Kisaraportti: Pirkan hölkkä 2011

Pirkan kierroksen viimeinen osakilpailu tai osatapahtuma on syksyllä järjestettävä 33 km pitkä Pirkan hölkkä Valkeakoskelta Tampereelle Nirvaan. Lenkki juostaan suurimmaksi osaksi metsässä metsäpoluilla tai kävelyteillä, mikä tekee siitä haastavan kokeneemmillekin juoksijoille. Tänä vuonna Raholasta lähti iso porukka, lähes 20 juoksijaa, innoissaan kirmaamaan ja kaikki tulivat maaliin asti. Mukana oli konkareiden lisäksi monen monituista ensikertalaista. Kaiken kaikkiaan kaikilla meni hölkkä hyvin ja erityisen onnellisia olivat ne, jotka saivat täten kokonaisen Pirkan kierroksensa täyteen: ONNEA MARI, MIMMI, SEPPO, MAIJA-LIISA JA ANU!

Tässä muutama kertomus päivän kulusta.

Kuvat Markus I.

Markus I.:

Pirkan tunnelmia.

Tämänkertaiseen Pirkan hölkkään lähdin hyvillä mielin ja omaa enkkaa lähdin tavoittelemaan. Osallistuin nyt kuudetta kertaa tähän mahtavan hienoon tapahtumaan. Ensimmäinen Pirkkani oli syksyllä 2002, se oli toinen juoksutapahtuma mihin otin osaa, ensimmäinen oli vuonna 2000 juostu Pyynikki-juoksu. Ekan kerran muistan vieläkin oikein elävästi, niin kova koettelemus se oli Silloin lähdin hyvin pienellä kestävyysharjoittelulla liikkeelle, tosin ja yllättäen kuitenkin nöyränä. Matka ja mäet tekivät tehtävänsä myös silloin ja lopussa kävelykin oli tuskaa. Maaliin pääsin ajassa 3.54.26. Tuon ekan hölkän jälkeen olen vain kerran onnistunut Pirkalla. Vuonna 2007 yritin pysyä Anun vauhdissa, ja vaikken siinä pysynytkään, niin se toi mukanaan hyvän mielen ja juoksun. Aika oli 2.45. Muut kerrat ovat tuoneet mukanaan kärsimystä.

Alkupööpöilyä by Markus I, Ville ja Tanja

Lähtöviivalle asetuin paria minuuttia ennen starttia ja tällä kertaa menin suht eteen, jotta pääsisin matkaan nopsasti. Vauhdilla sitten lähdinkin painamaan, koska jos ei alussa juokse vähän ylikovaa, joutuu helposti n.4km:n kohdilla paanan kaventuessa ruuhkaan. Kellotin joka kilometrin ja kaksi ekaa kilsaa olivat n.4min kilometrejä. Tässä kohtaa edelläni oli todella paljon porukkaa, eli kaikki oli kuin ennenkin, ylikovaa lähtivät etenemään muutkin. Poluille päästessäni pudotin vauhtini siihen normaalimpaan ja hain oman paikkani porukasta. Juoksu kulki suorastaan loistavasti ja kelikin oli mitä parhain. Puolivälin kiven ohitin ajassa 1.16.xx. Silloin tuntui hyvinkin selvältä, että vauhti putoaisi ainakin hieman loppua kohden, mutta oman enkka alkoi tuntua selvältä.  Pitkin matkaa nautin olostani ja juoksusta täysillä, ainoastaan lopun pari mäkeä veti mieltä hieman mustaksi.

Maaliin saavuin ajassa 2.31.05. Enkka oli saavutettu, eikä se vauhtikaan sitten pudonnut puolivälistä yhtään. Tyytyväinen saa olla.

Kiitos kaikille mukana olleille tiimiläisille! Teidän mukana on aina hienoa!!!

Ja onnittelut kaikille, veditte tosi hyvin!

Mari:

Pirkan Hölkkä ja kierroksen viimeinen osuus 2.10.11

Iso porukka Tiimiläisiä paikalla, loistavin keli ikinä, ja todellakin edessä päätösosuus Pirkan kierrokselle. Jännitys oli huipussaan, koska meitä ekakertalaisia oli varoiteltu mäkisestä maastosta, jossa lisähaastetta antoi kinttupolut kivineen ja puunjuurineen.

