Pirkan Yöpyöräily

Pirkan Yöpyöräily järjestettiin tänä vuonna 15.-16.6. Tunnelmista 134 km varrelta kertoo ensikertalainen Johanna H.

Euforinen Yöpyöräily

Tarina Pirkan Yöpyöräilyyn ilmoittautumisesta kulki taas tutun kaavan mukaisesti: tiimiläiset yllyttivät lähtemään mukaan, taustalla pisin tähän asti pyöräilemäni matka oli kepeät 30 km. Pistetään ykkönen luvun eteen ja katsotaan miten käy!

Tunnelmat Yöpyöräilyyn valmistautuessa olivat ristiriitaiset. Toisaalta edessä oli kutkuttava kokemus, ja täysin uusi haaste, jonka mittaiseksi tulisi vain kasvaa. Toisaalta ajatus pitkästä matkasta, ja ennen kaikkea vauhdista kauhistutti - Riittääkö paukut? Millaista vauhtia siellä oikein mennään? Asiaa ei ollenkaan helpottanut Fillarifoorumin selaaminen ja Kaupin Kanuunoiden fiilistelyt: "Sellainen rento 30 km/h keskivauhti alhaisella rasitustasolla". Apua?

Edeltävät kolme päivää lepäsin, tankkasin hiilareita hullun lailla ja join paljon vettä. Mietin huoltopisteitä, niiden etäisyyksiä ja pyörän kyytiin tarvittavia eväitä, päälleni, pyörän ja auton kyytiin pakattavia varusteita ja tietenkin itse reissun psykologiaa siltä varalta, että seinä nousisi jossain vaiheessa eteen - piinkovien perniöläisten kisaraportit olivat hyvin inspiroivaa luettavaa. Torstaina ja perjantaina aamupäivällä pidin ajatukseni pois Yöpyöräilystä leipomalla huoltoon suolaisia ja makeita herkkuja. Onnistuin rekrytoimaan Timon huoltoauton kuskiksi, ja iloiseksi yllätykseksi Tiina H:kin lähti mukaan.

Lähtö liikuntakeskukselle koitti perjantaina iltakahdeksan maissa. Timo meni huoltoautolla edeltä, minä iskin kengät klosseihin kiinni ja hyppäsin fillarin selkään. Pientä hermostuneisuutta oli ilmassa, ja sen kyllä huomasi - liikkarin parkkikselle kaartaessani tein mimmit eli kaaduin jalat klosseihin lukittuna. Pientä hönöilyä oli ilmassa myös Hakametsän pihassa (jossa helpotuksekseni näkyi myös ihan tavallisen näköisiä ihmisiä tiukkojen kilpapyöräilijöiden ohella). Lopulta päästiin liikenteeseen ilman sen kummempia sähläilyjä.

Pakollinen kuva lähdöstä.

Matka Tampereelta Ylöjärvelle saakka olo oli vähän epäuskoinen ja odottava. Lähteekö vauhti nousuun, kun päästään kaupunkialueelta pois? Vauhti pysyi kuitenkin aivan inhimillisellä tasolla koko ajan, joten kannattipa taas stressata. Suuri osa matkasta tuli poljettua höpötellessä tiimikavereiden kanssa. Strategianani oli polkea aina yhdeltä huoltopisteeltä toiselle, sen sijaan että olisin miettinyt jäljellä olevia kilometrejä. Yksi tärkeä muistisääntö oli myös "Syö ennen kuin tulee nälkä, juo ennen kuin tulee jano". Nautin takin taskuun pakkaamiani suolapähkinöitä ja suklaarusinoita vähän väliä. Pyrin myös polkemaan aina mahdollisimman kevyellä vaihteella, jolla pääsisin järkevästi ja kevyesti eteenpäin. Plan your race, race your plan.

Mutalan huoltopiste, ensimmäiset 30 km takana.

Kun pääsimme Kurun huoltopisteelle (60 km lähdöstä, toinen kahdesta n. 30 km välimatkan huoltopisteistä), ja vointini oli edelleen erinomainen, alkoi olla varma olo: kyllä tästä selvitään ja hienosti! Muroleen huoltopisteelle saavuttaessa pääkopassa alkoi olla jo vahvasti euforian tuntua, ja mikäs siinä tiimitovereille sirkutellessa! Järjestäjien tarjoilema kana-kasviskeitto ja suolakurkut olivat maittavia. Muroleen jäljistä Kanuunoiden telaketjuryhmät menivät ohitsemme, ja se oli komeaa katseltavaa. 40 kilometriä menivät aivan hujauksessa ja huomaamatta. Olo oli kaiken aikaa energinen, eikä vaikeita hetkiä ollut koko matkan aikana yhtään, jos ei sementtiin valettua, puutunutta takapuolta lasketa. Täydellinen kesäyö, täydelliset sääolosuhteet, upea fiilis, väsymyksestä ei tietoakaan ja upeat tiimikaverit letkassa. Kiperät nousutkin tuntuivat lähinnä mielettömiltä haasteilta, jotka painettiin ylös hirveässä adrenaliinihuumassa kunnon alamäkikiihdytyksen jälkeen. Jossakin vaiheessa ajan- ja matkantajuni katosi - en enää hahmottanut, kuinka pitkälle tai kauanko olimme polkeneet edelliseltä huoltopisteeltä, tai paljonko matkaa oli vielä edessä. Oli vain aina yksi hetki kerrallaan, kauniissa ja valoisassa kesäyössä.

