Joulukuun raholalaiset Niina, Antti ja Kaarlo

Joulukuun raholalaisina meille esittäytyy liikunnallinen ja iloinen perhe, johon kuluu kompassien lisäksi Niina, Antti ja tietenkin perheen uusin tulokas Kaarlo.

Miten kaikki lähti liikkeelle

Antti ja Niina ovat siis aktiivisia ja urheilullisia ihmisiä, joiden molempien rakkaimpia harrastuksia on suunnistus, mutta millaisia karttamerkkejä pari oikein seurasi suunnistaessaan toistensa sydämiin?

Usein meiltä kysytään, olemmeko tavanneet urheilun parissa. Todellisuudessa tapaaminen ei ollut niin tervehenkinen, Niina toteaa.
Pariskunta törmäsi ensi kerran toisiinsa PMMP:n keikan aikana Goom-opiskelijaristeilyllä. Tapaamisen aikoihin turbiinista oli mennyt jo useampikin pelikaani läpi eli molemmat olivat nauttineet muutamat drinkit, niin kuin opiskelijaristeilyillä on yleensä tapana. Kuopiossa toista vuotta opiskeleva Niina jäi hyvin Antin mieleen ja mies ottikin yhteyksiä risteilyn jälkeen. Aikaa kului kuitenkin yhteydenotossa n. puolivuotta. Ja selväähän on se, että hyvän muhennoksen kuuluukin antaa hautua riittävän pitkään.
Antin yhteydenoton jälkeen etäsuhde sai alkunsa, mutta matkustus Nokian ja Kuopion välillä sekä Nokian ja Guildfordin välillä oli runsasta, pariskunta muistelee.
Muutama vuosi sitten pariskunta asettui aloilleen Nokialle Antin lapsuuden kotiin ja häät olivat ohjelmassa sitten alkuvuodesta 2013.

Uusi suunnistaja perheeseen

Kun kyseessä on urheilullinen pariskunta, joka asustaa Nokialla ja kulkee omasta halustaan välillä pimeässä metsässä otsalampun valossa, niin jossain välissä mieleen juolahtaa ihan luonnostaan ajatus uudesta pienestä pihkaniskasta. Perheeseen syntyi iloinen pieni tähtisilmä nimeltään Kaarlo alkukesästä 2013 ja näin meille hänet esittelevät ylpeät vanhemmat:

Kaarlo syntyi 22.5.2013. Aluksi hän oli hyvin paljon isänsä näköinen, mutta nyt myös äidin piirteitä on havaittavisssa. Taitaa kuitenkin olla pääasiassa ihan itsensä näköinen. Kaarlo on pieni ikiliikkuja, vaikkakaan liike ei vielä oikeastaan mihinkään vie. Toisaalta on myös hyvin rauhallinen ja tyytyväinen. Seurassa lämpenee hitaasti, mutta tutustuttaessa ilahduttaa hurmaavilla hymyillään. Kaarlo on varsin hoikka poika eli selvästi enemmän kestävyysurheilija kuin mikään lätkäjätkä. Tällä hetkellä Kaarlo harrastaa vauvajumpan lisäksi myös muskaria eli ihan annetaan mahdollisuus myös muihinkin harrastuksiin.

Tämän jälkeen jouluomenasta on helppo haukata iiiso pala

Liikunta osa elämää

Niinan isä toivoi kovasti jo hänen isosiskoistaan suunnistajia, mutta ei saanut näitä näkemään metsää puilta ja oli jo nostanut kädet pystyyn Niinankin kohdalla. Niina kuitenkin oli astunut miinaan tietämättään sitä ja harrasti partiota. Juonikas isä tarttui viimeiseen oljenkorteen ja sai käännettyä Niinan pään suunnistuksen suuntaan kertomalla tarinoita miten jokaisen kunnon partiolaisen kuuluu osata suunnistuksen taito. Näin sai suunnistusura alkunsa. Paikallinen seura huomasi tämän talentin ja alkoi kosiskella tyttöä mukaan kisoihin, jolloin sitten koko käsi olikin jo menetetty. Mukaan mahtui lapsena muitekin harrastuksia esim. lumilautailua, pesäpalloa ja tanssia. Muut harrastukset saivat kuitenkin jäädä, kun lukioikään päästyä kompassin neula näytti kohti Hankasalmen lukiota.Varsinaisten lukio-opintojen lisäksi Niina suoritti liikunnan syventäviä opintoja. Lisäksi ohjelmassa oli leirejä keväisin, syksyisin ja kisoja oli lähes joka viikonloppu.
Suunnistusura katkesi ilkeään ja pitkittyneeseen kantakalvon tulehduskierteeseen ja lonkkakipuihin.

Hetki ennen puolikasta Englannissa

Suurilla saavutuksilla suunnistuksessa en pääse kehumaan, mutta noilta ajoilta jäi kyllä kassikaupalla mukavia muistoja ja tärkeimpänä parhaat ystävät, Niina kertoo kaihoisasti hymyillen.

Antin elämään liikunta on kuulunut aina ihan pikkupojasta asti. Kaikki leikitkin kavereiden kanssa liittyivät aina urheiluun.
Takapihalle aurattiin jääkiekkokenttää ja maaliin lämmittiin kesät talvet nappureiden iloksi. Ukkikin oli tiukka urheiumies ja järjesti mökillä kilpailuja ja piti tarkkaa kirjaa tuloksista, joita onkin nykyään mukava katsella, Antti muistelee silmissään edelleen pikkupojan tiikerinkatse.

Talvella Antti hiihti ja pelasi jääkiekkoa, mikä olikin ykkösharrastus koko nuoruuden. Juonikkaan offensiivisen pakin totisempi kiekon peluu muuttui hieman kevyempään harrastamiseen n.16v. Nyt miestä ei enää muutamaan vuoteen ole nähty kiekkopiireissä, koska polvia pitää säästellä eikä selässä oleva välilevyn pullistumakaan hommia helpota. Juoksuharrastus kipeytti polvet leikkauskuntoon ja ne operoitiinkin vuoron perään vuoden välein. Nyt Antin jalkoja koristavat n.30cm:n arvet polven ympäristössä, mutta se ei haittaa koska nyt kintut ovat kunnossa. Toista arpea mies hieman somisteli omatoimisesti kirveellä, kun ei tahtonut osua halkoon, jolloin päätti tehdä kirveenjäljen toisen polven alle. No, näitähän sattuu aina tekevälle.
Suunnistuksen Antti löysi perheen kautta, kun kaikki muutkin harrastivat, niin tuntui hyvältä hypätä mukaan suunnistusreissuihin.

Jukolan viestiin Antti ja Niina ovat ihastuneet niin, että sinne pitää päästä joka vuosi ja moelmmat ovatkin viestin konkareita. Pariskunta väläytteleekin ajatusta lähteä viestiin Team Raholan joukkueella tulevaisuudessa.

Hetki Jukolan starttiin. Kaarlo tuulettaa valmiiksi iskän puolesta

Nykyään perheen kolmas jäsen hieman hämmentää liikuntasoppaa siten, että järjestelyjä vaaditaan aavistuksen entistä enemmän, jotta aina liikkuneet vanhemmat pääsevät nauttimaan lenkille tai salille. Kaarlo luonnollisesti pääsee myös mukaan lenkeille,mutta hän nauttii enemmänkin rauhallisesta menosta. Ja niinhän sitä sanotaan, että nuorena tehty kuntoilun kivijalka kestää koko elämän. Ja ei sovi unohtaa taloon hankittua juoksumattoa, mikä helpottaa kummasti liikkumista.

Maailmalla

Antti ja Niina muistelevat tekemiään matkoja maailmalle ja yksi reissu onkin ylitse muiden. Näin rakastuneet muistelevat parasta matkaansa:

Kun kesähäät 2kk ikäisen vauvan alkoivat tuntua ahdistavilta, varasimme itsellemme sekä kaasoille että bestmaneille lennot Lontooseen. Karkasimme naimisiin helmikuussa 2013 Lontoon merimieskirkossa. Lontoo on meille muutoinkin mieluinen matkakohde.

Just married Kuva: Cecelina Photography

Muita kohteita liikkuvilla matkustajilla ovat olleet esim. pohjois-Italia, Zakynthos ja kierros Aasiassa, joka sisälsi tutustumisen Kuala Lumpuriin, Tiomanin saareen sekä Singaporeen.

Joulun merkitys

Joulu merkitsee meille aikaa perheiden kanssa. Vietämme aaton vuorovuosin Nokialla ja Jämsässä. Tänä vuonna olemme taas Nokialla ja aaton suunnitelmissa on ainakin joulupuuro, joululenkki, joulusauna, jouluateria, joulupukki, joululahjat, joulukahvit, joulusuklaat...

Tahtoisimme toivottaa kaikille iloista joulua! Joulupöydässä pidetään mielessä, että JAXAA, JAXAA! Joulupukilta toivoisimme Team Raholalle isoja osanottajamääriä kaikkiin seuran tapahtumiin, vammavapaita kilometrejä ja liikunnan riemua.

