maanantai 30. heinäkuuta 2018

Nyt tilataan paitoja Teamille!


SEKÄ HIHATTOMIA ETTÄ HIHALLISIA. Tule kokeilemaan paitoja jumpilla tai lenkeillä. Paidat kokeiltavana 29.7.–19.8. välisenä aikana. Anu kantaa sovituspaitoja mukana. Koko teamille, maratonseisojat myös testailemaan! Paidoissa erikseen sekä miesten että naisten mallit. Paitojen väri tulee olemaan teamin punainen.

terv. Anu

torstai 26. heinäkuuta 2018

Pirkan Soutu - miten toimitaan veneessä evästysten suhteen

Team Raholan soutajat toimii maalaisjärkeä käyttäen niin kuin aina. Kaikki juo/syö silloin kun haluaa, yksilönä, eli kenenkään ei tarvitse kertoa naapurille tai muille juomisistaan. Ei voi tietää kuinka usein kukakin tarvitsee janoonsa juomista. Tahti ei säry, otat tahdin aina oman puolen tahtiairosta, kun tulet miltäkin tauolta mukaan! Meillä ei ole aikoja, pareja yms. juomisiin yms. Pysy liikkeessä ja nauti tahtiairon tahtiin!! Juo juomarepusta tai pullosta, KUNHAN JUOT, ÄLÄKÄ KÄRSI NESTEHUKKAA!!

Hyvä keino pitää pähkinät sun muut pikku purtavat lähellä, on laittaa ne Minigrip-pussiin, jonka laitat kiinni rintamuksen kohdalle. Siitä on helppo napsia, ei tarvitse kurotella lattialle.
Tässä näkymä myös miten kätevästi saat napattua juomarepusta juotavaa, jos sinulla sellainen on.

terv. Anu

PS. Kun kelaat alaspäin, niin siellä on lisää tietoa tulevasta Pirkan Soudusta.

maanantai 23. heinäkuuta 2018

KURF-kisaraportin jatko-osa

Juoksisit edes, saat...na

Sunnuntaiaamuyö ja kello on 02:45. Istun juoksijoiden levähdys- ja yöpymispaikkana toimivan Kauhajoen urheilutalon Virkun painisalin penkillä. Tuijotan epäuskoisena jalkojani. Vai ovatko ne edes minun jalkani, sillä nilkat – kenen ne nyt sitten ovatkin – ovat niin hurjasti paisuneet, että muistuttavat norsun jalkoja. Ei, eivät ne ole norsun, sillä se on viisas eläin. Minä taas olen tyhmä, sillä tiedän kyllä mikä nilkkojeni turvotuksen aiheuttanut.

Alku sujuu hyvissä merkeissä

Ensimmäinen 48 tunnin juoksuni alkaa perjantai-iltana kuitenkin hyvissä merkeissä. Juoksu tuntuu hyvältä. En kuitenkaan lähden muiden sarjojeni juoksijoiden – kokeneiden ultraajien – vauhtiin, vaan yritän pitää pääni kylmänä. Olen asettanut tavoitteekseni 241 km (150 mailia) ja jakanut toteutuman kahdelle vuorokaudelle siten, että ensimmäisen 24 tunnin aikana yritän saada kasaan 140 km ja loput sitten toisella jälkipuoliskolla. 140 km olen ajattelut saavuttavan juoksemalla maraton kuudessa tunnissa -vauhtia, joten ensimmäiseen 24 tuntiin jää aikaa myös nukkumiselle neljän tunnin verran. Varastoon en ole ehtinyt nukkua, sillä aamupäivällä olen vielä tehnyt hiukan töitä, eikä uni myöskään ole tullut silmään kisapaikalle siirtymisten aikana (juna- ja bussimatkat). Munaus numero 1.

Ensimmäinen maraton tulee täyteen ajassa 5:25 (kello 23:25) eli olen edennyt hiukan odotettua nopeammin lähes helteisestä kelistä huolimatta. En ole silti vauhdista huolestunut, en pidä eroa niin merkittävänä. Kaikki vaikuttaa olevan ok, ja myös huoltopisteen antimet maistuvat. Toiseen maratoniin kuluukin sitten tunti enemmän, mutta kaiken kaikkiaan olen ensimmäisen 12 tunnin jälkeen juuri tavoitevauhdissani. Juoksuahdistukseni hellittää – tämän sujuu mukavasti. Suurin huolenaiheeni eli vasen pikkuvarpaani ei ole taivalletuista kilometreistä moksiskaan. Olen ilmeisesti onnistunut suojaamaan sen poikkeuksellisen hyvin. Polvet, pohkeet ja reidet - kaikki kunnossa, ei pienintäkään signaalia mistään ongelmista.


Ennen kisaa jaksaa hymyilyttää. Kisan jälkeen vain Antti Oksaselta irtosi hymy.