Viimeiset metrit Hakametsän hallin pihassa.

Maalissa oli mahtifiilis!

Maaliin selvisimme ajassa 7h 53 min. Viiden huoltopisteen pysähdykset mukaan lukien keskinopeus reissulla oli noin 17 km tunnissa. Viimeiset 13 kilometriä Aitolahden huoltopisteeltä Hakametsän hallille menivätkin jo aika malttamattomissa tunnelmissa. Kun halli sitten lopulta ilmestyi mutkan takaa eteeni, olo oli vähintäänkin voitokas: aivan täydellinen reissu! En olisi ikimaailmassa osannut aavistaa, että voisin selvitä tällaisesta urakasta näin kevyesti. Loistava yhteishenki, huolelliset etukäteisvalmistelut, riittävä tankkaus tien päällä ja se uskomaton potentiaali, joka korvien välistä löytyy. Siinä lienee riittävästi reseptiä onnistuneeseen suoritukseen, ja toivottavasti myös tarpeeksi rohkaisua niille, jotka epäröivät tämän pituiselle matkalle lähtemistä. Ensi vuonna uudestaan!

Lisää valokuvia voi käydä kurkistelemassa täältä.

Teksti: Johanna H.
Kuvat: Timo

Kisaraportti: Joulupallon nosto

Team Rahola on paljon paljon muutakin kuin vaan juoksua juoksua juoksua. Otamme erittäin mielellämme vastaan kisaraportteja muistakin kuin juoksutapahtumista esimerkiksi osoitteeseen pyykko.laura@gmail.com. Raportin ei tarvitse olla pitkä ja kuvat on mahtava bonus, jos niitä on. Seuraavassa kisaraportti aivan uudesta lajista, kahvakuulailusta. Raportoijana Arto R. PS. muistakaa lukea Uutisia tästä linkistä.

Joulupallon nosto

Team Rahola on monessa mukana, kaikkien vartalo ei taivu lenkille niin pitää keksi jotain muuta.

Kolme raholan pikku poikaa Janne, Miikka ja Api innostui syksyllä kahvakuulailusta.

Kerran reeneissä tuli puheeksi "kisat" siis mahdollisuus koittaa omia rajoja Joulupallon nosto -tapahtumassa hervannan vapaa-aikakeskuksella. Lajivalikoimassa oli kuulailun kisaliikkeet tempaus, rinnalleveto ja  työntö heilautuksella tai ilman. Liikettä tehdään 5 tai 10 min ja kuulaa tai kuulia ei lasketa pois välillä ja jos heiluttelee yhtä "moukaria" niin 1 kädenvaihto on sallittu.

Lauantaiaamu koitti ja Api ja Janne lähti kohti hervantaa; Api koittamaan rajojaan ja Janne loukkaantumisen takia huoltajksi. Kisaliikkeeksi valitsin työnnön 2x12kg kuulilla, tavoite oli jaksaa vähintään 5 min.

Oman vuoron odotusta

Homma käyntiin, tekniikassa on vielä tekemistä alussa ei ollut tarpeeksi jalat mukana mutta tavite ylittyi 73 toistoa ja aikaa meni 8.30 aikaa olis ollu mutta tekniikka alko "hajoamaan" niin oli parempi lopettaa. No miten tästä eteenpäin, lisää kuulailua kovempia sarjoja isommilla kuulilla ja tänään saatuja tekniikkavinkkejä hyödyntäen kohti seuraavia seurakisoja.

Hii- 

opp!

Voin suositella kahvakuulaa kaikille, monipuolisena voiman ja voimakestävyyden kehittämisestä kiinnostuneille....

Kiitos pikkujouluista!

 

Mahtava spinningporukka!

Mitähän tässä tapahtuu...

Pirkan kiertäjät palkittiin ruhtinaallisesti

Whatta..

Kova meno, tiukka etukeno :)
 

Kisaraportti: Masokistin unelma 6.8.2011

Anu, Markus ja Masokistin Unelma 2011

Häistämme oli kulunut kaksi viikkoa, joten oli aika lähteä häämatkalle. Matkakohteemme oli eksoottinen Paloheinä Helsingissä. Helsinkiin ja varsinkin sieltä pois meidät auttoivat todella tärkeät ja todella parhaat huoltajat ikinä eli Laura ja Janne. Tapahtumapaikalle päästyämme aloimme laittaa kamoja järjestykseen, vaihtovaatelaatikko ja eväslaatikot radan varteen valmiiksi ja sitten hakemaan numeroita rintaan. Masokistin Unelmassa juostaan 100km 1,8km:n radalla. Eli edessä oli ensin pieni nypäys ja sitten 55 kertaa tuo 1,8km:n lenkki. Lenkki oli mukavaa sorapintaista rataa parilla pienellä mäellä maustettuna.

 Juoksijat ja oma huoltopiste

Pääsimme mukaan tapahtumaan järjestäjän myöntämällä villillä kortilla, koska Markus ei taaskaan ollut hoitanut ilmottautumista ajallaan, vaan huomasi ilmoa tehdessään, että tapahtumaan oli 30 osallistujan raja. Onneksi Peräkylän Ponnistus ry:n jäsenet ovat romanttisia ja päästivät meidät häämatkalle heidän ihanaan tapahtumaan.