Marraskuun raholalaiset - Heli ja Jari

Liikunta pitää pariskunnan nuorena

Liikunta nuorentaa ihmistä. Kahta ihmistä se ilmeisesti nuorentaa tuplasti. Tämän epätieteellisen mutta silti pitävän faktan todistavat marraskuun teamraholaiset Heli ja Jari Kivinen. Nuorekas pariskunta nimittäin paljastui haastattelussa isovanhemmiksi, joilla on jo peräti kolme lastenlasta.

Joten muuta johtopäätöstä ei voi vetää: liikunta nuorentaa. En nääs noin nuorekkaita isovanhempia ole tainnut koskaan aiemmin tavata.

Kivisillä on ruista ranteessa!

Hepokatti toi parin yhteen

Heli ja Jari Kivinen asustavat Tampereella, kuten lähes kaikki Team Raholan väki, paitsi ne, jotka joutuvat asumaan Nokialla. Liikunta on kuulunut kummankin elämään pienestä pitäen: nuoruusvuosinaan Jari pelasi innokkaasti etenkin kiekkoa ja jalkapalloa, Heli puolestaan on ollut ahkera uimari nuoresta likasta lähtien.

Suurtalouskokkina työskentelevä Heli ja metallimiehenä työskentelevä Jari tapasivatkin aikoinaan liikunnan merkeissä: ollessaan tansseissa Hepokatissa. Nuorelle polvelle tiedoksi, että Hepokatti oli takavuosina legendaarinen tanssipaikka Tampereen Amurissa, raittiusseuran ylläpitämä ja siitä huolimatta erittäin suosittu.

Erittäin suloinen Dino.

Tanssiva pariskunta meni naimisiin ja sai kolme lasta, jotka ovat siis jo aikaihmisiä ja asuvat omissa kodeissaan. Kivisten ”vauvana” kotosalla viihtyy kuitenkin suloistakin suloisempi Dino-kissa.  

Viidenkympin villitys lisäsi liikuntaa

Vedessä viihtyvä Heli on uinut aktiivisesti koko ikänsä, mutta viidenkympin villityksessä liikuntakärpänen pääsi puremaan häntä entistäkin pahemmin, ja puraisi samalla myös Jaria. Pariskunta kokeili muutama vuosi sitten Anun vetämää kuntonyrkkeilyä Raholassa, ja sille tiellehän jäivät. Team Raholan riveihin vaan.

Nykyään Kiviset harrastavat ahkerasti perusjumppaa, minkä lisäksi Jarin suosikkeja ovat kahvakuula- ja pumppijumpat. Vedenneito Heli ui yhä, ja on tykästynyt myös vesivoimisteluun. He kertovat, että liikunnan suurin motivaatio on terveys ja hyvä mieli.

Tunnistaisitko ilman jumppavaatetusta?

– Tavoitteena on pysyä kohtuullisen hyvässä kunnossa, pariskunta määrittelee.

Kiviset arvioivat, että ilman liikuntaa heidän elämänsä olisi nykyistä heikkolaatuisempaa.

– Sosiaalinen elämä olisi huonompaa, kunto paljon huonompi ja oltaisiin väsyneitä sohvaperunoita, kuuluu rehellinen analyysi.  

Elämää on salin ulkopuolellakin

Vapaa-ajalla Kiviset ehtivät liikunnan lisäksi tehdä paljon muutakin. Lasten auttaminen milloin missäkin hommassa ja erityisesti lastenlasten hoidossa on kummallekin mieluista puuhaa. Käsistään kätevä Jari tykkää tehdä metalli- ja puutöitä, mistä on paljon hyötyä Teiskossa sijaitsevan mökin kunnostamisessa. Mökillä Kiviset viettävätkin paljon aikaa kesäisin.

Jari kunnostaa mökkiä.

– Mökkeilyssä viehättää luonto ja syksyisin marjastus. Tietysti myös saunominen, uinti ja kaikenlainen paikkojen kunnostus on kivaa, Heli ja Jari miettivät.

Liikunnallisen ja ahkeran pariskunnan motoksi sopiikin mainiosti jämpti toteamus: ”Se tehdään mikä on sovittu.”


Teksti: Minniz
Kuvat: AnuO ja Helin & Jarin kotialbumi

Lokakuun raholalainen – Juhani Yli-Marttila

Kuukauden raholalainen on gasellimainen kiitäjä, Tottijärven lahja Team Raholalle: 25-vuotias Juhani Yli-Marttila. Tie tiimin riveihin löytyi puskaradion ja netin kautta tämän vuoden alussa, kun Juhani alkoi kaipailla juoksuharrastukseensa tukea ja tietenkin erinomaista seuraa. Porukkaan liittyminen oli matalan kynnyksen takana, eikä yltiösosiaalinen joukkiomme tuntunut laisinkaan pelottavalta. Kuluneen vuoden aikana Juhani on juoksupuuhien ohessa eksynyt kokeilemaan Anun kesäjumppia, ja suunnitelmissa on lähteä mukaan spinnaamaan, kunhan pyöräilykausi saadaan ensin pakettiin.

Kilometrejä koneeseen!

Juhanin kuntoiluhistoriikki yltää kymmenen vuoden päähän. Juhanin salaisuus onkin hänen mukaansa luontainen nopeus ja ahkera työskentely suorituskyvyn parantamiseksi. Vuoden aikana kilometrejä kertyy koneeseen tasaista tahtia – Kaksi tuhatta juostua kilometriä paukkuu mittariin luultavasti vielä tämän syksyn aikana. Maantiepyörän satulassakin Juhani on ehtinyt istua  hiukan alle tonnin edestä. Ja koska kestävyyslajit ovat suurinta herkkua, niin tokihan talvi-aktiviteetteihin kuuluu luonnollisesti myös hiihto, joka on ollut kuvioissa kolmevuotiaasta saakka.

Tänä syksynä Juhani on ehtinyt tykittää maratoneja ja pitkiä kisoja päätä huimaavalla tahdilla: Espoo rantamaraton, Nokia maraton ja Pirkan Hölkkä kolmen viikon sisään. Välissä tykitettiin myös yksi kappale Cooperin testejä. Haastattelijan jalkoja hapottaa jo pelkkä ajatuskin. Mistä tätä virtaa ja vauhtia oikein tulee?

Miehemme varikolla

Monen matkan mies

Juoksun saralla Juhania voi helposti luonnehtia varsinaiseksi monitoimimieheksi, sillä herra taittaa luontevasti kaiken mittaisia matkoja aina vitosen raastamisesta maratoniin asti. Vuonna 2010 Juhani pisteli ensimmäisen kymppinsä reippaaseen 45 minuutin aikaan. Ensimmäisen maraton tuli juostua tiimin riveissä Tuusulanjärvellä – ja loistavalla menestyksellä, totta kai – Oman sarjan kolmas sija jäi tiukan loppukirin myötä vain kahden sekunnin päähän. Käsittämätön aloitus! Ikimuistoisen reissun myötä pieni keräilykärpänen pääsi puraisemaan, sillä Juhanin haaveena on haalia kasaan sata maratonia. Strategia tämän järkälemäisen tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin inhimillisempi kuin voisi olettaa - viisi maratonia vuodessa. Kauden viimeinen ja viides maraton kutsuu Rautavedellä marraskuussa.

Ensi kauden tavoitteet on jo asetettu

Lähiaikojen haaveissa Juhanilla siintää maagisen kolmen tunnin haamurajan rikkominen maratonilla. Haastattelija veikkaa tavoitteen paukkuvan jo ensi vuoden puolella.

Tulevan talvikauden Juhani kertoo viettävänsä pääosin juoksun ja hiihdon parissa. Ensi kesänä Juhani on päättänyt hypätä suoraan ultra-altaan syvään päähän ja lähtee kokeilemaan kestävyyttään sadan kilometrin matkalla Suomi-Juoksussa. Kestävyyslajeissa Juhania viehättää selviämisen sijasta enemminkin pärjääminen. Mies tunnustaakin omaavansa aika kovan kilpailuvietin, ja haluaa kehittyä hiljakseen aina vähän paremmaksi ja paremmaksi.  Teräksisen kunnon salaisuus on hänen omien sanojensa mukaan pitkällä aikavälillä hankitussa peruskunnossa, joka mahdollistaa tarvittaessa harjoittelun tiuhaankin tahtiin. Menestyksen resepti on ilmeisen toimiva, sillä vammoiltakin on tähän mennessä vältytty.

Onko urheilu osa elämää, vai elämä osa urheilua?

Vaatimaton vauhtimiehemme ei uteluista huolimatta myöntänyt omaavansa tiimiltä piilotettuja erityistaitoja. Jonkinlaiseksi synniksi tai menneisyyden synkäksi paheeksi voidaan kuitenkin laskea muutaman vuoden mittainen syrjähyppy Tottijärveltä Satakunnan syövereihin. Porin reissu ei onneksi ollut remuamista ja rappiota, vaan Juhani opiskeli näinä vuosina tietojenkäsittelyn tradenomiksi valmistuen vuonna 2011. Tänä syksynä miestä kutsuvat uudet haasteet uudessa työpaikassa tietojärjestelmien asiantuntijana, ja tunnontarkkana kaverina Juhani haluaakin kehittyä uuden haasteen parissa mahdollisimman hyväksi.

