KURF……(voi morjens mihin ihminen ryhtyy)

Del Passatoren matkasta jäi vähän hampaankoloon, kun luovutin ilman tuskaa J Anu sano just edellisenä iltana, että huonon hetken jälkeen tulee aina hyvä hetki. Ja just sen olisin halunnut siellä kokea, että onko minusta siihen ja kestääkö pää. No siitä se ajatus sitten lähti ja Kauhajoelle oli pakko päästä.

Kauhajoelle on pakko päästä, vaikka sitten jalan.

Saavuimme mieheni ja tyttäreni koiran Lumin kanssa lauantaina Kauhajoelle. Kiireesti tavarat hotellille ja paikan päälle hakemaan  omaa numero lappua ja katsomaan kisapaikkaa ja rataa. Oli se kyllä kieltämättä hurjan näköistä touhua ja tunnelma aivan huikee J

Sunnuntaiaamuna huonosti nukutun yön jälkeen, kun ei ruokakaan oikein maittanut, niin kävi mielessä, että miten tästä urakasta selviää.  Oma huoltotiimi lähti saattamaan minua kohteeseen aamulla puol kuusi. Ja kello 6.00 oli edessä 12 tuntia jotain pienen lenkin juoksemista ympäri ja mulla ei oo kiire mihinkään……..

Ensimmäinen 10km tuli huomaamatta, mutta seuraavaan kymppiin tuntui, ettei matka taitu ollenkaan.  Päätin, että menen muutaman kierroksen, etten katso kelloa, enkä kilometrejä.  Siinä jossain kohtaa mentiin Markuksen kanssa yhtä matkaa, niin kysyin neuvoa, että miten tämmöinen juoksu juostaan. Sitten alkoi tuleen hirveesti jotain minuutti aikatauluja. Toppuuttelin, etten muista niin pitkälle mitään lukuja ja sovittiin, että lasken joka kerta uudelleen koska lopetan juoksun ja kävelen minuutin J ( se siitä päätöksestä,  että en tuijota kelloa)

Katse tiukasi ohi kellosta

 Vähän ennen 42km alkoi särkeen nilkkoja. Yritin olla ajattelematta kipua, mutta aika pian kipu oli niin paha, että juoksu meni nilkutukseksi. Ei muuta kun kenkien vaihtoon ja takas radalle pikkasen askelia hakien, kun jalas oli ihan erilaiset tossut. Muutama kierros siinä meni hölkötellessä, kun vasemmanjalan polveen alkoi sattuun joka askel… kun kylmägeeli voide ei auttanut, niin Marko antoi samaa ainetta suihkeena ja se toimi. Sitten kuumalinja soitto huoltotiimille hotellille, että löytyisköhän  jostain, avoinna oleva apteekki ja sieltä  ice poweria suihkeena muutama pullo ja buranaa….ja äkkiä!  Odottavan aika on pitkä…..mutta täytyy todeta että huolto toimi ripeesti . Hyvä näin koska joka kierroksella piti jäädytellä polvea.

Aika kului mukavasti samanhenkisten ihmisten kanssa. En muista missä kohtaa hokasin että 70km meni rikki ja oikeasti 80km on mahdollista. Puol kuuden aikaan tulin huoltopisteelle polvi tosi kipeenä ja lannistuneena, että nyt kävelen tooosi pitkän pätkän. Tiina muistutti, että otan kortin matkaan jos torvi soi sillä kiepillä. Kun Anu näki, että tulin huoltopisteeltä pois hitaasti hölkötellen, niin saman tien huuto kuului, että kerkiät vielä! Ei siinä muu auttanut kuin pistää juoksuksi, välillä kelloa katsoen, että kerkiänkö. Sillä kierroksella kun laskin mäkeä alas sillalle ja tajusin, että kerkiän saamaan 80km tuli joku ihme itkunaurukohtaus….sit äkkiä hymypyllyyn, kun näytti sille että kerkiän aloittaan uuden kierroksen. Maalialueella ihmiset  taputti ja kannusti, niin eihän siinä mitään suihkeita jäädä laittaan, vaan jatketaan matkaa, niin kauan kun torvi soi. Kaikkiaan kerkisin juokseen 2 ja puol kierrosta kortti kädessä. Kelloa välillä vilkuillen ja itselle hokien ettei luovuteta ja loppuun saakka mennään. Oli meinaan pitkät kolme minuuttia…..

Lappu kourassa viimeselle kiekalle

Koska tavoitteeni oli liikkua 12h ja mielellään yli 65km, niin en ole itse vielä tajunnut tuota kilometri määrää, koska olen sen jo moneen kertaan tarkistanut, ettei se ollut 72km.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen suoritukseeni. Näihin tunteihin ja kilometreihin mahtui iloa, naurua, huumoria , hyvää mieltä, yhteen kuuluvuutta, tuskaa, empimistä, epävarmuutta, uskoa ja sisua ehkä sitä kaikkea mitä halusinkin kokea.

Susanna K.