 Lähtöä

Startti tapahtui la 6.8. klo.8.00 ja matkaan lähdettiin n.35 "masokistin" voimin. Me etenimme alusta asti yhdessä nauttien joka metristä. Jokaisen kierroksen alussa nyppäsimme toista sormesta, jotta pysyisimme juostuissa kierroksissa mukana. Matka taittui mukavasti hienossa säässä kierros kierrokselta aina n.45km:n asti. Tässä kohtaa tapahtui jotakin kummallista ja hiljensimme vauhtia, koska Anulla tuli jostain tuntemattomasta syystä pieni heikko hetki. Etenimme rauhallisesti pari kierrosta, kävelimme mäet ja nautimme energiaa reilummin. Energia alkoi toimia ja matkan teko helpottui taas. Pienet vastoinkäymiset kuuluvat ultramatkoihin. Kaikkein tärkeintä on, ettei anna yhtään periksi, vaan jatkaa matkaa tai vaikka lepää hetken ja jatkaa sitten.

Matka taittui ja kierrokset vähenivät yksi kerrallaan. Pienet sadekuurot piristivät välillä väsyneitä taivaltajia. Olimme taittaneet matkaa n.80km, kun kuulimme yhden sillan päältä iloista kannustusta. Sillan päältä meitä kannustivat Laura, Janne ja Lauran veli Jussi. Kannustus piristi todella paljon. Tässä kohtaa mukaamme oli lähtenyt polvivaivoista kärsinyt Harjulan Jukka, joka oli ekaa kertaa ultramatkalla. Etenimme kolmistaan 11 viimeistä kierrosta. Seura oli todella tärkeää, koska se jotenkin kummasti auttaa jatkamaan, vaikka onkin jo todella väsynyt, jalat tohjona ja pään sisällä ei liiku juuri mitään. Tärkeät huoltajamme tsemppasivat meitä jokaisella kierroksella, joka oli todella hienoa.

 Kierros 47?

Iloiset juoksijamme :)

Lopulta pääsimme kaikki kolme viimeiselle kierrokselle, jonka kestäessä kertasimme hieman tehtyä matkaa ja päätimme ylittää maaliviivan ritirinnan ja kädet ylhäällä tuulettaen. Maalissa tunne oli aivan huikaiseva ja nautimme siinä hieman evästä ja jäimme odottamaan naisten palkintojen jakoa. Anu suoritti matkan toiseksi nopeimpana naisena ja sai palkinnoksi hierontalahjakortin ja kaksi todella hienoa makkaratikkua! On mulla vaan todella kova vaimo!!

Maalissa

Tapahtuman järjestäjä ei ollut pystynyt hoitaan peseytymismahdollisuutta klo.18.00 jälkeen mistä voi antaa ainoan miinuksen heille. Onneksi Jussi oli laittanut saunan päälle ja pääsimme heidän perheen tiloihin peseytymään. Kiitokset Jussille ja hänen perheelleen! Matkamme kohti kotia alkoi ja Anu oli yllätys, yllätys täynnä virtaa ja Markus oli sitten täysin puhki ja hieman huonovointinen. Kotiin päästiin ja sen jälkeen ei tarvinnut kuin syödä ja painaa pää tyynyyn tyytyväisenä.

 Anu ja ansaittu paita

Kiitokset vielä Lauralle ja Jannelle!!

Kisaraportti: Linnahölkkä 2011

Perjantaina 8.7.2011 juostiin Hämeenlinnassa jo perinteeksi muodostunut Linnahölkkä eli 10 km matka upeaa reittiä Hämeenlinnan linnan luota jonkun järvenpoukaman ympäri. Team Raholasta lähti mukaan hyvä edustus; mukana oli vanhojen konkareiden Outin, Anun, Markuksen, Marin, Tarmon, Lauran, Johannan ja Arjan lisäksi pari linniksen ensikertalaista eli Lotta ja Elisa. Linnahölkkä on tiukkaakin tiukempi 10 kilsan kisa ja jo viime vuonna saimme tuta kuumuuden vaikutuksen juoksuun tai ainakin toiset sai ja toiset ei ehkä ihan niin paljon. Omakohtaisesta kokemuksesta viisastuneena minä (Laura) otin mikaan tällä kertaa sekä juomista että musavehkeet.

Perjantaina iltapäivällä kokoonnuttiin Raholan pihaan ja siitä matkattiin kohti Hämeenlinnaa. Paikan päällä hoidettiin ilmottautumiskuviot ja sekoilut ja ämpyilyt ja sitten päästiin jonottamaan yhteen vessaan (ainakin naisten puolella). Ilma oli kuumaakin kuumempi ja tuskallisen hiostavan kostea. ihmetykseksemme huomasimme Aaltosten perheen Lumilla vahvistettuna yhtäkkiä pölähtävän lähtöpaikalle - mikä mahtava yllätys! Omat kannustusjoukot ovat aina tarpeen.

 Hmm. missä oon nähnyt tän kuvan ennenkin.. ja sitäkin ennen..

Aaltoset!

Lopulta koitti aika kokontua lähtöviivalle ja juuri hetkeä ennen lähtölaukausta tuo kosteus konkretisoitui ja alkoi pikkuhiljaa sataa vettä, mutta millaisia pisaroita! Pienimmät oli varmaan kämmenenkokoisia. Porukan nytkähtäessä liikkeelle alkoi sade yltyä ja yltyä ja lopulta noin kilsan jälkeen ei enää nähnyt mitään, kun satoi niin kaatamalla ja isoja pisaroita. Onni onnettomuudessa oli, että oli tosi lämmn muuten, niin se sade ihanasti virkisti ja raikasti ilmaa. Ja kelihän on kaikille sama, kun yhtäaikaa lähdetään.