Kovista kuntoilutavoitteista huolimatta Juhani haluaa pitää asiat tasapainossa. Aikataulut ja tiukat harjoitussuunnitelmat eivät kuulu miehen kuvioihin, vaan kuntoiluharrastuksessa mennään elämän ehdoilla. Vapaa-aikaa Juhani viettää ystävien ja tietokoneen parissa puuhastellessa. Myös kaikenlaisen moottoriurheilun seuraaminen formuloista moto-GP:hen on Juhanin mielestä jännittävää puuhaa.  Lajeissa viehättää kuulemma vauhdin huuman ohella myös lajin taktisuus ja kuljettajien väliset tiukat taistelut. Kysyttäessä mies kertoo rankkaavansa Kimi Räikkösen Mika Häkkistä kovemmaksi kuskiksi, ja kertoo arvostavansa Jäämiehen kylmänviileää asennetta. Juhanin omat moottoriurheilukokemukset ovat toistaiseksi rajoittuneet karting-hurjasteluun, joten tiimin rallikuninkaan titteli pysynee ainakin toistaiseksi Markus J:llä. Mutta kestävyyslajien vauhtikuninkaan arvonimi sen sijaan menee yksinoikeutetusti Juhanille, ja tästä on varmasti myös muu tiimi samaa mieltä!

On näitä ajettu

 Juhanin harjoittelutärpit:

• Tee paljon erilaisia juttuja ja vältä yksipuolista harjoittelua!
• Lihashuolto ja venyttely.
• Muista levätä riittävästi.

Hippokisoista Suomi-juoksuun. Kolmivuotias vauhtihirmu uransa alkumetreillä. J

Syyskuun kuukauden raholalainen Sirpa W

Pienestä kylästä suureen maailmaan

Puheliaan, iloisen ja pirteän Sirpan juuret ovat syvällä Keski-Savossa. 

– Pieksämäen pieni ”tuppukylä” oli pienuudestaan huolimatta kiva paikka viettää lapsuusaikaa, Sirpa naurahtaa.

Matka kohti suurempaa maailmaa kävi Kuopion kautta, josta tie lopulta vei sumujen saarelle, Englantiin. Sieltä löytyi myös elämänkumppani Richard. Englannissa asuessa vuosia vierähti yli 20, joista 16 vuotta näistä he asuivat Lontoossa.

– Lontoossa menimme naimisiin, perustimme perheen ja siinä kaiken arjen keskellä loimme myös työuraa, Sirpa muistelee.

– Vuonna 2008, kun lapset kasvoivat ja kouluiässä  tuli todellinen halu muuttaa Suomeen. Mikään tietty kaupunki ei ollut mielessä minne perheen uusi koti perustettaisiin, mutta kriteerinä oli, että kaupungin pitäisi olla iso ja kansainvälinen. Kotipaikaksi valittiin yhteisellä viisaalla päätöksellä upea ja ihana Tampere.

Viisihenkinen perhe, johon kuuluu aviomies Richard, poika 14 v. ja tytär 12 v. sekä tietenkin lemmikkikoira Fia (cairnterrieri), on viihtynyt oikein hyvin Tampereella.

Sirpa relaxing in a boat. Fia the Dog is watching the one that got away?

 Eläväistä elämää ennen ja nyt

Englannissa asuessaan ennen lasten syntymää Sirpa harrasti karatea. Laji oli oikein kiva ja mielenkiintoinen.

– Musta vyö oli tavoitteena suorittaa, mutta valitettavasti rahkeet eivät vaan riittäneet, koska treenimäärät olivat niin valtavat, Sirpa harmittelee.

Karate jäi ajanpuutteen vuoksi ja vuosi myöhemmin tilalle oli keksittävä korvaavaa liikuntaa. Tässä elämäntilanteessa oli helpointa siirtyä juoksuharrastuksen pariin.

– Juoksu sopii perheelliselle loistavasti, koska lajin harrastaminen ei ole aikaan eikä paikkaan sidottu, Sirpa toteaa hymyillen.

Rohkea ”savolaisnainen” tutustui juoksun saloihin muutettuaan Itä-Englantiin Colchesteriin. Hölkkäily alkoi pikkuisessa ryhmässä, joka koostui lähinnä kovakuntoisista poliiseista, triatlonisteista ym. huimapäistä.

– Tätä en todellakaan tiennyt ennen kuin ryhmään liityin, mutta mukaan pääsin vaikka olinkin hitaasti juokseva kotiäiti, Sirpa nauraa.

– Colchesterin ryhmässä oli paljon samoja piirteitä kun Team Raholan joukossa. Kaikki ovat tervetulleita joukkoon semmoisena kuin on, Sirpa toteaa vielä.

Ensikosketus juoksuun numerolappu rinnassa

Sirpan ensimmäinen juoksutapahtuma oli haastava Mersea Island 'Round the Island 13 mile Race. Saaren ympärijuoksu inhottavalla pehmeällä hiekalla ja kovassa helteessä oli kaikkiaan erittäin rankka kokemus ensikertalaiselle. Sirpalla kun ei tuohon aikaan ollut mitään tietoa tankkauksesta saati sen tärkeydestä.

– Karmivan juoksukokemuksen jälkeen mielessä kävi, ettei ikinä enää.  13 mailin jälkeen kroppa oli täysin tyhjä energiasta, palelsi ja teki huonoa. Ihmettelin, että mikä on vikana, Sirpa muistelee hymyillen.

Liikunnan tuoma kipinä ei sammu sytyttyään

Varsinainen harrastusliikunta alkoi täällä koti-Suomessa. Juoksua Sirpan tuli harrastettua ensi alkuun yksin, mutta syksyn pimeys ja talvi olivat niin ankeaa aikaa, että Sirpa hakeutui tuttuun tapaan rohkeasti Team Raholan joukkoon ja tuli sinne sitten jäädäkseen. 

– Nyt lenkkeily maistuu paljon mukavammalle, kun on hyvää seuraa ympärillä. Tänä päivänä, vaikka lenkkejä tekeekin välillä yksin, niin tunne että kuuluu johonkin ryhmään, luo mukavan fiiliksen treenata myös yksin, Sirpa iloitsee.

Energian siirtoa näppärästi työyhteisöön

Ryhmäliikkuminen on innostanut Sirpaa ”potkimaan” myös työkavereita liikkeelle. Liikkuminen tosin tapahtuu heillä polkupyörän selässä. Työporukka on osallistunut leikkimieliseen Kilometrikisaan 2013 ja he ovat polkeneet yhteensä satoja kilometrejä. Tämä arjen mahtava hyötyliikuntamuoto kerryttää kilometrejä ihan huomaamatta. Sirpalle näitä kilometrejä on kertynyt kesän aika jo yli 700. Hienoa!

– Sateiden ja syksyn lähestyessä yhteistreenit työkavereiden kanssa jatkuu punttisalilla lihaskuntoa kohennellen. 

Syys- ja talvikausi tuo tullessaan Pispalan koulun äitien kesken myös vesijumpat Varalassa. Vesijumppa tuo kivaa vaihtelua ja on myös sosiaalista mukavaa toimintaa syksyn pimetessä, Sirpa analysoi. 

Ja liikkuvalle naisihmiselle kaiken tämän lisäksi myös hiihto tuo oman vaihtelun ja ilon pitkän talvikauden ylitykseen.

Jalat takaisin lenkkareihin

Winter is no excuse not to run.

Sirpan ensimmäinen virallinen juoksutapahtuma Suomessa oli Tampereen puolimaraton 2011. Tapahtumasta kovasti tykänneenä ja innostuneena hän osallistui samaiselle puolikkaalle myös vuonna 2012 ja tottahan toki ilmo on sisällä tämän vuoden puolikkaallekin. Tsemppiä koitokseen!

– Markku Kyröjärvi cup tuli suoritettua puolikkaiden osalta viime talvena. Kelit suosi  ja pakkanen oli onneksi  lauha. Oli oikein nautinto juosta tuolloin talvella, vaikka talvijuoksu ei muuten kovin mielekästä olekaan, Sirpa muistelee.

Ensimmäinen Kuningasmatka

Ajatus maratonista on kytenyt Sirpan mielessä jo vuosikaudet. Sirpan oli tarkoitus toteuttaa suuri haave ennen kuin täyttää 40 mutta aika riensi ja haave jäi toteutumatta. Mieli ei kuitenkaan antanut rauhaa ja Sirpa asetti itselleen toisen tavoitteen, ja se oli tietenkin ennen kuin täyttää 50.

– Tämä haave toteutui onneksi upeasti ja paljon, paljon ennen kuin viimeinen aikaraja olisi tullut vastaan, hän 

nauraa.

Tired but so happy after her first marathon.

– Tapahtumia tutkiskellessani mikään ei oikein kolahtanut, eikä tuntunut omalta. Sitten kuulin Anun 100+ -maratonista, ja päätös ensimmäisestä maratonista syntyi helposti ja heti, Sirpa toteaa mielissään.