Väsyttää – pakko mennä nukkumaan

Olen pohdiskellut, että ensimmäisen satasen täytyttyä, menisin hetkeksi lepäämään. Mutta joudun aikaistamaan suunnitelmaani ja lauantai-aamuna kello 07:05 en enää pysty vastustamaan nukkumatin kutsua. Olen tässä vaiheessa ollut hereillä melkein 24 tuntia putkeen, mutta laskeskelen, että kolmen tunnin lepotauko jo tässä vaiheessa takaa paremman lopputuloksen. Tätä ennen olen ehtinyt auttaa erästä paikallista polkupyöräilijää, josta kerroinkin jo kisaraportin prologisssa. No, siitä kolmesta tunnista osa kuluu ensimmäisten vesirakkuloiden puhkomiseen ja hoitamiseen, suihkussa käymiseen ja piilolinssien poistoon sekä muuhun säätämiseen. Varsinainen nukkuminen jää lopulta runsaan 1,5 tunnin pituiseksi, sillä levon jälkeen osan ajasta vie mm. jalkojen uudelleen laastarointi. Ennen radalle uudelleen lähtöä muistan myös vetää kompressiosäärystimet jalkaani, sillä kisan alkupuolella olen ne innostuksissani unohtanut. Katastrofin lopulliset siemenet on nyt istutettu, mutta siitä olen täysin epätietoinen.

Kevyet jalat – raskaat silmäluomet

Seuraavien kahden tunnin aikana oloni tuntuu edelleen väsyneeltä. Ei hemmetti. Muita sarjan juoksijoita en ole nähnyt makuusalin puolella, mutta minua edes lepotauko ei tunnu piristäneen. Olen tunnollisesti nappailut suunnitelmien mukaan magnesiumia, suolaa ja elektrolyyttikapseleita sekä energiaa eri muodoissa. Vatsani on toiminut paremmin kuin edellisissä kisoissa. Kello 12 painun uudelleen pehkuihin. Km-kertymä on 102 km, mutta juoksu sujuu kuitenkin edelleen. Tosin nyt alkaa näyttämään siltä, että ensimmäinen 24 tuntia ei tuota tulosta 140 km. Kello 15 jälkeen palaan ihmisten ilmoille ja jossakin vaiheessa sen jälkeen rullaan kompressiosäärystimeni alas sen takia, että keli on lämmin. Yritän pitää pukeutumiseni mahdollisimman kevyenä kautta linjan. Munaus numero 2.

Molemmat pikkuvarpaat tohjona

Lauantai-iltapäivällä homma menee kävelyksi, sillä ei vain vasen vaan myös oikea pikkuvarpaani alkaa olla riekaleina. En avaa teippauksia, sillä ajattelen, että on parempi, että en näe miltä ne näyttävät. Sillä saattaisi olla negatiivinen vaikutus päätöksiin loppukisan suhteen. Silti en tunne mitään epätoivoa. Oloni on levollinen – olen tullut Kauhajoelle tavoitteena edetä mahdollisimman pitkälle 48 tunnin aikana. Moni kuuden päivän sotureista kävelee aika ajoin, joten tyylini ei sinänsä ole kovin poikkeava kokonaisuudesta.

Muiden tiimiläisten paikalle tulo piristää mieltä, sillä 24 tunnin juoksun lähtö lähenee. Sitä ennen pientä iloa ovat tuoneet lauantaina maratonille osallistuneet Tiina (03:54:56) ja Jukka (04:23:42). Vaikka useimmat oman sarjan kanssakisaajista ovat puolituttuja ja useimpien kuuden päivän juoksijoiden kanssa olen jo ehtinyt vaihtaa kuulumisia, niin Team Raholan värien näkeminen ilahduttaa kuitenkin eniten. Mutta se ilo ei enää kanavoidu juoksuksi. Kaikesta huolimatta 200 km:n saavuttaminen tai ainakin oman pituusennätyksen (164 km) parantaminen ovat edelleen täysin mahdollisia. Etenee se matka kävellessäkin, mutta 40 minuuttia sen jälkeen, kun 24 tunnin juoksijat on saatu matkaan (itsellä km-kertymä 116 km), on mielestäni hyvä tilanne paeta totuutta painisalin puolelle. Ei muuta kuin unta palloon. Ehkä kuuden päivän juoksu olisi sittenkin enemmän minun juttuni, siinähän on suorastaan pakko nukkua. Tosin nukkuminenkaan ei poista lähes kroonista ongelmaa pikkuvarpaiden kanssa.


Homma on mennyt kävelyksi. Kuva: Päivi Linnero.


Kannustus lämmittää mieltä, mutta ei poista tyhmyyttä

Lähes neljän tunnin pituiseksi venyneen tauon jälkeen olen uudelleen kello 22:30 jälkeen kiertämässä 1,5 km:n pituista rataa. Kierroksella riittää vilskettä aivan eri tavalla, kun myös 24 tunnin juoksijat ovat mukana. Itseäni homma ei juurikaan kiinnosta enää, sillä kävellen kierrosajat ovat yli kymmenen minuuttia hitaampia kuin juostessa. Koska on kaunis lauantai-ilta, niin Kauhajoen pääkadun eli Topeekan varrella näkyy myös jonkin verran viihteellä olijoita. Vaikka minulla on kuulokenapit korvissa ja olen Seppo Jokisen Rahtari-äänikirjan pauloissa, niin en voi olla kuulematta penkillä istuvan nuoren naisen kannustusta: ”Juoksisit edes saat…na”. Niinpä. Hyvin sanottu.