PAM!

Noin vartin jälkeen sade loppui, mutta onneksi aurinko pysytteli vielä jonkin aikaa piilossa pilviverhon takana. Ne kohdat, missä aurinko paistoi ja oli asfalttia, tuntuivat kuin olisi saunaan juossut. Muutenkin kuumuus teki kyllä olosta kaikilla varmaan melko tukalan. Vihdoin viimenen kilsa alkoi ja voi mikä riemukas yllätys, kun siinä töppäreen päällä olikin juuri ne omat kannustusjoukot huutamassa tsemppiä viimeiseen rypistykseen!

Maalisuora koitti lopulta ja ihania punapaitoja oli koko maalialue täynnä. Kuvaajamme onnistui tallentamaan kaikkien loppurypistykset kameralle, joten tässä ne, olkaa hyvä:

Anu lähti kiireellä jo iltavuoroon!

Tarmo ja Mari

Outi (huom! alle viikko Mikkelin maratoonista!)

Laura

Elisa

Lotta (upea askel!)

Johanna



Arja

Anu joutui lähtemään töihin, joten vara-Anut Inka ja Lumi noutivat pokaalin Anun puolesta, kiitos tytöt!

Kiitos kaikille seurasta ja onnittelut kaikille hienoista juoksuista. Aina se Hämeenlinna vaan osaa yllättää.. Jossain vaiheessa on tulossa reaporttia myös Hämeenlinnan maratonista ja puolikkaasta, stay tuned.

Linkki Linnahölkän tuloksiin tässä ja kuviin saat linkin pyytämällä markukselta!

Kisaraportti: Unskin sadas maraton ja puolimaraton

2.4.2011 juostiin Kiikassa, Sastamalassa ensimmäistä kertaa nimellä "Unskin sadas maraton" kilpailu, jonka matkoina olivat maraton, puolimaraton ja kymppi. Team Raholasta saatiin Anun innostamana hyvä edustus "Unskille", niinkuin kisaa pian alettiin lyhykäisyydessään nimittämään. Itse Unski on Anun tuttu vuosien takaa.

Anu ja Unski

(huomaa hieno "numero"lappu)

Ensin lähti maraton, jolle starttasi 8 reipasta raholalaista ja sitten puolikas, jota lähti tavoittelemaan 5 urheaa. Reitti oli tuttu Äetsän helaventin reitti, lähtö ja maali vaan olivat toisella puolella lenkkiä. Juostiin siis yhtä 21,1 km lenkkiä yksi tai kaksi kertaa matkasta riippuen. Kympillä oli sitten ihan oma lenkki.. Huhu muuten kertoo, että myös kympillä olisi ollut raholasta tuttu likka, Mari juoksemassa..

Lähdön tunnelmaa 

Tiinan Unskin puolikas "uusilla jaloilla"

Eli niinhän siinä sitten kävi, että yöllisten myöhästymis-painajaisten jälkeen aamulla lähdettiin kohti tapahtumapaikkaa ihan suunnitelmien mukaisesti. Juoksupaikalle saapuessa juoksutunnelmiin pääsi hyvin Teamin voimalla. Me puolikkaan taivaltajat odotimme starttia yhdessä aikaa kuluttaen kello kahteentoista. Ja lähtöviivallekkin oli mukava asettautua porukalla. Ei sen suurempaa ihmismassaa, mutta mukavissa tunnelmissa starttia odoteltiin.

Lähdön jälkeen alkoi sitten ne "minun perinteiset ensimmäiset viisi kilometriä". Olo tuntui tukkoiselta ja flunssaiselta. Juoksin puuskuttaen, hammasta purren ja taisimpa siinä mielessäni kiroillakkin. Mutta niinkuin aina, siitähän se matka eteni ja pikkuhiljaa vähemmän vaivalloisesti. Alun taisin ottaa hiukan vauhdikkaammin, mutta ajatus oli juosta tasaisella vauhdilla. No taisi olla toisella juottopisteellä kun Maija ja Terttu pyyhkäisivät ohi ja enhän minä näiden naisten matkassa pysynyt... Hiukan harmittelin kun musiikkisoitin oli jäännyt kotiin, olisi saattanut avittaa jonkun verran yksin juostessa. Lisäksi välillä ajattelin eksyneeni, muita juoksijoita kun ei näkynnyt. No onneksi kuitenkin kilometrit vähenivät ja suuntakin oli sitten oikea...

Viimeinen kilometri oli sitten jo tuskaista. Ei voi kilometri tuntua niin pitkältä. No maaliinhan onneksi pääsin, mutta sen jälkeen minun jaloilleni riitti. Käveleminenkin oli tuskaista, taisin saada puujalat kivun kera. Aika oli 2.20.01 ja taidan olla tyytyväinen. Jalkaleikkauksen jälkeen, monen viikon tauko urheilussa ja vain muutamat tunnin lenkit alla Laitettakoot tämäkin siihen saavutus-kategoriaan.

Ja aikaakin on kulunut tässä sen verran, että sinne Kiikan syrjäkylille jäivät unohduksiin ne kaikki vähänkin huonommat ajatukset. Nyt vaan pää pystyssä ja hyvillä fiiliksillä uusiin koitoksiin ja haasteisiin.