Hyvin valmistautuneena Sirpan maraton sujui ongelmitta ja rauhalliseen maltilliseen tahtiin. Sen verran hän oli tavoitetta itselleen asettanut, että alle viiden tunnin pitäisin matkan taittua. Niin siinä sitten kävi, että Sirpa pääsi upeasti tavoitteeseensa ja kellotti loppuajaksi hienot 4.59.25.

– Anun 100+ -tapahtumasta ja omasta juoksusta jäin oikein mahtavat fiilikset, Sirpa huokailee koitosta muistellen.

Mökkihöperökö muka?

Vapaa-ajastaan Sirpa perheineen viettää mahdollisimman paljon mökillä, joka sijaitsee lyhyen ajomatkan päässä. Sinne on helppo mennä vaikka töiden jälkeen.

– Mökkeily on niin in. Mökillä on kiva kalastaa, marjastaa ja nauttia luonnosta monessa muodossa. Kalastamisessa mielekkääksi lajiksi on tullut varsinkin vetouistelu, Sirpa intoilee.

– Mökkeily on meidän perheelle erittäin tärkeää yhdessäolemisen aikaa kaikkea kivaa puuhastellen. Pelaamme ”leikkimielisesti” sulkapalloa, teemme porukalla puutöitä ym. mökkeilyyn liittyviä hommia. Lapsille mökkeilyaika on myös hyvää aikaa irtaantua tietokoneista ja kännyköistä, hän naurahtaa.

Katse koti-Suomesta maailmalle

– Vaikka arkista iloa tuo ihana kesämökki, niin kuitenkin haaveena olisi matkustaa tyttären kanssa matkustaa keväällä Pariisiin ja puolison kanssa tulevaisuudessa New Yorkiin, Sirpa unelmoi.

– Vaikka pienet haaveet eivät toteutuisi, niin elämässä suurimman ilon tuo oma perhe, yhdessäolo, terveys ja hyvä kunto, Sirpa toteaa lopuksi.

Oikein hyvää alkanutta syksyä!                     

Teksti: Mari J

Kuvat: Sirpan kotialbumi

Elokuun raholalainen: Timo M.

Satamailereiden ja HCM-maratoonareiden raportteja odotellessa elokuun raholalaisena esitellään triathloniin hurahtanut lääkärismies.

Ihmemiehen ihailijasta triathlon-tohtoriksi

Pari vuosikymmentä sitten Ylöjärvellä asui pieni poika, joka ihaili kovasti telkkarin Ihmemies MacGyveria. Poika haaveili tekevänsä isona vähän samanlaisia suurtekoja kuin sankarinsa, ja päätti ryhtyä aikuisena neurokirurgiksi ja triathlonistiksi.

No ei se tainnut ihan noin mennä, vaikka faktat kyllä pitävät paikkansa. Ylöjärvellä lapsuutensa viettänyt Möttösen Timo tosiaan ihaili ihmemiestä pikkupoikana, mutta neurokirurgiksi erikoitumisesta hän päätti vasta lääkärinopintojen loppuvaiheessa, kun pääsi ensimmäisen kerran poraamaan potilaan kalloa. Triathlon-päähänpisto puolestaan iski vasta pari vuotta sitten, vanhojen kurssikavereiden kanssa vietetyn (kostean?) pokeri-illan päätteeksi.

Ja koska Timo on päättäväinen luonne, hän myös piti kiinni päähänpistostaan. Noin puolentoista vuoden määrätietoisen harjoittelun jälkeen Möttönen osallistui tänä kesänä ensimmäisiin triathlonkisoihinsa, joista ensimmäiset olivat lyhyemmät Vantaan triathlon ja Sääksi-triathlon Hyvinkäällä.

Machoilua Vantaan triathlonilla.

Heinäkuussa vuorossa oli Joroisissa kisattu Finntriathlon, jossa mentiin edellisiä vaativampi puolimatka eli 1,9 km uimalla, 90 km pyörällä ja päälle vielä puolimaraton. Timon tavoitteena oli päästä kisa läpi alle kuudessa tunnissa; maalissa kello näytti 5:32:08.

– Uinti oli aika haastavaa kovan aallokon takia, mutta pyöräily sujui helposti ja meni alle tavoiteajan. Juoksun aikana jalat kramppaili, mutta henkisesti juoksu oli silti helppoa, koska siinä vaiheessa tiesin jo tavoitteen alittuvan. Tunnelma 5000 asukkaan Joroisissa oli tosi mahtava, koko kylä tuntui kannustavan kisaajia, Timo kertoo syystä tyytyväisenä.

Tavoitteellisuus lisää liikunnan iloa

Timon harjoittelu triathlonia varten alkoi tammikuussa 2012 armeijan harmaissa. Hän oli varusmiespalvelusta suorittaessaan pitkällä komennuksella Upinniemessä, jossa ”ei ollut mitään tekemistä vapaa-ajalla”. Niinpä aikaa kului paljon kuntosalilla sekä uiden, pyöräillen ja juosten. Siitä se triathlon lähti.

Viime talvesta lähtien Timo on harjoitellut ohjelmallisesti pienessä porukassa triathlon-koulussa: kahdesti viikossa porukalla ja muuten itsekseen. Monipuolinen treeni on sisältänyt mm. crossfit-tyyppistä lihaskuntoharjoittelua ja tietty uintia, pyöräilyä ja juoksua. Timo kiittää, että erityisesti uintitekniikka on parantunut valmentajan ohjauksessa.

– Jotain yhtä lajia on ehkä helpompi treenata itsekseen, mutta kolmea lajia on jo vaikeampi. Lisäksi triathlonissa on harjoiteltava esimerkiksi jalkojen sopeuttamista pyöräilystä juoksuun, Timo tuumii.

Hänen mielestään tavoitteellinen harjoittelu on osa liikunnan nautinnollisuutta: on palkitsevaa asettaa itselleen realistinen mutta silti vaativa tavoite ja seurata treenin tuomaa kehitystä. Lisäksi nykyteknologia tarjoaa kaikkia kivoja vempeleitä, joiden avulla harjoituksia voi analysoida. Pakollinen kysymys: mikä triathlonin lajeista on mieluisin?

– Tankkaus! Uintiin olen tykästynyt ja pyöräily on myös mukavaa, joten juoksu on ehkä se hankalin lenkki, Timo tunnustaa.

Seuraava urheiluetappi Dublinissa
 

Triathlonistiksi ei kehitytä ihan tyhjästä, ja Timoltakin löytyy vankka urheilutausta. Hän pelasi nuoruudessaan 8 vuotta jääkiekkoa VaPS:issa Vammalassa, jossa perhe asui pojan kouluajan. Lukiossa ja Tampereen lääkiksessä opiskellessaan nuorimies keskittyi enemmän opintoihin kuin urheiluun, joskin pyörää tuli poljettua ihan hyötyliikunnan vuoksi. Pari vuotta Timo harrasti myös krav magaa.  

Juoksun hän aloitti joskus vuosina 2009–2010, ja Team Raholan riveihin mies tuli avopuolisonsa Johanna Heikurisen johdattamana keväällä 2012. Joviaalina persoonana Johanna oli paljastanut raholalaisille, että siippa tähtää triathloniin, mikä hieman hirvitti siippaa: hän epäili, että tiimiläiset kuvittelevat hänen olevan hirmukuntoinen himotreenaaja (”joku teräsmies”). :-)

Ensimmäinen juoksutapahtuma, johon Timo osallistui, oli Tuusulassa keväällä 2012 ja matkana 10 km. Samana kesänä hän osallistui myös Johannan kanssa ideoimaansa Raholan Riatloniin sekä elämänsä ensimmäiseen ja viimeiseen Pirkan soutuun, ja kävi syksyllä juoksemassa puolimaratonin Tallinnassa.

Yöpyöräily onnellisesti ohi, kuten ilme kertoo.

Tämän kesän urheilukaudella Timo on osallistunut myös Pirkan yöpyöräilyyn, mutta muuten triathlon-kisojen väleihin ei muita rientoja ole mahtunut. Seuraava etappi siintää kuitenkin jo  lähitulevaisuudessa: Timo pinkaisee ensimmäisen kokomaratoninsa Dublinissa lokakuussa.

– Tavoite on päästä ehjänä maaliin, ja jos alle 4:30:n niin loistavaa. Varsinaisesti en ole tähän asti noin pitkää matkaa treenannut, mutta harjoittelun fokus siirtyy nyt juoksuun ja pyöräily pysyy rinnalla, hän kertoo.

Liikunta tasapainottaa työn vaatimuksia

Timo ei enää osaisi olla harrastamatta liikuntaa, joka tasapainottaa ja auttaa jaksamaan neurokirurgin vaativaa työtä. Silloin tällöin hän ehtii myös soittelemaan syntetisaattoria Consciousness Removal Project -nimisessä kokoonpanossa, jonka tyylilajin Timo itse määrittelee tunnelmalliseksi postmetalliksi, puoliso Johanna taas ”mörkömusiikiksi”. Miehen muita potentiaalisia harrastuksia ovat laitesukellus ja ruoanlaitto, jos aikaa vaan löytyy.