Matkaan lähdettiin asteen pakkasessa ja sehän sopi mainiosti. Hölkän läpiviemiseksi oltiin pikku porukalla sovittu maltillisesta juoksuvauhdista ja tämä sopimus myös piti. Mitä nyt lopussa viimeset 3 km meni vaihdikkaasti ja melkoisessa hurmiossa.

Ongelmia matkan aikana ei ollut ja hyvää seuraa riitti oman väen lisäksi myös muista kanssajuoksijoista. Reitin varrella vallitsikin leppoisa huumorintäyteinen ilmapiiri. Vihdoinkin saavuimme jälleen Mimmin kanssa melkein käsikädessä maaliin. Olo tuntui hyvävoimaiselta ja onnistumisen ilo oli sanoin kuvaamaton. Sillä hölkän läpimenon lisäksi saatiin päätökseen koko Pirkan kierros. Aivan mahtava fiilis!! (aamullakin heräsin vielä ihan intoo piukassa uuteen päivään :D) Ennakkoluuloista huolimatta Pirkan hölkästä jäi todella postiiivinen kokemus mieleen ja ihan taatusti ensi vuonna hölkätään taas näissä merkeissä. Se jää nähtäväksi täytyykö silloin toinen kokonainen kierros vai ei.

Mari & Mimmi

Kiitos koko ryhmärämälle taas ihan kaikesta ja erityiskiitos huoltomies MIkolle, joka kannusti matkan varrella vesineen ja geeleineen. Sai Mikko varmaan napattua muutaman tosi "onnistuneen" kuvankin täydentämään raportteja ;D

Lisää tämmösiä kokemusia!!

Seppo, Juho, Tarmo

Melkein koko porukka

Markus J.

Ensikertalainen Pirkan hölkässä

Kesällä rohkeutta kerättyäni uskalsin mennä anun spinning tunnille ja siellä selvisi että olin ollut Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla kokeilemassa kymppiä ilman kummempaa harjoittelua niin yhtäkkiä huomasin olevani ilmoittautumassa Finlandia maratonin puolikkaalle,varmaan monelle tuttu juttu kun anun kanssa juttelee hetken juoksemisesta:-)

Olin alunperin suunnitellut Tampereen puolikkaalla tekeväni ensikokeilun pidemmälle matkalle mutta Finlandia meni niin hyvin ja koko hommasta jäi positiivinen maku niin suu vaahdossa tulo matkalla jo olin valmis lähtemään pirkkaan,kun tampereen puolikaskin meni hyvin ja aikakin parani vähän niin luottavaisena ajattelin kahlata läpi tämän hurjalta kuulostavan matkan.

Ajattelin ensikertalaisena katsoa läpi koko setin joten menin järjestäjien bussikyydillä lähtöpaikalle ja siellä olikin sitten 50 min odottelua ja jotain tuttujakin oli pirkan soudusta, samasta veneestä. Anu tuli
vilusta hytisten kyselemään mun eväistä ja fiiliksistä,ja sain vielä juoksuemolta lämpimän halauksen kyytipojaksi niin ei siinä voinut muuta kun näyttää että reippaana maaliin asti.

Lähdin verkkaisesti lönköttelemään ihan häntäpäässä ja sieltä löytyi myös Laura ja Lotta, taapersin ihan heidän kannassaan vaikken heti ilmoittanut itsestäni. Ekan juomapisteen jälkeen paljastuin ja huomasin tyttöjen vauhdin sopivaksi niin eikun perään ja hyvinhän jaksoin mukana,omat eväät ja tarjoilut meni sopivasti kun olo tosi tukeva niinkuin aiemmissakin kisoissa. Juteltiin ummet ja lammet matkan aikana,
nautiskeltiin täydellisestä kelistä ja juoksu maistui kolmikolle, tosin meikäläistä aina vaivaava pisu hätä ilmoitti taas itsestään mut annoin mennä sen päähän niin pääsin maaliin pysähtymättä.