Tarmon ½Unski

Juoksusää oli kohdallaan,mutta vähän tuli ylipukeuduttua.Outin kanssa juoksin koko matkan. Maisemat oli vaihtelevia,ilman lumisia osuuksia hieno reitti. Pitkät  loivat ylämäet reitin huono puoli. Viimeaikoina juoksut jäänyt vähiin joten tämä oli maksimisuoritus. Mieleen jäi viimeinen 100m jossa joutui juoksemaan tosissaan Outin loppukirissä.

Tarmo&puoliunskittaret

Anun Unski

Kauan odotettu Unskin sadas maraton koitti vihdoinkin lauantaina 2.4 2011, joka oli tärkeä päivä sekä Unskille, että Team Raholan porukalle. Mukava määrä porukkaa lähti tähän hienoon tapahtumaan meiltä eli 8 henkilöä kokonaiselle (Laura, Mari, Maikku, Mimmi, Mikko, Minna, Seppo ja minä= Anu) ja 5 henkilöä puolikkaalle (Maija-Liisa, Terttu, Tiina, Tarmo ja Outi).

Sastamalassa, jossa tapahtuma oli, näkyi huikea määrä tuttuja ihmisiä sekä järjestelijöiden puolella että juoksijoiden puolella, mukavaa! Kuulumisia vaihdeltiin, kuvia räpsittiin ja naurua/ iloa piisasi. Jälleen kerran kaikki samassa veneessä ja samoissa ajatuksissa. Unski otti vastaan hyvillä mielin juoksijoita, joita oli kertynyt paikalle noin 130 eri matkoja taittamaan. Oli ilo esitellä MEIDÄN Team Raholan porukka, jotka ovat niin innokkaita joka lähtöön.

Jännitystä oli ilmassa ja vatsanpohjissa kaikilla niinkuin täytyykin olla. Viimeiset tankkaukset paikanpäällä, numerolaput rintaan, viimehetken tarvikkeet mukaan ja menoksi. Ei muutakuin onnea kaikille matkaan, etenkin Unskille, joka taittaa juhlamatkaansa sekä kaikille muille, jotka siinä hengessä juoksentelee mukana.

Ilma oli hyvä, lämmin ja koskea. Huoltopisteet toimivat loistavasti, 4km välein pisteet olivat juuri oikeilla paikoilla ja niinpä reittiä oli mukava taivaltaa. Reitti oli merkattu selkeästi ja baana  melkein sulanut kokonaisuudessaan muutamia kohtia luukuunottamatta, joista ei haittaa ollut. Kauniita maisemia siellä täällä sekä rauhallista. Reitillä oli sopivasti ylä- ja alamäkiä sekä ruoskintapaikka (mikä lie paikan-nimi, mutta jäi hyvin mieleen), joka toisella kierroksella hiukan jo tuntuikin ehkä siltä, eteenpäin, eteenpäin...

Kaikki pääsivät hienosti maaliin asti, jossa odotti muistomitalli tästä tapahtumasta sekä sauna-/ pesumahdollisuus, jonka jälkeen sai pullaa ja kahvia. Olo oli jälleen mahtava ja onnellinen, kaikki olivat selviytyneet urakasta ja olin niin ylpeä jokaisesta teamiläisestä.

No niin, siis kohti tulevia haasteita/ tapahtumia hyvillä mielin! Toivottavasti näemme Raholan Kympillä Unskia ja muita tuttuja ihmisiä ja pystymme tuomaan myös heille hyvän mielen sekä onnistuneen tapahtuman.

Tuskaa Unskilla by Maikku
Tätä juoksua oli odotettu kauan. Jostain kumman syystä jo aamulla oli fiilis ettei tästä tule yhtään mitään. Tankkaus oli jälleen kerran tehnyt temput, ruoka vaan ei maistu. Näin ennen starttia oli jo nälkä.. Samalla pään sisällä nakersi huono omatunto etten ollut tsekkaamassa lapseni tärkeitä säbäpelejä, joita jännitin ehkäpä enemmän..

No joo..  eka puolikas oli yhtä tuskaa. Juoksu maistui puulta. Jalat eivät vaan toimineet. Ihan kuin olisivat olleet eri kropassa kuin omassani. Viimeisellä ekan puolikkaan kilometreillä tuli mieleen monia ei-ihania ajatuksia. Pohdin keskeyttämistä monelta eri kantilta ja päätin etten koskaan enää koske tossuihini jne.

Toisin kuitenkin kävi.. Itse Unskin kanssa kävin tiiviin keskustelun ekan puolikkaan viimeisillä kilometreillä, samoin Timppa (tänä vuonna 200 maraa menee rikki!!) tsemppasi jatkamaan. Ja voi morjens, miten helppo olikaan toinen puolikas. Juoksemisen nautintoa täynnä ja matkaa olis voinut vieläkin jatkaa.. Timppa antoi hyviä vinkkejä tankkaukseen, nyt on näytteet postissa.. Katsotaan, mitä tulee.. Eli tossut ovat jaloissa olleet uudelleen ja kohti uusia haasteita mennään vaikka sitten perse edellä välillä puuhun mutta voittajana selvitään..