Häät häämöttävät juhannuksena

Timon ja Johannan yhteinen aikaa vievä projekti seuraavan vuoden aikana, jos nyt ei varsinainen harrastus, on ensi juhannuksena vietettävien häiden valmistelu. Sydänsuvi on valittu juhlan ajankohdaksi, koska pari tapasi toisensa juhannuksena 2007. Kävi niin, että Timo kavereineen lähti viettämään keskikesää Turkuun, koska ”siellä ei tapahdu mitään”. Väärin päätelty.

– Emme varsinaisesti tunteneet toisiamme entuudestaan, mutta oli hälisty aiemmin samalla kanavalla IRC:ssä, silloisessa somessa. Jo ensitapaamisella välillämme oli järjetön kemia – ei ehkä rakkautta heti ensi silmäyksellä, vaan piti vilkaista toisenkin kerran, pariskunta muistelee kuorossa.

Ja jotta tämänkertainen tarina ei päättyisi näin siirappisiin tunnelmiin, niin listataan tähän loppuun vielä Timon tunnustamat paheet:

• skotlantilaiset single malt -viskit, joista suosikki on Ardbeg,
• jäätelö, jota Möttönen syö pakastimesta salaa eikä Heikuriselle jää mitään,
• Hauskimmat kotivideot -telkkariohjelma, joka on omituisella tavalla koukuttava.

Teksti: Minna N
Kuvat: Johanna H

Kuukauden raholalainen: Harri

Sympaattinen ja aina iloinen, 59-vuotias heinäkuun raholalainen on asunut koko elämänsä Tampereella. Tammelan kansakoulusta tie vei Sammon lukion kautta Tampereen yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan, josta  Harri on päätynyt  terveyskeskuslääkäriksi. Harrin perheeseen kuuluu vaimon ohella kaksi jo aikuisikään ennättänyttä lasta, Anna ja Ilmari, jonka ansiosta Harrikin on löytänyt tiensä tiimin riveihin.

Liikunta tekee ihmisestä Harrin mukaan ”enemmän elävän” olennon, jonka fysiikka on kunnossa ja jolla riittää jaksamista. Urheilullisten haasteiden tulee kuitenkin olla ihmisen itsensä kokoisia, jotta homma palkitsee ja pääsee nauttimaan reippailun aikaansaamista endorfiineista.  Miten Harri  itse reenaa? Otetaanpa selvää.

”Ei kukaan hullukaan tee sellaista hommaa, jos ei siitä nauti.”

Harrin raudanluja peruskunto on hankittu juoksemalla ja hiihtämällä, jota mies mainitseekin harrastaneensa koko ikänsä. Myös jälkikasvun peruskunto on pistetty kohdilleen hiihdon avulla, sillä aikanaan Harri ilmoitti mukulat Tampereen Pyrinnön hiihtokouluun, jossa muksut sivakoivat menemään itseään vanhemmassa ikäryhmässä.

”Hiihdossa saa vaihdella vauhtia ja kuluttaa itteensä miten miten haluaa. Mä oon hyvä hiihtään ylämäkiä, oon yleensä tykännyt mennä ylämäet tehokkaasti. Sitten mä puuskutan siellä ylhäällä hetken, mutta palaudun kohtuullisen nopeasti”, Harri kuvailee. Kovan mäkimiehen salaisuus on perinteisessä hiihtotekniikassa ja omissa voitelunikseissä. Tiimin oma Mietaa viihtyy kevättalvella pitkillä päiväreissuilla Lapissa, ja sivakoinnin lomassa maistuvat hyvät eväät. Arkiset hiihtolenkit suksitaan tavallisimmin Horhassa ja Lamminpäästä Koukkujärvelle.

Juoksun parissa Harri on viihtynyt jo useamman vuosikymmenen ja hänelle tuntuvatkin maistuvan aivan kaiken pituiset matkat:  Harri on muun muassa juoksennellut ensimmäisiä järjestettyjä Helsinki City Marathoneja yhdeksänä vuotena peräkkäin. Näihin aikoihin Harri pinkoi muutamina vuosina lääkefirman sponsoroimana puolimaratoneja Forssan Suvi-illassa, ja lenkkarin pohjia on kulutettu aikoinaan myös Helsingissä järjestetyissä Lääkärikymppi-tapahtumissa.  Arkisin Harri pyrkii liikkumaan työaikataulujen salliessa tiimin maanantailenkeillä, ja maanantailenkin lisäksi ohjelmaan kuuluu myös toinen 10 km lenkki – tavallisimmin Harrin voikin bongata Raholan tai Pyynikin baanoilta.

Eräreissuja ja eväkkäiden narraamista

Urheilun ohella Harri viettää paljon vapaa-aikaansa luonnossa.  Lapissa viihtyvä mies kertookin olleensa mukana kolmena vuotena usean vuorokauden mittaisissa erävaelluskisoissa, joissa parasta on kuulemma suoriutuminen ja itsensä voittaminen. –”Torstai-iltapäivänä starttaavat kisat kestävät sunnuntai-iltapäivään.”  Matkaan lähdetään jo aamuyöstä, päivästä riippuen neljän tai kuuden aikaan. Voittaja ei suinkaan ole se, joka rynnistää nopeimpana maaliin, vaan se, joka saalistaa reitiltä eniten pisteitä erilaisista tehtävistä, ja etenemisestä etappien välillä. Harri mainitsee omiksi bravuureikseen ensiaputaitojen ohella kivet ja solmut.

”Se on semmosta että joka päivä on reitti joka mennään. Me saadaan kartat aamulla,  joka rastilla on aina jotakin tehtävää liittyen johonkin luonnonharrastuksiin tai luontoon – eläin- ja kasvitietämystä, kivitietämystä pitäis olla. Sitten siinä on kaikenlaisia partioon liittyviä asioita, kuten solmujen tekemistä, ensiapulääkintää. Eli semmosia tehtäviä mitä erävaelluksella tarvitaan suunnistustaitojen lisäksi. Siinä mennään omilla tavaroilla, että on pari, joilla on yhteinen reppu ja pakollisia yhteisiä varusteita, kuten saha, kirves, majoite (teltta tai laavu) ja sitten on myös pakollisia henkilökohtaisia varusteita kuten reppu ja kompassi. Joka ilta majoitutaan jonnekin ja leiritulet saa tehdä, mutta ne tulee tehdä niin, että sitten kun aamulla lopettaa ni siinä ei saa näkyä et siinä ois ollut kukaan majoittuneena. Roskaamista vartioidaan sillä tavalla, että saa jonkun peltiastian, tai joskus on saatu suklaapatukka. Ja sitten tullaan maaliin, niin sitten aina tarkistetaan, että pakolliset välineet tulis olla aina mukana ja on kysytty, että onko ne suklaapatukan paperit tallessa. Jos ei oo tallessa niin siitä menee heti miinuspisteitä.”

Kisailun ohella Harri nautiskelee mielellään kiireettömistä, viikon mittaisista vaellusreissuista, ja reissuja on heitetty niin Ilmarin, kuin Harrin vaimon siskon miehen kanssa. Muun muassa koppakuoriaiset, perhoset ja kasvit tuntevalta lankomieheltä onkin Harrin sanojen mukaan tarttunut paljon kaikkea mahdollista tietoa, ja eräskin reissu vietettiin bongaamalla kaikki Pohjois-Suomessa kukkivat kasvit Harrin toimiessa kameramiehenä.  

Harrin kesä sujuukin pitkälti luontoharrastusten parissa:  ”Kesällä mennään retkeilypainotteisesti. Mä tykkään marjastaa, mä tykkään sienestää ja mä tunnen paljon sieniä.”, Harri innostuu ja kertoo erikoistuneensa kuusilahokkaan keräilyyn. Loppukesästä Harri suunnittelee lähtevänsä Itä-Suomen telttakiertueelle vaimon kanssa ja katsastamaan Järvi-Suomen maisemia sukulaisten moikkaamisen ohella, ja syksylle on suunnitelmissa pieni vaellusreissu, mahdollisesti johonkin eteläisen Suomen kansallispuistoon.

Luontoharrastusten jatkoksi kuuluu myös kalastus. Verkkokalastus, virvelöinti, uistelu ja veneestä käsin tapahtuva pilkkionginta, sekä ravustaminen ovat miehen sydäntä lähellä. Tuorein ennätysvonkale on juhannuksen seutuna saatu 350 grammainen pilkkiahven, mutta verkkoihin on tarttunut myös kahdeksankiloisia hauen mötkäleitä.

Raholan Master Chef

Eivätkä monitaiturin osaamisalueet tähän lopu! Harri mainitsee erityistaidokseen erilaiset kädentyöt ja intohimoja löytyy myös pitkän kaavan ruoanlaittoon erityisesti viikonloppuisin. Harri ja hänen ystävänsä loihtivat kukin vuorollaan gourmet-menuja, joita maistellaan yhdessä tv:stä tutun ”Neljän tähden illallinen”-ohjelman tyyliin. Mestarikokki mainitseekin säveltävänsä sujuvasti erilaisia kastikkeita fiilispohjalta, ja kokonaisten menujen osalta suositukset lähtevät eräälle Jyrki Sukulan keittokirjalle. Bravuurikseen Harri mainitsee lampaankareen valkosipuliperunoilla – ”Yksinkertainen valmistaa, herkullista ruokaa! ” Raholan erämiehen arki pyörii siis varsin terveellisellä pohjalla. Paheitakaan ei uteluista huolimatta löydy – saunaolut ja lasillinen viiniä silloin tällöin.  

