Timon Finntriathlon 2013 – 1,9/90/21,1 km

Lainapakun pakkaamista ja menomatkaa.

Kesä kului nopeasti ahkerasti treenatessa ja lopulta yllättävänkin pian edessä oli jo kauden päätavoite, Finntriathlonin puolimatkan kisa Joroisissa (ja nimenomaan Joroisissa, ei Joroisilla – tämä on tarkistettu pariltakin alkuperäiseltä Joroislaiselta. :) Matkaan lähdettiin jo kisaa edeltävänä päivänä ja saavuimme Joroisiin perjantaina päivällä hyvissä ajoin. Ilmoittautumiset, varustepussien, uimalakkien ym. kuittaamiset ja kisainfo, jossa kuultiin vielä viimeisimmät tiedot reitistä. Käytiin nauttimassa pastalounas ja majoituttiin hotelliin Varkauteen. Koska perjantai-iltana oli menossa pikatriathlon, polkupyörää ja muita varusteita pääsi viemään vaihtopaikoille vasta illalla, joten oli hyvin aikaa pienelle juoksulenkille jalkojen herättelemiseksi.

Kisainfoa ym.

Tavarat räjäytettiin lahjakkaasti ympäri hotellihuonetta muutamassa minuutissa.

Pyörä oli helpointa viedä katsastuksen kautta vaihtopaikalle perjantai-iltana.

Illalla tehtiin vielä reissu Joroisiin, pyörä katsastuksen kautta T1:een (vaihto uinti -> pyörä, T = transition) Valvatusjärven rantaan ja juoksuvehkeet pussissa T2:een (pyörä -> juoksu) Joroisten urheilutalolle. Vaihdot olivat siis eri paikoissa, kuten suurissa kisoissa usein, ja tarvittavat varusteet pakattiin kisaorganisaation tarjoamiin, numeroituihin pusseihin. Päivä oli pitkä ja illalla uni maistui. Aamulla ennen kisaa jännitti, kuten aina, mutta tällä kertaa lähinnä keliolosuhteet: kisapäiväksi oli ennustettu varsin kylmää, sateista ja tuulista, ja mietinkin kovasti tarvittavaa vaatetusta ja jäädynkö lopulta kuitenkin pyöräreitin varrelle.  

Kisa-aamun tunnelmia. Sääennuste piti tarkistaa miljoonannen kerran. Vaihtoalueen sadoissa pyörissä oli varmasti hirrveesti rrahaa kiinni.

Lähtö lähestyy. Ensimmäistä kertaa saatiin ennen kisaa kuva, johon riitti vähän hymyäkin. :)

Ei kauaa enää! Johanna ehti starttia odotellessa aloittaa päivänsä munkkikahveilla.

Lähtöviivalla ennen kisan alkua jännitys katosi ja tilalle tuli selkeys. Kävin mielessäni läpi kaikessa rauhassa tulevaa suoritusta. 

Starttisireeni törähti ja matka alkoi. Ranta oli jyrkkä ja kivinen, ja satutin hiukan jalkapohjaani teräviin rantakiviin. Ajattelin tarkistaa jalan takaisin rantaan päästyäni, mutta muistin asian vasta maalissa. Järvellä tuuli reippaasti, ja tästä seuranneen aallokon takia uinti olikin melko vaikeaa. Suunnistaminen hankaloitui ja tein joitakin isohkoja mutkia. Takasuoralla aalto iski kerran suoraan naamalle, ja uimalasit pyörähtivät otsalle! Onneksi eivät pudonneet päästä järven syvyyksiin vaan hetken vettä poljettuani sain ne takaisin silmille.

Matka tuntui kestävän kovin kauan ja seuraavan lähdön kärkeäkin meni jo ohi. Tuntui hetken jo siltä, ettei uinti lopu ikinä ja kuuden tunnin tavoitteelle saisi heittää hyvästit, muttei uintiin lopulta mennyt kuin muutama minuutti suunniteltua enemmän, 38:29. T1 oli tavallista hitaampi, olo oli vähän huippaava (kylmä vesi vaikuttaa korvien tasapainoaistiin), piti laittaa enemmän vaatetta päälle kuin aiemmissa kisoissa (lisäsin ylle irtohihat, pyöräilypaidan ja sukat) ja märkäpuvun pussiin sullomisessakin meni hetki.

Valvatusjärvessä kävi kova kuhina. 

Nopsasti pyörän selkään ja menoksi. Vaihtoalueelta piti taluttaen nousta melko jyrkkä ylämäki.