Seppo & Unski

Unskille lähtö jännitti paljon enemmän kuin Pirkan hiihto. Olihan edellisestä maratonistani kulunut jo puolitoista vuotta. Onneksi Mikko oli valmistautumassa minun kanssa samalle matkalle.Ja lähtöviivallahan meitä oli tsemppaamassa toisiamme iso tuttu porukka. Lähdön tapahduttua koitin hokea itselleni "rauhallisesti, rauhallisesti," vaikka huomasinkin, että Anu ja Maikku menivät kohta jo kaukana edellä. Juoksu alkoi tuntua heti alusta lähtien mukavalta ja rennolta.Ensimmäinen puolikas tuntui menevän nopeasti, kun satuin saamaan hyvää vetoapua 60.sten sarjan voittajalta. Juoksin hänen kanssaan n. 35 kilometriä.Toisella puolikkaalla alkoi askel pikku hiljaa painaa, mutta saimme vauhdin pysymään samana noin 30 kilometriin saakka. Noin 35 kilometrissä alkoivat etureidet jumittaan,mikä paheni koko ajan loppua kohti.Mutta maali tuli kutenkin vastaan, eikä väsymys ollut kuitenkaan niin paha kuin pelkäsin.Reidet oli kyllä toista mieltä. Ilmeisesti tankkaus oli jollain lailla onnistunut. Oli taas tosi mahtava reissu Team Raholan mukana.

Mari @ Unski

Lauantai aamu, sumua, jännitystä ja vaikka mitä fiiliksiä. Taas olisi maraton edessä ja paikkana Kiikka. Anun yllyttämänä olikin huippu porukka saatu kasaan juoksemaan ja juhlistamaan Unskin 100:tta maratonia. Ilmassa oli sumusta huolimatta juhlan tuntua.

Matkalle kohti Kiikkaa pääsimmekin hyvissä ajoin ja perillä olikin sitten hienosti aikaa erinäisiin valmisteluihin sekä armottomaan wc-ralliin :) Numerolappuja noudettaessa olikin kunnia päästä Teamin porukan kanssa yhteiskuvaan Unskin kanssa, mikä nostatti juhlatunnelmaa entisestään.

Lähtö alkoi lähestymään ja siinä viimehetkellä vielä toivottelimme halauksien kera toisillemme sekä puolikkaan juoksijoille tsempit matkaan. Jännitys sen kuin tiivisty tiivistymistään. Vihdoin pienten alkuhaastattelijen jälkeen pääsimme matkaan, ja tuttuun tapaan jännitys jäi lähtöviivalle.

Ekat 2-3 kilsaa oli jotain ihan kamalaa. Jalat aivan tukossa, kompressiosukat ahdisti, tästä ei tuu nyt mitään!!! Sitkeesti vaan eteenpäin ja kyllähän se kroppa alkoi kun alkoikin toimimaan. Siitä se matka sitten eteni porukassa mukavasti niitä näitä rupatellen. Mukavasta seurasta huolimatta ensimmäinen kierros tuntui todella pitkältä. Se oli  oputon. Wc:tä odotin kun kuuta nousevaa.Ja sinnehän sitten ekan kierroksen päätyttyä päästiinkin, HUH ;) Toinen kierros lähti käyntiin keveämmissä merkeissä ja vauhtikin pysyi kohtuu mukavana. Porukka harveni ja jokainen etsi itselleen sopivan vauhdin. Mä jatkoin matkaani tutussa turvallisessa seurassa, eli Mimmin kanssa.

Musiikin lomasta kuulin kaikenlaista mutinaa jaksamisesta ym. kävelyhaluista, mutta kaverin sisu oli niin kova, että nämäfiilikset jäi vaan sille mutinatasolle ;) Ruoskintapaikalla oli pakko ottaa pari kävelyaskelta ja ryyppy omasta pullosta. Oli sen verran pitkä nousu kyseiselle paikalle että!! Eipä sitä olla turhaan Ruoskintapaikaksi nimetty ;) Ei kun jalat alle ja etiä päin.

Juomapisteet jotenkin tuntui toisella kierroksella olevan mukamas harvemmassa, mutta kun semmoisille päästiin niin olis se niin helpottavaa. Mukavat huoltajat kannusti kohti maalia ja ne antoikin voimia viimesille kilsoille. Missä kirkon torni? missä se punainen pieni mökki joka on ihan tiessä kiinni? missä rautasilta? Nämä kysymykset pyöri huulilla, kunnes ihan oikeesti päästiin sillalle, josta näkyi melkein loppusuora. Ihanaa!!! Ja mikä yllätys meitä vielä odottikaan. Oma puolikkaan juoksuporukka huitoi huoltoaseman kohdalla ja taisi sieltä kuulua JAXAA huutojakin ja kaikkee. Mä menin ihan kananlihalle ja meinas voimat kadota jaloista täysin. Niin onnellinen olin. Iso kiitos! Siitä sitten hurmiossa kosti maalia. Ei oo paljon enää.Unskikin siinä suoralla vastaan käveli, ja ehdittiin hänellekin huutelemaan onnittelut. Mimmi ja mä tartuttiin toisiamme kädestä ja näin ylitettiin maaliviiva yhdessä onnesta ja helpotuksesta huokaisten.

Maalin huollosta vielä pari mukia mehua ja tönöillä jaloilla kohti pukuhuonetta. Matkalla vastaa tulikin jo Laura hyvissä voimissa ja kovan urakan tehneenä, kun yksin taapersi menemään koko tokan kiekan. Ja Saimme vielä kannustettua iki sitkeän Minnankin loppusuoralle Jaxaa huudoin. Siis, jälleen yksi unohtumaton maraton kokemus plakkarissa. Isot kiitokset koko huoltojoukolle. Tapahtuma toimi alusta loppuun mielettömän hyvin. Onnittelut vielä Unskille itselleen. 100 maratonia on upea saavutus. Siinäpä tavoitetta yhdelle jos toiselle ;D Kiitokset myös omalle porukalle ihan kaikesta. Hyvillä mielin kohti uusia haasteita käy Team Raholan tie.