Kaikenlaista juteltiin matkalla kun vauhti oli sopivaa ja kilometrit kuluivat kuin huomaamatta, tytöt olivat juoksevina olkapäinä kun krokotiilin kyyneliä pidätellen päivittelin ettei miksei me Ritun kanssa mahduta samalle maalisuoralle ;-) Jossain 25km jälkeen Laura vilkaisi taakseen ja totesi että taitaa poika alkaa väsyä kun jatkuva pälpätys taukosi ja kyllähän se vähän tuntui mutta ei paniikkia. Metsässä kilometrit ja nousut menevät kuin vahingossa mutta kun 31km kohdalla tultiin viimeisen kerran pois metsästä hiekkapoluille niin silloin joku heitti raskaat puntit jalkoihin kun alkoi oikeesti tuntua ja tyttöjen syöksyttyä hirveään loppukiriin niin ei löytynyt paukkuja lähteä perään vaan halusin varmistaa että jaksan juosta täyspäisenä maaliviivalle, aika 4.02.58.

Vauhti oli ollut sopivaa kun jaksoin puurtaa tasaisesti ja tyttöjen vetoapu ja seura teki matkasta hienon kokemuksen ja maalissa olin tosi hyvässä kunnossa niin ei siinä voinut kuin palkita itsensä Patarouvassa muutamalla hauskalla juomalla.Välissä kävin vielä järjestäjien tarjoamassa saunassa Kalevan uimahallissa ja sain peräti yhden limsapullon niinkuin järjestäjä oli luvannut saunajuomat, arvatkaa luuliko moni saavansa jotain muuta virvoiketta:-)Kaiken kruunasi vielä se että ei minkään näköistä kolotusta ollut seuraavina päivinä ja palauduin nopeasti joten pakko kai ensi vuonna kokeilla uudestaan. Anun kanssa juttelin myöhemmin pirkasta niin melkein löysin itseni jo ilmoittautumassa Islantiin maratonille, on se ihme tyyppi;-)

Laura:

Tosiaan, itte päätin edellisenä päivänä lähteä Pirkan hölkkään. Tällä kertaa riski kannatti ottaa, mutten en yleisesti suosittele edellisenä päivänä hetken mielijohteesta tekemään päätöksiä näinkin pitkälle matkalle lähtemisestä. olo oli kuitenkin hyvä ja ilma näytti hienolta ja kun tilaisuus aukesi päästä vähän halvemmalla kuin jälki-ilmottautumishintaan, niin pakkohan se oli lähteä! En kertonut aikeestani oikeastaan kenellekkään muulle kuin Anulle ja Lotalle ja Jussille. Tankkasin siinä hätäpäissäni sitten vielä illalla jotain pastaa ja popkornia ja kaivelin rypistyneet, mutta lähes ehjät geelipussit esiin. Mulla on joku ihme hullu juoksuitseluottamus, ei tullut kyllä hetkeäkään mieleen ettenkö selviäisi siitä matkasta kunnialla, määhän olin vaan lähdössä huvikseni nauttimaan! Oli ihanaa, että tällä kertaa ei mielessä ollut mitään ihmeellisiä aika tms. tavotteita, vaan sai vaan juosta. Ne mettäpolut on kyllä mahtavia, siellä kilsat vaan lentää.

Kuten Markus yllä kertoo, matka meni hyvin ja jouhevasti ja ilman mitään ongelmia. Yritin pitää positiivista mielialaa yllä ensikertalaisissa ja ajattelin, että mää en sitten muuten ainakaan valita mitään! Lopussa alkoi jo ittelläkin tuntua matkan pituus ja mäet ja jotain polvissa ja joka paikassa. Pystyin silti vastaamaan Lotan haasteeseen loppukiristä ja yritinpä siinä jotain vielä kannustaakin Lotskua :D Lotta pärjäsi erittäin hyvin ja sanoisimpa, että siinä on nainen aika kypsää kauraa maratonia tavoittelemaan, mikäli lonkka ei ala esittää vastalauseita.