Sunnuntain puolella klo 02:40 saan kasaan 130 km. Kisaa on siis jäljellä vielä 15 tuntia. Jos vaikka käyn huilaamassa parisen tuntia, niin minulla jää aikaa vielä 13 tuntia saada kasaan 70 km. Viisi km tunnissa on mahdollista eli se takaisi lopputuloksen 195 km ja jos pystyisin juoksemaan edes vähän, niin pääsen ehkä 200 km:n yli. Nyt on siis syytä tehdä olo mukavaksi ja levätä hetki ja sen jälkeen pistää kaikki peliin.

Saavun siis painisaaliin ja päätän tällä kertaa luopua myös kompressiosäärystimistäni. Seuraavat vaiheet onkin jo kerrottu tämän kisaraportin ensimmäisessä kappaleessa. Homma on paketoitu. Kisa on auttamattomasti osaltani ohi. Finito. The End. Slut. Loppu. Saan kuuden päivän juoksuun osallistuvalta teräsnaiselta Minna Hänniseltä särkylääkkeen (omani ovat jääneet huoltotelttaan radan varrelle) ja sipaisen molempiin nilkkoihini vielä runsaasti Felden-rasvaa, joka on juuri oikea lääke tähän tilanteeseen. Päätän, että voin nukkua ihan niin kauan kuin huvittaa – turha laittaa mitään herätyksiä. Että ihminen voi olla tyhmä. Mitä olen oikein ajatellut, kun olen rullannut säärystimet alas. En tietenkään mitään. Mistä edes keksin tehdä niin? Tämä on niin syvältä. Näihin ajatuksiin nukahdan.


Kenen jalat? Norsun?


Kerta kiellon päälle

Herään joskus kello kuuden jälkeen. Nilkkojeni pahin turvotus on laskenut, joten huokaan edes hiukan helpotuksesta, sillä olen lähdössä maanantai-iltana lomamatkalle, jossa norsujaloista ei todellakaan olisi mitään hyötyä.

Ajankuluksi vilkuilen levätessäni tiimin FB-päivityksiä. 12 tunnin juoksuun lähtevä Päivi on postannut klo 05:51, että ”Kaitsua ei oo aamulla nähty…muut radalla”. Haluaisin vain vajota makuupussini pohjalle ja jäädä kieriskelemään itsesääliin, mutta päätän nousta ylös – taas kerran – ja lähteä kannustamaan muita tiimiläisiä. Yksi kävelykierros olkoon sinetti sille, että päätökseni lopettaa hölmöily tähän, on juuri se oikea vaihtoehto.


Näin pirteältä näytin sunnuntai-aamuna.


Kävelen kierroksen. Kävelen toisen kierroksen. Kävelen vielä yhden. Näin aion jatkaa, kunnes saan 100 kierrosta (150 km) kasaan eli olen muuttanut päätöstäni aamun jälkeen. Mieli on maassa, sillä kävellen etenevistä olen todennäköisesti kisan hitain juuri sillä hetkellä. Välillä seuraan puhelimesta muiden raholalaisten taivalta heidän omissa sarjoissaan. Anu (187,4 km) on 24 tunnin sarjassa mitalivauhdissa – Markus ja Marko (molemmat 141,6 km) ja Pete (125,1 km) taistelevat helteiseksi muuttavassa säässä. 12 tunnin juoksussa Päivi (70,6 km) on matkalla kohti ennätystään ja Susanna (83,6 km) sijoittuu lopulta sarjansa kakkoseksi. Tiina (04:04:39) ja Jukka (04:53:02) juoksevat toisen peräkkäisen maratoninsa. Viimeisen kierrokseni päätän kaatua saappaat jalassa eli juosta – yritän olla oikea juoksija. Näkisipä se yöllinen kannustaja minut nyt. Juoksu sujuu yllättävän hyvin, ja tosiasiassa juokseminen tuntuu pikkuvarpaista vähemmän kivuliaalta kuin käveleminen. Voimia piisaa mukavasti ja kertyneet kilometrit eivät tunnu jaloissa pahoilta. Pohdin hetken, että olisiko minun sittenkin vain pitänyt jatkaa etenemistä juosten. Ei sentään, sillä nilkkoihin iskeneen norsutaudin kanssa ei olisi kannattanut lähteä leikkimään liikaa.

Sunnuntaina-iltapäivänä kello 13:50 saan sata kierrosta täyteen ja 150 km:n raja ylittyy. Menen huoltotelttaan ja pakkaan kamani kasaan. Ilmoitan tapahtumapäällikkö Antti Oksaselle, että homma on omalta osaltani taputeltu. Ennen suihkuun menoa ohjaan 24 tunnin juoksuun osallistuvan Peten makuusaliin hetkeksi huilaamaan. Suihkun jälkeen käyn hänet herättämässä ja varmistan, että hän löytää tiensä uudelleen radalle. Pokkaan Antilta palkintoni ja jatkan hetken muiden kannustusta, kunnes vaivihkaa jätän kisapaikan vaimoni saavuttua noutamaan minut. Olen todella pettynyt, enkä halua jäädä palkintojen jakoon. Se tilaisuus on omasta mielestäni omistettu onnistujille ja venyjille. Henkinen etäisyyteni siitä tilaisuudesta on 91 km. Kisa on mennyt alta odotusten ja täysin omien tyhmyyksieni takia. Jos kisan jälkeen jaetaan ”Suurin hölmö”-palkinto, niin olen todennäköisesti vahvin ehdokas ja siinä tapauksessa järjestäjät varmasti postittavat palkinnon minulle.