Kisaraportti: Hassen Tervasaari hölkkämaraton 26.2.2011

Lauantaina 26.2.2011 kolme tiimiläistä lähti kohti Helsinkiä osallistuakseen Hassen Tervasaari hölkkämaratoonille. Hasse järjestää näitä maratooneja vuosittain 13kpl. Hasse = Hans Mannsten, yksi suomen legendaarisista juoksijoista, jonka näkee melkein joka juoksussa, ikää miehellä on 60+, maratooneja alla 831kpl.

Hra Hasse itte

Raholan liikkarin pihasta aamusella starttasivat matkaan Outi, Anu ja Markus. Ketään ei jännittänyt, vaikka edessä oli vuoden ensimmäinen maratooni. Navigaattori ilmoitti meidän olevan perillä, mutta kukaan ei havainnut mitään juoksutapahtumaan viittaavaa, vaan olimme päätyneet parkkihalliin. Kysymällä tietä löysimme parkkihallista oven Merihaan palloiluhalliin ja sieltä kysymällä löysimme itse Hassen ottamassa ilmottautumisia vastaan.

Tässä kohtaa Hasse kertoi juoksusta ekakertalaisille. numerolappuja ei ole, reittiä ei ole merkattu mitenkään ja aikakin otettaisiin itse ja juoksun lopuksi ilmotettaisiin itse paperille kirjoittaen. Paniikki iski timmin tiimin naisjäseniin, "kuinka me osataan, me eksytään, APUA". Tässä kohtaa Hasse lupautui herrasmiehenä näyttämään reitin tytöille lupautuen juoksemaan ekat kierrokset heidän kanssaan. Markus lyöttäytyi erään konkarin seuraan reitin opiskelua ajatellen. Taas kaikki oli hyvin.

Huoltopiste palveli hienosti aina n.4,5km:n välein, tarjolla oli lämmintä hyvää urheilujuomaa, vettä, rusinaa ja piparkakkuja. Maratoonilla juostiin ensin lyhyempi "nollakierros", jonka jälkeen alkoi varsinaiset kierrokset joita oli 9kpl.

Huoltopiste

Kauniit merimaisemat reitin varrella

Lähtö läheni ja juoksijat asettuivat viivan taakse, juoksijoita oli yht. 37, joista osa oli startannut jo tuntia aiemmin. Matkoja menussa oli 10km, puolimaraton ja tietenkin maraton. Outi ja Anu starttasivat siis matkaan legendan siipien suojissa, jess! Tunnelma oli rauhallinen, kenelläkään ei ollut kiire mihinkään ja suunnaton määrä kokemusta ympärillä sai aikaan kunnioitusta. Kaikki tsemppasivat toisiaan lähdöstä maaliin asti ja hymyä riitti. Ilma oli pilvinen ja suht tuulinen, mittari kertoi pakkasta olevan -5astetta, joten vaatetta sai olla päällä. Matkaan lähdettiin kukin omalla vauhdillaan ja samalla vaihdettiin kuulumisia, sekä tutustuttiin toisiin juoksijoihin.

Matka taittui tiimiläisiltä hyvin aina viimeiseen kierrokseen asti, jolloin Markuksen hölmöily kostautui. Tällä kertaa ei ollut kyse liian kovasta vauhdista, mutta tankkaus matkan varrella ei ollut tätä puupäätä kiinnostanut tarpeeksi, ja näin pohkeet ilmoittivat halustaan lopettaa yhteistyön. Pitkä yhteistyö loppui rajuihin kramppeihin, jonka kunniaksi Markus esittikin pääkaupungin asukkaille pienen tanssin suorin jaloin, laulaen samalla kovaan ääneen joitakin rumia sanoja. Tanssin jälkeen Markus vielä yritti "juosta", mutta totesi nopeasti, ettei siitä mitään tule, joten loput matkasta oli käveltävä.

Tytöt etenivät käsikädessä alusta loppuun ja myös heillä kaikki sujui hyvin viimeiseen kierrokseen asti. Viimeisen kierroksen alussa olevan mäen alla Outin sisäreisi hirtti kiinni. Syy oli sama kuin Markukselle, eli matkan varrella ei ollut nautittu suolasta, vaikka siihen olisi ollut tarvetta. Reiden hirtettyä Anu kaatoi suolaa Outin ammollaan olevaan kitaan, sokerinappi suolan perään ja syöksyi sitäreiteen kiinni. Anu kurmootti sisäreittä parilla tiukalla iskulla, jonka jälkeen tilanne hellitti ja juoksu alkoi taas maistumaan ja lopulta maaliviiva ylitettiin käsi-kädessä tuuletusten kera.

Likat tulee maaliin

Maaliviivan ylityksen jälkeen oli palutteen aika. Markus oli matkalla erehdyksissään valittanut Anun kuullen, ettei pohkeet miesmuistiin olleet krampanneet niin pahasti. Palaute alkoi purkautua kohdistuen ensin sekä Outin että Markuksen suolan käyttämättä jättämiseen, ja päättyen huutoon "olen Markus Ilva, enkä osaa käyttää suolaa" ja lopulta pisteenä iin päälle muistutettiin jotain miesmuistin pituudesta Miehen muistihan on siis pettämätön. Outin kohdalla opetuksena oli se, ettei geeli korvaa suolaa. Kun sitten hetki oltiin oltu hieman tyynemmässä, niin Outi kertoi varpaankynnen heilumisesta, useista rakoista sekä täysin finalissa olevista lenkkareistaan.