Haastattelija ja haastateltava

Tohtorin treenitärpit tiimiläisille 

Hyvän kunnon salaisuus piileekin Harrin mukaan pitkäaikaisessa, mielekkäässä liikunnassa. Tohtorin resepti hyvään peruskuntoon ja maratonsuoritukseen onkin varsin simppeli:

 ”Kolme kertaa viikossa on mun mielestä hyvä määrä juosta. Sillä sää pystyt juoksemaan maratonin, jos sää juokset suhteellisen säännöllisesti sen. Jos kuntoa pitää nostaa niin jossain vaiheessa pitää juosta intervalleja eli jossain kohtaa lujaa. Jonain kertana se oma lenkki juostaan selkeesti nopeempaa kuin peruslenkki, niin sillä saadaan sitä kuntoo. Se 10+10 –lenkki on ihan hyvää valmennusta sille pitemmälle lenkille. Kun sää sen pystyt juoksemaan sillai ettet nääkähdä siihen, niin ei se mun mielestä muuta tarvii. Se viimeinen kymmenen kilometriä mennään selkäytimellä.”

Teksti: Johanna H.

Kesäkuun raholalainen Arja V.

Iki-ihana Länsi-Tampere

Lamminpää, tuo monen tiimiläisen synnyinkaupunginosa. Myös Arja V. on nimittäin Lamminpään kasvattityttöjä. Huolimatta kivasta Lamminpään lapsuudenkodista elämä kuitenkin kuljetti Arjan ihan Kalkkuun asti. No, senhän me kaikki jo tiedämme, että länsitamperelainen ei Tammerkoskea ylitä, kun uusi koti on hakusessa.

Kalkussa Arja on viettänyt vuosia aviomiehen sekä kahden jo aikuisiän saavuttaneen pojan kanssa. Lasten kasvettua isoiksi, aikaa on näin jäänyt enemmän omiin touhuihin.

Ikä tuo kaikkea kivaa viisauden lisäksi

Liikunta ei liiemmin Arjan nuoruusvuosiin kuulunut, mutta hiukan kypsempänä naisena hän innostui kovasti juoksemisesta. Omaksi ilokseen Arja on tehnyt pikku lenkkejä jo ainakin 10 vuoden ajan ja nauttii tällä hetkellä ulkoilusta täysin siemauksin.

- Siitepölyaika tai kovat pakkaset valitettavasti asettaa toisinaan haasteita lenkkeilyyn, Arja toteaa.

Arja on mieltynyt juoksemaan erityisesti kymppejä ja puolimaratoneja. Arja ei kuitenkaan kokonaiselle maratonille uskaltaudu lähtemään. Realistiseksi tulevaisuuden tavoitteeksi Arja on itselleen asettanut edelleen juosta yksi puolimaraton vuodessa sekä lisätä myös jonkin verran talvijuoksua, joka on ollut todella vähäistä menneinä talvina.

- Olisi kiva päästä juoksemaan johonkin kivaan talvitapahtumaan kymppi, Arja haaveilee hymyillen.

Seuraava puolimaraton onkin jo kovasti suunnitteilla. Puntarissa ovat tällä hetkellä Hämeenlinna ja Jyväskylän Finlandia. Saa nähdä kumpi tapahtuma voittaa.

Kevyttä askelta 

Yksi lajihan ei kenellekään riitä

Raholan Liikuntakeskukseen Arja löysi tiensä n. 4 v sitten. Hän innostui erityisesti spinningistä. Ja niin kuin monelle muullekin on käynyt, nälkä on kasvanut syödessä. Arja kiinnostui kuntonyrkkeilystä ja kävikin paukuttamassa säkkiä Anun vetämillä tunneilla todella aktiivisesti.

- Kuntonyrkkeily piti hartiat todella hyvässä kunnossa ja oli muutenkin todella kivaa. Valitettavasti Anun vetämiä tunteja ei enää ole ja näin tämä laji on jäänyt pois ohjelmasta, Arja tuumaa haikeana.

Kuntonyrkkeilyn tilalle oli siis pakko hakea korviketta ja semmoinen löytyi onneksi Body pumpista. Levytangon sekä käsipainojen nostelun Arja aloitti reilu vuosi sitten ja tykkää tästä kovasti.

- Työskentely fyysisesti raskaalla elintarvikealalla vaatii säännöllistä lihashuoltoa, että paikat kestävät painavien taakkojen nostelun, Arja toteaa.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Työlle ja liikunnalle vastapainona toimii hyvin matkailu aviomiehen kanssa. Erityisesti kotimaanmatkailu on tästä pariskunnasta mukavaa.

- Suomi on erittäin kaunis maa ja täällä on paljon nähtävää sekä koettavaa ,varsinkin kesäaikaan, Arja innostuu.

- Ollaan toki käyty ulkomaillakin. Pari kertaa on tullut piipahdettua Bulgariassa ja tietenkin useamman kerran Ruotsin puolella pakollisilla sukulaisreissuilla, Arja naurahtaa. Ulkomaanmatkailu vaan ei vedä meitä puoleensa.

- No, miksi lähteä merta edemmäksi kalaan? mietiskelee myös haastattelija.

Villalankaa ja nuotteja

Vuorotyön ja liikunnan jättämän loppuajan voi ottaa rennosti kotona oleskellen, ja mikäpä sen mukavampaa ajanvietettä siellä on kuin esimerkiksi kutominen.

- Syksyisin on kiva laittaa puikot suhisemaan ja kutoa vaikka villasukat tai jotain muuta pientä, Arja hymähtää.

 Jutustelun lomassa paljastui Arjasta myös pieni piilevä kyky. Hän on nimittäin aikoinaan soittanut eräässä rytmisessä porukassa klarinettia. Klarinetin soitto on vuosien varrella jäänyt, mutta satunnaisesti Arja vielä soittelee erilaisia soittimia omaksi ilokseen.  

Ahkera tiimiläinen

Arja on kaikkea ”pientä” puuhasteleva iloinen, reipas ja todella aktiivinen tiimiläinen. Aina töiden niin salliessa hän on valmis osallistumaan tiimin talkoisiin ja tapahtumiin. Arjasta muuten taisi tulla Raholan Kympin 2013 jälkeen meidän mehupistevastaava, sillä pisteen pyöritys tapahtui häneltä rautaisella ammattitaidolla.

Toukokuun raholalainen Ville N.

Ville N.

39v. (kohta 40v.)

Perhe: Vaimo Jatta ja lapset Veera 15v., Venla 14v., Lotta 10v., Rasmus 10v. ja koiruus Messi

Motto: Nauti elämästä ja ulkoilu on mukavaa

Maratonien keräilijä 


                                                              Lamminpäästä maailmalle

Ville on syntynyt Lamminpäässä ja vietti siellä elämänsä ensimmäiset vuodet, minkä jalkeen vuonna -75 päätti perhe muuttaa aina Ylöjärvelle asti. Mies asustelee edelleen Ylöjärvellä ja on erittäin tyytyväinen siellä. 

Ville ehti harrastaa nuoruusvuosinaan paljon erilaisia lajeja, kuten jalkapalloa ja salibandya.

-Futista pelasin armeijaikään asti joukkueina oli Ylöjärven Ryhti ja PP70. Pelipaikkana oli yleensä se missä piti juosta eniten, mutta maalitolppien väliinkin pääsi välillä, jos oli tiedossa, että vastustajalla on kovat vetäjät, muistelee tiimin Romario.  

Joukkuelajien lisäksi Ville hiihteli omaksi ilokseen ja harrasti muutenkin monipuolisesti. Nuorimies osallistui maastojuoksun piirinmestaruuskisoihin, suunnistuksen kunnanmestaruuskisojen pronssi kimaltelee palkintokaapissa ja matkan varrella hän on kokeillut vaikka mitä. Vaikka pronssia on voitettu suunnistuskisoista, niin mikään varsinainen pihkaniska ei Ville ole.

-Pronssia tuli kisoista lähinnä sen takia, että siellä oli kolme osallistujaa ja kakkoselle hävisin vain n.pari tuntia. Eksyin nuorempana myös hiihtokisoissa, muistelee Ville.

Kestävyyttä lähti nuorukainen ensi kertaa kokeilemaan 16-vuotiaana Pirkan hölkälle ja täräyttipä toisen hölkän pari vuotta sen perään. Nyt kun Pirkan muistot ovat muuttuneet mukaviksi, niin tavoitteeksi on asetettu osallistuminen hölkälle taas uudestaan ensi syksynä ja tavoitteena on parantaa oman isän aikanaan juoksemaa aikaa.