Team Raholan 24 tunnin juoksuun osallistuneet Marko, Pete, Anu ja Markus. Kuva Päivi Linnero. 

Kiitokset ja jälkiviisastelua

Kauhajoen Ultra Running Festival oli hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma. Pieniä lupauksia sen uudestaan järjestämisestä jo kuuluikin, joten toivottavasti minulle avautuu ensi vuonna mahdollisuus revanssiin. Kiitokset kaikille kisan järjestelyissä ja eri huoltotehtävissä mukana olleille, mutta erityisesti päivänsankari Timo Marjomäelle, aikaisemmin mainitulle Antti Oksaselle ja kisan johtajalle Seppo Leinoselle.

Jos aikoo osallistua ultrajuoksuun, jonka lähtöaika on esimerkiksi kello 18, niin kannattaa suunnitella päivänsä niin, että ennen juoksun alkamista on mahdollista nukkua. Jos aikoo käyttää kompressiosukkia tai -säärystimiä, niin ne kannattaa pitää kokonaan ylhäällä tai sitten ei käytä niitä ollenkaan. Ei siis mitään avaruustiedettä ja minähän olin tietoinen näistä asioista.

Kisan jälkeen en ole mitenkään erityisen väsynyt, jalkani ovat pikkuvarpaita lukuun ottamatta hyvässä kunnossa – toisaalta tämän selittää vaatimaton km-määräni – joten kilpailun jälkeen uskon edelleen, että tavoite olisi ollut saavutettavissa. Nilkat palautuvat normaalimuotoonsa viikko kisan jälkeen.

Hölmöilynsä tunnustaen Kaj Koivumäki

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Pirkan Soutu 2018: muistilistaa


 Varusteista ja eväistä:
– Lenkkarit (ei sandaaleja)
– Housut, joissa ei paljon saumoja (ei pikkareita alle, voi hiertää)
– Penkin pehmuste, jotain esim. jumppamaton tyyppistä alustaa pari/kolme kerrosta päällekäin (askartelua, ei liian isoa, jotta sopii penkille, ehkä kooltaan noin 28 x 23 cm)
– Saumattomat hanskat joilla saa tukevan otteen airoista, vältyt pahemmilta rakoilta (mieluummin ei pyöräily/salihanskoja, esim. puutarha/työhanskat ovat hyvät)
– Jos kuuma: lakki/huivi päähän, aurinkorasvaa yms.
– Juomaa (parasta on urheilujuoma), juomareppu tai helposti aukeava juomapullo/urheilupullo (vain yksi käsi käytössä juotaessa ja tilaa on vähän)
– Minigrip-pussiin sekaisin esim. suolapähkinää, rusinoita, keksiä, yms. (helposti pystyy ottamaan pussista, joka on valmiiksi auki, hiukan suolaista yms. ettei kramppaa ja jaksaa painaa, suklaata ei kannata ottaa, sulaa pussiin ja sotkee), geeliä ja suolaa

Tilaa on veneessä vähän:
– Avaa käsiä/sormia aina silloin tällöin soudun aikana (vedon jälkeen palauttaessasi airon), varo ettei airo lähde kädestä irti aallokossa edessä soutavan selkään, sattuu aika ikävästi, äläkä myöskään vedä omiin polviin airoa, sekään ei tunnu mukavalta
– Kun juot, pidä toisella kädellä airo ylhäällä ettei toisten airot kolise siihen ja tahti sotkeudu, helpoimmin selviydyt tästä, kun pidät juodessa/syödessä penkin pienessä liikkeessä muiden tahdissa ja airokin hieman myötäilee vaikkei vedessä olekkaan
– Veneessä on liukuvat penkit, lähtevät herkästi irti koloista eli älä nostele peppua irti soutaessa, penkkiä on vaikea saada takaisin paikoilleen ahtaissa paikoissa ja sitten liuku loppuu
– Käytä isosti jalkoja ja ylävartaloa
– Katso vain ja ainoastaan oman puolen tahtiairoa eli etummaisen soutajan värillistä lapaa, eli ei omaa eikä edessäsi olevan airoa, joten keskity vain tahtiairoon, joka istuu ykkösenä edessä
– Jos aalto yms. sotkee tahtisi, nosta airo ylös ja ota sitten tahti uudelleen

Soudun jälkeen pääsee uimaan, saunaan, suihkuun. Muista vaihtovaatteet ja pesuaineet mukaan. Amarilloon mennään syömään klo 21.00. Jos tulet Amarilloon, ilmoita Anulle. Anu varaa pöydän soutajille sekä hengessä mukana olijoille halukkaille.