Markus J:lle iso peukku, kuukauden aikana kaksi puolikasta ja Pirkan hölkkä ja tosiaan juoksu on alotettu vasta tämän vuoden KESÄKUUSSA! Ohhoh. Ehkä se Patarouva on sitten niin tehokas palauttaja ;)

Tulossa: Ainutlaatuinen Reykjavik 2012

Team Raholan vuotuinen ulkomaanmaratonmatka järjestetään ensi vuonna 2012 Islantiin, Reykjavikin maratonille. Maratonin lisäksi tarjolla on puolimaraton, kymppi ja kolmen kilsan juoksut. Nyt siis rohkeasti vaan mukaan, vielä on melkein vuosi aikaa reenata ja valmistautua. Mikä sen parempi motivaattori lenkeille, kuin joku tietty tapahtuma, johon valmistaudut ja mikä olisi parempi kuin Reykjavikin maraton! Sinun ei tarvitse olla käynyt juoksutunneilla tai yhteislenkeillä, voit lähteä mukaan muutenkin.

Vuonna 2012 Reykjavik maraton järjestetään lauantaina 18.8.2012. Team Rahola lähtee matkaan torstaina 16.8. ja palaa kotiin maanantaina 20.8.2012. Näin jää aikaa tehdä paljon paljon muutakin, kuin osallistua vain itse juoksutapahtumaan. Tänne kannattaa ottaa mukaan omia kannustusjoukkoja, koska paikka on todella näkemisen arvoinen ja eksoottinen ja juoksu on vain pieni osa koko matkaa.

Hintaa tällä reissulle tulee yhteensä vain 650 €, sisältäen menopaluulennot to-pe sekä 4 yötä Hotelli Klöpp:ssä Reyjavikin keskustassa kahden tai kolmen hengen huoneessa (juoksumaksut kukin maksaa itse). Ja nämä hinnat ovat voimassa vain TÄMÄN VIIKON LOPPUUN MENNESSÄ ILMOITTAUTUNEILLE! Toki voit myöhemminkin lähteä matkaan, mutta sitten sinun tulee hoitaa lennot ja majoitukset itse, eikä hinta ainakaan halpene, mitä lähemmäs tapahtumaa mennään.

Team Raholan järjestämälle matkalle ilmoittautuminen on käynnissä NYT, joten toimi nopeasti, mikäli haluat varmistaa paikkasi tähän ainutlaatuiseen tapahtumaan. Jos haluat mukaan Team Raholan kokeneiden matkanjärjestäjien järjestämälle matkalle, ILMOITTAUDU MARKUKSELLE VIIMEISTÄÄN TÄLLÄ VIIKOLLA (42)!! Ja HUOM! ILMOITTAUTUMINEN ON SITOVA! Markuksen sähköposti markus.ilva@elisanet.fi ja puhelin 0505487661. Ilmoita nimesi lisäksi sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi mikäli arvelet, että Markuksella ei ole niitä vielä. Ja yksi ilmoittautuminen per naama riittää eli jos olet jo laittanut nimesi liikuntakeskuksen seinällä olevaan listaan, niin ei tartte sitten enää erikseen ilmoittautua.

Raportti: Tampereen puolimaraton

Tampereen puolimaraton järjestettiin 25.9.2011 ensimmäistä kertaa. Tässä muutaman meistä mietteitä juoksureitin varrelta.

Minna: Missä kaikki?

Tampereen puolikas oli reitiltään mukavan tasainen Manse-sightseen, joka kiemurteli melkoisin kääntein keskustassa, Lapinniemessä, taas keskustassa, Hatanpäällä ja Härmälässä, ja päättyi lopulta Laukonsillan päähän Ratinan stadionin kupeeseen. Juoksupäivän keli oli mielestäni koko lailla kiva: sopivan viileä pilvipouta. Juoksijoita uusi tapahtuma oli houkutellut noin 571 henkilöä, joista teamraholalaisia noin suurin piirtein peräti seitsemän. Haloo, väki!? Miksi kotipaikkakunnan tapahtumat ei kiinnosta? 

Ja sitten matkaan. Lähtö oli Keskustorilla Raatihuoneen edessä, josta singahdettiin kohti Finlaysonia. Ryysis oli heti niin massiivinen, että kadotin oitis kaikki kaverit. Alun jännitys helpotti ja hengitys alkoi tasaantua vasta, kun muutamat ekat kilometrimerkit oli ohitettu.