Pyörän selässä oli tarkoitus viettää noin kolme tuntia, eli 90 km pitäisi taittua 30 km/h keskinopeudella, ja silti säästää voimia vielä juoksuunkin. Koko kevään jatkunut ajoasennon hakeminen kannatti ja pisaran mallinen aerokypäräkin auttoi: pystyin polkemaan reippaasti lisätangoilta eikä tarvinnut juuri selkää oikoa. Ylämäissä säästelin, tasaisella ja alamäissä runttasin hieman kovempaa. Meno tuntui kevyeltä, ja kolmen tunnin tavoite alittui huimasti: aikaa kului 2h 38min ja 39 sek, eli keskinopeudeksi tuli noin 34 km/h.

Ujona tavoitteena maaliin pääsyn ohella oli ”ois kiva jos alle kuuden tunnin”, joten juoksuun lähtö oli psykologisesti helppoa, kun aikaa oli jäljellä yllin kyllin. Sen sijaan fyysisesti juoksu oli erittäin hankala. Puolimaraton juostiin neljänä kierroksena, joista jokainen alkoi melko jyrkällä ylämäellä. Ensimmäisellä kierroksella jalat olivat tavalliseen tapaan kankeat, mutta lisäksi pohkeet kramppailivat. Suola auttoi kramppeihin, mutta sitten puutui oikea jalkaterä.

T2:een saapuminen ja juoksumatkan varrelta.

Loppusuora ja maaliintulo.

Löysäsin kenkää, ja tunto palasi lopulta kolmannen kierroksen aikana, mutta tuolloin alkoi väsymys painaa ja tuntui jotain pientä seinän tapaistakin. Siitä päästiin sitkeydellä läpi, ja viimeiselle neljännelle kierrokselle yritin lisätä vauhtiakin. Sitä olisi vielä koneesta löytynyt, mutta pohkeet alkoivat taas krampata - lisää suolaa ja venyttelyä niille. Loppua kohden jouduin pitämään aika paljon kävelytaukoja, mutta siitä huolimatta oma puolimaratonenkka parani viitisen minuuttia. Tavoiteaika alittui siis lopulta reippaammin kuin osasin odottaakaan: loppuaika oli 5:32:08! Uinti helpommissa olosuhteissa ja krampiton juoksu, niin 5:30 olisi mennyt sekin rikki. Kaikkiaan todella tyytyväinen olo jäi omasta suorituksesta.

Maalissa olo oli aivan sanoinkuvaamaton. Väsynyt, sekava, euforinen, onnellinen… adjektiiveja voisi luetella enemmänkin eikä sitä tunnetilaa täysin tavoita. Elpymisteltan jääkylmä kola ja perunalastut maistuivat taivaallisilta. Olutta en tohtinut ottaa. Vasta maalissa huomasin kisapuvun toisesta reidestä sisäsauman jossakin vaiheessa antautuneen, tästä reiteen tulleen pienen hiertymän ja muut pienet kolotukset. Kun sain vähän koottua itseäni, hain Finisher-paidan, puin sen saman tien päälleni ja poistuin maalialueelta etsimään Johannaa, joka oli ostanut minulle mahtavan, lämpöisen Finntriathlon-hupparin! Suihkun, varusteiden haun ja tukevan aterian (mm. pienen vuoren korkuinen keko lihapullia) oli aika suunnata kotia kohti. Finntriathlonin 30-vuotisjuhlagaalaa emme jääneet seuraamaan.

Kisatoritunnelmia. Huoltaja ja iktyonomi Heikurinen löysi muikkuja.

Kehutaan vielä loppuun ensiluokkaisia kisajärjestelyjä, huolimatta valtavasta kilpailijamäärästä (yli 1000!) kaikki sujui mainiosti. Eri paikoissa sijaitsevista vaihtopaikoista ja niiden varustepusseista aiheutui ensikertalaiselle hieman päänvaivaa, mutta hyviä ohjeita noudattamalla kaikki järjestyi.

Paljon puhuttua Joroisten henkeä ei todellakaan liioiteltu: reitin varrella oli valtavasti väkeä kannustamassa, ihmisillä oli omia kisakatsomoita kotipihoillaan ja juoksureitin varrella oli palvelutalon terassille tuotu vanhuksetkin kannustamaan kilpailijoita. Uskomattoman upeaa!

Ensi vuonna menen mielelläni uudestaan jos vain aikataulut osuvat kohdilleen – tosin tämänvuotinenkin kisa myytiin loppuun jo tammikuussa, joten kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin. Ehkä lähdetään Team Raholan porukalla joukkueviestiin…? ;)

Erityiskiitokset jälleen omalle huoltajalle ja valmentajalle sekä tiimin kannustuksista myös!

Uinti 0:38:29

T1 0:05:46

Pyöräily 2:38:39

T2 0:04:46

Juoksu 2:04:30

Loppuaika 5:32:08