Kysymyksiä: Anu Ossberg, 040 828 5700 (viesti toimii aina)

Lähtöpaikalle klo 15.00 HYVISSÄ AJOIN (noin tuntia ennen), etsi Anu ja kysy missä veneessä olet. Veneisiin noustaan ajoissa klo 15.30. Veneen perämiehet tsekkaavat soutajat ja katsovat missä soutajien on järkevintä istua veneessä. Joten älä mene veneeseen ennenkuin tiedät paikkasi.

VENEKUNNAT:

1.VENE:
MIKA VAHTOLAMMI
MARKO KANGASMÄKI
ANU OSSBERG
MARKUS ILVA
PÄIVI LINNERO
OUTI HÄMÄLÄINEN
IIDA LEHTONEN
LAURI SINISALO
JARI NIEMINEN
KIRSI KATAJA-AHO
SIMO KATAJA-AHO
MARIIA SILVENNOINEN
KATI NYNÄS
AKI SELKEE

2.VENE:
PASI SIPILÄINEN
PETTERI KILPI
IRENE KILPI
SANTERI KILPI
NINA HYVÖNEN
SILJA HORMIA
KEIJO MÄKELÄ
SANNI KATAJA-AHO
MARI JÄRVINEN
SARI ROSENDAHL
HEIDI SALONEN
MATTI OVASKA
PASI TASKINEN
MAARIT MAURI

3. VENE:
TEIJA VIRTANEN
TIINA HÄKKINEN
MARKO SILVENNOINEN
PETRI MONONEN
PETRI VIRTANEN
MARKKU HARTIO
ARJA VIRTANEN
PEKKA LAMPINEN
ILONA HARJUNPÄÄ
EERIKA HEDIN
HARRI LAPPETELÄINEN
NIKO PELTOMAA
JOHAN GRÖNDHAL
HENNA VÄRIKOSKI

Soudun iloa kaikille. Reitti on upea ja matkan varrella on myös hienoa kannustusta.

t. Anu

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Ensimmäinen 12 h

Tämä vuosi meni jo ihan lapasesta tällä vanhalla(kin ) huhtikuu maratonvapaa kuukausi, Italian 65 km jäi harmittamaan, kun siitä ei jatkanut ...Päätin että Kauhajoella menen ainakin sen yli.
Mieskin lähti kuskiksi, ajaminen kotio tuskin onnistuis.
Kivaan hotelliin, Krouviin yöksi ja la iltana tsekkaan 1,5 km rataa ja 24 h lähtöä ja hurjia 6 päivän juoksijoita.



Ruoka kun aina mielessä,hotellissa sain eväslaatikon aamuksi; sämpylää, kahvia, banaania ja mehua. Aamiaistarjoulu olis kuulemma ollut pitkään, mutta enhän mää sinne aikonut.
Ei hirveesti tullu uni silmään, mikä mulle ihan normaalia, joten hyvissä ajoin lähtöpaikalle.
Pitkähihaista päälle, jonka kyllä sai heittää pois ekan kiepin jälkeen. Markolta tuubihuivi lainaan, jota kastelin kierroksilla päähäni. Mullekin koitti Markus opettaa tota 14 min juoksua ja 1 min kävelyä, mutta koitin mahdollisimman pitkälle ennenkuin alan kävellä huonolla kävelytyylilläni.
Reitti oli tosi kiva, täytyy sanoa että nautin koko ajan ja missään vaiheessa ei tullut aika pitkäksi siinä kuumuudessa. Tuttujakin oli, vävyn sisko perheineen oli tsemppaamassa ja Sari, Tallinnassa tutustuttu tähän Suomi neitoon. Mieskin ilmaantui ensin hotellin viereen ja sitten loppupäiväksi maalialueelle. Uskomattoman tärkeetä kun näkee tutut naamat.
No olihan sitä tuskaakin välillä, ekan kerran elämässäni käytin toiseen koipeen kylmää, tossu pois ja Wihan Jaana huolsi, nauhat myös löysättiin 6 päivän juoksijan toimesta. Italiassa tuli rasvattua kainalot, täällä se kostautui, onneksi voidetta mukana ja urheiluteippi päälle. Oli muuten super voide tender care. Kun lähdin enkkakierrokselle, tuli kyllä sellaista tsemppausta että oli pakko kiristää vielä vähän, eihän sitä nyt mihinkään 66 km tyydytä. 69,220 oli kun näyttötaululla seuraavan kerran oltiin, huudettiin vaan että hyvin ehdit, 800 m matkaa 70 kilometriin. Loppukilsat 70,551 km, tästä kuuluu iso kiitos kannustajille.
Sanon tämän taas ilman Anua ja Team Raholaa tuskin olisin tässä kirjoittelemassa näitä.


Teksti ja kuvat: Päivi Linnero

perjantai 13. heinäkuuta 2018

KURF……(voi morjens mihin ihminen ryhtyy)


Del Passatoren matkasta jäi vähän hampaankoloon, kun luovutin ilman tuskaa J Anu sano just edellisenä iltana, että huonon hetken jälkeen tulee aina hyvä hetki. Ja just sen olisin halunnut siellä kokea, että onko minusta siihen ja kestääkö pää. No siitä se ajatus sitten lähti ja Kauhajoelle oli pakko päästä.