Lapinniemestä takaisin kaupunkiin juostessa oli iloinen yllätys: Mikko A ja Vili kiljuivat kannustusta noin 6 km kohdalla. Matka taittui siinä vaiheessa vielä reippaasti, edellisviikon flunssa ei tuntunut missään. Pikkaisen olin pelännyt, että kunto ei riitä koko matkalle. Ratinan stadionilla piti kiertää yksi kierros, mikä oli vähän hassua, kun matka oli vasta puolivälissä.

Juomapisteitä oli noin kolmen kilometrin välein eli erittäin riittävästi. Joka pisteellä taisi tulla kipattua sekä urheilulitkua että vettä, mikä ilmeisesti kostautui Hatanpään ja Härmälän maisemissa. Kun taivalta oli takana noin 12 km, neste alkoi hölskyä mahassa, ja noin 15 km kohdalla voimat katosivat. Tiedä sitten, tuliko takapakkia imeytymisongelmien (kuten Mimmi teoretisoi) vai flunssan vai yksinkertaisesti liian nopean alun takia, mutta vauhti hidastui vääjäämättä ja porukkaa lappasi ohi. Suomalaisella sisulla sinnittelin kuitenkin maaliin ja aika oli tasan 2 tuntia, mihin olin varsin tyytyväinen. Polleana köpötin stadionin ruokalaan nauttimaan hyvin ansaittua kalakeittoa. Ensi vuonna uudestaan. Ja kaikki muut kanssa!

Riitta: Toka kerta ja ennätys! 

Tästä juoksu-urakasta kuulin ensimmäisen kerran 4.6.2011, kun siskoni perhe oli Tampereella vierailulla. Siskoni oli juossut ensimmäisen puolimaratonin keväällä Helsingissä ja me kuulemma tulemme juoksemaan yhdessä puolimaratonin Tampereella! Just just. Siskoni mies kaivoi netistä tapahtumaan liittyvän sivuston ja valmennusohjeita. Minulla olisi kuulemma aivan mukavasti aikaa treenata syksyn koetukseen. Ei muuta kuin valmennusohjelmaa noudattamaan ja tavoiteaikana n. 2 h. Hui...

Innostuin juoksemisesta sen verran pahasti (!?), että menin jo syyskuun alussa Jyväskylän Finlandiaan puolikasta kokeilemaan. Tampereen puolimaratoniin valmistauduin yhtä nöyrästi kuin Finlandiaankin. Anun maratonohjeistus oli taas kerran käytössä ja tankkaukset menivät mukavasti kohdilleen.

Siskoni tuli tyttönsä kanssa Tampereelle jo edellispäivänä. Seuraavan päivän juoksua juostiin puheissa jo moneen kertaan :) Harmi, että siskon mies sairastui eikä päässyt paikan päälle kannustamaan. ”Valmentajamme” oli toki hengessä mukana koko viikonlopun, tekstiviestinä tuli viimeiset tsemppaukset siitä, että kyllä juoksu kulkee ja kaikki menee hyvin. Luottamusta riitti. Siis ainakin valmentajalla.

Sunnuntaiaamuna heräsimme varhain, jotta ehdimme nauttia runsaat aamiaiset ja viedä kummitytön eli siskoni tyttären hoitoon. Siitä sitten auton nokka kohti Tampereen keskustaa. Veimme kassimme stadionille ulkoilmasäilytykseen. Ratinan stadion-alueella näimme Elisan ja Markuksen, tuttuja on siis tulossa juoksemaan. Keskustorin suihkulähteellä joukko vahvistui entisestään: Maikku ja Minna olivat jo starttialueella. Jossain ihmisjoukossa olivat myös Timo ja toinen Elisa.

Ilma oli syksyinen: Olisiko pitänyt ottaa hanskat mukaan, kädet palelivat starttia odotellessa. Alkujumppa meni rattoisasti vessajonossa: Vain kaksi bajamaja-vessaa Keskustorilla! No, ehdittiin käydä vessassa ja nähdä live-jänikset. Elisa, nyt ymmärsin konkreettisesti, että jäniksen asussa oleva henkilö on tavoiteaikaa juokseva, ei mikään ”karnevaalimies”:) Kävelijä Jarkko Kinnunen oli tapahtuman 1.50 tavoiteaikaa kävelevä. Masentavaa, kuinka joku voi kävellä noin nopeasti, kun itse ei jouda edes juoksemalla samaan aikaan.