Maratonien keräilyä 

Ville tunnustaa olevansa nykyään maratonkeräilijä. Ensimmäisen maratoninsa mies juoksi 2012 huhtikuussa Kyröjoella. Ville oli päättänyt vuoden 2012 ensimmäisenä päivänä osallistuvansa 28.4 maratonille. Tuolloin oli vielä epäselvää millä paikkakunnalla hän sen juoksee, mutta päivämäärä oli selvä. Päivämäärä piti lyödä lukkoon, jotta harjoittelu kohti ekaa maratonia maistuisi varmemmin. Edellisenä syksynä Villen sisäinen maratoonari ilmoitti itsestään ja herra päättikin kokeilla 7km:n lenkin testimielessä. 7 kilsan onnistuneen lenkuran jälkeen maraton vaikutti mahdolliselta, mutta harjoittelu meni hyvin rikkonaiseksi selkävamman takia. Vammoista huolimatta harjoittelu sujui niin, että ensimmäiselle maratonille uskalsi startata.

- Ekalle maratonille oli kaksi tavoitetta 1.hyvissä voimin maaliin ja 2. ettei vaan tunnu siltä, että tässä olisi ollut kaksi maratonia yhtäaikaa eli ensimmäinen ja viimeinen, keräilijmme kertaa.

Ekan maratonin jälkeen lähti ilmo Forssan suvi-iltaan ja mies paineli ostamaan juomavyön, jotta pystyy tekemään kunnon lenkkejä harjoitusmielessä. Tässä vaiheessa oli tavoite hieman muuttunut, sillä nyt se oli juosta 100 maratonia ennen omia viiskymppisiä. 

Ekan maratonin aika oli 4.36, toisen 4.29 ja vain hieman vuosi ensimmäisen jälkeen paras aika on kuukausi sitten juostu 3.29. Ottaen huomioon maratonien määrän mitä vuoden aikana on kertynyt, niin voidaan puhua ihan ääneen melkosen kovasta Niemenmaasta!

Ville rinkimaratonilla

Tiimin mukaan

Team Raholan Ville löysi eka netin kautta ja ihailtuaan punaisia juoksutapahtumissa. Tiimiin hän liittyi syksyllä 2012, koska halusi vaihtelua yksin tahkoamiselle.

- Tiimi on hyvä juttu, porukka on mukavaa ja huumoria löytyy sopivasti lenkeiltä. Huonoa taas tiimin löytämisessä on ollut se, että enää ei halua lähteä yksin lenkille, kehaisee aktiivinen tiimiläinen.

Maratonien suurkuluttaja kertoo päässeensä hyvin eteenpäin hitaasti kiiruhtamalla ja itseään kuunnellen. 

- Alkuun matkassa oli mukana sykemittari, mutta homma meni liiaksi mittarin kyttäämiseksi, joten jätin sen kokonaan pois. Lenkit tehdään fiiliksellä ja se on sellaista aikaa minulle, etten halua tehdä sitä kello kaulassa, täräyttää mittariton maratoonari.

Karhu-viestin oma osuus takana

Vapaa-aika

Villen ja Jatan arjesta haukkaavat aktiiviset lapset suuren osan. Lapsia viedään paljon harrastusten pariin, koska harrastaminen on koko perheen sydämen asia. Tyttöjen ollessa voimistelemassa ja pojan jalkkiskentällä, on hyvä hetki heittää omat rakkaat lenkkarit jalkaan ja lähteä painattamaan baanalle. 

- On hieno asia, kun koko perheellä on halu liikkua, toteaa aktiivisen perheen pää.

Ville toivoo, että kerran kuukaudessa löytyisi lunki päivä jolloin voisi olla sohva selässä ja syödä. Ja parastahan on sellainen aamu, kun herätyskello ei soi ja saa pitää pään tyynyssä.

Tulevaisuuden haaveet

- Lähitulevaisuuden haave on selvitä ekasta Suomi-juoksusta kesäkuun alussa hengissä. Toinen sellainen mukava haave olisi joskus kokea massamaratoni jossain maailmalla, mutta sen aika ei ole vielä. Ei ainakaan tänä vuonna, toteaa pienistä maratoneista nauttiva juoksija.

Huhtikuun raholalainen: Inka

Huhtikuun raholalainen edustaa tiimin nuorta sukupolvea.

Inka polskii kohti kansallista kärkeä 

Team Raholassa on monenlaista menijää. On määrätiet
oisia kunnonkohottajia, harvakseltaan harrastavia ja himoliikkujia. On tavoitteellisia kisaajia ja lähinnä omaksi ilokseen liikkuvia. Mutta tiesittekö, että joukossamme on myös yksi ihan oikea tulevaisuuden urheilijalupaus?

Hän on Inka Aaltonen, 14 vuotta. Mikon ja Mimmin uimaritytär treenaa ahkerasti UiTa:n (Uinti Tampere) riveissä ja hätyyttelee jonain päivänä altaassa Suomen kansallista kärkeä. Eikä tämä ennustus ole mitään eurotaloustiedettä, sillä Inka menestyy erinomaisesti omassa ikäsarjassaan ja ui hyvin myös naisten sarjassa. Siis siinä, jossa kilpakumppanin nimi saattaa koostua kirjaimista hanmrisepäl.

Inka itse ei tosin määrittele päämääriään näin mahtipontisesti: – Pitkällä aikavälillä tavoitteena on uida kilpaa niin pitkään kuin mahdollista, ja menestyä. Tosi monet lopettavat uinnin teini-ikäisenä, hän tarkentaa.

Tänä vuonna Inkan tavoitteena on saavuttaa mitalisija oman ikäsarjansa SM-kilpailuissa perhosuinnissa sekä päästä mukaan nuorten SM-uinteihin. Jälkimmäinen ei ole niin helppoa kuin luulisi, sillä kisaan pääsy edellyttää tietyn aikarajan alittamista. Nuorten SM-altaaseen valikoituvat Suomen uintihuiput.

Menossa vai tulossa? Vauhti on joka tapauksessa hurja. Kuva: Lumi N

Geenejä molemmilta vanhemmilta 

Monen menestyvän urheilijan taustalta löytyy kannustavat vanhemmat. Niin myös Inkan. Hän oppi uimaan uimakoulussa 5-vuotiaana, ja jo tuolloin isä innosti tyttöä suorittamaan 50 metrin uintimerkin. Koulun alaluokilla Inka aloitti silloisen Koo-Veen uintikoulun, viihtyi altaassa mainiosti, ja pikku hiljaa kuvaan tulivat mukaan myös kisat. Myös Inkan pikkuveli Vili Vilkastus 4 v. on jo ilmoitettu uimakouluun.

Eivät Inkan vanhemmatkaan mitään sohvaperunoita ole, päinvastoin. Kumpikin liikkuu aktiivisesti ja taitaa heillä aina olla mielessä johonkin ultrajuoksuun osallistuminen. Kummalta uimaritytär arvelee perineen liikunnalliset geeninsä, isältä vai äidiltä?

– Ehkä äidiltä, koska äiti on tosi kestävä eikä väsy vaikka juoksee pitkään. Sama mulla: jaksan uida pitkään perhostakin hyvällä tekniikalla, Inka analysoi.

– Ja isältä olen perinyt kyvyn ärsyttää toista loppuun saakka, hän jatkaa. (Toim. huom: Toimittaja ei vääristele haastateltavan sanoja.)

Seitsemät harjoitukset viikossa 

Hyvä uintimenestys ei tule itsestään eikä ilman vaivaa. Inka treenaa nykyään seitsemän kertaa viikossa: lauantai on lepopäivä, mutta maanantaisin on vastaavasti kahdet harjoitukset – ensimmäisissä on oltava altaassa klo 6.15...

Pakko kysyä, mikä motivoi 14-vuotiasta neitiä treenaamaan näin intensiivisesti? – Minusta on kiva, kun saa väsyttää itsensä harjoituksissa ihan totaalisesti! Tämä on mun laji, olen hyvä tässä, Inka toteaa.

Allasosuuden lisäksi uimareiden harjoitusohjelmaan kuuluu ohjattua kuivaharjoittelu tai omatoimista jumppaa. Jos uimaharjoituksia ei jostain syystä pidetä, on uimareiden liikuttava itsenäisesti: Inka hiihtää, juoksee tai tekee kuntopiiriä. Kesällä uimarit myös pelaavat ja juoksevat paljon ulkona.

Inka tunnustaa, että aina harjoittelu ei mene putkeen. On päiviä, jolloin kädet ovat ihan hapoilla ja uinti ei kulje, mutta se on vain hyväksyttävä. Yleensä harjoituksiin on kiva lähteä – tosin sunnuntaisin kuulemma tekisi monesti mieli jäädä nukkumaan vähän pitempään.

Mutakylpy kaunistaa! Kuva: Mimmi A

Koulua on käytävä ja siivotakin pitää 

Kilpauinnin lisäksi Inkan kalenteriin ei jää aikaa muille harrastuksille. Kouluakin on käytävä: Inka on Tesoman yläkoulussa seiskaluokalla, urheilupainotteisella tietysti. – Koulu on tärkeä, itse en sitä vaan vielä tajua. Ehkä pitäisi lukea läksyjä vähän enemmän, hän tuumii suorasukaisesti.