Kauhajoelle on pakko päästä, vaikka sitten jalan.
Saavuimme mieheni ja tyttäreni koiran Lumin kanssa lauantaina Kauhajoelle. Kiireesti tavarat hotellille ja paikan päälle hakemaan  omaa numero lappua ja katsomaan kisapaikkaa ja rataa. Oli se kyllä kieltämättä hurjan näköistä touhua ja tunnelma aivan huikee J
Sunnuntaiaamuna huonosti nukutun yön jälkeen, kun ei ruokakaan oikein maittanut, niin kävi mielessä, että miten tästä urakasta selviää.  Oma huoltotiimi lähti saattamaan minua kohteeseen aamulla puol kuusi. Ja kello 6.00 oli edessä 12 tuntia jotain pienen lenkin juoksemista ympäri ja mulla ei oo kiire mihinkään……..

Ensimmäinen 10km tuli huomaamatta, mutta seuraavaan kymppiin tuntui, ettei matka taitu ollenkaan.  Päätin, että menen muutaman kierroksen, etten katso kelloa, enkä kilometrejä.  Siinä jossain kohtaa mentiin Markuksen kanssa yhtä matkaa, niin kysyin neuvoa, että miten tämmöinen juoksu juostaan. Sitten alkoi tuleen hirveesti jotain minuutti aikatauluja. Toppuuttelin, etten muista niin pitkälle mitään lukuja ja sovittiin, että lasken joka kerta uudelleen koska lopetan juoksun ja kävelen minuutin J ( se siitä päätöksestä,  että en tuijota kelloa)

Katse tiukasi ohi kellosta
 Vähän ennen 42km alkoi särkeen nilkkoja. Yritin olla ajattelematta kipua, mutta aika pian kipu oli niin paha, että juoksu meni nilkutukseksi. Ei muuta kun kenkien vaihtoon ja takas radalle pikkasen askelia hakien, kun jalas oli ihan erilaiset tossut. Muutama kierros siinä meni hölkötellessä, kun vasemmanjalan polveen alkoi sattuun joka askel… kun kylmägeeli voide ei auttanut, niin Marko antoi samaa ainetta suihkeena ja se toimi. Sitten kuumalinja soitto huoltotiimille hotellille, että löytyisköhän  jostain, avoinna oleva apteekki ja sieltä  ice poweria suihkeena muutama pullo ja buranaa….ja äkkiä!  Odottavan aika on pitkä…..mutta täytyy todeta että huolto toimi ripeesti . Hyvä näin koska joka kierroksella piti jäädytellä polvea.

Aika kului mukavasti samanhenkisten ihmisten kanssa. En muista missä kohtaa hokasin että 70km meni rikki ja oikeasti 80km on mahdollista. Puol kuuden aikaan tulin huoltopisteelle polvi tosi kipeenä ja lannistuneena, että nyt kävelen tooosi pitkän pätkän. Tiina muistutti, että otan kortin matkaan jos torvi soi sillä kiepillä. Kun Anu näki, että tulin huoltopisteeltä pois hitaasti hölkötellen, niin saman tien huuto kuului, että kerkiät vielä! Ei siinä muu auttanut kuin pistää juoksuksi, välillä kelloa katsoen, että kerkiänkö. Sillä kierroksella kun laskin mäkeä alas sillalle ja tajusin, että kerkiän saamaan 80km tuli joku ihme itkunaurukohtaus….sit äkkiä hymypyllyyn, kun näytti sille että kerkiän aloittaan uuden kierroksen. Maalialueella ihmiset  taputti ja kannusti, niin eihän siinä mitään suihkeita jäädä laittaan, vaan jatketaan matkaa, niin kauan kun torvi soi. Kaikkiaan kerkisin juokseen 2 ja puol kierrosta kortti kädessä. Kelloa välillä vilkuillen ja itselle hokien ettei luovuteta ja loppuun saakka mennään. Oli meinaan pitkät kolme minuuttia…..

Lappu kourassa viimeselle kiekalle
Koska tavoitteeni oli liikkua 12h ja mielellään yli 65km, niin en ole itse vielä tajunnut tuota kilometri määrää, koska olen sen jo moneen kertaan tarkistanut, ettei se ollut 72km.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseeni. Näihin tunteihin ja kilometreihin mahtui iloa, naurua, huumoria , hyvää mieltä, yhteen kuuluvuutta, tuskaa, empimistä, epävarmuutta, uskoa ja sisua ehkä sitä kaikkea mitä halusinkin kokea.

Susanna K.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Salla Midnight Trail Run 30.6.-1.7.2018

Yöpakkasen kuuraama nurmikko rapisi hauskasti tossujeni alla, kun juoksin viimeiset metrit kohti maalia. Pieni vastaanottokomitea jakoi onnitteluja. Ohho -siis kellohan on jo 5.23. Fiilikset oli kuitenkin mahtavat; minä tein sen -juoksin 45km polkuja pitkin vaativassa Sallatunturin maisemissa ajalla 8.23.17 ja vasen polvikin kesti. Taas kerran olin voittanut itseni.