Vihdoin ja viimein pääsimme matkaan. Jännitystä oli taas ilmassa. Pahinta on kyllä tuo odottaminen. Sitten kun pääsimme liikkeelle, jalat vain veivät mennessään. Keskustorilta pyyhälsimme Plevnan alueelle ja sieltä Finlaysonin kirkolle, Hämeenpuiston kautta Tallipihalle ja sieltä Paasikiven-Kekkosentien varteen. Kengännauhat aukesivat heti Tallipihan jälkeen. Sitäkään ei ole sitten sattunut aikoihin. Ei muuta kuin juoksureitin sivuun solmimaan nauhoja.

Katsoin sykemittaria ja totesin muutamaan kertaan siskolleni: Aikas kovaa vauhtia lähdit liikkeelle. Reippaalla vauhdilla siis etenimme, toki niin, että pystyimme puhumaan toisillemme. Lapinniemen kylpylän ja Koukkuniemen vanhainkodin alue – ihanat Näsijärven maisemat. Eikä edes tuullut, täydellinen syyskeli. Ja reitin varrella Koukkuniemen maisemissa näkyi tuttu ministerikin. Juoksua harrastava opetusministeri Gustafsson oli ulkoiluttamassa koiraansa. Koukkunimen jälkeen kuulin yhtäkkiä miehen äänen ”Hyvä, Ritu” ja sen jälkeen pienemmän miehen äänen ”Hyvä, Litu”. Hyvänen aika,”pyöräpartio” Mikko ja Vili tulivat rinnalle! Mikäs oli juosta, kun oli tällaiset kannustajat ja juoksu kulki helposti.

Reitti oli tosi mukava ja suht koht tasainen. Lapinniemen jälkeen tulimme Tampellan alueelle ja sieltä sitten siltojen alta kohti Ratinaa, jossa kiersimme yhden ratakierroksen. Puolivälin paikkeilla siskoni totesi, että hän voisi hivenen himmata vauhtia, jotta jaksaa sitten varmasti maaliin asti. Minä pidin yllä samaa vauhtia, harmikseni en saanut ketään matkaseurakseni. Hatanpäällä kuulin toisen kerran huudettavan nimeäni: ”Ritu!” Ihmettelin, kuka nyt nimeäni huutelee. Ahaa, kadun toisella puolella juoksi Markus. Tämän jälkeen odotinkin, koska Markus pyyhältää ohitseni.

Aila ja Riitta mitalit kaulassa. Kuva: Petri Vilkko 

Härmälä ja Hatanpään Arboretum, tällä kertaa upeat Pyhäjärven rantamaisemat. Kaunista kuin mikä! ”Onni-tossut” kuljettivat joutuisasti ja helposti kohti stadionia. Olen aivan vakuuttunut siitä, että Onnit on luotu kulkemaan järvimaisemissa. Onnit, voimien jako ja tankkaukset varmistivat sen, että pystyin kiristämään lopussa vauhtia. Tuntui ihan ihmeelliseltä, että kipittelin joidenkin juoksijoiden ohitse. Ennen Ratinan suvantoa minut saavutti nuorehko nainen, jonka kanssa sovimme loppuspurtista. Laukonsillan jälkeen maali häämötti välittömästi. Loppuaikakin oli minulle hämmästyttävän hyvä, 2 h 10 min.

Sekä siskolleni että minulle jäi hyvät fiilikset juoksusta. Jollei siskoni olisi pitänyt alussa reippaampaa vauhtia, tuskin olisin pystynyt juoksemaan noin hyvää loppuaikaa. Muutoinkin sain loistavat tsemppaukset lähipiiristä, kiitokset Ailalle, Juhalle ja Anniinalle. Ja Mimmiltä sain aivan ihanan kommentin loppuajastani: ”Ritu, sähän teit enkat!” Juu, pitää paikkaansa, tämä kun oli minun toka kerta puolimaratonilla. Ja heti tein ennätykseni :)

Markus J.: Tiukka loppukiri vei perille

Tampereen puolikkaalle lähdin ilman minkäänlaista valmistautumista, mutta ajattelin, että kai se jotenkin menee kuiteskin. Teamin naiset taisivat sopia jotain treffejäkin ennen lähtöä, mutta päätin juosta yksin, kun en Rituakaan saanut seuraksi. Lähdin lönköttelemään tosi hiljaa ja siinä oli joku jäniskin samassa vauhdissa, viiden kilometrin kohdalla kysyin hänen aikatavoitetta, kun se ei muuten selvinnyt. Hän kertoi olevansa 2.20 jänis, joten lisäsin vauhtia, kun vähän oli meininki, ettei ainakaan huonompaa aikaa tule kun Finlandiassa.