Kaiken kaikkiaan tapahtumasta jäi kaikille todella hyvä maku. Tapahtuman parhaita puolia oli sen lämminhenkisyys. Paikalla oli siis huikeasti kokemusta, matkaa taittoi Hassen lisäksi toinen suuri legenda, Kalevi Saukkonen, jolla takana on yli 1400 maratonia!!! Näiden herrojen+muiden konkareiden temuamista on aina ilo seurata.

Tiimiläisille muistutus: SUOLA ON AINA SUOLA!!!! Tästä on hyvä jatkaa uusiin haasteisiin!

Kuvat ja raportti: Markus

Linkki tuloksiin.

Kisaraportti: Rautaveden maraton ja puolimaraton 6.11.2010

Varhaisena lauantaiaamuna lähti meitä pieni mutta reipas porukka suuntaamaan kohti Vammalaa. Alunperin porukan piti olla isompi, mutta sattuneesta syystä loppupeleissä neljä urheaa juoksijaa selvitti tiensä lähtöviivalle eli Anu kokonaiselle ja me muut - Sepoo, Laura ja Outi -  puolikkaalle. Ilma oli suht viileä mutta raikas, toiveissa oli ainakin että vettä ei kauheasti tulisi. Kokonaisella juostiin yksi 42,2 km lenkki ja puolikkaalla sitten tästä viimeiset 10,55 km edestakaisena matkana. Henkilökohtaisesti en ollut ainakaan tutustunut reittiin mitenkään, Minnan kommentit mäkisestä maastosta sivuutin käden heilautuksella. Outille koko juoksu tuli yllätyksenä, koska tämä reipas juoksija lupautui mukaan vasta saman viikon keskiviikkona! Seppo valitteli ennen juoksua kankeita jäseniään, jotka ilmeisesti jumppien vaikutuksesta siis olivat päässeet kankeutumaan. Anua taas väsytti, kun ulospääsyä vaatinut Rontti-kissa piti karseaa meteliä koko yön! Jälkikäteen selvisi myös asia, jota emme ennen lähtöä tienneet - kyseessä oli Anun 40. kokonainen maraton! Mahtavaa. Tavoiteltavaa on toki Anullakin vielä, täällä meinaan jaettiin pystejä ihmisille, jotka olivat juosseet tuhannen neljännensadantensa (1400.) maratoninsa ja muistaakseni myös neljännen sadannen (400.) maratoninsa. Ohhoh.

"Haaveet.. nuo kaikki turhat haaveet.."

 Hieno pokaali 1400 maratonia juosseelle

Vielä naurattaa..

Olimme kisapaikalla aika aikasin, jopa niin aikasin, että jos oltaisiin tajuttu, olisi Anu voinut mennä "hitaampien" lähdössä maratonille ja siten päästä meidän kyydissä kotiin. Toisaalta se olisi ehkä sitten ollut aika yksinäinen 42,2 km lenkki.. Tunnin verran saimme odotella Anun starttia ja siitä vielä toinen puolituntia omaamme. Lähtö sujui jännittävissä tunnelmissa niinkuin aina, mutta matkaan päästiin.

Kylmä meinasi olla

Maratonin lähtö

Puolikkaan lähtö

Outin kanssa taivalsimme yhtä matkaa aina 3 km paikkeille asti, kunnes himmasin vähän kellon säätämisen takia (krhm.) ja jäin jälkeen noin 100-500 m (en osaa arivoida välimatkoja yhtään). Loppukilsoilla pääsin jostain syystä ohi ja maaliin tulimme vajaan 2 min erolla. Sepon näin tulevan vastaan iloisissa tunnelmissa jossain vaiheessa, läpy ei ihan onnistunut, kun laitoin silmät kiinni peläten osumaa.. Seppo kuitenkin odotteli jo maalissa, oli tainnut käydä vaatteetkin jo vaihtamassa. Vielä pikainen arvontapalkintojen tarkastus (voittoja jee!) ja sitten Jannen kyydissä kotia kohti.

 Miks näitä kuvia pitää olla...

 Maalissa teki tiukkaa

Siisti mitali

Reitti pääsi yllättämään mäkisyydellään ja tuntui varsinkin loppumatkasta todella rankalta. Huoltopisteitä oli hyvin, antimet ok. Tosin urheilujuoma taisi olla taas sitä Squeezyn litkua. Henkilökohtainen huono valmistautuminen kostautui matkan varrella uuvahtamisella, onneksi taskuun pakattu geeli virkisti väsynyttä juoksijaa. Reitti ylipäänsä oli ihan ok, tosin vähän ärsytti se,että juoksu tapahtui suureksi osin vilkkaasti liikennöidyn tien vierustaa ja sen yli joutui ainakin yhdessä kohdassa poukkimaan täysin holtittomasti. Hauskaa oli edestakainen reitti, joka maisemaltaan muistutti etäisesti Ahvenanmaan maastoa.

Niin joo ja Seppohan vetäisi "pökkelöjaloillaan" hienosti viidenneksi ajalla 1:31.XX ja Anu tuli kaikista naisista ensimmäisenä maratonilta maaliin. Harmillisesti maratonin lähtö oli vain puoli tuntia aiemmin, joten emme päässeet Anun maaliintuloa todistamaan. Markus oli  kuitenkin siellä häntä vastassa.

Onnittelut meille kaikille upeista suorituksista ja kiitos Jannelle kannustuksesta ja kuvista!