Olin vuokrannut mökin Sallasta ja makoilin sängyllä iltapäivällä pohtien samalla mitähän yön polkujuoksu tuokaan tullessaan. Ajattelin, että harjoitellessani kesäkuussa poluilla juoksemista 2 kertaa viikossa Koukkujärven maisemissa antaisi hyvät potkut tällekin juoksulle. Juoksureppuun olin pakannut geelejä, energiavohveleita ja yhden pitkähihaisen lisäpaidan, hanskat, kameran ja kännykän. Eli varusteet pitäisi olla kunnossa. Luottavaisella mielellä lähdin kohti maalialuetta. Siellähän oli rutkasti väkeä yhtä jännittyneellä mielellä varmaan kuin minäkin. Lähtölaukaus yön selkään tapahtui lauantai-iltana klo 21.00. Aurinko paistoi ja ilma oli hivenen viileähkö. Se on nyt menoa yöttömän yön selkään. Reitti oli aluksi ensimmäiselle juottopisteelle Poropuistoon helppokulkuista polkua yhtä lyhyttä tiukkaa kaarrenousua lukuun ottamatta. Se muuten otti isännältä luulot pois. Jaa-a, onkohan näitä tulossa vielä lisääkin tälle juoksumatkalle, mietiskelin itsekseni. Juomapaikalla juotuani kupin mehua kuulin erään naisen reippaan kannustavan ohjeistuksen: rakennuksen takaa pikku mäen takaa aukeaa Tammakkolampi ja pitkospuut. Siitä nopsaan tikkaatte rinteen ylös ja sitten voittekin toisella puolella rullata kevyesti alas. Noh Pirttivaaran mäki ei ollutkaan ihan tikattavissa juoksuaskelin vaan kävelyksihän se meni. Tunturin päällä oli sentään vähän tasaisempaa. Ylempänä avautuivat upeat maisemat horisonttiin. Taustalla siintivät tunturinnyppäät uljaina. 
 

 Ja kun oli päästy ylös, oli sieltä tultava alaskin -siis eiku rullaamaan. Se kyllä tuntui näin ekalla kierroksella sujuvan helpostikin. Alhaalla olikin toinen juomapaikka. Nopsat mehut kitusiin ja matka jatkui. Juomapaikan pojilla näytti olevan mahtavat makkaranuotiot, jonka äärellä tarkeni juoksijoita odottaa seuraavalle kierrokselle, kun aamuyön pikkutunneilla tänne saavutaan. Ruuhitunturille kipuaminen oli hivenen helpompi pala. Rinteessä tönöttävä kahvilarakennus ei ollut auki -harmi, kahvi olis voinut tehdä terää. Kas riippumatto oli viritetty polun varteen. Se herätti minussa ajatuksen kivuta koepötköttämään se. Mutta ei nyt -ehkä seuraavalla kierroksella. Rullaaminen tunturin kuvetta alas Siskellammille oli yhtä juhlaa. Lammen rannalla olikin iloista porukkaa juoksijoita vastaanottamassa. Nopeat juomat ja suolakurkut tankkauspisteestä ja matka jatkui kohti pitkospuita.


Tuohenlusikkajänkä olikin helpointa osuutta reitistä. Jonkin ajan kuluttua tupsahdin takaisin ensimmäiselle juomapaikalle Poropuistoon. Vähän tankkausta ja sitten toista puolta tietä polkua pitkin kohti maalialueelle, johon olin ennen kierrokselle lähtöä varannut pöydälle Vichyä, karjalanpiirakoita, banaania ja sipsejä. Oli varmaan lämpötila laskenut reilusti alle kymmenen asteen -tunsin kostean kylmyyden luissa ja ytimissä heti kun pysähdyin paikalleni. Olin varannut lisävaatetusta pöydän alle, mutta ajattelin pärjätä nyt yhdellä pitkähihaisella puserolla. Siinä pureskellessani piirakkaa mietin, että ei oo totta; siis sama rutistus vielä toiseen kertaan! No huhhuh -reisissä alkoi jo tuntua ylämäki-alamäki-ralli. Nokun tänne asti on nyt tultu -ei auta muu kuin eespäin -sano mummo lumessa. Toisen kierroksen alkupäässä, muutama kilometriä lähtöpaikasta merkinlukutaito herpaantui hetkeksi ja huomasimme juosseemme vähän matkaa ohi reitin. Nooh -huomasimme mokamme ja palasimme merkatulle polulle takaisin.

Alkumatkasta kävi ilmi, että keskisuomesta kotoisin oleva Kirsi kertoi myös tänään juoksevansa pitempää matkaa. Olimme molemmat suunnitelleet omat juoksumme hivenen nopeammiksi. Itse ajattelin ajan menevän väljästi haarukoiden viiden ja seitsemän tunnin väliin, mutta totesimme, että maasto on selvästi rankempi, kuin mitä olimme osanneet odottaakaan. Noh korkeuskäppyröitä kartassa voisi toki etukäteen opetella lukemaan tarkemmin. Taisi olla tunturipolkujuoksu kummallekin eka kerta. Juttua meillä riitti, joten ylämäet menivät huomaamatta. Välillä pysähdyimme kuvaamaan upeita maisemia, sumua ja auringon paistetta horisontissa. Tosin vikaa kierrosta juostessamme aamuyöllä jutustelu harveni. Nyt kaikissa alamäissä reidet kirkuivat hoosiannaa. Ylämäkeen olis päässyt helpommin. Hoin itselleni nosta polvia, nosta polvia, nosta nyt niitä polvia. Meinasin nimittäin kumartua poimimaan useammankin euron, mutta sain aina jotenkin kammettua ruhoni takas pystyasentoon. Puhuimme ääneen, että täältä päästyämme maaliin teemme reklamaation kaikista juurakoista, kivistä ja lahonneista pitkospuista, joihin olimme kompastua. Onneksi seuraava tankkauspiste avautuikin kohta silmiemme eteen. 