Juoksu meni mukavasti ja reittikin oli ihan asiallinen kierrellen keskustassa, 9km kohdalla kierrettiin Ratinan stadionin ratakierros, jossa näin Ritun 300 m edellä. Huidoin innokkaasti, mutta ei hän huomannut, vauhti oli kai niin kova;-) Tästä sisuuntuneena nappasin takakaarteesta mukavan daamin juoksutoveriksi loppumatkaksi ja varmaan siinä vedettiin toinen toisiamme eteenpäin, meno oli tukevaa koko ajan ja juttua riitti, kilometrit meni joutuisasti.

Tapahtuma ja reitti oli ihan mukava aloittelijan näkökulmasta ja maalissa tuli Ritukin lohduttamaan, taputti pienen pojan päätä ja tokasi, että ei tarvi juosta enää, kun loppukirissä vedin itseni puhki ja pää jalkojen välissä, kieli kilometrin ulkona suusta liehotin kuin ajokoira. Toivuin tästäkin.

Maija-Liisa on täyttä terästä

Team Raholan todellinen teräsnainen on Kallion Maija-Liisa, jonka rakkaus liikuntaan on jatkunut koko elämän pikkulikasta eläkeikään. Sotkamossa syntynyt ja varttunut tyttö taisi saada kuntogeenit syntymälahjakseen, koska jo isänsä oli kova urheilemaan. Ja hyvä että sai, koska 12 km matka kouluun piti 1960-luvulla taittaa kävellen, pyöräillen tai hiihtäen.

Maija-Liisa on Team Raholan vakiokalustoa.

Maijan valikoima sisältää paljon perinteisiä suomalaisia liikuntalajeja. Sotkamossa tuli nuorena pelattua paljon pallopelejä, kuten kori- ja lentopalloa sekä – tietysti! – pesäpalloa. Talvella luonnollisesti hiihdettiin, ja hiihto on yhä Maijan ehdoton ykköslaji talvisin.

Aikuisiällä hyötyliikunta jatkui, sillä Maija tapasi polkea töihin poliisilaitokselle Tampereen keskustaan sen ajan vuodesta, kun maa on paljaana. Lisäksi hän kävi monet vuodet työväenopistojen järjestämissä jumpissa, kunnes 2000-luvun puolivälissä löysi Raholan liikuntakeskuksen.

– Kävelin joskus tästä ohi ja mietin, että kehtaanko tulla, kun tämä on oikea liikuntakeskus. Kerran sitten uskaltauduin muokkausjumppaan ja huomasin, että tänne voi tulla tavallisissakin vaatteissa, Maija muistelee.

Spinning koukutti

Nykyään Maija käy sisäjumpissa etenkin pumpissa ja spinningissä, joista jälkimmäiseen hän tunnustaa jääneensä koukkuun. Kuntosalilla käydessään hän huomasi, että polkemistunnit vetivät paljon porukkaa, ja lähti uteliaisuuttaan kokeilemaan itsekin.

– Ensimmäisen kerran jälkeen olin aivan kuoleman kielissä. Syy selvisi myöhemmin: olin polkenut kaikkein raskaimmalla vaihteella ja satulakin oli varmaan väärässä asennossa. Pikkuhiljaa opin tekniikkaa ja säätämään vastusta, Maija kertoo. 

Juoksijaksi varttuneella iällä

Nykyisiin suosikkilajeihin lukeutuu myös juokseminen, jonka hän aloitti vasta varttuneella iällä eli Anun juoksukoulun myötä vuonna 2007. Ensimmäinen juoksutapahtuma oli Ikaalisten kylpylähölkkä vuonna 2008.

