovin koitos. Jäätävässä kivikossa oli koitettava edetä niin, ettei vasemmalle jalalle joutuisi ponnistamaan. Ei muuten helppoa! Lopulta Kesängin päällä huusin Anulle ja Ollelle, että ymmärtäisivät nyt vihdoin jättää minut, kun pääsevät vielä ihan hyvin etenemään ja tunsin onnistumisen iloa, kun molemmat hävisivät näkyvistäni. Nyt oli siis edettävä maaliin n.3 tunnin kuluessa.

Ihanan pirullinen kuru


Parin kilometrin jälkeen täysin helpossa alamäessä puskasta hyppäsi eteeni ihana lapinakka, joka olikin rakas vaimoni. Viimeiset kilometrit koitin vain purra hammasta ja mennä etiäppäi. Lopulta viimeisellä kilometrillä kuulin Anun huutavan "Täältä tullaan!", johon kuului kova huuto tiimiläisten toimesta. Tässä kohtaa meinasin pillahtaa poruun välittömästi. Vastassa olivat Tanja, Pete, Mari ja Jukka, jotka tsemppasivat ihan täysillä. En pystynyt tunnemyrskyssäni muuta kuin nostamaan vähän kättä ylös. N.200m ennen maalia tiimiläisiä olikin sitten vastassa oikein vaan iso nippu hurraamassa. Nyt tuli ihan täysin kyyneleet silmiin. Hieman ennen tiimiläisten isoa parvea vastaan kävelivät urakkansa suorittaneet japanilaiset uudet ystäväni, joiden kanssa halasimme ja löimme nyrkit yhteen. Uudet ystäväni pelastivat minut täydelliseltä kyynelvirralta, jossa ei siis mitään vikaa olisi ollut, mutta ehkä parempi näin.

Maaliviiva ylitettiin vaimon kanssa ja tunne oli mitä parahin. Aikaa kului 34,5h ja tuntui kuin olisin ollut voittaja, vaikka olin toiseksi viimeinen maaliintulija.

Maalin jälkeen Keijo talutti minut ensiavun kautta mökille, jossa vihdoin sai levätä hetken. Kiitos, Keijo!

Sitä en tiedä oliko taas mitään järkeä, mutta en tykkää jättää kesken vähäisin perustein ja tälläiset kokemukset kasvattavat  kyllä luonnetta. Suuret kiitokset jälleen ihanalle vaimolle, jota ilman en olisi maaliin päässyt. Kiitos myös "Ollelle", sinulla oli suuri merkitys matkanteossa. Molemmat em. tyypeistä olisivat tehneet huomattavasti paremman ajan ilman minun odottamista. Kiitokset myös kaikille tiimiläisille ja onnittelut teidän kovista, hienoista suorituksista.