Siskellammilla viimeisellä kierroksella pysähdyin rupattelemaan toimitsijoiden kanssa. Tytär oli saanut ison hauen. Hän esitteli ylpeänä metrin pituista haukea, mikä viedään kuulemma ukille, joka tekee siitä herkullisia kalapullia. Hetkeksi herahti jopa vesi kielelle, kyllä vaan mullekin maistuisi... Joo haaveet sikseen ja eiku pitkospuille. Vähän matkan päässä oli taas pakko pysähtyä kuvaamaan upeaa kesäyön usvaa ja kastetta sekä nautiskelemaan valoisan yön tunnelmaa. 


Joissain paikoin aamun kirkkaampi valo oli herätellyt linnut laulamaan. Käki kukkui, punarinta ja peukaloinen lauloivat pontevasti. Ai että tätä luonnon kauneutta. 


Vielä parin tunnin loppurutistus nousevan auringon maisemissa ja saan todeta, että - Joo, Nokian pikkukukkulat kalpenivat pahasti Sallan upeiden tunturimaisemien rinnalla. Niin ja seuraavan päivän palkinnonjaon nukuin autuaasti ohi.
Lähtisiköhän tiimiläisiä kaveriksi mukaan seuraavalla kerralla?

Teksti ja kuvat: Jari Kurvinen

maanantai 9. heinäkuuta 2018

KURF-kisaraportin prologi

Jos sää juoksija oot, niin kyllä sulla voimia pitäis olla

Varhainen lauantai-aamu joskus kello viiden tietämillä. Olen jälleen kerran kaartanut Kauhajoen maineikkaan pääkadun -Topeekan - varrelle. Katseeni tavoittaa kevyen liikenteen väylän vieressä, asfaltilla istuvan väsyneen oloisen miehen. Hän ei kuitenkaan ole kukaan kanssakilpailijoistani 48 tunnin juoksussa, eikään myöskään 6 päivän juoksija.

- Hei, auta mua! Mies sanoo käskevään, tosin hiukan sammaltavaan tyyliin, pidellen toisella kädellään kaatuneen polkupyöränsä sarvista.
Kyselen miehen vointia, sillä hänen leuastaan vuotaa verta.
- Nosta mun pyörä ja autas mut pystyyn.
Teen työtä käskettyä ja nostan pyörän pystyyn. Mies ei kuitenkaan pääse omin avuin ylös. Ojennan käteni ja toisella kädellä pidän pyörästä.
- Mitä sää täällä yöllä teet? Mies utelee.
- Osallistun 48 tunnin juoksuun.
- No, jos sää juoksija oot, niin kyllä sulla voimia pitäis olla. Mies on niin huppelissa, että avustani huolimatta hänellä on vaikeuksia päästä jaloilleen. Lopulta se kuitenkin onnistuu.
- Sää oot kääntäny mun pyörän väärään suuntaan, mää asun tossa suunnas.
Käännän menopelin hänen toiveittensa mukaisesti. Mies horjuu, mutta pysyy pystyssä.
- Otat pyörästä tukea ja talutat sen kotiin.
- Eiku mää ajan. Auta mut pyörän selkää.
- Kuule, mä oon juoksukisoissa. En mä nyt pidempään ehdi aikuista miestä auttamaan. Sitäpaitsi sä kaadut, jos lähdet ajamaan.

Näiden saatesanojen myötä poistun miehen luota.

Ensi vuonna kylttiin voisi lisätä vaikka, että "Mutta eivät ole vaarallisia. Auttavat jopa tarvittaessa".

Maraton päivässä kuuden päivän ajan -sarjaan osallistuva Miikka Bäckström ohittaa minut. Hän suorittaa urakkansa aina aamutuimaan, jotta ehtii sen jälkeen osallistumaan muiden Kauhajoki Ultra Running Festivaliin osallistuvien huoltoon.

- Näitkö äsken sellaisen kaljupäisen kaverin pyörän kanssa.
- Joo, siinä se horjui ja yritti huonoin tuloksin nousta fillarin satulaan, sanoo Miikka ja kiihdyttää tahtiaan.

Kierros täyttyy ja saavun huoltoalueelle. Raportoin edellisistä kokemuksistani tapahtumapäällikkö Antti Oksaselle, joka lähteekin saman tien tarkistamaan tilannetta Topeekalle.

Kilpailujen johtaja, ultralegenda Seppo Leinonen ei lupaa palkita tekojani parilla lisäkierroksella, vaikka kovasti yritän niitä anella. Päätän siis jatkaa matkaani.

Tarina jatkuu ensi viikon loppupuolella.
Kaj Koivumäki