– Se jäi mieleen, etenkin ne älyttömän pitkät mäet lopussa, hän naurahtaa.

Ikaalisten jälkeen Maija on juossut useita puolimaratoneja: mieleenpainuva elämys oli esimerkiksi kireässä pakkasessa ja lumisateessa taivallettu Heiskan puolikas talvella 2010.

Unelma toteutui Amsterdamissa

Juoksijana Maija on luonnonlahjakkuus, minkä vaatimaton nainen tosin yrittää kiistää. Mutta: kuinka helppoa on aloittaa juoksuharrastus yli viisikymppisenä ja muutaman vuoden kuluttua kipaista läpi kokomaraton? Kysyn vaan. Ei taida onnistua ihan kaikilta, vaikka aktiivinen kuntoliikkuja olisikin.

Maijan ensimmäinen kokomaraton koitti syksyllä 2010 Amsterdamissa. Etukäteen hän ei siitä juuri ympärilleen huudellut.

– Se oli unelmien täyttymys: haaveenani oli ollut juosta maraton ennen kuin täytän 60 vuotta, Maija kertoo.

Sen jälkeen hän on juossut kokonaiset myös Tukholmassa ja Helsingissä. Seuraavaksi vuorossa on Reykjavik, jos Team Raholan matka sinne suinkin toteutuu.

Kilpaileminen ei Maijaa kiinnosta: hän ei aseta juoksemiselleen aikatavoitteita, vaan juoksee juoksemisen ilosta. Maaliintulo on saavutus itsessään, ja jos se onnistuu hyvävoimaisena, niin aina parempi.

HCM 2011 oli Maijan ensimmäinen maraton kotimaan kamaralla.

Iloa, terveyttä ja ystäviä

Maija ei osaa edes ajatella elämää ilman liikuntaa: hän arvelee, että sellainen olisi varsin yksitoikkoista. Hän liikkuu pysyäkseen kunnossa, ja toteaa liikunnan tuoneen elämään iloa, terveyttä ja ystäviä. Itsessään hän tunnistaa eräänlaisen addiktion – terveen sellaisen:

– Jos en vaikkapa viikkoon pääse juoksemaan, nukun huonosti ja on levoton olo. Jos ihminen pienestä pitäen on tottunut liikkumaan, täytyy tapahtua jokin suuri muutos, jos ei liiku läpi elämänsä, hän pohtii.

Vaikka Maija on harrastanut ikänsä liikuntaa, hän on säästynyt ikäviltä urheiluvammoilta. Jopa lapsena likka säilyi kokonaisena, vaikka sukset katkeilivat jatkuvasti Sotkamon mäissä.

Liikuntaa myös lastenlasten kanssa

Liikunnan lisäksi Maija ei juuri muuta ehdi harrastelemaan, sillä oman aikansa vie kahden pojan jälkikasvun kanssa puuhailu: 13-vuotiaan Camillan perhe asuu Hämeenkyrössä ja alle vuoden vanhan Heikin perhe Tampereella. Ei liene yllätys, että lastenlasten kanssakin isoäidin tekemiset ovat liikuntapainotteisia.

– Camillan kanssa pelaan pesäpalloa, hän on siitä todella innostunut ja pelaa joukkueessa. Heikki käy vauvauinnissa, ja minä käyn mukana – hän tykkää siitä kovasti, ja mummu kanssa, Maija hymyilee.

Nyt eläkkeellä Maija ja miehensä Ilkka viettävät paljon aikaa myös Maijan kotikonnuilla Sotkamossa: todella korvessa sijaitsee suvun yhteinen salomökki, ilman mitään nykyajan mukavuuksia. Näin syksyllä tähdet näkyvät siellä paljon kirkkaammin kuin kaupungista katsoen. Ja teräsnaisenkin sielu lepää.

teksti: Minna N
kuvat: Laura P ja Maijan miniä

Lähtö Pirkan hölkkään klo 7.30

Huomenna sunnuntaina 2.10. yhteislähtö Pirkan hölkkään tapahtuu klo 7.30. Kyydit on jo etukäteen sovittu. Onnea matkaan ja tsemppiä juoksuun kaikille! Muistakaa nauttia reitistä ja maisemista :)