Vähäistä vapaa-aikaansa Inka viettää mielellään shoppailemalla tai musiikkia kuuntelemalla. Myös nukkuminen ja syöminen ovat hänestä mukavaa ajanvietettä. Kenestäpä ei?

– Lepohetkiä ei tosin juuri ole, kun pitää olla Vilin kanssa tai siivota, Inka huomauttaa.

Paheekseen Inka laskee sen, että herkuttelee helposti sipseillä tai karkeilla, joita joku jemmaa keittiön kaappeihin. Kovin suuria määriä ei kuitenkaan uppoa kerralla, sillä äkkimakean tai supersuolaisen napostelusta tulee nopeasti huono olo.

Poliisi ajaa sinisellä autolla 

Televisiota Inka ei juuri töllötä, mitä nyt katsoo tiettyjä sarjoja yhdessä perheen kanssa. Sen verran telkkaria on kuitenkin tullut seurattua, että Poliisit-sarjasta Inkan haaveisiin on tarttunut ajatus hankkia lainvartijan ammatti aikuisena.

 – Poliisin työ näyttää sarjassa kiinnostavalta. Tiedän kyllä, että siinä ei näytetä niitä kaikkein ikävimpiä puolia ammatista, mutta silti, hän sanoo.

Poliisin työ varmasti sopisikin hyvin reippaalle urheilijaneidolle, joka on luonteeltaan huomattavan sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.  Onnea Inkalle sekä altaassa että kuivan maan pyrinnöissä!  

Teksti: Minna N

Maaliskuun raholalainen: Jenni S-A

Kevättä kohti mennään ja näin maaliskuussa on ilo esitellä sympaattinen kuukauden raholalainen Jenni Sara-Aho.

Aito Raholan likka 

Jenni on melkein paljasjalkainen raholalainen, sillä hän on ihan pienestä likasta asti kasvanut Länsi-Tampereella Raholassa. Kotikulmillaan Jenni viihtyi liki 20 vuotta, kunnes maisemanvaihto alkoi houkutella. Muutto Nokialle tapahtui vuonna 2007.

Jenni on monipuolinen liikkuja, joka harrasti jo pienenä tyttönä jalkapalloa.
– Mukana mentiin, vaikka tässä lajissa en kauheasti loistamaan päässytkään. Kouluaikoina tuli osallistuttua paljon koulujen järjestämiin yleisurheilukilpailuihin. Niissä tuli jonkin verran menestystäkin, Jenni muistelee.

Peruskoulun jälkeen kutsuivat opiskelut terveydenhuollon parissa. Jenni valmistui lähihoitajaksi vuonna 2006. Töitä on valmistumisen jälkeen riittänyt kiitettävästi. Tulevaisuudenhaaveena Jennillä on päästä vielä opiskelemaan, erityisesti häntä kiinnostaa bioanalyytikon tai röntgenhoitajan ammatti.
– Opiskelu kannattaa aina, ettei jämähdä ihan paikoilleen, Jenni toteaa.

Ihanat karvaiset ystävät 

Jenni on henkeen ja vereen koiraihminen. Hän paljastaa, että Nokialle muuttamistakin vauhditti se, että Mustanvuoren ulkoilualue pilattiin rakentamalla täyteen asuintaloja: Jenni oli tottunut ulkoilemaan siellä paljon Rolle-koiransa kanssa.

Nokialle muutettuaan Jenni sai seurakseen toisen koiran, Makin. Tämä reipas 8-vuotias saksanpaimenkoira on jo hyvin tunnettu tiimin riveissä. Jennillä on myös kolmas koira, Pate. Koirat ovat ihania ja seurallisia kavereita, eikä niiden kanssa tule aika pitkäksi.

Kolme komeaa: Maki, Pate ja Rolle

Lisäksi karvaiset ystävät ovat vieneet Jenniä monenlaiseen toimintaan. Makin kanssa Jenni on harrastanut agilitya useamman vuoden. Agilityn ohella Makin kanssa meni 5 vuotta palveluskoira-toiminnassa. Pääpaino tässä lajissa oli suojelussa ja jäljillä.
– Pitkä koulutusjakso näkyy kyllä Makin hienossa käyttäytymisessä ja menemisen ilossa tiimin yhteislenkeilläkin, Jenni toteaa.

Myös Paten kanssa täytyy tietenkin harrastaa. Pate on päässyt treenaamaan agilitya sekä toiminut näyttelykoirana.

Hakutreeneissä Makin kanssa.

– Se on mun Misterkoira, Jenni naurahtaa. Tämän komean karvaisen malliuroksen kanssa olemme kiertäneet paljon näyttelyissä ja jokunen kerta myös ulkomailla kuten Virossa ja Ruotsissa, hän kertoo.

Agility on ollut Jennille siinä määrin mielekäs harrastus, että hän toimii myös itse ohjaajana muille harrastelijoille.


Spnningiä, zumbaa, pumppia, yöpyöräilyä… 

Jennin toinen rakas harrastus on tietysti liikunta. Hyvän ystävänsä Susannan houkuttelemana hän löysi Raholan liikuntakeskuksen, jossa he kävivät kokeilemassa muutaman kerran spinningiä.

– Koukkuun jäimme heti, Jenni vakuuttaa. Spinningmaraton oli tietenkin pakko kokeilla, ja sen luoman huippufiiliksen johdosta päätimme Susannan kanssa ilmoittautua Pirkan yöpyöräilyyn tiimin mukaan vuonna 2011. Kokemus oli mahtava.

Kyllä likat sitten polkivatkin semmoisella puhdilla, että tiimi jäi kauas taakse. Kokeiltua tuli myös pumppi, zumba ja kuntosali. Jennin mielenkiinto veti kuitenkin kuntosalin sijaan ryhmäliikuntatunneille.
– Kuntosali on ok, mutta sinne ei tule lähdettyä yksin, Jenni harmittelee.

 …ja tottahan toki juoksua myös 

Tänä vuonna Jenni treenaa myös juoksua. Tavoitteena on kerätä muutama puolimaraton plakkariin, koska syksyllä on tarkoitus osallistua ensimmäistä kertaa Pirkan hölkkään. Ensimmäisen puolimaratoninsa Jenni juoksi Makin kanssa ”Juokse Sorvassa” -tapahtumassa 16.2.2013. Parivaljakko suoriutui loistavasti matkasta, joten onnittelut siitä molemmille.

– Makin jäätyä ns. eläkkeelle agilityn parista juoksu on nyt meidän yhteinen harrastuksemme. Agilityn ja 8 vuoden iän seurauksena Makin nivelet ei enää kestä jatkuvaa hyppimistä, joten juoksu on hyvä keino purkaa energiaa, Jenni toteaa.

Onnittelut ekasta puolikkaasta!

Pirkan kierros kiinnostaa muutenkin Jenniä tosi paljon. Aikaisemmin Jenni on osallistunut 2 kertaa yöpyöräilyyn ja yhden kerran soutuun. Työn alla on myös hiihtotekniikan opettelu, että pääsisi tulevaisuudessa suorittamaan myös Pirkan hiihdon. Jennin päättäväisellä asenteella tämäkin on täysin mahdollista.

Mitä vuosi 2013 vielä tuo tullessaan? 

Elokuussa Jenni purjehtii avioliiton satamaan rakkaan avopuolison Anssin kanssa. Järjestelyt tosin vievät paljon energiaa ja aikaa. – Stressaa mut hengiltä! Onneksi kaikkea tätä tohinaa ja stressiä pääsee helpottamaan lenkkipolulle, Jenni naurahtaa.

Yhteislenkeillä ajatukset siirtyvät helposti ihan muihin asioihin ja pää saa tuulettua kunnolla. Tulevaa aviomiestä Jenni on kovasti houkutellut mukaan tiimin lenkeille. Pehmittely on siinä määrin hyvällä mallilla, että Jenni on ostanut miehelleen jo juoksupaidan.
– Anssi itse innostui ostamaan lenkkarit, jotka taitaa olla muuten miehen ensimmäiset mitkä on ikinään omistanut, Jenni nauraa.

Varusteet ovat siis kunnossa, nyt on aika tulla mukaan nautiskelemaan lenkkeilyn ilosta.

Hyvistä asioista aasinsillalla paheisiin – onko niitä? 

– Paheiden kuningas on ehdottomasti suklaa. Karkki on hyvää ja karkilla valitettavasti pystyy heittämällä korvaamaan päivän ateriat. Ja mitä tulee tuohon surullisenkuuluisaan lohtusyömiseen, niin suklaa toimii siinäkin loistavasti, Jenni analysoi.

Hän tosin on viime aikoina kiinnittänyt enemmän huomiota ravintoasioihin ja jättänyt makeita hiukan vähemmälle. Tässä olikin pahetta siinä määrin, että muut paheet ei enää paheilta tunnu.

Loppuun vielä määrätietoisen naisen osuva motto:
– Periksi ei anneta! Ei vaikka pikkarit hiertäisi peppuvaossa Pirkan soudussa, Jenni nauraa.

Näiltä tiimoilta Tiimi toivottaa Jennille ja Anssille oikein ihanaa kevättä!

teksti: Mari J.
kuvat: Jennin kotialbumi ja AnuMarkus