Jyväskylän Finlandiamaraton on mun suosikkini ja sinne päätin jo
keväällä lähteä juoksemaan ensimmäistä kertaa myös täyttä maratonia.
Puolikkaita on tullut nautiskeltua upealla reitillä useampaankin
kertaan.Ilokseni sain elokuussa kuulla, että tiimiläisiä oli lähdössä niinkin
sankoin joukoin mukaan, että yhteisellä bussikyydillä päästäisiin
matkaan. Jee!!! Mahtavaa!!!
Lauantai koitti aurinkoisena ja fiilis vain parani. Toisaalta oli kyllä
jännitystä ilmassa, kun edellinen maraton heinäkuussa Keuruulla oli
mennyt ns.persiilleen monelaisista syistä johtuen. Bussissa huomasin
muidenkin vähän jännittävän ja ennätysten metsästäjät näyttivät
keskittynen oloisilta. Turhat jännitykset ja keskittymisyritykset
karisteltiin pois hurtilla huumorilla, jossa tiimillä on paljon
erityisosaamista. Aiheista ei kannata sen tarkemmin kirjata, mutta
kaikki eritteet saatiin kyllä käytyä läpi. Menomatkalla pysähdyttiin rakkaaseen kotikaupunkiini Jämsään tankkaamaan
ja tyhjentämään ja matka jatkui kohti Keski-Suomen mekkaa, Jyväskylää.
|
Melkein koko porukka yhdessä maalissa |
Aurinko paistoi yhtä komeasti kisapaikalla. Yhdessä tehtiin viimeiset
voitelut ja oltiin valmiina iskuun. Puolikkaan juoksijat jäivät
vilkuttamaan, kun lähdimme matkaan. Ajatuksena oli juosta Ville-jäniksen
seurana tähtäimenä loppuaika 4.30 mutta päätin sitten kuitenkin juosta
fiiliksellä sitä vauhtia, mitä jalat helposti veivät ja aika tasaiseen
tahtiin ne sitten veivät eteenpäin rennosti ilman ongelmia.
Ensimmäisellä sillalla päätin heittää pari geeliä kanssakilpailijoille,
mutta onneksi pari jäi takataskuun pahan päivän varalle. Niillä
selvittiin ihan hyvin. Kannustusta riitti ja kuntopyöräilevä joulupukki
sai aina aikaan pienen energiapiikin lisää. Kolmannella kiepillä takaa
alkoi kuulua hirvilauman lähestymisen kopsetta, mutta puolikkaan
juoksijathan ne sieltä vaan vyöryivät ohi ja antoivat sopivasti lisää
rytmiä omaankin juoksuun. 35 km kohdalla se iski se tuttu kyllästyminen koko touhuun, mutta ei
taas auttanut kuin väkisin juosta eteenpäin palautusjuoman kiilto
silmissä. 39km kohdalla hiipi pohkeeseen krampin poikanen ja jouduin
kävelemään hetken, mutta se selätettiin aika nopeasti. Loppu menikin
taas juosten jopa vauhtia kiristäen ja tulihan se maalikin taas lopulta
vastaan. Hieno tunnehan se aina on juosta maaliin ja vointikin oli
rennon juoksun jälkeen mitä mainioin. Onhan tää hienoo, pakko myöntää.
|
Maratonittaret valmiina lähtöön! |
Ennen kotimatkalle lähtöä juotiin kaikkien onnistumisen kunniaksi kuohuvat. Kiitos siitä Anulle. Kyllä maistui. Paluumatkalla bussissa riitti tunnelmaa, jota ei oikein tähän pysty
kirjoittamalla välittämään, mutta kyllähän te kaikki tiedätte, mitä se
parhaimmillaan voi tiimin kanssa olla, hulvatonta ja voimauttavaa
yhteishenkeä, josta kaikki pääsevät osallisiksi. Ja sitten se kliimaksi; meidän un tenore italiano bello Petri lauloi
italialaisia aarioita ja rämäkkä nauru vaihtui huokailuksi, voihkinaksi
ja liikutuksen kyyneliksi. Bravo! Bene! Benissimo! O solo mio!!!
Että tällainen reissu oli mun kymmenes maratonmatkani. Ekan juoksin jo
2004, joten eipä näitä ole tullut tehtailtua. Nyt kyllä tuntuu, että
tässä porukassa on pakko jatkaa juoksemista ja eiköhän noita
maratonejakin tule vähän tasaisempaan tahtiin jatkossa.
Bravo Team Rahola!!!
Ps. Haluan ehdottomasti, että Team Rahola tekee maratonmatkan Italiaan.
- Elina
Team Rahola onnittelee kaikki Finlandiassa ja Tampereen puolikkaalla olleita.
Finlandian kuvia voit katsella
tästä